18.12.1992

Kanne Mikkelin raastuvanoikeudessa

A on Partasen Kuljetusliike Oy:lle 27.12.1990 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla lausunut, että hän oli 13.10.1975 alkaen työskennellyt työsopimuslain 1 §:n mukaisessa toistaiseksi voimassa olleessa työsuhteessa kahvionhoitajana yhtiön omistamassa työpaikkakahvilassa Mikkelissä. A kuului Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto HRHL r.y. -nimiseen yhdistykseen ja yhtiö Autoliikenteen Työnantajaliitto r.y. -nimiseen yhdistykseen. A:n työ oli käsittänyt kahviossa myytävien tuotteiden leipomisen, kahviomyynnin ja siivouksen sekä kahvioon sijoitettujen automaattien täytön. A oli työskennellyt kahviossa yksin ja hänen päivittäinen työaikansa oli ollut kello 6.30 - 14.30. Yhtiö ei ollut soveltanut A:n työsuhteeseen majoitus- ja ravitsemisalan työntekijöitä koskevaan työehtosopimukseen sisältyviä palkkaehtoja, vaan yhtiön A:lle maksama palkka oli ollut sanotun työehtosopimuksen palkkaa koskevia vähimmäismääräyksiä tuntuvasti alhaisempi. Myös A:lle peruspalkan lisäksi työehtosopimuksen mukaan kuuluva lomaraha oli ollut pienempi kuin mitä A:lle olisi tullut maksaa. Yhtiön työntekijöihin muutoin sovellettavaan työehtosopimukseen ei sisältynyt määräyksiä palkkauksesta niiden työtehtävien osalta, joita A oli tehnyt. Yhtiö oli työnantajana työsopimuslain 17 §:n 1 momentin mukaan velvollinen noudattamaan vuosina 1980 -1990 voimassa olleita majoitus- ja ravitsemisalan työntekijöitä koskevia työehtosopimuksia A:n palkkaukseen työsuhteen vähimmäisehtoina. Yhtiö oli siten velvollinen suorittamaan A:lle mainitun työehtosopimuksen mukaan laskettavan palkan ja hänelle maksetun palkan välisenä erotuksena palkkana ja lomaltapaluurahana 4 419,92 markkaa ajalta 1.1.1981 - 31.12.1983 ja 52 272,84 markkaa ajalta 1.1.1984 - 31.12.1989 sekä palkkana, lomaltapaluurahana ja ylityökorvauksena korotettuna 10 prosentin vastuulisällä 10 460,69 markkaa ajalta 1.1. - 15.9.1990.

Sen vuoksi A on vaatinut, että yhtiö velvoitetaan suorittamaan hänelle mainittuina työsuhteesta johtuvina saatavina 4 419,92, 52 272,84 ja 10 460,70 markkaa, kaikki määrät 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien.

Yhtiön vastaus

Yhtiö on vastustanut kannetta ja vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista 16 prosentin korkoineen. Yhtiö on lausunut muun muassa, että se oli pääasiassa kotimaan tavaralinjaliikennettä harjoittava kuljetusyritys. Yhtiö kuului Autoliikenteen Työnantajaliittoon, joka oli solminut Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT r.y:n kanssa kuorma-autoalaa koskevat työsopimuslain 17 §:ssä tarkoitetut yleissitovat kuorma-autoalan työehtosopimuksen, jonka määräyksiä sovellettiin Autoliikenteen Työnantajaliiton alueliikennettä sekä ulko- ja kotimaan tavaraliikennettä harjoittavien jäsenyritysten työntekijäin työsuhteisiin, ja huoltokorjaamoiden työehtosopimuksen, jonka määräyksiä sovellettiin Autoliikenteen Työnantajaliiton jäsenyritysten huoltokorjaamoiden työntekijäin työsuhteisiin. Näihin työehtosopimuksiin yhtiö oli työehtosopimuslain 4 §:n mukaan sidottu. Autoliikennealalla työehtosopimukset solmittiin niin sanotun teollisuuslinjaperiaatteen mukaisesti, jolloin kaikkiin kysymyksessä olevalla toimialalla työtä tekevien työntekijöiden työsuhteisiin sovellettiin samaa työehtosopimusta. Tämän vuoksi yhtiö ei ollut ollut velvollinen noudattamaan A:n työsuhteessa majoitus- ja ravitsemisalan työntekijöitä koskevaa työehtosopimusta. Tuossa työehtosopimuksessa määrättiin majoitus- ja ravitsemisliikkeiden palveluksessa työaikalain alaista työtä suorittavien työntekijöiden työehdot. Yhtiö ei ollut majoitus- eikä ravitsemisliike vaan kuljetusliike. Lisäksi yhtiön kahvila, jossa A työskenteli, oli pieni henkilökuntakahvio, jossa yhtiön ulkopuolisia henkilöitä ei juuri käynyt. Kahvilassa ei valmistettu eikä tarjoiltu varsinaisia ruoka-annoksia. Kahvilan liikevaihto oli erittäin vähäinen verrattuna yhtiön koko liikevaihtoon. Kahvilan toiminta oli tappiollista ja palveli vain yhtiön työntekijöiden virkistäytymistä. Kahvila ei ollut erillinen kahviotoimintaa harjoittava itsenäinen yksikkö. Näin ollen teollisuuslinjaperiaatteesta poikkeamiselle ei ollut laillisia perusteita.

Raastuvanoikeuden päätös 13.5.1991

Raastuvanoikeus on lausunut, että A oli 31.10.1975 alkaen työskennellyt työsopimuslain 1 §:n mukaisen työsopimuksen nojalla yhtiön palveluksessa kahvionhoitajana yhtiön ylläpitämässä kahviossa Mikkelissä. Yhtiö kuului Autoliikenteen Työnantajaliittoon ja A Hotellija Ravintolahenkilökunnan Liittoon.

Yhtiön toimialana oli kaikenlaisen tavaran maanteitse tapahtuva kuljetus ja toiminnan harjoittamiseksi tarpeellisten kiinteistöjen omistaminen ja hallinta. Yhtiön työntekijöiden palkka määräytyi alaa koskevia yleissitovia työehtosopimuksia noudattaen niin sanotun teollisuuslinjaperiaatteen mukaisesti siten, että kuljettajiin ja apumiehiin sovellettiin kuorma-autoalan sekä muihin työntekijöihin ja siten myös A:han huoltokorjaamoiden työehtosopimusta.

Kahvio, jossa A työskenteli ainoana työntekijänä, toimi yhtiön omistamassa terminaalikiinteistössä. Kahvio oli tarkoitettu ja myös toiminut pääasiassa yhtiön oman henkilökunnan tarpeita varten. Vähäisessä määrässä kahvion asiakkaina olivat olleet myös yhtiön asiakkaat ja vierailijat. Kahviossa tarjoiltiin kahvia, tavanomaisia kahvileipiä, kevyitä välipaloja, kuten voileipiä, sämpylöitä ja lihapiirakoita, sekä virvoitusjuomia. Varsinaisia ruoka-annoksia ei kahviossa ollut tarjolla. Kahvio oli avoinna arkipäivinä maanantaista perjantaihin päivittäin kello 6.30 - 14.30, mikä oli samalla A:n työaika. Muina aikoina tarjoilu tapahtui automaateista.

A:n työtehtäviin kuuluivat kahvinkeiton lisäksi eräiden kahviossa tarjolla olevien tuotteiden, kuten pullien ja sämpylöiden leipominen, lihapiirakoiden lämmittäminen, kahviomyynti, kahvion pöytien siivoaminen ja automaattien täyttö sekä kahviossa tarvittavien ja myytävien tarvikkeiden tilaaminen. A:n työ oli itsenäistä ja se poikkesi kokonaan yhtiön palveluksessa olevien muiden työntekijöiden tehtävistä.

Kahvion myynti oli vuonna 1990 ollut vain 0,3 prosenttia yhtiön liikevaihdosta. Sen toiminta oli ollut ainakin vuosina 1989 ja 1990 huomattavan tappiollista.

Majoitus- ja ravitsemisalan työntekijöitä koskevassa työehtosopimuksessa määrättiin majoitus- ja ravitsemisliikkeiden palveluksessa työaikalain alaista työtä suorittavien työntekijöiden työehdot. Kahviota ei voitu pitää yhtiön varsinaisesta toiminnasta erillään olevana osana ja sen osuus yhtiön koko toiminnasta oli varsin vähäinen. Kahviomyynti oli suuntautunut pääasiassa yhtiön palveluksessa oleville työntekijöille. Kahviolla ei ollut tavanmukaisesti harjoitetun kahvilaliikkeen asemaa ja toimintaa. Yhtiö oli kahviota ylläpitämällä tarjonnut lähinnä omille työntekijöilleen mahdollisuuden virkistäytymiseen työaikana.

A oli keväällä 1990 omasta aloitteestaan käynyt neuvotteluja yhtiön kanssa palkkauksensa perusteista. X:n todistajankertomuksen perusteella A:n oli katsottava hyväksyneen toukokuussa 1990 palkkauksensa perusteiksi Autoliikenteen Työnantajaliiton ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton välisen voimassa olevan huoltokorjaamoiden työehtosopimuksen, jonka mukaisesti yhtiö oli myös maksanut palkan hänelle.

A:n palkkaus määräytyi mainitun teollisuuslinjaperiaatteen mukaisesti työsopimuslain 17 §:ssä tarkoitetulla tavalla yleissitovan huoltokorjaamoiden työehtosopimuksen mukaan. A ei ollut näyttänyt perusteita tästä poikkeamiseen. A:lla ei siten ollut perustetta saada yhtiöltä palkkaa majoitus- ja ravitsemisalan työntekijöitä koskevan työehtosopimuksen mukaisesti.

Tämän vuoksi raastuvanoikeus on hylännyt kanteen toteennäyttämättömänä ja perusteettomana sekä velvoittanut A:n korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut 7 000 markalla 16 prosentin korkoineen raastuvanoikeuden päätöspäivästä 13.5.1991 lukien.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 5.12.1991

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli valittamalla saattanut jutun, on pysyttänyt raastuvanoikeuden päätöksen. A on velvoitettu suorittamaan yhtiölle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 900 markkaa 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien.

Perustelut

A on 13.10.1975 alkaen työskennellyt yhtiön palveluksessa työsopimuslain 1 §:n mukaisessa toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa kahvionhoitajana yhtiön terminaalirakennuksessa olevassa työpaikkakahviossa. Kahvion myynti on suuntautunut valtaosaltaan yhtiön työntekijöille ja vain vähäisessä määrässä asiakkaille tai muille henkilöille. Yhtiö on kahviota ylläpitämällä tarjonnut työntekijöilleen virkistäytymismahdollisuuden työaikana. Tällä tavalla vakiintuneesti harjoitettu kahviotoiminta on muodostanut yhtiön koko toiminnasta vähäisen osan. Näistä syistä kahviotoiminta ei ole ollut yhtiön varsinaisesta toiminnasta erillinen osa, vaan on palvellut tuota toimintaa. Kahviolla ei siten ole ollut tavanmukaisesti harjoitetun kahvilaliikkeen asemaa ja toimintaa.

Näillä perusteilla A:n työsuhteeseen ei työsopimuslain 17 §:n 1 momentin mukaan ole sovellettava majoitus- ja ravitsemisalan työntekijöitä koskevaa työehtosopimusta, vaan teollisuuslinjaperiaatetta noudattaen huoltokorjaamoiden työehtosopimusta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulos jää pysyväksi. A velvoitetaan korvaamaan Partasen Kuljetusliike Oy:n oikeudenkäyntikulut Korkeimmassa oikeudessa 1 500 markalla 16 prosentin korkoineen tuomion antopäivästä lukien.