Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

1676/1993

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki evankelis-luterilaisen kirkon eläkelain 2 ja 3 §:n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 20 päivänä joulukuuta 1992 annetun evankelis-luterilaisen kirkon eläkelain 2 ja 3 §:n muuttamisesta annetun lain ( 1601/92 ) voimaantulosäännöksen 2 momentti seuraavasti:


Lain 2 §:ää sovelletaan vuoden 1939 jälkeen syntyneeseen viranhaltijaan ja työntekijään, jonka evankelis-luterilaisen kirkon eläkelain piiriin kuuluva palvelus on alkanut vuoden 1992 jälkeen. Lain 2 §:ää ei sovelleta viranhaltijaan ja työntekijään, jonka palvelus on ollut voimassa ennen lain voimaantuloa ja jatkuu yhdenjaksoisesti. Lain 3 §:n 2 momenttia sovelletaan eläketapahtumaan, joka on sattunut lain voimaantulon jälkeen.



Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1994.

Tätä lakia sovelletaan eläketapahtumaan, joka on sattunut 1 päivänä tammikuuta 1993 tai sen jälkeen.

HE 292/93

59/93

Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1993

Tasavallan Presidentti MAUNO KOIVISTOMinisteri Tytti Isohookana-Asunmaa

Sivun alkuun