HE 187/2020

RED II:n valmistelu

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2018/2001 uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä (uudelleenlaadittu), jäljempänä RED II , on valmisteltu noudattaen Euroopan komission paremman sääntelyn ohjelmaa (REFIT) ja laaja-alaisen sidosryhmien (ml. jäsenvaltiot ja toimivaltaiset viranomaiset) osallistamisen ja kuulemisen kautta. Lisäksi komissio on teettänyt neliosaisen unionin laajuisen vaikutusten arvioinnin direktiiviehdotuksen valmisteluvaiheessa. Keskeiset EU:n toimielinten valmisteluasiakirjat löytyvät valtioneuvoston hankeikkunan julkisessa palvelussa osoitteessa valtioneuvosto.fi/hankkeet tunnuksella TEM088:00/2019.

Direktiiviehdotuksesta annettiin U kirjelmä (U 5/2017 vp) 2 päivänä helmikuuta 2017 ja jatkokirjelmä (UJ 14/2018 vp) 23 päivänä toukokuuta 2018. Valtioneuvosto piti hyvänä tavoitetta, että uusiutuvan energian tuotantoon ja jakeluun liittyvät hallinnolliset menettelyt ovat hankkeen ympäristövaikutukset ja muut vaikutukset huomioon ottaen mahdollisimman selkeät ja sujuvat. Lisäksi valtioneuvosto piti tärkeänä, että direktiiviehdotuksessa ehdotettuja lupien myöntämiselle asetettuja pakollisia määräaikoja ja muita menettelyihin liittyviä vaatimuksia tarkasteltaisiin vielä huolellisesti ehdotuksen jatkokäsittelyssä.

Talousvaliokunta antoi asiasta lausunnot (TaVL 10/2017 vp ja TaVL 27/2018 vp), joissa valiokunta yhtyi valtioneuvoston kantoihin korostaen muutamia seikkoja, jotka liittyivät muun muassa EU:n uusiutuvan energian sitovaan tavoitteeseen ja sääntelyn johdonmukaisuuteen ja mahdollistavaan luonteeseen. Ympäristövaliokunta yhtyi lausunnoissaan (YmVL 5/2017 vp ja YmVL 17/2018 vp) valtioneuvoston kantoihin korostaen muun muassa uusiutuvan energian lisäämisen tärkeyttä tietyt reunaehdot kuten uusiutuvan energian tuotannon monipuolisuuden huomioon ottaen. Lausunnoissaan (MmVL 5/2017 vp ja MmVL 10/2018 vp) maa- ja metsätalousvaliokunta yhtyi valtioneuvoston kantoihin korostaen muun muassa pienten sähköntuotantolaitosten haltijoiden mahdollisuutta tuottaa sähköä omaan kulutukseensa ilman kohtuuttomia lainsäädännöstä aiheutuvia velvoitteita. Myös suuri valiokunta antoi asiasta lausunnot (SuVL 3/2017 vp ja SuVL 5/2018 vp), joissa se yhtyi valtioneuvoston kantoihin yhtyen samalla erikoisvaliokuntien lausunnoissaan esittämiin huomautuksiin. Keskeiset kansalliset valmisteluasiakirjat löytyvät valtioneuvoston hankeikkunan julkisessa palvelussa osoitteessa valtioneuvosto.fi/hankkeet tunnuksella TEM088:00/2019.

Komission, Euroopan parlamentin ja neuvoston trilogi-neuvotteluissa saavutettiin 13.6.2018 epävirallinen sopu uusiutuvan energian direktiiviehdotuksesta, jonka Coreper-komitea hyväksyi 27.6.2018. EU:n yhteinen uusiutuvan energian tavoite vuodelle 2030 nostettiin neuvottelutuloksen myötä komission ehdotuksen 27 prosentista 32 prosenttiin. Neuvottelujen myötä lupamenettelyjä koskevan sääntelyn osalta muun muassa yhteyspisteen tehtäviä ja roolia muutettiin sekä määräaikoja koskevaa sääntelyä tarkennettiin.

Euroopan parlamentti ja neuvosto hyväksyivät RED II:n yhdessä komission ehdotuksesta tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä, yhteispäätösmenettelyssä (SEUT 289(1) artikla). Euroopan parlamentti ja neuvosto allekirjoittivat direktiivin 11 joulukuuta 2018. Direktiivi annettiin tiedoksi jäsenvaltioille ja julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä 21 joulukuuta 2018 ja se tuli voimaan 24 joulukuuta 2018. Jäsenvaltioiden on saatettava direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 2021.

Hallituksen esityksen valmistelu

Työ- ja elinkeinoministeriö (jäljempänä myös TEM ) asetti lokakuussa 2019 RED II luvitustyöryhmän selvittämään RED II:ssa säädettyjen uusiutuvan energian tuotantolaitosten lupamenettelyjen organisointiin ja kestoon liittyvien vaatimusten edellyttämiä muutoksia kansalliseen lainsäädäntöön. Työryhmän jäseniä olivat työ- ja elinkeinoministeriö, ympäristöministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, oikeusministeriö ja valtiovarainministeriö. Työryhmän pysyvät asiantuntijat edustivat Bioenergia ry:tä, Energiateollisuus ry:tä, Energiavirastoa, Keski-Suomen ELY-keskusta, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastoa, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry:tä, Suomen Biokierto ja Biokaasu ry:tä, Suomen Kuntaliitto ry:tä, Suomen Luonnonsuojeluliitto ry:tä, Lähienergialiitto ry:tä, Suomen Tuulivoimayhdistys ry:tä sekä Turvallisuus- ja kemikaalivirastoa. Työryhmä kuuli kokouksissaan myös muita asiantuntijoita sekä järjesti sidosryhmille kuulemistilaisuuden kansallisesta toimeenpanosta. Työryhmän hallituksen esityksen muotoon laatima loppuportti valmistui heinäkuussa 2020.

Työryhmä esitti ehdotuksinaan muun muassa, että RED II:ssa yhteyspisteelle asetetut tehtävät toteutettaisiin nimeämällä kansallinen yhteyspisteviranomainen, jolle säädettäisiin RED II:ssa yhteyspisteelle säädettyjen tehtävien hoitaminen sähköistä järjestelmää ( sähköinen yhteyspiste ) hyödyntäen. Sähköisen yhteyspisteen kautta voisi hakea soveltamisalaan määriteltyjä uusiutuvan energian hankkeisiin liittyviä lupia ja hoitaa hallinnollisia menettelyjä. Yhteyspisteviranomainen huolehtisi myös hankekehittäjien keskitetystä neuvonnasta liittyen uusiutuvan energian tuotantolaitoksin liittyviin lupamenettelyihin ja muihin hallinnollisiin menettelyihin. Yhteyspisteviranomainen myös seuraisi menettelyiden määräaikoja, joiden enimmäispituuksista RED II:ssa säädetään. RED II:ssa edellytetään määräaikojen soveltamista vain sähköä tuottaviin uusiutuvan energian laitoksiin, mutta työryhmä pohti määräaikojen soveltamisalan kansallista laajentamista myös muuhun energian tuotantoon. Soveltamisalan laajentamiseen ei tältä osin kuitenkaan päädytty. Työryhmä ei myöskään päätynyt ehdottamaan taloudellisia tai muita seuraamuksia viranomaisille määräaikojen ylitystilanteissa.

Hallituksen esitys on valmisteltu luvitustyöryhmän loppuraporttia hyödyntäen. Hallituksen esityksen valmisteluasiakirjat mukaan lukien luvitustyöryhmän loppuraportti ovat valtioneuvoston hankeikkunan julkisessa palvelussa osoitteessa valtioneuvosto.fi/hankkeet tunnuksella TEM088:00/2019.

RED II:n lupamenettelyitä koskevan sääntelyn täytäntöönpanon osalta on tehty myös yhteistyötä komission ja toisten jäsenvaltioiden kanssa erityisesti uusiutuvan energian direktiivin täytäntöönpanoa varten perustetun CA-RES:n (the Concerted Actionin on the Renewable Energy Directive) kautta. Lisäksi pohjoismaista yhteistyötä on tehty sääntelyn implementointiin liittyvien tulkintakysymysten osalta pohjoismaiden ministerineuvoston työryhmän AGFE:n (Nordiska ministerrådets arbetsgrupp för förnybar energi) kautta.

Laki eräiden ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisesta

Syyskuun 2020 alussa voimaantulleen eräiden ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisesta annetun lain (764/2019) tarkoituksena on sovittaa yhteen ja jouduttaa ympäristöön vaikuttavien hankkeiden lupamenettelyjä. Lupamenettelyjen yhteensovittaminen toteutetaan sovittamalla samanaikaisesti vireillä olevien lupahakemusten käsittelyvaiheet ajallisesti yhteen ja yhdistämällä eräitä niihin liittyviä tehtäviä. Lakia sovelletaan ympäristönsuojelulain (527/2014) , vesilain (587/2011) , maa-aineslain (555/1981) , kaivoslain (621/2011) , luonnonsuojelulain (1096/1996) , maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) sekä vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain (390/2005) mukaisen lupa-asian käsittelyyn.

Menettelyiden yhteensovittamisessa asiakas voi saattaa useita lupamenettelyjä vireille sähköisesti samalla kertaa ja hanketta koskevat tiedot ja selvitykset voidaan syöttää sähköiseen asiointijärjestelmään yhdellä kerralla. Menettelyjen eri vaiheet sovitetaan ajallisesti yhteen ja järjestelmään tallennetut aineistot ovat sähköisesti eri viranomaisten ja tarpeellisin osin myös muiden osallisten saatavilla. Tiedot ovat käytettävissä myös haettaessa toiminnalle mahdollisia uusia lupia tai jatkolupia. Menettelyjen yhteensovittamisen edellytyksenä on, että hankkeelle haetaan ympäristönsuojelulain mukaista ympäristölupaa, vesilain mukaista lupaa tai maa-aineslain mukaista lupaa. Jos hankkeelle lisäksi haetaan samanaikaisesti luonnonsuojelulain mukaista poikkeamislupaa, maankäyttö- ja rakennuslain mukaista lupaa, kaivoslain mukaista lupaa taikka vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain mukaista lupaa, lupahakemusten käsittely voidaan hakijan pyynnöstä sovittaa yhteen.

Menettelyjen yhteensovittamisen, niin sanotun yhden luukun periaatteen, tehokas toteuttaminen ympäristöllisissä menettelyissä edellyttää, että asiointi eri viranomaisissa tapahtuu sähköisesti. Aluehallintovirasto (jäljempänä myös AVI ) on yhteensovittava viranomainen, jos kyseessä on vesilain mukaisen luvan tai sellaisen ympäristöluvan mukaisen luvan käsittely, jonka se ratkaisee. Muussa tapauksessa kunnan ympäristönsuojeluviranomainen on yhteensovittava viranomainen. Luvanhakijalle yhden luukun toimintamalli tarkoittaa, että lupien hakeminen ja hakemusten käsittely sovitetaan yhteen, vaikka hakemukset käsitellään eri toimivaltaisissa viranomaisissa.

Luvanhakija päättää, sovitetaanko lupahakemusten käsittelyä yhteen. Yhteensovittaminen voi myös koskea vain osaa hankkeen edellyttämistä lupamenettelyistä. Valinta tehdään siinä vaiheessa, kun lupahakemukset laitetaan vireille. Ympäristöllisten lupien erillismenettelyt säilyvät edelleen vaihtoehtoisena menettelynä, jos hakija ei halua hankkeeseensa sovellettavan ympäristöllisten lupien yhteensovittamista.

Hallintolaki

Hallintolain (434/2003) tavoitteena on edistää hyvää hallintoa sekä oikeusturvaa hallintoasioissa. Hallintolaki toimii yleislakina säännellen viranomaisten toimintaa, mukaan lukien lupamenettelyjä.

Hallintolakia sovelletaan muun muassa valtion viranomaisissa ja kuntien viranomaisissa niiden hoitaessa julkisia hallintotehtäviä. Viranomaisen on toimivaltansa rajoissa annettava asiakkailleen hallintoasian hoitamiseen liittyvää maksutonta neuvontaa sekä vastattava asiointia koskeviin kysymyksiin ja tiedusteluihin. Hallintolain 8 §:n mukaan, jos asia ei kuulu viranomaisen toimivaltaan, viranomaisen on pyrittävä opastamaan asiakas toimivaltaiseen viranomaiseen.

Hallintoasia on käsiteltävä ilman aiheetonta viivytystä. Viivytyksetön käsittely on turvattu Suomen perustuslaissa (731/1999) osana oikeusturvan turvaamista ja hyvää hallintoa. Hallintolain 7 §:n mukaisen palveluperiaatteen ja palvelun asianmukaisuuden mukaisesti asiointi viranomaisessa on pyrittävä järjestämään siten, että hallinnossa asioiva saa asianmukaisesti hallinnon palveluita ja viranomainen voi suorittaa tehtävänsä tuloksellisesti. Hallintolain 23 § edellyttää, että asia on käsiteltävä ilman aiheetonta viivytystä ja viranomaisen on esitettävä asianosaiselle tämän pyynnöstä arvio päätöksen antamisajankohdasta sekä vastattava käsittelyn etenemistä koskeviin tiedusteluihin. Viranomaisen on määriteltävä toimialansa keskeisissä asiaryhmissä odotettavissa oleva käsittelyaika sellaisille hallintopäätöksellä ratkaistaville asioille, jotka voivat tulla vireille vain asianosaisen aloitteesta. Tämä ei koske hallintolain 23 a §:n mukaan asioita, joiden käsittelylle on säädetty määräaika.

Hallintolain 20 §:n mukaan hallintoasia tulee vireille, kun asian vireille panemiseksi tarkoitettu asiakirja on saapunut toimivaltaiseen viranomaiseen tai kun asia on sille suullisen vireillepanon yhteydessä esitetty ja käsittelyn aloittamiseksi tarvittavat tiedot on kirjattu. Jos viranomaiselle toimitettu asiakirja on puutteellinen, viranomaisen on tarvittaessa kehotettava lähettäjää täydentämään asiakirjaa. Viranomaisen on ylipäätään huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä. Hallintolain 31 §:ssä säädetään, että asianosaisen on esitettävä selvitystä vaatimuksensa perusteista ja muutoinkin myötävaikutettava vireille panemansa asian selvittämiseen. Hallintolain 22 §:n mukaan asianosainen voi myös omasta aloitteestaan täydentää tai muuttaa hakemustaan.

Hallintolain 11 §:n mukaan asianosainen hallintoasiassa on se, jonka oikeutta, etua tai velvollisuutta asia koskee. Asianosaiselle on varattava tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa selityksensä sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun. Hallintolain 34 §:ssä luetellaan tapaukset, joissa asian saa ratkaista asianosaista kuulematta. Jos asian ratkaisulla voi olla huomattavaa vaikutusta muihin henkilöihin kuin asianosaisiin, viranomaisen tulee varata näille mahdollisuus saada tietoja asiasta ja lausua mielipiteensä siitä. Hallintolain 41 §:n mukaan asian vireilläolosta ja vaikuttamismahdollisuuksien käyttämisestä on ilmoitettava asian merkityksen ja laajuuden kannalta sopivalla tavalla.

Hallintopäätös on annettava kirjallisesti. Päätös voidaan antaa suullisesti, jos se on välttämätöntä asian kiireellisyyden vuoksi. Hallintolain 43 §:n nojalla suullinen päätös on viipymättä annettava myös kirjallisena oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen. Viranomaisen on annettava tekemänsä päätös viipymättä tiedoksi asianosaiselle ja muulle tiedossa olevalle, jolla on oikeus hakea siihen oikaisua tai muutosta valittamalla. Viranomaisen on huolehdittava jo asian käsittelyn kuluessa käsittelyyn vaikuttavan asiakirjan tiedoksiantamisesta. Hallintolain 54 §:n nojalla asiakirja annetaan tiedoksi alkuperäisenä tai jäljennöksenä.

Tiedoksiannossa noudatettavasta menettelystä säädetään hallintolain 10 luvussa. Hallintolain 10 luvun 62 a §:n nojalla, jos asiakirja on annettava tiedoksi julkisella kuulutuksella, tiedoksianto toimitetaan julkaisemalla kuulutus ja kuulutettava asiakirja yleisessä tietoverkossa viranomaisen verkkosivuilla. Tarpeen vaatiessa kuulutus julkaistaan myös asian vaikutusalueen sanomalehdessä tai muulla viranomaisen päättämällä tavalla. Kuulutus ja kuulutettava asiakirja on pidettävä yleisessä tietoverkossa viranomaisen verkkosivuilla yleisesti nähtävillä 14 vuorokautta. Jos asiakirjan tiedoksisaannista alkaa kulua muutoksenhakuaika tai muu vastaanottajan oikeuteen vaikuttava määräaika, kuulutus ja kuulutettava asiakirja on pidettävä yleisesti nähtävillä mainitun määräajan päättymiseen asti.

Kuntalaki

Kuntalaissa (410/2015) säädetään kunnan päätöksenteosta ja toimielimistä. Kunta hoitaa itsehallinnon nojalla itselleen ottamansa tehtävät ja järjestää sille säädetyt tehtävät. Kuntalain 1 §:n nojalla kunnan tulee edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla.

Kunnan on tiedotettava toiminnastaan ja sen tulee antaa riittävästi tietoja esimerkiksi valmistelussa olevista asioista, niitä koskevista suunnitelmista, asioiden käsittelystä, tehdyistä päätöksistä ja päätösten vaikutuksista. Kunnan on tiedotettava, millä tavoin päätösten valmisteluun voi osallistua ja vaikuttaa. Kuntalain 29 §:n nojalla kunnan on lisäksi huolehdittava, että toimielinten käsittelyyn tulevien asioiden valmistelusta annetaan tarpeellisia tietoja yleisessä tietoverkossa. Lain 22 §:n mukaan kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on oikeus osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Valtuuston on pidettävä huolta monipuolisista ja vaikuttavista osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksista ja menetelmistä.

Kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi julkaisemalla ne yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu, sekä tarpeen vaatiessa muulla kunnan päättämällä tavalla. Kuntalain 108 §:n mukaan ilmoitusten on oltava yleisessä tietoverkossa 14 vuorokautta, ellei päätöksen luonteesta muuta johdu.

Kuntalain 134 §:n mukaan kunnan viranomaisen päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua. Oikaisuvaatimus tehdään asianomaiselle toimielimelle. Kuntalain 135 §:ssä mainittujen kunnan viranomaisten päätöksiin sekä oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella hallinto-oikeudelta. Kuntalain 140 §:n nojalla valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan sekä kuntayhtymän toimielimen pöytäkirja oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Laki sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa

Lakia sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa (13/2003, jäljempänä asiointilaki ) sovelletaan muun muassa hallintoasian sähköiseen vireillepanoon, käsittelyyn ja päätöksen tiedoksiantoon, jollei muualla laissa toisin säädetä. Lakia sovelletaan soveltuvin osin myös muussa viranomaistoiminnassa.

Asiointilain 5 §:n mukaan sähköisten asiointipalvelujen järjestämisestä ja saatavuuden turvaamisesta säädetään digitaalisten palvelujen tarjoamisesta annetussa laissa (306/2019) .

Asiointilain 7 §:n mukaan viranomaisen tulee sopivalla tavalla ilmoittaa sähköisessä asioinnissa käytettävät yhteystietonsa. Asiointilain 8 §:n mukaan sähköinen viesti toimitetaan viranomaiselle lähettäjän omalla vastuulla ja sen katsotaan lain 10 §:n saapuneen perille silloin, kun se on viranomaisen käytettävissä siten, että viestiä voidaan käsitellä. Lain 9 §:n mukaan sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Lain 9 §:ssä säädetään, että viranomaiselle saapunutta sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä. Pyydetty asiakirja katsotaan toimitetun määräajassa, jos asiakirja saapuu viranomaiseen sähköisesti viimeistään määräajan viimeisen päivän aikana.

Asiointilain 16 §:n mukaan päätösasiakirja voidaan allekirjoittaa sähköisesti. Lain 18 §:ssä säädetään, että todisteellisesti toimitettava asiakirja voidaan asianosaisen suostumuksella antaa tiedoksi myös sähköisenä viestinä. Asiakirja katsotaan annetun tiedoksi, kun asiakirja on noudettu viranomaisen osoittamalta yhteydeltä. Jos asiakirjaa ei ole noudettu seitsemän päivän kuluessa viranomaisen ilmoituksesta, tiedoksiannossa noudatetaan, mitä siitä muualla laissa säädetään. Lain 19 §:n mukaan muu kuin todisteellisesti toimitettava asiakirja voidaan antaa tiedoksi asianomaiselle sähköisenä viestinä hänen suostumuksellaan.

Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta

Digitaalisten palvelujen tarjoamisesta annetun lain (306/2019) tarkoituksena on edistää digitaalisten palvelujen saatavuutta, laatua, tietoturvallisuutta sekä sisällön saavutettavuutta ja siten parantaa jokaisen mahdollisuuksia käyttää yhdenvertaisesti digitaalisia palveluja. Lain 4 §:n mukaan viranomaisen on suunniteltava ja ylläpidettävä digitaaliset palvelunsa siten, että niiden tietoturvallisuus, tietosuoja, löydettävyys ja helppokäyttöisyys on varmistettu.

Lain 5 §:n mukaan viranomaisen on tarjottava jokaiselle mahdollisuus toimittaa asiointitarpeeseensa liittyvät sähköiset viestit ja asiakirjat käyttäen digitaalisia palveluita tai muita sähköisiä tiedonsiirtomenetelmiä. Viranomaisen on myös tiedotettava digitaalisissa palveluissaan selkeästi, miten jokainen voi hoitaa asiansa viranomaisen kanssa sähköisesti.

Ympäristönsuojelulaki

Ympäristönsuojelulain (527/2014) tarkoituksena on ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien edistäminen ympäristöllisessä päätöksenteossa. Näiden tavoitteiden edistämiseksi tietyt ympäristöön vaikuttavat toimet on säädetty luvanvaraisiksi. Luvanvaraisuudesta säädetään lain 4 luvussa. Lupamenettelystä säädetään lain 5 luvussa.

Valtion ympäristölupaviranomaisena toimii ympäristönsuojelulain 21 §:n mukaan aluehallintovirasto ja valtion valvontaviranomaisena elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus ). Kunnalle kuuluvista lupa- ja valvontatehtävistä huolehtii kunnan ympäristönsuojeluviranomainen.

Ympäristönsuojelulakia sovelletaan teolliseen ja muuhun toimintaan, josta aiheutuu tai saattaa aiheutua ympäristön pilaantumista. Lakia sovelletaan myös toimintaan, jossa syntyy jätettä, sekä jätteen käsittelyyn. Toiminnat on jaoteltu ympäristönsuojelulaissa luvanvaraisiin, ilmoituksenvaraisiin ja rekisteröitäviin toimintoihin. Ympäristönsuojelulaissa on myös muita näiden menettelyiden ulkopuolelle jääviä toimintoja, esimerkiksi yksittäiset määräykset, kertaluonteista toimintaa koskeva ilmoitusmenettely ja kunnalliset ympäristönsuojelumääräykset.

Ympäristöluvanvaraiset toiminnat jaotellaan direktiivilaitoksiin ja muihin luvanvaraisiin toimintoihin. Direktiivilaitoksella tarkoitetaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2010/75/EU teollisuuden päästöistä (yhtenäistetty ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen ja vähentäminen) (jäljempänä teollisuuspäästödirektiivi ), mainittuja toimintoja. Energian tuotannossa direktiivilaitoksen rajana on 50 megawatin polttoaineteho ja muun luvanvaraisen laitoksen rajana 20 megawatin polttoaineteho, joka koskee kiinteän polttoaineen kattiloita.

Ympäristönsuojelulain 27 §:n mukainen ympäristölupa voidaan tarvita esimerkiksi biomassaa polttavan laitoksen tai biokaasulaitoksen toimintaan, kun kyseessä on ammattimainen tai laitosmainen jätteenkäsittely. Biokaasulaitoksen osalta luvanvaraisuus voi lisäksi perustua biokaasulaitoksen yhteydessä olevan polttolaitoksen polttoainetehoon tai laitoksen valmistaman polttoaineen määrään.

Tuulivoimalat eivät ole lähtökohtaisesti ympäristöluvanvaraisia, mutta niiden ympäristöluvanvaraisuus voi perustua eräistä naapuruussuhteista annetun lain (26/1920) mukaiseen kohtuuttomaan rasitukseen, esimerkiksi tuulivoimaloiden aiheuttamaan meluun tai välkevaikutukseen.

Ympäristönsuojelulain 116 §:n mukainen toiminnan rekisteröinti koskee pääsääntöisesti energiantuotantolaitoksia, joiden polttoaineteho on vähintään 1 mutta alle 50 megawattia ja joissa jokaisen kiinteää polttoainetta käyttävän energiantuotantoyksikön polttoaineteho on alle 20 megawattia. Toiminnanharjoittajan on tehtävä rekisteröinti-ilmoitus kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle viimeistään 30 vuorokautta ennen toiminnan aloittamista. Toiminta voidaan aloittaa, kun kunnan ympäristönsuojeluviranomainen on rekisteröinyt toiminnan tai ilmoituksen jättämisestä on kulunut 30 päivää. Samalla tavalla toimitaan, jos aiemmin rekisteröityyn energiantuotantolaitokseen rakennetaan uusi energiantuotantoyksikkö. Ympäristönsuojelulain 116 §:n 3 momentin mukaisesti, jos rekisteröinti-ilmoitus on puutteellinen, on kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen pyydettävä toiminnanharjoittajaa täydentämään sitä. Tällöin 2 momentissa säädetyt rekisteröintiä koskevat määräajat lasketaan siitä päivästä, jolloin rekisteröinti-ilmoitus täyttää säädetyt sisältövaatimukset.

Ympäristönsuojelulain 39 §:n mukaan lupahakemus on toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle sähköisesti. Toiminnanharjoittajan asemassa oleva luonnollinen henkilö voi jättää lupahakemuksen ja sen liitteet paperisina. Jos hakemus on puutteellinen tai asian ratkaiseminen edellyttää erityistä selvitystä, hakijalle varataan ympäristönsuojelulain 40 §:n mukaan tilaisuus täydentää hakemusta viranomaisen asettamassa määräajassa.

Ympäristönsuojelulain 39 a §:n mukaan lupaviranomaisen on annettava pyynnöstä hakijalle tietoa sähköisessä muodossa liittyen muun muassa hakemukseen, hankittaviin lausuntoihin ja päätöksen arvioituun antamisajankohtaan. Lupaviranomainen voi myös järjestää tapaamisen neuvonnan tarjoamiseksi. Neuvonta on maksutonta.

Ympäristönsuojelulain 43 §:n mukaan ennen asian ratkaisemista lupaviranomainen varaa asianosaisille, eli niille, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, tilaisuuden tehdä muistutuksia lupa-asian johdosta. Myös muille varataan tilaisuus ilmaista mielipiteensä.

Lupahakemus annetaan tiedoksi ja siitä tiedotetaan lain 44 §:n mukaan julkisella kuulutuksella noudattaen, mitä hallintolain 62 a §:ssä säädetään. Kuulutus ja hakemusasiakirjat on oltava nähtävillä vähintään 30 päivän ajan. Tieto kuulutuksesta on julkaistava myös toiminnan vaikutusalueen kunnissa noudattaen, mitä kuntalain 108 §:ssä säädetään. Lisäksi kuulutuksen julkaisemisesta on tiedotettava ainakin yhdessä toiminnan vaikutusalueella yleisesti leviävässä sanomalehdessä, jollei asian merkitys ole vähäinen tai julkaiseminen ole muutoin tarpeetonta. Valtion lupaviranomaisen on julkaistava internetsivuillaan lupahakemuksesta yleisölle laadittu tiivistelmä. Lain 42 §:ssä säädetään tahoista, joilta lupaviranomaisen tulee pyytää lausunto.

Ympäristönsuojelulain 47 §:ssä säädetään ympäristölupahakemuksen yhteiskäsittelystä vesilain mukaisen hakemuksen tai ympäristönsuojelulain 47 a §:ssä tarkoitetun maa-aineslupahakemuksen kanssa. Vesien pilaantumisen vaaraa aiheuttavaa toimintaa koskevat vesi- ja ympäristölupahakemukset tulee käsitellä yhdessä, jollei sitä ole pidettävä tarpeettomana. Asiat käsitellään vesilain mukaisessa menettelyssä huomioiden ympäristönsuojelulain säädökset lupahakemuksen ja päätöksen sisällöstä, hakemuksen toimittamisesta sähköisesti sekä hakemuksesta ja päätöksestä tiedottamisesta. Myös maa-ainesten ottamistoimintaa koskevan hankkeen ympäristö- ja maa-aineslupahakemukset tulee käsitellä yhdessä noudattaen ympäristönsuojelulain menettelysäännöksiä. Lupahakemuksen sisältöön ja lupaharkintaan, luvan myöntämisen edellytyksiin ja lupamääräyksiin sovelletaan kuitenkin erikseen ympäristönsuojelulain ja maa-aineslain aineellisia säännöksiä. Jos ympäristölupa-asian käsittelyn aikana ilmenee tarve maa-aineslain tai vesilain mukaiselle luvalle, tulee luvanhakijan tehdä tätä koskeva lupahakemus. Muussa tapauksessa ympäristölupahakemus jätetään tutkimatta.

Ympäristönsuojelulain 85 §:n mukaan lupapäätös annetaan tiedoksi julkisella kuulutuksella noudattaen mitä hallintolain 62 a §:ssä säädetään. Kuulutus ja lupapäätös on oltava nähtävillä vähintään sen ajan, jonka kuluessa päätökseen voidaan hakea muutosta valittamalla. Lupapäätös on lähetettävä hakijalle ja niille, jotka ovat päätöstä erikseen pyytäneet, sekä valvontaviranomaisille ja asiassa yleistä etua valvoville viranomaisille. Päätös on lisäksi lähetettävä tiedoksi niille viranomaisille, joilta on pyydetty lausunto hakemuksesta.

Laissa säädetään sähköisestä käsittelystä lupamenettelyn eri vaiheissa. Lain 39 §:n mukaisen sähköisen asioinnin lisäksi säädetään 45 ja 86 §:ssä, että kenellä tahansa on oikeus pyynnöstä saada tieto tietyllä alueella vireille tulleista ympäristölupa-asioista ja annetuista ympäristölupapäätöksistä sähköisin viestein sen mukaan kuin viranomaisen tietojärjestelmässä on mahdollista ottaa vastaan tällaisia pyyntöjä ja lähettää viestejä automatisoidusti. Ympäristönsuojelulain 197 §:n mukaan muutoksenhakutuomioistuimen on puolestaan toimitettava lupa- ja valvontaviranomaiselle sähköisesti tietoja niiden antamiin päätöksiin tehdyistä muutoksista ja päätösten lainvoimaisuudesta, jotta tiedot voidaan tallentaa ympäristönsuojelun tietojärjestelmään.

Ympäristönsuojelulain 19 luvussa säädetään muutoksenhausta. Ympäristönsuojelulain mukaisiin päätöksiin haetaan muutosta pääsääntöisesti valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen.

Luonnonsuojelulaki

Luonnonsuojelulailla (1096/1996) säädetään alueiden ja lajien suojelusta tavoitteena säilyttää luonnon monimuotoisuus. Lailla on pantu täytäntöön neuvoston direktiivi 92/43/ETY luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta (jäljempänä luontodirektiivi ) ja neuvoston direktiivi 2009/147/EY luonnonvaraisten lintujen suojelusta ( jäljempänä lintudirektiivi ). Suojelun toteuttamiseksi laissa säädetään kielloista hävittää tai heikentää erityisiä luonnonarvoja.

Luonnonsuojelulain mukaisia toimivaltaisia viranomaisia ovat ympäristöministeriö, ELY-keskukset sekä kunnat. Luonnonsuojelulain 6 §:n mukaan luonnon- ja maisemansuojelun ylin ohjaus ja valvonta kuuluvat ympäristöministeriölle.

Luonnonsuojelulain 29 §:ssä säädetään suojelluista luontotyypeistä. Säännöksessä mainittuihin luontotyyppeihin kuuluvia alueita ei saa muuttaa niin, että luontotyypin ominaispiirteiden säilyminen vaarantuu. ELY-keskuksen luontotyyppejä koskevista kielloista on mahdollisuus poiketa lain 31 §:n mukaisesti, jos suojelutavoitteet eivät huomattavasti vaarannu tai suojelu estää yleisen edun kannalta erittäin tärkeän hankkeen tai suunnitelman toteuttamisen.

Eliölajien suojelusta säädetään luonnonsuojelulain 6 luvussa. Lain 38 §:n mukaan 6 luvun soveltamisalaan kuuluvat nisäkkäät ja linnut ovat rauhoitettuja. Itse rauhoitussäännökset luetellaan 39 §:ssä ja sen mukaan esimerkiksi rauhoitettujen eläinlajien yksilöiden tappaminen, tahallinen häiritseminen ja pesien siirtäminen tai vahingoittaminen on kiellettyä. Kasvilajien rauhoittamisesta säädetään valtioneuvoston asetuksella. Kielto tulee voimaan, kun ELY-keskus on päätöksellään määritellyt erityisesti suojellun lajin esiintymispaikan rajat. Luonnonsuojelulain 48 ja 49 §:n mukaan kielloista on mahdollista poiketa. Luonnonsuojelulain poikkeuslupa-asioiden käsittelyssä noudatetaan hallintolain säännöksiä. Päätökseen voi hakea muutosta valittamalla alueellisesti toimivaltaiseen hallinto-oikeuteen.

Luonnonsuojelulain 65 §:ssä säädetään Natura-alueilla tai niiden lähistöllä toteutettavien hankkeiden tai suunnitelmien vaikutusten arvioinnista. Vaikutukset on arvioitava, jos hanke tai suunnitelma joko yksistään tai yhdessä muiden hankkeiden ja suunnitelmien kanssa todennäköisesti merkittävästi heikentää Natura 2000 -verkostoon ehdotetun tai siihen sisällytetyn alueen luonnonarvoja, joiden suojelemiseksi alue on sisällytetty tai on tarkoitus sisällyttää Natura 2000 –verkostoon. Luvan myöntävän tai suunnitelman hyväksyvän viranomaisen on valvottava, että arviointi tehdään.

Vesilaki

Vesilain (587/2011) tarkoituksena on turvata vesivarojen ja vesiympäristön tarkoituksenmukainen ja järkevä käyttö erilaiset intressit yhteen sovittavalla tavalla.

Vesitaloushankkeiden luvanvaraisuudesta säädetään vesilain 3 luvussa. Tietyt erikseen laissa mainitut vesitaloushankkeet, kuten vesivoimalaitoksen rakentaminen, ovat aina luvanvaraisia 3 luvun 3 §:n mukaisesti. Muut hankkeet tarvitsevat lupaa, jos ne täyttävät 3 luvun 2 §:ssä mainitut edellytykset, joihin kuuluu ensinnäkin se, että vesitaloushanke voi muuttaa vesistön asemaa, syvyyttä, vedenkorkeutta tai virtaamaa, rantaa tai vesiympäristöä taikka pohjaveden laatua tai määrää. Lisäksi kyseisessä pykälässä säädetään vielä muista seikoista, joiden on tultava kyseeseen, jotta hanke katsottaisiin luvanvaraiseksi. 3 luvun 4 §:ssä säädetään vielä luvan myöntämisen yleisistä edellytyksistä, joihin kuuluu muun massa se, ettei hanke saa sanottavasti loukata yleistä tai yksityistä etua, tai hankkeesta yleisille tai yksityisille eduille saatavan hyödyn on oltava huomattava verrattuna siitä yleisille tai yksityisille eduille koituviin menetyksiin.

Jos luvan myöntämisen yleiset edellytykset täyttyvät, hakijalle voidaan myös myöntää vesilain 2 luvun 12 §:n mukainen vähäinen käyttöoikeus toisen alueeseen, kuten esimerkiksi tilapäisesti nostaa vettä toiselle kuuluvalle alueelle. Saman luvun 13 §:n mukaan hakijalle voidaan myöntää käyttöoikeus toisen alueeseen tai rakennukseen, jos alue on toteutettavan vesitaloushankkeen vuoksi tarpeen esimerkiksi laitetta, rakennusta tai muuta rakennelmaa sekä niiden käyttöä ja kunnossapitoa varten. Kyseisessä pykälässä säädetään myös muista edellytyksistä käyttöoikeuden myöntämiselle. 13a §:n mukaan hakijalle voidaan myöntää tarvittava oikeus toisen alueeseen tai sen omaksi lunastamiseen merkittävää yleistä etua edistävän hankkeen toteuttamiseksi, jos luvan myöntämisen edellytykset täyttyvät ja hanketta voidaan pitää yleisen tarpeen vaatimana. 14 §:n mukaan lupaviranomainen voi lisäksi tietyin edellytyksin myöntää hakijalle oikeuden toiselle kuuluvan rakennelman poistamiseen, muuttamiseen tai hyväksi käyttämiseen.

Vesilain 1 luvun 7 §:n mukaan aluehallintovirasto toimii vesilaissa tarkoitettuna lupaviranomaisena. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen ja ojitustoimituksen toimivallasta ojitusasioissa säädetään lain 5 luvussa. Aluehallintovirasto käsittelee vesilain mukaisten vesitaloushankkeiden lupahakemukset sekä eräitä vesilain mukaisia korvaus- ja hallintopakkoasioita. ELY-keskus ja kunnan ympäristönsuojeluviranomainen toimivat vesilaissa tarkoitettuina valvontaviranomaisina.

Vesilain 11 luvun 2 §:ssä säädetään, että lupa-asia pannaan vireille lupaviranomaisessa hakemuksella. Hankkeesta vastaavan, joka ei ole luonnollinen henkilö, on tehtävä hakemus sähköisesti. Lupaviranomainen voi erityisestä syystä hyväksyä hakemuksen jättämisen paperisena. Hankkeesta vastaavan on lupaviranomaisen pyynnöstä toimitettava hakemusasiakirjat paperisena, jos se on tarpeen asian käsittelyn vuoksi. Vesilain 11 luvun 5 §:ssä säädetään hakemuksen täydennyksestä. Vesilain 11 luvun 6 §:ssä luetellaan ne tahot, joilta lupaviranomaisen on pyydettävä lausunto. Lupaviranomaisen on varattava vesilain 11 luvun 7 §:n mukaan niille, joiden oikeutta, etua tai velvollisuutta asia saattaa koskea (asianosainen) tilaisuus tehdä muistutuksia asiasta. Muille kuin asianosaisille varataan ennen asian ratkaisua tilaisuus ilmaista mielipiteensä. Kuulemisten johdosta hakijalle ja muille asianosaisille tulee varata tilaisuus selityksen antamiseen.

Vesilain 11 luvun 10 §:n mukaan lupaviranomaisen on annettava hakemus tiedoksi julkisella kuulutuksella noudattaen, mitä hallintolain 62 a §:ssä säädetään. Tieto kuulutuksesta on julkaistava hankkeen vaikutusalueen kunnissa noudattaen, mitä kuntalain 108 §:ssä säädetään. Kuulutuksesta on käytävä ilmi, mitä muistutuksia tehtäessä ja mielipiteitä ilmaistaessa on noudatettava. Kuulutus ja hakemusasiakirjat on pidettävä nähtävillä 30 päivän ajan lupaviranomaisen verkkosivuilla. Kuulutuksen julkaisemisesta on tiedotettava ainakin yhdessä hankkeen vaikutusalueella yleisesti leviävässä sanomalehdessä, jollei asian merkitys ole vähäinen tai tiedottaminen on muutoin tarpeetonta. Vesilain 11 luvun 11 §:ssä säädetään, että kuulutuksesta on annettava erikseen tieto niille asianosaisille, joita asia erityisesti koskee.

Vesilain 11 luvun 12 §:n nojalla hakijan tulee laatia ympäristölupahakemus, jos vesilain mukaista lupaa käsiteltäessä ilmenee, että hanke edellyttää myös ympäristölupaa. Yhteiskäsittelytilanteissa sovelletaan, mitä ympäristönsuojelulain 47 §:ssä säädetään lupahakemusten yhteiskäsittelystä. Jos kyse on vesien pilaantumista koskevasta hakemuksesta, tulee hakemus käsitellä ja ratkaista yhdessä vesilain mukaisen lupahakemuksen kanssa.

Vesilain 11 luvun 22 §:n mukaan lupaviranomaisen on annettava hakemusasiaa koskeva päätös tiedoksi julkisella kuulutuksella. Päätös on toimitettava hakijalle ja jäljennös niille, jotka ovat sitä pyytäneet, valvontaviranomaisille ja asiassa yleistä etua valvoville viranomaisille. Tieto päätöksen antamisesta on lähetettävä sähköisesti tiedossa olevalla osoitteella 11 §:ssä tarkoitetuille asianosaisille, 9 §:ssä tarkoitetuille viranomaisille ja asiassa muistutuksen tehneille sekä mielipiteen ilmaisseille. Tieto kuulutuksesta on julkaistava hankkeen vaikutusalueen kunnissa noudattaen, mitä kuntalain 108 §:ssä säädetään. Kuulutuksen julkaisemisesta on tiedotettava ainakin yhdessä hankkeen vaikutusalueella yleisesti leviävässä sanomalehdessä, jollei asian merkitys ole vähäinen tai tiedottaminen on muutoin tarpeetonta.

Maankäyttö- ja rakennuslaki

Maankäyttö- ja rakennuslakiin (132/1999, jäljempänä myös MRL ) on sen voimassaolon aikana tehty lukuisia muutoksia. MRL:n kokonaisuudistus on käynnissä. MRL:ssä säädetään alueidenkäytön suunnittelusta ja rakentamisesta. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ohjaavat suunnittelua maakunnissa ja kunnissa.

Rakentamiseen liittyen laissa säädetään rakennus-, toimenpide-, maisematyö- ja purkamisluvasta (jäljempänä rakentamista koskevat luvat ). Lisäksi lain mukaisia muita menettelyitä, jotka liittyvät rakentamiseen, ovat 127 §:n mukainen purkamisilmoitus, 161 §:n mukainen yhdyskuntateknisten laitteiden sijoittaminen, 99 §:n mukainen lunastuslupaan perustuva maan lunastaminen, 128 §:n mukainen maisematyölupa, 137 §:n mukainen suunnittelutarveratkaisu sekä 174 §:n mukainen poikkeamispäätös, joka linkittyy myös poikkeamiseen kaavoituksesta.

Rakentamista koskevien lupien osalta toimivaltainen viranomainen on kunnan rakennusvalvontaviranomainen. Maisematyölupa voidaan kuitenkin siirtää myös kunnan määräämän muun viranomaisen ratkaistavaksi.

MRL:n 125 §:n mukaista rakennuslupaa haetaan kirjallisesti kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta. MRL:n 132–133 §:ssä säädetään tilanteista, joissa hakemuksesta on pyydettävä ELY-keskuksen lausunto. MRL:n 133 §:n mukaan lupahakemuksen vireilletulosta on ilmoitettava naapurille, jollei se ole ilmeisen tarpeetonta. Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 65 §:ssä säädetään, että naapureille on tämän jälkeen varattava tilaisuus huomautuksen tekemiseen. Hakija voi liittää hakemukseensa selvityksen naapurien mahdollisesta kannasta rakentamiseen, eikä tällöin viranomaisen toimittama kuuleminen ole tarpeen. Asian vireilläolosta tiedotetaan rakennuspaikalla ja tästä huolehtii rakennushankkeeseen ryhtyvä. Jos luvanvaraisesta toimenpiteestä on tehtävä ympäristövaikutusten arviointi, on MRL:n 132 §:n mukaan hakemuksen vireille tulosta sen lisäksi tiedotettava internetissä.

MRL:n 137 §:n nojalla rakennusluvan myöntämiselle on erityisiä edellytyksiä suunnittelutarvealueella, jolle ei ole hyväksytty asemakaavaa. Suunnittelutarvealueella rakentaminen ei saa aiheuttaa haittaa asemakaavoitukselle, yleiskaavoitukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle. Rakentaminen tulee olla sopivaa yhdyskuntateknisten verkostojen ja liikenneväylien toteuttamisen sekä liikenneturvallisuuden ja palvelujen saavutettavuuden kannalta. Lisäksi rakentamisen tulee olla sopivaa maisemalliselta kannalta eikä vaikeuttaa erityisten luonnon- tai kulttuuriympäristön arvojen säilyttämistä eikä virkistystarpeiden turvaamista. Rakentamista koskeva lupapäätös annetaan julkipanon jälkeen ja päätöksen katsotaan tulleen asianosaisen tietoon silloin, kun se on annettu. MRL:n 142 §:n nojalla lupapäätös toimitetaan hakijalle, asetuksella säädettäville viranomaisille ja niille, jotka ovat sitä huomautuksessa tai erikseen pyytäneet.

Rakentamista koskeviin lupapäätöksiin voi hakea muutosta valittamalla alueellisesti toimivaltaiselle hallinto-oikeudelle.

MRL:n 161 §:n nojalla kiinteistön omistaja ja haltija ovat velvollisia sallimaan yhdyskuntaa tai kiinteistöä palvelevan johdon sijoittamisen omistamalleen tai hallitsemalleen alueelle, jollei sijoittamista muutoin voida järjestää tyydyttävästi ja kohtuullisin kustannuksin. Sama koskee johtoihin liittyviä vähäisiä laitteita, rakennelmia ja laitoksia. Jollei sijoittamisesta ole sovittu kiinteistön omistajan ja haltijan kanssa, sijoittamisesta päättää kunnan rakennusvalvontaviranomainen.

Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ohjaavat suunnittelua maakunnissa ja kunnissa. Valtakunnallisten tavoitteiden lisäksi nykyiseen maankäytön suunnittelujärjestelmään kuuluvat maakuntakaava, yleiskaava ja asemakaava. Maankäyttöön vaikutetaan myös esimerkiksi erilaisilla seutu- ja kuntastrategioilla, kunnan maapolitiikalla ja rakennusjärjestyksellä. Kaavan valmistelussa on pääsääntöisesti kolme osallistumisvaihetta: kuuleminen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta, kaavaluonnoksesta sekä kaavaehdotuksesta. Kaikissa vaiheissa kaikilla kunnan jäsenillä on oikeus mielipiteen esittämiseen. Vastaavasti valitusoikeus kaavaa koskevasta päätöksestä on kaikilla kunnan jäsenillä. Osallistumis- ja muutoksenhakuoikeus kaavoituksessa on näin ollen huomattavasti laajempaa kuin lupamenettelyissä. Kunta voi poiketa MRL:ssä säädetystä säännöksestä, määräyksestä, kiellosta tai muusta rajoituksesta MRL:n 174 §:n nojalla. Siten poikkeamismenettelyllä on linkitys kaavoitukseen, koska poikkeamispäätös tarvitaan, jos rakentamisessa halutaan poiketa kaavasta. Poikkeaminen ei saa aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle. Se ei myöskään saa vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista eikä rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista. Poikkeamismenettelyssä asianosaisten piiri on laajempi ja myös valitusoikeudesta on säädetty laajemmin kuin esimerkiksi rakennuslupamenettelyssä.

Muinaismuistolaki

Muinaismuistolain (295/1963) mukaiset kiinteät muinaisjäännökset ovat rauhoitettuja muistoina Suomen aikaisemmasta asutuksesta ja historiasta. Kiinteän muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen, poistaminen ja muu siihen kajoaminen on kielletty ilman lain nojalla annettua lupaa. Rauhoitettu kohde voi sijaita maan päällä, maassa tai veden alla.

Muinaismuistolain 11 §:n mukaan kiinteään muinaisjäännökseen kajoamiseen voidaan myöntää lupa, jos muinaisjäännös tuottaa merkitykseensä nähden kohtuutonta haittaa. Kajoamislupa voidaan myöntää maanomistajalle tai muulle toimijalle, jonka tarkoituksena on toteuttaa toimenpide, jolla voi olla vaikutusta kiinteään muinaisjäännökseen. Kajoamisluvan myöntää Museovirasto lupahakemuksen perusteella. Lain 23 §:n mukaan hakemus on käsiteltävä kiireellisenä. Muutosta lupapäätökseen voi hakea valittamalla hallinto-oikeuteen.

Kajoamislupa tarvitaan tuotantolaitoksen rakentamiseen tai päivittämiseen, jos näillä voi olla vaikutusta kiinteään muinaisjäännökseen. Lupa on voimassa enintään viisi vuotta päätöksen lainvoimaiseksi tulosta. Kajoamisluvan edellyttämät tutkimukset on suoritettava ja kajoamiseen liittyvät toimenpiteet on käynnistettävä luvan voimassaoloaikana. Kajoamisluvan voimassaoloa voidaan jatkaa enintään kaksi vuotta.

Jos muinaisjäännöstä on tarpeen tutkia ennen kajoamisluvan hakemista tai kajoamisluvan ehtojen mukaisesti, voidaan tarvita tutkimuslupa, jonka Museovirasto myöntää muinaismuistolain 10 §:n nojalla. Tutkimuslupaa on haettava aina, kun tutkimuksessa käytetään muinaisjäännökseen kajoavia menetelmiä. Luvanvaraiseksi toiminnaksi katsotaan kajoavien menetelmien lisäksi myös kohteen systemaattinen dokumentointi.

Laki Suomen talousvyöhykkeestä

Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain (1058/2004, jäljempänä talousvyöhykelaki ) mukaisesti Suomen talousvyöhyke käsittää Suomen aluevesiin välittömästi liittyvän merialueen, jonka ulkoraja määräytyy Suomen vieraiden valtioiden kanssa tekemien sopimusten mukaisesti ja jonka ulkorajan sijainti osoitetaan valtioneuvoston asetuksella.

Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimus (SopS 49—50/1996, jäljempänä merioikeusyleissopimus ) määrittelee Suomen ja muiden valtioiden oikeudet. Merioikeusyleissopimuksen 56 artiklan nojalla Suomen valtiolla on talousvyöhykkeellä oikeus elollisten ja elottomien luonnonvarojen tutkimiseen, hyödyntämiseen, säilyttämiseen ja hoitamiseen sekä muuhun toimintaan, jonka tarkoituksena on vyöhykkeen taloudellinen hyödyntäminen ja tutkiminen.

Suomella on talousvyöhykkeellä kansainvälisen oikeuden mukainen lainkäyttövalta tekosaarten, laitteiden ja muiden rakennelmien rakentamisessa ja käytössä sekä meriympäristön suojelussa ja meritieteellisessä tutkimuksessa samoin kuin muut kansainvälisen oikeuden mukaiset oikeudet ja velvollisuudet.

Talousvyöhykelain 6 §:n mukaan valtioneuvosto voi antaa hakemuksesta suostumuksen hyödyntää talousvyöhykkeellä olevan merenpohjan ja sen sisustan luonnonvaroja ja tehdä tällaiseen hyödyntämiseen tähtäävää tutkimusta tai suorittaa talousvyöhykkeellä muuta toimintaa, jonka tarkoituksena on vyöhykkeen taloudellinen hyödyntäminen. Lain 7 §:n nojalla valtioneuvosto voi antaa hakemuksesta suostumuksen tekosaarten, 6 §:ssä tarkoitettuun toimintaan käytettävien laitteiden ja muiden rakennelmien sekä sellaisten muiden laitteiden ja rakennelmien rakentamiseen ja käyttämiseen, jotka saattavat haitata Suomelle kansainvälisen oikeuden mukaan kuuluvien oikeuksien käyttämistä talousvyöhykkeellä. Lupa-asia ratkaistaan valtioneuvoston yleisistunnossa työ- ja elinkeinoministeriön esittelystä.

Kemikaaliturvallisuuslaki

Vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annettu laki (390/2005 jäljempänä kemikaaliturvallisuuslaki ) on vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden turvallista käsittelyä koskeva yleislaki.

Kemikaaliturvallisuuslain soveltamisala on laaja ja sillä on liittymäpintoja muuhun kemikaaliturvallisuutta edistävään lainsäädäntöön, kuten Euroopan unionin kemikaalilainsäädäntöön, työsuojelu-, ympäristönsuojelu- sekä maankäyttö- ja rakennuslainsäädäntöön. Kemikaaliturvallisuuslailla ja sen nojalla annetuilla asetuksilla on saatettu voimaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi vaarallisista aineista aiheutuvien suuronnettomuusvaarojen torjunnasta sekä neuvoston direktiivin 96/82/EY muuttamisesta ja myöhemmästä kumoamisesta (2012/18/EU), jäljempänä Seveso III –direktiivi . Seveso III -direktiivissä määritetyt velvoitteet koskevat teollisuuslaitoksia, joissa käsitellään fysikaalisia, terveydelle ja ympäristölle vaaroja aiheuttavia kemikaaleja direktiivissä annetuista ainemääristä lähtien.

Kemikaaliturvallisuuslain tarkoituksena on ehkäistä ja torjua vaarallisten kemikaalien sekä räjähteiden valmistuksesta, käytöstä, siirrosta, varastoinnista ja muusta käsittelystä aiheutuvia henkilö-, ympäristö- ja omaisuusvahinkoja sekä edistää yleistä turvallisuutta. Tarkemmat turvallisuusvaatimukset on esitetty valtioneuvoston asetuksessa vaarallisten kemikaalien teollisen käsittelyn ja varastoinnin turvallisuusvaatimuksista (856/2012) .

Kemikaaliturvallisuuslain 23 §:n mukaista vaarallisen kemikaalin laajamittaista teollista käsittelyä ja varastointia sekä kemikaaliturvallisuuslain 58 §:n mukaista räjähteiden valmistusta ja varastointia saa harjoittaa turvallisuus- ja kemikaaliviraston (jäljempänä Tukes ) luvalla. Tukes valvoo kemikaaliturvallisuuslain noudattamista siltä osin kuin tehtävää ei ole säädetty muulle viranomaiselle. Kemikaaliturvallisuuslain 115 §:ssä säädetään lisäksi viranomaistehtävistä pelastusviranomaisille, poliisille ja tulliviranomaisille. Tukes on keskeinen kemikaaliturvallisuuslain lupavalvontaviranomainen laajamittaisissa tuotantolaitoksissa ja räjähteiden valvonnassa. Pelastusviranomaiset valvovat kemikaaliturvallisuuslain noudattamista koskien vaarallisten kemikaalien vähäistä teollista käsittelyä ja säilytystä. Poliisi valvoo muun muassa räjähteiden käyttöä ja luovutusta.

Lupahakemus on tehtävä kirjallisesti ja Tukesin pyynnöstä on hakemusasiakirjoista toimitettava lisäkappaleita, jos se on tarpeen asian kuuluttamisen tai lausuntojen pyytämisen vuoksi. Muilta osin lupahakemuksen käsittelyssä noudatetaan hallintolakia. Vaarallisten kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin valvonnasta annetun valtioneuvoston asetuksen (685/2015 jäljempänä kemikaalivalvonta-asetus ) 8 §:n ja räjähteiden valmistuksen ja varastoinnin valvonnasta annetun valtioneuvoston asetuksen (819/2015) 5 §:n mukaan Tukesin tulee lupahakemusta käsitellessään pyytää lausunnot ELY-keskukselta ja pelastusviranomaiselta sekä tarvittaessa muilta tahoilta. Kemikaaliturvallisuuslain 104 b §:n mukaan lupahakemuksesta tiedotetaan kuuluttamalla siitä vähintään 30 päivän ajan asianomaisten kuntien ilmoitustauluilla ja kuulutuksesta on ilmoitettava lupaviranomaisen internet-sivuilla. Lisäksi kuulutuksen julkaisemisesta on ilmoitettava ainakin yhdessä toiminnan vaikutusalueella yleisesti leviävässä sanomalehdessä, jollei asian merkitys ole vähäinen tai ilmoittaminen ole muutoin ilmeisen tarpeetonta. Kuulutuksesta on annettava erikseen tieto yleisölle, jota asia koskee. Jos vaarallisen kemikaalin laajamittaista teollista käsittelyä ja varastointia taikka räjähteiden valmistusta ja varastointia koskevan lupahakemuksen käsittelyyn sovelletaan eräiden ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisesta annettua lakia , noudatetaan lupahakemuksen tiedottamisessa mainitun lain 11 §:ää.

Kemikaaliturvallisuuslain 104 c §:n mukaan yleisölle, jota asia koskee, on varattava tilaisuus tehdä muistutuksia ja ilmaista mielipiteensä asian johdosta. Sen lisäksi mitä hallintolaissa säädetään, hakijalle ja yleisölle, jota asia koskee, on varattava tilaisuus selityksen antamiseen sellaisista lausunnoissa ja muistutuksissa esitetyistä vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun. Tämän johdosta hakijalle tai yleisölle, jota asia koskee, on varattava tilaisuus vastaselityksen antamiseen, jos selitys saattaa vaikuttaa asian ratkaisuun.

Kemikaalivalvonta-asetuksen 11 §:n mukaan Tukesin on toimitettava tieto vaarallisen kemikaalin lupapäätöksestä aluehallintovirastolle, ELY-keskukselle, pelastusviranomaiselle sekä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle ja rakennusvalvontaviranomaiselle. Räjähteiden valmistuksen ja varastoinnin valvonnasta annetun valtioneuvoston asetuksen 7 §:n mukaan räjähteiden valmistus- ja varastointiluvasta Tukesin on toimitettava tieto lupapäätöksestä aluehallintovirastolle, ELY-keskukselle, pelastusviranomaiselle, poliisille sekä kunnalle. Kemikaaliturvallisuuslain 126 §:n nojalla lupapäätökseen voi hakea muutosta valittamalla alueellisesti toimivaltaiselle hallinto-oikeudelle.

Kemikaaliturvallisuuslain 24 §:n mukaan vaarallisen kemikaalin vähäistä teollista käsittelyä ja varastointia saa harjoittaa vain tekemällä siitä ilmoituksen. Toiminnanharjoittajan tulee tehdä ilmoitus pelastusviranomaiselle, jollei ilmoitusta kemikaaliturvallisuuslain 23 §:n 2 momentin nojalla tule tehdä Tukesille.

Maakaasuasetus

Maakaasun käsittelyn turvallisuudesta annettu valtioneuvoston asetus (551/2009 jäljempänä maakaasuasetus ) koskee biokaasulaitoksia, koska sitä sovelletaan biokaasun tekniseen käyttöön sekä biokaasun talteenottoon, siirtoon, jakeluun ja käyttöön tarkoitettuihin putkistoihin ja laitteistoihin. Maakaasuasetusta sovelletaan biokaasulaitoksilla myös jalostetun biokaasun (biometaani) varastointiin kaasumaisessa tai nesteytetyssä muodossa. Lisäksi maakaasuasetusta sovelletaan biokaasun liikennekäytön tankkausasemiin. Biokaasu rinnastetaan hallinnollisten vaatimusten osalta maakaasuun, kun biokaasun metaanipitoisuus on vähintään 80 prosenttia.

Maakaasuasetuksen 5 §:n mukainen rakentamislupa koskee siirto-, jakelu- ja käyttöputkiston rakentamista. Rakentamislupaa ei vaadita jakeluputkiston talohaaralle eikä käyttöputkistolle, jos käyttöputkiston suurin sallittu käyttöpaine on enintään 0,5 baaria tai putkiston nimellissuuruus on enintään DN 25. Rakentamislupa vaaditaan kuitenkin käyttöputkistolle, jos kohteessa olevien käyttölaitteiden yhteinen nimellinen polttoaineteho on 1,2 megawattia tai suurempi.

Maakaasuasetuksen 9 §:n mukainen varastoinnin rakentamislupa vaaditaan, jos varastoitavan maakaasun määrä on vähintään 5 tonnia. Jos varastointimäärä on yli 0,2 tonnia mutta alle 5 tonnia, varastoinnista on tehtävä 9 §:n mukainen ilmoitus. Lupaa on haettava tai ilmoitus tehtävä ennen yksityiskohtaisten toteutusratkaisujen tekemistä hyvissä ajoin ennen varaston rakennustöiden aloittamista.

Sekä rakentamisluvissa että varastointi-ilmoituksessa toimivaltainen viranomainen on Tukes.

Ilmailulaki

Ilmailulaki (864/2014) on ilmailua koskeva yleislaki, jossa säädetään laajasti muun muassa ilma-aluksista ja turvallisuus- ja kelpoisuusvaatimuksista, ilmailun luvista ja rekistereistä sekä lentopaikoista ja seuraamuskäytännöistä. Ilmailulakia sovelletaan ilmailussa Suomen alueella, jollei Euroopan unionin oikeudesta tai Suomea sitovasta kansainvälisestä velvoitteesta muuta johdu.

Ilmailulain 158 §:ssä säädetään lentoesteistä, jotka voivat olla mastoja ja tuulivoimaloita tai muita laitteita, rakennuksia, rakennelmia tai merkkejä. Mainitunlaisia esteitä ei saa asettaa, järjestää tai kohdistaa siten, että sitä voidaan erehdyksessä pitää ilmailua palvelevana laitteena tai merkkinä. Rakennelma tai laite ei saa myöskään häiritä ilmailua palvelevia laitteita tai lentoliikennettä tai aiheuttaa muutoin vaaraa lentoturvallisuudelle. Tällaisen sekaannusta, häiriötä tai vaaraa mahdollisesti aiheuttavan laitteen, rakennuksen, rakennelman tai merkin asettamiseen tarvitaan ilmailulain 158 §:n mukaisesti lentoestelupa, jos este ylittää laissa säädetyt korjausrajat tai muut ehdot.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta on etukäteen haettava lupa lentoesteen asettamiseen, ellei asianomainen ilmaliikennepalvelun tarjoajan Air Navigation Services Finland Oy (ANS Finland) lausunnossaan vapauta lentoesteluvan tarpeesta. Lupahakemukseen on liitettävä ANS Finlandin antama lausunto ja merialueelle sijoitettavan tuulivoimalan osalta myös Rajavartiolaitoksen lausunto. Hakijan on haettava edellä mainitut lausunnot ennen kuin hakija voi käynnistää lentoesteen asettamista koskevan lupamenettelyn Liikenne- ja viestintävirastossa. Jollei lentoturvallisuus vaarannu, Liikenne- ja viestintävirasto voi antaa luvan laitteen, rakennuksen, rakennelman tai merkin asettamiseen. Lupa on myönnettävä, jos suunnitellun esteen aiheuttamaa haittaa lentoliikenteen sujuvuudelle voidaan käytettävissä olevilla lentomenetelmän suunnittelukriteereillä vähentää siten, ettei se aiheuta lentopaikan pitäjälle kohtuutonta haittaa tai vaikeuta lentoliikenteen sujuvuutta. Lentoesteet on merkittävä Liikenne- ja viestintäviraston antamien määräysten mukaisesti. Tuulivoimalat ja korkeiden teollisuuslaitosten savupiiput voivat vaatia lentoesteluvan.

Laki puolustusvoimista

Puolustusvoimista annetun lain (551/2007) nojalla puolustusvoimien tehtävänä on maa-alueen, vesialueen ja ilmatilan valvominen sekä alueellisen koskemattomuuden turvaaminen.

Aluevalvonnassa on otettava huomioon, että tuulivoimaloiden aiheuttamat vaikutukset voivat ulottua laajalle alueelle. Tuulivoimaloiden korkeuden ja liikkuvien osiensa vuoksi ne voivat aiheuttaa häiriöitä puolustusvoimien sensoreille, kuten tutkiin. Merkittävimmät häiriöt tutkalle ovat tuulivoimalan varjostusvaikutuksen aiheuttama katvealue ja kantaman lyheneminen sekä välähdysvaikutuksen aiheuttama virhehavainto. Häiriöt voivat aiheuttaa merkittäviä ja laaja-alaisia ongelmia ilma- ja merivoimien tutkiin perustuvalle valvontakyvylle, jolla tuetaan myös siviili-ilmailua ja muiden merialueella toimivien viranomaisten toimintaa.

Pääesikunta antaa puolustusvoimien lausunnon tuulivoimarakentamisen hyväksyttävyydestä. Lausunnossa arvioidaan tutkavaikutusten lisäksi tuulivoimarakentamisen vaikutukset sotilasilmailuun, vaikutukset puolustusvoimien kiinteisiin linkkiyhteyksiin sekä vaikutukset puolustusvoimien alueellisiin toimintaedellytyksiin. Jos tuulivoimahankkeella arvioidaan olevan huomattavia vaikutuksia aluevalvontajärjestelmän suorituskykyyn, puolustusvoimat vastustaa hankkeen toteuttamista.

Sähkömarkkinalaki

Sähkömarkkinalain (588/2013) tarkoituksena on varmistaa edellytykset tehokkaasti, varmasti ja ympäristön kannalta kestävästi toimiville kansallisille ja alueellisille sähkömarkkinoille sekä Euroopan unionin sähkön sisämarkkinoille siten, että hyvä sähkön toimitusvarmuus, kilpailukykyinen sähkön hinta ja kohtuulliset palveluperiaatteet voidaan turvata loppukäyttäjille.

Sähkömarkkinalain soveltamisala koskee sähkömarkkinoita, joilla tarkoitetaan sähkön tuotantoa, tuontia, vientiä ja toimitusta sekä sähkönsiirtoa ja -jakelua. Toimivaltainen viranomainen sähkömarkkinalain lupa-asioissa on Energiavirasto. Sähkömarkkinalain 14 §:n mukaisesti nimellisjännitteeltään vähintään 110 kilovoltin sähköjohdon rakentamiseen on pyydettävä hankelupa Energiavirastolta. Hankelupaa ei kuitenkaan tarvita kiinteistön tai sitä vastaavan kiinteistöryhmän sisäisen sähköjohdon rakentamiseen. Valtakunnan rajan ylittävän sähköjohdon osalta lupaviranomaisena toimii työ- ja elinkeinoministeriö. Hankelupaan voidaan liittää luvan edellytysten kannalta tarpeellisiksi katsottavia ehtoja.

Hankelupaa haettaessa sähköjohdon reittivaihtoehtoja voi olla useampia. Hankeluvassa ei määrätä sähköjohdon reittiä, vaan se tapahtuu erikseen johtoreitin käyttöoikeuden hankinnan yhteydessä. Useimmissa tapauksissa suurjännitejohtojen johtoreitin käyttöoikeus saadaan kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain (603/1977) mukaisessa lunastusmenettelyssä. Lupapäätöksestä on kuitenkin käytävä ilmi, miten ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (252/2017) mukainen arviointi on otettu huomioon.

Hankelupamenettelyn tarkoituksena on arvioida ennen kaikkea suurjännitejohtohankkeiden merkitystä sähköjärjestelmän ja sähkönsiirtotarpeiden näkökulmasta. Hankeluvan myöntämisen edellytyksenä on, että sähköjohdon rakentaminen on sähkön siirron turvaamiseksi tarpeellista. Hankelupa on olennainen suuria tuotantoyksiköitä rakennettaessa. Sähkömarkkinalain 16 §:n 3 momentin mukaisesti hankelupaan voidaan liittää luvan edellytysten kannalta tarpeellisiksi katsottavia ehtoja, jonka nojalla hankelupa on Energiaviraston linjauksen mukaisesti voimassa viisi vuotta päätöksen lainvoimaiseksi tulosta. Hankeluvassa esitetyn johdon on valmistuttava tämän ajan kuluessa. Jos hankeluvan voimassaolo lakkaa johdon rakennustöiden ollessa kesken, pitää hankkeelle hakea uusi hankelupa.

Sähkömarkkinalain 64 §:ssä säädetään voimalaitosten rakentamista ja käytöstä poistamista koskevista ilmoituksista, joka tulee tehdä Energiavirastolle ja valtioneuvoston asetuksessa sähkömarkkinoista (65/2009) annetaan tarkemmat säännökset ilmoitukseen sisällytettävistä tiedoista sekä ilmoitusmenettelystä. Lisäksi lain 17 §:ssä säädetään, että nimellisjännitteeltään vähintään 110 kilovoltin sähköjohdon reitille tulee saada kunnan suostumus, jos oikeutta sähköjohdon sijoittamiseen ei perusteta kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain (603/1977) mukaisessa lunastusmenettelyssä ja sähköjohto rakennetaan muualle kuin kaavassa tätä varten varatulle alueelle.

Sivutuotelaki

Eläimistä saatavista sivutuotteista annetussa laissa (517/2015, jäljempänä sivutuotelaki ) säädetään muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden terveyssäännöistä. Sivutuotelaki ja sen nojalla annettu maa- ja metsätalousministeriön asetus (783/2015) eläimistä saatavista sivutuotteista sisältävät Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1069/2009, muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden terveyssäännöistä sekä asetuksen (EY) N:o 1774/2002 kumoamisesta (jäljempänä sivutuoteasetus ), kansalliseen toimeenpanoon liittyvät helpotukset. Säädökset koskevat sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden käyttöä ja hävitystä. Sivutuotelaissa säädetään myös valvontaviranomaiset ja niiden tehtävät.

Sivutuotelain 33 §:n nojalla sivutuotealan laitosten on oltava hyväksyttyjä tai rekisteröityjä ennen toiminnan aloittamista. Sivutuoteasetuksen 23 ja 24 artikloissa mainitaan laitokset ja toiminnot, jotka vaativat rekisteröinnin ja hyväksynnän. Hyväksyntää tai rekisteröintiä haetaan kirjallisesti toimivaltaiselta viranomaiselta. Hyväksyttyjen laitosten hyväksyntänumerot merkitään Ruokaviraston ylläpitämään valvontarekisteriin. Lisäksi sivutuoteasetuksen mukaisesti hyväksytyistä laitoksista ylläpidetään EU:n komission edellyttämää luetteloa Ruokaviraston internetsivuilla.

Lannoitevalmistelaki

Lannoitevalmistelain (539/2006) tavoitteena on kasvintuotannon sekä elintarvikkeiden ja ympäristön laadun turvaamiseksi edistää hyvälaatuisten, turvallisten ja kasvintuotantoon sopivien lannoitevalmisteiden tarjontaa, sellaisiksi soveltuvien sivutuotteiden hyötykäyttöä sekä riittävien tietojen antamista lannoitevalmisteista niiden ostajille ja käyttäjille.

Orgaanisia lannoitevalmisteita tai niiden raaka-aineita valmistavan, teknisesti käsittelevän tai varastoivan toimijan on saatava Ruokaviraston hyväksyntä ennen toiminnan aloittamista. Lannoitevalmistelain 14 §:n mukainen laitoshyväksyntä on tuotantolaitos- tai tuotantolinjakohtainen ja se perustuu lannoitevalmistelakiin ja sivutuoteasetukseen. Maatilakohtaiset laitokset, jotka käsittelevät vain lantaa ja maatilan omaa kasviainesta eivät tarvitse lannoitevalmistelain mukaista laitoshyväksyntää. Muut kuin maatilatason laitokset ovat käytännössä aina lannoitevalmistelain piirissä, koska mädätysjäännös käytetään lannoitevalmisteena. Laitoshyväksyntämenettelyssä ei ole biokaasun tuotantoon tai käyttöön liittyviä vaatimuksia. Biokaasua tuottavassa laitoksessa mädätteen käsittely ja jatkojalostus sisältyvät lain soveltamisalaan.

Päästökauppalaki

Päästökauppalain (311/2011) tarkoituksena on edistää kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä kustannustehokkaasti ja taloudellisesti. Lailla on pantu täytäntöön kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän toteuttamisesta yhteisössä ja neuvoston direktiivin 96/61/EY muuttamisesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/87/EY (jäljempänä päästökauppadirektiivi ). Päästökauppadirektiivi tuli voimaan 25 päivänä lokakuuta 2003 ja sitä on muutettu useaan otteeseen.

Päästökauppalain 8 §:n mukaan kaikilla päästökauppaan kuuluvilla laitoksilla on oltava päästölupa. Päästölupa tarvitaan muun muassa polttoaineiden polttoon laitoksissa, joiden kokonaislämpöteho on yli 20 MW tai tällaisten laitosten kanssa samassa kaukolämpöverkossa olevissa pienemmissä laitoksissa.

Päästölupaa haetaan Energiavirastolta, joka toimii Suomessa päästökauppaviranomaisena. Hakemukseen on liitettävä lupaharkinnan kannalta tarpeellinen selvitys laitoksesta, sen toiminnasta ja päästöjen lähteistä sekä päästöjen tarkkailusuunnitelma ja päästöjen raportoimiseksi suunnitellut toimenpiteet. Lisäksi päästökauppaviranomaiselle on ennen luvan myöntämistä toimitettava selvitys siitä, että laitoksen toimintaa saa harjoittaa ympäristönsuojelua koskevien säännösten nojalla.

Hakemus on toimitettava päästökauppaviranomaiselle vähintään kuusi kuukautta ennen toiminnan suunniteltua aloittamista. Päästökauppaviranomaisen on tehtävä lupaa ja päästöjen tarkkailusuunnitelman hyväksymistä koskeva päätös viimeistään kahden kuukauden kuluttua siitä, kun hakemus ja sen mahdolliset täydennykset on toimitettu päästökauppaviranomaiselle.

Päästöluvan myöntäminen edellyttää, että päästökauppalain mukainen tarkkailusuunnitelma on riittävä ja asianmukainen ja laitos saa ympäristönsuojelusäännösten perusteella harjoittaa toimintaa.

Laki tuulivoiman kompensaatioalueista

Lailla tuulivoiman kompensaatioalueista (490/2013) säädetään tuulivoiman kompensaatioalueista, tuulivoimaloiden rakentamisesta niille ja alueilla sijaitsevista tuulivoimaloista valtiolle perittävistä maksuista. Kompensaatioalueita on yksi, Perämeren tuulivoima-alue, joka sijaitsee Hailuodon, Lumijoen, Raahen, Siikajoen ja Pyhäjoen kunnissa.

Lain mukaisen toiminnan yleinen ohjaus, seuranta ja kehittäminen kuuluvat työ- ja elinkeinoministeriölle. Energiavirasto perii laissa tarkoitetut maksut ja hoitaa muut laissa säädetyt tehtävät.

Tuulivoimamaksun on velvollinen maksamaan sähkön tuottaja, jonka hallinnassa on tuulivoimala tuulivoiman kompensaatioalueella. Sähkön tuottajan on tehtävä ilmoitus Energiavirastolle ennen tuulivoimalan kaupalliseen käyttöön ottamista.

Aluevalvontalaki

Aluevalvontalaissa (755/2000) säädetään Suomen alueellisen koskemattomuuden valvonnasta ja turvaamisesta.

Aluevalvontalain 12 §:n mukaisesti Suomen aluevesillä ei saa ilman lupaa harjoittaa merenpohjan tai sen sisustan muodon, rakenteen tai koostumuksen selvittämistä geologisilla tai geofyysisillä tutkimuksilla eikä merenpohjan topografisten muotojen järjestelmällistä mittausta ja tallennusta.

Lupa voidaan myöntää merenpohjan tutkimiseen ja kartoittamiseen, jos toiminta ei vaaranna Suomen aluevalvontaa tai jos vaaraa voidaan lupamääräyksillä olennaisesti vähentää. Luvassa voidaan antaa aluevalvonnan ja luvan hakijan turvallisuuden kannalta tarpeellisia määräyksiä toiminnasta, siinä käytettävästä välineistöstä ja sen teknisistä ominaisuuksista sekä toiminta-alueesta ja -ajasta. Luvan myöntämistä tarkoitettuun toimintaan koskevan asian käsittelee ja ratkaisee pääesikunta.

Laki kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta

Lailla kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta (603/1977, jäljempänä lunastuslaki ) säädetään kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta. Kiinteällä omaisuudella tarkoitetaan omistus- ja siihen verrattavaa oikeutta kiinteistöön taikka muuhun maa- tai vesialueeseen sekä näihin kuuluvaan rakennukseen tai rakennelmaan.

Lunastuslain 3 §:n mukaan lunastamalla voidaan hankkia kiinteää omaisuutta taikka pysyvä tai määräaikainen erityinen oikeus, rajoittaa pysyvästi tai määräajaksi oikeutta käyttää tai vallita kiinteää omaisuutta taikka erityistä oikeutta sekä lakkauttaa erityinen oikeus.

Lunastaa saadaan, kun yleinen tarve sitä vaatii. Lunastusta ei kuitenkaan saa panna toimeen, jos lunastuksen tarkoitus voidaan yhtä sopivasti saavuttaa jollain muulla tavalla taikka jos lunastuksesta yksityiselle edulle koituva haitta on suurempi kuin siitä yleiselle edulle saatava hyöty. Lunastuksen hakija voi olla myös yksityisoikeudellinen yhteisö, joka osoittaa yleisen tarpeen vaativan lunastusta ja esittää luotettavan selvityksen siitä, että lunastettava omaisuus tullaan käyttämään aiottuun tarkoitukseen.

Uusiutuvan energian tuotantolaitosten kannalta lunastus liittyy erityisesti voimalaitoksen verkkoon liittämistä varten rakennettaviin liittymisjohtoihin, joille tyypillisesti haetaan lunastamalla maa-alueen käyttöoikeuden supistus ja maapohjan omistus jää maanomistajalle.

Lunastuslupa-asian ratkaisee asiasta riippuen joko Maanmittauslaitos tai valtioneuvosto. Jos lunastuslupaa haetaan esimerkiksi voimansiirtolinjan tai maakaasuverkoston rakentamista varten ja jos lunastusluvan antamista ei vastusteta tai kysymys on yleisen ja yksityisen edun kannalta vähemmän tärkeästä lunastuksesta, lunastuslupaa koskevan hakemuksen ratkaisee Maanmittauslaitos. Työ- ja elinkeinoministeriö valmistelee valtioneuvoston yleisistunnossa ratkaistavat lunastuslupa-asiat. Lunastustoimituksen suorittaa aina Maanmittauslaitos.

Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä

Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (252/2017, jäljempänä YVA-laki ) tavoitteena on edistää ympäristövaikutusten arviointia ja arvioinnin yhtenäistä huomioon ottamista suunnittelussa ja päätöksenteossa. YVA-lailla on pantu täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/92/EU tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/52/EU tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 2011/92/EU muuttamisesta.

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyä sovelletaan hankkeisiin ja niiden muutoksiin, joilla todennäköisesti on merkittäviä ympäristövaikutuksia. Arviointimenettelyä aina edellyttävät hankkeet luetellaan lain liitteessä 1. Lisäksi YVA-lain 11 §:ssä säädetään, että ELY-keskus tekee päätöksen arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa, jos hanke tai sen muutos todennäköisesti aiheuttaa laadultaan tai laajuudeltaan liitteessä 1 tarkoitettujen hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä ympäristövaikutuksia. YVA-lain 13 §:n mukaan ennen YVA-menettelyn soveltamista yksittäistapauksessa koskevan päätöksen tekemistä on arviointimenettelyn tarpeesta kuultava asianomaisia viranomaisia, ellei tämä ole ilmeisen tarpeetonta. Toimivaltaisen viranomaisen on tehtävä päätös arviointimenettelyn soveltamisesta viipymättä, kuitenkin viimeistään kuukauden kuluttua siitä, kun se on saanut hankkeesta ja sen ympäristövaikutuksista riittävät tiedot. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä ELY-keskus toimii yhteysviranomaisena, paitsi ydinenergialaissa tarkoitettuja ydinlaitoksia koskevissa hankkeissa yhteysviranomaisena toimii työ- ja elinkeinoministeriö.

YVA-menettely toteutetaan YVA-lain 15 §:n mukaan hankkeen suunnittelun mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, kun hankkeen toteutusvaihtoehdot ovat vielä avoinna. YVA-lain 8 §:n mukaan ennen arviointimenettelyä tai sen kuluessa yhteysviranomainen voi järjestää ennakkoneuvottelun yhteistyössä hankkeesta vastaavan ja keskeisten viranomaisten kanssa. Arviointimenettely alkaa, kun hankkeesta vastaava toimittaa yhteysviranomaiselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman, jonka jälkeen yhteysviranomainen huolehtii YVA-lain 17 §:n mukaan, että arviointiohjelmasta tiedotetaan kuuluttamalla, pyydetään tarvittavat lausunnot ja varataan mahdollisuus mielipiteiden esittämiseen. Yhteysviranomaisen on myös varattava hankkeen vaikutusalueen kunnille tilaisuus antaa lausuntonsa arviointiohjelmasta. Mielipiteet ja lausunnot on toimitettava yhteysviranomaiselle kuulutuksessa ilmoitettuna aikana, joka alkaa kuulutuksen julkaisemispäivästä ja kestää 30 päivää.

Ympäristövaikutusten arviointiohjelman sisällöstä säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksessa ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (277/2017) .

Yhteysviranomainen antaa hankkeesta vastaavalle lausuntonsa ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta kuukauden kuluessa lausuntojen antamiseen ja mielipiteiden esittämiseen varatun määräajan päättymisestä.

Hankkeesta vastaava laatii YVA-lain 19 §:n mukaisesti ympäristövaikutusten arviointiselostuksen arviointiohjelman ja yhteysviranomaisen antaman lausunnon pohjalta ja toimittaa sen yhteysviranomaiselle. Arviointiselostuksen sisällöstä säädetään tarkemmin ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetussa valtioneuvoston asetuksessa.

YVA-lain 23 §:n nojalla yhteysviranomainen tarkistaa ympäristövaikutusten arviointiselostuksen riittävyyden ja laadun ja laatii tämän jälkeen perustellun päätelmänsä hankkeen merkittävistä ympäristövaikutuksista. Perusteltu päätelmä annetaan hankkeesta vastaavalle kahden kuukauden kuluessa lausuntojen antamiseen ja mielipiteiden esittämiseen varatun määräajan päättymisestä. YVA-lain 24 §:n mukaan, jos yhteysviranomainen ei voi tehdä perusteltua päätelmää arviointiselostuksen puutteellisuuden vuoksi, sen on ilmoitettava hankkeesta vastaavalle, miltä osin arviointiselostusta on täydennettävä. Yhteysviranomaisen on huolehdittava siitä, että arviointiselostuksesta kuullaan täydentämisen jälkeen siten kuin YVA-lain 20 §:ssä säädetään. Yhteysviranomainen antaa tämän jälkeen perustellun päätelmän 23 §:n mukaisesti.

Painelaitelaki

Painelaitelakia (1144/2016) sovelletaan painelaitteisiin ja alusten painelaitteisiin. Painelaitelain 51 §:n mukaisesti omistajan tai haltijan on ilmoitettava painelaite rekisteröitäväksi ensimmäisen määräaikaistarkastuksen yhteydessä, jos painelaite voi aiheuttaa merkittävää vaaraa. Ensimmäinen määräaikaistarkastus tulee tehdä käyttöönoton yhteydessä. Omistajan tai haltijan on tehtävä rekisteröintiä koskeva ilmoitus tarkastuslaitokselle.

Painelaitelain 52 §:n mukaisesti tarkastuslaitoksen on tarkastettava rekisteröintiä koskeva ilmoitus ja täydennettävä se ensimmäisen määräaikaistarkastuksen ajankohtaa ja tarkastuksen tuloksia koskevilla tiedoilla ja seuraavan määräaikaistarkastuksen tarkastuslajia ja ajankohtaa koskevilla tiedoilla sekä toimitettava nämä tiedot valvontaviranomaiselle.

Painelaitelain mukainen rekisteröinti koskee uusiutuvaa energiaa tuottavista laitoksista esimerkiksi kiinteitä biomassapolttoaineita polttavia laitoksia.

RES-direktiivi

RES-direktiivi hyväksyttiin 23 päivänä huhtikuuta 2009. Direktiivillä luodaan yhteiset puitteet uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian edistämiselle, ja se sisältää säännöt jäsenvaltioiden välisistä tilastollisista siirroista, jäsenvaltioiden välisistä sekä jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisistä yhteishankkeista, alkuperätakuista, hallinnollisista menettelyistä, tiedottamisesta ja koulutuksesta sekä uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian pääsystä sähköverkkoon. Lisäksi direktiivissä vahvistetaan kestävyyskriteerit biopolttoaineille ja bionesteille.

RES-direktiivin tavoitteena on nostaa uusiutuvan energian osuutta energian loppukulutuksessa edistämällä uusiutuvia energianlähteitä. Sitovien tavoitteiden saavuttamiseksi RES-direktiivissä pyritään edistämään uusiutuvan energian tuotantolaitosten valtuutus-, hyväksyntä- ja toimilupamenettelyjä muun muassa edistämällä objektiivisuutta, avoimuutta, syrjimättömyyttä ja oikeasuhtaisuutta yksittäisten hankkeiden käsittelyssä hallinnossa. RES-direktiivin lupamenettelyjen edistämistä koskevat kirjaukset vastaavat pitkälti RED II:n 15 artiklan mukaisia toimia hallinnollisten menettelyiden sujuvoittamiseksi.

RES-direktiivin 13 artiklassa säädetään hallinnollisia menettelyjä koskevista säännöksistä. 13 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että valtuutus-, hyväksyntä- ja toimilupamenettelyjä koskevat kansalliset säännöt, joita sovelletaan sähköä, lämmitystä tai jäähdytystä uusiutuvista energialähteistä tuottaviin laitoksiin ja liitännäisiin siirto- ja jakeluverkkojen infrastruktuureihin sekä biomassan jalostamiseen biopolttoaineiksi tai muiksi energiatuotteiksi, ovat oikeasuhteisia ja tarpeellisia.

Jäsenvaltioiden tulee ryhtyä asianmukaisiin toimiin sen varmistamiseksi, että eri jäsenvaltioiden hallintorakenteiden ja organisaatioiden erot huomioon ottaen valtuutus-, hyväksyntä- ja toimilupamenettelyihin liittyvät kansallisten, alueellisten ja paikallisten hallintoelinten vastuualueet, aluesuunnittelu mukaan lukien, on sovitettu yhteen selkeästi ja määritetty siten, että suunnittelu- ja rakennuslupahakemusten ratkaisemiselle on asetettu läpinäkyvät aikataulut. Lisäksi jäsenvaltioiden on varmistettava, että uusiutuvan energian tuotantolaitosten valtuutus-, hyväksyntä- ja toimilupahakemusten käsittelyä ja hakijoille annettavaa neuvontaa koskevia kattavia tietoja on saatavilla asianmukaisella tasolla. Jäsenvaltioiden tulee sujuvoittaa ja nopeuttaa hallintomenettelyjä asianmukaisella hallintotasolla ja valtuutus-, hyväksyntä- ja toimilupamenettelyjä koskevien sääntöjen tulee olla objektiivisia, läpinäkyviä, oikeasuhteisia ja hakijoita tasapuolisesti kohtelevia. Toimilupamenettelyitä koskevissa säännöissä tulee ottaa huomioon yksittäisten uusiutuvan energian teknologioiden erityispiirteet. Pienempiin hankkeisiin ja tarvittaessa myös hajautettuihin laitteisiin, joita käytetään energian tuottamiseen uusiutuvista lähteistä, sovelletaan yksinkertaistettuja ja kevyempiä lupamenettelyjä, mukaan lukien pelkkä ilmoittaminen, jos se on sallittua sovellettavassa sääntelykehyksessä.

Teollisuuspäästödirektiivi

Teollisuuspäästödirektiivi annettiin 24 päivänä marraskuuta 2010. Siihen yhdistettiin uudistettuina useita direktiivejä, joista keskeisin on teollisuuspäästödirektiivin I ja II luvuilla korvattu suuria ja keskisuuria teollisuuslaitoksia koskeva Euroopan parlamentin ja neuvoston tammikuussa 2008 antama direktiivi ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistämiseksi (2008/1/EY). Teollisuuspäästödirektiivi on kansallisesti toimeenpantu ympäristönsuojelulailla sekä ympäristönsuojelulain nojalla annetuilla asetuksilla.

Teollisuuspäästödirektiivissä säädetään yleiset puitteet suurten ja keskisuurten teollisuustoimintojen sekä merkittävien jätteenkäsittelylaitosten ja eläinsuojien ympäristönsuojelulle sekä päästöraja-arvot ja muita toimialakohtaisia erityisvaatimuksia suurille polttolaitoksille, jätteenpolttolaitoksille, liuottimia käyttäville laitoksille ja titaanidioksiditeollisuudelle.

Teollisuuspäästödirektiivin 24 artiklassa säädetään kansalaisten oikeudesta muun muassa internetin välityksellä saada tietoja tehdyistä lupapäätöksistä, päätösten perusteluista ja valvontakäyntien tuloksista sekä kansalaisten osallistumismahdollisuuksista lupamenettelyihin. Artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että yleisölle, jota asia koskee, annetaan mahdollisuus osallistua varhaisessa vaiheessa ja tehokkaasti menettelyihin, jotka koskevat luvan myöntämistä esimerkiksi uusia laitoksia tai olennaista muutosta varten. Teollisuuspäästödirektiivin liitteen IV (Yleisön osallistuminen päätöksentekoon) mukaan yleisölle on ilmoitettava tiedot lupahakemuksesta julkisin ilmoituksin tai muilla asianmukaisilla tavoilla päätöksenteon varhaisessa vaiheessa ja viimeistään heti, kun tiedot voidaan kohtuudella antaa. Yleisön, jota asia koskee, saataville on saatettava tärkeimmät lupaan liittyvät selvitykset ja muut merkitykselliset tiedot. Yleisöllä, jota asia koskee, on oltava oikeus ilmaista viranomaiselle huomautuksensa ja mielipiteensä ennen kuin lupahakemuksesta päätetään ja kuulemisen tulokset on otettava asianmukaisesti huomioon lupapäätöksessä.

Muutoksenhausta ja vireillepano-oikeudesta säädetään teollisuuspäästödirektiivin 25 artiklassa. Sen mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että yleisöön kuuluvalla, jota asia koskee, on mahdollisuus saattaa 24 artiklan säännösten soveltamisalaan kuuluvien päätösten, toimien tai laiminlyöntien asiasisällön tai niihin liittyvän menettelyn laillisuus uudelleen tutkittavaksi, mikäli asia koskee riittävästi kyseistä yleisöä tai kyseinen yleisö väittää oikeuttaan heikennettävän.

MCP-direktiivi

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2015/2193/EU tiettyjen keskisuurista polttolaitoksista ilmaan joutuvien epäpuhtauspäästöjen rajoittamisesta (jäljempänä MCP-direktiivi ) asetetaan päästöraja-arvot vähintään yhden mutta alle 50 megawatin polttolaitosten rikkidioksidi-, typenoksidi- ja hiukkaspäästöille. Päästöraja-arvojen lisäksi MCP-direktiivissä on asetettu polttolaitoksille esimerkiksi päästöjen tarkkailuun ja valvontaan liittyviä velvoitteita. Direktiiviä ei sovelleta toimintoihin, joiden päästöjä rajoitetaan teollisuuspäästödirektiivin kautta.

Direktiivin 5 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että uusia keskisuuria polttolaitoksia ei käytetä ilman lupaa tai ilman, että ne on rekisteröity.

MCP-direktiivin 5 artiklan 3 kohta velvoittaa jäsenvaltiot varmistamaan, että rekisteröinti- ja lupamenettelyjen yhteydessä toiminnanharjoittaja velvoitetaan ilmoittamaan toimivaltaiselle viranomaiselle direktiivin soveltamisalaan kuuluvista polttolaitoksista vähintään direktiivin liitteessä I luetellut tiedot. Direktiivin nojalla toiminnanharjoittajien on ilmoitettava ilman aiheetonta viivytystä toimivaltaiselle viranomaiselle kaikista keskisuuriin polttolaitoksiin tehtävistä muutoksista, jotka vaikuttavat sovellettaviin päästöjen raja-arvoihin.

Direktiivin 5 artiklan 4 kohdan nojalla toimivaltaisen viranomaisen on rekisteröitävä keskisuuri polttolaitos tai käynnistettävä sitä koskeva lupamenettely kuukauden kuluessa siitä, kun toiminnanharjoittaja on antanut liitteessä I luetellut tiedot. Rekisteröinti- ja lupamenettelyitä koskeviin velvoitteisiin liittyen direktiivin 5 artiklan 5 kohta edellyttää myös, että toimivaltaisen viranomaisen on pidettävä rekisteriä kutakin keskisuurta polttolaitosta koskevista tiedoista, liitteessä I luetellut tiedot sekä 9 artiklan mukaisesti saadut tiedot mukaan lukien.

MCP-direktiivin päästöraja-arvoja koskeva sääntely on yksityiskohtaista ja sisältyy direktiivin artiklaan 6 sekä liitteeseen II.

MCP-direktiivi on pantu kansallisesti täytäntöön lailla ympäristönsuojelulain muuttamisesta (1064/2017) ja sen nojalla annetulla valtioneuvoston asetuksella keskisuurten energiantuotantoyksiköiden ja -laitosten ympäristönsuojeluvaatimuksista (1065/2017) .

Energiainfrastruktuuriasetus

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 347/2013 Euroopan laajuisten energiainfrastruktuurien suuntaviivoista ja päätöksen N:o 1364/2006/EY kumoamisesta sekä asetusten (EY) N:o 713/2009, (EY) N:o 714/2009 ja (EY) N:o 715/2009 muuttamisesta annettiin 17 päivänä huhtikuuta 2013 (jäljempänä energiainfrastruktuuriasetus ). Energiainfrastruktuuriasetuksella helpotetaan yhteistä etua koskevien Euroopan laajuisten energiainfrastruktuurihankkeiden viiveetöntä toteuttamista järkeistämällä, koordinoimalla ja nopeuttamalla lupaprosesseja sekä parantamalla yleisön osallistumista.

Energiainfrastruktuuriasetus edellyttää ennakkovalvontamenettelyjen koordinointia Euroopan laajuisissa, yhteistä etua koskevissa energiainfrastruktuurihankkeissa. Tällaisten hankkeiden asiakirjojen käsittelyn on tapahduttava niin nopeasti kuin se oikeudellisesti on mahdollista (7 artikla). Lupaprosessi on järjestettävä ja kattava päätös hankkeesta tehtävä siten, että siinä noudatetaan a) kokonaisvaltaista järjestelmää, b) koordinoitua järjestelmää tai c) yhteistyöhön perustuvaa järjestelmää (8 artikla).

Kokonaisvaltaisessa järjestelmässä toimivaltainen viranomainen antaa kattavan päätöksen, joka on ainoa menettelystä seuraava päätös; muut viranomaiset voivat antaa asiasta lausuntonsa. Koordinoidussa järjestelmässä kattavaan päätökseen sisältyy useita eri asianomaisten viranomaisten antamia oikeudellisesti sitovia päätöksiä; toimivaltainen viranomainen voi kuitenkin perustaa viranomaisten välisen työryhmän, vahvistaa päätöksenteolle määräaikoja sekä tehdä eräin edellytyksin päätöksiä toisen viranomaisen puolesta tai jättää ottamatta huomioon tämän tekemän päätöksen. Yhteistyöhön perustuvassa järjestelmässä toimivaltaisen viranomaisen valta ulottuu vain määräaikojen asettamiseen muille viranomaisille ja määräaikojen seuraamiseen.

Energiainfrastruktuuriasetuksessa asetetaan määräaikoja lupaprosessin kestolle. Hakemusta edeltävä menettely lupaprosessin alkamisesta hakemusasiakirjojen hyväksymiseen saa kestää enintään kaksi vuotta. Lakisääteiseen lupamenettelyyn hakemusasiakirjojen hyväksymispäivästä kattavan päätöksen tekemiseen saa puolestaan kulua enintään vuosi ja kuusi kuukautta. Näin ollen lupamenettelyn kesto voi olla enintään kolme vuotta ja kuusi kuukautta, ellei sitä tapauskohtaisesti pidennetä (10 artikla). Energiainfrastruktuuriasetuksessa säädetään lisäksi yksityiskohtaisesti menettelyssä noudatettavasta avoimuudesta ja yleisön osallistumisesta (9 artikla).

Suomessa energiainfrastruktuuriasetuksen toimeenpanosta on säädetty lailla Euroopan unionin yhteistä etua koskevien energiahankkeiden lupamenettelystä (684/2014) . Suomessa menettelyssä noudatetaan asetuksen mukaista yhteistyöhön perustuvaa mallia. Euroopan unionin yhteistä etua koskevien energiahankkeiden lupamenettelystä annetun lain 5 §:n mukaan hankkeen toteuttajan on toimitettava lupaa koskeva hakemus ja siihen liittyvät asiakirjat samanaikaisesti sekä Energiavirastolle että sille lupaviranomaiselle, jonka toimivaltaan kyseinen asia kuuluu. Energiaviraston on pyydettävä asianomaiselta lupaviranomaiselta lausunto hakemusasiakirjojen riittävyydestä ennen niiden hyväksymistä. Energiavirasto ei saa hyväksyä hakemusasiakirjoja vastoin lupaviranomaisen kantaa.

Käytäntö

Nykytilan arviointi perustuu aiheesta tehtyyn selvityshankkeeseen, työryhmän järjestämään kuulemistilaisuuteen sekä työryhmässä käytyihin keskusteluihin. Joulukuussa 2019 päättyneessä valtioneuvoston selvitys- ja tutkimushankkeessa ”Selvitys sähkön omatuotantoon, energiayhteisöihin ja energiahankkeiden lupamenettelyihin liittyvistä kysymyksistä” selvitettiin uusiutuvan energian tuotantolaitoksen luvituksen käytäntöjä ja kokemuksia.

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimushankkeessa haastateltiin 24 henkilöä, jotka edustivat uusiutuvan energian tuotantolaitosten hankekehittäjiä, lupaprosessista vastaavia konsultteja, uusiutuvan energian tuotantoa luvittaneita kuntia ja viranomaisia. Yleisesti haastatteluissa tuli esille, että toimiva keskusteluyhteys luvan hakijan ja toimivaltaisen viranomaisen välillä sujuvoittaa lupaprosessia. Suurin osa haastatelluista luvanhakijoista piti lupaprosessien vaatimuksia kohtuullisina. Osa kuitenkin piti lupaprosessien kestoja pitkinä. Monimutkaisemmissa kokonaisuuksissa yksittäisen virkamiehen työkuorma voi vaikuttaa käsittelyn kestoon.

Lupamenettelyiden ja muiden hallinnollisten menettelyiden kokonaisuus vaihtelee huomattavasti hankkeen tyypistä ja koosta riippuen. Esimerkiksi polttoaineteholtaan alle 20 megawatin biolämpöhankkeissa, joilla tarkoitetaan kiinteiden polttoaineiden polttamista lämmöksi, voi olla tarpeen ainoastaan rekisteröinti kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle ja rakennuslupa. Suuremman biolämpöhankkeen, joka on polttoaineteholtaan yli 50 megawattia, lupakokonaisuus voi koostua aluehallintoviraston myöntämästä ympäristöluvasta, rakennusluvasta ja Energiaviraston myöntämästä päästöluvasta. Lisäksi biolämpölaitos saattaa tarvita kemikaaliturvallisuuslain mukaisen luvan Tukesilta tai sen osalta tulee tehdä ilmoitus pelastuslaitokselle polttoaineiden varastoinnin määrästä ja laadusta riippuen sekä se saattaa tarvita myös lentoesteluvan Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta piipun korkeudesta ja sijainnista riippuen. Teollisen kokoluokan tuulivoimalan toteuttamiseksi taas voivat olla tarpeen ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA-menettely), rakennusluvat jokaiselle tuuliturbiinille, lentoestelupa ja pääesikunnan lausunto tutkavaikutuksista. Merituulivoima edellyttää aina vesiluvan. Ympäristölupaa tuulivoimaloille ei yleensä tarvita, mutta toisinaan sellainen on tarpeen naapuruussuhdeperusteella. Voimalaitoksen tuottaman sähkön siirtoyhteyden rakentamiseksi voidaan tarvita Energiaviraston myöntämä hankelupa suurjännitejohdon rakentamiseen ja Maanmittauslaitoksen myöntämä lunastuslupa. Kaavoituksella on olennainen rooli prosessissa erityisesti teollisen mittaluokan laitosten osalta.

Biokaasua tuottava laitos voi olla lupamenettelyiltään monimutkainen kokonaisuus. Biokaasua tuottavat laitokset voivat myydä biokaasun eteenpäin polttoaineena tai hyödyntää biokaasun paikan päällä sähkön tai lämmön tuotantoon. Biokaasua tuottavan laitoksen lupamenettelyiden ja muiden hallinnollisten menettelyiden kokonaisuus voi liittyä esimerkiksi laitoksen käyttämiin syötteisiin, kaasun varastointiin ja putkistoihin tai laitoksen omien sivuvirtojen ja jätteiden jalostamiseen. Biokaasua tuottavat laitokset tarvitsevat usein useita eri lupia. Biokaasulaitokset ovat prosessilaitoksia ja niihin liittyy erityisiä tekniseen turvallisuuteen ja prosessiturvallisuuteen liittyviä riskejä, joiden tunnistamiseen ja varautumiseen uusilla, pienillä toimijoilla ei ole ollut Tukesin valvontahavaintojen mukaan riittävästi osaamista. Neuvonnan tarpeen voidaan arvioida olevan biokaasuhankkeissa muihin energiantuotantomuotoihin verrattuna keskimääräistä suurempi. Myös kotitalouskokoluokkaan liittyvissä hankkeissa, kuten aurinkosähkö- ja lämpöpumppuhankkeet, on paljon kokemattomia hakijoita, jotka tarvitsevat neuvontaa lupaprosessissa.

Suurten teollisten hankkeiden kohdalla hankekehittäjällä on yleensä riittävä osaaminen lupaprosessin läpiviemiseksi ja realistinen käsitys prosessin kulusta. Yritykset hyödyntävät usein konsulttien palveluita lupahakemusten tekemisessä. Selvitystarpeet voivat muuttua prosessin edetessä, jos tuotantolaitoksen suunnitelmat ovat täsmentymättömiä vielä lupaprosessin alkuvaiheessa. Hankekehittäjällä voi olla esimerkiksi useamman vaihtoehtoisen teknologisen ratkaisun tarkastelu kesken, vaikka lupahakemukset ovat jo vireillä. Myös hakemusten puutteellisuus voi johtua suunnitelmien keskeneräisyydestä.

Toimijat voivat joissain tapauksissa pitää uusiutuvaa energiaa tuottavan laitoksen luvitusta raskaana, mutta toisaalta luvituksella nähdään arvoa myös toimijan itsensä kannalta. Esimerkiksi ympäristöluvan tavoite, ympäristön pilaantumisen estäminen, on tärkeä niin toiminnanharjoittajan, viranomaisen kuin asianosaistenkin kannalta.

Toimeenpanoa valmistelleen työryhmän 5.3.2020 järjestetyssä kuulemistilaisuudessa kuultiin niin hankekehittäjien, konsulttien kuin viranomaistenkin näkemyksiä uusiutuvaa energiaa tuottavien laitosten luvituksesta. Viranomaisen kannalta luvitusprosessin pitkittymisen syinä ovat usein suunnitelmien muuttuminen kesken lupaprosessin, hakijan tietämättömyys kaikista lainsäädännön vaatimuksista tai ruuhkainen työtilanne lupaa käsittelevässä viranomaisessa.

Yleisesti kuultavat olivat sitä mieltä, että hankkeiden luvitus on pääosin sujuvaa. Laadukkaasti täytetty lupahakemus ja viivytyksettä annetut täydennykset viranomaisen täydennyspyyntöihin ovat tärkeitä tekijöitä sujuvan lupakäsittelyn mahdollistamisessa. Tapauskohtaisia eroja kuitenkin on ja esimerkiksi lupien käsittelyajoissa voi olla merkittäviä alueellisia eroja. Osa kuultavista toi esille, että ovat havainneet vaihtelua viranomaisten hakemuksia koskevissa sisältövaatimuksissa. Erityisesti paikallisella tasolla viranomaisten osaaminen tietyistä energiamuodoista voi olla rajallista, jos kunnassa ei ole aikaisemmin luvitettu vastaavaa toimintaa. Tuulivoimaloiden osalta ongelmaksi on muodostunut kaavoituksen ja luvitusprosessin pitkä kesto.

Lupapäätösmäärät ja lupamenettelyjen keskimääräinen kesto

Uusiutuvaa energiaa tuottavien laitosten hankemäärät vaihtelevat voimakkaasti hanketyypeittäin. Pienen mittakaavan lämpöpumppuhankkeita on vuosina 2015-2017 ollut noin 60 000 vuodessa. Omakotitalokokoluokan aurinkosähköhankkeiden määrä on kasvanut viime vuosina voimakkaasti ja vuonna 2017 verkkoon kytkettyjä, teholtaan alle yhden megawatin suuruisia, aurinkopaneeleja otettiin käyttöön 4500 kohteessa. Omakotitaloihin rakennettavilta maalämpöpumpuilta vaaditaan aina toimenpidelupa, pohjavesialueella voi myös vesilupa olla tarpeen. Pienet aurinkosähköhankkeet tarvitsevat toimenpideluvan vain, jos ne vaikuttavat kaupunkikuvaan tai ympäristöön merkittävästi. Teollisen kokoluokan uusiutuvan energian tuotantolaitoksia on määrällisesti huomattavasti vähemmän, mutta näiden laitosten lakisääteiset ennakkovalvonnan vaatimukset ovat huomattavasti pientuotantoa laajemmat. Esimerkiksi kiinteitä biomassapolttoaineita polttavia sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksia otettiin käyttöön vuosina 2015-2017 kaksi kappaletta. Kiinteitä biomassapolttoaineita polttavia lämmön tuotantolaitoksia otettiin käyttöön saman ajanjakson aikana huomattavasti enemmän, 25 laitosta, joista 22 laitosta oli teholtaan alle 20 megawattia. Biokaasulaitoksia otettiin käyttöön vuosina 2015-2017 13 laitosta ja teollisen kokoluokan maatuulivoimaa 63 laitosta. Merituulivoiman osalta hankemäärät ovat olleet huomattavasti pienempiä, yhteensä kaksi laitosta.

Lupahakemusten käsittelyaikojen tilastoinnin periaatteet voivat vaihdella eri viranomaisissa ja käsittelyaikoja ei tilastoida tietyn tuotantolaitoshankkeen luvituksen kokonaiskestona, vaan ainoastaan yksittäisten lupatyyppien osalta. Toteutunut lupahakemuksen käsittelyaika ei riipu ainoastaan toimivaltaisen lupaviranomaisen toiminnasta vaan käsittelyajan kestoon vaikuttaa olennaisesti myös esimerkiksi hakijan oma toiminta tai luonnonolosuhteet tarvittavien luontoselvitysten osalta. Jos hakijan toimittamat selvitykset eivät ole riittäviä, voi lupaprosessi hidastua merkittävästi hakijasta johtuvasta syystä. Hakemuksiin joudutaan usein pyytämään täydennyksiä hakijalta. Usein myös tuotantolaitoshankkeen tarvitsemia lupia haetaan rinnakkain niin, että eri viranomaiset käsittelevät lupahakemuksia samanaikaisesti.

Ympäristölupien käsittelyaikatavoite aluehallintovirastoissa on uusien toimintojen osalta 10 kuukautta ja muiden toimintojen osalta 12 kuukautta. Vesilain mukaisissa lupa-asioissa käsittelyaikatavoite on 9 kuukautta. Ympäristönsuojelulain mukaisten lupien käsittelyaikojen keskiarvo vuonna 2018 oli 15,2 kuukautta ja mediaani 9,5 kuukautta. Vesilain mukaisten asioiden käsittelyaikojen keskiarvo vuonna 2018 oli 9,9 kuukautta ja mediaani 7,1 kuukautta.

Tukesin käsittelemien kemikaaliturvallisuuslain mukaisten vaarallisten kemikaalien käsittelyyn ja varastointiin tarvittavien lupien käsittelyaikojen keskiarvo vuonna 2019 oli 260 päivää, vaihteluvälillä noin 100–1000 päivää. Tukesin tavoitekäsittelyaika maakaasun varastoinnin rakentamisluvalle on kahdeksan kuukautta. Varastointi-ilmoituksen käsittelyaika on 80 päivää.

Energiaviraston tavoitteena on käsitellä päästökauppalain mukaiset päästöluvat alle 50 työpäivässä. Vuoden 2019 loppupuolella keskimääräinen käsittelyaika oli 48,5 arkipäivää. Käsittelyaikaan on laskettu vain aika, jolloin hakemus on viraston käsittelyssä, eli siitä on vähennetty aika, jonka toiminnanharjoittaja käyttää hakemuksen täydentämiseen. Suurjännitejohtojen hankelupien käsittelyaikojen palvelulupaus Energiavirastossa on 40 työpäivää. Vuoden 2018 tilinpäätöksen mukainen toteuma oli 53 päivää. Tähän on laskettu mukaan aika, jolloin hakemus oli hakijan täydennettävänä.

ANS Finlandin lentoestelausunnon käsittelyaika on tavanomaisissa kohteissa noin kaksi viikkoa. Puolustusvoimien pääesikunnan tutkavaikutuslausuntojen käsittelyaika on vaihdellut parista päivästä muutamaan kuukauteen. Käsittelyn kestoon vaikuttaa Puolustusvoimien käsittelyajan lisäksi VTT:n työtilanne, jos lausunnon pohjaksi vaaditaan VTT:n tekemä laskenta tuulivoimalan tutkavaikutuksista.

Luonnonsuojelulain mukaisten poikkeamispäätösten käsittelyaika on noin kuusi kuukautta.

Ruokaviraston sivutuoteasetuksen ja lannoitevalmistelain mukaisten laitoshyväksyntien käsittelyn tavoiteaika on kolme kuukautta biokaasulaitoksille. Käytännössä hyväksyntäprosessiin kuluu kuitenkin huomattavasti pidempi aika, jopa kaksi vuotta. Hyväksyntää haetaan usein ennen kuin laitoksen rakentaminen on aloitettu, mutta hyväksyntäprosessi voidaan saattaa loppuun vasta laitoksen valmistuttua. Nykyinen menettely on toiminnanharjoittajan edun mukainen, koska viranomainen pystyy kommentoimaan suunnitelmia ennen rakentamista.

Nykyiset sähköiset asiointiratkaisut ja sähköisen asioinnin nykytilanne

Useilla viranomaisilla on käytössään sähköisiä asiointiratkaisuja ja käsittelyjärjestelmiä. Työ- ja elinkeinoministeriön koordinoimassa Luvat ja valvonta –hankkeessa on tavoitteena uudistaa lupa- ja valvontatoiminnan toimintamallit digitalisaatiota hyödyntämällä. Luvat ja valvonta –hankkeessa on kehitetty digitaalinen palvelukerros, jota hyödynnetään ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamista koskevan lain toimeenpanossa (ns. yhden luukun lainsäädäntöhanke).

Aluehallintovirastossa on käytössä aluehallinnon asiointipalvelu, jossa on e-Lupa –palvelu ympäristölupien hakemiseen. Aluehallinnon asiointipalvelussa on pilottikäytössä Tukesin kemikaaliturvallisuusluvan hakeminen. ELY-keskuksilla ja kunnilla on käytössä ympäristönsuojelun valvonnan sähköinen asiointijärjestelmä YLVA. Lisäksi ELY-keskusten julkaisemaa sektorikohtaista ympäristönsuojelun tietoa saadaan nykyisellään erilaisista sähköisistä järjestelmistä muun muassa maaperän, vesihuollon, pinta- ja pohjaveden, meluntorjunnan ja paikkatiedon osalta. Tukes uudistaa lupa- ja valvontatyöhön liittyviä taustajärjestelmiä (VALLU) Luvat ja valvonta –hankkeen digitaalisen palvelukerroksen käyttöönoton yhteydessä. Energiavirastolla on FINETS-järjestelmä, jonka kautta haetaan päästölupa. Lentoestelupaa on mahdollista hakea Traficomin sähköisellä lomakkeella.

Kuntien ympäristönsuojelu- ja rakennusvalvontaviranomaisten sähköisen asioinnin ratkaisut vaihtelevat paljon kuntakohtaisesti. Esimerkiksi kaupallinen Lupapiste.fi –palvelu on käytössä yli 60 prosentissa kunnista. Lisäksi on kuntia, joilla voi olla jokin muu kaupallinen tai itse kehitetty sähköisen asioinnin ratkaisu. Edellä kuvatut sähköisen asioinnin ratkaisut ovat yleisemmin käytössä kunnan rakennusvalvonnan tehtävissä kuin kunnan ympäristönsuojelutehtävissä. Osassa kuntia sähköinen asiointi ei ole mahdollista.

Yhteyspiste, sähköinen asiointi ja neuvonta

Ehdotetussa laissa nimettäisiin kansalliseksi yhteyspisteviranomaiseksi Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus. Yhteyspisteviranomaisen tehtäväksi säädettäisiin RED II:ssa yhteyspisteelle säädettyjen tehtävien hoitaminen sähköistä Luvat ja valvonta –hankkeessa kehitettyä digitaalista palvelukerrosta hyödyntäen. RED II:n 16 artiklan 1 kohdassa edellytetty yhteyspisteen nimeäminen toteutettaisiin siten kansallisesti paitsi sähköisellä yhteyspisteellä, myös nimeämällä yhteyspisteviranomainen, joka hoitaisi sille tässä laissa säädettävät tehtävät. Hakija pystyisi hoitamaan laissa erikseen soveltamisalaan määriteltyihin lupamenettelyihin ja muihin hallinnollisiin menettelyihin liittyvän asioinnin sähköisen yhteyspisteen kautta. Asiointi sähköisen yhteyspisteen kautta käsittäisi hakemusten jättämisen tai muun vastaavan hallinnollisen menettelyn aloitustoimenpiteen tekemisen ja muun asiaan liittyvän asioinnin yhteyspisteviranomaisen, toimivaltaisen viranomaisen ja hakijan välillä.

Hakija voisi toimittaa asiaankuuluvat asiakirjat toimivaltaiselle viranomaiselle sekä saada asiaansa liittyvää neuvontaa sähköisen yhteyspisteen kautta toimivaltaiselta viranomaiselta. Hakija voisi päättää, asioiko sähköisen yhteyspisteen kautta, ja hakija voisi edelleen halutessaan hoitaa lupiin ja muihin hallinnollisiin menettelyihin liittyvän asioinnin suoraan toimivaltaisen viranomaisen kanssa. Esityksellä ei ehdoteta muutettavan viranomaisten säädettyjä toimivaltoja eikä siten viranomaisten välistä tehtävänjakoa lupa-asian tai muuhun hallintomenettelyyn liittyvän asian käsittelyssä. Esityksessä ei ehdoteta sisällöllisiä muutoksia muiden viranomaisten toimivaltaan, vaan viranomaisten päätöksentekotoimivallat säilytettäisiin nykyisellään.

Lisäksi yhteyspisteviranomaisen tulisi huolehtia hankekehittäjien keskitetystä neuvonnasta uusiutuvan energian tuotantolaitokseen liittyvien lupamenettelyiden ja muiden hallinnollisten menettelyjen osalta. Yhteyspisteviranomaisen neuvontavelvollisuus kohdistuisi erityisesti menettelyllisiin kysymyksiin. Yhteyspisteviranomaisen tulisi myös seurata lupamenettelyiden ja muiden hallinnollisten hyväksymismenettelyiden määräaikojen toteutumista.

Ehdotetussa laissa säädettäisiin myös menettelykäsikirjasta, jonka laatimisen koordinointi, julkaiseminen ja päivittäminen olisi yhteyspisteviranomaisen vastuulla. Menettelykäsikirja sisältäisi kokonaisvaltaisesti ohjeistusta eri kokoluokan tuotantolaitosten hankekehittäjille uusiutuvan energian tuotantolaitosten luvista ja muista hallinnollisista menettelyistä. Menettelykäsikirjan laatimiseen osallistuisivat kaikki toimivaltaiset viranomaiset, joiden lupia tai hallinnollisia menettelyjä koskevaa ohjeistusta se sisältäisi.

Soveltamisala

Ehdotetun lain soveltamisalaan kuuluisi uusiutuvan energian tuotantolaitosten toimintojen osalta uusiutuvan energian (sähkön, lämmön, jäähdytyksen, biokaasun, biopolttoaineen tai bionesteen) tuotanto sekä biokaasua tuottavassa laitoksessa mädätteen käsittely ja jatkojalostus. Mädätteen käsittely ja jatkojalostus biokaasua tuottavassa laitoksessa sisällytettäisiin lain soveltamisalaan, koska ne ovat kiinteä osa biokaasua tuottavan laitoksen kokonaisuutta. Soveltamisalaan eivät kuuluisi uusiutuvan energian (sähkön, lämmön, jäähdytyksen, biokaasun, biopolttoaineen tai bionesteen) tuottamiseen tarvittavan raaka-aineen kasvatus, valmistus, käsittely, varastointi ja kuljetus. Esimerkiksi puun haketus ei kuuluisi lain soveltamisalaan.

Sähköisen asioinnin mahdollisuus koskisi sekä luonnollisia henkilöitä että oikeushenkilöitä. Kaikki uusiutuvan energian tuotantolaitosten hankekehittäjät voisivat saada neuvontaa sähköisen yhteyspisteen kautta sekä suoraan yhteyspisteviranomaiselta.

Sähköisen asioinnin soveltamisalaan kuuluviin lupamenettelyihin ja muihin hallinnollisiin menettelyihin sisällytettäisiin RED II:n mukaisesti uusiutuvan energian tuotantolaitoksen lupamenettelyt ja muut hallinnolliset hyväksymismenettelyt, jotka koskevat laitosten ja niiden verkkoon liittämisessä tarvittavien voimavarojen rakentamista ja käyttämistä ja niiden päivittämistä energian tuottamiseksi uusiutuvista lähteistä. Lisäksi sähköisen asioinnin soveltamisalaan sisällytettäisiin tuotantolaitoksen rakentamiseen, päivittämiseen, verkkoon liittämiseen ja käyttämiseen liittyvät rekisteröinti- ja ilmoitusmenettelyt sekä biokaasun tuotantoon kiinteästi liittyvät sivutuoteasetuksen ja lannoitevalmistelain mukainen laitoshyväksyntä sekä sivutuoteasetuksen mukainen rekisteröinti kansallisena RED II:n sääntelyn soveltamisalan laajentamisena. Yhteyspisteviranomaisen neuvontavelvollisuus kattaisi RED II:n 16 artiklassa määriteltyä soveltamisalaa laajemmin uusiutuvan energian tuotantolaitokseen liittyvät lupamenettelyt ja muut hallinnolliset menettelyt. Neuvontavelvollisuus sisältäisi siten myös maankäytön suunnitteluun (kaavoitus), kiinteän omaisuuden käyttöoikeuteen ja tuotantolaitoksen suunnitteluun liittyvät luvat ja muut hallinnolliset menettelyt.

Kuva 1: Soveltamisalan jaottelu yhteyspisteviranomaisen neuvontavelvollisuuteen, asiointiin sähköisen yhteyspisteen kautta ja määräajan soveltamiseen.

Alla olevassa taulukossa on esitetty eri lupamenettelyiden ja muiden hallinnollisten menettelyiden sijoittuminen sähköisen asioinnin, yhteyspisteviranomaisen neuvontavelvollisuuden ja määräaikojen soveltamisalaan.

Määräajat sähköä tuottavien laitoksien lupamenettelyille ja muille hallinnollisille hyväksymismenettelyille

Ehdotetussa laissa säädettäisiin sitovat määräajat uusiutuvan energian voimalaitosten lupamenettelyille ja muille hallinnollisille hyväksymismenettelyille RED II:n mukaisesti sekä määräaikojen laskentaa koskevat säännöt.

Voimalaitosten eli sähköä tuottavien laitosten lupamenettelyiden ja muiden hallinnollisten hyväksymismenettelyiden enimmäiskestoksi säädettäisiin kaksi vuotta, lukuun ottamatta voimalaitoksia, joiden sähköntuotantokapasiteetti on alle 150 kW sekä voimalaitosten päivittämishankkeita. Näiden hankkeiden osalta lupamenettelyiden ja muiden hallinnollisten hyväksymismenettelyiden enimmäiskesto olisi yksi vuosi. Ehdotetussa laissa säädettäisiin lisäksi mahdollisuudesta jatkaa edellä mainittuja määräaikoja yhdellä vuodella, kun se olisi poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi asianmukaisesti perusteltua.

Määräaikoihin sisällytettävät lupamenettelyt ja muut hallinnolliset hyväksymismenettelyt kattaisivat kaikki toimivaltaisten viranomaisten asiaankuuluvat lupamenettelyt ja muut hallinnolliset hyväksymismenettelyt, jotka koskevat laitosten ja niiden verkkoon liittämisessä tarvittavien voimavarojen rakentamista ja käyttämistä ja niiden päivittämistä energian tuottamiseksi uusiutuvista lähteistä.

Määräajat koskisivat kaikkien voimalaitoksen rakentamisen, päivittämisen, verkkoon liittämisen ja käyttämisen edellytyksenä olevien lupamenettelyiden ja muiden hallinnollisten hyväksymismenettelyiden kokonaiskestoa. Toimivaltaisten viranomaisten olisi käsiteltävä laissa erikseen mainitut menettelyt määräaikojen puitteissa. Jos voimalaitoshanke vaatisi useita rakentamiseen, päivittämiseen, verkkoon liittämiseen ja käyttämiseen liittyviä lupamenettelyitä tai muita hallinnollisia hyväksymismenettelyitä, tulisi toimivaltaisten viranomaisten keskenään koordinoida yhteyspisteviranomaisen avustuksella eri lupamenettelyiden tai muiden hallinnollisten hyväksymismenettelyiden käsittelyaikoja ja sopia eri menettelyille varattavista käsittelyajoista tarvittaessa.

Määräaikoihin ei laskettaisi mukaan aikaa, jolloin hakijalla ei ole vireillä määräaikojen laskennan soveltamisalaan kuuluvaa menettelyä. Lisäksi tietyin edellytyksin määräaikaa pidennettäisiin vastaavalla ajalla, joka kuluu laissa erikseen määriteltyihin menettelyihin, jotka liittyvät voimassa olevan Euroopan unionin ympäristölainsäädännön mukaisiin velvoitteisiin tai muutoksenhakuun. Lisäksi laissa säädettäisiin määräajan laskemisen keskeyttämisestä hakijan aloitteesta ja määräajan laskemisen raukeamisesta.

4.3.1Taloudelliset vaikutukset

4.3.2Vaikutukset viranomaisten toimintaan

Ehdotetussa laissa nimettäisiin yhteyspisteviranomaiseksi Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus ja säädettäisiin tämän tehtävistä uusiutuvan energian tuotantolaitosten lupamenettelyiden ja muiden hallinnollisten menettelyiden osalta. Yhteyspisteviranomaisen tulisi ehdotuksen mukaan huolehtia muun muassa hankekehittäjien keskitetystä neuvonnasta, määräaikojen seurannasta, menettelykäsikirjan laatimisen koordinoinnista ja ylläpidosta. Sähköisellä yhteyspisteellä olisi keskeinen rooli RED II:n mukaisten yhteyspisteen tehtävien toteuttamisessa ja sen toteuttaminen perustuisi työ- ja elinkeinoministeriön koordinoimassa Luvat ja valvonta –hankkeessa kehitettyyn palvelukerrokseen.

Toimivaltaisten viranomaisten toimivaltaan ei esitetä muutoksia eikä siten viranomaisten väliseen tehtävänjakoon lupa-asioiden ja muiden hallinnollisten menettelyjen hoitamisessa. Ehdotuksella olisi kuitenkin vaikutuksia myös toimivaltaisten viranomaisten tehtäviin, erityisesti sähköisen yhteyspisteen kautta annettavan neuvonnan myötä sekä tehtävien priorisointiin sähköä tuottavien laitosten määräaikojen myötä.

Lakiehdotus edellyttää yhteistyön lisäämistä viranomaisten, erityisesti yhteyspisteviranomaiseksi nimetyn viranomaisen, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen, sääntelyn soveltamisalaan kuuluvien säädösten toimivaltaisten viranomaisten ja palvelukerroksen kehittämisestä vastaavan työ- ja elinkeinoministeriön sekä muiden asianosaisten ministeriöiden kesken. Yhteistyötä edellytetään jo toimeenpanon suunnitteluvaiheessa erityisesti toimintatapojen ja sähköisen yhteyspisteen kehittämisen sekä menettelykäsikirjan laatimisen osalta. Toimeenpanovaiheessa yhteistyötä edellytetään erityisesti yhteyspisteviranomaisen ja sääntelyn soveltamisalaan kuuluvien säädösten toimivaltaisten viranomaisten välillä neuvontaan ja määräaikoihin liittyvissä asioissa. Keskeistä ehdotuksen toimeenpanon vaikutusten näkökulmasta on viranomaisten tehtävänjaon selkeä määrittely erityisesti hakijan neuvonnan osalta. Lisäksi ehdotetun lain toimeenpanossa tulee huomioida muut lupamenettelyjen sujuvoittamista koskevat lait, kuten eräiden ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisesta annetun lain (764/2019) toimeenpano.

Vaikutukset yhteyspisteviranomaisen henkilöstöön tai organisaatioon riippuvat siitä, kuinka paljon hankekehittäjät tulevat hyödyntämään sähköistä asiointia ja keskitettyä neuvontaa. Neuvonnan tarpeen ei arvioida kasvavan, mutta neuvonnan antamisen kanavat monipuolistuvat. Ehdotuksen soveltamisalaan määritettyihin lupamenettelyihin ja muihin hallinnollisiin menettelyihin liittyvä neuvonta vaatii paitsi yhteyspisteviranomaiselta myös toimivaltaisilta viranomaisilta voimavaroja ja työaikaa. Menettelykäsikirjan laatimisen koordinointi vaatisi kertaluontoisesti yhteyspisteviranomaiselta resursseja ja sen ylläpito olisi todennäköisesti työmäärältään vähäisempi. Menettelykäsikirjan laadinnassa ja päivittämisessä avustaminen lisäisi toimivaltaisten viranomaisten työmäärää. Työmäärän lisäyksen arvioidaan olevan kohtuullinen, koska toimivaltaisella viranomaisella todennäköisesti on jo olemassa tarvittavaa ohjeistusta, jota voidaan muokata menettelykäsikirjan tarpeisiin. Menettelykäsikirja laadittaisiin hankekehittäjien tiedonsaannin edistämiseksi ja se voisi siten jopa osaltaan vähentää toimivaltaisilta viranomaisilta vaadittavan neuvonnan määrää. Riittävät resurssit ja toimivat menettelytavat menettelykäsikirjan laatimisen ja ylläpitoon ovat tärkeitä, jotta menettelykäsikirja voi aidosti toimia neuvonnan tukena.

Riittävästä resursoinnista ja koulutuksesta sähköisen asioinnin ja neuvonnan osalta viranomaisissa on huolehdittava, jotta ehdotuksesta ei aiheudu viivästymistä viranomaisten muiden asioiden käsittelyssä. Määräaikojen säätäminen sähköä tuottavien tuotantolaitosten lupamenettelyiden ja muiden hallinnollisten hyväksymismenettelyiden kokonaiskestolle aiheuttaa muutoksia viranomaisten sisäisissä toimintatavoissa. Sähköä tuottavia laitoksia koskevien lupien käsittely voidaan joutua määräajoissa pysymisen takia laittamaan etusijalle muita hankkeita koskeviin lupiin nähden. Kaikkien tuotantolaitosta koskevien lupien ja muiden hallinnollisten hyväksymismenettelyiden toimivaltaisten viranomaisten käsittelyajat voivat vaikuttaa kussakin viranomaisessa käytettävissä olevaan käsittelyaikaan. Sitovat määräajat eivät saa heikentää päätöksenteon laatua toimivaltaisissa viranomaisissa.

Viranomaisvaikutusten osalta keskeisenä tekijänä on soveltamisalaan kuuluvien lupamenettelyiden ja muiden hallinnollisten menettelyiden toimivaltaisten viranomaisten liittyminen palvelukerrokseen. Toimivaltaisilla viranomaisilla olisi mahdollisuus liittyä palvelukerrokseen eri tavoilla. Vaihtoehdot ovat tarpeen, koska kaikilla kunnilla ei ole vielä käytössä sähköistä käsittelyjärjestelmää sähköiseen asiointiin kuuluvien lupa-asioiden ja muihin hallinnollisiin menettelyihin liittyvien asioiden käsittelyyn. Kevyimmillään liittyminen tarkoittaisi viranomaisen sähköpostiosoitteen määrittämistä palvelukerrokseen heräteviestejä varten sekä sitä, että viranomainen päivittäisi asioinnin vireilletulon ja tiedoksiannon ajankohdat palvelukerrokseen virkailijanäkymän kautta. Toisena vaihtoehtona olisi kevytasiointi, jossa kevyimmän version lisäksi palvelukerrokseen lisätään hakijalle mahdollisuus tallentaa kyseisen hakemuksen tiedot ja saattaa ne toimivaltaisen viranomaisen noudettavaksi ilman järjestelmäintegraatiota. Tämä vaihtoehto mahdollistaa myös hakemuksen täydentämisen järjestelmän kautta. Palvelukerros tarjoaa rajapinnan viranomaisten sähköisten käsittelyjärjestelmien integroimiseksi. Tällöin hakemuksen tiedot ja käsittelyn tila päivittyvät rakenteisina suoraan palvelukerroksen ja käsittelyjärjestelmien välillä. Kevyimpien liittymisvaihtoehtojen hyödyntäminen vaikuttaa toimivaltaisen viranomaisen työmäärään menettelyn aikana, koska viranomaisen tulisi päivittää manuaalisesti hakemuksen käsittelyn tilannetietoja palvelukerrokseen. Vaikutus toimivaltaisen viranomaisen työhön arvioidaan kuitenkin vähäiseksi, koska palvelukerrokseen päivitettävien tietojen määrä on pieni. Jos toimivaltaisen viranomaisen käsittelyjärjestelmä on liitetty palvelukerrokseen, tiedot päivittyvät automaattisesti.

4.3.3Ympäristövaikutukset

Esityksellä ei ole merkittäviä suoranaisia ympäristövaikutuksia, koska lupien myöntämisen edellytyksiä ei muuteta eikä siten myöskään esimerkiksi ympäristönsuojelun tasoon ole tulossa muutoksia. Myönteisiä ympäristövaikutuksia voi syntyä, jos lupamenettelyiden ja muiden hallinnollisten hyväksymismenettelyiden mahdollisen nopeutumisen myötä uusiutuvaa energiaa tuottavat laitokset voivat aloittaa tuotannon nopeammassa aikataulussa ja siten fossiilisten energialähteiden korvaaminen aikaistuu. Tällöin myös kasvihuonekaasupäästöt vähenevät.

Esityksellä voi olla epäsuoria vaikutuksia luonnonvarojen käyttöön riippuen siitä, miten paljon uusiutuvan energian hankkeet ehdotuksen johdosta lisääntyvät ja toisaalta kuinka paljon kyseiset hankkeet kuluttavat luonnonvaroja. Lisäksi merkitystä on esimerkiksi sillä, korvataanko hankkeilla muiden luonnonvarojen kuten turpeen käyttöä. Uusiutuvan energian tuotantomuodot eroavat toisistaan luonnonvarojen käytön suhteen. Osa hankkeista esimerkiksi edistää kiertotaloutta, sillä energian tuotanto pohjautuu jätteiden ja tähteiden hyödyntämiseen, kuten esimerkiksi biokaasun tuotanto. Toisaalta esimerkiksi tuuli- ja aurinkovoima eivät kuluta luonnonvaroja käytön aikana.

Muutokset päästöjen ja jätteiden määrässä, laadussa ja käsittelyssä sekä paikalliset muutokset päästöissä ja melussa riippuvat siitä, millaisia uusiutuvan energian hankkeita ehdotuksen vuoksi käynnistyy, kuinka paljon aikaisemmin hanke aloittaa toimintansa lupamenettelyn mahdollisen nopeutumisen johdosta ja mitä nykyisiä energialaitoksia ne mahdollisesti korvaavat. Esityksen epäsuorat vaikutukset maaperään, vesiin, ilmaan, ilmastoon ja sen muutokseen, luonnon monimuotoisuuteen, kasvillisuuteen sekä eliöihin riippuvat myös edellä mainituista tekijöistä.

Esityksen ilmanlaatuvaikutukset lienevät positiivisia mutta vähäisiä.

4.3.4Yhteiskunnalliset vaikutukset

Aluevaikutukset

Ehdotuksella voi olla positiivisia aluetaloudellisia vaikutuksia. Sähköinen asiointi ja keskitetty neuvonta uusiutuvan energian tuotantolaitoshankkeiden lupamenettelyiden ja muiden hallinnollisten menettelyiden osalta voi nopeuttaa hankkeiden toteutumista. Ehdotuksen arvioidaan helpottavan etenkin pienten hajautettujen hankkeiden lupaprosesseja. Esimerkiksi biokaasun osalta raaka-ainepotentiaalia on tuotannon lisäämiseksi ja raaka-aineita on saatavilla kaikkialla Suomessa.

Ehdotuksen mukainen sähkön tuotantohankkeiden erityisasema voi mahdollisesti edistää sähkön tuotannon hajautumista yhdessä sähkön kulutuksen lisääntymisen kanssa, mikä voi lisätä tarvetta sähkönsiirto- ja jakeluyhteyksien kehittämiselle niin paikallisesti kuin koko maan tasolla.

4.3.5Tiedonhallinta

Laissa julkisen hallinnon tiedonhallinnasta (906/2019, jäljempänä tiedonhallintalaki ) 8 §:n 1 momentin mukaan valtion virastojen ja laitosten on arvioitava tiedonhallintaan vaikuttavien muutosten taloudelliset vaikutukset tehdessään 5 §:n 3 momentin mukaista arviointia. Tiedonhallintalain 8 §:n 2 momentin mukaan toimialasta vastaavan ministeriön on laadittava 5 §:n 3 momentin mukainen arviointi, kun valmisteltavat säännökset vaikuttavat tietoaineistoihin ja tietojärjestelmiin. Lisäksi ministeriön on arvioitava suunniteltujen säännösten vaikutukset asiakirjojen julkisuuteen ja salassapitoon. Tiedonhallintalain 5 §:n 3 momentin mukaan arvioinnin perusteella tiedonhallintayksikön on ryhdyttävä tarpeellisiin toimenpiteisiin tiedonhallintamallin muuttamiseksi ja muutosten toimeenpanemiseksi.

Ehdotetussa laissa nimettäisiin kansalliseksi yhteyspisteviranomaiseksi Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus. Yhteyspisteviranomaisen tehtäväksi säädettäisiin RED II:ssä yhteyspisteelle säädettyjen tehtävien hoitaminen Luvat ja valvonta –hankkeessa kehitettyä palvelukerrosta hyödyntäen. Hallituksen esityksen olennaisin muutos tiedonhallinnan näkökulmasta on se, että hakija pystyisi hoitamaan laissa erikseen soveltamisalaan määriteltyihin lupamenettelyihin ja muihin hallinnollisiin menettelyihin liittyvän asioinnin sähköisen yhteyspisteen kautta. Asiointi sähköisen yhteyspisteen kautta käsittäisi hakemusten jättämisen tai muun vastaavan hallinnollisen menettelyn aloitustoimenpiteen tekemisen ja muun asiaan liittyvän asioinnin yhteyspisteviranomaisen, toimivaltaisen viranomaisen ja hakijan välillä. Hakija voisi edelleen halutessaan hoitaa lupamenettelyihin ja muihin hallinnollisiin menettelyihin liittyvän asioinnin suoraan toimivaltaisen viranomaisen kanssa.

Työ- ja elinkeinoministeriön koordinoimassa Luvat ja valvonta –hankkeessa uudistetaan lupa- ja valvontatoiminnan toimintamallit digitalisaatiota hyödyntämällä. Luvat ja valvonta –hankkeessa on toteutettu digitaalinen palvelukerros, jota hyödynnetään muun muassa ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamista koskevan lain toimeenpanossa (ns. yhden luukun lainsäädäntöhanke), jossa se on otettu käyttöön syyskuussa 2020. Sähköisen yhteyspisteen toteuttamisessa tullaan hyödyntämään Luvat ja valvonta –hankkeessa kehitettyä digitaalista palvelukerrosta. Määräaikojen seurannan toteuttaminen vaatii palvelukerrokseen toiminnallisuuksia, jotka on tarkoitus toteuttaa ennen ehdotetun lain voimaantuloa. Palvelukerroksen hyödyntäminen sähköisen yhteyspisteen toteutuksessa mahdollistaa sen, että hakijan lupamenettelykokonaisuutta ja niiden käsittelyn tilaa koskevat tiedot näkyvät sekä asiakkaalle että viranomaisille.

Esityksellä ei ehdoteta muutettavan viranomaisten säädettyjä toimivaltoja eikä siten viranomaisten välistä tehtävänjakoa lupa-asian tai muuhun hallintomenettelyyn liittyvän asian käsittelyssä. Esityksessä ei ehdoteta sisällöllisiä muutoksia muiden viranomaisten toimivaltaan, vaan viranomaisten päätöksentekotoimivallat säilytettäisiin nykyisellään. Yhteyspisteviranomaiselle erikseen säädettävät tehtävät olisivat viranomaistehtäviä ja siten niitä voisi tehdä vain viranhaltija.

Useilla lakiehdotuksen soveltamisalan piirissä olevilla toimivaltaisilla viranomaisilla on käytössään sähköinen käsittelyjärjestelmä. Lakiehdotuksen toimeenpano ei vaadi uusia sähköisiä käsittelyjärjestelmiä toimivaltaisilta viranomaisilta, mutta toimivaltaisen viranomaisen käsittelyjärjestelmä voidaan integroida palvelukerrokseen.

Sähköistä yhteyspistettä hyödynnettäessä lupahakemukset jätettäisiin sähköisen yhteyspisteen kautta toimivaltaisille viranomaisille. Lakiehdotuksella ei muutettaisi asiakirjojen julkisuuteen, salassapitoon tai suojaan liittyvää sääntelyä, vaan näissä asioissa sovellettaisiin yhä hallinnon yleislakeja. Yhteyspisteviranomaisen tiedonsaantioikeuksista säädetään lakiehdotuksessa erikseen. Lakiehdotuksen mukaan yhteyspisteviranomaisella olisi oikeus salassapitosäännösten estämättä saada toimivaltaisilta viranomaisilta tarpeelliset tiedot käsittelyssä olevista sekä jo käsitellyistä menettelyistä ehdotetussa laissa säädettyjen tehtävien hoitamista varten. Tietojen luovuttamista koskevaan sääntelyyn ei esitetä muutoksia.

Lakiehdotus ei vaikuttaisi esimerkiksi asiakirjojen säilytysaikoihin, arkistointiin tai itse tietoaineiston sisältöön. Arkistointi- ja säilytysvelvoite säilyvät toimivaltaisilla viranomaisilla. Varsinaiset lupamenettelyiden ja muiden hallinnollisten menettelyiden käsittelyjärjestelmät on tarkoitus säilyttää, eikä näihin järjestelmiin, niiden tiedonhallintatapoihin tai tietoturvallisuuteen olisi tarkoitus tehdä muutoksia. Kukin toimivaltainen viranomainen on itsenäinen tiedonhallintayksikkö, joka laatii oman tiedonhallintamallinsa. Toimivaltaiset viranomaiset ottavat tiedonhallintamalleissaan huomioon sähköisenä yhteyspisteenä toimivassa palvelukerroksessa toteutettavan osuuden menettelystä.

Koska yhteyspisteviranomaiselle säädetyt tehtävät liittyvät lupamenettelyihin ja muihin hallinnollisiin menettelyihin, on yhteyspisteviranomaisen rooli määriteltävä selkeästi myös tiedonhallinnan näkökulmasta. Lupahakemukset voivat sisältää liikesalaisuuksiksi katsottavaa tietoa, mikä edellyttää käyttäjäoikeuksien hallintaa. Lisäksi rajapintojen kautta kulkevan tiedon suojauksesta tulee huolehtia. Tarkempi käyttäjäoikeuksien ja rajapintojen määrittely voidaan tehdä edellä mainitun palvelukerroksen kehittämisen yhteydessä vuoden 2021 alussa työ- ja elinkeinoministeriön, toimivaltaisten viranomaisten ja yhteyspisteviranomaisen kanssa yhteistyössä. Samalla on tarpeen arvioida erillisen sisäisen ohjeistuksen tarpeellisuutta.

Kansallinen yhteyspiste

Toteuttamisvaihtoehtoina valmistelussa kansalliseksi yhteyspisteviranomaiseksi on arvioitu Aluehallintovirastoa ( AVI ), Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta ( ELY-keskus ), Energiavirastoa sekä Turvallisuus- ja kemikaalivirastoa ( Tukes ). Arvioinnissa on kiinnitetty erityistä huomiota organisaatioiden osaamiseen keskitetystä neuvonnasta ja viranomaisten väliseen yhteistyöhön sekä osaamiseen lakiehdotuksen soveltamisalaan kuuluvista lupamenettelyistä ja muista hallinnollisista menettelyistä.

Valmistelussa arvioitiin yhteyspisteen toteutusvaihtoehtona sitä, että yhteyspisteviranomaisen tehtävien toteuttamisessa sähköisellä yhteyspisteellä ei olisi ehdotetun mukaista keskeistä roolia. Arvioinnissa tunnistettiin, että ilman sähköistä yhteyspistettä muun muassa viranomaisten välisen tiedonvaihdon ja hankekehittäjien keskitetyn neuvonnan toteuttaminen vaatisivat suuren määrän henkilöresursseja. Lisäksi tunnistettiin, että yhteyspisteviranomainen ei pystyisi tehokkaasti seuraamaan määräaikoja ilman palvelukerroksen toiminnallisuuksia. Myös usealla toimivaltaisella viranomaisella on käytössään sähköinen käsittelyjärjestelmä, joten arvioinnissa katsottiin tarkoituksenmukaiseksi kehittää sähköinen yhteyspiste RED II:n mukaiselle yhteyspisteelle säädettyjen tehtävien toimeenpanemiseksi.

Valmistelussa arvioitiin lisäksi yhteyspisteiden määrää ja alueellista sijaintia. Yhteyspisteen toteuttaminen paikallisella tasolla voisi aiheuttaa eriarvoisuutta hankekehittäjien välille, koska yhteyspisteen tehtävien toteuttamiseen varatut resurssit ja uusiutuvan energian tuotantolaitosten lupamenettelyitä ja muita hallinnollisia menettelyitä koskeva osaaminen vaihtelisi todennäköisesti yhteyspiteiden välillä. Yhteyspisteen neuvontavelvollisuuteen kuuluva lupamenettelyistä ja muista hallinnollisista menettelyistä koostuva kokonaisuus on laaja, eikä olisi kustannustehokasta, että tätä kokonaisuutta koskevaa osaamista hankittaisiin ja hajautettaisiin moneen yhteyspisteeseen. Yhteyspisteitä tulisi suuri määrä, jos yhteyspiste toteutettaisiin paikallisesti, esimerkiksi kuntatasolla. Valmistelussa arvioitiin myös vaihtoehtoa, jossa yhteyspiste toteutettaisiin kansallisella tai alueellisella tasolla niin, että yhteyspisteitä olisi useampi kuin yksi. Hankekehittäjälle tulisi olla hankkeen suunnittelun alusta alkaen selvää, mikä yhteyspiste olisi oikea hänen hankkeensa kannalta. Yksiselitteinen ohjaaminen oikeaan yhteyspisteeseen voisi olla vaikeaa, jos yhteyspisteet vastaisivat uusiutuvan energian tuotantolaitosten neuvonnasta esimerkiksi hankkeen koon perusteella. Arvioinnissa oli mukana myös vaihtoehto, jossa eri yhteyspisteet hoitaisivat eri energialähteisiin perustuviin tuotantolaitoksiin liittyviä tehtäviä, esimerkiksi tuulivoimaloille tai biokaasua tuottaville laitoksille voisi olla omat yhteyspisteet, mutta tällaisessa toteutusmallissa ei kuitenkaan nähty olennaisia etuja hankekehittäjien kannalta.

Mahdollisten yhteyspisteviranomaisten arvioinnissa tarkasteltiin organisaatioiden toimialuetta, osaamista lakiehdotuksen soveltamisalaan kuuluvista lupamenettelyistä ja muista hallinnollisista menettelyistä sekä yhteyspisteviranomaisen neuvontavelvollisuuteen kuuluvista lupamenettelyistä ja muista hallinnollisista menettelyistä, keskitetystä neuvonnasta ja yhteyspisteenä toimimisesta. Arvioinnissa huomioitiin myös organisaatioiden Luvat ja valvonta -hankkeessa kehitettyyn palvelukerrokseen liittyvä osaaminen. Lisäksi arvioinnissa otettiin huomioon organisaation asioinnin määrä yksityishenkilöiden, yritysten ja kuntien kanssa. Tarkastelu on esitetty alla olevassa taulukossa, jonka perusteella katsottiin, että kaikilla valmistelussa mukana olleilla vaihtoehdoilla olisi riittävä osaaminen yhteyspisteviranomaisena toimimiseen. Työryhmä katsoi ELY-keskuksen olevan osaamiseltaan vaihtoehdoista vahvin yhteyspisteviranomaiseksi, mikä perustui erityisesti ELY-keskusten osaamiseen ympäristöllisistä lupamenettelyistä sekä kokemukseen keskitetystä neuvonnasta.

Sähköisen asioinnin soveltamisalarajaus

Uusiutuvan energian tuotantolaitoksiin liittyvät RED II:n 16 artiklan mukaiset lupamenettelyt ja muut hallinnolliset hyväksymismenettelyt sekä kansallisena sääntelyn soveltamisalan laajentamisena tietyt rekisteröinti- ja ilmoitusmenettelyt on valmistelussa määritelty sähköisen asioinnin soveltamisalaan. Lisäksi valmistelussa on määritelty uusiutuvan energian tuotantolaitoksiin liittyvät lupamenettelyt ja muut hallinnolliset menettelyt, jotka eivät kuulu sähköisen asioinnin soveltamisalaan, mutta jotka olisi tarkoituksenmukaista sisällyttää yhteyspisteviranomaisen neuvontavelvollisuuteen. Myös tältä osin kysymys olisi RED II:n sääntelyn soveltamisalan ja siten myös direktiivin toimeenpanon kansallisesta laajentamisesta, sillä yhteyspisteviranomaisen neuvontavelvollisuus kattaisi laajemman lupamenettelyiden ja muiden hallinnollisten menettelyiden kokonaisuuden, mitä direktiivissä edellytetään.

Uusiutuvan energian tuotantolaitoshankkeeseen liittyvät luvat ja hallinnolliset menettelyt on jaoteltu viiteen osaan kokonaisuuden hahmottamiseksi ja sääntelyn kansallisen soveltamisalan määrittämiseksi: maankäytön suunnittelu, kiinteän omaisuuden käyttöoikeus, tuotantolaitoksen suunnittelu, tuotantolaitoksen rakentaminen, päivittäminen ja verkkoon liittäminen sekä tuotantolaitoksen käyttäminen. RED II:n 16 artiklan soveltamisala kattaa tuotantolaitoksen rakentamisen, päivittämisen, sähkö-, kaukolämpö-, höyry- tai kaasuverkkoon liittämisen ja käyttämisen.

Maankäyttöön liittyvien menettelyiden ei katsota kuuluvan RED II:n 16 artiklan soveltamisalaan, koska menettelyt palvelevat ensisijaisesti kunnan maankäytön suunnittelun kokonaisuutta eivätkä yksittäisen hankkeen rakentamista, päivittämistä, verkkoon liittämistä tai käyttämistä. Näin ollen esityksessä ei sisällytetä maankäyttöön liittyviä menettelyitä sähköisen asioinnin soveltamisalaan. Esityksessä kuitenkin esitetään, että kyseiset menettelyt sisällytetään yhteyspisteviranomaisen neuvontavelvollisuuteen. Edellä todetusta poiketen rakennuslupamenettelyn yhteydessä käsiteltävät MRL:n 137 §:n mukainen suunnittelutarveasia ja 175 §:n mukainen vähäinen poikkeama sisältyisivät kuitenkin sähköisen asioinnin soveltamisalaan.

Kiinteän omaisuuden käyttöoikeus on edellytys tuotantolaitoshankkeen toteutumiselle. Kiinteän omaisuuden käyttöoikeudesta sovitaan ensisijaisesti maanomistajan kanssa. Jos kuitenkaan sopiminen ei onnistu, käyttöoikeus on mahdollista hankkia esimerkiksi lunastusmenettelyn kautta. Lisäksi kiinteän omaisuuden käyttöoikeuteen liittyviä menettelyitä ovat esimerkiksi MRL:n mukainen yhdyskuntateknisten laitteiden sijoittaminen ja vesilain mukainen johdon sijoittaminen toisen vesialueelle. Uusiutuvan energian tuotantolaitosten kannalta lunastus liittyy erityisesti voimalaitoksen verkkoon liittämistä varten rakennettaviin liittymisjohtoihin, joille tyypillisesti haetaan lunastamalla maa-alueen käyttöoikeuden supistus ja maapohjan omistus jää maanomistajalle. Esimerkiksi tuulivoimaloiden liittymisjohtojen rakentamisessa lunastusmenettely on yleisesti käytössä. Kiinteän omaisuuden käyttöoikeudesta sopimisen tai kiinteän omaisuuden käyttöoikeutta koskevien hallinnollisten menettelyiden ei voida katsoa sisältyvän RED II:n soveltamisalaan, koska menettelyt eivät liity välittömästi tuotantolaitoksen rakentamiseen, päivittämiseen, verkkoon liittämiseen tai käyttämiseen. Esityksessä ehdotetaan siten, että kiinteän omaisuuden käyttöoikeuksia koskevat menettelyt jätetään sähköisen asioinnin soveltamisalan ulkopuolelle, mutta ne sisällytettäisiin yhteyspisteviranomaisen neuvontavelvollisuuteen.

Hankkeen suunnittelu edeltää tuotantolaitoksen rakentamista, päivittämistä, verkkoon liittämistä ja käyttämistä. Hanketta suunniteltaessa hankkeen toteutustapa on usein vielä yksilöimättä ja hankkeen toteutuminen on epävarmaa. Hankkeen suunnitteluun liittyviä lupamenettelyitä ja muita hallinnollisia menettelyitä ovat muun muassa ympäristövaikutusten arviointimenettely, muinaismuistolain ja vesilain mukaiset tutkimusluvat sekä Natura-arviointi. Tuotantolaitoksen suunnittelua koskevien hallinnollisten menettelyiden ei voida katsoa sisältyvän RED II:n soveltamisalaan, koska menettelyt eivät liity välittömästi tuotantolaitoksen rakentamiseen, päivittämiseen, verkkoon liittämiseen tai käyttämiseen. Tuotantolaitoksen suunnitteluun liittyviä lupia ja muita hallinnollisia menettelyjä ei esitetä sisällytettäviksi sähköisen asioinnin soveltamisalaan, mutta ne sisällytettäisiin yhteyspisteviranomaisen neuvontavelvollisuuteen.

Määräaikojen laajentaminen muihin kuin sähköä tuottaviin laitoksiin

Valmistelussa on arvioitu kiinteiden määräaikojen soveltamisen laajentamista myös muihin kuin sähköä tuottaviin uusiutuvan energian tuotantolaitoksiin, kuten lämmön tuotantoon. Kyse olisi kansallisesta ratkaisusta, jolla hyödynnettäisiin jäsenvaltioille annettua liikkumavaraa ja siten myös RED II:n 16 artiklan mukaisten määräaikojen soveltamisalan laajentamisesta. Osa työryhmän pysyvistä asiantuntijoista kannatti määräaikasääntelyn laajentamista myös muuta kuin sähköä tuottaviin uusiutuvan energian tuotantolaitoksiin.

Kansallisessa hallinto-oikeudellisessa sääntelyssä sitovien määräaikojen asettaminen viranomaisille on suhteellisen vähän käytössä oleva sääntelykeino. Jo nykyisin viranomaisten on hallintolain 23 §:n mukaan käsiteltävä hallintoasia ilman aiheetonta viivytystä ja siten määräaikasääntely ei välttämättä nopeuttaisi merkittävästi menettelyitä.

Valmistelussa tunnistettiin ongelmalliseksi määräaikojen asettamisessa muun muassa vaikutukset muiden asioiden, kuten muuta energiaa kuin sähköä tuottavien hankkeiden, hakemusten käsittelyaikoihin sekä vaikutukset viranomaisten tehtäviin hakemuskäsittelyä laajemmin, jos viranomaiset joutuvat määräaikasääntelyn myötä keskittämään resurssejaan sähköä tuottavien tuotantolaitosten hakemusten käsittelyyn. Määräaikojen laajentaminen muihin kuin sähköä tuottaviin laitoksiin ei saanut luvitustyöryhmän jäsenten yksimielistä tukea. Usea työryhmän jäsen oli pidättyväinen määräaikasääntelyn laajentamiseen direktiivin asettamaan soveltamisalaan nähden. Perusteluja olivat esimerkiksi tahto pitäytyä direktiivissä asetetuissa rajoissa sekä määräaikojen asettamisen päällekkäisyys hallintolain yleissääntelyn kanssa. Soveltamisalan laajentamisen määräaikasääntelyn osalta olisi tullut perustua kattavaan vaikutusten arviointiin, minkä toteuttaminen olisi kuitenkin ollut mahdotonta RED II:n implementoinnin vaatimassa aikataulussa ottaen erityisesti huomioon, että kansallisesti vastaavien määräaikojen säätämisestä on kokemusta vain vähän. Valmistelussa tunnistettiin, että sääntelyn toimeenpanon vaikutuksia tulee tarkastella määräaikasääntelyn kohdistamisen osalta myöhempänä ajankohtana ja arvioida tarvetta määräaikasääntelyn laajentamiselle myös muihin kuin sähköä tuottaviin laitoksiin erityisesti huomioiden eri energiantuotantomuotojen tasapuolisen kohtelun.

Seuraamukset määräaikojen ylityksestä

Määräaikojen ylityksistä johtuvia seuraamuksia ei käsitellä RED II:ssa, joten valmistelussa seuraamusten asettamisen mahdollisuutta on arvioitu kansallisesta näkökulmasta. Seuraamusvaihtoehtoina on arvioitu taloudellisen seuraamuksen kohdentamista viranomaisille siten, että viranomaisen, jossa asian käsittely on viivästynyt, tulisi suorittaa viivästysmaksu hakijalle. Toisena vaihtoehtona on arvioitu viranomaismaksujen, toisin sanoen hankkeen lupa- tai muiden menettelymaksujen, hyvittämistä hakijalle joko osittain tai kokonaan.

Erityislaissa säädettyjen erillisten seuraamusten asettaminen viranomaisille on kansallisesti suhteellisen harvinainen käytäntö. Valmistelussa tunnistettiin, että ylitysseuraamuksen määrittämiselle ja kohdistamiselle tulisi kehittää erityiset menettelyt, jotka saattaisivat jo itsessään muodostua raskaiksi ja aikaa vieviksi menettelyiksi. Lisäksi arvioitiin, että seuraamusten asettamisesta syntyvät hyödyt jäisivät marginaalisiksi erityisesti huomioiden esityksen tavoitteet lupamenettelyjen sujuvoittamisesta ja nopeuttamisesta. Näin ollen, esityksessä ei esitetä taloudellisia tai muita seuraamuksia viranomaisille määräaikojen ylitystilanteissa. Hakijalla olisi käytössään kuitenkin voimassaolevat oikeusturvakeinot; hallintovalitus, hallintokantelu ja kantelu ylimmille laillisuusvalvojille, tilanteissa, jos asian käsittelyn kesto ylittäisi sille laissa säädetyt määräajat. Ehdotetun sääntelyn toimeenpanon seurannassa tullaan tarkastelemaan määräaikasääntelyn vaikutuksia ja asetettujen määräaikojen toteutumista ja lisäksi arvioimaan seuraamusten tarvetta.

Lainsäädännöllinen ratkaisu

Valmistelun aikana arvioitiin myös lainsäädännöllisiä ratkaisuvaihtoehtoja RED II:n lupamenettelyitä koskevan sääntelyn toimeenpanemiseksi. Erityisesti arvioitiin mahdollisuutta hyödyntää eräiden ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisesta annettua lakia (764/2019) , jossa lain soveltamisalaan erikseen määriteltyjen lupamenettelyjen yhteensovittaminen toteutetaan sovittamalla samanaikaisesti vireillä olevien lupahakemusten käsittelyvaiheet ajallisesti yhteen.

RED II:n sääntelyn toimeenpanossa ei päädytty lupamenettelyiden ja muiden hallinnollisten menettelyiden yhteensovittamiseen tai muuhun menettelylliseen yhdistämiseen, vaan direktiivin sääntelyn täytäntöönpanossa keskiössä olisi hakijan mahdollisuus asioida ja saada neuvontaa sähköisen yhteyspisteen kautta. Sähköisen yhteyspisteen kautta asioinnin seurauksena ei myöskään annettaisi erillistä päätöstä, vaan tuotantolaitosten lupamenettelyitä ja muita hallinnollisia menettelyitä koskevissa asioissa päätöksen antaisi edelleen kukin toimivaltainen viranomainen. Valmistelussa tunnistettiin myös, että sääntelyn soveltamisen lähtökohdat poikkeavat toisistaan, sillä RED II:n sääntelyn kohteena on nimenomaisesti uusiutuvan energian tuotantolaitoshankkeet, kun taas yhteensovittamislain soveltaminen ratkeaa hankkeelta edellytettyjen lupien perusteella. Lisäksi uusiutuvan energian tuotantolaitosten lupamenettelyiden ja muiden hallinnollisten menettelyiden kokonaisuus osoittautui merkittävästi laajemmaksi kuin edellä mainitun yhteensovittamislain soveltamisalaan määritetyt lupamenettelyt. Suurin osa uusiutuvan energian tuotantolaitoshankkeista ei ole mukana yhteensovittamislain soveltamisalassa, koska hanke ei tarvitse ympäristölupaa, vesilain mukaista lupaa tai maa-aineslupaa, joista vähintään yksi on edellytyksenä, jotta hakija voi pyytää lupaviranomaisilta yhteensovittamista. Yhteensovittamisen ulkopuolelle jää pienimuotoisen tuotannon lisäksi myös teollisen mittakaavan uusiutuvan energian tuotantoa, esimerkiksi tuulivoima.

Siten koska edellä mainitun lain ja RED II:n sääntelyn ominaispiirteet niin sääntelyn soveltamisalan kuin itse sääntelyn osalta poikkeavat olennaisesti toisistaan, katsottiin säädösteknisesti selkeämmäksi ja tarkoituksenmukaisemmaksi sääntelyratkaisuksi säätää erillinen laki koskien uusiutuvan energian tuotantolaitosten lupamenettelyitä ja eräitä muita hallinnollisia menettelyitä. Ympäristöllisten lupamenettelyiden yhteensovittamismenettely ja RED II:n lupamenettelyitä koskeva sääntely voidaan joissakin tapauksissa nähdä toisiaan täydentävinä mahdollisuuksina hakijalle.

Ruotsi

Lupamenettelyjen kestoa koskevaa sääntelyä eri jäsenvaltioissa on selvitetty Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan Investointien tehokas lupamenettely –hankkeessa (INTELU), jonka loppuraportti julkaistiin toukokuussa 2020. Loppuraportin mukaan Ruotsissa investointihankkeiden lupamenettelyjä ohjataan nykyisin etupäässä tavoitteellisin käsittelyajoin. Käytössä on kuitenkin myös lakisääteisiä määräaikoja. Ruotsissa sekä tavoiteaikojen että sitovien määräaikojen laskenta alkaa siitä, kun lupahakemus on täydellinen.

Vuodesta 2012 Ruotsin hallitus on ohjannut lääninhallitusten ympäristövaarallisten B-laitosten lupamenettelyä tavoitteellisilla käsittelyajoilla. Kun käsittelyaika on tavoitteellinen, ei sen ylittämisestä seuraa oikeusvaikutuksia luvanhakijaa kohtaan. Lääninhallituksille asetettu tavoitteellinen käsittelyaika on kuusi kuukautta laskettuna siitä, kun lupahakemus on täydellinen. Lupahakemus katsotaan täydelliseksi, kun viimeinen täydennys on tullut lääninhallitukselle. Käsittelyaikaa voidaan pidentää, jos sille esitetään erityisiä syitä. Kuuden kuukauden tavoitteellisessa käsittelyajassa on ollut vaihtelua lääneittäin ja vuosittain. Esimerkiksi vuonna 2017 tavoitteellinen käsittelyaika toteutui Taalainmaalla 84 prosentissa tapauksista, Norrbottenissa 88 prosentissa tapauksista, Länsi-Götanmaalla 45 prosentissa tapauksista ja Itä-Götanmaalla 66 prosentissa tapauksista. B-laitoksilla tarkoitetaan ympäristölle vaarallisia laitoksia, joiden on haettava lupaa lääninhallitukselta. A-laitokset ovat ympäristölle vaarallisia laitoksia, joiden on haettava lupaa maa- ja ympäristöoikeudelta.

Ruotsissa maan hallitus ei ole toistaiseksi asettanut maa- ja ympäristöoikeuksille tavoitteellisia käsittelyaikoja, mutta maa- ja ympäristöoikeudet ovat keskenään sopineet ja vapaaehtoisesti asettaneet oman käsittelyaikansa. Vuosina 2012–2017 maa- ja ympäristöoikeudet olivat asettaneet tavoitteekseen käsitellä ensimmäisen asteen instanssina 75 prosenttia A-laitosten lupa-asioista yhden vuoden määräajassa. Ympäristöasioiden valitusasioille vastaava 75 prosentin tavoite oli kuusi kuukautta. Vuosina 2012–2017 tavoiteaika toteutui A-laitosten lupa-asioissa niin, että 75 prosenttia asioista ratkaistiin 16,3 kuukaudessa. Valitusasiat ratkaistiin 7,0 kuukaudessa. Vuonna 2017 vastaavat käsittelyajat olivat 17,0 kuukautta ja 6,7 kuukautta.

Lakisääteisistä määräajoista esimerkkejä ovat puolestaan suunnittelu- ja rakennuslaki (plan- och bygglag, 2010:900) ja uusi hallintolaki.

Suunnittelu- ja rakennuslain 9 luvun 27 §:ssä säädetään, että rakennuslautakunnan (byggnadsnämnden) tulee käsitellä lupa- ja ennakkotietoa koskeva asia joutuisasti ja julkaistava tehty päätös 10 viikossa siitä, kun täydellinen hakemus on jätetty. Jos asian käsittelemiseksi on välttämätöntä, saa määräaikaa pidentää kerran 10 viikon määräajalla lisättynä alkuperäiseen määräaikaan (10 viikkoa + 10 viikkoa).

Ruotsin hallitus katsoi lakia valmisteltaessa, ettei ollut tarpeen ehdottaa sanktioita sellaista kuntaa kohtaan, joka ei seuraisi määräajan noudattamista, sillä se katsoi, että tehokkuuden lisääntyminen saavutettaisiin joka tapauksessa. Ruotsin parlamentin oikeusasiamies (Riksdagens Ombudsman) on kuitenkin kritisoitunut kuntia 10 viikon määräajan ylityksestä ja todennut, etteivät muun muassa henkilökunnan vaihtuvuus, suuri työkuorma tai rekrytointivaikeudet ole hyväksyttäviä syitä määräajan ylitykselle. Lain 9 lukuun on tämän jälkeen lisätty uusi pykälä (27 a §), jossa säädetään määräajan noudattamatta jättämisen seurauksista. Pykälän mukaan rakennuslautakunnan on ensinnäkin ilmoitettava hakijalle kirjallisesti siitä, mitä määräaikaa asian käsittelyssä noudatetaan. Lisäksi sen on ilmoitettava hakijalle, että rakennuslupamaksua alennetaan, ellei määräaikaa kyetä noudattamaan. Muutos on tullut voimaan vuoden 2019 alussa.

Lääninhallitusten ympäristölupapäätöksiä koskee Ruotsin uusi hallintolaki (förvaltningslagen 2017:900), jonka mukaan asian vireille laittanut voi kirjallisesti vaatia viranomaista tekemään asiassa päätöksen, jos siitä ei ole päätetty 6 kuukaudessa. Aiemmassa hallintolaissa (1986:223) vastaavaa sääntelyä ei ollut.

Ruotsin hallintolakiin on kirjattu menettelyt, joita noudatetaan, jos yleinen 6 kuukauden käsittelyaika ylitetään. Sääntelyä sovelletaan lääninhallituksissa. Jos päätöstä asiassa, jonka yksityinen henkilö on laittanut vireille, ei ole ensimmäisen asteen viranomaisessa tehty viimeistään 6 kuukaudessa, voi asianosainen kirjallisesti vaatia viranomaista tekemään päätöksen. Viranomaisen tulee 4 viikon sisällä siitä päivästä, kun vaatimus on esitetty, joko tehdä asiassa päätös tai erillisellä päätöksellä hylätä hakemus.

Tanska

Tanskan kansallisessa lainsäädännössä ei ole yleisessä käytössä sitovia uusiutuvan energian hankkeisiin vaikuttavia määräaikoja.

Tanskan hallituksella ja Tanskan kuntien etujärjestöllä KL:lla on kuitenkin vuodesta 2016 voimassa ollut sopimus tiettyjen prosessien käsittelyaikojen lyhentämiseksi. Tavoiteaikoja sovelletaan esimerkiksi rakennuslupiin ja eräisiin ympäristöhyväksyntämenettelyihin tietyin poikkeuksin. Tavoitteeksi asetettiin käsittelyaikojen leikkaaminen kolmanneksella verrattuna vuoden 2012 käsittelyaikoihin. Määräajan laskeminen alkaa siitä, kun hakija on toimittanut kaikki ne tiedot, jotka sen lain mukaan tulee toimittaa. Esimerkiksi ympäristöhyväksynnän tavoiteaika on 200 tai 130 päivää riippuen siitä, onko kyse niin sanotuista liitteen 1 vai liitteen 2 toimijoista. Liitteet löytyvät asetuksesta Bekendtgørelse om godkendelse af listevirksomhed (BEK nr 1534 af 09/12/2019).

Rakennusluvissa tavoiteajat ovat 40-60 päivää riippuen rakennuskohteesta. Tuulivoima- ja aurinkopaneelihankkeiden tavoiteaika on 55 päivää. Tavoiteajoille on kuitenkin poikkeuksia; niitä ei esimerkiksi sovelleta hankkeisiin, jotka edellyttävät ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Tämän takia moniin tuulivoima- ja aurinkopaneelihankkeisiin ei sovelleta tavoiteaikoja.

Ympäristöhyväksynnät myöntää ympäristöviranomainen Miljøstyrelse tai kunnat. Asiaa koskevan asetuksen (BEK nr 1534 af 09/12/2019) 10 §:n mukaan Miljøstyrelsenin tulee julkaista hakemusten käsittelyn määräajat etukäteen, kun on kyse tiettyjen asetuksessa säädettyjen toimijoiden hakemuksista. Viranomainen saa pidentää määräaikaa kerran sillä perusteella, että asia on monimutkainen. Hakijalle tulee ilmoittaa pidennyksestä, sen kestosta sekä perusteista ennen kuin alkuperäinen määräaika on kulunut umpeen. Esimerkiksi vuonna 2019 ympäristöhyväksyntien käsittelyistä keskimäärin 80-90 prosenttia täytti tavoiteajat.

Alankomaat

INTELU-hankkeen loppuraportin mukaan Alankomaissa viranomaisten tulee yleisesti tehdä lupapäätökset laissa säädetyssä määräajassa. Tästä säädetään hallintolaissa (Algemene wet bestuursrecht, Awb). Käsittelyajat koskevat myös laajaa joukkoa elinkeinotoiminnan investointilupia, joilla on vaikutuksia ympäristöön.

Yleisen hallintolain 4 luvun 1.3 §:ssä (Hallintopäätöksen käsittelyaika) säädetään seuraavasti: ”Hallintopäätös tehdään lailla erikseen säädetyssä määräajassa tai tämän puuttuessa, kohtuullisessa ajassa siitä, kun hakemus on otettu vastaan (Awb 4:13.1).”Kohtuullinen käsittelyaika” katsotaan joka tapauksessa umpeutuneen 8 viikon kuluttua hakemuksen vastaanottamisesta, jos hallintoviranomainen ei ole tuona aikana tehnyt hakemusta koskevaa päätöstä tai jos se ei ole tuona aikana ilmoittanut hakijalle kohtuullista käsittelyaikaa, jona päätös tullaan tekemään (Awb 4:13.2).”

Jos viranomainen ylittää määräajan, on ylityksellä sitovia oikeudellisia ja taloudellisia vaikutuksia. Jos lupaviranomainen ei kykene tekemään lupapäätöstä säädetyssä määräajassa, luvanhakija voi lähettää lupaviranomaiselle ns. laiminlyöntihuomautuksen (ingebrekestelling, Awb 4:18 §). Huomautuksen jälkeen viranomaisella on 2 viikkoa aikaa tehdä päätös. Jos päätöstä ei tässä ajassa synny, luvanhakija voi välittömästi valittaa asiassa hallintotuomioistuimeen. Taloudellisena seurauksena myöhästymisestä on sakkomaksu, joka maksetaan luvanhakijalle (Awb 4:17 §). Hyvitysmaksun hakemiseen on käytössä yksinkertainen sähköinen lomake.

Lupa-asiaan saatetaan Alankomaissa soveltaa myös erityistä Lex Silencio Positivo -periaatetta ( LSP ). Periaate on osa Alankomaiden yleistä hallinto-oikeutta. Periaate tarkoittaa käytännössä, että lupa katsotaan lain nojalla myönnetyksi määräajan kuluttua umpeen (Awb 4:20b §), riippumatta siitä, mikä on ollut määräajan ylittymisen syy. Kun lupahakemus ilmoitetaan viranomaisessa vastaanotetuksi, samalla hakijalle ilmoitetaan, soveltuuko lupa-asiaan LSP-periaate vai ei.

Luvanhakijan on LSP-päätöksen saatuaan oikeudellisesti täysin pätevästi mahdollista aloittaa toiminta, vaikka jonkin lain mukainen lupa tai poikkeus ei olisi tosiasiassa edes myönnettävissä. Toiminnan aloittamiseen liittyy rajoitteita, jotka voivat johtaa siihen, ettei toimintaa ole välttämättä järkevää tai edes mahdollista aloittaa. LSP-periaatetta ei sovelleta lupamenettelyssä automaattisesti eikä pelkästään hallintolain nojalla, vaan siitä on säädettävä erikseen erityislaissa.

Alankomaissa käsittelyajan laskeminen keskeytetään siksi ajaksi, kun hakija täydentää hakemustaan. Laskeminen keskeytetään siitä päivästä lukien, kun viranomainen pyytää hakijaa tekemään täydennyksen. Käsittelyaika alkaa kulua uudelleen siitä päivästä lukien, kun hakija on täydentänyt hakemusta. Käsittelyaika alkaa kulua kuitenkin viimeistään silloin, kun viranomaisen täydennykselle asettama määräaika päättyy, oli hakemusta tällöin täydennetty tai ei (Awb 4:15 §). Awb 4:5 §:n mukaan lupaviranomainen voi tietyin edellytyksin päättää, ettei se käsittele epätäydellistä hakemusta.

Ympäristölupamenettelyn puitelaissa (Wet algemene bepalingen omgevingsrecht, Wabo) säädetään sitovista käsittelyajoista. Ns. tavallisessa menettelyssä (regulier procedure, 3.2 §) käsiteltävien asioiden käsittelyaika on 8 viikkoa lupahakemuksen vastaanottamisesta (Wabo 3.9 §). Tätä määräaikaa on mahdollista pidentää kerran ja enintään kuudella viikolla eli maksimissaan lupapäätös on tehtävä 14 viikon (n. 3,5 kk) kuluessa. Tässä menettelyssä sovelletaan Lex Silencio Positivo -periaatetta, joten lupa katsotaan myönnetyksi, jos määräaikaa ei noudateta. Laajaan menettelyyn (uitgebreide procedure) sovelletaan yleisen hallintolain menettelysääntöjä. Lupapäätös on tehtävä mahdollisimman pian ja viimeistään 6 kuukauden kuluessa hakemuksen vastaanottamisesta (Awb 3:18.1). Tätä määräaikaa voi pidentää kohtuullisella lisäajalla erittäin monimutkaisissa ja kiistanalaisissa asioissa. Laajempaa menettelyä sovelletaan muun muassa sellaiseen hankkeeseen, joka on ristiriidassa paikallisen kaavaratkaisun kanssa, kaivoksen perustamiseen ja merkittävään muuttamiseen sekä sellaisiin kunnan erikseen määrittelemiin toimintoihin, joilla voi olla merkittäviä vaikutuksia ympäristölle tai kolmansille osapuolille.

Jako tavalliseen ja laajennettuun lupamenettelyyn on säilytetty uudessa ympäristö- ja suunnittelulaissa (Omgevingswet), jonka on määrä tulla voimaan vuoden 2022 alusta. Uudessa laissa ei kuitenkaan enää viitata hallintolain säännökseen, jonka nojalla Lex Silencio Positivo -periaatetta noudatetaan. Sitä ei siten jatkossa enää tavallisessakaan menettelyssä sovellettaisi. Uudistus ei ole pidentämässä viranomaisen käsittelyaikaa, vaan vaikuttaa siltä, että jatkossa kaikki luvat voivat tulla lyhyemmän eli 8 viikon käsittelyajan piiriin. Tämä johtuu siitä, että uuden lain mukaan laajennetun menettelyn käyttäminen on mahdollista, jos luvanhakija siihen suostuu (luku 16, artikla 65, kohta 1).

Lakiehdotuksen kohdistuminen vain uusiutuvan energian tuotantolaitosten hankekehittäjiin

Lakiehdotuksella joudutettaisiin uusiutuvan energian tuotantolaitoshankkeita siten, että hankekehittäjät saisivat mahdollisuuden hoitaa useita menettelyitä, kuten lupa-asioita, sähköisen yhteyspisteen kautta ja voisivat hyötyä siitä, että tiettyjen hankkeisiin liittyvien menettelyiden kestolle asetettaisiin määräajat. Muita, kuin uusiutuvan energian tuotantolaitoshankkeita kyseinen jouduttaminen ei koskisi, eli nämä toimijat joutuisivat eri asemaan uusiutuvan energian hankekehittäjien kanssa. Ehdotusta on siis tarpeen tarkastella perustuslain yhdenvertaisuutta koskevan 6 §:n kannalta.

Perustuslain 6 §:ä on punnittava suhteessa vastuuta ympäristöstä koskevaan perustuslain 20 §:än. Sen mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Saman pykälän 2 momentin mukaan julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.

Perustuslain 20 §:n 1 momentissa mainittu vastuu kohdistuu perustuslakeja koskevan hallituksen esityksen yksityiskohtaisten perustelujen ( HE 309/1993 vp ) mukaan sekä julkiseen valtaan että yksityisiin luonnollisiin henkilöihin ja oikeushenkilöihin. Säännöksen piiriin kuuluvat sekä ympäristön tuhoutumisen tai pilaantumisen estäminen että aktiiviset luonnolle suotuisat toimet. Siten säännös ilmaisee ihmisten kaikinpuolisen vastuun sellaisesta taloudellisen ja yhteiskunnallisen toiminnan kokonaislinjasta, joka turvaa elollisen ja elottoman luonnon monimuotoisuuden säilymisen. 1 momentin säännös on hallituksen esityksen yksityiskohtaisten perustelujen ( HE 309/1993 vp ) mukaan luonteeltaan lähinnä julistuksenomainen, mutta perustuslakivaliokunta on sittemmin katsonut, että tämän ns. ympäristöperusoikeuden oikeudellinen merkitys on säätämisajankohdan ja silloin esitettyjen julistuksenomaisuuteen viittaavien perustelujen jälkeen vahvistunut (esim. PeVL 69/2018 vp).

Ehdotetun lain tavoitteena olisi jouduttaa uusiutuvan energian tuotantolaitoshankkeiden lupamenettelyitä ja muita hallinnollisia menettelyitä. Lakiehdotus perustuu RED II:een, jonka taustalla ovat unionin ilmasto- ja energiatavoitteisiin kuuluva tavoite nostaa uusiutuvan energian osuutta energian kokonaisloppukulutuksesta. Tällaisten tavoitteiden voi katsoa sopivan hyvin yhteen perustuslain 20 §:n vastuuta ympäristöstä koskevan perusoikeuden kanssa.

Ottaen huomioon lakiehdotuksen taustalla olevan RED II:n tavoite uusiutuvan energian edistämiselle, joka linkittyy ilmaston- ja ympäristönsuojeluun ja siten perustuslain 20 §:än, voidaan katsoa, että lakiehdotuksessa on tasapainotettu 6 §:n yhdenvertaisuussäännös ja 20 §:n mukainen julkisen vallan velvollisuus pyrkiä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön.

Neuvonta

Ehdotettavan lain 4 §:n 2 ja 3 momentin säännöstä yhteyspisteviranomaisen neuvontavelvollisuudesta ja 8 §:n säännöstä neuvonnasta sähköisen yhteyspisteen kautta voidaan pitää merkityksellisenä perustuslain 21 §:n 2 momentin (oikeus hyvään hallintoon) kannalta. Kyseinen säännös tuottaa lainsäätäjälle toimeksiannon turvata hyvän hallinnon takeet lailla. Hyvän hallinnon takeet tarkoittavat muun muassa palveluperiaatteen mukaista viranomaistoimintaa, minkä osaksi viranomaisen neuvontavelvollisuus luetaan. Neuvontavelvollisuudesta ja muista hyvän hallinnon periaatteista on yleisemmin säädetty hallintolaissa. Ehdotetut säännökset täydentävät hallintolakia hallinnon palveluperiaatteen toteuttamisen osalta uusiutuvan energian tuotantolaitosten lupamenettelyissä ja muissa hallinnollisissa menettelyissä.

Määräajat

Oikeus viivytyksettömään käsittelyyn on jokaiselle kuuluva perusoikeus. Perustuslain 21 §:n vaatimus käsittelyn viivytyksettömyydestä toistetaan hallintolain 23 §:ssä. Lisäksi hallintolain 23 a §:ssä säädetään käsittelyajan määrittelemisestä. Hallintolaissa ei sen sijaan ole säädetty asian käsittelylle kiinteää määräaikaa. Asian käsittely ja käsittelyn viivytyksettömyys kuuluvat myös virkamiehen virkavelvollisuuksiin. Valtion virkamieslaissa (750/1994) ja kunnallisesta viranhaltijasta annetussa laissa (304/2003) säädetään virkamiesten ja viranhaltijoiden yleisestä velvollisuudesta suorittaa tehtävänsä asianmukaisesti ja viivytyksettä.

Ehdotetulla lailla asetettaisiin uusiutuvista energialähteistä sähköä tuottavien laitoshankkeiden lupamenettelyille ja muille hallinnollisille hyväksymismenettelyille määräajat. Kansallisessa lainsäädännössä määräaikasääntely on poikkeuksellista. Viivytyksetön käsittely on kansallisessa lainsäädännössä turvattu jo perustuslain 21 §:n ja hallintolain edellä mainittujen säännösten nojalla. Sellaiset tilanteet, joissa on säädetty hallintomenettelyjen enimmäiskestoista, ovat tyypillisesti EU-taustaisia.

Perustuslakivaliokunta on korostanut lausuntokäytännössään, että siltä osin kuin Euroopan unionin lainsäädäntö edellyttää kansallista sääntelyä tai mahdollistaa sen, tätä kansallista liikkumavaraa käytettäessä otetaan huomioon perus- ja ihmisoikeuksista seuraavat vaatimukset (ks. esim. PeVL 1/2018 vp, PeVL 25/2005 vp). Perustuslakivaliokunta on painottanut, että hallituksen esityksessä on erityisesti perusoikeuksien kannalta merkityksellisen sääntelyn osalta syytä tehdä selkoa kansallisen liikkumavaran alasta (PeVL 1/2018 vp, s. 3, PeVL 26/2017 vp, s. 42, PeVL 2/2017 vp, s. 2, PeVL 44/2016 vp, s. 4).

Perustuslakivaliokunta ei ole aiemmassa ratkaisukäytännössään katsonut määräaikasääntelyn olevan ristiriidassa perustuslain 21 §:n kanssa, vaan pikemminkin katsonut sen edistävän viivytyksettömyysvaatimusta.

Esimerkiksi tapaus PeVL 40/2010 vp koski hallituksen esitystä ( HE 88/2010 vp ), jonka mukaan markkinaoikeuden tulee antaa päätöksensä asiassa, jossa Kilpailuvirasto on esittänyt yrityskaupan kieltämistä, kolmen kuukauden kuluessa esityksen tekemisestä. Perustuslakivaliokunta ei nostanut määräaikasääntelystä esille mitään ongelmallista, vaan totesi, että käsittelylle asetetut määräajat edistävät perustuslain 21 §:n 1 momentin sen säännöksen toteutumista, jonka mukaan asia on käsiteltävä ilman aiheetonta viivytystä.

Tapauksessa PeVL 6/2010 vp perustuslakivaliokunta jopa katsoi, että määräajan asettaminen oli tarpeellista, vaikka hallituksen esityksessä ehdotettiin määräajan poistamista. Kyse oli rakennusten suojelupäätöksistä. Valiokunnan mukaan määräajan asettamista tällaisissa tapauksissa puolsi myös perustuslain 21 §:n 1 momentin säännös oikeudesta saada asiansa käsitellyksi ilman aiheetonta viivästystä. Muun muassa oikeasuhtaisuuden sekä omistajan oikeusturvan ja hyvän hallinnon periaatteiden toteutumisen varmistamiseksi perustuslakivaliokunnan mukaan lakiehdotukseen oli syytä lisätä silloisen rakennussuojelulain säännös, jonka mukaan suojelua koskeva asia on käsiteltävä kahden vuoden kuluessa kiellon antamisesta.

Lakiehdotuksessa ehdotettu määräaikasääntely perustuu EU-sääntelyyn, RED II:n 16 artiklaan ja sen osalta ei ole käytetty kansallista liikkumavaraa, vaan sääntely perustuu direktiivissä asetettuihin reunaehtoihin ja kansallisia laajennuksia esimerkiksi soveltamisalaan ei ehdoteta. Ehdotettujen määräaikojen tarkoitus ei ole luoda tavoitekäsittelyaikaa, vaan asettaa käsittelyajalle yläraja. Lakiehdotuksella ei siten puututa perustuslain 21 §:n ja hallintolain vaatimuksiin siitä, että käsittelyn tulee olla viivytyksetöntä. Toisin sanoen, vaikka käsittelyaika jäisi alle lakiehdotuksen mukaisen määräajan, asian käsittelyn viivytyksettömyys olisi yhä mahdollista asettaa kyseenalaiseksi hallintolain ja perustuslain nojalla.

Esitetty määräaikojen soveltamisalan rajaus uusiutuvista energialähteistä sähköä tuottavien laitoshankkeiden lupamenettelyihin voi johtaa vaikutustenarvioinnissa esitetyllä tavalla muiden hankkeiden viivästymiseen, kun viranomaiset voivat joutua laittamaan ehdotetun lain soveltamisalaan kuuluvien laitosten lupamenettelyt etusijalle. Viranomaisia koskevat kuitenkin perustuslain ja hallintolain viivytyksettömyysvaatimukset myös silloin, kun ne käsittelevät muiden uusiutuvan energian tuotantolaitoshankkeiden lupa-asioita, kuten yleensä muitakin hallintoasioita.

Edellä esitetyn huomioiden ehdotuksen mukaista määräaikasääntelyä voidaan pitää perustuslain 21 §:n kannalta hyväksyttävänä.

Tämän lain tavoitteena on jouduttaa uusiutuvan energian tuotantolaitosten lupamenettelyitä ja eräitä muita hallinnollisia menettelyitä sekä parantaa menettelyihin liittyvän neuvonnan saatavuutta.

Tässä laissa säädetään sähköisestä asioinnista ja neuvonnasta uusiutuvan energian tuotantolaitosten lupamenettelyissä ja eräissä muissa hallinnollisissa menettelyissä sekä uusiutuvan energian voimalaitosten lupamenettelyissä ja eräissä muissa hallinnollisissa hyväksymismenettelyissä sovellettavista määräajoista.

Tätä lakia sovelletaan tässä laissa erikseen mainittuihin ympäristönsuojelulain (527/2014) , vesilain (587/2011) , luonnonsuojelulain (1096/1996) , muinaismuistolain (295/1963) , vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain (390/2005) , lannoitevalmistelain (539/2006) , eläimistä saatavista sivutuotteista annetun lain (517/2015) , muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden terveyssäännöistä sekä asetuksen 2002/1774/EY kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen 2009/1069/EY ( sivutuoteasetus ), ilmailulain (864/2014) , maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) , kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain (603/1977) , Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain (1058/2004) , sähkömarkkinalain (588/2013) , päästökauppalain (311/2011) , tuulivoiman kompensaatioalueista annetun lain (490/2013), aluevalvontalain (755/2000), ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (252/2017) ja painelaitelain (1144/2016) mukaisiin lupamenettelyihin ja muihin hallinnollisiin menettelyihin, siten kuin jäljempänä tässä laissa tarkemmin säädetään.

Tässä laissa mainituissa lupamenettelyissä ja muissa hallinnollisissa menettelyissä noudatetaan, mitä 2 momentissa mainituissa säädöksissä säädetään, ellei tässä laissa toisin säädetä.

Tässä laissa tarkoitetaan:

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on tässä laissa tarkoitettu yhteyspisteviranomainen .

Yhteyspisteviranomainen huolehtii 8 §:ssä säädetystä sähköisen yhteyspisteen kautta annettavasta hakijan neuvonnasta yhteistyössä toimivaltaisten viranomaisten kanssa.

Lisäksi yhteyspisteviranomainen huolehtii 5 §:ssä mainittuihin lupamenettelyihin ja muihin hallinnollisiin menettelyihin liittyvästä menettelyllisestä neuvonnasta.

Yhteyspisteviranomaisen 4 §:n 3 momentissa tarkoitettua neuvontavelvollisuutta sovelletaan:

Lisäksi yhteyspisteviranomaisen neuvontavelvollisuuden piiriin kuuluu puolustusvoimien lausuntomenettely tuulivoimarakentamisen hyväksyttävyydestä.

Tässä luvussa säädettyä sähköistä asiointia ja neuvontaa sovelletaan:

Tässä luvussa säädettyä sähköistä asiointia ja neuvontaa sovelletaan myös 1 momentissa mainittujen lupien ja muihin hallinnollisiin menettelyihin liittyvien asioiden muuttamista koskeviin menettelyihin, jos ne olisivat uusiutuvan energian tuotantolaitoksen rakentamisen, päivittämisen, verkkoon liittämisen tai käyttämisen edellytyksenä.

Jos uusiutuvan energian tuotantolaitoksen rakentaminen, päivittäminen, verkkoon liittäminen tai käyttäminen edellyttää 6 §:ssä mainittua lupamenettelyä tai muuta hallinnollista menettelyä, voi hakija hoitaa menettelyyn liittyvän asioinnin sähköisen yhteyspisteen kautta.

Edellä 1 momentissa tarkoitettu sähköinen asiointi kattaa kaikki menettelyn vaiheet asian vireillepanosta päätöksen antamiseen.

Sähköisen yhteyspisteen kautta tapahtuvissa lupamenettelyissä ja muissa hallinnollisissa menettelyissä toimivaltaiset viranomaiset hoitavat asiaan liittyvän yhteydenpidon hakijan kanssa sähköisen yhteyspisteen kautta.

Hakijalle tulee antaa tämän pyynnöstä hallintolain (434/2003) 8 §:n 1 momentissa tarkoitettua neuvontaa sähköisen yhteyspisteen kautta 6 §:ssä mainituista lupamenettelyistä ja muista hallinnollisista menettelyistä.

Tässä luvussa säädettyjä määräaikoja sovelletaan:

Tässä luvussa säädettyjä määräaikoja sovelletaan myös 1 momentissa mainittujen lupien ja muiden hallinnollisten hyväksymisten muuttamista koskeviin menettelyihin, jos ne olisivat uusiutuvan energian voimalaitoksen rakentamisen, päivittämisen, verkkoon liittämisen tai käyttämisen edellytyksenä.

Uusiutuvan energian voimalaitoksen rakentamisen, verkkoon liittämisen ja käyttämisen edellytyksenä olevien 9 §:ssä mainittujen lupamenettelyiden ja muiden hallinnollisten hyväksymismenettelyiden kesto yhteensä ei saa ylittää kahta vuotta.

Uusiutuvan energian voimalaitoksen, jonka sähköntuotantokapasiteetti on alle 150 kilowattia, 9 §:ssä mainittujen lupamenettelyiden ja muiden hallinnollisten hyväksymismenettelyiden kesto yhteensä ei saa ylittää yhtä vuotta.

Uusiutuvan energian voimalaitoksen päivittämistä koskevien 9 §:ssä mainittujen lupamenettelyiden ja muiden hallinnollisten hyväksymismenettelyiden kesto yhteensä ei saa ylittää yhtä vuotta.

Toimivaltaisten viranomaisten on käsiteltävä 9 §:ssä mainittuja menettelyitä koskevat asiat 1-3 momentissa säädettyjen määräaikojen puitteissa. Jos uusiutuvan energian voimalaitoksen rakentamisen, päivittämisen, verkkoon liittämisen ja käyttämisen edellytyksenä on useampi 9 §:ssä mainittu lupamenettely tai muu hallinnollinen hyväksymismenettely, on toimivaltaisten viranomaisten huolehdittava määräaikojen noudattamisesta yhteistyössä ja tarvittaessa sovittava käsittelyajoista. Yhteyspisteviranomaisen on avustettava toimivaltaisia viranomaisia tarvittaessa sopimaan menettelyjen käsittelyajoista.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä toimivaltaisten viranomaisten välisestä menettelystä 4 momentissa tarkoitetussa tilanteessa.

Edellä 10 §:ssä säädetyt määräajat sisältävät kaikki lupamenettelyn ja muun hallinnollisen hyväksymismenettelyn vaiheet asian vireillepanosta päätöksen tiedoksiantoon.

Määräajan laskeminen alkaa ensimmäisen 9 §:ssä mainittua lupamenettelyä tai hallinnollista hyväksymismenettelyä koskevan asian vireillepanosta.

Määräajan laskeminen päättyy viimeiseen 9 §:ssä mainittua lupamenettelyä tai hallinnollista hyväksymismenettelyä koskevan päätöksen tiedoksiantoon.

Määräaikaan ei lasketa mukaan aikaa, jolloin hakijalla ei ole vireillä 9 §:ssä mainittua lupamenettelyä ja hallinnollista hyväksymismenettelyä koskevaa asiaa.

Tarkempia säännöksiä 1-4 momentissa tarkoitetun määräajan laskemisesta voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.

Yhteyspisteviranomaisen on seurattava 10 §:ssä tarkoitettujen määräaikojen toteutumista.

Toimivaltaisen viranomaisen on huolehdittava, että sähköisessä yhteyspisteessä on ajantasaiset tiedot 9 §:ssä mainitun lupamenettelyn tai muun hallinnollisen hyväksymismenettelyn käsittelyvaiheesta, jos hakija asioi sähköisen yhteyspisteen kautta.

Toimivaltaisen viranomaisen on ilmoitettava yhteyspisteviranomaiselle kohtuullisessa ajassa voimalaitoksen 9 §:ssä mainittua lupamenettelyä tai muuta hallinnollista hyväksymismenettelyä koskevan asian vireilletulosta ja sitä koskevan päätöksen tiedoksiantamisesta hakijalle, jos hakija ei asioi kyseisen menettelyn osalta sähköisen yhteyspisteen kautta.

Tarkempia säännöksiä toimivaltaisten viranomaisten 3 momentissa säädetyn ilmoitusvelvollisuuden sisällöstä voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.

Edellä 10 §:ssä säädettyä määräaikaa pidennetään vastaavalla ajalla, joka kuluu:

Edellytyksenä 1 momentissa säädetylle määräajan pidentämiselle on, että hakijalla ei ole vireillä muita 9 §:ssä mainittuja lupamenettelyitä tai hallinnollisia hyväksymismenettelyitä. Tällöin menettelyn vireilläolo ei kuitenkaan ole este määräajan pidentämiselle, jos asian käsittely tai ratkaiseminen on riippuvainen 1 momentissa mainittua menettelyä koskevan asian ratkaisusta.

Yhteyspisteviranomainen voi pidentää 10 §:n mukaista määräaikaa enintään yhdellä vuodella, jos se on poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi perusteltua.

Yhteyspisteviranomaisen on päätettävä, että määräajan laskeminen keskeytetään, jos hakija tekee asiaa koskevan hakemuksen. Määräajan laskemisen keskeyttämistä haetaan määräajaksi.

Tarkempia säännöksiä määräajan pidentämiseen ja sen laskemisen keskeyttämiseen liittyvästä menettelystä ja poikkeuksellisista olosuhteista voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.

Yhteyspisteviranomainen voi päättää, että 10 §:ssä säädetyn määräajan laskeminen raukeaa, jos 9 §:ssä mainittu lupamenettely tai muu hallinnollinen hyväksymismenettely on ollut keskeytyneenä hakijasta riippuvasta syystä yhtäjaksoisesti tai yhteen laskettuna vähintään vuoden.

Yhteyspisteviranomaisen on päätettävä, että määräajan laskeminen raukeaa, jos hakija tekee asiaa koskevan hakemuksen.

Menettelykäsikirja sisältää kokonaisvaltaisesti ohjeistusta kaikille hankekehittäjille uusiutuvan energian tuotantolaitoksien lupamenettelyistä ja muista hallinnollisista menettelyistä.

Tarkempia säännöksiä menettelykäsikirjan sisällöstä voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.

Yhteyspisteviranomaisen tehtävänä on koordinoida menettelykäsikirjan laadintaa, julkaisua ja päivittämistä. Toimivaltaiset viranomaiset osallistuvat menettelykäsikirjan laadintaan ja päivittämiseen toimivaltaansa kuuluvien tässä laissa mainittujen lupamenettelyiden ja muiden hallinnollisten menettelyiden osalta.

Menettelykäsikirja julkaistaan yhteyspisteviranomaisen verkkosivuilla.

Tarkempia säännöksiä menettelykäsikirjan laatimisesta, julkaisemisesta ja päivittämisestä voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.

Yhteyspisteviranomaisella on oikeus salassapitosäännösten estämättä saada toimivaltaisilta viranomaisilta tarpeelliset hakijaa, tuotantolaitoshanketta ja asian käsittelytilannetta koskevat tiedot toimivaltaisessa viranomaisessa käsittelyssä olevista ja olleista asioista 6 §:ssä mainittujen lupamenettelyiden ja muiden hallinnollisten menettelyiden osalta tässä laissa säädettyjen tehtävien hoitamista varten.

Tämän lain mukaisen toiminnan yleinen ohjaus, seuranta ja kehittäminen kuuluvat työ- ja elinkeinoministeriölle.

Yhteyspisteviranomaisen tämän lain nojalla tekemään päätökseen saa vaatia oikaisua. Oikaisuvaatimuksesta säädetään hallintolaissa.

Muutoksenhausta hallintotuomioistuimeen säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa an-netussa laissa (808/2019) .

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .