HE 165/1999

1.1.Eläkeasiain käsittely ja eläkkeen maksaminen

Eläke- ja muiden etuusasioiden käsittelyssä noudatettavista periaatteista säädetään työntekijäin eläkelain (395/1961, TEL) 10 c §:ssä. Pykälän 1 momentin mukaan käsiteltäessä eläkelaitoksessa tai eläketurvakeskuksessa tämän lain mukaista eläketurvan järjestämisvelvollisuutta, eläkehakemusta, eläkeoikeutta, eläkkeen määrää ja maksamista sekä takaisinperintää ja näihin rinnastettavia asioita, asianosaiselle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi, jos se on hänen etunsa vuoksi ilmeisen tarpeellista. Muutoin käsittelyssä on noudatettava soveltuvin osin hallintomenettelylain (598/1982) 4, 6, 9―11, 16, 21, 23 ja 24 §:ssä ilmaistuja periaatteita.

Eläkkeen ja muiden etuuksien maksamisesta säädetään myös TEL:n 4 n §:n 4 momentissa sekä 19 a, 19 b ja 19 c §:ssä.

TEL:n 4 n §:n 4 momentin mukaan jos työntekijä saa kuntoutusrahan lisäksi samalta ajalta palkkaa, palkan määrää vastaava osa kuntoutusrahasta maksetaan työnantajalle.

TEL:n 19 a §:n 1 momentin mukaan eläkettä ei saa siirtää toiselle ilman eläkelaitoksen suostumusta ja sopimus, joka tarkoittaa eläkkeen panttaamista, on mitätön. Säännöksen mukaan tämän lain mukaista hautausavustusta tai kustannusten korvausta ei saa ulosmitata.

Pykälän 2 momentissa säädetään eläkkeen maksamisesta sosiaalihuoltolain (710/1982) 6 §:n 1 momentissa tarkoitetulle toimielimelle käytettäväksi eläkkeensaajan tai sellaisen henkilön huoltoon, jonka elatukseen eläkkeensaaja on velvollinen osallistumaan. Momentissa säädetään myös ennakonluonteisen toimeentulotuen perimisestä samalta ajalta maksettavasta takautuvasta eläkkeestä.

Pykälän 3―6 momentissa säädetään eläkkeen maksamisesta kunnalle laitoshoidon tai -huollon taikka perhehoidon ajalta, takautuvasti myönnettävän eläkkeen maksamisesta työttömyyskassalle tai kansaneläkelaitokselle samalta ajalta maksetun työttömyyspäivärahan ja työmarkkinatuen korvaamiseksi sekä takautuvan eläkkeen maksamisesta kansaneläkelaitokselle, jos se on myöntänyt liikaa eläkettä sen vuoksi, että työeläke myönnetään takautuvasti valituksen seurauksena.

TEL:n 19 b §:ssä säädetään eläke-etuuksien hakemisesta ja maksamisesta. Pykälän 1 momentin mukaan jos hakija on alle 18-vuotias taikka jos hän sairauden tai muun syyn takia ei pysty itse hakemaan eläkettä ja jos hänellä ei ole holhoojaa tai tätä tarkoitusta varten määrättyä uskottua miestä, eläkelaitoksen hyväksymä hakijan lähiomainen tai muu hakijasta pääasiallisesti huolehtiva henkilö voi edunvalvojana käyttää hänen puhevaltaansa tämän lain mukaista eläkettä koskevassa asiassa. Eläkkeen hakija, joka on 15 vuotta täyttänyt, voi kuitenkin yksin käyttää puhevaltaansa sellaisessa eläkeasiassa, joka koskee hänen omalla työllään ansaitsemaansa eläkettä. Vastaavasti hän voi myös itse määrätä omalla työllään ansaitsemastaan eläkkeestä, jollei tämän lain säännöksistä muuta seuraa.

Pykälän 2 momentin mukaan edellä mainituin edellytyksin eläkelaitos voi myös suorittaa eläkkeen sen saajan lähiomaiselle tai muulle henkilölle.

Pykälän 3 momentin mukaan perhe-eläke voidaan myöntää määräajaksi, jos selvitystä edunjättäjän kuolemasta ei voida esittää, mutta on todennäköistä, että hän on kuollut.

Pykälän 4 momentin mukaan eläke voidaan maksaa kertasuorituksena, jos eläkkeen määrä ennen yhteensovitusta on alle laissa säädetyn rajamäärän. Rajamäärä on vuoden 1999 indeksitasossa 32,89 markkaa kuukaudessa.

Leskeneläkettä ei kuitenkaan voi maksaa kertasuorituksena, jos se yhteensovituksen vuoksi jää kertasuorituksen rajamäärää pienemmäksi.

TEL:n 19 c §:n mukaan takautuvasti maksettava työkyvyttömyyseläke maksetaan työnantajalle, jos tämä on maksanut työntekijälleen samalta ajalta sairausajan palkkaa, kuitenkin enintään maksetun palkan määräisenä.

TEL:n 21 §:n 3 momentin mukaan mitä 19 b §:ssä säädetään eläkkeen hakemisesta, on vastaavasti voimassa haettaessa muutosta eläkelaitoksen, eläketurvakeskuksen tai eläkelautakunnan päätökseen.

Edellä mainittuihin TEL:n säännöksiin on viittaussäännökset lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin eläkelain (134/1962, LEL) 13 a §:ssä, maatalousyrittäjien eläkelain (467/1969, MYEL) 19 §:n 1 momentissa ja yrittäjien eläkelain (468/1969, YEL) 17 §:n 1 momentissa. TEL:n säännöksiä vastaavat säännökset ovat merimieseläkelain (72/1956) 21 §:ssä, 22 §:n 3 momentissa ja 28 b §:n 1 momentissa, 40 §:ssä, 59 §:n 3 momentissa ja 63 §:ssä.

Myös maatalouden erityislaeissa on viittauksia edellä mainittuihin TEL:n säännöksiin. Luopumiseläkelain (16/1974) 24 §:n 1 momentissa viitataan TEL:n 10 c §:ään sekä 19 a, 19 b ja 19 c §:ään, maatalousyrittäjien sukupolvenvaihdoseläkkeistä annetun lain (1317/1990) 43 §:n 1 momentissa viitataan TEL:n 10 c ja 19 a §:ään sekä 19 b §:n 1 ja 2 momenttiin, maatalousyrittäjien luopumiskorvauksesta annetun lain (1330/1992) 37 §:n 1 momentissa viitataan TEL:n 10 c ja 19 a §:ään sekä 19 b §:n 1 ja 2 momenttiin ja maatalousyrittäjien luopumistuesta annetun lain (1293/1994) 40 §:n 1 momentissa viitataan TEL:n 19 a §:ään ja 19 b §:n 1 ja 2 momenttiin.

TEL:n 20 §:n 2 momentin ja vakuutusoikeudesta annetun lain (14/1958) 9 §:n 1 momentin mukaan yksityisten alojen eläkettä koskevan muutoksenhakuasian käsittelyssä sovelletaan hallintolainkäyttölakia (586/1996) , jollei erikseen toisin säädetä.

Voimassa olevat työeläkelainsäädännön säännökset eläkkeen hakijan tai saajan puhevallasta ja toimintakelpoisuudesta poikkeavat holhouslainsäädännön uudistuksen yhteydessä omaksutuista periaatteista. Laki holhoustoimesta (442/1999) tulee voimaan 1 päivänä joulukuuta 1999. Samanaikaisesti tulevat voimaan holhouslainsäädännön uudistuksessa hallintomenettelylakiin (598/1982) tehdyt muutokset (447/1999) , joilla muutettiin lain 16 § ja lisättiin lakiin uusi 16 a ja 16 b §, ja hallintolainkäyttölakiin (586/1996) tehdyt muutokset (446/1999) , joilla muutettiin lain 17 §, 18 §:n 2 momentti, 19 § ja 20 §:n 1 momentti sekä lisättiin lakiin uusi 18 a § ja 19 a §.

1.2.YEL:n ja MYEL:n mukainen vakuuttaminen takautuvalta ajalta sekä vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyöntikorotus

Yrittäjien vakuuttamisesta takautuvalta ajalta säädetään YEL:n 2 §:n 2 momentissa ja 12 §:n 3 momentissa. Yrittäjä, jonka YEL:n alainen yritystoiminta kestää yli neljä kuukautta, on velvollinen ottamaan YEL:n mukaisen vakuutuksen kuuden kuukauden kuluessa YEL:n piiriin kuuluvan yrittäjätoiminnan alkamisesta. Eläketurvakeskus valvoo tämän vakuuttamisvelvollisuuden täyttämistä. Laiminlyöntitilanteissa eläketurvakeskus kehottaa yrittäjää korjaamaan laiminlyöntinsä määräämässään kohtuullisessa ajassa. Jos vakuuttamisvelvollisuutensa laiminlyönyt yrittäjä ottaa vakuutuksen itse, joko oma-aloitteisesti tai eläketurvakeskuksen kehotuksesta, työtulo vahvistetaan yrittäjätoiminnan alusta lukien, takautuvalta ajalta kuitenkin enintään kulumassa olevalta ja sitä välittömästi edeltäneeltä viideltä kalenterivuodelta.

Jos yrittäjä ei eläketurvakeskuksen kehotuksestakaan ota YEL:n mukaista vakuutusta, eläketurvakeskus ottaa yrittäjälle vakuutuksen hänen kustannuksellaan jostakin eläkevakuutusyhtiöstä. Tällaisessa pakkovakuuttamistilanteessa työtuloa ei saa 12 §:n 3 momentin mukaan vahvistaa pidemmältä ajalta takautuvasti kuin kulumassa olevalta ja sitä välittömästi edeltävältä kahdelta kalenterivuodelta. Yrittäjän ilmoituksesta eläkelaitos voi kuitenkin vahvistaa työtulon vielä kolmelta edeltävältä kalenterivuodelta. Vakuutus tulee tällöin voimaan näiden kolmen vuoden ajalta vain, jos yrittäjä suorittaa tältä ajalta vahvistetun työtulon perusteella määrätyn vakuutusmaksun kuuden kuukauden kuluessa työtulon vahvistamista koskevan päätöksen antamisesta.

Säännös vakuutusmaksun korottamisesta vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönnin ajalta on YEL:n 12 §:n 1 momentissa. Eläkelaitos voi korottaa vakuutusmaksun laiminlyönnin ajalta enintään kaksinkertaiseksi. Tarkemmat ohjeet korotuksen määräämisestä antaa eläketurvakeskus. Eläketurvakeskuksen ohjeiden mukaan vakuutuksen ottamisen myöhästymisestä johtuva korotus on pääsääntöisesti suuruudeltaan kymmenen prosenttia laiminlyöntiajan vakuutusmaksusta. Pakkovakuutuksissa korotuksen suuruus on pääsääntöisesti 30 prosenttia.

Maatalousyrittäjien vakuuttamisesta takautuvalta ajalta säädetään MYEL:n 3 §:n 2 momentissa ja 12 §:n 3 momentissa. Maatalousyrittäjien vakuuttamisvelvollisuuden täyttämistä valvoo maatalousyrittäjien eläkelaitos (MELA), joka kehottaa laiminlyöntitilanteessa maatalousyrittäjää ottamaan lain edellyttämän vakuutuksen. Jos vakuuttamisvelvollisuutensa laiminlyönyt yrittäjä itse ottaa MYEL:n mukaisen vakuutuksen joko oma-aloitteisesti tai MELAn kehotuksesta, vakuutus otetaan MYEL-toiminnan aloittamisesta lukien. MYEL:n 3 §:n 2 momentin nojalla takautuvalta ajalta vakuuttaminen ei ole kuitenkaan mahdollista kuin enintään kulumassa olevalta ja sitä välittömästi edeltäneeltä viideltä kalenterivuodelta.

Jos maatalousyrittäjä ei kehotuksen saatuaankaan korjaa laiminlyöntiään, MELA vahvistaa hankkimansa selvityksen tai sen puuttuessa arvion perusteella maatalousyrittäjälle työtulon ja perii vakuutusmaksun. Vakuuttamisesta takautuvalta ajalta tällaisessa pakkovakuuttamistilanteessa säädetään MYEL:n 12 §:n 3 momentissa. Sen mukaan MELA ei saa vahvistaa työtuloa pidemmältä ajalta takautuvasti kuin kulumassa olevalta ja sitä välittömästi edeltäneeltä kahdelta kalenterivuodelta. Maatalousyrittäjän ilmoituksesta MELA voi kuitenkin vahvistaa työtulon myös kolmelta edellä mainittuja kalenterivuosia edeltävältä kalenterivuodelta. Vakuutus tulee näiden kolmen vuoden ajalta voimaan vain, jos maatalousyrittäjä suorittaa tältä ajalta vahvistetun työtulon perusteella määrätyn vakuutusmaksun kuuden kuukauden kuluessa työtulon vahvistamista koskevan päätöksen antamisesta.

MYEL:n 12 §:n 1 momentin mukaan kun yrittäjä on laiminlyönyt vakuuttamisvelvollisuutensa, MELA voi korottaa vakuutusmaksun laiminlyönnin ajalta enintään kaksinkertaiseksi.

1.3.Maatalousyrittäjien erityinen yhteensovitusperuste

MYEL:n 19 §:n 3 momentin mukaan MYEL-eläkettä yhteensovitettaessa käytetään yhteensovitusperusteena vähintään 6 000 markan (vuoden 1970 indeksitaso) suuruista MYEL-vuosityötuloa, jos vahvistettujen työtulojen mukaan laskettu eläkkeen perusteena oleva työtulo on tätä pienempi. Vuoden 1999 indeksitasossa markkamäärä on 56 893,40 markkaa.

2.1.Holhouslainsäädännön uudistaminen

Holhouslainsäädännön uudistamisen tavoitteena on ollut vaihtoehtojen kehittäminen holhottavaksi julistamiselle. Pyrkimyksenä on, ettei kenenkään valtaa määrätä omista asioistaan rajoiteta enempää kuin on tarpeellista hänen etujensa suojaamiseksi. Edunvalvojan järjestämiseen ryhdytään vain silloin, kun se on asianomaisen etujen kannalta välttämätöntä.

Uudessa holhouslainsäädännössä holhousoikeuden käsitteitä on muutettu siten, että ne eivät tarpeettomasti leimaisi ihmisiä, jotka tarvitsevat edunvalvontapalveluja. Käsitteistä holhooja, uskottu mies ja holhottava on luovuttu. Ne on korvattu käsitteillä edunvalvoja ja päämies.

Uuden holhoustoimesta annetun lain mukaan alaikäisen (alle 18-vuotiaan) edunvalvojana on pääsääntöisesti hänen huoltajansa. Täysi-ikäisen henkilön tueksi voidaan määrätä edunvalvoja, kun täysi-ikäinen itsekin ymmärtää olevansa edunvalvonnan tarpeessa ja hyväksyy sen, että tietystä henkilöstä tulee hänen edunvalvojansa. Tällöin täysi-ikäisen kelpoisuus määrätä myös itse asioistaan säilyy.

Jos voidaan ennakoida, että päämies tulee edunvalvojan määräämisestä huolimatta oikeustoimilla vahingoittamaan etujaan, hänen toimintakelpoisuuttaan voidaan rajoittaa. Rajoitus on sopeutettava asianomaisen suojan tarpeeseen siten, että käytetään lievintä riittävää rajoitusta. Rajoituksen sisältö määrätään tuomioistuimen päätöksellä. Rajoitus voi kohdistua asianomaisen oikeustoimikelpoisuuteen tai hänen kelpoisuuteensa määrätä tietystä omaisuudestaan. Tällöin voidaan määrätä, että päämies voi ainoastaan yhdessä edunvalvojan kanssa vallita tiettyä omaisuutta tai tehdä tiettyjä oikeustoimia. Tuomioistuin voi myös määrätä, että päämiehellä itsellään ei ole lainkaan kelpoisuutta tehdä tiettyjä oikeustoimia tai oikeutta vallita tiettyä omaisuuttaan, jolloin ainoastaan edunvalvoja yksinään on kelpoinen toimimaan näissä asioissa. Rajoituksesta huolimatta päämies säilyttää vallintaoikeuden omaisuuteensa ja hän on kelpoinen tekemään niitä oikeustoimia, joita rajoitus ei koske.

Jos toimintakelpoisuuden rajoittaminen ei riitä turvaamaan asianomaisen etuja, tuomioistuin voi julistaa täysi-ikäisen henkilön vajaavaltaiseksi. Holhoustoimesta annetun lain mukaan myös alaikäiset ovat vajaavaltaisia. Heidän taloudellisia ja muita asioitaan hoitaa useimmiten edunvalvoja.

2.2.Puhevalta eläkevakuutusasioissa

Holhouslainsäädännön uudistamisen yhteydessä tarkistettiin myös vajaavaltaisen puhevaltaa ja kuulemisvelvollisuutta hallintomenettelyssä muuttamalla hallintomenettelylain 16 § ja lisäämällä lakiin uusi 16 a ja 16 b §. Myös hallintolainkäyttölakia muutettiin vastaavasti.

Tämän esityksen tavoitteena on yhdenmukaistaa työeläkelakien ja niihin liittyvien maatalouden erityislakien säännökset siten, että ne pääosin vastaavat holhouslainsäädännön uudistuksen yhteydessä hallintomenettelyssä ja hallintolainkäytössä omaksuttuja periaatteita työeläkevakuutusasioiden käsittelyssä eläkelaitoksissa ja näitä asioita koskevassa muutoksenhakumenettelyssä. Etuuksien maksamisessa noudatettaisiin holhoustoimesta annettua lakia, ellei muuta säädetä.

Hallintomenettelylain 16 §:n 1 momentin mukaan vajaavaltaisen puolesta käyttää puhevaltaa hänen edunvalvojansa, huoltajansa tai muu laillinen edustajansa. Pykälän 2 momentin mukaan vajaavaltaisella on kuitenkin oikeus yksinään käyttää puhevaltaa sellaista tuloa tai varallisuutta koskevassa asiassa, jota hänellä on oikeus vallita. Lisäksi pykälän 3 momentin mukaan vajaavaltainen, joka on täyttänyt 18 vuotta, käyttää itse yksin puhevaltaa henkilöään koskevassa asiassa, jos hän kykenee ymmärtämään asian merkityksen. Alaikäisellä, joka on täyttänyt 15 vuotta, ja hänen huoltajallaan tai muulla laillisella edustajallaan on kummallakin oikeus erikseen käyttää puhevaltaa asiassa, joka koskee alaikäisen henkilöä taikka henkilökohtaista etua tai oikeutta.

Holhoustoimesta annetun lain 25 §:n 1 momentin mukaan vajaavaltaisella on oikeus määrätä siitä, mitä hän on vajaavaltaisuuden aikana omalla työllään ansainnut. Vallintaoikeus ulottuu myös omaisuuteen, joka on tullut tällaisen omaisuuden tilaan. Pykälän 2 momentin mukaan, jos vajaavaltainen käyttää oikeuttaan tavalla, joka on selvästi vastoin hänen etuaan tai jos siihen on ilmeinen vaara, edunvalvoja voi ottaa 1 momentissa tarkoitettua omaisuutta hoitoonsa siltä osin kuin se on tarpeen vajaavaltaisen edun suojaamiseksi. Jos toimenpide koskee vajaavaltaisen työansiota, siihen on hankittava holhousviranomaisen suostumus.

Hallintomenettelylain 16 a §:n 1 momentin mukaan täysivaltaiselle määrätty edunvalvoja käyttää päämiehensä ohella itsenäisesti puhevaltaa asioissa, jotka kuuluvat hänen tehtäviinsä. Jos edunvalvoja ja hänen päämiehensä ovat puhevaltaa käyttäessään eri mieltä, päämiehen kanta on ratkaiseva, jos hän kykenee ymmärtämään asian merkityksen. Pykälän 2 momentin mukaan jos päämiehen toimintakelpoisuutta on rajoitettu muulla tavoin kuin vajaavaltaiseksi julistamalla, edunvalvoja käyttää yksin päämiehen puhevaltaa asiassa, josta päämiehellä ei ole oikeutta päättää. Edunvalvojan ja hänen päämiehensä käyttävät kuitenkin yhdessä puhevaltaa asiassa, josta heidän tulee yhdessä päättää.

Hallintomenettelylain 16 b §:ssä säädetään edunvalvojan ja päämiehen kuulemisesta. Sen mukaan edunvalvojan käyttäessä puhevaltaa on kuultava hänen päämiestään ja päämiehen käyttäessä puhevaltaa on kuultava edunvalvojaa, jos kuuleminen on tarpeen päämiehen edun vuoksi tai asian selvittämiseksi.

Esityksessä ehdotetaan, että TEL:n 10 c §:n 1 momenttiin lisättäisiin viittaussäännökset edellä mainittuihin hallintomenettelylain 16 a ja 16 b §:iin. Muilta osin TEL:n 10 c §:n 1 momentti pidettäisiin ennallaan. Näin yksityisten alojen eläkevakuutusasioiden käsittelyssä noudatettaisiin pääosin samoja periaatteita kuin muussa hallinnossa ja samat säännökset koskisivat koko yksityisten alojen eläkejärjestelmää. Kuitenkin TEL:n 10 c §:n 1 momentissa jo nykyisin oleva asianosaisen kuulemisvelvollisuus säilytettäisiin. Siten yksityisten alojen eläkejärjestelmässä asianosaiselle olisi varattava tilaisuus tulla kuulluksi, jos se on hänen etunsa vuoksi ilmeisen tarpeellista. Tämä kuulemisvelvollisuus olisi jonkin verran lievempi kuin hallintomenettelylain 15 §:ssä säädetty kuulemisvelvollisuus. Muutoin asianosaisen ja edunvalvojan kuuleminen määräytyisi hallintomenettelylain 16 b §:n mukaisesti. Säännökseen kirjoitettaisiin myös hallintomenettelylain säännöksistä poiketen, että alle 15-vuotiaan asianomaisen puhevaltaa muussa kuin henkilöä koskevassa asiassa käyttäisi edunvalvoja. Siten edunvalvoja käyttäisi alle 15-vuotiaan puolesta puhevaltaa silloinkin, kun on kysymys asianosaisen omaan työhön perustuvasta etuudesta.

Lisäksi yksityisten alojen eläkeasioiden käsittelyssä eläkelaitoksissa säilytettäisiin voimassa olevassa TEL:n 19 b §:n 1 momentissa säädetty periaate eläkelaitoksen hyväksymän lähiomaisen tai muun asianosaisesta huolehtineen henkilön mahdollisuudesta toimia asianosaisen puolesta kiireellisiä toimenpiteitä vaativissa etuusasioissa silloin, kun edunvalvojaa vailla oleva asianosainen ei siihen itse iän, sairauden, vamman tai muun syyn takia kykene. Tällä halutaan varmistaa, ettei asianosaiselle aiheutuisi oikeudenmenetyksiä sen vuoksi, ettei edunvalvojaa ole vielä määrätty. Tässäkin tapauksessa asianosaiselle olisi kuitenkin varattava tilaisuus tulla kuulluksi, jos se on hänen etunsa vuoksi ilmeisen tarpeellista.

Muutoin etuusasian vireillepanossa ja käsittelyssä eläkelaitoksessa asianosaisen ja hänen edunvalvojansa puhevalta määräytyisi hallintomenettelylain 16 ja 16 a §:n mukaisesti.

Näin ollen yksityisten alojen työeläke-etuuksia hakisi edelleen pääsääntöisesti täysi-ikäinen asianosainen itse. Jos täysi-ikäiselle asianosaiselle on määrätty edunvalvoja rajoittamatta hänen toimintakelpoisuuttaan, sekä asianosainen itse että edunvalvoja voisivat hakea eläkettä. Heillä olisi rinnakkainen toimivalta eläkkeen hakemisessa. Jos asianosainen on julistettu vajaavaltaiseksi tai hänen toimivaltaansa on rajoitettu taloudellisten asioiden hoitamisessa, etuuden hakisi hänen edunvalvojansa.

Työeläke-etuus, joka perustuu vajaavaltaisuuden aikana saatuun työtuloon, on katsottava sellaiseksi omaisuudeksi, jonka osalta vajaavaltaisella on yksinomainen vallinta- ja puhevalta. Näin ollen silloin, kun on kysymys vajaavaltaisen asianosaisen omaan työhön perustuvasta eläke-etuudesta, puhevaltaa etuusasian virellepanossa ja käsittelyssä käyttäisi asianosainen itse.

Alaikäisellä, joka on täyttänyt 15 vuotta, ja hänen huoltajallaan tai muulla laillisella edustajallaan olisi kummallakin erikseen oikeus käyttää puhevaltaa alaikäisen henkilöä tai henkilökohtaista etua tai oikeutta koskevassa asiassa. Perhe-eläkkeen lapseneläke ei olisi tällainen henkilökohtainen etuus tai oikeus. Siten 15 vuotta täyttäneen alaikäisen edunvalvoja hakisi ja muutenkin käyttäisi yksinään puhevaltaa lapseneläkettä koskevassa asiassa. Alle 15-vuotiaan kohdalla etuutta koskevaa puhevaltaa käyttäisi aina hänen edunvalvojansa. Alle 15-vuotiaan puhevaltaa henkilöä koskevassa asiassa käyttäisi hänen huoltajansa tai muu laillinen edustajansa.

Vajaavaltainen asianosainen, joka on täyttänyt 18 vuotta, käyttäisi henkilöään koskevassa asiassa puhevaltaa yksin, mikäli hän kykenee ymmärtämään asian merkityksen.

Hallituksen esityksessä holhouslainsäädännön uudistamiseksi (HE 146/1998 vp) mainitaan esimerkkeinä vajaavaltaisen henkilöä koskevista asioista passin ja henkilökortin hakeminen, hakemuksen tai ilmoituksen tekeminen nimen muuttamiseksi sekä suostumuksen antaminen lääkinnällisiin toimenpiteisiin. Siten myös eläkelaitoksen pyyntö lisälääkärintutkimuksen suorittamisesta olisi tällainen vajaavaltaisen henkilöä koskeva asia.

TEL:n 20 §:n 2 momentin ja vakuutusoikeudesta annetun lain 9 §:n 1 momentin mukaan asian käsittelyssä eläkelautakunnassa ja vakuutusoikeudessa noudatetaan hallintolainkäyttölakia, jollei erikseen toisin säädetä. Hallintolainkäyttölain puhevaltaa ja kuulemisvelvollisuutta koskevat säännökset muutettiin holhouslainsäädännön uudistuksen yhteydessä.

Voimassa olevan TEL:n 21 §:n 3 momentin mukaan haettaessa muutosta eläkelaitoksen, eläketurvakeskuksen tai eläkelautakunnan päätökseen, on vastaavasti voimassa, mitä TEL:n 19 b §:ssä säädetään. TEL:n 19 b §:n 1 momentissa, johon TEL:n 21 §:n 3 momentissa oleva viittaus tosiasiallisesti kohdistuu, säädetään puhevallasta etuusasian käsittelyssä eläkelaitoksessa. Siinä on myös säännökset asianosaisen lähiomaisen tai muun asianosaisesta pääasiallisesti huolehtineen henkilön puhevallasta.

Asian käsittelyssä eläkelaitoksessa ja muutoksenhakuelimissä tulisi edelleenkin noudattaa mahdollisimman yhtenäisiä periaatteita puhevallan ja kuulemisvelvollisuuden osalta. Tämän vuoksi ehdotetaan, että TEL:n 21 §:n 3 momentissa viitattaisiin TEL:n 10 c §:n 1 momentin kahteen ensimmäiseen virkkeeseen, joissa esityksessä ehdotun mukaisesti säädettäisiin siitä, miten puhevalta ja kuulemisvelvollisuus yleensä etuuskäsittelyssä eläkelaitoksessa määräytyisi. Samalla TEL:n 21 §:n 3 momentista jätettäisiin pois nykyinen viittaus TEL:n 19 b §:n 1 momenttiin. Esityksessä ehdotetun mukaisesti TEL:n 19 b §:n 1 momentissa säädettäisiin ainoastaan erityistilanteesta, jolloin asianosaisen lähiomainen tai muu asianosaisesta pääasiallisesti huolehtinut henkilö voisi TEL:n 10 c §:n 1 momentista poiketen käyttää asianosaisen puolesta puhevaltaa. Tällaista TEL:n 19 b §:n 1 momenttiin ehdotettua poikkeuksellista ja tilapäiseksi tarkoitettua puhevallan käyttöä ei ole aiheellista ulottaa muutoksenhakuun. Muutoksenhaussa puhevaltaa käyttäisi joko asianosainen itse tai hänen edunvalvojansa TEL:n 10 c §:n 1 momentin ja 20 §:n 2 momentin sekä vakuutusoikeudesta annetun lain 9 §:n 1 momentin mukaisesti.

2.3.Etuuden maksaminen asianosaiselle tai hänen edunvalvojalleen

Eläke-etuuden maksamisesta säädettäisiin erikseen TEL:n 19 b §:n 2 momentissa. Ehdotetun lainkohdan mukaan etuus maksettaisiin asianosaiselle, jolle se on myönnetty, jollei hänen toimintakelpoisuuttaan ole tältä osin rajoitettu tai jollei laissa toisin säädetä. Vastaavasti etuus maksettaisiin edunvalvojalle, jos asianosaiselle on määrätty edunvalvoja taloudellisia asioita varten siten, että hänen toimintakelpoisuuttaan on tältä osin rajoitettu. Alle 15-vuotiaan etuus maksettaisiin kuitenkin edunvalvojalle.

Ehdotettu lainkohta noudattaisi pääosin holhoustoimesta annetun lain 25 §:n säännöksen periaatteita. Eläke maksettaisiin pääsääntöisesti eläkkeensaajalle itselleen. Jos eläkkeensaaja on julistettu vajaavaltaiseksi tai hänen toimintakelpoisuuttaan on muuten rajoitettu taloudellisten asioiden hoidossa, eläke maksettaisiin edunvalvojalle.Yksityisten alojen työeläkejärjestelmässä katsottaisiin, kuten tähänkin saakka, että sellainen työeläke, joka perustuu 15 vuotta täyttäneen alaikäisen asianosaisen omaan ansiotyöhön, olisi holhoustoimesta annetun lain 25 §:n 2 momentissa tarkoitettua omaisuutta. Siten tällainen eläke maksettaisiin 15 vuotta täyttäneelle alaikäiselle asianosaiselle itselleen. Työeläkejärjestelmän mukaista lapseneläkettä ei pidettäisi tällaisena omaisuutena, joten se maksettaisiin alaikäisen edunvalvojalle tai tämän suostumuksella alaikäiselle itselleen.

2.4.Eläkkeen kertasuoritus

Eläkelaitos voi maksaa eläkkeen kertasuorituksena, jos eläke on ennen yhteensovitusta alle laissa määritellyn rajamäärän.Tämä rajamäärä on vuoden 1999 indeksitasossa 32,89 markkaa kuukaudessa. Koska pienten eläkkeiden kuukausittaisesta maksamisesta aiheutuvat hoitokulut usein ylittävät eläkkeen määrän, ehdotetaan kertasuoritukseen oikeuttava rajamäärä korotettavaksi kaksinkertaiseksi nykyisestä. Uusi markkamäärä olisi vuoden 1999 indeksitasossa 65,77 markkaa kuukaudessa. Tätä pienempi kuukausieläke voitaisiin maksaa kertasuorituksena.

Nykyisten säännösten mukaan perhe-eläkettä ei voida maksaa kertasuorituksena, jos se jää alle edellä mainitun rajamäärän yhteensovituksen tai eläkesovituksen vuoksi. Siksi 1 päivänä heinäkuuta 1990 voimaan tulleen perhe-eläkeuudistuksen jälkeen eläkkeiden maksurekistereihin on kertynyt arviolta satoja leskeneläkkeitä, joiden määrä on jäänyt yhteensovituksen jälkeen pienemmäksi kuin edellä mainittu rajamäärä. Näiden eläkkeiden hoitokulut nousevat suuremmiksi kuin itse eläkkeet. Siten esityksessä ehdotetaan, että myös perhe-eläke, joka jää kertasuorituksen rajamäärää pienemmäksi yhteensovituksen tai eläkesovituksen jälkeen, voitaisiin maksaa kertasuorituksena.

Ehdotettujen muutosten jälkeen korkein mahdollinen vanhuuseläkkeen kertasuoritus olisi 65-vuotiaalla henkilöllä 10 234,89 markkaa vuoden 1999 indeksitasossa. Korkein mahdollinen lesken saama kertasuoritus olisi 17-vuotiaalla leskellä 15 419, 40 markkaa vuoden 1999 indeksitasossa.

Esityksessä ehdotetaan lisäksi, että kertasuorituksena voitaisiin maksaa myös lapseneläke eräissä erityistilanteissa. Neuvoston asetuksen sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä (ETY N:o 1408/71; sosiaaliturva-asetus) perusteella lapsella on eräissä tilanteissa oikeus perhe-eläkkeeseen ainoastaan siitä valtiosta, jossa hän asuu. Jos edunjättäjä on ansainnut perhe-eläkeoikeutta muussakin jäsenvaltiossa, tämä jäsenvaltio on velvollinen maksamaan siellä ansaittujen lapsenetuuksien ja asuinvaltion maksamien lapsenetuuksien erotuksen. Tällaiset erotusetuudet jäävät usein hyvin pieniksi, joten niistä aihetuvat hoitokulut tulevat useimmiten suuremmiksi kuin itse erotusetuus. Siksi ehdotetaan, että myös tällainen erotusetuus voitaisiin maksaa kertasuorituksena, jos se jää edellä ehdotettua rajamäärää pienemmäksi.

2.5.Eläkkeen maksaminen muulle taholle kuin asianosaiselle tai hänen edunvalvojalleen

Voimassa olevassa TEL:n 4 n §:n 4 momentissa sekä 19 a ja 19 c §:ssä on säännökset siitä, milloin etuus voidaan maksaa muulle taholle kuin asianosaiselle tai hänen edunvalvojalleen. Näitä säännöksiä ehdotetaan muutettavaksi, huomioon ottaen myös muualla lainsäädännössä tapahtuneet muutokset, ja ne koottaisiin 19 c §:ään. Säännöksiin tehtävät muutokset olisivat lähinnä teknisiä, lukuun ottamatta jäljempänä ehdotettavaa kansaneläkelaitoksen takautumisoikeuden laajentamista ja sosiaalihuoltolain (710/1982) 6 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen takautumisoikeuden supistamista.

Kun kansaneläkkeessä tuloksi luettavasta eläkkeestä tai korvauksesta on vireillä muutoksenhaku, kansaneläkelaitos voi kansaneläkelain (347/1956) 45 §:n 2 momentin perusteella maksaa kansaneläkettä väliaikaisen päätöksen perusteella. Jos työeläke tai muu korvaus myönnetään muutoksenhaun seurauksena takautuvasti, kansaneläkelaitoksella on oikeus periä liikaa maksamansa kansaneläke takautuvasti maksettavasta työeläkkeestä tai korvauksesta. Tästä säädetään nykyisin myös TEL:n 19 a §:n 5 momentissa. Tämä takautumisoikeus koskee vain niitä tapauksia, joissa työeläke myönnetään tai tarkistetaan takautuvasti muutoksenhaun tai siihen liittyvän itseoikaisun vuoksi.

Työeläkelaitokset oikaisevat ja tarkistavat takautuvasti työeläkkeitä. Kansaneläkelaitoksella ei ole takautumisoikeutta työeläkkeeseen, jos työeläkettä korotetaan takautuvasti muutoin kuin valituksen yhteydessä. Näin ollen takautumisoikeutta ei ole, jos työeläkkeen määrä muuttuu TEL:n 21 d §:n 2 momentissa tarkoitetun, vakuutetun eduksi tapahtuvan lainvoimaisen päätöksen oikaisun perusteella tai tarkistettaessa esimerkiksi osatyökyvyttömyyseläke täydeksi eläkkeeksi. Jos kansaneläkettä on tällaisessa tilanteessa maksettu liian suurena, kansaneläkelaitos perii aiheetta maksetun kansaneläkkeen vakuutetulta. Menettely on hallinnollisesti raskas, eikä takaisinperintä ja siitä mahdollisesti aiheutuva ulosotto ole eläkkeensaajankaan kannalta mielekästä.

Sen vuoksi ehdotetaan, että työeläkelaitos voisi maksaa kansaneläkelaitoksen pyynnöstä takautuvalta ajalta korotetun työeläkkeenosan suoraan kansaneläkelaitokselle, jos se on maksanut samalta ajalta liikaa kansaneläkettä. Menettely koskisi työeläkkeen korotusta. Eläkkeen myöntäminen itseoikaisumenettelyllä jäisi säännöksen soveltamisen ulkopuolelle. Menettely helpottaisi ja yksinkertaistaisi liikamaksujen perintää ja olisi myös eläkkeensaajan kannalta vaivaton eikä sillä olisi vaikutusta hänen vastaiseen toimeentuloonsa. Jotta takautumismenettelyä ei sovellettaisi aivan vähäisiin takautuviin oikaisuihin, työeläkelaitoksella olisi harkintavalta takautumisvaateen noudattamisessa.

Sosiaalihuoltolain 6 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen takautumisoikeus, josta nykyisin säädetään TEL:n 19 a §:n 2 momentin ensimmäisessä virkkeessä, ehdotetaan kumottavaksi. Jos eläkkeensaaja ei lainkohdan tarkoittamissa tilanteissa pysty asioitaan hoitamaan, hänelle voitaisiin holhoustoimesta annetun lain mukaisesti määrätä edunvalvoja hoitamaan hänen taloudellisia asioitaan. Tätä voidaan pitää riittävänä turvaamaan sen, että eläkkeensaajan eläke tulee asianmukaisesti käytettäväksi eläkkeensaajan itsensä ja sellaisen henkilön huoltoon, jonka elatukseen eläkkeensaaja on velvollinen osallistumaan.

2.6.YEL:n ja MYEL:n mukainen vakuuttaminen takautuvalta ajalta ja vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönti

Sekä MYEL:n että YEL:n tarkoituksena on, että yrittäjä on vakuutettu koko sen ajan, jona hän harjoittaa näiden lakien mukaista yrittäjätoimintaa. Vakuuttamisvelvollisuutta takautuvalta yrittäjätoiminta-ajalta on kuitenkin rajoitettu enintään kuluvaan kalenterivuoteen ja viiteen tai kahteen sitä edeltäneeseen kalenterivuoteen. Näitä vuosia edeltäneeltä ajalta vakuuttamisvelvollisuutensa laiminlyönyt yrittäjä on menettänyt YEL:n ja MYEL:n mukaisen eläkeoikeutensa.

Voimassa olevien säännösten mukaan se, kuinka monelta vuodelta yrittäjä voidaan takautuvasti vakuuttaa, riippuu siitä, ottaako yrittäjä vakuutuksen oma-aloitteisesti vai pakkovakuutetaanko hänet. Yrittäjä, joka pyrkii oma-aloitteisesti korjaamaan vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyöntinsä ottamalla vakuutuksen itse, on velvollinen ottamaan vakuutuksen kuluvalta vuodelta ja viideltä sitä edeltävältä kalenterivuodelta. Sen sijaan yrittäjä, joka pakkovakuutetaan, voidaan vakuuttaa takautuvalta ajalta kuluvan vuoden lisäksi enintään kahdelta sitä edeltävältä kalenterivuodelta. Järjestelmä, jossa takautuvan vakuuttamisen enimmäispituus on erilainen eri tilanteissa, on epäselvä. Se asettaa yrittäjät eriarvoiseen asemaan eikä voida pitää tarkoituksenmukaisena, että oma-aloitteisesti, joskin myöhässä, vakuutuksen ottava yrittäjä joutuu taloudellisesti vaikeampaan asemaan kuin yrittäjä, joka pakkovakuutetaan.

Takautuva vakuuttamisvelvollisuus oli aikaisemmin myös pakkovakuuttamistilanteissa enintään kuluva kalenterivuosi ja viisi sitä edeltävää vuotta. Tätä aikaa lyhennettiin nyt voimassa olevaan kahteen vuoteen 1 päivänä tammikuuta 1998 voimaan tulleilla YEL:n ja MYEL:n muutoksilla (1002/1997 ja 1003/1997). Muutosten taustalla oli se, että viiden vuoden pakkovakuutuksesta aiheutuva vakuutusmaksu mahdollisine korotuksineen ja viivästyskorkoineen oli käytännössä osoittautunut suuruutensa vuoksi ylivoimaiseksi suorittaa useille pakkovakuutetuille yrittäjille. Muutoksen tarkoituksena oli pienentää taannehtivien ja usein maksamatta jäävien maksujen määrää. Samalla haluttiin kuitenkin antaa niille yrittäjille, joille se on taloudellisesti mahdollista, tilaisuus halutessaan ottaa vakuutus myös pakkovakuutettavia vuosia edeltävälle kolmelle kalenterivuodelle. Tältä ajalta vakuutuksen voimaantulo on kuitenkin sidottu siihen, että yrittäjä suorittaa tältä ajalta vahvistetun työtulon perusteella määrätyn vakuutusmaksun kuuden kuukauden kuluessa työtulon vahvistamista koskevan päätöksen antamisesta. Tätä mahdollisuutta yrittäjät eivät ole käytännössä käyttäneet lainkaan.

Takautuva viiden vuoden vakuutusmaksu mahdollisine korotuksineen on suuri taloudellinen kustannus yrittäjille. Voimassa oleva laki onkin aiheuttanut tilanteita, joissa myöhässä, mutta oma-aloitteisesti vakuutusta ottamaan tullut yrittäjä on todennut itselleen paremmaksi vaihtoehdoksi jäädä odottamaan eläketurvakeskuksen pakkovakuuttamista välttyäkseen pidemmältä takautuvan ajan vakuuttamiselta ja vakuutusmaksuilta.

Pakkovakuuttamisiin liittyvä kahden vuoden takautuva vakuuttamisaika puolestaan on osoittautunut valvonnan kannalta liian lyhyeksi ajaksi. Valvonnan kannalta tavoiteltava tilanne olisi sen mittainen takautuvan ajan vakuuttamisvelvollisuus, että vakuutuksen ottamisen laiminlyöneet yrittäjät ennätettäisiin siinä ajassa todeta ja pakkovakuuttaa. Tällöin vakuutus saataisiin voimaan yrittäjätoiminnan alusta lukien, eikä yrittäjälle jäisi aikaa, jolta hänelle ei kerry eläkettä.

Takautuvan ajan vakuuttamisvelvollisuudelle ehdotetaan säädettäväksi vain yksi enimmäisaika, jota sovellettaisiin sekä pakkovakuuttamistilanteissa että niissä tilanteissa, joissa yrittäjä ottaa vakuutuksen oma-aloitteisesti. Koska viiden vuoden takautuva vakuuttamisaika on liian pitkä siitä yrittäjälle aiheutuvien taloudellisten seuraamusten takia ja pakkovakuuttamistilanteissa noudatettava kahden vuoden takautuva vakuuttamisaika puolestaan on valvonnan kannalta liian lyhyt aika takautuvalle vakuuttamiselle, takautuvan ajan vakuuttamisvelvollisuuden enimmäispituudeksi ehdotetaan kuluvaa kalenterivuotta ja kolmea sitä edeltävää vuotta.

Vakuutusmaksun korottamisesta vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönnin takia säädetään voimassa olevan YEL:n 12 §:n 1 momentissa ja MYEL:n 12 §:n 1 momentissa. Molemmissa lainkohdissa säädetään muilta osin pakkovakuuttamisesta.

Laiminlyöntisäännöksen sijainti pakkovakuuttamista koskevien säännösten yhteydessä on aiheuttanut erityisesti YEL:n osalta epäselvyyttä siitä, koskeeko laiminlyöntikorotus lainkaan niitä tilanteita, joissa yrittäjä itse korjaa laiminlyöntinsä ottamalla vakuutuksen myöhässä.

Ennen 1 päivänä tammikuuta 1998 voimaan tullutta lain muutosta (1002/1997) laiminlyöntikorotussäännös oli YEL:ssa erillisenä 12 §:n 2 momenttina. Kyseisellä lainmuutoksella säännös siirrettiin 12 §:n 1 momenttiin ja samalla laiminlyöntikorotuksen määrääminen siirrettiin eläkelaitoksen tehtäväksi. Tarkoitus ei ollut muuttaa säännöksen sisältöä siten, että laiminlyöntikorotus koskisi vain pakkovakuuttamistilanteita. Koska laiminlyöntikorotussäännöksen sijainnin takia siitä voi nyt saada virheellisen kuvan, ehdotetaan, että laiminlyöntikorotusta koskeva säännös siirrettäisiin sekä YEL:ssa että MYEL:ssa omaksi momentikseen. Näin sen soveltuminen sekä pakkovakuuttamisella korjattaviin että yrittäjän oma-aloitteisesti ottamalla vakuutuksella korjattaviin vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönteihin olisi selkeästi laista luettavissa. Samassa yhteydessä YEL:n ja MYEL:n 12 §:n luettavuutta ehdotetaan parannettavaksi siirtämällä pakkovakuuttamista koskevat momentit pykälän alkuun ja säännökset laiminlyöntikorotuksesta, vakuutusmaksun maksamisen laiminlyömisen aiheuttamasta viivästyskorosta sekä vakuutusmaksun perimisestä ja maksamattomien vakuutusmaksujen vaikutuksesta eläkkeeseen pykälän loppuun.

2.7.Maatalousyrittäjien erityinen yhteensovitusperuste

MYEL:n erityinen yhteensovitusperuste on ollut MYEL:ssa sen voimaantulosta lukien. Se säädettiin turvaamaan MYEL-eläkkeen tasoa emännille ja muillekin sellaisille maatalousyrittäjille, joiden MYEL-työtulo on pieni. MYEL:n voimaantullessa yhteensovitusraja laskettiin ottamalla yhteensovitusperusteesta 60 prosenttia ja vähentämällä tästä määrä, joka vastasi kansaneläkkeen tukiosan saajien keskimääräistä kansaneläkettä, enintään kuitenkin 30 prosenttia yhteensovitusperusteesta. Ilman erityistä yhteensovitusperustetta ei pienen MYEL-työtulon saaneille maatalousyrittäjille olisi jäänyt yhteensovituksen jälkeen MYEL-eläkettä maksettavaksi lainkaan tai heidän MYEL-eläkkeensä olisi jäänyt kohtuuttoman pieneksi.

Toinen peruste MYEL:n erityiselle yhteensovitusperusteelle oli, ettei TEL 8 §:n 3 momentin säännös, jonka mukaan samanaikaiset työtulot ja eläkkeen perusteena olevat palkat laskettiin yhteensovitusperustetta määrättäessä yhteen, koskenut MYEL:n voimaan tullessa LEL:n alaista työtä. Näin ollen maatalousyrittäjillä usein ollut rinnakkainen LEL-työskentely ei korottanut yhteensovitusperustetta. Tätä vaikutusta ei ollut myöskään MEL:n piiriin kuuluvalla työskentelyllä.

Työeläkkeen yhteensovitusta koskeva TEL:n 8 §:n 2 momentti muutettiin 1 päivästä heinäkuuta 1975 lukien (749/1974) siten, ettei kansaneläke enää pienentänyt yhteensovitusrajaa pienituloisilla. Kansaneläkkeen määrä vaikutti yhteensovitusrajaan ainoastaan niissä tapauksissa, joissa yhteensovitusperuste ylitti 586 markkaa kuukaudessa (vuoden 1975 indeksitaso). Näissä tapauksissa yhteensovitusperusteesta vähennettiin kuusi prosenttia ylitteestä, kuitenkin enintään kansaneläkkeen perusosan määrä. Tämän lainmuutoksen myötä tärkein peruste MYEL:n mukaiselle erityiselle yhteensovitusperusteelle hävisi.

Heinäkuun alusta vuonna 1981 tulivat voimaan LEL:n 5 §:n ja TEL:n 8 §:n 3 momentin muutokset (257/1981 ja 258/1981). Näissä säädettiin, että yhteensovitusperustetta määrättäessä voitiin lisätä kysymyksessä olevina kalenterivuosina LEL:n alaisessa työssä ansaittujen palkkojen keskimäärä kuukautta kohden rinnakkaisesta työ- tai virkasuhteesta tai yrittäjätoiminnasta saatuun kuukausiansioon. Menetelmä oli vaihtoehtoinen LEL:n nimikepalkan käyttämiselle yhteensovitusperusteena. Vastaava muutos tuli koskemaan myös merimiespalveluksesta saatuja ansioita TEL:n 8 §:n 4 momentin ja MEL:n 27 §:n muutoksella 1 päivästä huhtikuuta 1983 lukien (235/1983 ja 236/1983).

Vuoden 1994 alusta voimaan tulleella lain muutoksella (560/1993) LEL:n yhteensovituksessa käytetyt nimikepalkat poistettiin. Lopulta vuoden 1996 alusta voimaan tulleella TEL:n 8 §:n 2 momentin muutoksella (1495/1995) myös kansaneläkevähennys poistettiin yhteensovitussäännöksistä kokonaan.

Edellä esitettyjen muutosten jälkeen MYEL:n erityiselle yhteensovitusperusteelle ei ole enää aihetta. Erityinen yhteensovitusperuste antaa joillekin maatalousyrittäjille perusteetonta etua. Se näkyy selvimmin silloin, kun maatalousyrittäjä saa 30―40 prosentin tasoista eläkettä tapaturma- tai liikennevakuutuksen perusteella. Tällainen korvaus pitäisi vähentää MYEL-eläkkeestä, koska se perustuu käytännössä samaan työtuloon kuin MYEL-eläke. Erityisen yhteensovitusperusteen takia vähennystä ei kuitenkaan tule tehtäväksi, vaan maatalousyrittäjälle voi tulla maksettavaksi samalta ajalta täysimääräisenä tapaturmavakuutuslain tai liikennevakuutuslain mukainen korvaus ja täysi tai lähes täysi MYEL-eläke.

3.1.Eläkevakuutusasian käsittely ja eläkkeen maksaminen

Eläkevakuutusasian käsittelyä ja eläkkeen maksamista koskevilla muutosehdotuksilla ei olisi valtiontaloudellisia vaikutuksia. Ehdotettu TEL:n 19 a §:n 2 momentin ensimmäisen virkkeen kumoaminen lisännee edunvalvojien määräämistä. Edunvalvojan palkkio maksetaan päämiehen varoista. Koska ehdotetut muutokset perustuvat pääosin holhouslainsäädännön uudistamiseen, niillä olisi lähes samanlaiset vaikutukset yksittäisten kansalaisten asemaan kuin holhoustoimesta annetulla lailla. Näiden muutosten tavoitteena on, että täysi-ikäisen henkilön toimintakelpoisuutta rajoitettaisiin ainoastaan sen verran kuin on tarpeen hänen etujensa turvaamiseksi. Näin ollen uudistus lisäisi yksittäisten kansalaisten oikeutta päättää itse omista asioistaan silloin, kun he ovat ainoastaan joiltakin osin edunvalvonnan tarpeessa.

3.2.Kertasuoritus

Kertasuorituksen rajamäärän korottamisella ei ole valtiontaloudellisia vaikutuksia. Ehdotettu muutos vähentäisi kuitenkin pienten kuukausieläkkeiden eläkelaitoksille aiheuttamia hallinnollisia hoitokuluja.

3.3.YEL:n ja MYEL:n mukainen takautuva vakuuttaminen ja vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyöntikorotus

Ehdotetuilla muutoksilla ei olisi valtiontaloudellisia vaikutuksia.

3.4.Maatalousyrittäjien erityinen yhteensovitusperuste

Vuoden 1999 alussa MYEL-vakuutettuja oli noin 119.000. Näistä noin 45 prosentilla työtulo on alle yhteensovituksen vähimmäistulon. Erityinen yhteensovitusperuste korottaa eläkkeitä tapauksissa, joissa MYEL-vakuutetulla on rinnakkainen TEL-, VEL- tai KVTEL-työsuhde, josta muodostuu eläkettä yli 60 prosenttia. Lisäksi se korottaa eläkkeitä tilanteissa, joissa MYEL-työtulon kanssa rinnakkaiset TEL- ja LEL-pätkätyöt eivät vähäisten ansioidensa takia vaikuta MYEL:n yhteensovitusperusteeseen. Ehdotetun lainmuutoksen voidaan arvioida vähentävän näiltä osin MYEL:n eläkemenoa ja valtionosuutta ensimmäisenä vuotena noin 0,2 miljoonaa markkaa. Viidentenä vuonna vähennys olisi noin miljoona markkaa vuodessa ja kymmenentenä vuonna noin 2 miljoonaa markkaa vuodessa.

Niissä tapauksissa, joissa MYEL-eläkkeen saaja saa samalta ajalta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain (1026/1981) mukaista eläkettä, MYEL:n erityisen yhteensovitusrajan poistaminen vähentäisi MYEL-menoa yhden vuoden uusien eläkemyöntöjen osalta noin 0,4 miljoonalla markalla. Vähentyvä MYEL-meno korottaisi kuitenkin maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain mukaisia rahoitusosuuksia MYEL-osuutta vastaavalla määrällä, joten vaikutus valtion kustannuksiin olisi nolla. Myös siinä tapauksessa, että pienenevien MYEL-eläkkeiden katsottaisiin korottavan kansaneläkkeitä, nettovaikutus valtiolle olisi nolla, koska muutos vaikuttaisi kansaneläkelaitoksen maatalousyrittäjien tapaturmavakuutusosuuteen.

1.1.Työntekijäin eläkelaki

4 b §. Pykälään lisättäisiin uusi 5 momentti, johon siirrettäisiin sisällöltään muuttumattomana nykyinen 19 b §:n 3 momentin säännös perhe-eläkkeen maksamisesta määräaikaisena ennen kuin edunjättäjän kuolemasta on täysi selvyys.

4 n §. Pykälän 4 momenttia vastaava säännös siirrettäisiin 19 c §:n 1 momenttiin ja samalla 4 momentti kumottaisiin tarpeettomana.

10 c §. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin viittaussäännökset hallintomenettelylain 16 a ja 16 b §:ään. Lisäksi säännökseen kirjoitettaisiin erikseen alle 15 vuotiaan puhevallan käyttöä koskeva rajoitus. Alle 15-vuotiaan asianosaisen osalta puhevaltaa käyttäisi edunvalvoja silloinkin, kun kysymyksessä on asianosaisen omaan työhön perustuvasta etuudesta.

19 a §. Pykälän nykyinen 1 momentti siirrettäisiin sanamuodoltaan tarkistettuna 19 b §:n 3 momentiksi ja pykälän loput säännökset, lukuun ottamatta 2 momentin ensimmäisen virkkeen säännöstä, siirrettäisiin 19 c §:ään, jossa on jo nykyisinkin eläkkeen maksamista koskevia säännöksiä. Samalla 19 c §:ään siirrettäviin säännöksiin tehtäisiin joitakin sanamuodollisia ja muita lähinnä teknisiä tarkistuksia.

Holhouslainsäädännön uudistuksen myötä pykälän nykyinen 2 momentin ensimmäisen virkkeen säännös ei olisi enää tarpeellinen, koska säännöksen tarkoittamissa tilanteissa eläkkeensaajan toimintakelpoisuutta voidaan rajoittaa ja määrätä hänelle edunvalvoja hoitamaan hänen taloudellisia asioitaan. Tätä kautta voidaan riittävästi turvata eläkkeen käyttäminen eläkkeensaajan ja sellaisen henkilön huoltoon, jonka elatukseen eläkkeensaaja on velvollinen osallistumaan.

Näin ollen pykälä kumottaisiin tarpeettomana.

19 b §. Pykälän 1 momentissa säilytettäisiin sanamuodoltaan tarkistettuna säännös eläkelaitoksen hyväksymän asianosaisen lähiomaisen tai muun asianosaisesta huolehtivan henkilön mahdollisuudesta käyttää asianosaisen puolesta puhevaltaa tilanteissa, joissa asianosaiselle saattaisi aiheutua oikeudenmenetyksiä sen vuoksi, ettei hän iän, vamman, sairauden tai muun syyn vuoksi itse kykene toimimaan etuusasiassaan siten, ettei hänen tämän lain mukaiset oikeutensa vaarantuisi. Säännöksen nojalla tällainen asianosaisen lähiomainen tai muu edustaja voisi toimia asianosaisen puolesta etuusasioissa, jotka edellyttävät kiireellisiä toimia. Mikäli asianosaisen kykenemättömyys hoitaa asioitaan jatkuu pidempään, hänen etuusasioitaan voisi hoitaa vain holhoustoimesta annetun lain mukainen edunvalvoja. Samalla pykälän 1 momentin viimeinen virke poistettaisiin tarpeettomana, koska 15 vuotta täyttäneen alaikäisen puhevalta määräytyisi 10 c §:n 1 momentin nojalla ja määräämisvalta tähän pykälään ehdotetun 2 momentin nojalla.

Pykälän 2 momenttiin otettaisiin säännös etuuden maksamisesta. Säännöksen mukaan etuus maksetaan sille, jolle se on myönnetty, jollei laissa toisin säädetä. Työntekijäin eläkelaissa ja muualla lainsäädännössä on muun muassa lukuisia säännöksiä eläkkeen maksamisesta takautumisoikeuden perusteella toissijaisille sosiaalivakuutusjärjestelmille. Vajaavaltaisen asianosaisen tai asianosaisen, jonka toimintakelpoisuutta on taloudellisten asioiden osalta rajoitettu, etuuden maksamisessa noudatettaisiin soveltuvin osin holhoustoimesta annetun lain säännöksiä. Alle 15 vuotiaalle myönnetty etuus maksettaisiin kuitenkin edunvalvojalle silloinkin, kun se perustuu vajaavaltaisuuden aikana tehtyyn työhön. Tämän lainkohdan vuoksi pykälän nykyinen 2 momentti olisi tarpeeton.

Pykälän 3 momenttiin siirrettäisiin nykyisen 19 a §:n 1 momentin säännökset eläkkeen siirtämis- ja panttaamiskiellosta ja hautausavustusten ja kulukorvausten ulosottokiellosta. Samalla pykälän nykyinen 3 momentti siirrettäisiin 4 b §:n 5 momentiksi.

Pykälän 4―6 momenttiin otettaisiin nykyisen pykälän 4 momentissa olevat säännökset eläkkeen kertasuorituksesta. Samalla kertasuoritukseen oikeuttavan kuukausieläkkeen yläraja korotettaisiin kaksinkertaiseksi nykyisestä määrästään. Perhe-eläke voitaisiin maksaa kertasuorituksena myös silloin, kun se jää rajamäärää pienemmäksi yhteensovituksen tai eläkesovituksen vuoksi. Samalla lisättäisiin säännös, jonka nojalla kertasuorituksena voitaisiin maksaa myös sosiaaliturva-asetuksen mukaisena erotusetuutena Suomesta lapselle maksettava lapseneläke, joka on kertasuorituksena maksettavan eläkkeen ylärajaa pienempi. Yläraja olisi vuoden 1966 indeksitasossa viisi markkaa ja vuoden 1999 indeksitasossa 65,77 markkaa.

19 c §. Pykälässä olisi säännökset siitä, milloin eläke-etuus voidaan maksaa muulle taholle kuin eläkkeensaajalle itselleen tai hänen edunvalvojalleen.

Pykälän 1 momentissa olisi nykyisen pykälän säännös työnantajan oikeudesta saada takautuva eläke ajalta, jolta työnantaja on maksanut sairausajan palkkaa, sisällöltään muutoin muuttumattomana, mutta samaan yhteyteen siirrettäisiin myös nykyisen 4 n §:n 4 momentin säännös kuntoutusrahan maksamisesta työnantajalle.

Pykälän 2 momentiin siirrettäisiin nykyisen 19 a §:n 4 momentin säännökset työttömyyskassan ja kansaneläkelaitoksen oikeudesta takautuvasti myönnettyyn eläkkeeseen samalta ajalta, jolta ne ovat maksaneet eläkkeensaajalle työttömyyspäivärahaa tai työmarkkinatukea. Lisäksi 2 momenttiin lisättäisiin, että työttömyyskassalla ja kansaneläkelaitoksella on takautumisoikeus eläkkeeseen työttömyyspäivärahan ja työmarkkinatuen lisäksi myös työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa (763/1990) ja työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetussa laissa (1402/1997) tarkoitetun koulutustuen ja koulutuspäivärahan maksamisen osalta, joka kohdistuu samaan aikaan kuin takautuvasti myönnetty eläke. Tällainen takautumisoikeus kansaneläkelaitoksella ja työttömyyskassalla on jo asianomaisten lakien perusteella, mutta selvyyden vuoksi asiasta säädettäisiin myös TEL:ssa.

Pykälän 3 momenttiin siirrettäisiin nykyisen 19 a §:n 5 momentin säännös kansaneläkelaitoksen oikeudesta maksamansa kansaneläkkeen johdosta takautuvasti myönnettyyn työeläkkeeseen. Kansaneläkelaitoksella on ollut takautumisoikeus työeläkkeeseen, jos valituksen johdosta työeläke tulee myönnettäväksi takautuvasti ja kansaneläkelaitos on maksanut samalta ajalta liikaa kansaneläkettä. Kansaneläkelaitokselle ehdotetaan annettavaksi takautumisoikeus työeläkkeeseen myös tilanteissa, joissa työeläkelaitos oikaisee työeläkkeen määrän takautuvasti aikaisempaa suuremmaksi TEL:n 21 d §:n 2 momentin mukaisella itseoikaisumenettelyllä. Takautumisoikeus koskisi myös tilanteita, joissa eläkkeen määrä muutoin tarkistetaan aikaisempaa suuremmaksi, esimerkiksi osatyökyvyttömyyseläkkeen muuttuessa täydeksi työkyvyttömyyseläkkeeksi. Ehdotetun säännöksen mukaan työeläkelaitos voisi maksaa suoraan kansaneläkelaitokselle oikaistun työeläkkeen ja aikaisemman työeläkkeen erotuksen siltä osin kuin se vastaa kansaneläkelaitoksen liikaa maksaman eläkkeen määrää. Takautuva korotus voitaisiin jättää maksamatta esimerkiksi, jos sen määrä on vähäinen.

Pykälän 4 momenttiin siirrettäisiin nykyisen 19 a §:n 2 momentin toisen virkkeen säännös sanamuodoltaan tarkistettuna. Siten, jos työntekijä on saanut toimeentulotukea ennakkona takautuvasti myönnettävää eläkettä vastaan, vastaavalta ajalta maksettava eläke tai osa siitä maksetaan hakemuksesta säännöksessä tarkoitetulle toimielimelle jo annetun toimeentulotuen korvaamiseksi.

Pykälän 5 momenttiin siirrettäisiin muuttumattomana nykyinen 19 a §:n 3 momentin säännös.

Pykälän 6 momenttiin lisättäisiin selvyyden vuoksi opintotukilain (65/1994) 28 §:ää vastaava säännös kansaneläkelaitoksen oikeudesta takautuvasti myönnettyyn eläkkeeseen. Opintotukilain 6 §:n mukaan opintotukea ei myönnetä, jos opiskelija saa työeläkettä. Osatyökyvyttömyyseläkkeen saaminen ei kuitenkaan estä opintotuen saamista. Lain 28 §:n mukaan kansaneläkelaitos saa periä perusteettomasti maksetun opintotuen takautuvasti suoritettavasta etuudesta, jos opiskelija on saanut opintorahaa, aikuisopintorahaa tai asumislisää samalta ajalta, jolta hänelle myönnetään takautuvasti työeläkettä. Kansaneläkelaitoksella olisi siis takautumisoikeus työeläkkeeseen.

Pykälän 7 momenttiin siirrettäisiin soveltuvin osin nykyistä 19 a §:n 6 momentia vastaava säännös siitä, että pykälän 2―6 momentin tilanteissa eläkkeen maksaminen säännöksissä tarkoitetuille tahoille edellyttää, että eläkkeen maksamista koskeva ilmoitus on tehty asianomaiselle eläkelaitokselle vähintään kaksi viikkoa ennen eläkkeen maksupäivää. Nykyisestä poiketen myös työnantajalta edellytettäisiin 1 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa tällaista ilmoitusvelvollisuutta.

21 §. Pykälän 3 momenttia muutettaisiin siten, että myös muutoksenhakumenettelyssä asianosaisen ja edunvalvojan puhevallan ja kuulemisen osalta noudatettaisiin vastaavia periaatteita kuin eläkelaitoksessa viittaamalla 10 c §:n 1 momentin kahteen ensimmäiseen virkkeeseen. Muilta osin muutoksenhaussa noudatetaan soveltuvin osin hallintolainkäyttölain säännöksiä. Holhoustoimesta annetun lain mukaisen edunvalvonjajärjestelmän vuoksi ehdotetussa 19 b §:n 1 momentissa tarkoitetulle lähiomaiselle tai muulle asianosaisesta pääasiallisesti huolehtivalle henkilölle ei olisi asianosaisen etujen turvaamiseksi enää tarpeen säilyttää puhevaltaa muutoksenhakuasiassa enemmälti kuin uudet hallintolainkäyttölain säännökset edellyttävät.

1.2.Lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin eläkelaki

13 a §. Pykälässä oleva viittaus TEL:n 19 a §:ään poistettaisiin, koska mainittu TEL:n säännös on edellä ehdotettu kumottavaksi.

1.3.Merimieseläkelaki

2 a §. Pykälä olisi uusi. Sen 1 momentissa olisi TEL:n 10 c §:n 1 momenttia vastaava säännös asianosaisen puhevallasta ja kuulemisesta. Pykälän 2 momentissa olisi uutena säännöksenä asiasisällöltään TEL:n 10 c §:n 2 momenttia vastaava säännös. Nykyisin TEL:n 10 c §:n 1 momenttia vastaavat säännökset ovat lain 40 §:ssä. Koska nämä säännökset sopivat asiasisältönsä puolesta paremmin lain alkuun, 40 §:n säännökset siirrettäisiin nyt ehdotettuun uuteen pykälään. Samalla 1 momentin säännökseen tehtäisiin TEL:n 10 c §:n 1 momenttiin ehdotettuja muutoksia vastaavat muutokset.

21 §. Pykälän säännökset vastaavat nykyisen TEL:n 19 b §:n 1 ja 2 momentin säännöksiä. Säännöksiin tehtäisiin vastaavat muutokset kuin TEL:iin ja ne siirrettäisiin 28 b §:n 1 momenttiin. Näin ollen pykälä kumottaisiin tarpeettomana.

22 §. Pykälän 3 momenttia vastaava säännös siirrettäisiin 28 b §:n 4 momenttiin. Siten pykälän 3 momentti kumottaisiin.

28 §. Pykälän 10 momentissa oleva viittaus 22 §:n 3 momenttiin korjattaisiin viittaukseksi 28 b §:n 4 momenttiin, johon nykyinen 22 §:n 3 momentin säännös ehdotetaan siirrettäväksi.

28 b §. Pykälä muutettaisiin asiasisällöltään samansisältöiseksi kuin TEL:iin ehdotettu 19 b §. Eläkkeen kertasuoritusta koskeva viittaus ehdotetaan otettavaksi pykälän 4 momenttiin. Samalla voimassa oleva kertasuoritusta koskeva säännös 22 §:n 3 momentista kumottaisiin. Samalla kumottaisiin myös voimassa olevan lain 63 §:n 1 momentissa olevat säännökset eläkkeen siirtämisestä, hautausavustuksen tai muun kustannusten korvausten ulosmittaamisesta, jota vastaisi pykälän 3 momentti.

28 c §. Lakiin otettaisiin uusi 28 c §, joka vastaisi asiasisällöltään TEL:n 19 c §:ää sen 1 momenttia lukuun ottamatta. TEL:n 19 c §:n 1 momentin säännöstä vastaava säännös jäisi pois MEL:sta, koska MEL 28 §:n 1 momentin mukaan eläkettä ei makseta siltä ajalta, jolta työnantaja on velvollinen maksamaan palkkaa.

40 §. Pykälän säännökset siirrettäisiin muutettuina ehdotettuun 2 a §:ään ja pykälä kumottaisiin.

59 §. Pykälän 3 momentin säännös muutetaisiin vastaamaan TEL:iin ehdotettua 21 §:n 3 momentin säännöstä.

63 §. Pykälän 1 momenttia vastaava säännös siirrettäisiin 28 b §:n 3 momenttiin. Pykälän 2 momentti olisi tarpeeton holhoustoimesta annnetun lain edunvalvontajärjestelmän vuoksi. Siten pykälä kumottaisiin.

1.4.Yrittäjien eläkelaki

2 §. Pykälän 2 momentin takautuvaa vakuuttamista koskevaa aikaa ehdotetaan lyhennettäväksi nykyisestä viidestä vuodesta kolmeen vuoteen. Takautuva vakuutus voitaisiin siten ottaa kulumassa olevalta vuodelta ja kolmelta sitä edeltävältä kalenterivuodelta.

7 §. Pykälän 4 momentissa oleva viittaus 12 §:n 5 momenttiin muutettaisiin viittaukseksi 12 §:n 6 momenttiin, johon nykyinen 12 §:n 5 momentti siirrettäisiin.

12 §. Pykälän 3 momentin sisältöä ehdotetaan muutettavaksi siten, että pakkovakuuttamistilanteissa työtulo vahvistettaisiin YEL:n mukaisen yrittäjätoiminnan alkamisesta lukien, mutta takautuvalta ajalta enintään kulumassa olevalta ja sitä välittömästi edeltäneeltä kolmelta kalenterivuodelta. Samalla laista poistettaisiin tarpeettomana mahdollisuus yrittäjän ilmoituksesta vahvistaa vakuutus tätä pidemmältä ajalta takautuvasti. Koska pykälään ehdotetaan samalla tehtäväksi teknisiä tarkistuksia, nykyinen kolmas momentti siirrettäisiin uudeksi 2 momentiksi. Tekniset tarkistukset koskisivat pykälän sanamuodon selkeyttämistä. Säännös vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönnin perusteella määrättävästä laiminlyöntikorotuksesta on osoittautunut 1 momentin pakkovakuuttamista koskevien säännösten yhteydessä sijaitessaan harhaanjohtavaksi, joten laiminlyöntikorotuksesta ehdotetaan tehtävän erillinen 4 momentti. Tällöin lain sanamuodosta käy selkeästi ilmi, ettei eläkelaitoksen mahdollisuus määrätä laiminlyöntikorotus rajoitu pakkovakuuttamistilanteisiin, vaan laiminlyöntikorotus voidaan määrätä myös niissä tilanteissa, joissa yrittäjä ottaa itse vakuutuksen myöhässä. Samalla pykälän luettavuuden parantamiseksi siirrettäisiin edellä mainitun 3 momentin lisäksi entinen 4 momentti uudeksi 3 momentiksi, entinen 2 momentti uudeksi 5 momentiksi ja entinen 5 momentti uudeksi 6 momentiksi.

17 §. Pykälän 1 momentista poistettaisiin viittaus TEL:n 19 a §:ään, joka edellä on ehdotettu kumottavaksi.

1.5.Maatalousyrittäjien eläkelaki

3 §. Pykälän 2 momentin takautuvaa vakuuttamista koskeva aika ehdotetaan muutettavaksi kulumassa olevaksi ja sitä välittömästi edeltäväksi kolmeksi kalenterivuodeksi.

8 i §. Pykälän 1 momentissa oleva viittaus 12 §:n 4 momenttiin muutettaisiin viittaukseksi 12 §:n 5 momenttiin, johon nykyinen 12 §:n 4 momentti siirrettäisiin.

12 §. Pykälän sisältöön ehdotetaan vastaavat muutokset kuin YEL:n 12 §:ään. Pakkovakuuttamistilanteissa työtulo vahvistettaisiin MYEL:n mukaisen yrittäjätoiminnan alkamisesta lukien, mutta takautuvalta ajalta enintään kulumassa olevalta ja sitä välittömästi edeltäneeltä kolmelta kalenterivuodelta. Samalla poistettaisiin mahdollisuus maatalousyrittäjän ilmoituksesta vahvistaa vakuutus tätä pidemmältä ajalta takautuvasti. Koska pykälään ehdotetaan samalla tehtäväksi teknisiä tarkistuksia, nykyinen kolmas momentti ehdotetaan siirrettäväksi uudeksi 2 momentiksi. Laiminlyöntikorotuksesta ehdotetaan säädettäväksi erillisessä 3 momentissa. Samalla entinen, vakuutusmaksun suorittamisen laiminlyöntiä koskeva 2 momentti siirrettäisiin 4 momentiksi. Entiset 4 ja 5 momentti siirtyisivät 5 ja 6 momentiksi.

19 §. Pykälän 1 momentista poistettaisiin viittaus TEL:n 19 a §:ään, joka edellä on ehdotettu kumottavaksi. Lisäksi pykälän 3 momentista ehdotetaan poistettavaksi tarpeettomana erityinen yhteensovitusperuste.

1.6.Maatalouden erityislait

Luopumiseläkelain 24 §:n 1 momentissa, maatalousyrittäjien sukupolvenvaihdoseläkkeestä annetun lain 43 §:n 1 momentissa, maatalousyrittäjien luopumiskorvauksesta annetun lain 37 §:n 1 momentissa ja maatalousyrittäjien luopumistuesta annetun lain 40 §:n 1 momentissa olevat viittaukset TEL:n säännöksiin muutettaisiin soveltuvin osin vastaamaan TEL:iin ehdotettuja muutoksia.