Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

1127/2004

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Valtiovarainministeriön asetus vesivoimalaitoksen ja sen rakenteiden jälleenhankinta-arvon perusteista

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä
Ajantasaistettu säädös
1127/2004
Alkuperäinen julkaisu
Vihko 167/2004 (Julkaistu 20.12.2004)

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Valtiovarainministeriö on 30 päivänä joulukuuta 1992 annetun varallisuusverolain (1537/1992) 24 §:n 1 momentin nojalla määrännyt, että vesivoimalaitoksen ja vesivoimalaitosrakenteiden jälleenhankinta-arvon määräämisessä on noudatettava seuraavia perusteita:

1 §Soveltamisala

Vesivoimalaitoksen, jonka kosken putouskorkeus on vähintään kolme metriä ja jonka teho on vähintään 500 kilowattia, ja vesivoimalaitosrakenteiden jälleenhankinta-arvoa laskettaessa otetaan huomioon voimalaitosrakenteiden hankinnasta johtuneet välittömät menot:

1)

koneasema siihen sisältyvine patoineen;

2)

ylä- ja alakanavarakenteet tai muut koneaseman ulkopuoliset vesitiet;

3)

voimalaitosta varten tehdyt perkaukset ja pengerrykset;

4)

voimalaitosta palvelevat padot;

5)

kytkinkenttärakenteet;

6)

voimalaitoksen käyttöä ja ylläpitoa varten tarvittavat tiet ja sillat;

7)

lämpö-, vesi-, ilmastointi- ja sähköasennukset;

8)

voimalaitoksen tarvitsemat erilliset kaapeli- ja putkikanavat sekä

9)

tontin kaivuu-, paalutus-, louhinta-, tasoitus- ja pintarakennustyöt.

Vesivoimalaitoksen jälleenhankinta-arvoa laskettaessa otetaan huomioon myös laitoksen työmaan käyttö- ja yhteiskustannukset, rakennuttajan kustannukset ja rakennusaikaiset korot.

Vesivoimalaitoksen jälleenhankinta-arvoa laskettaessa ei oteta huomioon muita kuin vesivoimalaitosta välittömästi palvelevia rakennuksia tai laitteita, ei esimerkiksi kalanviljelylaitoksia, toimisto-, varasto-, korjaamo- tai asuinrakennuksia, turbiineja, generaattoreita, patoluukkuja, nostureita, automaatiolaitteita säätöä ja käyttöä varten eikä uittolaitteita, muunto- ja kytkinlaitteita eikä muita sähkön tuotantoa palvelevia koneita ja laitteita.

Muiden kuin tässä päätöksessä tarkoitettujen rakennusten jälleenhankinta-arvosta on määrätty erikseen.

2 §Jälleenhankinta-arvo

Vesivoimalaitoksen jälleenhankinta-arvo lasketaan korjaamalla 1 §:ssä tarkoitettujen rakennelmien alkuperäiset hankintakustannukset ja muut kustannukset rakennuskustannusindeksin kokonaisindeksilukuun 236,3 Jälleenhankinta-arvo on 70 prosenttia tällä tavoin määritetystä arvosta. Rakennuskustannusten oletetaan syntyvän tasaisesti rakentamisen aikana.

3 §Keskimääräisten rakennuskustannusten mukainen jälleenhankinta-arvo

Jos vesivoimalaitoksen alkuperäisistä rakennuskustannuksista ei ole luotettavaa selvitystä, määritetään vesivoimalaitoksen jälleenhankinta-arvo 1 §:ssä tarkoitettujen rakenteiden rakennuskustannusten summana 4 §:n 1―5 kohdissa mainittuja keskimääräisiä arvoja ja taulukoita käyttäen. Jälleenhankinta-arvo on 70 prosenttia tällä tavoin määritetystä arvosta.

4 §Rakennuskustannusten keskimääräiset arvot

1. Tontin pintarakennustyöt

Vesivoimalaitosalueen tontin pintarakennustöiden pinta-alana on pidettävä vesivoimalaitoksen maa-alueen pinta-alaa.

Tontin pintarakennustöiden yksikköhinta on 2,519 euroa/m 2 .

2. Kaivuumassat

Kanavien kaivuumassat määritetään kanavan pituuden ja poikkileikkauksen perusteella. Kaivuumassojen yksikköhinta on 10,14 euroa/m 3 ktr, kun kaivuu on vedestä ja 8,39 euroa/m 3 ktr, kun kaivuu on kuivatyönä sekä 60,17 euroa/m 3 ktr, kun kysymyksessä on louhinta.

3. Vedenjuoksutusputket

Vesivoimalaitoksen ulkopuolella sijaitsevien vedenjuoksutusputkien yksikkökustannukset ovat

ø (m)

euro/jm

1,0

394,43

1,5

591,56

2,0

788,87

2,5

986,00

3,0

1 183,30

3,5

1 380,43

4,0

1 577,74

4,5

1 774,86

5,0

1 972,17

Väliarvot lasketaan suhteellisesti.

4. Padot ja tukimuurit

Patojen ja tukimuurien yksikköhinta on 396,88 euroa/m 3 , kun pato on betonia, ja 16,62 euroa/m 3 , kun pato on maata tai louhetta.

5. Koneasemat

Koneaseman rakennuskustannus lasketaan koneaseman tilavuuden perusteella. Jos koneaseman tilavuutta ei voida luotettavasti määritellä, käytetään määritysperusteena voimalaitoksen tehoa.

Koneaseman tilavuus lasketaan koneaseman ulkomitoin. Yläpuolisten tilojen lisäksi tilavuuteen lasketaan myös vesitiet.

Taulukkoa 1 käytetään sellaisten koneasemarakennusten rakennuskustannusten laskemiseen, joissa on pystyakselinen turpiini tai teho >= 8 MW. Väliarvot lasketaan suhteellisesti.

Taulukko 1

m 3

euro

1 000

3 954 104,93

10 000

5 998 165,23

50 000

15 082 877,53

100 000

26 438 768,04

200 000

47 045 816,54

Taulukkoa 2 käytetään sellaisten koneasemarakennusten rakennuskustannusten laskemiseen, joissa on vaaka-akselinen turpiini tai teho ≤ 8 MW. Väliarvot lasketaan suhteellisesti.

Taulukko 2

m 3

euro

1 000

689 785,35

5 000

1 830 536,65

10 000

3 256 474,80

50 000

14 663 982,86

Jos koneasema on tehdas tai muun sellaisen hallin osa, rakennuskustannukset lasketaan vesivoimalaitoksen tehon avulla taulukosta 3. Väliarvot lasketaan suhteellisesti.

Taulukko 3

Teho (MW)

euro

0,5

677 495,26

1,0

890 883,19

2,0

1 104 529,29

3,0

1 744 434,69

4,0

2 171 210,54

5,0

2 597 986,37

6,0

3 024 762,04

7,0

3 451 537,71

8,0

3 878 313,55

9,0

7 381 346,18

10,0

7 631 598,94

15,0

8 882 864,61

20,0

10 134 129,93

25,0

11 385 395,94

50,0

17 641 723,42

100,0

30 154 378,91

150,0

42 667 034,05

5 §Muu vesivoimalaitos

Jos vesivoimalaitos on sellainen, ettei siihen voida soveltaa 2―4 §:ssä olevia jälleenhankinta-arvon laskentamenetelmiä, pidetään tällaisen vesivoimalaitoksen jälleenhankinta-arvona 70 prosenttia vastaavanlaisen vesivoimalaitoksen rakennuskustannuksista.

6 §Voimaantulo ja soveltaminen

Tämä asetus tulee voimaan 22 päivänä joulukuuta 2004. Sitä sovelletaan vuodelta 2004 toimitettavassa varallisuusverotuksessa.

Helsingissä 15 päivänä joulukuuta 2004

Toinen valtiovarainministeri Ulla-Maj WideroosYlitarkastaja Panu Pykönen

Sivun alkuun