31.3.1982

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kemin RO, joka oli 21.1.1980 erikseen julistamallaan päätöksellä hylännyt S:n kuulemista jutussa todistajana koskevan pyynnön, koska S oli vastaajayhtiön hallituksen jäsen, p. 10.3.1980 lausunut selvitetyksi, että A oli ollut kommandiittiyhtiö B:n palveluksessa kalamyyjänä 11.6.69 - 12.3.79 välisen ajan. Kommandiittiyhtiön vastuunalaisena yhtiömiehenä oli C. Kommandiittiyhtiö oli muutettu 12.10.79 lukien oy B:ksi. A oli ollut ammattitaudiksi katsotun sairauden johdosta estynyt tekemästä työtään 12.1. - 22.4.79 välisen ajan. Kommandiittiyhtiö oli 12.3.79 purkanut työsuhteen sillä perusteella, että A oli ollut poissa työstä yli viikon ajan pätevää estettä ilmoittamatta.

Edelleen RO oli lausunut selvitetyksi, että mainitun sairauden toteamisen yhteydessä A:lle annetun todistuksen mukaan lääkäri oli katsonut työkyvyttömyyden kestävän 11.2.79 saakka, mutta jatkanut tätä aikaa viimeksi mainittuna päivänä 28.2.79 saakka. Tutkimuksen perusteella, joka oli suoritettu 27.2.79, lääkäri oli antanut todistuksen työkyvyttömyyden jatkumisesta 18.3.79 saakka sekä sitten vielä 22.4.79 saakka. Osapuolten ilmoitukset siitä, millä tavalla ja milloin A oli tiedoittanut sairaudestaan työnantajalle, olivat osaksi ristiriitaiset, mutta yhtiö oli kuitenkin myöntänyt olleensa ainakin 16.1.79 alkaen tietoinen A:n sairaudesta ja työkyvyttömyydestä. Samoin yhtiö oli myöntämänsä mukaan saanut 27.2.79 lääkärintodistuksen siitä, että A:n työkyvyttömyys jatkui 28.2.79 saakka sekä tiedon siitä, että A:n piti samana päivänä mennä lääkärintarkastukseen. Mainitun tarkastuksen yhteydessä saamaansa lääkärintodistusta työkyvyttömyyden jatkumisesta A ei ollut toimittanut työnantajalle ennen kuin 17.3.79 eli työsuhteen purkamisen jälkeen. A:ta hoitanut lääkäri W oli todistuksensa mukaan joko 22.2. tai 28.2.79 kertonut vastaanotollaan käyneelle, oy B:n konttoripäällikölle ja hallituksen jäsenelle S:lle, että A:n työkyvyttömyys tulisi jatkumaan vielä 2 - 3 viikkoa.

Koska A näin ollen ei ollut ollut poissa työstä ilman pätevää estettä ja hän oli ilmoittanut tästä esteestään eli sairaudestaan työnantajalle, ei tällä työsopimuslain 44 § 2 mukaan ollut oikeutta käsitellä työsuhdetta purkautuneena. A oli tosin laiminlyönyt toimittaa 27.2.79 saamansa lääkärintodistuksen työkyvyttömyytensä jatkumisesta viipymättä työnantajalleen niin kuin hänen olisi pitänyt tehdä, mutta tätä laiminlyöntiä ei kuitenkaan voitu pitää työsopimuslain 43 § 1 edellyttämänä tärkeänä syynä työsopimuksen purkamiseen, varsinkaan kun lääkäri W oli kertonut sairauden jatkumisesta S:lle ja asia siten oli tullut työnantajan tietoon sekä kun A oli saanut W:ltä tietää, että tämä oli kertonut asiasta S:lle ja hän oli tällä perusteella voinut olla siinä käsityksessä, ettei lääkärintodistuksen toimittamisella ollut kiirettä. Yhtiö ei ollut muutenkaan osoittanut tärkeätä syytä työsopimuksen purkamiseen.

A:lla oli työsuhteessaan työehtosopimuksen mukaan oikeus 2 kuukauden irtisanomisaikaan. Työsopimuslain 45 § mukaan hänellä oli työsuhteen lainvastaisen purkamisen tapahtuessa oikeus saada palkkansa vastaavalta ajalta. Kuitenkaan A ei ollut oikeutettu saamaan tätä palkkaa irtisanomisaikaan sisältyneeltä sairausajalta, jolloin hän ei olisi kyennyt tekemään työtään. A oli näin ollen oikeutettu irtisanomisaikaa vastaavaan palkkaan ajalta 23.4. - 12.5.79. Lisäksi A oli oikeutettu vahingonkorvaukseen työsopimuksen laittoman purkamisen johdosta. Kun palkan menetys ei sinänsä osoittanut vahingon määrää eikä siitä ollut esitetty muutakaan selvitystä, RO oli oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 6 §:n nojalla arvioinut vahingon määräksi kohtuuden mukaan 8 000 markkaa. Kun A oli itsekin antanut aihetta työsopimuksen päättämiseen laiminlyömällä toimintaa saamiaan lääkärintodistuksia viivyttelemättä työnantajalle vaikka niitä oli häneltä pyydetty ja vaikka hänen piti käsittää, että työnantajalle oli tärkeätä sijaisuusjärjestelyjenkin vuoksi saada mahdollisimman aikaisessa vaiheessa tiedot A:n terveydentilan kehityksestä, RO oli vahingonkorvausvelvollisuutta sovitellen katsonut työnantajan velvolliseksi suorittamaan A:lle vahingonkorvauksena 4 000 markkaa.

Tämän vuoksi RO oli velvoittanut oy B:n ja C:n yhteisvastuullisesti heti suorittamaan A:lle hänelle kuulunutta irtisanomisaikaa vastaavana palkkana 23.4. - 12.5.79 väliseltä ajalta 1 300 markkaa 6 prosentin korkoineen 12.3.79 alkaen sekä vahingonkorvaukseksi työsopimuksen aiheettomasta purkamisesta 4 000 markkaa 5 prosentin korkoineen haastepäivästä 29.10.79 alkaen.

A sekä oy B ja C olivat hakeneet RO:n päätökseen muutosta Rovaniemen HO:ssa. Siellä A oli toistanut RO:ssa esittämänsä vaatimukset, että yhtiö ja C velvoitettaisiin yhteisvastuullisesti suorittamaan hänelle irtisanomisajan palkkaa 1 569 markkaa 94 penniä 6 prosentin korkoineen ja 12.3.1979 lukien ja vahingonkorvaukseksi 11 700 markkaa 5 prosentin korkoineen 29.10.1979 lukien. Yhtiö ja C olivat vaatineet, että kanne hylättäisiin ja A velvoitettaisiin korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa jutussa tai että työansion menetystä ja vahingonkorvausta joka tapauksessa alennettaisiin. Lisäksi yhtiö ja C olivat pyytäneet, että HO:ssa toimitettaisiin suullinen käsittely tai juttu palautettaisiin RO:een jo RO:ssa todistajaksi nimetyn S:n kuulemiseksi todistajana.

HO t. 10.12.1980 oli, hyläten pyynnön suullisen käsittelyn toimittamisesta tai jutun palauttamisesta RO:een todistajan kuulemista koskevassa ratkaisussa mainitsemilla perusteilla, tutkinut jutun ja katsonut, että A:lle oli työsopimuksen laittomasta purkamisesta aiheutunut 11 700 markan vahinko ja että työnantajan työsopimuslain 51 §:n 1 momentin nojalla työntekijälle suoritettavaa korvausta ei voitu työntekijän oman tuottamuksen perusteella sovitella. Sen vuoksi HO oli siten muuttanut RO:n päätöstä, että yhtiö ja C velvoitettiin yhteisvastuullisesti suorittamaan A:lle vahingonkorvaukseksi työsopimuksen laittomasta purkamisesta RO:n tuomitsemien 4 000 markan asemesta 11 700 markkaa.

Pyytäen valituslupaa oy B ja C hakivat muutosta HO:n tuomioon. Lupa myönnettiin ja A antoi häneltä hakemuksen johdosta pyydetyn vastauksen.