HE 103/2016

2.1.1Euroopan unionin yhteinen kalastuspolitiikka

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) III osasto sisältää unionin yhteisen kalastuspolitiikan, joka on Euroopan unionin kalastuksen ja vesiviljelyn hallintoväline. Koska kalat ovat liikkuva luonnonvara, niitä pidetään yhteisenä omaisuutena, joiden käyttöä koskevat yhteiset säännöt. Yhteisen kalastuspolitiikan sääntöjen tavoitteena on varmistaa kalakantojen kestävä ja vastuullinen hyödyntäminen. Yhteisön yhteinen kalastuspolitiikka syntyi 1970-luvulla, ja sen periaatteet vapaasta kalavesille pääsystä ja kiintiöjaon suhteellisesta vakaudesta ovat säilyneet siitä lähtien kalastuspolitiikan kulmakivinä.

Yhteinen kalastuspolitiikka on Euroopan unionin yksinomaisessa toimivallassa siltä osin kuin kysymys on meren elollisten luonnonvarojen säilyttämisestä (SEUT 3 artikla). Yksinomainen toimivalta tarkoittaa, että ainoastaan unioni voi toimia lainsäätäjänä ja antaa oikeudellisesti velvoittavia säädöksiä, kun taas jäsenvaltiot voivat tehdä näin ainoastaan unionin valtuuttamina tai unionin antamien säädösten toimeenpanemiseksi (SEUT 2 artikla). SEUT 4 artiklan mukaan kalastus meren elollisten luonnonvarojen säilyttämistä lukuun ottamatta kuuluu unionin ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan.

Yhteisen kalastuspolitiikan perussäädös uudistettiin vuonna 2013. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) N:o 1380/2013 yhteisestä kalastuspolitiikasta alettiin soveltaa vuoden 2014 alusta. Uudessa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa yhteisestä kalastuspolitiikasta (1 artikla) säädetään, että yhteisen kalastuspolitiikan alaan kuuluvat meren elollisten luonnonvarojen säilyttäminen, näitä luonnonvaroja hyödyntävien kalastusten ja laivastojen hallinnointi sekä yhteisen kalastuspolitiikan täytäntöönpanoa tukevien markkina- ja rahoitustoimenpiteiden osalta makean veden elolliset luonnonvarat, vesiviljely sekä kalastus- ja vesiviljelytuotteiden jalostus ja kaupan pitäminen. Perussäädöksen lisäksi yhteistä kalastuspolitiikkaa säädellään unionin tasolla kalastuksen valvontaa, kalastuslaivastoa, tiedonkeruuta, markkinajärjestelyä sekä meri- ja kalatalousrahastoa koskevilla asetuksilla. Yhteiseen kalastuspolitiikkaan kuuluvat myös kalastuksen ulkosuhdepolitiikka ja Euroopan unionin kalastusta koskevat sopimukset kolmansien maiden kanssa. Osana yhteistä kalastuspolitiikkaa Euroopan unionissa vahvistetaan vuosittain tietyille kalakannoille suurimmat sallitut saaliit ja jäsenvaltiokohtaiset saaliskiintiöt, joiden käytöstä jäsenvaltiot päättävät kansallisesti. Kiintiöillä rajoitetaan kaupallista kalastusta merellä harjoittavien kalastajien saaliita.

Yhteisen kalastuspolitiikan perussäädöksessä tavoitteeksi on asetettu kalastuksen ja vesiviljelyn ekologinen kestävyys pitkällä aikavälillä sekä taloudellisten, sosiaalisten ja työllisyyshyötyjen aikaansaaminen ja elintarvikkeiden saatavuuden edistäminen. Tähän pyritään elvyttämällä ja pitämällä kalakannat kestävän enimmäistuoton (MSY, Maximum Sustainable Yield) tasolle. Tavoitteena on saavuttaa kestävän enimmäistuoton mukainen kalastuskuolevuus, jos mahdollista, vuoteen 2015 mennessä ja kaikkien kalakantojen osalta viimeistään vuoteen 2020 mennessä. Lisäksi yhteisessä kalastuspolitiikassa sovelletaan ennalta varautuvaa lähestymistapaa ja ekosysteemilähestymistapaa.

Perussäädöksessä jäsenvaltioille annetaan valtuudet toteuttaa lähinnä omaa kalastustaan koskien tietyt vaatimukset täyttäviä toimenpiteitä. Jäsenvaltioilla on oikeus toteuttaa syrjimättömiä toimenpiteitä kalakantojen säilyttämiseksi ja hoitamiseksi sekä meriekosysteemin suojelutason ylläpitämiseksi tai parantamiseksi 12 meripenikulman sisällä jäsenvaltion perusviivoista edellyttäen, ettei unioni ole toteuttanut erityisesti kyseistä aluetta koskevia tai erityisesti asianomaisen jäsenvaltion havaitsemaan ongelmaan puuttuvia säilyttämis- ja hoitotoimenpiteitä. Jäsenvaltion toimenpiteiden on sovittava yhteen unionin tavoitteiden kanssa ja oltava vähintään yhtä tiukkoja kuin unionin oikeuden mukaiset toimenpiteet. Jos jäsenvaltion suunnittelemat toimenpiteet todennäköisesti vaikuttavat muiden jäsenmaiden kalastusaluksiin, toimenpiteet saadaan toteuttaa vasta sen jälkeen, kun asianomaisia jäsenvaltioita, komissiota ja asianomaisia neuvoa-antavia toimikuntia on kuultu toimenpideluonnoksesta. Komissiolla on aina mahdollisuus pyytää jäsenvaltiota muuttamaan tai kumoamaan jäsenvaltion toteuttaman toimenpiteen, jos komissio katsoo, että toimenpide ei vastaa asetuksessa säädettyjä vaatimuksia. Jäsenvaltioilla on myös valtuutus kalakantojen säilyttämiseksi toteuttaa kansallisia toimenpiteitä, jotka koskevat ainoastaan jäsenvaltion omia kalastusaluksia unionin vesillä. Toimenpiteiden tulee olla yhteisen kalastuspolitiikan tavoitteiden mukaisia ja vähintään yhtä tiukkoja kuin unionin oikeuden mukaiset toimenpiteet.

Saaliiden poisheittämisen kieltäminen on vuonna 2013 säädetyn yhteistä kalastuspolitiikkaa koskevan asetuksen merkittävin uudistus. Kaupallisen kalastuksen harjoittajat eivät enää saa heittää saalista takaisin mereen, vaan saalis tulee purkaa maihin. Kielto koskee myös alamittaisia kaloja, jotka aikaisempien säännösten mukaan on täytynyt heittää takaisin mereen. Itämerellä purkamisvelvoite koskee silakkaa, kilohailia, turskaa, lohta ja punakampelaa. Toinen merkittävä muutos koskee kalastuspolitiikan alueellistamista, jonka perusteella jäsenvaltiot voivat yhteistyössä tehdä komissiolle suosituksia. Komissio voi käyttää suosituksia ehdotustensa valmistelun lähtökohtana. Lisäksi jäsenvaltiot voivat keskenään sopia esimerkiksi kalakantojen hoitosuunnitelmien täytäntöönpanosta ja antaa niitä koskevia kansallisia määräyksiä. Komissio varmistaa, että määräykset ovat sopusoinnussa asetettujen tavoitteiden ja unionin lainsäädännön kanssa. Järjestelyn on tarkoitus edistää alueellisten erityisolosuhteiden huomioon ottamista. Itämeren jäsenvaltiot ovat yhteisen kalastuspolitiikan alueellistamista varten perustaneet vapaaehtoiseen yhteistyöhön perustuvan Itämeren kalastusfoorumin (BALTFISH). BALTFISH muodostuu jäsenvaltioiden kalastuksesta vastaavien ministeriöiden edustajista sekä Euroopan komission edustajista. Se kokoontuu ajoittain laajassa kokoonpanossa, jolloin keskusteluun osallistuvat myös kaikki kalastuksesta kiinnostuneet etujärjestöt ja muut tahot.

2.1.2Laki Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan täytäntöönpanosta

Täytäntöönpanolain keskeisenä tehtävänä on varmistaa yhteisen kalastuspolitiikan täytäntöönpano Suomessa. Laissa määriteltiin toimivaltaiset viranomaiset, säädettiin yhteisen kalastuspolitiikan noudattamisen valvontaa koskevista rekistereistä, valvojien tiedonsaantioikeudesta, valtuuksista ja velvollisuuksista.

Laissa säädettiin myös yhteisen kalastuspolitiikan vastaisista teoista annettavat rangaistukset sekä menettämisseuraamuksista ja tuen takaisinperinnästä. Täytäntöönpanolakiin sisältyivät myös maa- ja metsätalousministeriölle annetut valtuudet määrät kalastuksen rajoittamisesta, kalastuslisensseistä ja -luvista, rekistereistä, kalatalouden tukitoimenpiteistä sekä lain muusta täytäntöönpanosta.

Lailla yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä ja valvonnasta kumottiin ne osat laista yhteisen kalastuspolitiikan täytäntöönpanosta, jotka koskivat valvontaa, rekistereitä ja rangaistuksia sekä osan maa- ja metsätalousministeriön valtuuksista. Näin ollen lakiin jäi vain välttämätön osa muun muassa eräiden maa- ja metsätalousministeriön antamien määräysten oikeusperustaksi.

2.1.3Kaupallisen kalastuksen ja kalakantojen nykytila

Suomen elinkeinokalatalouden jalostusarvo vuonna 2014 oli yhteensä hieman vajaa miljardi euroa. Kalan jalostuksen ja kaupan arvo on tästä noin 850 miljoonaa euroa ja vesiviljelyn arvo noin 80 miljoonaa euroa. Merialueen kaupallisen kalastuksen saaliin kokonaisarvo kalastajahinnoin oli noin 40 miljoonaa euroa ja sisävesikalastuksen noin 12 miljoonaa euroa. Kaupallisen kalastuksen saalis mereltä oli 148 miljoonaa kiloa vuonna 2015 ja sisävesillä vuonna 2014 noin viisi miljoonaa kiloa. Kaupallisten kalastajien määrä merialueella on ollut jo pidempään laskussa ja vuoden 2015 lopussa ammattikalastajarekisterissä oli yhteensä 1 755 merialueen ammattikalastajaa. Sisävesillä oli vuoden 2015 lopussa yhteensä 648 rekisteröitynyttä ammattikalastajaa. Rekisterissä vuoden 2015 lopussa olevista kalastajista merialueella 458 kalastajaa ja sisävesillä 322 saivat vähintään 30 prosenttia tuloistaan kalastuksesta. Vuoden 2016 alusta voimaan astuneen uudella kalastuslailla (379/2015) uudistettiin ammattikalastajan määritelmää siten, että uutena terminä käytetään kaupallinen kalastaja. Kaupalliset kalastajat jaetaan kahteen ryhmään heidän pyytämänsä kalan myynnistä kertyvän liikevaihdon perusteella. Ryhmään 1 kuuluvat yli 10 000 euron liikevaihtoa saavat. Toukokuun 2016 alussa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen oli rekisteröity 348 ryhmään 1 kuuluvaa merialueen kaupallista kalastajaa ja 1 466 ryhmään 2 kuuluvaa kaupallista kalastajaa. Sisävesillä toimivia ryhmän 1 kaupallisia kalastajia oli 231 ja ryhmän 2 kaupallisia kalastajia 791.

Kaupallisten kalastajien lukumäärän väheneminen johtuu sekä ikääntymisestä ja alhaisesta nuorten rekrytoitumisesta kalastuselinkeinoon että alan toimintaedellytysten heikentymisestä. Kaupallisen kalastuksen kokonaissaaliit ovat merialueella kalastajien lukumäärän vähenemisestä huolimatta säilyneet vakiintuneella runsaan 100 miljoonan kilon tasolla. Saalismäärät ovat vahvoista silakkakannoista ja suurista Suomen silakan kalastuskiintiöistä johtuen viime vuosina suurentuneet noin 150 miljoonaan kiloon. Rannikolla kaupalliset kalastajat saavat rysillä ja verkoilla noin 12 miljoonaa kiloa ja sisävesillä kaupallisen kalastuksen kokonaissaaliit ovat noin viiden miljoonan kilon tasolla. Taloudellisesti tärkeimmät saalislajit ovat merellä silakka ja sisävesillä muikku.

Kalan kulutus Suomessa on noussut kymmenessä vuodessa noin 30 prosenttia, mutta samalla kotimaisen kalan osuus on vähentynyt. Kulutuksen kasvu perustuu ulkomailta tuotuun kalaan. Suuri osa Suomessa kulutetusta kotimaisesta kalasta saadaan vapaa-ajan kalastuksen kautta. Kaupallisen kalastuksen saaliin osuus kulutetusta kalasta on laskenut noin kuuteen prosenttiin.

Kaupallisen kalastuksen kohteena olevien kalalajien kannat ovat osin vahvat Suomen vesillä, mutta osa pyynnin kohteena olevista kannoista on heikentynyt. Merialueella silakka- ja kilohailikannat ovat runsaat ja niitä hyödynnetään tavoitteena olevaa kestävän enimmäistuoton mukaisesti tai lähellä sitä. Turskakantojen tila on heikko. Ahven-, kuha-, muikku-, hauki-, made- ja siikakantojen tila vaihtelee eri vesistöalueilla suotuisten ja epäsuotuisten ympäristöolosuhteiden sekä kalastuspaineen seurauksena. Kuha- ja ahvenkannat vaihtelevat lämpiminä vuosina syntyneiden vahvojen vuosiluokkien ja niiden suotuisan kasvun mukaan. Sisävesialueilla muikkukannat ovat keskimääräiset, mutta monissa merkittävissä muikkuvesissä kannat ovat jopa ylitiheät, jolloin muikkujen keskikoko on jäänyt pieneksi. Suomenlahden rannikolla, Saaristomerellä ja joillakin sisävesialueilla särkikalakannat ovat runsastuneet voimakkaasti. Särkikaloihin kohdistuu harvoin voimakasta pyyntiä, minkä vuoksi niiden suurta määrää vesistössä pyritään monin paikoin vähentämään intensiivisillä hoitokalastustoimilla.

Useiden vaelluskalakantojen heikko tila johtuu pääasiassa haitallisista elinympäristömuutoksista etenkin vesistöjen patoamisesta ja muusta vesirakentamisesta sekä toisaalta liiallisesta kalastuksesta luonnonkantojen heikentyneeseen tilaan nähden. Suomen suuret vaelluskalajoet Teno-, Näätämö-, Tornion-, ja Simojokea lukuun ottamatta on rakennettu vesivoiman tuotantoon. Tornionjoen lohikanta on merkittävästi voimistunut ja on lähellä sille asetettua tavoitetilaa.

Kalakantoja hoidetaan kalastusta ohjaamalla, elinympäristöä suojelemalla ja parantamalla, kalateitä rakentamalla sekä kaloja istuttamalla. EU:n tärkeimpiä säätelyvälineitä ovat vuosittain tehtävät päätökset suurimmista sallituista saaliita sekä tekniset kalastusta koskevat määräykset. Kalakantojen hoidossa tärkeitä välineitä ovat monivuotiset suunnitelmat. EU:ssa valmistellaan kalakantojen pitkäjänteiseen hoitoon tähtääviä monivuotisia suunnitelmia Itämeren turska-, silakka- ja kilohailikantoja varten sekä Itämeren lohikantoja varten.

Kalatalousalan tietojen keruusta, hallinnasta ja käytöstä on säädetty kansallisesti suoraan vähäisessä määrin. EU:n asiaa koskevan lainsäädännön muutosten johdosta on tarpeen antaa joitakin yksityiskohtaisia määräyksiä velvoitteiden kansallisen toimeenpanon toteuttamiseksi.

2.2.1Ruotsi

Ruotsi soveltaa Suomen tavoin EU:n yhteistä kalastuspolitiikkaa ja sen kiintiöjärjestelmää. Ruotsilla on Itämeren lisäksi kalastusta Skagerrakissa, Kattegatissa, Pohjanmerellä ja Koillis-Atlantilla. Näin ollen Ruotsille vahvistetaan neuvoston asetuksilla vuosittain Suomea merkittävästi suurempi määrä kalastuskiintiöitä. Ruotsi on ennen Euroopan unioniin liittymistään säätänyt lain yhteisen kalastuspolitiikasta (Lag (1994:1709) om EG:s förordningar om den gemensamma fiskeripolitiken). Laki sisältää vastaavat säännökset kuin Suomessa säädetty laki. Merkittävänä erona on lakiin sisältyvä laaja valtuus hallitukselle tai valtakunnalliselle kalastushallintoviranomaiselle antaa yhteistä kalastuspolitiikkaa täydentäviä säännöksiä EU:n asetusten toimeenpanemiseksi.

Ruotsin pelaginen kalastuskiintiöjärjestelmä (silli, kilohaili, makrilli, mustakitaturska, tuulenkala ja muita teollisesti pyydettäviä kaloja) uudistettiin vuonna 2007 ottamalla käyttöön aluskohtaiset saalismäärät (årsranson). Aluskohtaiset saalismäärät jaettiin kalastusalusten vuosina 2000–2004 saamien saaliiden perusteella ja vuoden 2005 saaliin perusteella niille aluksille, jotka sinä vuonna olivat aloittaneet kalastuksen. Järjestelmän piirissä olivat kaikki yli 12 metriä pidemmät troolialukset sekä nuotta-alukset, jotka käyttivät vähintään 45 metriä syviä ja vähintään 360 metrin ympärysmitan omaavia nuottia. Saalismäärät eivät olleet edelleen luovutettavia.

Ruotsin pelaginen kalastuslaivasto koostui tässä vaiheessa 82 aluksesta. Laivastossa oli ylikapasiteettia, joka johti suureen kalastuspaineeseen, ylikalastuksen ja väärinraportoinnin riskiin sekä heikkoon kannattavuuteen. Uudistuksen tavoitteena oli kalastuslaivaston rakennemuutoksen aikaansaaminen ja kannattavuuden parantaminen siten, että kalastuksesta tulisi taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää. Ajatuksena oli mahdollistaa elinkeinotoiminnan lopettaminen sellaisille yrittäjille, joiden toiminta ei ollut kannattavaa. Tämä olisi tapahtunut kalastusmäärien myynnillä ja ilman julkista romutustukea. Myös jalostusteollisuudelle luotiin paremmat mahdollisuudet toimintansa suunnittelulle esim. sopimalla kalastusyritysten kanssa kalan toimitusajankohdista.

Vuonna 2009 annettiin laki (Lag (2009:866) om överlåtbara fiskerättigheter), jonka nojalla meri- ja vesiviranomainen jakoi aiemmat aluskohtaiset saalismäärät luovutettaviksi kalastusoikeuksiksi (överlåtbara fiskerättigheter). Päätös jaosta tehtiin kymmeneksi vuodeksi ja siinä määriteltiin kunkin aluksen promilleosuus kustakin Ruotsin pelagisten kalalajien kiintiöstä. Yhdellä ammattikalastajalla saa olla luovutettavia kalastusoikeuksia samanaikaisesti enintään kahdelle alukselle. Uudistuksella pyrittiin lisäksi huolehtimaan alueellisesta tasapainosta ja välttämään kalastusoikeuksien hallinnan liiallinen keskittyminen. Tämä tehtiin varaamalla osa kiintiöistä vain Itämerellä toimiville kalastusaluksille. Näin pyrittiin parantamaan ko. alusten kannattavuutta ja välttämään kalastusoikeuksien hallinnan keskittyminen Ruotsin länsirannikolle. Pohjanlahden silakan ja kilohailin perinteisen troolikalastuksen sallittiin jatkuvan ilman aluskohtaista kiintiöintiä. Tälle alueelle annettiin kuitenkin luovutettavat kalastusoikeudet viidelle alukselle, jotka vuosina 2000–2004 olivat kalastaneet alueella. Luovutettavien kalastusoikeuksien liiallisen keskittymisen estämiseksi määrättiin, että kalastaja saisi hallita enintään 10 prosenttia kalastusoikeuksista. Lisäksi vahvistettiin erillinen rannikkokiintiö pienimuotoiselle alle 12 metrin pituisille kalastusaluksille.

Luovutettavia kalastusoikeuksia voi Ruotsin järjestelmässä luovuttaa vain pysyvästi. Ruotsin meri- ja vesiviranomainen hyväksyy luovutukset. Luovutusten valmistelutyö on useissa tapauksessa tehty Ruotsin pelagisen tuottajajärjestön (Swedish Pelagic Federation) toimesta. Myös ulkomaalaisten kalastusyritysten kanssa voidaan sopia kiintiöiden vaihdoista, mutta vain tonneissa ja kuluvan vuoden aikana, eli ne eivät ole pysyviä kiintiöosuuksien luovutuksia. Luovutuksia oli eniten järjestelmän käyttöönottovaiheessa, vuonna 2010 enemmän kuin 450 luovutusta ja vuonna 2013 runsaat 240 luovutusta. Luovutusten väheneminen johtuu kalastusoikeuksia hallinnassaan pitävien yritysten vähenemisestä, eli kalastusoikeuksien keskittymisestä. Yrityksen hallinnassa olevat kalastusoikeudet voidaan luovuttaa kokonaan tai osittain. Yhteensä 53 kalastajaa on luovuttanut kaikki kalastusoikeutensa.

Luovutettavia kalastusoikeuksia koskevan pelagisen kiiintiöjärjestelmän soveltamisen aikana vuosina 2009–2013 kalastusalusten määrä on vähentynyt 55 prosentilla 82 aluksesta 37 alukseen. Myös niiden yhteenlaskettu koneteho ja vetoisuus ovat karkeasti puolittuneet, mutta alusta kohden ne ovat hieman nousseet. Pelagiseen kiintiöjärjestelmään jääneiden yli 12 metrin pituisten kalastusalusten koko on siten jonkin verran suurentunut. Samanaikaisesti koko Ruotsin kalastuslaivaston alusmäärä on vähentynyt 1 471 aluksesta 1 299 alukseen, eli 12 prosentilla. Passiivisia kalastusaluksia ei pelagisessa kiintiöjärjestelmässä enää ollut vuonna 2011, kun niiden määrä koko laivastosta oli aiemmin noin 25 prosenttia.

Pelagiseen kiintiöjärjestelmään kuuluvien kalastusalusten saaliin arvo on vuosien 2009–2013 aikana noussut yhdeksällä prosentilla, kun se koko laivastossa nousi kuusi prosenttia. Pelagiseen kiintiöjärjestelmään kuulumattoman laivastonosan saaliin arvo pysyi lähes vuoden 2009 tasolla. Pelagisen kiintiöjärjestelmän muuta laivastoa parempi kannattavuus ilmenee myös siinä, että pyyntiponnistusta kohden laskettu saaliin arvo on noussut 37 prosentilla, kun se muussa laivastossa parani vain kolmella prosentilla. Ruotsin kalastuskiintiöiden kokovaihtelut vuosina 2009–2013 ovat myös vaikuttaneet saalisarvoihin.

Itämeren pienimuotoiselle kalastukselle vahvistetut rannikkokiintiöt ovat olleet avoimia uusille kalastusaluksille ja niiden hyödyntämistaso on noussut. Tämä on johtanut esim. Itämeren pääaltaalla silakalle vahvistetun rannikkokiintiön täyttymiseen ja väliaikaisiin kalastuskieltoihin, jotka ovat aiheutuneet pienten troolialusten kalastustoiminnan lisääntymisestä.

2.2.2Viro

Viro soveltaa Suomen tavoin EU:n yhteistä kalastuspolitiikkaa ja sen kiintiöjärjestelmää. Virolla on Itämeren lisäksi kalastusta Pohjois-Atlantilla. Virossa otettiin vuoden 2001 alusta käyttöön toimijakohtaiset siirrettävissä olevat kiintiöt (ITQ, individual transferable quota) silakan, kilohailin ja turskan troolikalastuksessa. Kaikki troolialukset ovat järjestelmän piirissä aluksen pituudesta riippumatta. Rannikkokalastukselle varattiin omat yhteiset kiintiöt, jotka ovat Riianlahdella 46 prosenttia sekä Suomenlahdella ja Itämeren pääaltaalla 11 prosenttia silakan kokonaiskiintiöistä. Uudistuksen tavoitteena oli kalastuslaivaston rakennemuutoksen aikaansaaminen ja kannattavuuden parantaminen. Kannattavuus paranisi kalastusoikeuksien keskittymisen myötä ja sen seurauksena, että yritykset voisivat kalastaa silloin kuin kalan laatu ja hinta ovat parhaimmillaan ja kustannukset pienempiä. Ajatuksena oli myös mahdollistaa elinkeinotoiminnan vastikkeellinen lopettaminen sellaisille yrittäjille, joiden toiminta ei ollut kannattavaa.

Alkuvaiheessa 90 prosenttia kalastusmahdollisuuksista jaettiin kolmen edeltävän vuoden saaliiden perusteella ja 10 prosenttia myytiin huutokaupassa. Kiintiöiden saaminen edellytti hakemuksen jättämistä joulukuun 1 päivään mennessä. Vuonna 2003 siirryttiin kiintiöiden jakamiseen pelkästään historiallisten kalastusoikeuksien perusteella, jotka muodostuivat edellisen kolmen vuoden aikana saaduista kalastusmahdollisuuksista. Virossa ei ole kalastusoikeuksien liiallisen keskittymisen estämistä koskevia rajoituksia. Kalastusmahdollisuuksista veloitetaan maksu, joka silakan ja kilohailin osalta oli 3,52 euroa tonnilta vuonna 2015.

Virossa kiintiöiden omistaja voi myydä tai muutoin luovuttaa historiallisia kalastusoikeuksiaan yritykselle, joka omistaa rekisteröidyn kalastusaluksen. Luovutuksia voidaan tehdä yrityksen hallinnassa olevista kalastusoikeuksista kokonaisuudessaan tai osasta niitä. Jos yritys ei kolmen peräkkäisen vuoden aikana ole käyttänyt kaikkia kalastusmahdollisuuksiaan, nämä kalastusmahdollisuudet vapautuvat muille jaettaviksi.

Virossa troolialusten määrä on vuosina 2000–2014 vähentynyt 77 prosentilla sekä niiden koneteho ja vetoisuus molemmat n. 67 prosentilla. Noin puolet vähennyksistä on toteutettu romutustuen avulla. Myös kannattavuus on parantunut merkittävästi.

2.2.3Islanti

Islannissa otettiin 1970-luvun lopussa alkaneen kehityksen tuloksena käyttöön toimijakohtaiset siirrettävissä olevat ITQ kiintiöt. Järjestelmä tuli voimaan kattavasti vuonna 1991. ITQ kiintiöt ovat pysyviä, täysin jaettavia ja vapaasti siirrettäviä. Tärkeimmille pohjakalakannoille kiintiöt jaettiin kalastusalusten saaliiden perusteella vuosina 1981–1983. Yrityksille annettu kiintiö voidaan siirtää osaksi seuraavalle kalastusvuodelle, mutta kiintiö menetetään, jos siitä kahtena peräkkäisenä vuonna on käytetty vähemmän kuin 50 prosenttia.

Kalastusoikeuksien liiallisen keskittymisen estämiseksi yritys tai samojen omistajatahojen yritysryhmä voi hallita esim. enintään 12 prosenttia turskakiintiöstä ja 20 prosenttia sillikiintiöstä. Lisäksi yritys/yritysryhmä ei voi hallita enemmän kuin 12 prosenttia kaikista ITQ järjestelmän alaisten kalakantojen yhteenlasketusta arvosta.

Erillistä pienten kalastusalusten kiintiöjärjestelmää sovelletaan bruttovetoisuudeltaan alle 15 GT:n aluksiin, jotka kalastavat siimoilla. Näitä kiintiöitä voidaan vapaasti luovuttaa yritykseltä toiselle, mutta niitä ei voida siirtää suurempien kalastusalusten ITQ järjestelmään.

Vuoden 2004 alusta Islannissa otettiin käyttöön yrityksiä koskeva maksu kalastusoikeuksien saamiseksi. Maksu on vuodesta 2009 ollut noin 9,5 prosenttia maihin puretun saaliin nettoarvosta.

2.3.1YK:n merioikeusyleissopimus ja kalakantasopimus

YK:n merioikeusyleissopimus (SopS 50/1996) valmistui vuonna 1982. Suomi ratifioi merioikeusyleissopimuksen vuonna 1996 ja Euroopan yhteisöt vuonna 1998. Merioikeusyleissopimuksessa vahvistettiin keskeiset periaatteet ja säännökset merten ja merenpohjan käytöstä. Sopimuksen artikla 61 edellyttää, että rantavaltio määrittelee talousvyöhykkeellään elollisten luonnonvarojen suurimmat sallitut saaliit. Lisäksi rantavaltion tulee tieteellisen näytön perusteella säilyttämis- ja hoitotoimilla varmistaa, että elollisten luonnonvarojen säilyminen talousvyöhykkeellä ei vaarannu liiallisen hyödyntämisen vuoksi. Rantavaltioiden ja toimivaltaisten kansainvälisten järjestöjen tulee toimia yhteistyössä tähän päämäärään pääsemiseksi.

Rantavaltion tulee pitää tai palauttaa hyödynnettävät kannat kestävän enimmäistuoton tasolle (Maximum Sustainable Yield, MSY), joka perustuu ekologisiin ja taloudellisiin seikkoihin kuten muun muassa rannikolla sijaitsevien kalastusyhdyskuntien taloudellisiin tarpeisiin ja kehitysmaiden erityisvaatimuksiin. Rantavaltion tulee pyrkiä siihen, että elollisia luonnonvaroja hyödynnetään talousvyöhykkeellä mahdollisimman täysimääräisesti kestävän enimmäistuoton puitteissa.

Sopimuksen 66 artiklassa käsitellään anadromisia (joissa tai järvissä lisääntyviä) kalakantoja, jotka vaeltavat syönnökselle merelle. Artiklan sisältämän kutuvaltioperiaatteen mukaan valtioilla, joiden joissa anadromiset kannat lisääntyvät, katsotaan olevan niihin suurin intressi ja niillä on kannoista myös päävastuu. Tällaisten valtioiden tulee huolehtia kantojen säilymisestä asianmukaisilla sääntelytoimilla, jotka koskevat kalastusta kaikilla sen talousvyöhykkeen ulkorajan sisäpuolella sijaitsevilla vesillä ja muiden maiden vesillä. Valtio voi neuvoteltuaan muiden näitä kantoja pyytävien valtioiden kanssa määrätä sen joissa lisääntyviä kantoja koskevan suurimman sallitun kokonaissaaliin.

Kun on kysymys näiden anadromisten lajien pyytämisestä talousvyöhykkeen ulkorajan ulkopuolella, asianomaisten valtioiden tulee käydä neuvotteluja, joissa sovitaan pyynnin ehdoista ottaen asianmukaisesti huomioon kantojen säilyttämistä koskevat vaatimukset ja alkuperävaltion tarpeet näiden kantojen osalta.

YK:n sopimus hajallaan olevien kalakantojen ja laajasti vaeltavien kalakantojen säilyttämistä ja hoitoa koskevien 10.12.1982 tehdyn YK:n merioikeusyleissopimuksen määräysten täytäntöönpanosta (SopS 81/2003), eli niin kutsuttu YK:n kalakantasopimus valmistui vuonna 1995. Suomi ja Euroopan yhteisöt ratifioivat sopimuksen samanaikaisesti vuonna 2003.

YK:n kalakantasopimus asettaa periaatteet hajallaan olevien ja laajasti vaeltavien kalakantojen säilyttämiselle ja hoidolle ja vahvistaa, että näiden toimien tulee perustua varovaiseen lähestymistapaan ja parhaaseen tieteelliseen tietoon. Sopimuksessa on kehitetty merioikeusyleissopimuksen säännöksiä valtioiden yhteistyöstä kalakantojen säilyttämisessä talousvyöhykkeillä ja aavalla merellä. Sopimus sisältää tätä työtä koskevat yhteistyöpuitteet.

1luku Yleiset säännökset

1 §.Soveltamisala. Pykälän 1 momentissa olisi säännös siitä, että laki olisi Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan yleinen täytäntöönpanolaki. Muussa kansallisessa lainsäädännössä olevia erityissäännöksiä yhteisen kalastuspolitiikan täytäntöönpanosta sovellettaisiin siten ensisijaisesti.

Lain soveltamisala säädettäisiin 2 momentissa käsittämään Suomen alue ja talousvyöhyke sekä sellaiset merialueet, joille Suomeen rekisteröidyillä kaupallista kalastusta harjoittavilla aluksilla EU:n yhteisen kalastuspolitiikkaa koskevan lainsäädännön nojalla on pääsy. Tällä tarkoitettaisiin erityisesti Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa 1380/2013 artiklassa 5(2) ja liitteessä I tarkoitettuja muiden Itämeren jäsenvaltioiden talousvyöhykkeitä ja aluevesiä.

2 §. Toimivaltainen viranomainen. Pykälässä määrättäisiin, että yhteisen kalastuspolitiikan täytäntöönpano sekä sitä koskevien valvontatoimien ohjaus ja yhteen sovitus kuuluisivat maa- ja metsätalousministeriölle ja että ministeriö olisi Suomessa EU:n yhteistä kalastuspolitiikkaa koskevissa säädöksissä tarkoitettu toimivaltainen viranomainen, ellei muualla laissa toisin olisi säädetty.

Pykälän 2 momentissa tarkennettaisiin, että maa- ja metsätalousministeriö olisi EU:n varoista rahoitettavan rahasto-ohjelman valmistelusta ja toimeenpanon suunnittelusta vastaava viranomainen. Rahoituskaudella 2014–2020 kyseinen rahasto-ohjelma koskee Euroopan meri- ja kalatalousrahaston varoilla rahoitettavaa toimenpano-ohjelmaa. Ministeriö myös vastaisi rahasto-ohjelman merkitykseltään vähäisiä muutoksia koskevan ehdotuksen hyväksymisestä tai antamisesta Euroopan komission hyväksyttäväksi niin, että hyväksyntä tapahtuisi joustavasti ja viivytyksittä.

Kolmannessa momentissa määrättäisiin, että maa- ja metsätalousministeriö ohjaisi ja sovittaisi yhteen EU:n yhteistä kalastuspolitiikkaa koskevien tietojen keruuta sekä valvontatietojen keräämistä, käsittelyä, varmentamista ja raportointia. Tietojen keruusta on säädetty kalatalousalan tietojen keruuta, hallintaa ja käyttöä koskevista yhteisön puitteista sekä yhteistä kalastuspolitiikkaa koskevien tieteellisten lausuntojen tukemisesta annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 199/2008. Valvontaa koskevat pääasialliset määräykset sisältyvät neuvoston asetukseen (EY) N:o 1224/2009 yhteisön valvontajärjestelmästä. Tietojen keruuta koskeva toimeenpaneva viranomainen on Luonnonvarakeskus ja valvontatietojen osalta erityisesti elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.

3 §. Määritelmät. Pykälässä määriteltäisiin täytäntöönpanolain soveltamisen kannalta keskeiset käsitteet. Voimassa olevaan täytäntöönpanolakiin ei sisälly erillistä määritelmäsäännöstä. Uudessa laissa se on eräiden keskeisten termien osalta tarpeen. Pykälässä määriteltäisiin sellaiset käsitteet, joihin perustuvaa sääntelyä lakiin sisältyy ja jotka ovat keskeisiä lakia tulkittaessa ja sovellettaessa.

1) Euroopan parlamentin ja neuvoston yhteisestä kalastuspolitiikasta annetulla asetuksella tarkoitettaisiin yhteisestä kalastuspolitiikasta, neuvoston asetusten (EY) N:o 1954/2003 ja (EY) N:o 1224/2009 muuttamisesta sekä neuvoston asetusten (EY) N:o 2371/2002 ja (EY) N:o 639/2004 ja neuvoston päätöksen 2004/585/EY kumoamisesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) N:o 1380/2013.

2) Euroopan parlamentin ja neuvoston markkina-asetuksella tarkoitettaisiin kalastus- ja vesiviljelytuotealan yhteisestä markkinajärjestelystä ja neuvoston asetusten (EY) N:o 1184/2006 ja (EY) N:o 1224/2009 muuttamisesta sekä neuvoston asetuksen (EY) N:o 104/2000 kumoamisesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) N:o 1379/2013.

3) komission tuottaja-asetuksella tarkoitettaisiin tuottajaorganisaatioiden ja toimialakohtaisten organisaatioiden hyväksynnästä, tuottajaorganisaatioiden ja toimialakohtaisten organisaatioiden sääntöjen laajentamisesta sekä kalastus- ja vesiviljelytuotealan yhteisestä markkinajärjestelystä annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 1379/2013 säädettyjen käynnistyshintojen julkaisemisesta annettua komission täytäntöönpanoasetusta (EU) N:o 1419/2013.

4) komission tuotantoasetuksella tarkoitettaisiin kalastus- ja vesiviljelytuotealan yhteisestä markkinajärjestelystä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1379/2013 mukaisista tuotantoa ja kaupan pitämistä koskevista suunnitelmista annettua komission täytäntöönpanoasetusta (EU) N:o 1418/2013.

5) neuvoston valvonta-asetuksella tarkoitettaisiin yhteisön valvontajärjestelmästä, jonka tarkoituksena on varmistaa yhteisen kalastuspolitiikan sääntöjen noudattaminen, asetusten (EY) N:o 847/96, (EY) N:o 2371/2002, (EY) N:o 811/2004, (EY) N:o 768/2005, (EY) N:o 2115/2005, (EY) N:o 2166/2005, (EY) N:o 388/2006, (EY) N:o 509/2007, (EY) N:o 676/2007, (EY) N:o 1098/2007, (EY) N:o 1300/2008 ja (EY) N:o 1342/2008 muuttamisesta sekä asetusten (ETY) N:o 2847/93, (EY) N:o 1627/94 ja (EY) N:o 1966/2006 kumoamisesta annettua neuvoston asetusta (EY) N:o 1224/2009.

6) komission valvonta-asetuksella tarkoitettaisiin yhteisön valvontajärjestelmästä, jonka tarkoituksena on varmistaa yhteisen kalastuspolitiikan sääntöjen noudattaminen, annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1224/2009 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annettua komission täytäntöönpanoasetusta (EU) N:o 404/2011.

7) neuvoston LIS-asetuksella tarkoitettaisiin laittoman, ilmoittamattoman ja sääntelemättömän kalastuksen ehkäisemistä, estämistä ja poistamista koskevasta yhteisön järjestelmästä, asetusten (ETY) N:o 2847/93, (EY) N:o 1936/2001 ja (EY) N:o 601/2004 muuttamisesta sekä asetusten (EY) N:o 1093/94 ja (EY) N:o 1447/1999 kumoamisesta annettua neuvoston asetusta (EY) N:o 1005/2008.

8) rahasto-ohjelmalla tarkoitettaisiin osittain tai kokonaan Euroopan unionin varoista rahoitettavaa sellaista ohjelma-asiakirjaa, jonka mukaisesti rahoitettavat toimenpiteet pääosin kuuluvat Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan alaan. Kuluvalla rahastokaudella rahasto-ohjelmaa koskevat säännökset sisältyvät Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EU) N:o 508/2014 Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta ja neuvoston asetusten (EY) N:o 2328/2003, (EY) N:o 861/2006, (EY) N:o 1198/2006 ja (EY) N:o 791/2007 sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1255/2011 kumoamisesta.

9) Suomen kalastuskiintiöllä tarkoitettaisiin Itämeren vuosittaisille kiintiöasetuksilla vahvistettua ja suhteellisen vakauden perusteella määriteltyä Suomen osuutta (kalastuskiintiötä) Itämeren kalakantakohtaisesta suurimmasta sallitusta saaliista.

10) siirrettävällä käyttöoikeudella tarkoitettaisiin kaupallisen kalastajan määräaikaista, tarkemmin säädetyin edellytyksin siirrettävissä olevaa oikeutta kalastaa määrätty osuus Suomen tiettyä kalakantaa koskevasta kalastuskiintiöstä. Suomelle vahvistetaan EU:n vuosittaisilla Itämeren kiintiöasetuksilla vuosittaiset silakan, kilohailin, turskan ja lohen kalastuskiintiöt.

11) toimijakohtaisella kalastuskiintiöllä tarkoitettaisiin tonneina tai kalayksilöinä ilmaistua elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kaupalliselle kalastajalle vahvistamaa vuosittaista kalastuskiintiötä, jonka suuruus perustuu siirrettävän käyttöoikeuden mukaiseen osuuteen.

12) Itämeren kiintiöasetuksella tarkoitettaisiin neuvoston asetusta, jolla vuosittain vahvistetaan Itämeren kalakantakohtaisia suurimpia sallittuja saaliita. Vuodelle 2016 suurimmat sallitut saaliit sisältyvät neuvoston asetukseen (EU) N:o 2015/2072 eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2016 sekä asetusten (EU) N:o 1221/2014 ja (EU) 2015/104 muuttamisesta.

2luku Kalavarojen käytön ohjaus

4 §.Suomen kalastuskiintiön täyttyminen tai suurimman sallitun pyyntiponnistustason saavuttaminen. Pykälässä säädetään kielto kalastaa tiettyä kalakantaa tai kalakantaryhmää, jos kyseessä olevasta kalakannasta tai kalakantaryhmästä peräisin olevat saaliit todennäköisesti täyttävät tai ylittävät Suomen käytettävissä olevan kyseisen kalakannan kiintiön, tai, jos kalakannan pyyntiponnistustaso todennäköisesti on saavutettu tai ylitetty. Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella säädettäisiin päivästä, jona kielto tulisi voimaan.

Euroopan unionin neuvosto vahvistaa vuosittain Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 43 artiklan 3 kohdan mukaisesti unionin kalastusmahdollisuudet. Kalastusmahdollisuuksien vahvistamisella tarkoitetaan käytännössä sitä, että unionille vahvistetaan suurin sallittu saalis ja sen käyttöoikeus jaetaan jäsenvaltioille kalastuskiintiöinä. Suomelle on vahvistettu kiintiöosuus kaikille Itämerellä kalastettaville kiintiöidyille kalalajeille punakampelaa lukuun ottamatta. Suomella on Itämerellä seuraavat saaliskiintiöt: Pohjanlahden silakkakiintiö, Suomenlahden ja Itämeren pääaltaan silakkakiintiö, läntisen silakan kiintiö, kilohailikiintiö, itäisen turskakannan kiintiö, läntisen turskakannan kiintiö sekä Itämeren pääaltaan ja Pohjanlahden lohikiintiö sekä Suomenlahden lohikiintiö. Lisäksi Suomella on pieni sillikiintiö pohjoisella Atlantilla. Kalastuskiintiöiden lisäksi yhteisessä kalastuspolitiikassa voidaan säännellä kalastusta rajoittamalla pyyntiponnistusta, kuten kalastuspäivien lukumäärää.

Neuvoston valvonta-asetuksen 35 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltion on vahvistettava päivä, josta alkaen sen lipun alla purjehtivien kalastusalusten tietystä kiintiöidystä kalakannasta tai kalakantaryhmästä kalastamien saaliiden on katsottava täyttäneen kyseisen kiintiön tai pyyntiponnistuksen katsotaan saavuttaneen säädetyn enimmäismäärän.

Vahvistetusta päivästä alkaen jäsenvaltion tulee kieltää kalastusaluksiltaan kalastus sekä päättää päivästä, johon saakka saaliiden jälleenlaivaus, kuljetus ja aluksesta purkaminen tai lopullisten saalisilmoitusten tekeminen on sallittua. Päätös on julkaistava ja se tulee viipymättä ilmoittaa komissiolle. Suomen silakka-, kilohaili- ja lohikiintiöt ovat viime vuosina joitakin kertoja täyttyneet kesken kalastuskauden.

Pykälän mukaan maa- ja metsätalousministeriön tehtävä olisi seurata saaliiden ja pyyntiponnistuksen määrän kehitystä saalisrekisterin tietojen sekä kyseistä kalakantaa kalastamassa olevien kalastusalusten lukumäärän, kalastuskapasiteetin ja sijainnin perusteella. Nämä tiedot antavat parhaan mahdollisen perustan kalastuksen kieltämistä koskevalle päätökselle. Koska saaliiden raportointi tapahtuu aina jälkikäteen, kalastuksen kieltopäivä joudutaan pääsääntöisesti säätämään maa- ja metsätalousministeriön asetuksella jo ennen kuin saalisrekisteri osoittaa kiintiön tulleen kokonaan kalastetuksi. Asetuksessa voidaan määrätä kielto koskemaan tietylle kalakannalle tarkoitettua koko kiintiöaluetta tai vain sitä osaa kiintiöalueesta, jolla kyseisestä kalakannasta saadaan merkittäviä saalismääriä. Tämä voisi koskea esimerkiksi tilannetta, jossa tietyn sivusaaliina saatavan kalakannan kiintiö on täyttynyt ja on tarpeen sallia varsinaisen kohdelajin kalastuksen jatkaminen niillä alueilla, joilla sivusaaliina saatavaa kalakantaa saadaan vain vähäisiä määriä. Tällä tavalla pienemmän kalakannan kiintiön täyttyminen ei estäisi kohdelajin kalastusta.

Sivusaaliina saatavan kalakannan saaminen saaliiksi ja sen kiintiön ylittäminen ei johtaisi seuraamuksiin Suomelle, koska Euroopan parlamentin ja neuvoston yhteistä kalastuspolitiikasta annetun asetuksen artiklan 15(9) perusteella jäsenvaltio voi sallia purkamisvelvoitteen alaisten kalakantojen osalta lisämäärien purkamisen aina kymmeneen prosenttiin jäsenvaltiolle myönnetystä kiintiöstä. Kiintiön ylitys vähennetään seuraavan vuoden kiintiöstä. Mikäli purkamiset ylittävät tämän määrän vähennetään nämä määrät kertoimilla neuvoston valvonta-asetuksen 105 artiklan mukaisesti. Sama koskee suurimman sallitun pyyntiponnistuksen ylittymistä. Maa- ja metsätalousministeriön tulee siten tapauskohtaisesti harkita kiellon voimaantulohetki ottaen huomioon kiintiön täyttymis- ja tarvittaessa ylitysaste sekä kiellon vaikutukset muiden kalakantojen hyödyntämiseen. Lisäksi kiellon voimaantulohetkeä voidaan myös harkita Euroopan parlamentin ja neuvoston yhteistä kalastuspolitiikasta annetun asetuksen artiklan 15(8) perusteella, joka mahdollistaa sen, että purkamisvelvoitteen alaisista kalakannoista saatavia saaliita voidaan yhdeksään prosenttiin saakka vähentää kohdelajin kalastuskiintiöstä, jos jäsenvaltion muun kuin kohdelajin kalastuskiintiö on täyttynyt tai jäsenvaltiolla ei ole kiintiötä kyseiselle kalakannalle. Muun kuin kohdelajin kalakannan on oltava turvallisten biologisten rajojen sisällä, eli sen kalastuskuolevuuden tulee alittaa Flim ja kutevan kannan koon ylittää Blim. Tämä koskee esim. tilannetta, jossa Suomen kilohailikiintiö on ylittynyt ja silakan troolikalastuksessa saadaan kilohailia sivusaaliina. Tässä tilanteessa Suomi voi vähentää kilohailikiintiön ylittävät saaliit esim. Pohjanlahden silakan kalastuskiintiöstä enintään yhdeksän prosentin edestä, edellyttäen, että kilohailikanta kansainvälisen merentutkimusneuvoston tietojen perusteella on turvallisissa biologisissa rajoissa. Sama koskee punakampelan saaliita turskankalastuksessa, jos turskakannan tila täyttää em. edellytykset.

Asetuksessa tulisi neuvoston valvonta-asetuksen säännöksen johdosta lisäksi määrätä ajasta, jonka aikana saaliiden pyyntitapahtuman jälkeinen käsittely olisi vielä sallittua. Säännöksellä parannettaisiin kalastuskiellon valvonnan edellytyksiä.

Viittauksella neuvoston LIS-asetuksen 3 artiklan 1 kohdan c alakohtaan selvennetään, että kalastettaessa asetuksella säädetyn kalastuskieltopäivän jälkeen kysymys on LIS-kalastuksesta, joka on vakava rikkomus neuvoston LIS-asetuksen 42 artiklan sekä yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä ja valvonnasta annetun lain (1188/2014) 51 §:n mukaan.

5 §.Kalastuksen säätely kansallisilla kiintiöillä. Yhteinen kalastuspolitiikka kuuluu Euroopan unionin yksinomaiseen toimivaltaan meren elollisten luonnonvarojen säilyttämisen osalta, mikä tarkoittaa sitä, että jäsenvaltiot tarvitsevat unionin valtuutuksen oikeudellisesti velvoittavien säädösten antoon. Parlamentin ja neuvoston yhteisestä kalastuspolitiikasta annetun asetuksen 19 artikla valtuuttaa jäsenvaltiot toteuttamaan toimenpiteitä kalakantojen säilyttämiseksi unionin vesillä, jos toimenpiteitä sovelletaan ainoastaan kyseisen jäsenvaltion lipun alla purjehtiviin kalastusaluksiin tai henkilöihin, jotka ovat sijoittuneet jäsenvaltion alueelle. Toimenpiteiden tulee olla asetuksen 2 artiklassa asetettujen yhteisen kalastuspolitiikan tavoitteiden mukaisia ja vähintään yhtä tiukkoja kuin unionin oikeuden mukaiset toimenpiteet.

Pykälässä säädettäisiin mahdollisuudesta enintään viisi vuotta voimassa olevalla valtioneuvoston asetuksella säätää alueellisista, alusryhmäkohtaisista ja ajallisista kansallisista kiintiöistä sellaisille unionissa kiintiöidyille kalakannoille, joita Suomen lipun alla olevilla kalastusaluksilla on oikeus kalastaa. Vaatimus olisi, että kiintiöiden riittävyyden turvaaminen, täysimääräinen hyödyntäminen, alueellisen kalastuspaineen sääntely tai kaupallisten kalastajien tasapuolisten kalastusmahdollisuuksien järjestäminen edellyttää asetuksella säätämistä. Asetuksessa säädettäisiin suurimmasta mahdollisesta saalismäärästä joko painona, kappalemääränä tai osuutena Euroopan unionin Suomelle vahvistaman kyseisen kalakannan kalastuskiintiöstä, joka saadaan kalastaa määritellyllä merialueella tai, jonka tietty alusryhmä saa kalastaa määritellyllä merialueella tai unionin Suomelle vahvistamalla kiintiöalueella. Yli vuoden voimassa olevassa asetuksessa suurimmasta mahdollisesta saalismäärästä säädetään osuutena Suomen kalastuskiintiöstä. Asetuksessa voidaan säätää myös määräajasta, jonka aikana saaliin enimmäissaalismäärää ei saa ylittää.

Alusryhmäkohtaisen kiintiön piiriin kuuluvat kalastusalukset voidaan määritellä käyttäen perusteena kalastusaluksen ominaisuutta (pituutta, vetoisuutta, konetehoa) tai aluksen käyttämää pyydystä. Alusryhmäkohtainen kansallinen kiintiö voisi koskea Suomelle vahvistettua kiintiöaluetta kokonaisuudessaan tai osaa siitä, jolloin rajoitus koskisi vain tavoitteen saavuttamisen kannalta välttämätöntä aluetta.

Alueellinen rajoitusalue määriteltäisiin koordinaatein tai ICES-alueittain tai -osa-alueittain. ICES-jaottelu perustuisi neuvoston asetukseen 2187/2005 kalavarojen säilyttämisestä teknisten toimenpiteiden avulla Itämeren, Belttien ja Juutinrauman vesialueilla liitteessä I tai muussa unionin lainsäädännössä olevaan vastaavaan ICES jaotteluun.

Valtioneuvoston asetuksella on muun muassa säädetty Itämeren pääaltaalle ja Suomenlahdelle alle ja yli 24 metrin pituisille kalastusalusryhmille kansalliset alueelliset kilohailikiintiöt, jolla on pyritty varmistamaan, että silakan troolikalastuksen sivusaaliina saatavan kilohailin kiintiö riittää ympärivuotiseen silakan troolikalastukseen Pohjanlahdella. Ilman rajoituksia Suomen kilohailikiintiö olisi voitu kalastaa lyhyessä ajassa loppuun Itämeren pääaltaalla. Silloin myös silakan kalastus olisi pitänyt kieltää niillä Pohjanlahden alueilla, joissa kilohailia saatiin merkittävissä määrin silakan kalastuksen sivusaaliina. Toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden käyttöönotto poistaa lähtökohtaisesti tarpeen tätä koskevalle säätelylle silakan ja kilohailin osalta. Suomen turskakiintiön hyödyntäminen saattaa kuitenkin jatkossa edellyttää vastaavia kalastuksen säätelytoimia. Oletettavasti säätelytarve koskisi ensisijaisesti yhtä kalenterivuotta kerrallaan, mutta joissakin tapauksissa saattaisi olla tarkoituksenmukaista antaa myös monivuotisia valtioneuvoston asetuksia.

6 §.Kansallisesti säädetyn kiintiön täyttyminen. Pykälässä säädettäisiin samanlaisesta kalastuskiellosta kuin 5 §:ssä. Kielto voitaisiin antaa, kun 5 §:n nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa säädetyn kansallisen kiintiön arvioidaan täyttyneen tai ylittyneen. Kielto koskisi niitä aluksia tai alueita ja kalakantoja, joihin valtioneuvoston kansallista kiintiötä koskevaa asetusta sovelletaan. Maa- ja metsätalousministeriö seuraisi kansallisesti asetetun kiintiön täyttymistä samalla tavalla kuin Suomen kokonaiskiintiön täyttymistä. Samoin maa- ja metsätalousministeriön asetuksella säädettäisiin kalastuskiellon voimaantulopäivästä ja ajankohdasta, jonka jälkeen saaliiden pyyntitapahtuman jälkeinen käsittely ei enää olisi sallittua.

Neuvoston LIS-asetuksen 3 artiklan soveltamisalan piirissä ovat myös ne kansalliset säännökset, jotka on annettu Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan täytäntöön panemiseksi. Kalastaminen kansallisesti asetetun kiintiön täyttymisen tai ylittymisen johdosta asetuksella säädetyn kalastuskieltopäivän jälkeen olisi rinnasteinen Suomelle vahvistetun kiintiön täyttymisen jälkeiseen kalastukseen.

7 §.Suomen kalastuskiintiöiden vaihto muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden kanssa. Parlamentin ja neuvoston yhteistä kalastuspolitiikkaa koskevan asetuksen 16 artiklan 8 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat vaihtaa keskenään kaikki niille jaetut kalastusmahdollisuudet tai osan niistä ilmoitettuaan asiasta komissiolle. Pykälässä esitetään, että jos Suomessa kiintiöiden riittävyyden turvaaminen tai toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden täysimääräinen hyödyntäminen, alueellisen kalastuspaineen tasaaminen tai kaupallisen kalastajien tasapuolisten kalastusmahdollisuuksien järjestäminen edellyttää, että jotain saaliskiintiötä tulisi saada lisää, maa- ja metsätalousministeriö voisi vaihtaa Suomen käytettävissä olevia ja Suomelle tulevaisuudessa myönnettäviä kiintiöitä tai osia niistä muiden jäsenvaltioiden kanssa. Edellytyksenä on kuitenkin myös, että luovutettavaa saaliskiintiötä voitaisiin samanaikaisesti pienentää. Ministeriö päättäsi, mitä saaliskiintiötä (kalakantaa) saadaan vaihdossa vastikkeena ja kuinka paljon. Ministeriön tekemä kiintiövaihto voisi tapahtua toimijakohtaisen kalastuskiintiön haltijan tai kaupallisen kalastuksen edustajien taikka ministeriön aloitteesta esim. siten, että luvun 4 mukainen tuottajaorganisaatio olisi kerännyt tätä koskevien haltijoiden aloitteet ja tiedot toiselta jäsenvaltiolta saatavista kiintiöistä. Tämän jälkeen ministeriö voisi toteuttaa kiintiövaihdon. Ministeriön tulisi ennen kiintiövaihtoa sopivalla joustavalla menettelyllä kuulla kaupallisten kalastajien edustajia mukaan lukien siirrettävien käyttöoikeuksien haltijoita.

Vaihdon edellytys olisi, että sillä edistetään kiintiöiden riittävyyttä tai täysimääräistä hyödyntämistä taikka, että sillä tasataan alueellista kalastuspainetta tai tuetaan kalastusmahdollisuuksien tasapuolista jakautumista kaupallisten kalastajien kesken. Täysimääräisen hyödyntämisen edellytys täyttyisi esimerkiksi tilanteessa, jossa silakkakiintiö on vaarassa jäädä vajaasti kalastetuksi, koska kilohailikiintiö on täyttynyt. Vaihtamalla jotain muuta kalakantaa, josta saadaan vastikkeena kilohailia, mahdollistetaan silakkakiintiön täysimääräinen hyödyntäminen. Siirrettävien käyttöoikeuksien haltijoiden kannalta kiintiövaihto voi olla edellytys toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden täysimääräiselle käytölle. Alueellisen kalastuspaineen tasaamisen edellytys voisi tulla kysymykseen tilanteessa, jossa Suomi vaihtaa loheen Itämeren pääaltaalla ja Pohjanlahdella jotain muuta kiintiöityä kalakantaa. Tällöin vaihdossa saatu lohikiintiö käytettäisiin Pohjanlahdella eikä Itämeren pääaltaalla, mikä johtaisi siihen, että kalastus kohdistuisi vahvempiin lohikantoihin ja pieniin, lisääntymisen kannalta vähemmän arvokkaisiin koiraslohiin (kossi), joita kansallisen kalastuskauden ja lohen nousun loppupuolella on runsaasti. Vaihto olisi omiaan lisäämään myös Pohjanlahden rannikkoalueella toimivien kaupallisten kalastajien tasapuolisia kalastusmahdollisuuksia.

8 §.Muut kalastusrajoitukset. Tämän luvun 5 §:ssä esitetyn kiintiöiden määrällistä tai ajallista käyttöä rajoittavan asetuksenantovaltuuden lisäksi on tarpeen säätää valtioneuvostolle ja maa- ja metsätalousministeriölle asetuksenantovaltuudet, joilla voidaan säätää tiettyä merialuetta koskevasta määräaikaisesta kalastuskiellosta, ajallisista tai määrällisistä rajoituksista pyydysten käytölle tai säätää pyydysten teknisistä ominaisuuksista. Säädettävät rajoitukset voisivat koskea kaikkia tai vain tietyn ryhmän kalastusaluksia. Edellytyksenä olisi, että kiintiöiden riittävyyden turvaaminen tai niiden täysimääräinen hyödyntäminen, kalakantojen säilyttäminen ja hoitaminen, alueellisen kalastuspaineen säätely tai kaupallisten kalastajien tasapuolisten kalastusmahdollisuuksien järjestäminen edellyttäisi asetuksen antamista.

Määräaikaisesta alueellisesta kalastuskiellosta ja ajallisista, alueellisista tai määrällisistä rajoituksista kiintiöityjen tai muutoin säädeltyjen kalakantojen pyyntiin käytettävien pyydysten käytölle säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella. Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella annettaisiin tarkempia säännöksiä pyydysten teknisistä ominaisuuksista. Määräaikainen valtioneuvoston asetuksella annettava kalastuskielto voisi koskea esimerkiksi Suomeen rekisteröityneiden kalastusalusten lohenkalastusta Itämeren pääaltaalla. Pyydysten käyttöä koskeva maa- ja metsätalousministeriön asetuksella säädettävä rajoitus voisi koskea esimerkiksi silakan troolauksessa käytettävää silmäkokoa.

Pykälän 2 momentissa on viittaus neuvoston LIS-asetuksen 3 artiklan 1 kohdan c alakohtaan ja e alakohtaan. Alakohdassa c säädetään LIS-kalastukseksi kalastuskieltoalueella ja kieltoaikana kalastaminen ja alakohdassa e kiellettyjen ja säännösten vastaisten pyydysten käyttö.

Pykälän mukaisista rajoituksista säädettäessä tulee ottaa huomioon parlamentin ja neuvoston yhteistä kalastuspolitiikkaa koskevan asetuksen 19 ja 20 artiklat. Artiklassa 19 jäsenvaltion toimenpiteiden toteuttamisvalta ulotetaan ainoastaan jäsenvaltion lipun alla purjehtiviin aluksiin unionin vesillä, mutta 20 artiklassa jäsenvaltio valtuutetaan toteuttamaan syrjimättömiä toimenpiteitä kalakantojen säilyttämiseksi ja hoitamiseksi ja meriekosysteemin suojelutason ylläpitämiseksi tai parantamiseksi 12 meripeninkulman sisällä asianomaisen jäsenvaltion perusviivoista edellyttäen, ettei unioni ole toteuttanut erityisesti kyseistä aluetta koskevia tai erityisesti asianomaisen jäsenvaltion havaitsemaa ongelmaan puuttuvia säilyttämis- ja hoitotoimenpiteitä. Jäsenvaltion toimenpiteiden on sovittava yhteen asetuksen 2 artiklassa asetettujen yhteisen kalastuspolitiikan tavoitteiden kanssa ja oltava vähintään yhtä tiukkoja kuin unionin mukaiset toimenpiteet. Jos jäsenvaltion suunnittelemat toimenpiteet todennäköisesti vaikuttavat muiden jäsenvaltioiden aluksiin, toimenpiteet saa toteuttaa vasta sen jälkeen, kun komissiota, asianomaista jäsenvaltiota ja asianomaisia neuvoa antavia toimikuntia on kuultu toimenpideluonnoksesta. Komissio voi vielä toimenpiteen antamisen jälkeen pyytää jäsenvaltiota muuttamaan tai peruuttamaan toimenpiteen.

9 §.Tarkemmat säännökset Euroopan unionin lainsäädännössä tarkoitetuista säilyttämistoimenpiteistä ja monivuotisista suunnitelmista. Euroopan parlamentin ja neuvoston yhteisestä kalastuspolitiikasta annetun asetuksen 18 artiklassa on säännökset alueellisesta yhteistyöstä säilyttämistoimenpiteitä koskien. Artiklan 8 kohdassa säädetään tilanteesta, jossa maantieteelliseen alueeseen sovellettavassa unionin säilyttämistoimenpiteessä tai monivuotisessa suunnitelmassa on annettu jäsenvaltioille valta hyväksyä asetetussa määräajassa toimenpiteitä, jotka määrittävät tuota säilyttämistoimenpidettä tarkemmin. Artiklan mukaan tällaisissa tilanteissa asianomaisten valtioiden on tehtävä tiivistä yhteistyötä kyseessä olevia tarkentavia toimenpiteitä hyväksyessään.

Jäsenvaltioiden on kuultava asianomaisia neuvoa-antavia toimikuntia ja niiden on varmistettava, että toimenpiteet perustuvat parhaisiin käytettävissä oleviin tieteellisiin lausuntoihin ja että ne ovat yhteisen kalastuspolitiikan ja kyseisen säilyttämistoimenpiteen tai monivuotisen suunnitelman tavoitteiden mukaisia, ja vähintään yhtä tiukkoja kuin unionin oikeuden mukaiset toimenpiteet. Komissio on otettava mukaan jäsenvaltioiden väliseen yhteistyöhön ja sen huomautukset on otettava huomioon. Jäsenvaltio voi hyväksyä omat kansalliset toimenpiteensä vain, jos toimenpiteen sisällöstä on päästy yhteisymmärrykseen kaikkien asianomaisten jäsenvaltioiden kesken. Jos komissio katsoo, että jäsenvaltion toimenpide ei vastaa säilyttämistoimenpiteessä vahvistettuja edellytyksiä, se voi asianmukaisesti perustellen pyytää asianomaista jäsenvaltiota muuttamaan toimenpidettään tai kumoamaan sen.

Pykälässä esitetään valtioneuvostolle oikeutta antaa asetuksella unionin tasolla säädettyjä säilyttämistoimenpiteitä ja monivuotisia suunnitelmia koskevia tarkempia säännöksiä silloin kun säännösten antaminen on Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan täytäntöön panemiseksi välttämätöntä. Valtuutus koskisi ainoastaan tilanteita, joissa jäsenvaltioille on unionin säilyttämistoimenpidettä tai monivuotista suunnitelmaa koskevassa asetuksessa annettu oikeus hyväksyä tarkempia toimenpiteitä siten kuin parlamentin ja neuvoston yhteistä kalastuspolitiikkaa koskevan asetuksen 18 artiklan 8 kohdassa säädetään. Unionin säilyttämistoimenpiteissä tai monivuotisissa suunnitelmissa tarkoitettujen pyydysten teknisiä ominaisuuksia ja käyttöä koskevia säännöksiä voitaisiin antaa maa- ja metsätalousministeriön asetuksella.

Alueellistamisjärjestelmä on uusi ja vaikka käytännön kokemukset siitä ovat rohkaisevia, on alueellistamista Itämeren osalta sovellettu vain kerran laadittaessa BALTFISH:n yhteistä suositusta Itämeren poisheittosuunnitelmasta, jonka komissio on sellaisenaan toimeenpannut komission delegoidulla asetuksella (EU) N:o 1396/2014 Itämerta koskevan poisheittämissuunnitelman laatimisesta. Parlamentin ja neuvoston yhteistä kalastuspolitiikkaa koskevan asetuksen 18 artiklan 8 kohdassa viitataan siihen, että kansalliset toimenpiteet pitäisi hyväksyä asetetussa määräajassa. Hyväksyminen edellyttää myös yhteisymmärrystä toimenpiteen sisällöstä asianomaisten jäsenvaltioiden kesken ja käytännössä myös komission hyväksymistä. Suomessa toimenpiteitä hyväksyttäessä ja asetuksia annettaessa tulee ottaa huomioon perustuslain 80 §, jonka mukaan lailla on säädettävä yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä asioista, jotka perustuslain mukaan muuten kuuluvat lain alaan.

10 §. Kalastusluvat. Neuvoston ja komission valvonta-asetusten mukainen kalastuslupa myönnetään aina aluskohtaisesti. Komission valvonta-asetuksessa on tarkennettu, että kalastuslupavaatimus ei koske niitä kokonaispituudeltaan alle kymmenen metriä pitkiä unionin kalastusaluksia, jotka kalastavat yksinomaan lippuvaltionsa aluevesillä. Tiettyjä kalastuksia koskevissa asetuksissa saattaa kuitenkin olla poikkeuksia säännöstä. Neuvoston valvonta-asetuksen 7 artiklan 1 kohdassa säädetään yleisesti, missä tapauksissa lupaa edellytetään. Suomalaisten kalastusalusten osalta oleellisimmat edellytykset koskevat tällä hetkellä kalastuksen monivuotisia suunnitelmia, pyyntiponnistuksen rajoittamisohjelmaa ja tieteellisiin tarkoituksiin kalastamista.

Kalastuslupien myöntäminen liittyy kiinteästi kalastuksen valvontaan. Pykälässä esitetään, että elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus myöntäisi luvat ja pitäisi niistä rekisteriä. Lupa voidaan neuvoston valvonta-asetuksen mukaan antaa ainoastaan sellaiselle alukselle, jolla on voimassa oleva kalastuslisenssi. Lupa myönnettäisiin enintään kymmeneksi kalenterivuodeksi kerrallaan. Kalastustoiminnan harjoittajien täytyy pystyä suunnittelemaan toimintaansa mahdollisimman pitkäjänteisesti, minkä takia on perusteltua myöntää mahdollisimman pitkäkestoisia lupia ja välttää niihin liittyvää hallinnollista taakkaa. Luettelo myönnetyistä kalastusluvista on komission valvonta-asetuksen 5 artiklan mukaisesti asetettava neuvoston valvonta-asetuksen 114 artiklassa tarkoitettujen verkkosivujen suojattuun osioon.

Jos kaikille hakijoille ei voida myöntää lupia, ehdotetaan, että etusijalle asetettaisiin ne kalastuslisenssinhaltijat, joiden kalastusalukset ovat kyseisen lisenssinhaltijan hallinta-aikana ilmoittaneet elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle kyseisessä luvassa tarkoitettujen kalakantojen saaliita viimeisten viiden haettavaksi julistamista edeltävän vuoden aikana useimpien kalenterivuosien aikana. Etusija liittyisi siten hakijan aikaisempaan panostukseen kyseiseen kalastukseen, mikä todettaisiin aiemman kalastustoiminnan perusteella. Pykälään ehdotetaan myös säännöstä, joka mahdollistaisi, että enintään kymmenen prosenttia tai Euroopan unionin säännöksellä Suomelle osoitettu ja siitä jäljellä oleva lupamäärä voidaan varata hakijoille, joilla ei ole lainkaan vaatimukset täyttävää saalishistoriaa. Tällaiset hakijat asetettaisiin etusijajärjestykseen siten, että kalastusaluksensa pääkoneen kilowatteina ilmaistun tehon mukainen pienin teho antaisi parhaan etusijan hakijan hyväksynnälle. Tällä tavalla voitaisiin uusille toimijoille ja pienimuotoiselle kaupalliselle kalastukselle taata pääsy luvanvaraiseen kalastukseen.

Pykälään ehdotetaan asetuksenantovaltuutta maa- ja metsätalousministeriölle. Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella voitaisiin säätää tarkemmin luvissa tarkoitetuista kalakannoista ja sallituista pyydyksistä, myönnettävien lupien lukumäärästä, 2 momentissa tarkoitetuista saalisilmoituksista, lupien voimassaoloalueesta ja -ajasta sekä lupien hakumenettelystä. Ilman tarvittavaa lupaa kalastaminen olisi LIS-kalastusta neuvoston LIS-asetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan perusteella.

11 §. Kalastusluvan siirtäminen. Jos kalastusalus myydään tai muutoin luovutetaan kesken luvan voimassaoloajan, pääsäännön mukaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus siirtäisi luvan aluksen uudelle lisenssinhaltijalle kalastusluvan jäljellä olevaksi ajaksi. Lupaa ei kuitenkaan voida siirtää, jos kalastusaluksen kansallisuus luovutuksen johdosta muuttuu. Pykälään esitetään myös osapuolille mahdollisuutta sopia kirjallisesti siitä, että lupa jää aluksen entiselle lisenssinhaltijalle. Entisellä lisenssinhaltijalla voi olla toinen kalastusalus, jolle hän haluaa luvan siirrettäväksi. Siirto toiseen alukseen ei ole aina mahdollista, sillä unionin säännöksillä luvat on saatettu sitoa aluksen ominaisuuksiin kuten vetoisuuteen tai tehoon.

3luku Suomen kalastuskiintiöiden jakaminen kaupallisille kalastajille

12 §. Suomen kalastuskiintiöiden jakaminen siirrettäviksi käyttöoikeuksiksi. Euroopan parlamentin ja neuvoston yhteisestä kalastuspolitiikasta annetun asetuksen 21 artiklassa todetaan, että jäsenvaltiot voivat perustaa kalastusoikeuksien siirtojärjestelmän. Ehdotetun lain 3 luku sisältää säännökset Suomessa käyttöön otettavalle edellä mainitulle EU-lainsäädännössä tarkoitetulle kalastusoikeuksien siirtojärjestelmälle. Koska Suomessa kalastusoikeus-käsitteellä on vakiintunut tietty käyttötarkoitus ja Suomessa käyttöön otettavaksi ehdotetussa järjestelmässä kalastusoikeus säilyisi valtiolla ja yrityksille ja ammatinharjoittajille annettaisiin käyttöoikeus Suomen kalastuskiintiöihin, ehdotetaan että Suomessa niistä käytettäisiin nimitystä siirrettävä käyttöoikeus.

Siirrettäviä käyttöoikeuksia ja niihin perustuvia toimijakohtaisia kalastuskiintiöitä koskevan järjestelmän tavoitteena on merialueen kaupallisen kalastuksen toimintaedellytysten parantaminen ja kalastuksen järjestäminen tehokkaalla ja ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla. Tavoitteena on asettaa Itämeren kalastusmahdollisuudet ja hyödyntää kalakantoja yhteisen kalastuspolitiikan ja kestävän enimmäistuoton periaatteiden mukaisesti. Pykälässä esitetään siten, että Suomen silakan, kilohailin ja lohen kalastuskiintiöt jaettaisiin siirrettäviksi käyttöoikeuksiksi merialueen kaupallisen kalastuksen toimintaedellytysten parantamiseksi ja kalastuksen järjestämiseksi tehokkaalla ja kestävällä tavalla. Suomelle vahvistetaan vuosittain neuvoston asetuksella Suomenlahden ja Itämeren pääaltaan silakkakiintiö, Pohjanlahden silakkakiintiö, kilohailikiintiö, Suomenlahden lohikiintiö sekä Itämeren pääaltaan ja Pohjanlahden lohikiintiö. Nämä kaikki on tarkoitus jakaa siirrettäviksi käyttöoikeuksiksi. Lisäksi Suomelle vahvistetaan silakkakiintiö ICES:n osa-alueille 22–24, nk. läntinen silakkakiintiö, jota pienen koon takia (Suomen kalastuskiintiö on 2 tonnia vuonna 2016) ei kuitenkaan jaettaisi siirrettäviksi käyttöoikeuksiksi.

Ahvenanmaan maakunnalla on Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 18 §:n 16 kohdan mukaan lainsäädäntövalta kalastusta, kalastusalusten rekisteröintiä ja kalastuselinkeinon ohjaamista koskevissa asioissa. Suomen silakan, kilohailin ja lohen kalastuskiintiöt on siten tarpeen jakaa Manner-Suomen ja Ahvenanmaan maakunnan kesken siten, että Ahvenanmaan maakunnan osuudet Suomen kalastuskiintiöistä määritetään ja ne siirretään Ahvenanmaan maakunnan hallituksen hallinnoitavaksi. Manner-Suomen ja Ahvenanmaan kalastajien yhdenvertaisen kohtelun varmistamiseksi on tärkeää, että Ahvenanmaalle kuuluvat osuudet määritetään samoilla perusteilla kuin Manner-Suomen kaupallisille kalastajille. Maa- ja metsätalousministeriö vahvistaisi Ahvenanmaalle kuuluvat osuudet Suomen kalastuskiintiöistä lähtökohtaisesti 13 §:n jakoperusteiden mukaisesti. Tämä varmistaisi yhdenvertaisen kohtelun. Päätös jakamisesta tehtäisiin itsehallintolain 59 b §:n 2 momentin mukaisesti. Pykälän 2 momentissa esitetään siten, että Ahvenanmaan maakunnan osuudet siirrettäisiin Ahvenanmaan maakunnan hallituksen hallinnoitaviksi.

Silakan ja kilohailin kalastus tapahtuu pääosin pyyntiteholtaan suurilla troolialuksilla ja pienemmässä määrin rysillä. Näissä kalastusmuodoissa olisi tarpeen päästä tilanteeseen, joissa yritykset voisivat nykyisen saaliin määrästä kilpailemisen sijaan keskittyä markkinoiden tarpeiden tyydyttämiseen ja saada sitä kautta kalasta korkeampaa hintaa ja parantaa kannattavuutta. Sama pätee myös lohenkalastukseen ja lisäksi valtioneuvoston periaatepäätöksenä vuonna 2014 vahvistetun lohi- ja meritaimenstrategian lähtökohtana on, että lohenkalastuksessa otetaan käyttöön toimijakohtaiset kalastuskiintiöt, jotka puolestaan edellyttävät siirrettävien käyttöoikeuksien käyttöönottoa myös lohenkalastuksessa. Siirtyminen siirrettäviin käyttöoikeuksiin perustuvaan järjestelmään turvaisi parhaiten nämä tavoitteet muun muassa Ruotsin ja Viron kokemusten valossa. Suomen turskan kalastuskiintiöt (itäinen ja läntinen) ovat määrältään pienet ja niiden hyödyntäminen on keskittynyt vain harvoille aluksille. On myös mahdollista, että turskasaaliit Suomen rannikkovesillä kasvavat merkittävästi, jolloin koko Suomen itäisen turskan kalastuskiintiö tulisi varata sivusaaliskiintiöksi, jotta vältyttäisiin erityisesti rannikkokalastuksen tarpeettomalta rajoittamiselta. Näistä syistä johtuen Suomen turskan kalastuskiintiötä ei ehdoteta jaettavaksi siirrettäviksi käyttöoikeuksiksi. Järjestelmän mukaisia käyttöoikeuksia jaettaessa jaetaan valtiolle kuuluvat Suomen kalastuskiintiöiden siirrettävät käyttöoikeudet yksityisille yrityksille ja ammatinharjoittajille, joten pykälässä esitetään, että maa- ja metsätalousministeriö kansallisesta kalastuspolitiikasta ja Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta täytäntöönpanosta vastaavana toimivaltaisena viranomaisena jakaisi hakemusten perusteella Suomen silakan, kilohailin ja lohen kalastuskiintiöt siirrettäviksi käyttöoikeuksiksi.

Siirrettävät käyttöoikeudet on tarpeen varata niille yrityksille ja ammatinharjoittajille, joilla on mahdollisuus Euroopan unionin ja kansallisen lainsäädännön mukaisesti hyödyntää niitä, joten pykälän 3 momentissa esitetään, että Ahvenanmaalle 2 momentin mukaisesti siirrettävien osuuksien vähentämisen jälkeen siirrettävät käyttöoikeudet myönnettäisiin merialueen kaupalliseen kalastukseen merellä toimivista kalastus- ja vesiviljelyalusten rekisteröinnistä annetun lain mukaisesti (690/2010) rekisteröidyn aluksen omistaville kaupallisille kalastajille, jotka voivat olla kalastusta harjoittavia yrityksiä tai ammatinharjoittajia. Maa- ja metsätalousministeriö tekisi siirrettäviä käyttöoikeuksia koskevan päätöksen mahdollisimman nopeasti tämän lain tultua voimaan.

Pykälän 4 momentissa esitetään, että siirrettävät käyttöoikeudet ilmaistaisiin promilleosuuksina, sillä ne on tarpeen ilmaista tiettyinä osuuksina Suomen tiettyä kalakantaa koskevasta kalastuskiintiöstä, jotta niiden avulla voitaisiin jakaa lain 18 §:n mukaiset vuosittaiset toimijakohtaiset kalastuskiintiöt. Promilleosuus esitetään ilmaistavaksi kahden desimaalin tarkkuudella, jotta edellä mainitut toimijakohtaiset kalastuskiintiöt voitaisiin jakaa riittävällä tarkkuudella eli silakan ja kilohailin kalastuksessa tonnin ja lohen kalastuksessa kalan tarkkuudella.

Eri kalastusmuotojen tasapuolisen kohtelun ja rysäkalastuksen toimintamahdollisuuksien turvaamiseksi sekä trooli- ja rysäkalastuksen välisten siirrettävien käyttöoikeuksien siirtojen säätelyn mahdollistamiseksi pykälän 5 momentissa esitetään, että Suomen silakan kalastuskiintiöitä koskevat siirrettävät käyttöoikeudet jaettaisiin erikseen troolikalastuksen ja rysäkalastuksen siirrettäviksi käyttöoikeuksiksi.

Pykälään ehdotetaan asetuksenantovaltuutta valtioneuvostolle. Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää tarkemmin 3 momentissa tarkoitettua siirrettävien käyttöoikeuksien päätöstä koskevasta haku- ja päätösmenettelystä ja hakemukseen liitettävistä asiakirjoista.

13 §. Siirrettävien käyttöoikeuksien jakoperusteet. Siirrettävien käyttöoikeuksien järjestelmän kannalta on erittäin tärkeää, että ne jaetaan oikeudenmukaisten ja tasapuolisten perusteiden mukaisesti. Tämän takia pykälän 1 momentissa esitetään, että siirrettävät käyttöoikeudet jaettaisiin promilleosuuksina kaupallisille kalastajille sen mukaan, kuinka suuri kunkin kaupallisen kalastajan omistuksessa olevan tai olleen kalastusaluksen tai kalastusalusten kyseiseen Suomen kalastuskiintiöön kuuluva saalis on ollut vuosina 2011–2015 verrattuna kaikkien hakijoiden samalla tavalla laskettuun kokonaissaaliiseen. Saalishistoriaan perustuva jako on koettu yritysten ja ammatinharjoittajien keskuudessa selvästi oikeudenmukaisimmaksi jakoperusteeksi. Myös muissa maissa vastaavien järjestelmien jakoperusteena on aina ollut saalishistoria. EU:n kalastuskiintiöiden jakamisessa on myös noudatettu niin kutsuttua suhteellista vakautta, joka on laskettu jäsenvaltioiden saalishistorian perusteella.

Yritystoiminnan tilapäisten häiriöiden, esimerkiksi sairauden tai aluksen moottorin hajoamisen, vaikutusten vähentämiseksi pykälän 2 momentissa esitetään, että saaliin suuruutta laskettaessa kultakin hakijalta otetaan viiteajanjaksolta 2011–2015 mukaan ne kolme kalenterivuotta, joiden aikana hakijan omistuksessa oleville tai olleille aluksille on kirjattu yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä ja valvonnasta annetun lain (1188/2014) 30 §:ssä tarkoitettuun saalisrekisteriin eniten kyseisen kalastuskiintiön saaliita.

Lohen kalastuksessa Pohjanlahdella on monia erityispiirteitä. Alueella on muun muassa ns. terminaalialueita, jolla lohenkalastus on ollut sallittu aiemmin ja useammalla pyydyksellä kuin muilla alueilla. Tämä on koettu epäoikeudenmukaiseksi kyseisten alueiden ulkopuolella kalastavien taholta. Toisaalta lievemmällä säätelyllä on mahdollistettu nimenomaan pyydettäviksi tarkoitettujen rakennettujen jokien velvoiteistutuslohien hyödyntäminen, joten lievemmästä säätelystä saatua hyötyä ei ole perusteltua vähentää kokonaan saalishistoriasta. Lievemmän säätelyn aiheuttaman hyödyn oikeudenmukaiseksi huomioon ottamiseksi pykälässä esitetään, että lohen kalastuksessa leveyspiirin 65°30´N pohjoispuolella ennen 25 päivänä kesäkuuta ja leveyspiirin 64°00´N ja 65°30`N välisellä merialueella ennen 20 päivänä kesäkuuta pyydetystä saaliista lasketaan mukaan saalishistoriaan 80 prosenttia. Lohenkalastuksen aloitusaika terminaalialueiden ulkopuolella on ollut pitkään 20 tai 25 päivä kesäkuuta. Terminaalikalastusalueilla on vuosina 2011–2015 ennen edellä mainittuja päivämääriä kalastettu keskimäärin noin 1 300 lohta, joista noin 260 lohta siirtyisi tasauksena muiden kaupallisten kalastajien jaettaviksi.

Jotta lohenkalastuksessa vältettäisiin siirrettävien käyttöoikeuksien liiallinen sirpaloituminen ja hallinnollinen työ, pykälässä esitetään, että lohen kalastuksessa hakijalle ei jaeta siirrettäviä käyttöoikeuksia, jos hakijan kyseiseen Suomen kalastuskiintiöön kirjattujen 2 momentin mukaisesti laskettujen kolmen kalenterivuoden saaliin keskiarvo on alle kymmenen lohta.

Euroopan unionin lainsäädännössä saatetaan muuttaa Suomen kalastuskiintiöitä koskevia kiintiöalueita. Esimerkiksi Itämeren lohen monivuotista hoitosuunnitelmaa koskevassa komission ehdotuksessa on esitetty vain yhtä lohen kiintiöaluetta. Tämän takia pykälässä esitetään, että jos Euroopan unionin lainsäädännössä muutetaan silakkaa, kilohailia tai lohta koskevia kiintiöalueita, maa- ja metsätalousministeriö jakaa päätöksellään kyseisen Suomen kalastuskiintiön siirrettävät käyttöoikeudet uudelleen siirrettävien käyttöoikeuksien haltijoille voimassa olevien siirrettävien käyttöoikeuksien perusteella jaettujen 20 §:ssä tarkoitettujen toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden osoittamassa suhteessa.

Pykälään ehdotetaan asetuksenantovaltuutta valtioneuvostolle. Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää 2, 3 ja 4 momentissa tarkoitettujen tietojen selvittämistä koskevista menettelyistä ja tarkemmista laskentamenettelyistä.

14 §. Siirrettävien käyttöoikeuksien keskittymisen rajoittaminen. Avoimen kilpailun varmistamiseksi ja mahdollisesti syntyvän määräävän markkina-aseman aiheuttamien kielteisten vaikutusten välttämiseksi on tarpeen rajoittaa siirrettävien käyttöoikeuksien keskittymistä. Myös muiden maiden, erityisesti Islannin ja Tanskan, kokemusten perusteella yritystoiminnan hallitsematon keskittyminen voi johtaa markkinoiden kannalta kalan tarjonnan yksipuolistumiseen ja siltä osin kannattavan kalastus- tai jalostustoiminnan loppumiseen. Näistä seikoista johtuen pykälässä esitetään että yhdellä siirrettävän käyttöoikeuden haltijana toimivalla kaupallisella kalastajalla voisi olla hallussaan enintään 200,00 promillea kustakin Suomen kalastuskiintiötä koskevista siirrettävistä ja 17 §:ssä tarkoitetuista ei-siirrettävistä käyttöoikeuksista. Lisäksi on tarpeen rajoittaa siirrettävien käyttöoikeuksien keskittymisrajoitusten kiertämistä yhtiöjärjestelyillä. Tästä johtuen pykälässä esitetään, että osakeyhtiölain (624/2006) 8 luvun 12 §:ssä tarkoitettu konserni, joka harjoittaa kaupallista kalastusta, katsottaisiin yhdeksi kaupalliseksi kalastajaksi.

15 §. Siirrettävien käyttöoikeuksien voimassaolo ja voimassaolon jatkaminen. Siirrettävien käyttöoikeuksien järjestelmän tavoitteena on mahdollistaa pitkäjänteinen ja suunnitelmallinen yritystoiminnan kehittäminen. Tästä johtuen pykälässä esitetään, että siirrettävät käyttöoikeudet olisivat voimassa kymmenen kalenterivuotta siitä, kun ne ensimmäisen kerran jaetaan.

Edellä mainittujen perusteiden mukaisesti on tärkeää, että maa- ja metsätalousministeriö jatkaa siirrettävien käyttöoikeuksien voimassaoloaikaa riittävän varhaisessa vaiheessa ennen niiden umpeutumista. Voimassaolon jatkamisen katsotaan edellyttävän siirrettävän käyttöoikeuden haltijan kirjallista hakemusta, millä tämä ilmaisee halunsa jatkaa toimintaansa järjestelmän mukaisesti. Pykälässä esitetään näistä seikoista johtuen, että maa- ja metsätalousministeriö myöntäisi siirrettävän käyttöoikeuden haltijan valtioneuvoston asetuksella säädetyssä määräajassa saapuneen hakemuksen perusteella siirrettävälle käyttöoikeudelle jatkoaikaa enintään viideksi kalenterivuodeksi kerrallaan. Jatkoajan myöntäminen edellyttäisi, että hakija on kirjattu kyseessä olevan siirrettävän käyttöoikeuden haltijaksi 30 §:ssä tarkoitettuun rekisteriin.

Jos siirrettävän käyttöoikeuden haltija ei osoita kiinnostusta jatkaa toimintaansa järjestelmän mukaisesti, on perusteltua, että siirrettävät käyttöoikeudet palautuvat valtiolle, joka jakaa ne uudelleen aktiivisille kaupallisille kalastajille Suomen kalastuskiintiöiden mahdollisimman täysimääräisen käytön varmistamiseksi ja kestävän enimmäistuoton saavuttamiseksi. Pykälässä esitetään siten, että jos siirrettävän käyttöoikeuden haltija ei hae siirrettävän käyttöoikeuden voimassaolon jatkamista säädetyssä määräajassa, käyttöoikeus palautuu valtiolle alkuperäisen voimassaoloajan umpeuduttua.

Pykälään ehdotetaan asetuksenantovaltuutta valtioneuvostolle. Valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin menettelystä jatkoajan hakemiseksi ja haun määräajasta.

16 §. Siirrettävien käyttöoikeuksien siirtäminen . Siirrettäviä käyttöoikeuksia koskevan järjestelmän tavoitteena on mahdollistaa yritystoiminnan pitkäjänteinen ja optimaalinen suunnittelu. Yksi edellytys tälle on mahdollistaa siirrettävien käyttöoikeuksien siirtäminen kaupallisten kalastajien välillä mahdollisimman vapaasti joko vastikkeellisesti tai vastikkeetta. Valtio ei kontrolloi sinänsä siirron taustalla olevaa toimea, vaan tarkistaa seuraavissa momenteissa olevien edellytysten täyttymisen ja että siirrettäviä käyttöoikeuksia ei siirretä toimijoille, jotka eivät voi harjoittaa siirrettävien käyttöoikeuksien perusteella jaettavien toimijakohtaisten kiintiöiden hyödyntämistä. Pykälässä esitetään siten, että siirrettävän käyttöoikeuden haltijalla olisi oikeus siirtää siirrettävä käyttöoikeus kokonaan tai osittain kaupalliselle kalastajalle, joka omistaa merialueen kaupalliseen kalastukseen rekisteröidyn kalastusaluksen. Koska Ahvenanmaan maakunnan osuudet kalastuskiintiöistä on siirretty Ahvenanmaan maakunnan hallituksen hallinnoitavaksi, pykälässä esitetään, että siirrettävää käyttöoikeutta ei saisi kuitenkaan siirtää Ahvenanmaan maakunnan alueella kotipaikkaansa pitävälle kaupalliselle kalastajalle.

Suomen kalastuskiintiöiden mahdollisimman täysimääräisen hyödyntämisen varmistamiseksi on tärkeää varmistaa, että siirrettävän käyttöoikeuden haltijat ovat mahdollisimman aktiivisia. Tästä johtuen pykälässä on nimenomaisesti esitetty, että siirrettävän käyttöoikeuden haltijan kuolin- tai konkurssipesä voisi siirtää siirrettävän käyttöoikeuden samoilla edellytyksillä kuin alkuperäinen oikeudenomistaja.

Siirrettävää käyttöoikeutta ei saa siirtää, mikäli se johtaisi keskittymisen rajoittamiseksi asetetun siirrettävän käyttöoikeuden 200,00 promillen enimmäismäärän ylittymiseen. Pykälässä esitetään siten, että siirron saajan käyttöoikeudet eivät saisi siirron jälkeen ylittää edellä 14 §:ssä säädettyä siirrettävien käyttöoikeuksien enimmäismäärää.

Siirrettäviä käyttöoikeuksia koskevaa järjestelmää vastaavissa järjestelmissä muissa maissa, erityisesti Islannissa ja Tanskassa, on tapahtunut markkinoiden kannalta ei-toivottua keskittymistä pienimuotoisesta rannikkokalastuksesta troolikalastukseen. Syynä on ollut pääasiassa suurten trooliyritysten kyky ostaa pienien yritysten käyttöoikeudet. Tämän vuoksi silakan rysäkalastuksen toimintaedellytysten turvaamiseksi pykälässä esitetään, että silakan rysäkalastukseen oikeuttavaa siirrettävää käyttöoikeutta ei saisi siirtää troolikalastukseen oikeuttavaksi siirrettäväksi käyttöoikeudeksi.

Lohen kalastuksessa on tarkoitus jakaa siirrettävät käyttöoikeudet jaon oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden varmistamiseksi myös melko pienen kalastushistorian, vähintään kymmenen lohta, omaaville yrityksille tai ammatinharjoittajille. Koska kalastuslain 88 §:n mukainen 2 ryhmän kaupalliseksi kalastajaksi voi rekisteröityä ilman vaatimusta harjoittaa aktiivisesti kaupallista kalastusta, rajoittamaton mahdollisuus siirtää lohen siirrettäviä käyttöoikeuksia kaikille kaupallisille kalastajille voisi johtaa Suomen lohen kalastuskiintiön vajaakäyttöön ja sen sirpaloitumiseen entistä pienemmiksi siirrettäviksi käyttöoikeuksiksi. Tästä johtuen pykälässä esitetään, että lohen kalastuksessa siirrettävän käyttöoikeuden haltija ei saisi siirtää siirrettävän käyttöoikeutta muulle kuin kalastuslain 88 §:ssä tarkoitetulle 1 ryhmän kaupalliselle kalastajalle, joka omistaa merialueen kaupalliseen kalastukseen rekisteröidyn kalastusaluksen. Lisäperusteluna säännökselle on se, että lohi- ja meritaimenstrategiaan kirjattua tavoitetta varata isorysän käyttö vain 1 ryhmän kaupallisille kalastajille on mahdoton toteuttaa oikeudenmukaisella tavalla, mutta tämä pykälän kohta palvelisi lohi- ja meritaimenstrategiaan kirjattua tavoitetta edistää erityisesti 1 ryhmän kaupallisten kalastajien toimintaedellytyksiä lohen kalastuksessa.

Lohi- ja meritaimenstrategian mukaisesti pyritään vähentämään eri tilassa olevien lohikantoihin kohdistuvaa sekakalastusta. Tämän linjauksen mukaisesti on syytä rajoittaa siirrettävien käyttöoikeuksien siirtomahdollisuutta siten, että lohen siirrettävää käyttöoikeutta ei voida siirtää Perämeren alueelta Merenkurkkuun tai Selkämerelle, koska näillä alueilla kalastus voi kohdistua heikkoihin luonnonlohikantoihin. Lohen siirrettävän käyttöoikeuden haltija, jonka kotipaikka on Perämerellä, ei voisi siten siirtää siirrettävää käyttöoikeutta Perämeren eteläpuolisille merialueille.

Pykälän mukaan siirrettävän käyttöoikeuden haltijan ja sen kaupallisen kalastajan, jolle siirrettävä käyttöoikeus siirretään, olisi haettava siirtoa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, joka vahvistaa ja merkitsee siirron 30 §:n mukaiseen reksiteriin.

Pykälään ehdotetaan asetuksenantovaltuutta valtioneuvostolle. Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää 6 momentissa tarkoitetusta siirron merkitsemiseen liittyvästä hakumenettelystä.

17 §. Aloittavien kaupallisten kalastajien ei-siirrettävät käyttöoikeudet . Kaupallisessa kalastuksessa yrittäjien keski-ikä on korkea ja uusien yrittäjien rekrytoituminen alalle on edellytys erityisesti pienimuotoisen rannikkokalastuksen jatkuvuudelle, joten uusien yrittäjien alalle tuloa varten tarvitaan kannustimia. Toisaalta kannustimien vaatimusten tulee olla riittävän tiukat, etteivät ne kannusta alalle keinottelijoita, joiden tavoitteena olisi vain järjestelmästä hyötyminen ilman pitkäjänteistä kalastustoimintaa. Keinottelun välttämiseksi aloittavien kaupallisten kalastajien käyttöoikeudet olisivat käyttöoikeuden osuuden suuruuden osalta rajoitettuja, määräaikaisia, ei-siirrettäviä ja ne voitaisiin jakaa vain 1 ryhmään rekisteröityneelle aloittavalle kaupalliselle kalastajalle. Lisäksi edellytettäisiin, että aloittava kaupallinen kalastaja hakee ei-siirrettävää käyttöoikeutta kirjallisesti. Näistä seikoista johtuen pykälässä esitetään, että elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voisi jakaa kirjallisen hakemuksen perusteella kalastuslain 88 §:ssä tarkoitettuun 1 ryhmään rekisteröityneelle aloittavalle kaupalliselle kalastajalle, joka omistaa merialueen kaupalliseen kalastukseen rekisteröidyn kalastusaluksen, enintään viideksi kalenterivuodeksi silakan rysäkalastukseen tai lohen kalastukseen kaupallisen kalastajakohtaisen ei-siirrettävän käyttöoikeuden, jonka suuruus vastaa enintään kahta promillea siitä Suomen silakan tai lohen kalastuskiintiön osasta, josta on vähennetty 12 §:ssä tarkoitettu Ahvenanmaan maakunnalle siirrettävä kiintiömäärä sekä 18 §:ssä tarkoitettu erillinen kalastuskiintiö.

Ei-siirrettävien käyttöoikeuksien tarkoituksena on toimia määräaikaisena kannustimena aloittavalle kaupalliselle kalastajalle, mutta samalla on tavoitteena, että ei-siirrettävien käyttöoikeuksien järjestelmä ei rajoita merkittävästi siirrettävien käyttöoikeuksien haltijoiden mahdollisuuksia hyödyntää omia käyttöoikeuksiaan. Tästä johtuen on tarpeen asettaa yläraja sille, kuinka suuri osuus Suomen kalastuskiintiöstä voidaan jakaa ei-siirrettävinä kiintiöinä. Tämän perusteella pykälässä esitetään, että ei-siirrettävinä käyttöoikeuksina voitaisiin jakaa kustakin Suomen silakan ja lohen kalastuskiintiöstä yhteensä enintään määrä, joka vastaa neljää prosenttia siitä kyseisen Suomen kalastuskiintiön osasta, josta on vähennetty 12 §:ssä tarkoitettu Ahvenanmaan maakunnalle siirrettävät kiintiömäärät sekä 18 §:ssä tarkoitetut erilliset kalastuskiintiöt. Lisäksi on tarpeen säätää jakoperusteista siinä tapauksessa, että kaikille hakijoille ei voida jakaa kahden promillen ei-siirrettäviä käyttöoikeuksia. Pykälässä esitetään siten, että jos kaikille 1 momentin vaatimukset täyttäville hakijoille ei voida myöntää kahden promillen ei-siirrettäviä käyttöoikeuksia neljän prosentin enimmäismäärän täyttymisen takia, jaettaisiin Suomen kalastuskiintiöstä jaettavissa olevasta osuudesta 1 momentin vaatimukset täyttäville hakijoille samansuuruiset ei-siirrettävät käyttöoikeudet.

Pykälään ehdotetaan asetuksenantovaltuutta valtioneuvostolle. Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin määrätä aloittaville kalastajille jaettavien ei-siirrettävien käyttöoikeuksien hausta, hakemuksen ja päätöksen sisällöstä, sekä niihin liittyvistä menettelyistä.

18 §. Erilliset kalastuskiintiöt . Siirrettävien käyttöoikeuksien käyttöönoton yhteydessä on tarkoitus jakaa Suomen silakan, kilohailin ja lohen kalastuskiintiöt kokonaan siirrettävien käyttöoikeuksien haltijoille Ahvenanmaan kiintiömääriä ja 17 §:n ei-siirrettäviä käyttöoikeuksia lukuun ottamatta. Periaatteesta on tarpeen poiketa tietyissä muissa tapauksissa, ettei tiettyjen kalastusmuotojen toimintaa jouduta rajoittamaan kohdelajin kiintiön puuttumisen takia, kuten silakan verkkokalastuksessa, tai sivusaaliina saatavan kilohailin takia. Muita esimerkkejä ovat silakan rysäkalastuksen yhteydessä saatava kilohaili ja maivan troolauksen yhteydessä saatava silakka. Näillä perusteilla pykälässä esitetään, että valtioneuvoston asetuksella voitaisiin varata määrältään vähäisiä erillisiä kalastuskiintiöitä eri kalastusmuotojen toimintaedellytysten ja sivusaaliita koskevien tarpeiden turvaamiseksi.

Valtioneuvoston asetuksella säädettävien erillisten kalastuskiintiöiden jakoperusteista tulee säätää laissa. Tästä johtuen pykälässä esitetään, että erilliset kalastuskiintiöt määriteltäisiin eri pyyntimuotojen aiempien vuosien saalistilastojen perusteella mahdollisimman pieniksi siten, että ne eivät tarpeettomasti rajoita muuta kuin siirrettävien tai ei-siirrettävien käyttöoikeuksien ja niiden perusteella jaettavien 20 §:n mukaisten toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden perusteella tapahtuvaa kalastusta.

Pykälään ehdotetaan asetuksenantovaltuutta valtioneuvostolle. Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää siitä, mitä kalakantoja ja kalastusmuotoja 1 momentissa tarkoitetut erilliset kalastuskiintiöt koskevat, erillisten kalastuskiintiöiden suuruudesta ja suuruuden laskentaperusteista sekä erillisten kalastuskiintiöiden pyyntiä koskevista rajoituksista. Lisäksi pykälässä esitetään, että 3 momentissa tarkoitettuja asetuksia annettaessa voitaisiin niiden mukaiset velvoitteet säätää erilaisina eri kaupallisten kalastajien ryhmiin kuuluville kaupallisille kalastajille ja erilaisina toimijakohtaisten kiintiöiden haltijoille ja muille kaupallisille kalastajille.

19 §. Toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden jakomenettely. Jotta 20 §.n toimijakohtaisia kalastuskiintiöitä koskeva jakomenettely olisi ymmärrettävä ja kaupalliset kalastajat tietäisivät, mistä Suomen kalastuskiintiöiden osuuksista erilliset kalastuskiintiöt sekä ei-siirrettävien ja siirrettävien käyttöoikeuksien perusteella jaettavat toimijakohtaiset kalastuskiintiöt lasketaan, jakomenettelystä esitetään säädettäväksi erillisessä pykälässä. Kyseisen pykälän 1 momentissa esitetään siten, että ennen ei-siirrettävien ja siirrettävien käyttöoikeuksien perusteella suoritettavaa toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden jakoa maa- ja metsätalousministeriö vähentäisi kustakin Suomen silakan, kilohailin ja lohen vuosittaisesta kalastuskiintiöstä Ahvenanmaan maakunnalle siirrettävät kiintiömäärät sekä erilliset kalastuskiintiöt.

Niiden vähentämisen jälkeen jäljellä olevasta Suomen kalastuskiintiöstä jaettaisiin elinkeino- , liikenne- ja ympäristökeskuksen toimesta ei-siirrettävien käyttöoikeuksien perusteella niiden promilleosuuden osoittamat toimijakohtaiset kalastuskiintiöt ja tämän jälkeen jäljellä olevasta Suomen kalastuskiintiöstä jaettaisiin siirrettävien käyttöoikeuksien promilleosuuksien osoittamat toimijakohtaiset kalastuskiintiöt 2 ja 3 momenteissa säädetyllä tavalla.

20 §. Toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden jakaminen. Siirrettävät ja ei-siirrettävät käyttöoikeudet antavat oikeuden kalastaa tietyn osuuden Suomen kalastuskiintiöstä. Varsinainen mahdollisuus hyödyntää Suomen kalakantoja syntyy, kun Suomen vuosittainen kalastuskiintiö jaetaan 19 §:n menettelyn mukaisesti siirrettävän tai ei-siirrettävän käyttöoikeuden osoittaman promilleosuuden perusteella kalenterivuosittaiseksi toimijakohtaiseksi kalastuskiintiöksi. Toimijakohtaisia kalastuskiintiöitä jaettaessa periaatteena on lisäksi, että kaikki Suomen silakan, kilohailin ja lohen kalastuskiintiöt jaetaan kaupallisille kalastajille 19 §:n mukaisesti, eikä valtiolle jätetä jakamatta mitään osuutta.

Pykälässä esitetty menettely toimijakohtaisten kiintiöiden jakamiseksi on suunniteltu siten, että se, tietyistä monimutkaistavista reunaehdoista huolimatta, olisi mahdollisimman kevyt sekä hallinnolle että kaupallisille kalastajille.

Ehdotettu toimijakohtaisten kiintiöiden jako olisi vuosittainen toimenpide, joka edellyttäisi taustatiedoksi tiedot Itämeren kiintiöasetuksen mukaisista seuraavaa kalenterivuotta koskevista Suomen silakan, kilohailin ja lohen kalastuskiintiöistä, Ahvenanmaan maakunnalle siirrettävistä kiintiömääristä, erillisistä kalastuskiintiöistä sekä voimassaolevista siirrettävistä ja ei-siirrettävistä käyttöoikeuksista. Mahdollisista kiintiöiden ylityksistä ja todennäköisistä Suomen kalastuskiintiöihin edelliseltä vuodelta tehtävistä siirroista johtuen toimijakohtaisia kalastuskiintiöitä joudutaan muuttamaan, joten päätöksellä jaettaisiin ensin väliaikaiset toimijakohtaiset kalastuskiintiöt, jotta haltijat voivat hyödyntää niitä välittömästi vuoden vaihteen jälkeen. Pykälässä esitetään, että elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus jakaisi Suomen silakan, kilohailin ja lohen kalastuskiintiöt väliaikaisiksi toimijakohtaisiksi kalastuskiintiöiksi kalenterivuosittain määräaikaan mennessä saapuneiden siirrettävien ja ei-siirrettävien käyttöoikeuksien haltijoiden hakemusten perusteella 19 §:ssä tarkoitetun jakomenettelyn mukaisesti. Hallinnollisten menettelyiden yksinkertaistamiseksi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ottaisi tässä vaiheessa huomioon mahdolliset 23 §:ssä tarkoitetut toimijakohtaisista kalastuskiintiöistä luopumiset ja 27 §:n 5 momentin mukaiset käyttömaksun maksamatta jättämisestä johtuvat toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden menetykset.

Koska Itämeren kiintiöasetusta, jossa vahvistetaan Suomen seuraavaa kalenterivuotta koskevat silakan, kilohailin ja lohen kalastuskiintiöt ei välttämättä saada hyväksyttyä ennen vuoden vaihdetta, on elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle varattava mahdollisuus vahvistaa määrältään rajoitetut väliaikaiset toimijakohtaiset kiintiöt, jotta kalastustoiminta voi jatkua tarvittaessa heti vuoden alussa. Tästä johtuen pykälässä esitetään, että jos toimijakohtaisia kalastuskiintiöitä ei voida vahvistaa vuoden loppuun mennessä, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voisi vahvistaa seuraavaa vuotta koskevat 1 momentissa tarkoitetut väliaikaiset toimijakohtaiset kalastuskiintiöt, joiden määrä voisi olla enintään 70 prosenttia kuluvan vuoden toimijakohtaisista kalastuskiintiöistä tai enintään kansainvälisen merentutkimusneuvoston antaman tieteellisen neuvon alarajan suuruinen, eli tieteellisessä neuvossa annetun kalastuskuolevuutta koskevan vaihteluvälin alarajan mukainen.

Vuodenvaihteessa ja tammikuussa selviävät mahdolliset toimijakohtaisten kiintiöiden ylityksistä tai käyttämättömyydestä johtuvat siirrettävien ja ei-siirrettävien käyttöoikeuksien palautumiset valtiolle. Kun maa- ja metsätalousministeriö on selvittänyt edellisen vuoden toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden käyttöä koskevat tiedot, se jakaa mahdolliset 27 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitetut valtiolle palautuneet siirrettävät käyttöoikeudet 28 §:ssä tarkoitetun menettelyn mukaisesti ja muuttaa tarvittaessa siirrettäviä käyttöoikeuksia koskevia päätöksiä. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus jakaa edellisen vuoden toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden käyttöä ja käyttömaksua koskevien tietojen perusteella 27 §:n 5 momentissa ja 29 §:n 4 momentissa tarkoitetut valtiolle palautuneet toimijakohtaiset kalastuskiintiöt ja muuttaa tarvittaessa väliaikaisia toimijakohtaisia kalastuskiintiöitä koskevia päätöksiä.

Kun 3 momentin edellyttämät muutokset on saatu tehtyä ja komissio on vahvistanut asetuksellaan edelliseltä vuodelta siirtyvät Suomen kalastuskiintiöt tai kiintiön ylityksestä johtuvat vähennykset (tämä on tapahtunut viime vuosina huhti- ja heinäkuun välisenä aikana) elinkeino, liikenne- ja ympäristökeskus tekee lopullisia toimijakohtaisia kalastuskiintiöitä koskevan päätöksen. Pykälässä esitetään siten, että kun 3 momentin mukaiset päätösten muutokset olisi tehty ja Euroopan komissio olisi asetuksellaan vahvistanut mahdolliset Suomen kalastuskiintiöiden siirrot tai vähennykset edelliseltä vuodelta, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tekisi päätöksen lopullisista toimijakohtaisista kalastuskiintiöistä. Euroopan komission asetuksesta aiheutuvien seurausten huomioon ottamiseksi pykälässä esitetään siten, että Euroopan komission asetuksesta aiheutuvat lisäykset jaettaisiin ei-siirrettävien ja siirrettävien käyttöoikeuksien haltijoille niiden mukaisten osuuksien suhteessa ja vähennykset jaettaisiin edellisenä vuonna toimijakohtaisen kiintiönsä ylittäneiden haltijoiden kesken ylitysten suuruuden mukaisessa suhteessa.

Pykälään ehdotetaan asetuksenantovaltuutta valtioneuvostolle. Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden hausta, hakemuksen ja päätöksen sisällöstä sekä niihin liittyvistä menettelyistä.

21 §. Suomen kalastuskiintiöihin tehtävien muutosten vaikutus toimijakohtaisiin kalastuskiintiöihin. Pykälä sisältää siirrettäviä ja ei-siirrettäviä käyttöoikeuksia koskevat säännöt niitä tapauksia varten, joissa muutetaan neuvoston päätöksellä Suomen kalastuskiintiötä kesken vuoden. Pykälässä esitetään siten, että jos Suomen kalastuskiintiö Euroopan unionin neuvoston päätöksellä pienenee tai suurenee kesken kalenterivuoden, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus muuttaisi tarvittaessa 20 §:n 3 tai 4 momentissa tarkoitettua toimijakohtaisia kalastuskiintiöitä koskevaa päätöstään siten, että Suomen kalastuskiintiöiden lisäykset ja vähennykset jaettaisiin siirrettävien ja ei-siirrettävien käyttöoikeuksien haltijoille siirrettävien ja ei-siirrettävien käyttöoikeuksien osittamassa suhteessa.

22 §. Toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden siirtäminen. Toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden osalta lähtökohtana on, että niiden haltija saa vapaasti siirtää ilman viranomaisen hyväksyntää toimijakohtaisen kalastuskiintiönsä kokonaan tai osittain sellaiselle toimijakohtaisen kalastuskiintiön haltijalle, joka on rekisteröitynyt 30 §:ssä tarkoitettuun rekisteriin. Lähtökohtana olisi toimijakohtaisen kalastuskiintiön siirtäminen sähköiseen tunnistamiseen perustuvassa sähköisessä järjestelmässä. Siirtymävaiheessa olisi tarpeen järjestää siirrot joustavan ilmoitusmenettelyn kautta. Mahdollisuus joustaviin, ilman viranomaisen hyväksyntää tapahtuviin, siirtoihin on tarpeen, sillä toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden siirrolla saattaa olla kiire esimerkiksi tahattomassa toimijakohtaisen kalastuskiintiön ylitystilanteessa. Pykälässä esitetään siten, että toimijakohtaisen kalastuskiintiön haltija saa siirtää toimijakohtaisen kalastuskiintiön kokonaan tai osittain 30 §:ssä tarkoitetussa rekisterissä olevalle kaupalliselle kalastajalle.

Suomen kalastuskiintiöiden mahdollisimman täysimääräisen hyödyntämisen varmistamiseksi on tärkeää varmistaa, että toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden haltijat käyttävät niitä mahdollisimman aktiivisesti. Tästä johtuen pykälässä on nimenomaisesti esitetty, että toimijakohtaisen kalastuskiintiön haltijan kuolin- tai konkurssipesä voi siirtää toimijakohtaisen kalastuskiintiön samoilla edellytyksille kuin alkuperäinen oikeudenomistaja.

Siirrettävien käyttöoikeuksien siirtämiseen verrattuna toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden siirtämiselle on tarpeen asettaa huomattavasti vähemmän rajoitteita. Esimerkiksi siirtoja silakan rysä- ja troolikalastuksen välillä ei ole tarpeen rajoittaa. Lohen kalastuksessa on kuitenkin tarpeen rajoittaa siirtomahdollisuudet siten, että toimijakohtaisen kalastuskiintiön voi siirtää vain 1 ryhmän kaupalliselle kalastajalle, jotta voidaan välttää toimijakohtaisten kiintiöiden sirpaloituminen ja Suomen lohen kalastuskiintiöiden mahdollinen vajaa hyödyntäminen ja edistää päätoimisten rannikkokalastajien toimintaedellytyksiä. Pykälässä esitetään siten, että lohen kalastuksessa toimijakohtaisen kalastuskiintiön haltija saa siirtää toimijakohtaisen kalastuskiintiön vain 30 §:ssä tarkoitetussa rekisterissä olevalle kaupalliselle kalastajalle, joka on rekisteröity kalastuslain 88 §:ssä tarkoitetun 1 ryhmän kaupalliseksi kalastajaksi ja joka omistaa merialueen kaupalliseen kalastukseen rekisteröidyn kalastusaluksen.

Lohi- ja meritaimenstrategian mukaisesti pyritään vähentämään eri tilassa olevien lohikantoihin kohdistuvaa sekakalastusta. Tämän linjauksen mukaisesti on syytä rajoittaa toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden siirtomahdollisuutta siten, että lohen toimijakohtaista kalastuskiintiötä ei voida siirtää Perämeren alueelta Merenkurkkuun tai Selkämerelle, koska näillä alueilla kalastus voi kohdistua heikkoihin luonnonlohikantoihin. Lohen toimijakohtaisen kalastuskiintiön haltija, jonka kotipaikka on Perämerellä, ei voisi siten siirtää toimijakohtaista kalastuskiintiötä Perämeren eteläpuolisille merialueille.

Jos toimijakohtaisen kalastuskiintiön haltija siirtää toimijakohtaisen kalastuskiintiön tai osan siitä kaupalliselle kalastajalle, joka ei ole 30 §:n mukaisessa rekisterissä, haltijan ja sen kaupallisen kalastajan, jolle toimijakohtainen kalastuskiintiö siirretään, olisi pykälän mukaan haettava siirron merkitsemistä rekisteriin yhdessä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, joka tarkistaisi, että siirron saaja on rekisteröity kaupalliseksi kalastajaksi ja omistaa merialueen kaupalliseen kalastukseen rekisteröidyn kalastusaluksen. Tässäkin tapauksessa lähtökohtana on toimijakohtaisen kalastuskiintiön siirtäminen ja vahvistaminen sähköiseen tunnistamiseen perustuvassa sähköisessä järjestelmässä. Siirtymävaiheessa on tarpeen järjestää siirrot joustavan ilmoitusmenettelyn kautta. Haettu siirto tulisi voimaan pykälän mukaan samalla, kun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus merkitsee siirron 30 §:n mukaiseen rekisteriin.

Pykälään ehdotetaan asetuksenantovaltuutta valtioneuvostolle. Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää 2, 3 ja 4 momentin mukaisista toimijakohtaisen kalastuskiintiön siirtämis-, haku- ja päätöksentekomenettelyistä.

23 §. Toimijakohtaisesta kalastuskiintiöstä luopuminen. Mikäli siirrettävän käyttöoikeuden haltija tietää jo etukäteen, että hän ei tule jostain syystä hyödyntämään sen perusteella jaettavaa toimijakohtaista kalastuskiintiötä lainkaan tai osittain, eikä halua maksaa sitä koskevaa käyttömaksua, on perusteltua varata tällaiselle siirrettävän käyttöoikeuden haltijalle mahdollisuus tietyn määräajan kuluessa luopua siitä kirjallisella hakemuksella. Tavoitteena on tässäkin tapauksessa, että hakemukset mahdollisimman suurelta osin tehtäisiin sähköisessä järjestelmässä. Pykälässä esitetään siten, että siirrettävän käyttöoikeuden haltija voisi 20 §:ssä tarkoitetussa hakemuksessa ilmoittaa luopuvansa siirrettävän käyttöoikeutensa perusteella jaettavasta toimijakohtaisesta kalastuskiintiöstään kokonaan tai osittain. Pykälässä esitetään myös, että se osuus, josta haltija luopuu, jaettaisiin muiden kyseisen Suomen kalastuskiintiön siirrettävien ja ei-siirrettävien käyttöoikeuksien haltijoiden kesken siirrettävien ja ei-siirrettävien käyttöoikeuksien osoittamassa suhteessa.

24 §. Toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden haltijoiden ilmoitukset ja kiintiöjärjestelyt . Pykälän 1 momentissa säädetäisiin siitä, että seuraamus- ja valvontalain 21 ja 25 §:ssä tarkoitetuissa saalis- ja purkamisilmoituksissa tulisi myös ilmoittaa toimijakohtaisen kalastuskiintiön haltija, jonka ilmoitettu saalis tai sen osa koskee. Tällä tavalla voidaan varmistaa, että saalisrekisteriin tehtävät ilmoitukset aina myös mahdollistavat saaliiden yhdistämisen toimijakohtaiseen kalastuskiintiöön, joka näin mahdollistaa niiden hyödyntämisen ja täyttymisen seurannan.

Artiklan 15(8) Euroopan parlamentin ja neuvoston yhteisestä kalastuspolitiikasta annetussa asetuksessa mahdollistaa sen, että purkamisvelvoitteen alaisista kalakannoista saatavia saaliita, voidaan yhdeksään prosenttiin saakka vähentää kohdelajin kalastuskiintiöstä, jos jäsenvaltion muun kuin kohdelajin kalastuskiintiö on täyttynyt tai jäsenvaltiolla ei ole kiintiötä kyseiselle kalakannalle. Muun kuin kohdelajin kalakannan on oltava turvallisten biologisten rajojen sisällä, eli sen kalastuskuolevuuden tulee alittaa Flim ja kutevan kannan koon ylittää Blim. Tämä koskee esim. tilannetta, jossa Suomen kilohailikiintiö on ylittynyt ja silakan troolikalastuksessa saadaan kilohailia sivusaaliina. Tässä tilanteessa Suomi voi vähentää kilohailikiintiön ylittävät saaliit esim. Pohjanlahden silakan kalastuskiintiöstä enintään yhdeksän prosentin edestä, edellyttäen, että kilohailikanta kansainvälisen merentutkimusneuvoston tietojen perusteella on turvallisissa biologisissa rajoissa. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että maa- ja metsätalousministeriö päättäisi vuosittain niistä Suomen kalastuskiintiöistä, joiden osalta sovellettaisiin edellä mainittua joustomekanismia. Päätöksellä voitaisiin ottaa huomioon kansainvälisen merentutkimusneuvoston uusimmat tiedot silakka- ja kilohailikantojen tilasta ja pyrkiä siihen, että joustomekanismia voitaisiin tarvittaessa soveltaa kalastuskauden mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

Pykälän 3 momentissa olisi asetuksenantovaltuus 2 momentin mukaisen päätöksen soveltamiseksi. Valtuudet koskisivat käytettäviä pyydyksiä, kalastusalueita tai saaliin koostumusta.

25 §. Lohisaaliita koskevat erityismääräykset. Merialueen lohen kalastuksessa erillisten kalastuskiintiöiden asettaminen erityisesti rysäkalastukseen voisi johtaa toimijakohtaisen kalastuskiintiöjärjestelmän ulkopuolisen lohen kalastuksen merkittävään ja jopa tarkoitukselliseen lisääntymiseen. Tämä puolestaan voisi johtaa tilanteeseen, jossa koko rannikkokalastus, jossa on merkittävä mahdollisuus saada lohta sivusaaliina, jouduttaisiin sulkemaan erillisen kalastuskiintiön täyttymisen takia. Tällaisen tilanteen välttämiseksi pykälässä esitetään, että merialueelta pyydettyjen lohien ensimyynti olisi sallittu vain toimijakohtaisen kalastuskiintiön haltijalle ja muiden kaupallisten kalastajien tulee rysäkalastuksessa vapauttaa lohet. Vaikka lohi on purkamisvelvoitteen alainen kalalaji, komissio on delegoidulla asetuksellaan (1396/2014) hyväksynyt lohien vapauttamisen rysistä. Näin ollen kaikki saaliiksi otettavat lohet olisi ilmoitettava viranomaisten saalisrekisteriin, mutta vain toimijakohtaisen kalastuskiintiön haltija saisi myydä saaliinsa. Kaupallisen kalastajan muiden lajien verkkokalastuksessa saatavat lohen sivusaaliit voitaisiin ottaa omaan käyttöön. Valtioneuvoston lohi- ja meritaimenstrategiaa koskevan periaatepäätöksen toimenpiteiden tasapainoiseksi toteuttamiseksi pykälässä esitetään, että lohet olisi merkittävä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta saadun tunnisteen avulla siten, että voidaan tunnistaa kenen toimijakohtaisesta kalastuskiintiöstä lohi on peräisin. Merkinnällä pyrittäisiin myös vähentämään sääntöjen vastaista kalastusta ja kalan myyntiä.

Eri kalastusmuotojen kehittymisen edistämiseksi, esimerkiksi lohenkalastuksen sääntelemiseksi ja Suomen kalastuskiintiöiden mahdollisimman täysimääräisen hyödyntämisen varmistamiseksi on tietyissä tapauksissa tarve asettaa erilaiset velvoitteet eri kaupallisten kalastajien ryhmiin kuuluville kaupallisille kalastajille ja toisaalta toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden järjestelmään kuuluville ja kuulumattomille kaupallisille kalastajille. Tästä johtuen pykälässä esitetään, että 2 momentissa tarkoitettuja asetuksia annettaessa voidaan niiden mukaiset velvoitteet säätää erilaisina eri kaupallisten kalastajien ryhmiin kuuluville kaupallisille kalastajille.

26 §. Toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden käyttömaksu. Suomen kalastuskiintiöiden käyttöoikeuksia jaettaessa siirretään valtiolle kuuluvat Suomen kalastuskiintiöitä koskevat siirrettävät käyttöoikeudet kaupallisille kalastajille. Koska kyseessä on merkittävän taloudellisesti hyödynnettävissä olevan käyttöoikeuden luovutus ja toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden valvonnasta aiheutuu valtiolle lisäkustannuksia, tulee siirrettävän käyttöoikeuden käytön olla kaupallisille kalastajille vastikkeellinen. Koska koko järjestelmän käyttöönoton tavoitteena on toisaalta kaupallisen kalastuksen kannattavuuden parantaminen, tulee käyttömaksujen olla kohtuullisia. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siirrettävän ja ei-siirrettävän käyttöoikeuden haltijan velvollisuudesta maksaa valtiolle toimijakohtaisten kalastuskiintiöistä käyttömaksu. Käyttömaksu olisi luonteeltaan vero, minkä vuoksi maksun suuruuden yleisistä perusteista säädettäisiin perustuslain vaatimusten mukaisesti 2 momentissa. Momentissa tarkennettaisiin, että käyttömaksu muodostuisi kertomalla toimijakohtaisen kalastuskiintiön koko sekä silakan ja kilohailin tonnikohtainen tai lohen kappalekohtainen hinta keskenään.

Pykälään ehdotetaan asetuksenantovaltuutta valtioneuvostolle. Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää tonni- ja kalakohtaiset hinnat keskimääräisen kalan alkutuottajan markkinahinnan mukaan. Markkinahinnat voisivat perustua luonnonvarakeskuksen silakan, kilohailin ja lohen uusimpiin hintatilastoihin. Hinnan ei kuitenkaan keskimäärin saisi ylittää puoltatoista prosenttia alkutuottajan saamasta markkinahinnasta. Tällä tavalla valtuus olisi tarkasti rajattu ja käyttömaksulla olisi markkinahintoihin perustuva enimmäismäärä.

Pykälän viimeisessä momentissa olisi säännös siitä, että elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus määräisi toimijakohtaisia kalastuskiintiöitä koskevassa 20 §:n 3 momentissa tarkoitetussa jakopäätöksessä käyttömaksun siirrettävän ja ei-siirrettävän käyttöoikeuden haltijalle hänen saamastaan toimijakohtaisesta kalastuskiintiöstä. Tällä tavalla käyttömaksun laskemiseksi tarvittava viimeinen tieto toimijakohtaisen kalastuskiintiön suuruudesta olisi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tiedossa.

27 §. Siirrettävän ja ei-siirrettävän käyttöoikeuden haltijan velvollisuudet ja seuraamukset niiden noudattamatta jättämisestä. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siirrettävän käyttöoikeuden haltijan velvollisuudesta hyödyntää niiden perusteella jaetut toimijakohtaiset kalastuskiintiönsä mahdollisimman täysimääräisesti tai siirtämään ne muiden kaupallisten kalastajien hyödynnettäväksi 22 §:n mukaisesti. Kyseinen hyödyntämisvelvoite on tarpeen asettaa, jotta Suomen kalastuskiintiöt tulevat hyödynnetyiksi eivätkä toimijakohtaiset kalastuskiintiöt jäisi tai kerääntyisi sellaisille haltijoille, jotka eivät toimi aktiivisina kaupallisina kalastajina. Hyödyntämisvelvoite täydentyisi 2 ja 3 momenteissa olevalla käyttämättömän tai vain vähän käytetyn toimijakohtaisen kalastuskiintiön menettämisellä valtiolle.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin seuraamuksista tilanteessa, jossa haltija ei kahtena kolmesta peräkkäisestä vuodesta käytä siirrettävän käyttöoikeuden perusteella jaettua toimijakohtaista kalastuskiintiötään tai 22 §:n mukaisesti siirrä siitä mitään osaa muille kaupallisille kalastajille sekä pykälän 3 momentissa tilanteessa, jossa haltija käyttää tai siirtää siitä vähemmän kuin puolet. Ensin mainitussa tilanteessa siirrettävä käyttöoikeus palautuu kokonaisuudessa valtiolle ja jälkimmäisessä tapauksessa puolet siitä. Kahden vuoden käyttämättömyys tai vähäinen käyttö koskisi vain sellaista Suomen kalastuskiintiöiden hyödyntämisen kannalta epätarkoituksenmukaista käyttäytymistä, jossa haltija ei kahtena vuonna olisi edes siirtänyt toimijakohtaista kalastuskiintiötään toiselle.

Pykälän 4 momentti sisältäisi 2 momenttia vastaavan säännöksen ei-siirrettävän käyttöoikeuden palautumisesta kokonaisuudessa valtiolle, jos sen haltija ei kahtena kolmesta peräkkäisestä vuodesta käytä vähintään 50 prosenttia ei-siirrettävän käyttöoikeuden perusteella jaetusta toimijakohtaisesta kalastuskiintiöstään.

Pykälän viimeisessä momentissa siirrettävän tai ei-siirrettävän käyttöoikeuden haltijalle asetettaisiin velvollisuus maksamaan toimijakohtaista kalastuskiintiönsä käyttömaksun eräpäivään mennessä. Maksamattomuus seuraavan vuoden toimijakohtaisen kalastuskiintiötä koskevan hakemuksen jättämisen määräpäivään mennessä johtaisi siihen, että haltija menettäisi oikeutensa seuraavan vuoden toimijakohtaiseen kalastuskiintiöön.

28 §. Valtiolle palautuneiden siirrettävien käyttöoikeuksien jakaminen. Koska valtiolle palautuneiden käyttöoikeuksien jakaminen muille kuin siirrettävien käyttöoikeuksien haltijoille ei vähentäisi siirrettävien käyttöoikeuksien haltijoiden osuutta Suomen kalastuskiintiöistä, on perusteltua tarjota niitä tiukkojen edellytysten mukaisesti ensisijaisesti alalle tulleiden aloittavien kaupallisten kalastajien ei-siirrettävien käyttöoikeuksien muuttamiseksi siirrettäviksi käyttöoikeuksiksi. Tästä johtuen pykälän 1 momentissa esitetään, että maa- ja metsätalousministeriö jakaisi 27 §:n 2 ja 3 momenttien ja 15 §:n perusteella valtiolle palautuneet siirrettävät käyttöoikeudet asettamansa määräajan kuluessa saapuneiden hakemusten perusteella niille 17 §:n mukaisille ei-siirrettävien käyttöoikeuksien haltijoille, jotka olisivat vähintään kahden vuoden ajan kaikkina vuosina hyödyntäneet vähintään 50 prosenttia ei-siirrettävien käyttöoikeuksien perusteella jaetuista toimijakohtaisista kiintiöistään.

Pykälän 2 momentissa tarkennettaisiin, että 1 momentin perusteella jaettava siirrettävä käyttöoikeus voisi olla suuruudeltaan enintään neljä promillea 12 §:n mukaisista kalakantakohtaisista siirrettävistä käyttöoikeuksista. Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että jos valtiolle palautuneet käyttöoikeudet eivät riittäisi kaikkien edellä mainitut vaatimukset täyttävien ei-siirrettävien käyttöoikeuksien haltijoille, hakijat asetettaisiin etusijajärjestykseen ensisijaisesti ei-siirrettävän käyttöoikeuden keston ja toissijaisesti ei-siirrettävän käyttöoikeuden hyödyntämisprosentin mukaan.

Pykälän 4 momentissa esitetään, että mikäli valtiolle 27 §:n 2 ja 3 momenttien ja 15 §:n perusteella palautunutta siirrettävää käyttöoikeutta jäisi jäljelle 3 momentin mukaisen jaon jälkeen, jaettaisiin jäljelle jäävä osuus muiden kyseisen Suomen kalastuskiintiön siirrettävien käyttöoikeuksien haltijoiden kesken siirrettävien käyttöoikeuksien osoittamassa suhteessa 14 §:n mukaisin rajoituksin.

Pykälään sisältyisi viimeinen 5 momentti asetuksenantovaltuudesta säätää menettelystä valtiolle 2 ja 3 momenttien perusteella palautuneiden siirrettävien käyttöoikeuksien jakamiseksi kaupallisille kalastajille.

29 §. Toimijakohtaisen kalastuskiintiön haltijan velvollisuudet ja seuraamukset niiden noudattamatta jättämisestä. Siirrettävien käyttöoikeuksien ja toimijakohtaisten kiintiöiden käyttöönoton tarkoitus on siirtää vastuu kalastusmahdollisuuksien käytöstä kaupallista kalastusta harjoittaville yrityksille ja ammatinharjoittajille. Yksittäisten toimijakohtaisten kiintiöiden ylitykset voivat johtaa, mikäli kaikki yritykset käyttävät toimijakohtaiset kiintiönsä täysimääräisesti, kansallisen kalastuskiintiön ylitykseen, mistä seuraa sanktio Suomelle valtiona. Tästä johtuen toimijakohtaisten kiintiöiden ylitykset tulee välttää ja ylityksen tapahtuessa seuraamukset tulee kohdistaa oman toimijakohtaisen kalastuskiintiönsä ylittäneeseen yritykseen tai ammatinharjoittajaan. Pykälässä säädettäisiin toimijakohtaisen kiintiön haltijan velvollisuuksista ja seuraamuksista niiden noudattamatta jättämisestä. Pykälän 1 momentissa olisi velvollisuus kalastustoiminnan järjestämiseksi ja haltijan toimijakohtaisen kalastuskiintiön hyödyntämiseksi niin, etteivät saaliit ylitä toimijakohtaista kalastuskiintiötä. Velvollisuuteen kuuluisi myös mahdollisten kiintiöiden ylitysten huomioon ottaminen kalastustoiminnassa esim. siten, että toimijakohtaisen kalastuskiintiön ylittäminen otettaisiin sen haltijan toimesta omaehtoisesti huomioon kalastuksen mitoituksessa.

Pykälän 2 momentissa kiellettäisiin kaupallisilta kalastajilta Suomen silakan, kilohailin ja lohen kalastuskiintiöiden kalastaminen ilman toimijakohtaista kalastuskiintiötä, lukuun ottamatta 18 §:ssä tarkoitettujen erillisten kalastuskiintiöiden perusteella harjoitettavaa kalastusta. Erillisistä kalastuskiintiöistä annettaisiin tarkemmat säännökset valtioneuvoston asetuksella, jolla määrättäisiin, että erilliset kalastuskiintiöt koskevat sellaisia kalastusmuotoja, joita ei säädellä toimijakohtaisilla kalastuskiintiöillä. Nämä ovat esimerkiksi silakan ja kilohailin verkkokalastus sekä kilohailin sivusaaliit rysäkalastuksessa. Lisäksi momentissa tarkennettaisiin yllä olevaa kohtaa siten, että toimijakohtaisen kalastuskiintiön haltija ei saa kalastaa kyseistä Suomen kalastuskiintiötä, jos haltijan sitä koskeva toimijakohtainen kalastuskiintiö on täyttynyt. Momentissa määrättäisiin myös, että kalastus olisi heti keskeytettävä, jos on ilmeistä, että toimijakohtainen kalastuskiintiö olisi täyttynyt. Käytännössä tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että pyyntimatka tulee keskeyttää jos saaliit täyttävät toimijakohtaisen kalastuskiintiön. Pyyntimatkalle ei myöskään tule lähteä, jos on todennäköistä, että siitä saatava saalis ylittäisi toimijakohtaisen kalastuskiintiön.

Pykälän 3 momentissa todetaan, että seuraamus vakavasta rikkomuksesta eli kalastuksesta ilman toimijakohtaista kalastuskiintiötä tai toimijakohtaisen kalastuskiintiön ylittämisestä säädetään seuraamus- ja valvontalain 51 ja 52 §:ssä. Teko olisi vakava rikkomus samalla tavalla kuin kalastaminen Suomen kiintiön täytyttyä. Käytännössä pienin rangaistus vakavasta rikkomuksesta on 2 000 euroa. Seuraamukset perustuvat laittoman, ilmoittamattoman ja sääntelemättömän kalastuksen ehkäisemistä, estämistä ja poistamista koskevasta yhteisön järjestelmästä, asetusten (ETY) N:o 2847/93, (EY) N:o 1936/2001 ja (EY) N:o 601/2004 muuttamisesta sekä asetusten (EY) N:o 1093/94 ja (EY) N:o 1447/1999 kumoamisesta annettuun neuvoston asetukseen (EY) N:o 1005/2008. Asetuksen 3 artiklan 1 kohdan c alakohdassa kalastaminen ilman kiintiötä tai kiintiön täyttymisen jälkeen on määritelty laittomaksi, ilmoittamattomaksi ja sääntelemättömäksi kalastukseksi, joka asetuksen 42 artiklan 1 kohdan mukaan pidetään vakavana rikkomuksena.

Pykälän 4 momentissa olisi säännös siitä, että kun toimijakohtaisen kalastuskiintiön ylittänyt toimijakohtaisen kalastuskiintiön haltija on myös siirrettävän käyttöoikeuden haltija, vähennettäisiin ylitystä vastaava määrä siirrettävän käyttöoikeuden haltijan seuraavan vuoden kyseisestä toimijakohtaisesta kalastuskiintiöstä ja kyseinen osuus toimijakohtaisesta kalastuskiintiöstä palautuisi valtiolle. Tällä tavalla varmistettaisiin, että toimijakohtaisen kalastuskiintiön ylittäminen vähennetään asianmukaisesti seuraavan kalastusvuoden toimijakohtaisesta kalastuskiintiöstä siten, että mahdollinen ylitys voidaan aina vähentää siirrettävän käyttöoikeuden haltijalta ilman Suomen valtiolle koituvia vaikutuksia.

Toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden optimaalisen käytön varmistamiseksi on tarpeen antaa säännös, jonka nojalla kaupallinen kalastaja voi varmistaa toimijakohtaisen kalastuskiintiönsä täysimääräisen käytön ilman, että se aiheuttaisi kannusteen yhteisen kalastuspolitiikan vastaiseen saaliin poisheitolle. Tämä sisältyisi 5 momenttiin, jonka mukaan toimijakohtaisen kalastuskiintiön ylittäminen kalastusmatkan aikana ei aiheuttaisi 3 ja 4 momenteissa tarkoitettuja seuraamuksia, jos sen haltija viimeistään 72 tuntia saaliin purkamisesta on hankkinut lisää toimijakohtaista kalastuskiintiötä ja ilmoittanut siitä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Kaupallinen kalastaja tulisi lähes täysin hyödynnetyn toimijakohtaisen kalastuskiintiön tilanteessa jo ennen kalastusmatkan aloittamista alustavasti sopia muun toimijakohtaisen kalastuskiintiön haltijan kanssa siirron mahdollisuudesta.

Pykälään sisältyisi viimeinen 6 momentti asetuksenantovaltuudesta säätää 5 momentin mukaiseen siirtoon liittyvästä menettelystä ja toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden täyttymisen seurannasta.

30§. Kaupallisen kalastuksen siirrettäviä käyttöoikeuksia ja toimijakohtaisia kalastuskiintiöitä koskeva rekisteri. Pykälässä 1 momentissa säädettäisiin siitä, että maa- ja metsätalousministeriö ottaisi käyttöön rekisterin ( kalastuskiintiörekisteri ) osana yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä ja valvonnasta annetun lain 29 §:ssä tarkoitettua tietojärjestelmää. Rekisteri toimisi muun muassa Euroopan parlamentin ja neuvoston yhteisestä kalastuspolitiikasta annetun asetuksen 21 artiklassa tarkoitetun velvoittavan rekisterin ylläpitämiseksi. Rekisteriä käytettäisiin Euroopan unionin lainsäädännössä sekä tässä laissa säädettyjen tehtävien hoitamiseen. Pykälän 2 momentissa säädetäisiin siitä, että maa- ja metsätalousministeriö ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus toimisivat rekisterinpitäjinä ja vastaisivat siitä, että rekisteriin tallennetaan oikeat ja riittävät tiedot. Rekisterin tietoja voitaisiin luovuttaa Luonnonvarakeskukselle tutkimus- ja tilastokäyttöön.

31 §. Kalastuskiintiörekisterin sisältö. Pykälällä määrättäisiin niistä tiedoista, joista siirrettävien käyttöoikeuden ja ei-siirrettävän käyttöoikeuden ja toimijakohtaisen kalastuskiintiön osalta voitaisiin tallentaa niitä koskevaan kalastuskiintiörekisteriin. Haltijoita koskevien perustietojen lisäksi rekisteriin voitaisiin merkitä tiedot siirrettävän käyttöoikeuden ja ei-siirrettävän käyttöoikeuden haltijan hallussa olevat siirrettävien ja ei-siirrettävien käyttöoikeuksien promilleosuudet, toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden haltijoiden hallussa olevien toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden suuruudet ja niiden käyttöasteet, haltijan puolesta 30 §:n mukaisessa sähköisessä palvelussa tietojen selaamiseen ja siirtojen toteuttamiseen valtuutetun yhteyshenkilön nimi, yhteystiedot ja sähköiseen tunnistamiseen tarvittavat tiedot. Lisäksi rekisteriin voisi tallentaa tiedot siirrettävien käyttöoikeuksien ja toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden siirroista, havaituista toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden ylityksistä tai kalastuksesta ilman kalastuskiintiötä sekä muut hakemusten käsittelyssä tarvittavat välttämättömät tiedot.

32 §. Haltijan oikeus käyttää kalastuskiintiörekisterin tietoja. Pykälällä säädettäisiin siirrettävien käyttöoikeuksien ja toimijakohtaisten kiintiöiden haltijoiden oikeudesta tietojärjestelmään kuuluvassa sähköisessä palvelussa nähdä omat tietonsa, nähdä muut siirrettävien ja ei-siirrettävien käyttöoikeuksien sekä toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden haltijat ja siirtää hallussaan oleva toimijakohtainen kalastuskiintiö kokonaan tai osittain toiselle rekisteriin tallennetulle toimijakohtaisen kalastuskiintiön haltijalle. Tietojen selaamisen ja siirtojen toteuttaminen sähköisessä palvelussa edellyttäisi vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä allekirjoituksista annetun lain (617/2009) 2 §:ssä tarkoitettua vahvaa sähköistä tunnistamista.

Järjestelmä parantaisi haltijoiden mahdollisuuksia kalastuksen suunnitteluun sekä toteuttaa joustavasti toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden siirtoja, mikä merkittävästi vähentäisi hallinnolle uudesta järjestelmästä aiheutuvaa hallinnollista taakkaa.

4luku Markkinajärjestelyt

33 §. Tuottajaorganisaation ja toimialakohtaisen organisaation hyväksyminen. Pykälän 1  momentissa säädettäisiin siitä, että maa- ja metsätalousministeriö olisi se Suomen viranomainen, joka markkina-asetuksen ja tuottaja-asetuksen mukaisesti hyväksyisi kalastus- ja vesiviljelyalan tuottajaorganisaatiot ja toimialakohtaiset organisaatiot. Hyväksynnän ehdot sisältyvät markkina-asetukseen ja sitä koskevat menettelyt tuottaja-asetukseen.

Tärkeä ehto koskee organisaatioiden toiminnan riittävää laajuutta, jota ei kuitenkaan ole täsmennetty EU:n asetuksissa. Pykälän 2 momentissa ehdotetaan täsmennystä siten, että tuottajaorganisaation toiminnan tulisi edustaa vähintään 20 prosenttia tuotetun kalalajin vuotuisesta määrästä tai sitä pyytävien kaupallisten kalastajien määrästä Suomessa. Toimialakohtaisen organisaation osalta vastaavaksi ehdoksi ehdotetaan, että merkittävä osa tuotantotoiminnasta sekä kalastus- ja vesiviljelytuotteiden, niiden jalostuksesta tai kaupan pitämisestä taikka molemmista, olisi vähintään 20 prosenttia. Sekä tuottajaorganisaation että toimialakohtaisen organisaation edellä mainittuja osuuksia tarkastellaan Manner-Suomen lukujen perusteella. Vähintään viidesosan kattavuuden vaatimus varmistaa, että organisaation toiminta on vaikuttavaa ja se voi edistää yhteisestä kalastuspolitiikasta annetun asetuksen 35 artiklassa asetettuja tavoitteita ja tuottajaorganisaatioille markkina-asetuksen 7 artiklassa asetettuja tavoitteita. Tavoitteina on erityisesti parantaa meren elollisten luonnonvarojen kestävää hyödyntämistä ja tuottajien kilpailukykyä sekä tuotannon mukauttaminen markkinoiden vaatimuksiin.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että hyväksyntää haetaan tuottaja-asetuksen mukaisesti. Momenttiin sisältyisi valtuus säätää valtioneuvoston asetuksella tarkemmin hakemukseen liitettävistä selvityksistä.

34 §. Tuottajaorganisaation ja toimialakohtaisen organisaation hyväksymisen peruuttaminen. Markkina-asetuksen 18 artiklassa säädetään, että jäsenvaltioiden on todennettava säännöllisen väliajoin, että tuottajaorganisaatiot noudattavat 14 artiklassa ja toimialakohtaiset organisaatiot 16 artiklassa säädettyjä hyväksymisedellytyksiä. Jos edellytykset eivät täyty, hyväksyntä voidaan peruuttaa. Pykälässä säädettäisiin siitä, että maa- ja metsätalousministeriö päättäisi hyväksynnän peruuttamisesta, jos hyväksynnän edellytykset eivät enää täyttyisi. Hyväksynnän peruuttamista koskevat menettelyt sisältyvät tuottaja-asetukseen.

35 §. Tuottajaorganisaation ja toimialakohtaisen organisaation sääntöjen laajentaminen . Markkina-asetuksen 22–24 artikloissa säädetään tuottajaorganisaatioiden ja toimialakohtaisten organisaatioiden sääntöjen laajentamisesta koskemaan myös niihin kuulumattomia tuottajia tai toimijoita. Jäsenvaltio voi tehdä tästä päätöksen, jos tuottajaorganisaation kattaman tuotannon määrä on vähintään 55 prosenttia saaliista tai 40 prosenttia viljellystä kalamäärästä. Toimialakohtaisen organisaation tulee kattaa vähintään 65 prosenttia vähintään kahdesta seuraavasta toiminnosta kustakin: asianomaisen tuotteen tuotanto, jalostus tai kaupan pitäminen edellisen vuoden aikana. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että maa- ja metsätalousministeriö päättäisi markkina-asetuksen 22, 23 ja 25 artiklan sekä tuottaja-asetuksen 5 artiklan mukaisesti tuottajaorganisaation tai toimialakohtaisen organisaation sääntöjen laajentamisesta. Maa- ja metsätalousministeriön tulisi siten markkina-asetuksen 25 artiklan ja tuottaja-asetuksen 5 artiklassa säädetyn menettelyn mukaisesti ilmoittaa komissiolle säännöt, jotka se aikoisi tehdä kaikkia tuottajia tai toimijoita sitoviksi. Komissio tekisi markkina-asetuksen 25 artiklan nojalla päätöksen sääntöjen laajentamisen hyväksymisestä. Ehtona olisi erityisesti se, että markkina-asetuksen 22 ja 23 artiklan säännöksiä noudatetaan, V luvun kilpailua koskevat säännöt noudatetaan, laajentaminen ei vaarantaisi vapaata kauppaa eikä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 39 artiklan tavoitteiden saavuttaminen vaarantuisi. Momentissa säädettäisiin myös siitä, että sääntöjen laajentamista koskevassa organisaation hakemuksessa tulisi esittää perusteet sääntöjen laajentamiselle ja osoittaa, että markkina-asetuksen 22 ja 23 artiklassa säädetyt edellytykset täyttyvät.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, että maa- ja metsätalousministeriö päättäisi markkina-asetuksen 24 artiklassa tarkoitetuista organisaatioon kuulumattomien tuottajien tai toimijoiden korvauksista tuottajaorganisaatiolle tai toimialakohtaiselle organisaatiolle.

36 §. Tuottajaorganisaation tuotannon ja kaupan pitämisen suunnitelma. Markkina-asetuksen 28 artiklan mukaan tuottajaorganisaation on toimitettava toimivaltaiselle kansalliselle viranomaiselle hyväksyttäväksi tuotantoa ja kaupan pitämistä koskeva suunnitelma ainakin tärkeimmistä lajeista, joita se pitää kaupan. Artiklan 4 kohdassa todetaan että tuottajaorganisaatio voi tarkistaa suunnitelmansa ja toimittaa se toimivaltaisen viranomaisen hyväksyttäväksi. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, että suunnitelmien tai niiden tarkistusten hyväksyminen olisi maa- ja metsätalousministeriön tehtävä. Hyväksyntä tehtäisiin komission tuotantoasetuksessa säädetyn menettelyn mukaisesti. Tuottajaorganisaatiot voivat saada tuotantoa ja kaupan pitämistä koskevien suunnitelmien laatimista ja täytäntöönpanoa varten tarkoitettua tukea Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (508/2014) 66 artiklan mukaisesti. Tuki voi tuottajajärjestökohtaisesti vuosittain olla enintään 3 prosenttia asianomaisen tuottajaorganisaation markkinoille saatetun tuotannon keskimääräisestä vuotuisesta arvosta kolmena edeltävänä kalenterivuotena. Jäsenvaltio voi sen jälkeen kun tuotantoa ja markkinoille saattamista koskeva suunnitelma on hyväksytty, myöntää ennakkomaksun, joka on 50 prosenttia mainitusta tuesta. Tuottajaorganisaatio voi suunnitelman osana sopia jäsentensä kanssa siitä, että se hoitaa lukuun 3 liittyviä siirrettäviin käyttöoikeuksiin ja toimijakohtaisiin kalastuskiintiöihin koskevia tehtäviä, kuten toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden vaihtoja haltijoiden kesken, toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden optimaalisen käytön suunnittelua ja niihin perustuvien saaliiden ajallisen ja alueellisen tarjonnan yhteensovittamista.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, että maa- ja metsätalousministeriön tehtävänä olisi hyväksyä 28 artiklan 5 kohdassa tarkoitetun tuottajaorganisaation vuosikertomuksen tuotantoa ja kaupan pitämistä koskevaan suunnitelmaan perustuvasta toiminnasta.

37 §. Kalastus- ja vesiviljelytuotteiden kauppanimet ja tieteelliset nimet. Markkina-asetuksen 35 artiklassa säädetään, että kalastus- ja vesiviljelytuotteita saa niiden alkuperästä tai kaupan pitämisen tavasta riippumatta tarjota myytäväksi loppukäyttäjille tai suurtaloudelle ainoastaan, jos asianmukaisella merkinnällä tai etiketillä ilmoitetaan muiden tietojen lisäksi muun muassa lajin kauppanimi ja tieteellinen nimi. Nimistä on tarkempia määräyksiä 37 artiklassa. Sen mukaan jäsenvaltioiden on laadittava ja julkaistava luettelo alueellaan sallituista tuotteiden kauppanimistä ja niiden tieteellisistä nimistä. Kauppanimen tulee olla lajin nimi jäsenvaltion virallisilla kielillä ja mahdolliset paikallisesti tai alueellisesti hyväksytyt tai sallitut muut nimet. Pykälässä säädettäisiin siitä, että maa- ja metsätalousministeriön asetuksella vahvistettaisiin luettelo Suomen alueella sallituista kalastus- ja vesiviljelytuotteiden kauppanimistä ja tieteellisistä nimistä.

5luku Sisävesillä käytettävien kalastusalusten rekisteröinti

38 §. Sisävesien kalastusalusrekisteri . Pykälällä säädettäisiin sisävesillä kaupalliseen kalastukseen käytettävien alusten ja veneiden (sisävesialusten) merkitsemisestä sisävesien kalastusalusrekisteriin. Uusi rekisteri korvaisi nykyisen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten maa- ja metsätalousministeriön kalataloutta koskevista rekistereistä annetun päätöksen (1575/1994) 2 §:n perusteella ylläpitämän rekisterin sisävesillä toimivista kalastusaluksista. Nykyinen rekisteri on vapaaehtoinen, eikä täytä nykyisiä tarpeita ja vaatimuksia.

39 §. Toimivaltainen rekisterinpitäjä. Pykälä määrittelisi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen sisävesialusten osalta toimivaltaiseksi rekisterinpitäjäksi. Rekisterin pitämisen tehtävä voitaisiin siten keskittää sille viranomaiselle, joka jo nyt huolehtii kaupallisten kalastajien ja merellä toimivien kalastusalusten rekisteröinnistä. Pykälän 2 momentin mukaan maa- ja metsätalousministeriön tehtäväksi tulisi rekisterin pidon ohjaus sekä siihen liittyvän tietojärjestelmän ylläpito ja kehittäminen.

40 §.Rekisteriin merkittävät tiedot. Pykälällä määrättäisiin niistä tiedoista, joita sisävesialuksesta merkittäisiin rekisteriin. Omistajaa ja haltijaa koskevien perustietojen lisäksi rekisteriin merkittäisiin tiedot muun muassa sisävesialuksen päämoottorin konetehosta. Konetehoa koskeva tieto olisi tarpeen saada niin, että voidaan seurata sisävesialueella toimivien sisävesialusten potentiaalista kalastuskapasiteettia. Sisävesialusten vetoisuutta ei sen sijaan merkittäisi rekisteriin, koska se ei sisävesillä merialueen tavoin kuvaa potentiaalista kalastuskapasiteettia.

41 §.Ryhmittely. Sisävesialuksia ehdotetaan pykälällä ryhmiteltäväksi niiden pääasiallisen käyttötavan mukaisesti joko troolareiksi tai muiksi aluksiksi. Tämä mahdollistaisi sen, että sisävesillä troolikalastusta harjoittavista kalastusaluksista saataisiin kokonaiskuva. Pykälän 2 momentilla määrättäisiin sisävesialusten tunnuksista niin, että alukset voidaan yksilöllisesti tunnistaa.

42 §.Sisävesialuksen rekisteröinti. Pykälässä säädettäisiin sisävesialuksen omistajan velvollisuudesta ilmoittaa alus rekisteriin ennen sen ottamista kalastuskäyttöön. Rekisteröintivelvollisuus varmistaisi sisävesialuksia koskevat tietotarpeet ja vaatimukset. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin omistusoikeutta osoittavasta asiakirjasta sekä katsastustodistuksista ja 3 momentissa siitä, että rekisteriin merkitystä sisävesialuksesta annettaisiin rekisteriote omistajalle.

43 §.Sisävesialuksen rekisteristä poistaminen. Sisävesialuksen poistaminen rekisteristä edellyttäisi ehdotetussa pykälässä omistajan ilmoitusta. Aluksen haltijalle tulisi antaa tästä ilmoitus ennen kuin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tekee poistamispäätöksen. Pykälän 2 momentissa tarkennetaan milloin viranomainen omasta aloitteestaan voi poistaa sisävesialuksen rekisteristä ja sitä koskevasta aluksen omistajan ja haltijan kuulemisesta.

44 §.Muutosten ja tietojen ilmoitusvelvollisuus. Pykälässä säädettäisiin sisävesialuksen omistajan ilmoitusvelvollisuudesta rekisteriin merkitystä sisävesialusta koskevista muutoksista. Viranomainen voisi myös omasta aloitteestaan korjata rekisteritiedot muuttuneita olosuhteita vastaavaksi asianosaista ensin kuultuaan.

45 §.Rekisterinpitäjän oikeus saada tietoja viranomaisilta. Pykälässä säädettäisiin niistä perusteista, joiden nojalla rekisterinpitäjällä olisi salassapitoa koskevien säännösten estämättä oikeus saada muilta viranomaisilta rekisterinpitoa varten välttämättömiä tietoja. Tiedot olisi 2 momentin mukaan voitava luovuttaa sähköisessä muodossa.

6luku Erinäiset säännökset

46 §. Luonnonvarakeskuksen oikeus saada tietoja. Luonnonvarakeskus on 2 §:ssä nimetty vastaamaan kalataloustietojen keruuta koskevista EU:n asettamista velvoitteista. Tämä tehtävä edellyttää kalatalousalaa koskevien monipuolisten biologisten ja sosioekonomisten tietojen keräämistä. Pykälässä säädettäisiin siitä, että Luonnonvarakeskuksella olisi oikeus saada rekisteröidyiltä kaupallisilta kalastajilta, kalanjalostusta ja kalakauppaa harjoittavilta yrityksiltä, vesiviljely-yrityksiltä ja muilta kalatalousalan toimijoilta sellaisia toiminnan harjoittamiseen liittyviä tietoja, jotka ovat välttämättömiä Euroopan unionissa kalatalousalan tietojen keruusta, hallinnasta ja käytöstä sekä tieteellisten lausuntojen tukemisesta säädettyjen velvoitteiden noudattamiseksi.

47 §.Pääsy näytteenottopaikkoihin ja yritysrekistereihin. EU:n kalatalousalan tietojenkeruuta koskevan lainsäädännön toimeenpano edellyttää myös fyysistä pääsyä esimerkiksi kalastusaluksiin, josta säädettäisiin ehdotetussa pykälässä. Näytteenottoa voidaan tehdä myös muissa tiloissa. Luonnonvarakeskuksen nimeämillä tietojenkerääjillä olisi annettava pääsy sellaisiin tiloihin, joissa tietoja voidaan kerätä.

48 §.Muutoksenhaku. Pykälässä säädettäisiin mahdollisuudesta valittaa maa- ja metsätalousministeriön tai elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen täytäntöönpanolain nojalla tekemästä päätöksestä. Mainittuihin päätöksiin voisi hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Käytännössä valitus tehtäisiin Turun hallinto-oikeuteen ja sen päätöksestä voisi edelleen valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen edellyttäen, että korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Valitusluvan edellyttäminen on tarpeen perusteettomien valitusten välttämiseksi. Useimmat kalastusyritykset toimivat Saaristomeren ja Selkämeren alueella, jonka lisäksi Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskukselle on valtakunnallisiksi tehtäviksi keskitetty Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan valvontaa, kaupallisen kalastajan rekisteröintiä ja kalojen maahantuontilupia koskevat tehtävät. Tämän vuoksi Turun hallinto-oikeus voidaan katsoa olevan sopivin käsittelemään tähän lakiin liittyviä asioita.

Pykälän toisessa momentissa säädettäisiin, että päätöksen tehneellä viranomaisella eli maa- ja metsätalousministeriöllä ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella olisi oikeus hakea muutosta Turun hallinto-oikeuden päätökseen, jolla hallinto-oikeus olisi muuttanut tai kumonnut maa- ja metsätalousministeriön tai elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tekemän tässä laissa tarkoitetun päätöksen. Viranomaisen valitusoikeus on tarpeen selkeästi määrittää siten, että kiintiöjärjestelmää koskevan päätöksen muutos tai kumoaminen voitaisiin tarvittaessa perusteellisesti käsitellä.

Maa- ja metsätalousministeriö ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voisi kiintiöjärjestelmää koskevia päätöksiä tehdessään määrätä, että valitus ei estäisi valituksenalaisen päätöksen täytäntöönpanoa. Määräys voitaisiin antaa esimerkiksi maa- ja metsätalousministeriön päätöksessä, jolla toimijoille jaetaan siirrettäviä ja ei-siirrettäviä käyttöoikeuksia tai elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätöksessä, jolla jaetaan toimijakohtaisia kalastuskiintiöitä. Näiden päätösten toteuttaminen ja voimaantulo vuoden alussa on välttämätöntä, joten ne tulisi voida panna täytäntöön välittömästi mahdollisista valituksista riippumatta. Jos muutoksenhakuviranomainen arvioisi toisin päätöksen täytäntöönpanon välttämättömyyden, se voisi kieltää päätöksen täytäntöönpanon kunnes päätös on saanut lainvoiman.

Muutoksenhaun osalta noudatettaisiin muutoin hallintolainkäyttölakia.

49 §.Voimaantulo. Kaupallisen kalastuksen yritysten ja ammatinharjoittajien toimintaedellytysten kehittämisen kannalta olisi tärkeää, että laki saataisiin hyväksyttyä niin, että siirrettäviä ja ei-siirrettäviä käyttöoikeuksia ja toimijakohtaisia kalastuskiintiöitä koskeva järjestelmä voitaisiin ottaa käyttöön vuoden 2017 alusta. Tästä johtuen, laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä marraskuuta 2016. Lailla esitetään lisäksi kumottavaksi laki Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan täytäntöönpanosta (1139/1994) .

Siirtymäsäännöksellä annettaisiin sisävesialusten omistajille vuosi aikaa rekisteröidä sellainen sisävesialus, jonka rekisteröiminen ei aiemmin ollut pakollista.