385/1986

Kulutusluotolla tarkoitetaan tässä luvussa kuluttajalle kulutushyödykkeen hankkimista varten annettavaa luottoa, jonka antajana on myyjä tai palveluksen suorittaja itse taikka muu elinkeinonharjoittaja myyjän tai palveluksen suorittajan kanssa tekemänsä sopimuksen tai muun kuluttajien luotottamista koskevan järjestelyn perusteella.

Tässä luvussa tarkoitetaan:

tililuotolla luottokortin avulla tai muulla tavoin käytettävää jatkuvaa kulutusluottoa, jossa luotonantajan saatava vaihtelee sen mukaan, kuinka paljon luottoa tosiasiallisesti käytetään;

kertaluotolla muuta kulutusluottoa kuin tililuottoa;

käteishinnalla hintaa, jolla kuluttaja saisi hyödykkeen, jos maksaisi sen käteisellä;

luottokustannuksilla sellaisten korkojen, kulujen ja muiden maksujen yhteismäärää, jotka kuluttajan on kulutusluottosuhteen johdosta maksettava;

luottohinnalla käteishinnan ja luottokustannusten yhteismäärää; sekä

todellisella vuosikorolla korkoprosenttia, joka saadaan laskemalla luottokustannukset vuosikorkona luoton määrälle lyhennykset huomioon ottaen.

Tämän luvun säännöksiä sovellettaessa rinnastetaan:

Tämän luvun 6, 7, 9 ja 10 §:ää sekä 12 §:n 1 momenttia ei sovelleta kulutusluottoon, jossa luotto on maksettava enintään kahden kuukauden kuluessa myydyn tavaran luovuttamisesta tai palveluksen suorittamisesta. Tällaiseen luottoon sovelletaan 11 §:ää vain, jos luottoa voidaan käyttää luottokortin tai muun vastaavan tunnisteen avulla.

Tämän luvun 17 §:ää ei sovelleta kulutusluottoon, joka myönnetään palveluksen hankkimiseksi. Luvun 9, 10, 12-16 ja 18 §:ää ei sovelleta palveluksen hankkimiseksi myönnettävään kertaluottoon.

Lisäksi voidaan asetuksella säätää, ettei 6, 7, 9, 10 tai 11 §:ää sovelleta:

Kulutusluoton myöntämistä ei saa käyttää pääasiallisena markkinointikeinona markkinoitaessa muita kulutushyödykkeitä.

Kertaluottoa markkinoitaessa on ilmoitettava todellinen vuosikorko. Jos ilmoitetaan hyödykkeen käteishinta, on samalla ilmoitettava sen luottohinta.

Jos elinkeinonharjoittaja myöntää samaan tarkoitukseen kulutusluottoja erilaisin ehdoin, todellinen vuosikorko ja luottohinta saadaan ilmoittaa elinkeinonharjoittajan tarjoamien tavanomaisten luottoehtojen mukaisena esimerkkinä.

Tililuottoa markkinoitaessa on ilmoitettava todellinen vuosikorko luoton tyypillistä käyttöä kuvaavana esimerkkinä.

Pelkän kulutusluottomahdollisuuden mainitsemista markkinoinnissa ei pidetä 6 ja 7 §:ssä tarkoitettuna kulutusluoton markkinointina.

Ennen kuin kertaluotosta tehdään sopimus, on kuluttajalle ilmoitettava 10 §:n 1 momentissa mainitut sopimusehdot ja muut tiedot sekä 6 §:n mukaisesti todellinen vuosikorko, minkä lisäksi hänelle on annettava tilaisuus tutustua niihin kirjallisina.

Todellinen vuosikorko on kuitenkin ilmoitettava tehtävän sopimuksen ehtojen mukaisesti laskettuna, jos 6 §:n 2 momentin mukaisesti ilmoitettu todellinen vuosikorko on sitä olennaisesti alhaisempi.

Kertaluotosta on tehtävä kirjallinen sopimus, jossa on mainittava:

Kuluttajalle on annettava kappale sopimusta.

Kuluttajalta ei saa periä maksua, korkoa, hyvitystä tai korvausta, jos siitä ei ole otettu ehtoa 1 momentissa tarkoitettuun sopimukseen.

Tililuottosopimus on tehtävä kirjallisesti. Sopimuksessa on mainittava tilin avaukseen ja luoton käyttöön liittyvät maksut, korot sekä muut luottokustannukset.

Kuluttajalle on annettava kappale sopimusta.

Kuluttajalta ei saa käteishinnan lisäksi periä maksua, korkoa, hyvitystä tai korvausta, jos siitä ei ole otettu ehtoa 1 momentissa tarkoitettuun sopimukseen.

Kuluttajalla on oikeus maksaa kulutusluotto ennen sen erääntymistä.

Jos kuluttaja maksaa luoton ennenaikaisesti, on jäljellä olevasta luotonantajan saatavasta vähennettävä se osa luottokustannuksista, joka kohdistuu käyttämättä jäävään luottoaikaan. Jos luottosuhteen perustamisesta aiheutuneet kulut on erikseen mainittu sopimuksessa eivätkä ne ole kohtuuttomat, luotonantaja voi periä ne kokonaisuudessaan.

Jos kuluttaja maksaa erissä maksettavan luoton muuna kuin eräpäivänä, käyttämättä jäävä luottoaika luetaan alkavaksi ensimmäisestä maksun jälkeisestä eräpäivästä.

Kuluttajalla, jolla on oikeus pidättyä maksusta taikka saada hinnan palautusta, vahingonkorvausta tai muu rahasuoritus myyjältä tai palveluksen suorittajalta tämän sopimusrikkomuksen johdosta, on tämä oikeus myös sitä luotonantajaa kohtaan, joka on rahoittanut kaupan tai palveluksen. Luotonantaja ei ole kuitenkaan velvollinen maksamaan kuluttajalle enempää kuin on tältä saanut maksuina.

Kulutusluottoon perustuvasta saatavasta ei saa ottaa kuluttajan vekselisitoumusta eikä muuta sitoumusta, jonka luovutus tai panttaus rajoittaa kuluttajan oikeutta tehdä kaupan tai palvelussopimuksen johdosta väitteitä sitoumuksen vilpittömässä mielessä haltuunsa saanutta kohtaan. Tällaista sitoumusta ei myöskään saa ottaa henkilöltä, joka elää kuluttajan kanssa yhteisessä taloudessa.

Mitä 1 momentissa on säädetty, ei koske pankin asettamaa omaa vekseliä.

Joka 1 momentin säännöksen vastaisesti ottaa vekselin tai juoksevan sitoumuksen, ei saa vedota siihen. Velallisen oikeudesta esittää väitteitä siirronsaajaa kohtaan säädetään erikseen.

Kuluttajalla on oikeus määrätä, mitä useammista saman luotonantajan saatavista hänen suorituksellaan lyhennetään.

Jos luotonantajalla on sopimuksen mukaan oikeus kuluttajan laiminlyödessä maksuvelvollisuutensa vaatia maksuerää, joka muuten ei ole erääntynyt, ottaa myyty tavara takaisin tai saattaa voimaan muu erityinen seuraamus, luotonantaja saa vedota sanottuun oikeuteen vain:

Luotonantajalla ei kuitenkaan ole oikeutta saattaa voimaan 1 momentissa tarkoitettua seuraamusta, jos maksun viivästyminen johtuu kuluttajan sairaudesta, työttömyydestä tai muusta siihen verrattavasta hänestä riippumattomasta seikasta, paitsi milloin tämä viivästyksen kesto ja muut olosuhteet huomioon ottaen olisi luotonantajalle ilmeisen kohtuutonta.

Jos luotonantaja 1 momentissa tarkoitetun sopimusehdon nojalla vaatii maksueriä, jotka muuten eivät olisi erääntyneet, on luotonantajan saatavaa laskettaessa tehtävä 12 §:n 2 momentin mukaiset vähennykset.

Jos luotonantaja ottaa tavaran takaisin, hänen ja kuluttajan välillä on toimitettava tilitys.

Tilityksessä on kuluttajan hyväksi luettava tavaran arvo sitä takaisin otettaessa. Arvo määrätään sen mukaan, mitä myyjälle voidaan olettaa jäävän, kun tavara myydään tarkoituksenmukaisella tavalla ja tarvittaessa kohtuullisesti kunnostettuna. Arvoa määrättäessä on kuitenkin myös otettava huomioon sopimuksessa mainittu käteishinta sekä se, kuinka kauan tavara on ollut kuluttajan hallinnassa ja miten siitä on pidetty huolta.

Luotonantajan hyväksi on luettava:

Jos kuluttaja yhdellä kertaa suorittaa sen määrän, joka 3 momentin mukaan on luettava luotonantajan hyväksi, hän saa pitää tavaran.

Kulutusluoton perimiseksi ei saa käyttää trattaa.

Tilinhaltija vastaa luottokortin tai muun tililuoton käyttöön oikeuttavan tunnisteen oikeudettomasta käytöstä vain, jos:

Tilinhaltija ei kuitenkaan vastaa tunnisteen oikeudettomasta käytöstä 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa, jos:

Kuluttajalle 10-19 §:n mukaan kuuluvia oikeuksia rajoittava ehto on tehoton.

Jos kuluttajien haitallisen velkaantumisen ehkäisemiseksi on tarpeellista asettaa rajoituksia kulutusluottojen antamiselle, valtioneuvosto voi määrätä:

Jos 1 momentin nojalla annettua määräystä ei ole noudatettu, sopimukseen sisältyvä ehto omistusoikeuden pidättämisestä tai myydyn tavaran takaisin ottamisesta kuluttajan sopimusrikkomuksen johdosta on mitätön.

Kauppa- ja teollisuusministeriö voi antaa tarkempia määräyksiä 6-11 §:ssä tarkoitettujen tietojen antamisesta ja todellisen vuosikoron laskemisesta.

Elinkeinonharjoittajaa, joka rikkoo tämän luvun markkinointia tai kulutusluottosuhdetta koskevia säännöksiä taikka 21 tai 22 §:n nojalla annettuja määräyksiä, voidaan, jos se on kuluttajansuojan kannalta tarpeellista, kieltää jatkamasta tällaista menettelyä taikka uudistamasta sitä tai siihen rinnastettavaa menettelyä. Kiellon määräämisestä ja sen tehostamisesta uhkasakolla säädetään 2 ja 3 luvussa.

Tämän luvun säännösten noudattamista valvovat kuluttaja-asiamies sekä elinkeinohallitus ja sen alaisina piirihallintoviranomaisina lääninhallitukset.

Elinkeinonharjoittaja on velvollinen luovuttamaan valvontaviranomaisen nähtäviksi kulutusluottoja koskevat valvonnan kannalta tarpeelliset asiakirjat.

Elinkeinonharjoittaja, joka tahallaan rikkoo 14 tai 18 §:n säännöksiä, on tuomittava kulutusluotto rikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

Elinkeinonharjoittaja, joka tahallaan tai törkeästä tuottamuksesta rikkoo 5-7 tai 9 §:n säännöksiä taikka 22 §:n nojalla annettuja määräyksiä taikka tahallaan tai tuottamuksesta rikkoo 10 tai 11 §:n säännöksiä taikka 21 §:n nojalla annettuja määräyksiä, on tuomittava kulutusluottorikkomuksesta sakkoon.

Sitä, joka rikkoo 23 §:ssä tarkoitetun uhkasakolla tehostetun kiellon, ei kuitenkaan voida tuomita rangaistukseen samasta teosta.