Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

475/1993

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki merimieseläkelain 35 ja 42 §:n muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 26 päivänä tammikuuta 1956 annetun merimieseläkelain ( 72/56 ) 35 §:n 2 momentti ja 42 § seuraavasti:

35 §


Hallituksen ja valtuuskunnan jäsenten tulee olla 25 vuotta täyttäneitä ja vähintään puolella heistä on oltava asuinpaikka Euroopan talousalueella, jollei sosiaali- ja terveysministeriö myönnä eläkekassalle lupaa poiketa tästä. Jäseneksi ei saa nimittää henkilöä, jolla ei ole merenkulku- tai vakuutusalan taikka sijoitustoiminnan tuntemusta.


42 §

Haaste tai muu tiedoksianto katsotaan toimitetuksi eläkekassalle, kun se laillisessa järjestyksessä on annettu tiedoksi hallituksen jäsenelle taikka henkilölle, jolla on oikeus yksin tai yhdessä toisen kanssa kirjoittaa kassan nimi. Vähintään yhdellä tässä momentissa tarkoitetulla henkilöllä on oltava asuinpaikka Suomessa.


Tämä laki tulee voimaan asetuksella säädettävänä ajankohtana.

HE 312/92

StVM 4/93

Helsingissä 28 päivänä toukokuuta 1993

Tasavallan Presidentti MAUNO KOIVISTOMinisteri Toimi Kankaanniemi

Sivun alkuun