Valtioneuvoston asetus kaupanvahvistajista
- Säädöksen tyyppi
- Asetus
- Antopäivä
- Alkuperäinen julkaisu
- Vihko 113/2009 (Julkaistu 14.10.2009)
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty maa- ja metsätalousministeriön esittelystä, säädetään kaupanvahvistajista 24 päivänä heinäkuuta 2009 annetun lain (573/2009) 11 §:n nojalla:
1 §Kaupanvahvistajan tunnus
Viraston tai kunnan palveluksessa olevan kaupanvahvistajan tunnuksena on käytettävä viraston tai kunnan tunnusta sekä kaupanvahvistajalle annettua yksilöintinumeroa. Maanmittaustoimisto antaa määräämälleen kaupanvahvistajalle tunnuksen.
2 §Kaupanvahvistajaluettelo
Virasto tai kunta pitää luetteloa palveluksessaan olevista virkamiehistä, jotka toimivat kaupanvahvistajina. Luetteloon merkitään kaupanvahvistajan nimi, virka-asema, tunnus ja virkapaikka tai muu osoite sekä päivä, jona määräys on annettu tai se on päättynyt.
Kaupanvahvistajan on viipymättä ilmoitettava yhteystietojensa muutoksista määräyksen antaneelle maanmittaustoimistolle, jonka on viipymättä ilmoitettava muutoksista maanmittauslaitoksen ylläpitämään kaupanvahvistajarekisteriin.
3 §Ohjeet asianosaisille
Kaupanvahvistajan on annettava luovutuksensaajalle ohjeet lainhuudon hakemista varten.
Maanmittauslaitoksen keskushallinnon on huolehdittava 1 momentissa tarkoitettujen ohjeiden toimittamisesta maanmittaustoimistoille ja muille virastoille sekä kunnille, joiden on pidettävä niitä maksutta kaupanvahvistajien saatavissa.
4 §Kaupanvahvistajan todistus
Kaupanvahvistajan todistuksesta tulee käydä ilmi luovuttajat, luovutuksensaajat, päiväys sekä se, että luovuttajat ja luovutuksensaajat ovat allekirjoittaneet luovutuskirjan ja olleet yhtä aikaa läsnä luovutusta vahvistettaessa. Kaupanvahvistajan todistuksesta tulee käydä ilmi myös se, että kaupanvahvistaja on tarkastanut allekirjoittajien henkilöllisyyden ja todennut, että luovutuskirja on tehty maakaaren (540/1995) 2 luvun 1 §:ssä säädetyllä tavalla sekä muut tarpeelliset tiedot.
5 §Kaupanvahvistajan ilmoitus
Kaupanvahvistajan lähettämästä kiinteistönluovutusilmoituksesta tulee ilmetä kaupanvahvistajista annetun lain (573/2009) 6 §:ssä tarkoitettujen tietojen lisäksi ne kiinteistöjen kauppahintarekisteristä ja kauppahintatilastosta annetun lain (552/1980) 3 §:ssä tarkoitetuista tiedoista, jotka ovat tarpeen rekisterin tarkoituksen toteuttamiseksi.
Kaupanvahvistajan on tehtävä ilmoitus sähköisesti kahden vuorokauden kuluessa luovutus- tai muun saantokirjan vahvistamisesta. Kaupanvahvistaja voi tehdä ilmoituksen kirjeitse tai telekopiona vain erittäin painavasta syystä.
Kaikista vahvistetuista määräalan luovutuksista tai pidätyksistä kaupanvahvistajan on toimitettava jäljennös luovutuskirjasta karttoineen sille maanmittaustoimistolle, jonka toimialueella määräala sijaitsee, sekä sille kunnalle, jossa määräala sijaitsee. Jäljennös luovutuskirjasta karttoineen voidaan toimittaa myös sähköisesti.
6 §Ilmoitus usean kohteen luovutuksesta
Jos luovutuksen kohteet sijaitsevat eri maanmittaustoimistojen tai kuntien alueella, kaupanvahvistajan ilmoitukseen on liitettävä jäljennös luovutuskirjasta tai erillinen kiinteistöluettelo, josta käyvät ilmi kiinteistötunnukset sekä määräalat kartan avulla tai muutoin riittävästi yksilöityinä.
7 §Tietojen toimittaminen eräille viranomaisille
Maanmittaustoimiston on tarkastettava kaupanvahvistajan ilmoitukseen merkittyjen luovutuksen kohdetta koskevien tietojen oikeellisuus kiinteistötietojärjestelmästä.
Maanmittaustoimiston on toimitettava luovutusta koskevat tarpeelliset tiedot väestökirjahallinnolle ja verohallinnolle.
8 §Kaupanvahvistus ulkomailla
Ulkomaanedustuston palveluksessa olevan kaupanvahvistajan on toimitettava kaupanvahvistajista annetun lain 6 §:ssä tarkoitettu ilmoitus ulkoasiainministeriön välityksellä ja sen antamien ohjeiden mukaisesti.
Ulkomaanedustuston palveluksessa olevan kaupanvahvistajan tunnuksena on käytettävä edustuston virastotunnusta.
9 §Voimaantulo
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2010.
Ennen asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä asetuksen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.
Helsingissä 8 päivänä lokakuuta 2009
Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa AnttilaVanhempi hallitussihteeri Elma Solonen