HE 72/2011

1Nykytila

2Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset

3Esityksen vaikutukset

4Asian valmistelu

Esitystä on valmisteltu virkatyönä liikenne- ja viestintäministeriössä yhteistyössä Uudenmaan, Varsinais-Suomen ja Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten kanssa. Työ pohjautuu liikenne- ja viestintäministeriön koolle kutsuman, epävirallisen asiantuntijaryhmän kannanottoon. Asiantuntijaryhmä koostui liikenne- ja viestintäministeriön, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten, Kilpailuviraston, Keskuskauppakamarin, Suomen Taksiliitto ry:n, Suomen palvelutaksit ry:n sekä Linja-autoliiton ja Suomen Kuntaliiton edustajista.

Asiantuntijaryhmän tehtävänä oli selvittää taksiliikennettä koskevan lainsäädännön toimivuutta puuttumatta kuitenkaan itse lain perusperiaatteisiin kuten lupamäärien rajoittamiseen. Ensimmäisenä tehtävänään asiantuntijaryhmän tuli ottaa kantaa kuorma-autolla harjoitettuun taksitoimintaan. Saatuaan työnsä tältä osin päätökseen, asiantuntijaryhmä jatkoi lain yleistä toimivuutta koskevaa selvitystyötään.

Kuorma-autotaksitoimintaa koskeva lainmuutos (612/2010) tuli voimaan 30.7.2010.

Asiantuntijaryhmän määräaika päättyi 31.10.2010. Se valmisteli kannanottonsa perusteluineen kolmeen suurempaan teemakokonaisuuteen. Teemat olivat seuraavat: 1. Kouluun ja sairaalan myös huomenna, 2. Taksilla ajoissa perille ja 3. Luvansaanti ymmärrettäväksi. Asiantuntijaryhmä oli yhtä mieltä siitä, että mainituista teemoista teemaan ”Luvansaanti ymmärrettäväksi” liittyi epäkohtia, joiden poistaminen olisi kaikkein kiireellisintä siirtymäajan päättymisen vuoksi. Epäkohdat liittyivät erityisesti luvanhakijoiden yhdenvertaisuutta ja lupien luovutusta koskevaan sääntelyyn. Tämä esitys pohjautuu pääosin asiantuntijaryhmän kyseiseen teemaan liittyviin kannanottoihin.

Asiantuntijaryhmä ja sen jäsenet tunnistivat myös muita epäkohtia ja selvitystarpeita taksiliikennettä koskevassa sääntelyssä. Tällaisia tarpeita tunnistettiin muun muassa ajovelvollisuuden valvontaa, tilauskeskusten sääntelyä, taksien enimmäismääriä koskevaa päätöksentekoa sekä taksien ja linja-autojen työnjakoa koskevassa sääntelyssä. Näiden kysymysten osalta asiantuntijaryhmä ei kuitenkaan määräaikansa puitteissa päässyt kaikilta osin yksimielisyyteen. Asiantuntijaryhmä oli kuitenkin yksimielinen siitä, että tilauskeskuksiin sovellettavien sanktioiden tulisi olla sellaisia, että ne voitaisiin tosiasiassa myös ottaa käyttöön. Tämän vuoksi tähän esitykseen sisältyy myös asiantuntijaryhmän ehdotus sellaisenaan.

Esityksestä on pyydetty lausunnot. Lausuntoja saatiin Lapin, Pohjois-Pohjanmaan, Kaakkois-Suomen, Varsinais-Suomen, Pohjois-Savon, Pirkanmaan ja Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilta, Linja-autoliitolta (LAL), Suomen Taksiliitolta (STL), Lähitaksilta, sosiaali- ja terveysministeriöltä (STM), työ- ja elinkeinoministeriöltä (TEM), oikeusministeriöltä (OM), opetus- ja kulttuuriministeriöltä (OKM), Kansaneläkelaitokselta (Kela), Kuluttajavirastolta, Kilpailuvirastolta, Suomen Kuntaliitolta, Keskuskauppakamarilta ja Suomen Palvelutakseilta sekä Turun kaupungilta ja Liikennevirastolta (Livi).

Lähes kaikissa lausunnoissa esityksen tavoitteita kannatettiin ja esitystä pidettiin yleisesti oikeansuuntaisena ja tarpeellisena. Joissakin lausunnoissa taksilupien myöntämistä koskevaa sääntelyä pidettiin kuitenkin, välttämättömistä uudistuksista huolimatta, yhä vaikeaselkoisena ja lupaviranomaisia liikaa kuormittavana. Joidenkin lausujien mukaan ehdotus heijasti niitä vaikeuksia, joihin oli ajauduttu, kun ei oltu puututtu perusongelmaan eli taksilupien enimmäismäärän sääntelyyn. Näissä lausunnoissa korostettiin kokonaisuudistuksen tarvetta. Lausuntoihin sisältyi myös runsaasti varauksia esityksen yksityiskohdista. Eniten varauksia oli OM:n lausunnossa.

Alkuperäiseen esitykseen sisältynyttä ehdotusta rinnastaa taksinkuljettajakokemus ja linja-autonkuljettajakokemus vastustettiin laajasti. Toisaalta joissain yksittäisissä lausunnoissa painotettiin yhä palveluammatissa toimineiden ja joukkoliikenneyrittäjien mahdollisuutta saada taksilupa. Vastustusta perusteltiin muun muassa sillä, että säännös aiheuttaisi vaikeita soveltamisongelmia koska linja-autonkuljettajakokemusta oli mahdotonta arvioida samoin kriteerein kuin taksinkuljettajakokemusta. Näin luvanhakijoiden yhdenvertaisuuden katsottiin vaarantuvan ja valitusprosessien todennäköisesti vain lisääntyvän. Toisaalta esitystä pyydettiin vielä täydentämään. Esitystä onkin pyritty korjaamaan näiden lausuntojen pohjalta.

Kaikissa lupaviranomaisten lausunnoissa suhtauduttiin selvästi kielteisesti tai ainakin varauksella myös siihen, että vanhojen taksiyrittäjien etusijajärjestys olisi ratkaistu luonnoksen mukaisesti arpomalla (10a § 3 momentti). Vastustusta perusteltiin sillä, että kyse oli hallinnollisesta luvasta eivätkä luvanhakijat voisi arpomisessa ennakoida luvan saantia. Lausunnoissa todettiin myös, että arpominen olisi lisännyt suurten taksiyhtiöiden kiinnostusta hakea lupia ja että arpomista olisi käytännössä ollut vaikea toteuttaa niissä tapauksissa, joissa samalla kerralla pitäisi myöntää lupia sekä kuljettajakokemusta arvioiden että arpomalla. Tämän vuoksi esitystä on korjattu myös tältä osin.

Ehdotukseen, jonka mukaan uusille kuljettajille ja vanhoille taksiyrittäjille jaettaisiin luvat murtolukuosuuksien sijaan joka kolmas kerta- periaatteen mukaisesti, suhtauduttiin yleisesti myönteisesti. Vain STL:n, Lähitaksin ja Livin lausuntojen mukaan lupia ei olisi tullut enää lainkaan myöntää vanhoille yrittäjille vaan pelkästään kuljettajakokemuksen perusteella. Viimeksi mainittua vaihtoehtoa oli kuitenkin jo käsitelty esitystä valmisteltaessa ja se oli hylätty Toimintavaihtoehdot - kohdassa mainituista syistä. Mainittu vaihtoehto ei myöskään olisi ollut viranomaistoiminnan ennustettavuuden kannalta hyväksyttävissä. OM ja eräät muut lausunnonantajat korostivat lausunnoissaan luvanhaltijoiden asemaa siirtymäkauden päättyessä. OM esitti harkittavaksi siirtymäsäännöstä jonka mukaan luvat olisi tullut myöntää lain voimaantultua ensin luvanhaltijoille. Koska ehdotettu siirtymäsäännös omine etusijamääräyksineen olisi kuitenkin ollut omiaan hämärtämään 10 a §: n etusijajärjestyksen tulkintaa, tätä muutosta ei tehty.

Lausuntojen pohjalta esitystä on myös täsmennetty luvan haltijan määritelmää (10a § 3 momentti) koskevan kohdan osalta.

Joissakin lausunnoissa kokemuksen laskentatapaa (10b §) epäiltiin, mutta lupaviranomaisten taholta muutakaan ehdotusta ei esitetty. Lupaviranomaisten puolesta viitattiin laskentatavan vakiintumiseen. Toisaalta myönnettiin, että ehdotus ei helpottaisi kokemuksen laskentaa perheyrityksissä. Toisaalta tuotiin kuitenkin esiin se, että aukotonta sääntelyä oli täysin mahdotonta saada aikaan koska tapaukset olivat niin monimuotoisia. Siksi säännöstä tarkennettiin jonkin verran vain perusteluissa.

Koska sekä kaikissa lupaviranomaisten että OM:n lausunnossa huomautettiin, että luvan lahjoitusta (11 §) koskeva teksti oli epäjohdonmukainen, esitystä selkeytettiin ja tarkennettiin myös tältä osin. Sen sijaan joissakin lausunnoissa esitettyä muutosta sukupolvenvaihdoksen piiriin kuuluvien sukulaisten rajoittamisesta vain alenevaan tai ylenevään polveen ei tehty koska tässäkin tosielämän tilanteet voivat olla moninaisia eikä ollut syytä jättää esimerkiksi puolisoa tämän piirin ulkopuolelle.

Maaseudun taksiyrittäjien päivystysilmoitusta koskevan lainkohdan (12 §) muutosta pyydettiin täsmentämään useassa lausunnossa eri tavoin. Tältä osin muutoksia ei tehty, koska puuttumalla ajovelvoitteeseen tässä pykälässä, olisi samalla pitänyt puuttua perusteellisesti myös useaan muuhun lain ajovelvoitetta koskevaan pykälään eikä hankkeen aikataulu antanut tähän mahdollisuutta.

1Lakiehdotuksen perustelut

2 §.Määritelmät. Pykälän 6 kohta sisältää määritelmän kaluston esteettömyyttä koskevista vaatimuksista. Määritelmässä viitattaisiin erikseen säädettyihin vaatimuksiin. Liikenne- ja viestintäministeriön taksiliikenteessä käytettävän esteettömän kaluston laatuvaatimuksista antaman asetuksen (723/2009) mukaan esteettömänä kalustona pidetään sekä invataksia, joka on määritelty ajoneuvojen rakenteesta ja varusteista annetun asetuksen (1256/1992) 13 §:ssä että asetuksen 2 §:ssä tarkemmin määriteltyä autoa. Kyseisen 2 §:n mukaan esteetön taksiauto on muu kuin invataksiksi määritelty M1 luokan auto, joka on rakennettu ja varustettu erityisesti pyörätuolia käyttävien vammaisten asiakkaiden kuljetusta varten, ja jota käytetään yleiseen luvanvaraiseen taksiliikenteeseen. Auton rakenteen osalta edellytetään muun muassa sitä, että autossa käytetty pyörätuolin kiinnitysjärjestelmä täyttää asetuksessa erikseen mainittujen standardien vaatimukset ja että autossa on nostin tai yhtenäinen ja turvallinen kulkuluiska, jonka kaltevuus on enintään 14 prosenttia. Kulkuluiskan kaltevuus voi kuitenkin olla enintään 21 prosenttia jos kulkuluiskalla liikkumista varten on käytössä sähköisesti kelautuvat ja lukittuvat pyörätuolin kiinnitysvyöt. Kyseinen 2 § sisältää myös auton sisätilojen kokoa ja kulkuaukkoa koskevat vaatimukset.

6 §.Taksiluvan myöntämisen edellytykset. Pykälän ensimmäisen momentin ensimmäistä kohtaa muutettaisiin vastaamaan voimassa olevaa holhouslainsäädäntöä. Osittain kyse olisi vain sanamuotojen muutoksesta. Näin taksilupaa ei edelleenkään voitaisi myöntää henkilölle, jonka toimintakelpoisuus on huomattavan rajoitettu. Tällaisia henkilöitä ovat alaikäiset henkilöt ja täysi-ikäiset henkilöt, jotka on julistettu vajaavaltaisiksi. Lisäksi lupaa ei voisi enää myöntää henkilölle, jonka toimintakelpoisuutta olisi rajoitettu vain osittain kyseisen lain 8 §:n 1 momentissa mainituilla perusteilla ja jolle olisi siksi määrätty edunvalvoja. Tuomioistuin voi mainitun lainkohdan mukaan määrätä edunvalvojan täysi- ikäiselle, joka sairauden, henkisen toiminnan häiriintymisen, heikentyneen terveydentilan tai muun vastaavan syyn vuoksi on kykenemätön valvomaan etuaan taikka huolehtimaan itseään tai varallisuuttaan koskevista asioista, jotka vaativat hoitoa eivätkä tule asianmukaisesti hoidetuksi muulla tavoin. Saman lain 12 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan myös holhousviranomainen voi 8 §:ssä mainituista syistä määrätä edunvalvojan. Edunsaajamääräys estäisi luvan myöntämisen riippumatta siitä, olisiko hakijalla määräyksen mukaan lainkaan kelpoisuutta tehdä tiettyjä oikeustoimia tai oikeutta vallita tiettyä omaisuutta tai voisiko hän toimia yhdessä edunvalvojan kanssa. Taksiluvan epääminen edellyttäisi kuitenkin aina, että edunvalvojaa koskeva määräys olisi päätöksentekohetkellä voimassa.

Pykälän 1 momentin 4 kohtaa muutettaisiin siten, että luvan saadakseen hakijalta edellytettäisiin kuuden kuukauden kokemusta taksinkuljettajana. Kokemus muista palveluammateista ei siten enää riittäisi. Muutos ei vaikuttaisi voimassaoleviin lupiin koska luvat ovat 10 §:n 1 momentin mukaan voimassa toistaiseksi. Vireillä oleviin hakemuksiin sovellettaisiin siirtymäsäännöksen määräystä. Pykälän 4 momenttia ei kuitenkaan muutettaisi. Näin tapauksissa, joissa luvanhakijoiden joukossa ei olisi lainkaan taksinkuljettajia, lupa myönnettäisiin yhä sellaiselle hakijalle, jolla ei olisi vaadittua kuljettajakokemusta, mutta joka täyttää muut tässä 6 §:ssä mainitut, hakijaa koskevat vaatimukset, kuten hyvämaineisuuden ja ammattitaitovaatimuksen. Käytännössä 4 momenttia sovelletaan yleensä tapauksiin, joissa pienellä paikkakunnalla on kiire saada jatkaa esimerkiksi eläkkeelle jäävän taksiluvan haltijan toimintaa.

10 a §.Taksiluvan hakijoiden keskinäinen etusijajärjestys. Pykälä olisi uusi. Se sisältäisi muuten pätevien hakijoiden etusijajärjestystä koskevan sääntelyn.

Pykälää sovellettaisiin siten vain hakijoihin, jotka täyttäisivät luvanhakijoilta vaaditut, 6 §:ssä mainitut yleiset edellytykset, kuten ammattitaitoa ja hyvämaineisuutta koskevat vaatimukset sekä kuuden kuukauden taksinkuljettajakokemusta koskevat vaatimukset.

Kuten nykyisin, lupa myönnettäisiin useasta pätevästä hakijasta ensisijaisesti hakijalle, joka hakee lupaa sellaiselle kuntaa pienemmälle asemapaikalle, jossa asemapaikan etäisyys kuntakeskuksesta on vähintään 20 kilometriä. Säännöksen tarkoituksena on ollut säilyttää taksipalvelut myös haja-asutusalueilla ja kylissä kun luvat muutoin myönnetään kuntakohtaisina. Kyseiset luvat myönnettäisiin edelleen yleisen, koko kuntaa koskevan taksilupien enimmäismäärän puitteissa. Tällaiselle paikkakunnalle haetun luvan nojalla ei voisi edelleenkään jättää hoitamatta kyseisen pienemmän asemapaikan taksitarpeita ja siirtyä hoitamaan kuntakeskuksen ajoja. Tämä johtuu lain 2 §:n 5 kohdassa mainitusta asemapaikkaa koskevasta määritelmästä, jonka mukaan auto on aina ajon tai toimeksiannon päätyttyä palautettava asemapaikalle. Tätä 20 kilometrin sääntöä ei edelleenkään, väärinkäytösten ehkäisemiseksi, sovellettaisi Helsingin, Vantaan, Espoon, Kauniaisten, Turun, Tampereen ja Oulun alueelle haettuun lupaan.

Uutta olisi se, että sääntöä ei sovellettaisi jos samalla asemapaikalla olisi uuden luvan myöntämishetkellä jo olemassa taksilupa tai useampia taksilupia. Olemassa olevilla taksiluvilla ei tässä tarkoitettaisi lupia, joissa asemapaikaksi on merkitty koko kunta, vaan pelkästään lupia, joihin on merkitty asemapaikaksi esimerkiksi sama kylä tai kaupunginosa. Toisaalta samalla asemapaikalla tarkoitettaisiin koko kylää tai kaupunginosaa riippumatta siitä, onko aiempi lupa myönnetty pistekohtaisena tätäkin pienemmälle paikkakunnalle. Rajoitus koskisi luvan myöntämishetkellä voimassa olevia lupia, joten esimerkiksi vanhan kyläkohtaisen taksiluvan tilalle voisi luonnollisesti myöntää uuden luvan.

Taksiluvat myönnettäisiin edelleen pääsääntöisesti siten, että asemapaikaksi merkittäisiin koko kunta, koska taksilupien enimmäismäärät määrätään kunnittain. Jos kuntakohtaisia lupia hakevia, uusia luvanhakijoita on enemmän kuin lupia voidaan myöntää, olisi sellaisella hakijalla, jolla on pisin työkokemus taksinkuljettajana aina etusija. Näin ollen perinteinen käytäntö jatkuisi, jonka mukaan hakijoiden taksinkuljettajana saadun ajokokemuksen pituutta on vertailtu. Työkokemus arvioitaisiin siten kuin 10 b §:ssä on esitetty.

Yritysrakenteen monipuolistamiseksi luvat tulisi joka kolmas kerta kun ELY – keskus tosiasiallisesti tekee niistä myönteisiä päätöksiä, myöntää ensisijaisesti sellaisille hakijoille, joilla on jo voimassa oleva taksilupa tai taksilupia. Sillä, että hakijalla olisi voimassa oleva linja-autoliikenteen harjoittamiseen tarkoitettu liikennelupa, kuten joukkoliikennelupa, ei olisi samaa merkitystä kuin voimassaolevalla taksiluvalla.

Se mitä tarkoitettaisiin luvan myöntämiskerralla, vaihtelisi sen mukaan millaista hakukäytäntöä ELY – keskus noudattaisi.

Lupia pitäisi kuitenkin aina myöntää vähintään kerran vuodessa, jos hakijoita olisi ja lupia voitaisiin kiintiön puitteissa myöntää. Pääkaupunkiseudulla, jossa on käytössä kuulutusmenettely ja lupia yleensä myönnetään vain kerran vuodessa, kerta tarkoittaisi samaa kuin vuosi. Jotkut ELY - keskukset myöntävät tai voivat myöntää lupia samalle paikkakunnalle useastikin vuodessa yhteiskäsittelymenetelmällä sitä mukaa kun hakemuksia kertyy. Jokainen kerta kun lupia tällöin tosiasiassa olisi myönnettävissä, laskettaisiin pykälän mukaiseksi kerraksi. ELY - keskuksen tulisi sopivalla tavalla huolehtia siitä, että hakijat tietäisivät millä perusteella luvat seuraavalla kerralla lähtökohtaisesti myönnetään. Jos käytössä olisi hakumenettely, voitaisiin tämä tieto yleensä liittää hakuilmoitukseen. Muuten tieto voitaisiin saattaa hakijoille esimerkiksi ELY- keskuksen uusien Internet- sivujen kautta. Täysin yhtenäisistä, kaikkia lupaviranomaisia kattavista hakukäytännöistä ja lupien myöntämisessä sovellettavista, hallintolain (434/2003) sääntelyä tarkemmista, menettelytavoista ei edelleenkään säädettäisi tässä laissa, koska tarpeet eri paikkakunnilla vaihtelevat huomattavasti sen mukaan kuinka paljon hakijoita yleensä on.

ELY - keskus myöntäisi luvat lain voimaantulosta lähtien siten, että kahtena ensimmäisenä kertana luvat myönnettäisiin ensisijaisesti ensimmäistä taksilupaansa hakeville henkilöille tai oikeushenkilöille kuljettajakokemuksen perusteella ja kolmantena kertana ensisijaisesti vanhoille yrittäjille eli henkilöille tai oikeushenkilöille, joilla on jo olemassa voimassaoleva taksilupa tai lupia. Pääkaupunkiseudulla, jossa kerta olisi sama kuin vuosi, tämä tarkoittaisi sitä, että lupia myönnettäisiin ensisijaisesti vanhoille luvanhaltijoille ensimmäistä kertaa vuonna 2014.

Väärinkäytösten ehkäisemiseksi ja lain tulkinnan helpottamiseksi rajatapauksissa pykälän 3 momentissa on vielä selvennetty sitä, milloin hakijaa ei voi rinnastaa ensi lupaansa hakevaksi hakijaksi. Voidakseen hyödyttää kuljettajakokemuksensa pituutta ja lukeutua ensiluvan hakijaksi hakija ei saa olla lupaa hakiessaan omistajana tai osakkaana missään taksiliikennettä harjoittavassa yrityksessä. Näin kaikenlaiset osakkuudet ja pienetkin omistusosuudet taksiyrityksissä rinnastuvat olemassa olevan luvan hallintaan. Hakijalla tarkoitettaisiin niin luonnollisia henkilöitä kuin oikeushenkilöitä. Oikeushenkilöä ei pidettäisi ensi luvan hakijana vaan taksiluvan haltijana myös silloin kun sen liikenteestä vastaavalla henkilöllä tai jollakin osakkaista on taksilupa tai omistuksia tai osakkuuksia taksiyrityksessä.

On huomattava, että pykälässä olisi kyse vain hakijoiden keskinäisestä etusijajärjestyksestä. Sen nojalla ei voisi siten rajoittaa minään kertana kaikkien kiintiön puitteissa jaettavien lupien tosiasiallista myöntämistä. Jos lupia olisi yhtä paljon kuin niitä voidaan myöntää, ja vain osalla luvanhakijoista olisi aiempia taksilupia sellaisena kertana kun luvat on ensisijaisesti myönnettävä luvanhaltijoille, luvat myönnettäisiin paitsi niille, joilla jo on lupa, myös muille hakijoille. Jos sellaisella kerralla taas olisi hakijoita vähemmän kuin lupia voidaan myöntää eikä kenelläkään hakijoista olisi entisiä lupia, luvat myönnettäisiin silti hakijoille, joilla on taksinkuljettajakokemusta.

Toisaalta joka kolmatta luvan myöntämiskertaa koskeva sääntökään ei rajoittaisi kaikkien kiintiön puitteissa jaettavien lupien myöntämistä vaan auttaisi lupaviranomaista vain asettamaan hakijat keskenään etusijajärjestykseen. Näin myös sellaisena kertana kun luvat ensisijaisesti myönnettäisiin uusille hakijoille taksinkuljettajakokemuksen perusteella, lupia voisi lisäksi myöntää hakijoille, joilla on jo taksilupa.

On myös huomattava, että on yhä paikkakuntia varsinkin Pohjois-Suomessa, jossa luvanhakijoista on pulaa. Tällaisissa tapauksissa lupa voitaisiin edelleen 6 §:n 4 momentin nojalla myöntää vaikka hakijalla ei olisi lainkaan kuljettajakokemusta eikä tätä kokemusta ole kenelläkään hakijoista.

Pätevien taksiyrittäjien kesken etusijajärjestyksen ratkaisisi se, kuinka monta taksilupaa hakijalla olisi. Luvat myönnettäisiin lupien lukumäärän mukaan niin, että etusijassa olisi hakija, jolla olisi vähiten lupia. Jos hakijoilla olisi yhtä paljon lupia eikä lupia voisi myöntää kaikille hakijoista, etusija olisi yrittäjällä, jolla on pitempi kokemus taksiluvan haltijana. Säännös vastaisi nykyistä sääntelyä ja käytäntöä.

Tapauksessa, jossa luvanhaltijana on luonnollinen henkilö, hänen lupamääränsä voitaisiin laskea hänen omissa nimissään olevien taksilupien mukaan sekä niiden yhtiöiden taksilupien mukaan, joissa hän on ollut osakkaana tai osakkeenomistajana. Jos taas luvanhaltijana on oikeushenkilö, lupamäärään voisi laskea kyseiselle yhtiölle myönnetyt taksiluvat, yhtiön osakkaiden henkilökohtaiset taksiluvat sekä taksiluvat kaikista niistä yhtiöistä, joissa kyseisen oikeushenkilön osakkaat ovat osakkaina tai osakkeenomistajina.

Taksilupien enimmäismäärää koskevassa päätöksessä määrätään lain 19 §:n 1 momentin mukaan myös, kuinka monta lupaa myönnetään liitetyn kunnan alueelle. Uuden 10a §:n yleistä 3 momentin sääntöä noudatettaisiin myös silloin kun lupia myönnettäisiin niin sanotun pikkukiintiön puitteissa. Näin ollen, jos 2 §:n 8 kohdassa määritellylle kunnan alueelle olisi enemmän hakijoita kuin lupia voidaan myöntää, luvat myönnettäisiin kolmantena kyseistä kunnanosaa koskevana myöntämiskertana ensisijaisesti alalla jo toimiville taksiyrittäjille.

Samaa 3 momentin etusijajärjestystä koskevaa yleistä sääntelyä noudatettaisiin myös niissä tapauksissa, joissa 2 momentissa tarkoitetulle asemapaikalle niin sanotun 20 kilometrin säännön perusteella olisi hakijoita enemmän kuin yksi. Näin myös tällaiselle asemapaikalle hakevien kesken kuljettajakokemus ratkaisisi kahdella ensimmäisellä kerralla jos hakijoita olisi useampia kuin yksi. Todennäköisesti hakijoita ei kuitenkaan olisi paljon ottaen huomioon sen, että luvansaajan on myös noudatettava asemapaikkamääräystä ja päivystyksiä.

10 b §.Työkokemuksen pituuden laskeminen. Pykälä olisi uusi. Se sisältäisi yleisen säännön siitä, miten luvan saannin edellytyksenä ja luvanhakijoiden vertailuperusteena tarkoitettu työkokemus taksinkuljettajana tulisi käytännössä laskea. Kokemuksen arvioinnissa kiinnitettäisiin huomiota veroviranomaiselta ja hakijan työeläkkeestä vastaavalta taholta kuten eläkeyhtiöltä tai Eläketurvakeskuksesta saatuihin tietoihin hakijan työnantajista, tuloista, työn luonteesta ja palvelusajan pituudesta. Koska varsinkaan työn luonne ei välttämättä ilmene näistä asiakirjoista, hakijalta voitaisiin pyytää myös muita todistuksia kuten työtodistuksia, ajovuororaportteja, ajopäiväkirjoja tai muita selvityksiä, jotka osoittaisivat, että hakija on toiminut niissä mainitun ajan kuljettajana eikä esimerkiksi hallinnollisissa tehtävissä. Muita selvityksiä olisi tarpeen pyytää esimerkiksi silloin, kun hakijan kuljettajakokemusta olisi kertynyt yrityksessä, jonka liikenteestä vastaavana henkilönä tai omistajana olisi hakijan perheenjäsen kuten puoliso.

Lupaviranomainen voisi tarvittaessa arvioida kuljettajakokemuksen pituutta myös laskennallista menetelmää käyttäen, eli hakijan taksinkuljettamisesta saamien työtulojen perusteella jos näiden työ, -vero tai eläketietojen todentamisessa ei olisi mitään ongelmia. Tällöin ajokokemus olisi laskettavissa luotettavimmin työtulojen perusteella. Korkein hallinto-oikeus on päätöksessään (T 3147/4.12.2009) linjannut, että ajokokemus voidaan luotettavasti todentaa ansaitun palkan perusteella. Laskennallinen menetelmä soveltuisi parhaiten suurten kaupunkien ja erityisesti pääkaupunkiseudun lupahakemusten yhteiskäsittelyyn niiden hakijoiden osalta, jotka ovat toimineet perheen ulkopuolisen työnantajan kuljettajina. Hakijaan, jonka osalta työ-, vero- tai eläketietojen luotettava todentaminen olisi vaikeampaa, esimerkiksi siksi, että työkokemusta olisi kertynyt perheyrityksen palveluksessa, menetelmää ei voisi soveltaa. Näiden hakijoiden kuljettajakokemus selvitettäisiin tapauskohtaisesti kaikkia 1 momentissa mainittuja selvityksiä hyödyntäen. Laskennallista tapaa hyödynnettäessä kunnan keskimääräinen työtulo eli tuloraja voisi olla erilainen eri vuosina. Jos hakijalla olisi kokemusta kuljettajana useasta eri kunnasta, laskettaisiin keskimääräinen työtulo kuitenkin aina sen kunnan työtulon mukaan, johon lupaa haetaan.

Työtulon perusteella määräytyvät kuukaudet laskettaisiin seuraavan esimerkin mukaisesti: Jos hakijalla olisi taksinkuljettajana ansaittuna vuodelta X yhteensä esimerkiksi 20 145 euroa ja kunnan keskimääräinen taksitulo kyseiselle vuodelle olisi tässä esimerkissä 1 900 euroa kuukaudessa, mainittu vuositulo jaettuna keskimääräisellä kuukausitulolla tuottaisi laskennalliseksi tulokseksi 10,60 kuukautta. Koska pelkkien täysien kuukausien huomioon otto ei riitä, olisi laskennassa otettava huomioon myös viikot. Jos viikotkin olisi otettava huomioon, ne laskettaisiin niin, että 0,25 vastaisi yhtä viikkoa, 0,50 kahta viikkoa, 0,75 kolmea viikkoa ja 1,00 neljää viikkoa eli kuukautta. Näin laskettuna mainittu 10,60 tarkoittaisi, että hakijalle luettaisiin vuodelta X hyväksi taksinkuljettajakokemusta yhteensä 10 kuukautta ja kaksi viikkoa. Hakija täyttäisi siten hyvin lain 6 §:n 1 momentin 4 kohdassa mainitun vaatimuksen kuuden kuukauden kuljettajakokemuksesta.

Hakija voisi saada yhdeltä vuodelta laskennallista työkokemusta enintään niin paljon kuin vuodessa on kuukausia eli 12 kuukautta. Laskettujen kuukausien määrää rajoittaisi myös se, kuinka monta kuukautta hakija tosiasiallisesti olisi ollut työssä. Vaikka hän olisi ansainnut huomattavasti muutaman kuukauden aikana, kuukausiksi hyväksyttäisiin vain tosiasiallisesti työskennellyt kuukaudet.

Jos hakijalla on kokemusta usealta vuodelta, olisi hakijan tosiasiassa saamat palkkatulot muunnettava rahan arvon muutosta kuvaavalla indeksillä. Asemapaikkakohtaisen tulorajan osalta rahan arvon muutos tulisi huomioitua siten, että eri vuosille olisi eri tulorajat.

Lupaviranomaisen tulisi lupapäätöksen perusteluissa tuoda tarkemmin esiin kuljettajakokemuksen laskentaan kyseisessä tapauksessa vaikuttaneet seikat.

11 §.Taksiluvan luovuttamiskielto. Pykälän rakennetta ja sanamuotoa selkeytettäisiin ja johdonmukaistettaisiin. Samalla kaikki lupien lahjoitukset yhtiön lahjoituksen yhteydessä kiellettäisiin käytännössä, lukuun ottamatta lähisukulaisille annettuja lahjoituksia.

Pääsääntö olisi edelleen kielto luovuttaa taksilupaa toisen käytettäväksi oli luovuttaja luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö. Kielto on tarpeen koska lupien määrät ovat rajoitetut ja luvat myöntää viranomainen. Taksitoiminnan harjoittaminen yhtiömuotoisena ei siten edelleenkään pääsääntöisesti helpottaisi luvan siirtämistä toiselle. Kuten aiemmin, oikeushenkilö, jolle on myönnetty taksilupa, voitaisiin sinänsä myydä, mutta itse lupaa ei voisi edelleenkään luovuttaa toiselle myymällä, vaihtamalla tai muuten luovuttamalla lupa vastiketta vastaan. Mikäli näin tehtäisiin, yrityksen uuden omistajan asema ei olisi parempi kuin muiden luvan hakijoiden asema. Oikeushenkilön ostajalla ei edelleenkään olisi mitään etusijaa lupaan muihin luvan hakijoihin nähden. Kuten aiemmin, luovuttajan lupa peruutettaisiin lain 22 §:n 4 momentin nojalla jos luovutuksen saaja ei hakisi uutta taksilupaa kuuden kuukauden kuluessa.

Ainoa vastikkeellisia luovutuksia koskeva poikkeus, johon kyseistä luovutuskieltoa ja peruutusuhkaa ei edelleenkään sovellettaisi, olisivat siirtymäkauden loppuun asti niin sanotut vanhojen taksiyhtiöiden luvat eli oikeushenkilöille ensimmäistä kertaa ennen 1 päivää maaliskuuta 1991 myönnetyt luvat. Näiden yritysten lupien osalta lain 31 §:n siirtymäsäännöksessä todetaan, että 11 §:n 2 momentin luovutuskieltoa ja 22 §:n 4 momentin peruuttamismääräystä sovelletaan vasta 1 päivästä elokuuta 2017 lähtien.

Uutta olisi nyt se, että vain lähisukulaiselle annettavat luvan lahjoitukset oikeushenkilön lahjoituksen yhteydessä olisivat erityisasemassa. Sukupolvenvaihdokset ovat perinteisesti olleet erityisasemassa alalla, jossa yritykset ovat yleensä yhden tai korkeintaan kahden auton yrityksiä. Näin on pyritty turvaamaan perheyrityksen arvot ja liiketoimintaan liittyvä erityisosaaminen. Muun lahjan saajan asema olisi nyt verrattavissa yrityksen ostajan asemaan ja näiden lupahakemusten käsittelyssä tulisi noudattaa normaalia, 10 §:n mukaista hakijoiden keskinäistä etusijajärjestystä. Näin yritysten keinotekoinen lahjoittaminen taksiluvan saamiseksi muita hakijoita helpommin ei enää kannattaisi. Toisaalta yritystä ei hyödyttäisi myydä lähisukulaisellekaan, koska 10 §:n määräyksiä tulisi noudattaa myös jos oikeushenkilö lahjoituksen sijasta myydään lupineen lähisukulaiselle.

Lähisukulaisella tarkoitettaisiin henkilöä, jolla voi perintökaaren 2 tai 3 luvun mukaan olla perintöoikeus yrityksessä määräävässä asemassa olevan henkilön omaisuuteen. Määräävä asema yrityksessä edellyttäisi yrityksen omistukseen perustuvaa määräämisvaltaa, joten pelkkä yrityksen liikenteestä vastaavana henkilönä toimiminen ei riittäisi. Osakeyhtiössä määräävä asema edellyttäisi sitä, että henkilö joka lahjoittaa yrityksen, omistaisi yli puolet yhtiön osakkeista. Tällaisia henkilöitä olisivat määräävässä asemassa olevan henkilön rintaperilliset eli omat lapset ja lapsenlapset, isä tai äiti, veljet ja sisaret tai näiden jälkeläiset, veli- ja sisarpuolet ja heidän jälkeläisensä, isovanhemmat ja näiden jälkeläiset sekä kyseisen henkilön aviopuoliso. Lähisukulaisten piiriä ei ole rajoitettu siten, että luvan saisi lahjoittaa vain sukupolvenvaihdoksena henkilölle joka todennäköisimmin tulee perimään henkilön, koska tosielämässä tarve yrityksen uudelleen järjestelyille perheessä vaihtelee ja sukulaisten iät voivat olla moninaisia. Tarve uudelleen järjestelyyn voi ilmetä paitsi yrityksessä määräävässä asemassa olevan henkilön lähestyessä eläkeikää myös esimerkiksi silloin, kun sekä hän että hänen isovanhempansa ovat työikäisiä lasten ollessa vasta alaikäisiä. Näin luvan saisi lahjoittaa aina suoraan myös esimerkiksi isovanhemmille vaikka henkilöllä ei olisi rintaperillisiä. Toisaalta luvan saisi lahjoittaa vain aviopuolisolle eikä esimerkiksi avopuolisolle tai entiselle aviopuolisolle, koska tällä ei voi olla perintöoikeutta perintökaaren 2 tai 3 luvun mukaisesti luovuttajan omaisuuteen.

Luvan lahjoitus yhtiön lahjoituksen yhteydessä esimerkiksi ennakkoperintönä olisi mahdollista vain luovuttajan eläessä, joten lupaa ei voisi edelleenkään periä luvanhaltijan kuoltua eikä luvanhaltija voisi testamentata lupaa edes lähisukulaiselleen.

Lupaa ei kuitenkaan edes lähisukulaisen lahjoituksen perusteella myönnettäisi ilman, että sitä pitäisi hakea. Uusi lupa pitäisi hakea kuuden kuukauden kuluessa siitä kun lahjoitus on saatu, uhalla, että luovuttajan lupa peruutettaisiin 22 §:n 4 momentin perusteella. Tässäkin tapauksessa luvansaajia koskevat yleiset vaatimukset kuten liikenteestä vastaavan henkilön ikä-, hyvämaineisuus- ja ammattitaitovaatimukset tulisi täyttyä, mutta luvan saisi helpommin, koska lupien määrällisistä rajoituksista johtuvaa luvansaajien keskinäistä vertailua ei tässä tapauksessa tarvitsisi tehdä.

Käytännössä lupaviranomainen voisi väärinkäytösten välttämiseksi vaatia, että luvan hakija todistaa paitsi sukulaisuussuhteensa myös lahjoituksen todellisen luonteen. Luvan hakijalta voitaisiin siten pyytää selvitystä ainakin lahjakirjasta ja lahjaveroa koskevasta päätöksestä.

12 §.Velvollisuus harjoittaa taksiliikennettä ja ilmoitusvelvollisuus päivystyksestä.

Pykälän 3 momenttia muutettaisiin niin, että päivystysilmoituksen tekotapa muuttuisi. Päivystysilmoituksen julkaisemisella taksiluvan haltija sitoutuisi kuluttajiin nähden entistä paremmin noudattamaan ainakin ilmoittamiaan päivystyksiä. Samalla hän rajoittaisi käytännössä yleistä, 24 tunnin ajovelvoitettaan. Taksiluvan haltijalla olisi kuitenkin yhä velvoite palata heti ajon tai toimeksiannon jälkeen asemapaikalle. Sekä ajovelvollisuuden laiminlyöntiin että ilmoitusvelvollisuuden laiminlyöntiin voitaisiin myös yhä puuttua lain 22 §:n 2 momentin nojalla peruuttamalla taksilupa.

Päivystysilmoituksen laajuus olisi myös entinen. Näin ollen päivystysilmoitus koskisi yhä vain niitä viikonpäiviä ja vuorokaudenaikoja, joina kysyntä on vähäistä. Kysyntä on vähäistä tässä momentissa tarkoitetuilla paikkakunnilla ainakin sellaisina viikonpäivinä ja vuorokaudenaikoina, kun autoilijalla ei ole lainkaan säännöllisiä, sovittuja ajoja kuten koululaisten kuljetuksia.

Taksiautoilijat voisivat yhä sopia päivystysvuoroista keskenään ja ilmoittaa sovitut vuorot. Ilmoitusvelvollisuus koskisi yhä vain maaseutumaisissa kunnissa toimivia autoilijoita ja sellaisia autoilijoita, jotka ovat saanet lupansa niin sanotun 20 kilometrin säännön perusteella tai liitettyä kuntaa koskevan kiintiön perusteella. Ilmoitusvelvollisuus ei edelleenkään koskisi niitä luvan haltijoita, jotka olisivat sitoutuneet noudattamaan ELY - keskuksen vahvistamaa ajovuorojärjestystä.

Lupaviranomaisen ei tarvitsisi enää vaatia ja kerätä taksiautoilijoilta päivystysilmoituksia tai päivystysvuoroilmoituksia ja sitten itse ilmoittaa saamansa tiedot ELY - keskuksen Internet-sivuilla yleisön saataville. Nyt autoilijan tulisi itse tai yhdessä muiden päivystäjien kanssa aktiivisesti tiedottaa suoraan kuluttajille siitä, miten taksipalveluja on tarjolla hiljaisina aikoina. Ilmoitus päivystyksestä voitaisiin tehdä usealla tavalla eli julkaisemalla päivystykset paikkakunnalla yleisesti ilmestyvässä sanomalehdessä, autoilijan tai autoilijoiden puhelinviestinä tai Internet-sivuilla. Ne voitaisiin julkaista myös asemapaikan, eli yleensä kunnan, omilla Internet-sivuilla. Autoilija tai päivystystä hoitavat autoilijat yhdessä voisivat valita näistä vaihtoehdoista itselleen sopivimman julkaisutavan. Vain laissa mainitut julkaisutavat täyttäisivät vaatimuksen, joten esimerkiksi pelkkä ilmoitus taksiaseman seinällä ei riittäisi. Tietojen tulisi olla aina ajantasaisina kuluttajien ja lupaviranomaisten saatavilla. Tästä autoilijan tai autoilijoiden tulisi itse huolehtia.

15 §.Tilausvälityskeskus. Pykälään sisältyvää sanktiota lievennettäisiin niin, että toimivaltaisen lupaviranomaisen ei enää tarvitsisi kieltää välityskeskuksen toimintaa tai toiminnan aloittamista kun tilausvälityskeskus toimii asiattomasti tai laiminlyö velvoitteitaan. Lupaviranomainen voisi puuttua tällaiseen toimintaan myös kehottamalla tilausvälityskeskusta muuttamaan toimintaansa Kieltonsa tai kehotuksensa tehosteena toimivaltainen lupaviranomainen voisi käyttää mahdollisuutta uhkasakon asettamiseen. Pykälässä mainitut teot eivät muuttuisi. Näin toimivaltaisella elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksella olisi yhä mahdollisuus puuttua moniin erilaisiin rikkomuksiin tai laiminlyönteihin kuten siihen, että tilausvälityskeskus ei täyttäisi sille 2 momentissa asetettuja vaatimuksia ympärivuorokautisuudesta. Se voisi myös entistä helpommin puuttua tilausvälityskeskuksen toimintaan taksiyrittäjiä kohtaan.

22 §.Taksiluvan peruuttaminen. Pykälää täydennettäisiin niin, että luvan peruuttaminen olisi mahdollista myös tapauksessa, jossa on kyse lähisukulaiselle annetusta lahjoituksesta. Luvan lahjoittajan taksilupa pitäisi peruuttaa, mikäli lähisukulainen ei hakisi uuttaa taksilupaa kuuden kuukauden määräajassa. Jos hän hakisi lupaa, luovuttajan lupa peruutettaisiin kun sukupolvenvaihdosta koskeva lupapäätös on tullut lainvoimaiseksi. Luvan luovutusta ei kannattaisi tehdä esimerkiksi alaikäiselle, koska luovuttajan lupa peruutettaisiin samana ajankohtana myös siinä tapauksessa, että lähisukulainen ei täyttäisi luvansaajaa koskevia yleisiä edellytyksiä.

2Voimaantulo

Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2012. Niiden hakemusten ratkaisuperuste, jotka olisivat tulleet vireille ennen lain voimaantuloa 1.1.2012, mutta joita ei olisi ehditty ratkaista, määräytyisi hakemuksen vireille tuloaikana voimassa olleiden etusijasäännösten mukaan. Säännöstä sovellettaisiin vain jos lupaviranomainen soveltaisi hakemuksiin kiinteitä hakuaikoja kuten kuulutusmenettelyä ja kyse olisi ajoissa saapuneista hakemuksista, jotka olisi voinut ratkaista ennen vuoden vaihdetta. Jos lupaviranomainen ei soveltaisi kiinteitä hakuaikoja vaan ratkaisisi luvat sitä mukaa kun niitä tulee vireille, ei säännöstä sovellettaisi.

3Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys

Esityksessä säädettäisiin ammattimaisen henkilöliikenteen liikennelupiin ja liikenteen harjoittamiseen liittyvistä asioista. Sääntelyä on arvioitava erityisesti perustuslain 6 §:ssä säädetyn yhdenvertaisuuden ja 18 §:n 1 momentissa säädetyn elinkeinovapauden kannalta. Taksiliikennelaki tuli voimaan 1 päivänä elokuuta 2007. Lain säätämisen yhteydessä asiasta hankittiin perustuslakivaliokunnan lausunto silmällä pitäen erityisesti esityksen suhdetta elinkeinovapauteen. Lausunnon (PeVL 31/2006 vp) mukaan lupajärjestelmän olemassaolo oli perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävä ottaen huomioon kuluttajansuoja ja turvallisuus. Määrälliset rajoitukset eivät perustuslakivaliokunnan mukaan olleet välttämättömiä, mutta hyväksyttäviä ottaen huomioon alan merkitys ja erityispiirteet sekä kansalaisten liikkumisvapaus. Valiokunta kiinnitti arviossaan huomiota siihen, että säännösten on kuitenkin oltava täsmällisiä ja tarkkarajaisia. Rajoittamisen laajuuden ja edellytysten on ilmettävä laista ja säännösten luvan edellytyksistä ja pysyvyydestä tulee antaa riittävä ennustettavuus viranomaistoiminnasta.

Lakia säädettäessä lähtökohtana oli se, että taksitoiminnan tuli yhä olla säänneltyä ja luvanvaraista. Lähtökohta olisi edelleen sama. Taksilupien enimmäismääriä koskevaan sääntelyyn ei puututtaisi. Tämän vuoksi taksiliikennelakia ehdotettaisiin vain täsmennettäväksi.

Luvan hakijaa koskevia yleisiä edellytyksiä koskevaa lain 6 §:ää muutettaisiin niin, että 1 kohdassa mainittu hakijan oikeustoimikelpoisuus korvattaisiin määritelmällä hakijan toimintakelpoisuuden rajoittamattomuudesta. Kun lupaedellytyksenä nykyisin on vain täysi-ikäisyys ja se, ettei henkilöä ole julistettu vajaavaltaiseksi, muutos merkitsisi sitä, että lupaa ei voitaisi enää myöntää myöskään henkilölle, jolle tuomioistuin tai holhousviranomainen olisi määrännyt edunvalvojan. Tämä vastaisi uuden holhoustoimesta annetun lain (442/1999) periaatetta, jonka mukaan vajaavaltaiseksi julistaminen on mahdollista vain äärimmäisissä tapauksissa. Vaikka luvanhakijoiksi kelpaavien henkilöiden piiriä näin jonkin verran supistettaisiin, olisi rajoitus täsmällisesti ja tarkkarajaisesti määritelty. Se olisi oikeasuhtainen koska luvan saanti estyisi vain jos edunvalvojamääräys olisi voimassa päätöksen tekohetkellä. Tämä ilmenee pykälän aikamuodosta. Ehdotus olisi oikeasuhtainen myös siksi, että taksiliikenne perustuu paitsi luvanvaraisuuteen myös määrällisiin rajoituksiin ja pätevien luvanhakijoiden vertailuun. Tällaisessa järjestelmässä kukaan luvan saajista ei saisi olla siinä määrin kykenemätön käytännössä itse hoitamaan taloudellisia asioitaan, että hänelle olisi määrätty edunvalvoja. Taksiyritykset ovat yleensä pieniä yhden tai kahden auton yrityksiä, jolloin luvanhaltijan henkilökohtainen panos on erityisen tärkeää.

Lakiin lisättäisiin myös uusi 10 a §, joka sisältäisi sen sääntelyn, jonka mukaan taksiluvat on myönnettävä päteville hakijoille tilanteessa, jossa tällaisia hakijoita on enemmän kuin lupia voidaan myöntää. Etusijaa koskevan pykälän rakenne olisi selkeämpi ja itse sääntely ymmärrettävämpää, yksinkertaisempaa ja täsmällisempää hakijoiden ja lupaviranomaisten kannalta kuin nykyinen vastaava sääntely.

Lupia myönnettäisiin yhä sekä uusille hakijoille että vanhoille yrittäjille. Vaikka nykyisen lain mukaan, lupia olisi pääsääntöisesti pitänyt alkaa myöntää siirtymäajan päätyttyä 1.1.2012 lähtien jokaisella luvan myöntämiskerralla murtoluvuin myös vanhoille yrittäjille, tähän esitykseen ei ole sisällytetty erityistä siirtymäsäännöstä, vanhoja yrityksiä varten. Tämä johtuu siitä, että tällaista, kaikkien hakijoiden etusijajärjestystä koskevaa säännöstä olisi ollut erittäin vaikea soveltaa lyhyttäkään aikaa käytännössä yhdessä muiden 10 a §:n määräysten kanssa. Se olisi merkittävästi hämärtänyt etusijasääntelyn ymmärrettävyyttä ja täsmällisyyttä kokonaisuudessaan myös sen vuoksi, että luvan myöntämiskertoja voi joillain paikkakunnilla olla useasti vuodessa ja joillain vain kerran vuodessa. Uusi siirtymäsäännös olisi siten ollut suhteeton ja vain teoriassa lisännyt sääntelyn ennakoitavuutta eikä näihin käytäntöihin ole mahdollista puuttua tässä yhteydessä. Nyt valittu ratkaisu on käytännössä ennustettavampi, selkeämpi ja tarkkarajaisempi paitsi lupaviranomaisten myös hakijoiden kannalta. Lakiin on tämän vuoksi ehdotettu siirtymäsäännös vain siitä, miten ennen vuoden vaihdetta 2012 vireille tulleet hakemukset on ratkaistava.

Laista poistettaisiin mahdollisuus myöntää lupia sillä perusteella, että hakijalla on kokemusta muusta palveluammatista kuin taksinkuljettajan ammatista. Näin luvan saajien piiriä rajoitettaisiin. Toisaalta, mikäli hakijoissa ei olisi lainkaan taksinkuljettajina toimineita, lupa voitaisiin yhä 6 §:n 4 momentin nojalla myöntää myös palveluammatissa toimineelle.

Kuuden kuukauden kokemus palveluammatista on ollut vaihtoehtoisena luvan myöntämisperusteena kuuden kuukauden kokemukselle taksinkuljettajana lain voimaantulosta, eli vuodesta 2007 lähtien. Tämän kokemuksen perusteella ei ole vielä myönnetty kuin muutama lupa koska lupaviranomaisten käytännön ja Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen (T 198/31.1.2011) mukaan luvat tuli, lain vuonna 2009 tehdystä siirtymäsäännöksen muutoksesta huolimatta, myöntää ensisijaisesti taksinkuljettajakokemuksen perusteella. Palveluammattikokemuksen perusteella on haettu lupia vain poikkeuksellisesti. Myönnetyt luvat ovat luonnollisesti yhä voimassa eikä niitä tarvitse uudistaa koska ne ovat voimassa toistaiseksi. Vireillä oleviin hakemuksiin sovellettaisiin siirtymäsäännöksen määräystä. Vaikka muutos perustuslain (731/1999) elinkeinovapauden 18 §:n 1 momentin näkökulmasta olisikin rajoitus, on nykytila kuitenkin omiaan vaarantamaan hakijoiden keskinäistä perustuslain 6 §:n mukaista yhdenvertaisuutta lupia myönnettäessä, koska palveluammatin käsite on ollut niin epämääräinen. Yleistä palveluammatin määritelmää ei ole. Valtaosassa esityksestä saaduissa lausunnoissa puollettiin palveluammatin poistamista laista. Toisaalta samoissa lausunnoissa määritelmän rajaamista linja-autonkuljettamiseen ei pidetty oikeana ratkaisuna. Nykyinen säännös on aiheuttanut suhteettoman paljon ongelmia lupaviranomaisille. Nyt tehdyllä muutoksella käytännössä vain täsmennettäisiin sääntelyä. Säännös olisi entistä huomattavasti tarkkarajaisempi eikä rajoittaisi suhteettomasti alalle pääsyä koska taksinkuljettajakokemusta on käytännössä suhteellisen helppo hankkia ja alalla on kuljettajapulaa.

Työkokemuksen laskentatavasta ei aiemmin ole säännelty mitään. Käytännöt ovat olleet erilaisia eri puolella maata. Lakiin lisättäisiin uusi 10 b §, jossa kuvattaisiin tarkemmin sitä, miten luvansaantiin vaikuttava työkokemus tulee selvittää ja laskea. Kuljettajan tuloihin perustuva laskutapa olisi käytännössä käytössä vain suurimmilla kaupunkiseuduilla, kuten pääkaupunkiseudulla, jossa se on jo nykyisin vakiintunut käytäntö, mutta tarvittaessa sitä voisi käyttää muuallakin. Päätös olisi lupaviranomaisella. Lupaviranomaisen tulisi ilmoittaa hakijalle lupapäätöksensä perusteluissa mitkä seikat se on ottanut huomioon kuljettajakokemusta arvioidessaan. Laskennallinen menetelmä edistäisi hyvin hakijoiden yhdenvertaisuutta suurilla paikkakunnilla, koska sen avulla voitaisiin osoittaa luotettavimmin hakijoiden todellinen ajokokemus. Korkein hallinto-oikeus on linjannut (T 3147/4.12.2009), että ajokokemusta voidaan luotettavasti todentaa ansaitun palkan perusteella. Laskutapa on sen luotettavuuden vuoksi ollut käytössä jo useita vuosia pääkaupunkiseudulla.

Uusi sääntely olisi kattavaa, täsmällistä ja tarkkarajaista. Sääntely olisi tarkkaa, mutta oikeasuhtaista koska siinä kirjattaisiin näkyviin lupaviranomaisten hyväksi havaitsemat, nykyiset käytännöt.

Näillä lainkohdilla selkeytettäisiin nykyistä sääntelyä niin, että taksiluvan hakijat voisivat entistä paremmin arvioida etukäteen mahdollisuuksiaan luvan saantiin. Säännökset lisäisivät hakijoiden tasapuolista kohtelua luvan saannissa myös vähentämällä mahdollisuutta hankkia lupa muita helpommin esimerkiksi keinottelemalla erilaisten taksiyhtiöiden osakkuuksilla.

Taksiliikennelain 11 § sisältää taksiluvan luovuttamiskiellon. Lupien myynti tai muu luovutus ei sovellu lupajärjestelmään, koska päätös siitä, kenelle pätevistä hakijoista lupa myönnetään, tulee olla lupaviranomaisella. Tästä kiellosta on kuitenkin kaksi poikkeusta, joista toinen koskee lupia, jotka on myönnetty oikeushenkilöille ennen 1 päivää maaliskuuta 1991. Tällaisia lupia voi myydä tai lahjoittaa siirtymäsäännöksen mukaan 1 päivään elokuuta 2017 saakka. Toinen poikkeus liittyy vastikkeettomiin yritysten lupien luovutuksiin. Kyseistä lainkohdan poikkeusta ehdotettaisiin nyt täsmennettäväksi keinottelun estämiseksi. Lainkohtaa muutettaisiin niin, ettei yritystä voisi enää hankkia lupineen kaikenlaisten lahjoituksiksi naamioitujen yrityskauppojen kautta, sivuuttaen näin etusijajärjestyksen mukaan kokeneemmat hakijat. Jos taksiluvan haltijana on oikeushenkilö ja yritys lahjoitettaisiin sukupolvenvaihdoksen yhteydessä, olisi myös luvan lahjoitus tässä yhteydessä kuitenkin edelleen mahdollista. Sukupolvenvaihdoksen hyväksyminen on ollut jo vuosikymmeniä jatkunut, vakiintunut käytäntö taksialalla, jossa on paljon perheyrityksiä. Lähisukulaisten piiri olisi laaja, mutta perintökaaren mukainen ja siten täsmällinen ja tarkkarajainen. Lupa pitäisi silti hakea ja lähisukulaisenkin tulisi täyttää kaikki yleiset luvansaajaa koskevat edellytykset.

Edellä mainituilla muutoksilla rajoitetaan jonkin verran oikeutta saada taksilupa ja siten mahdollisuutta harjoittaa elinkeinoa, mutta ne olisivat välttämättömiä hakijoiden keskinäisen yhdenvertaisuuden kannalta järjestelmässä, jossa kaikki pätevät hakijat eivät aina voi saada lupaa.

Lain 12 §:n muutoksella, jonka mukaan maaseudun taksiyrittäjän päivystysilmoitusta ei enää tarvitsisi tehdä lupaviranomaiselle vaan puhelinpalveluna, Internet- sivuilla tai sanomalehteen, ei käytännössä lisättäisi yrittäjän velvoitteita.

Lain 15 §:n muutoksella tilausvälityskeskuksien sanktioita lievennettäisiin.

Edellä mainitut säännökset olisivat oikeasuhtaisia myös suhteessa viranomaisille niistä aiheutuvaan työmäärään, koska niiden avulla lupaviranomaisten työtä vain helpotettaisiin.

Edellä kerrotun perusteella sekä yhdenvertaisuuden että elinkeinovapauden mahdolliseen rajoittamiseen on hyväksyttävät syyt ja laki voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Tässä laissa tarkoitetaan:

Jollei 19 §:stä muuta johdu, taksilupa myönnetään hakijalle:

Myönnettäessä taksilupia 6 §:ssä säädetyt vaatimukset täyttäville hakijoille on noudatettava luvanhakijoiden keskinäistä etusijajärjestystä siten kuin tässä pykälässä säädetään.

Lupa myönnetään ensisijaisesti hakijalle, joka hakee lupaa kuntaa pienemmälle asemapaikalle, jos asemapaikan etäisyys kuntakeskuksesta on vähintään 20 kilometriä eikä asemapaikalla ole voimassa olevia taksilupia. Tätä säännöstä ei sovelleta Helsingin, Vantaan, Espoon, Kauniaisten, Turun, Tampereen tai Oulun kaupunkien alueelle haettuun lupaan.

Muuten luvat myönnetään ensisijaisesti sen mukaan, kuinka pitkä työkokemus hakijalla tai liikenteestä vastaavalla henkilöllä on taksinkuljettajana. Joka kolmas kerta luvat myönnetään kuitenkin ensisijaisesti hakijoille, joilla on voimassa oleva taksilupa tai taksilupia. Hakijalla katsotaan olevan voimassaoleva taksilupa myös, jos hakija tai hakijayhtiön liikenteestä vastaava henkilö tai osakas on omistajana tai osakkaana taksiliikennettä harjoittavassa yrityksessä. Jos hakijoita, joilla on voimassaoleva taksilupa, on enemmän kuin lupia voidaan myöntää, luvat myönnetään hakijalle, jolla on vähiten lupia. Jos hakijoilla on yhtä paljon lupia, luvat myönnetään hakijalle, jolla lupa on ollut kauimmin.

Luvan myöntämiskerralla tarkoitetaan lupaviranomaisen määrittelemää ajankohtaa, jolloin taksilupa tai taksilupia on haettavana. Jos lupia on 19 §:n mukaan myönnettävissä, luvanmyöntämiskertoja on järjestettävä vähintään kerran vuodessa. Lupaviranomaisen on tiedotettava hakijoille siitä, millä perusteella luvat ensisijaisesti myönnetään.

Lupaviranomaisen on hakijan 6 §:n 1 momentin 4 kohdassa ja 10 a §:n 3 momentissa tarkoitetun työkokemuksen pituutta selvittäessään otettava huomioon hakijan toimittamat verotodistukset ja työeläkeotteet. Tarvittaessa lupaviranomainen voi käyttää työkokemuksen arvioinnissa myös hakijalta pyytämiään työtodistuksia ja muita selvityksiä taksin kuljettamisesta. Työkokemuksen pituus voidaan määritellä myös laskennallisesti työtulojen perusteella jos hakijan kuljettajakokemus on selvästi todennettavissa. Lupaviranomaisen on taksilupaa koskevan päätöksensä perusteluissa ilmoitettava hakijalle, mitkä seikat se on ottanut huomioon hakijan kuljettajakokemuksen arvioinnissa.

Jos lupaviranomainen määrittelee työkokemuksen laskennallisesti, se määrittelee vuosittain asemapaikan keskimääräisen kuukauden ajotulon ja selvittää hakijan vuotuisen työkokemuksen kuukauden ja tarvittaessa viikon tarkkuudella jakamalla hakijan kokonaistulon keskimääräisellä kuukauden tulolla. Laskennassa hakijan vuotuisina työkuukausina ei kuitenkaan pidetä useampaa kuin 12 kuukautta eikä pitempää aikaa, kuin hakija on tosiasiallisesti ollut työssä. Jos hakijalla on työkokemusta usealta vuodelta, on hakijan kokonaistulojen laskennassa otettava myös huomioon rahan arvon muutokset.

Taksilupaa ei saa myydä tai muuten luovuttaa. Jos taksilupa on myönnetty oikeushenkilölle ja yritys, jonka nimissä taksilupa on, myydään tai muuten luovutetaan, oikeushenkilön on, saadakseen jatkaa liikennettä, kuuden kuukauden kuluessa luovutuksesta haettava uutta taksilupaa. Yritys katsotaan luovutetuksi, jos yrityksen osakkuuteen tai osakkeiden omistukseen perustuva määräämisvalta on siirtynyt.

Jos oikeushenkilö, jonka nimissä on taksilupa, luovutetaan vastikkeetta, ei uuteen taksilupahakemukseen kuitenkaan sovelleta 10 a §: ää jos yritys luovutetaan siinä määräävässä asemassa olevan henkilön lähisukulaiselle. Lähisukulaisella tarkoitetaan henkilöä, jolla voi perintökaaren 2 tai 3 luvun mukaan olla perintöoikeus yrityksessä määräävässä asemassa olevan henkilön omaisuuteen.

Taksiluvan haltija, joka harjoittaa liikennettä maaseutumaisessa kunnassa tai jonka lupa on myönnetty asemapaikalle, jonka etäisyys kuntakeskuksesta on vähintään 20 kilometriä tai liitetyn kunnan alueelle, ja joka ei kuulu vahvistetun ajovuorojärjestyksen piiriin, on velvollinen ilmoittamaan itse tai yhdessä muiden paikkakunnan autoilijoiden kanssa sellaisten viikonpäivien ja vuorokaudenaikojen päivystyksistä tai sovituista päivystysvuoroista, joina kysyntä on vähäistä. Päivystystiedot on ilmoitettava julkaisemalla ne ajantasaisesti luvanhaltijan tai taksiluvan haltijoita edustavan yhteisön tai asemapaikan puhelinpalveluna taikka Internet-sivuilla. Tiedot voidaan julkaista myös paikkakunnalla yleisesti ilmestyvässä sanomalehdessä.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi kieltää tilausvälityskeskuksen toiminnan tai jos tällaista toimintaa ei vielä ole aloitettu, kieltää toiminnan aloittamisen taikka määrätä tilauskeskusvälityskeskusta muuttamaan tai korjaamaan epäasiallisen toiminnan. Kielto ja määräys ovat voimassa, kunnes puutteet on korjattu. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi asettaa kieltonsa ja määräyksensä tehosteeksi uhkasakon siten kuin uhkasakkolaissa (1113/1990) säädetään. Tilausvälityskeskuksen toiminta on epäasiallista, jos tilausvälitystoimintaa ei ole järjestetty ympärivuorokautiseksi tai ennakkotilausten vastaanottoa ei ole järjestetty tai jos tilausvälitystoimintaa harjoitettaessa on ilmennyt vakavia ja olennaisia rikkomuksia tai laiminlyöntejä taikka jos tilausvälityskeskus kieltäytyy välittämästä tilauksia ajovuoron ulkopuolella liikennettä harjoittaville taksiluvan haltijoille silloin, kun se on teknisesti mahdollista.

Edellä 11 §:n 2 tai 3 momentissa tarkoitetun luovuttajan lupa on peruutettava, kun luvan myöntämistä luovutuksensaajalle koskeva päätös on saanut lainvoiman, tai jos ilmenee, että lupaa ei ole haettu kuuden kuukauden kuluessa luovutuksesta.