Hallituksen esitys eduskunnalle Euroopan yhteisöjen jäsenvaltioon jätetyn turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa olevan valtion ratkaisemisesta tehdyn yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä sekä laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta
- Hallinnonala
- Ulkoministeriö
- Antopäivä
- Esityksen teksti
- Suomi
- Käsittelyn tila
- Käsitelty
- Käsittelytiedot
- Eduskunta.fi 99/1997
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Euroopan yhteisöjen jäsenvaltioon jätetyn turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa olevan valtion ratkaisemisesta tehdyn yleissopimuksen sekä sopimuksen voimaansaattamisesta johtuvat ulkomaalaislain muutokset.
Yleissopimuksen tarkoitus on varmistaa jäsenvaltioon jätetyn turvapaikkahakemuksen käsittely jossakin jäsenvaltiossa, joka määräytyy yksittäistapauksissa yleissopimuksessa säädettyjen periaatteiden mukaan. Jäsenvaltiolla on kuitenkin oikeus käsitellä sille tehty turvapaikkahakemus, vaikka se ei yleissopimuksen perusteella olisi siihen velvollinen. Turvapaikkahakemukset käsitellään pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen ja pöytäkirjan sekä jäsenvaltioiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Yleissopimuksessa on lisäksi täydentäviä määräyksiä muun muassa hakijoiden takaisinottamisesta ja tietojenvaihdosta.
Euroopan unioniin liittymisestä tehdyssä sopimuksessa Suomi on sitoutunut liittymään yleissopimukseen, jonka odotetaan tulevan voimaan alkuperäisten sopimuspuolten kesken vuoden 1997 aikana. Suomen osalta se tulee voimaan liittymiskirjan tallettamista seuraavan kolmannen kuukauden alussa.
Esitykseen sisältyy yleissopimuksen edellyttämää muutosta ulkomaalaislakiin koskeva lakiehdotus, joka on tarkoitettu tulemaan voimaan samana ajankohtana kuin yleissopimus.
YLEISPERUSTELUT
1.Nykyinen tilanne ja asian valmistelu
Yleissopimus Euroopan yhteisöjen jäsenvaltioon jätetyn turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa olevan valtion ratkaisemisesta (jäljempänä Dublinin yleissopimus) valmisteltiin ennen Suomen jäsenyyttä Euroopan unionissa, 1980-luvun viimeisinä vuosina silloisten 12 jäsenvaltion välisenä yhteistyönä. Yleissopimuksen laadinta ajoittui tilanteeseen, jossa sisämarkkinoiden avaamisen katsottiin edellyttävän myös henkilöiden liikkumisvapauden toteuttamista jäsenvaltioiden alueella, minkä arvioitiin lisäävän ihmisten liikkumista maasta toiseen. Samaan aikaan kolmansista maista jäsenvaltioihin kohdistuva maahanmuutto ja pakolaisvirta kasvoivat etenkin itäisen Euroopan poliittisten muutosten seurauksena. Tämä lisäsi paitsi maahanmuuttoa kyseisistä maista, myös niiden kautta Euroopan ulkopuolelta unionin jäsenvaltioihin tapahtuvaa maahantuloa.
Sisämarkkinoiden toteutumisen ja itäisen Euroopan avautumisen seurauksena oli odotettavissa myös, että useat samanaikaisesti tai peräkkäin eri valtioissa jätetyt turvapaikkahakemukset yleistyvät. Euroopan unionin jäsenvaltioiden toisistaan poikkeava lainsäädäntö ja turvapaikkahakemusten käsittelymenettely aiheuttivat hakijoiden epätasaista jakautumista niiden kesken ja usein myös varsin pitkiä käsittelyaikoja. Jäsenvaltiot eivät myöskään pystyneet sopimaan keskenään vastuun jakamisesta. Lisäksi oli todennäköistä, että turvapaikanhakijoiden liikkuminen maasta toiseen johtaisi enenevässä määrin siihen, että mikään valtio ei tunnustaisi velvollisuuttaan ottaa tutkittavaksi heidän hakemuksiaan. Tästä olisi ollut seurauksena, että turvapaikanhakijat kiertäisivät maasta toiseen saamatta pakolaisten oikeusasemaa koskevien kansainvälisten sopimusten edellyttämää suojaa.
Uudessa tilanteessa jäsenvaltiot totesivat tarvitsevansa ensi vaiheessa ainakin yhteiset säännöt menettelytavasta ja perusteista, joiden avulla määritellään yksittäistapauksissa turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastaava jäsenvaltio ja varmistetaan samalla, että turvapaikanhakijaa ei lähetetä maasta toiseen ilman hakemuksen asianmukaista ja kohtuullisessa ajassa tapahtuvaa käsittelyä. Tämä työ annettiin Euroopan yhteisöjen komission vuonna 1986 maahanmuuttokysymyksiä käsittelemään asettaman, jäsenvaltioiden edustajista koostuneen työryhmän tehtäväksi.
Perusteista, joiden avulla todetaan turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio, päästiin yhteisymmärrykseen ja ne kirjattiin vuonna 1990 valmistuneeseen Dublinin yleissopimukseen. Hakemusten käsittely ja päätöksenteko sen sijaan tapahtuu Dublinin yleissopimuksen mukaan edelleen ― toistaiseksi harmonisoimattoman ― jäsenvaltioiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Yleissopimus asettaa kuitenkin keskeisen vähimmäisvaatimuksen kansalliselle lainsäädännölle: sen on taattava oikeus turvapaikkaan pakolaisten asemaa koskevien kansainvälisten yleissopimusten mukaisesti ja valtiolla on siten myös velvollisuus käsitellä sille tehty hakemus.
Yleissopimuksen allekirjoittivat Euroopan unionin 11 jäsenvaltiota Dublinissa 15 päivänä kesäkuuta 1990 ja Tanska vuotta myöhemmin, 13 päivänä kesäkuuta 1991. Sen voimaantulo on viivästynyt alun perin kaavaillusta pikaisesta aikataulusta. Voimaantulo edellyttää kaikkien alkuperäisten osapuolten ratifiointia tai hyväksymistä, mikä ei ole vielä toteutunut. Vielä puuttuvan Irlannin ratifioinnin odotetaan tapahtuvan siten, että yleissopimus tulisi voimaan alkuperäisten osapuolten kesken syksyn 1997 aikana.
Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehtyyn sopimukseen (SopS 102―103/1994) sisältyvän liittymisehtoja koskevan asiakirjan 3 ja 4 artiklan mukaan Suomen jäsenyys edellyttää, että Suomi yhteisvastuullisesti toteuttaa ja osallistuu neuvoston päättämiin yhteistyöhankkeisiin ja niiden kehittämiseen ja että Suomi liittyy niihin EU:n jäsenvaltioiden välillä tehtyihin tai tehtäviin sopimuksiin, jotka liittyvät erottamattomasti Maastrichtin sopimuksen tavoitteiden toteuttamiseen oikeus- ja sisäasioiden alalla. Liittymisasiakirjan 3 artiklaan liittyy Itävallan, Suomen ja Ruotsin yhteinen julistus siitä, että niiden jäsenyyden voimaantuloon mennessä EU:n silloisten jäsenvaltioiden keskenään jo sopimia asioita ei uusien jäsenvaltioiden taholta enää avata siinä tarkoitettuihin yleissopimuksiin liittymisen yhteydessä.
Dublinin yleissopimus lukeutuu niihin sopimuksiin, joiden osapuoleksi Suomi on edellä mainitulla tavalla sitoutunut liittymään. Liittyminen tapahtuu Suomen valtiosäännön valtiosopimusten tekemistä koskevien menettelyjen mukaisesti. Yleissopimus tulee siihen liittyvien valtioiden osalta voimaan liittymiskirjan tallettamista seuraavan kolmannen kuukauden alussa.
Muista uusista jäsenvaltioista Ruotsi ja Itävalta ovat ilmoittaneet saattavansa lähiaikoina päätökseen yleissopimuksen ratifiointitoimenpiteet.
2.Dublinin yleissopimuksen pääasiallinen sisältö
Yleissopimus on ensimmäinen askel pyrittäessä yhdenmukaistamaan jäsenvaltioiden turvapaikkalainsäädäntöä ja -politiikkaa. Se edellyttää osapuolten antavan turvapaikanhakijoille riittävän suojan Genevessä 28 päivänä heinäkuuta 1951 tehdyn pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen ja siihen liittyvän, New Yorkissa 31 päivänä tammikuuta 1967 tehdyn pakolaisten oikeusasemaa koskevan pöytäkirjan (SopS 77/1968 ja 78/1968; jäljempänä Geneven yleissopimus ja New Yorkin pöytäkirja) asettamien vähimmäisedellytysten mukaisesti ja toimien yhteistyössä Yhdistyneiden Kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun kanssa.
Dublinin yleissopimuksen osapuolet sitoutuvat siihen, että kaikki niiden ulkomaalaisten, jotka eivät ole jäsenvaltioiden kansalaisia, tekemät turvapaikkahakemukset tutkitaan. Yleissopimuksen ensisijainen tarkoitus on johdannon mukaisesti turvata turvapaikkahakemuksen käsittely kohtuullisessa ajassa yhdessä jäsenvaltiossa. Tätä tarkoitusta varten yleissopimuksessa on määritelty perusteet, joiden mukaan yksittäistapauksissa ratkaistaan hakemuksen käsittelystä vastaava jäsenvaltio. Jokaisella jäsenvaltiolla on kuitenkin oikeus ottaa tutkittavaksi sille tehty turvapaikkahakemus hakijan siihen suostuessa, vaikka kyseinen valtio ei sopimusmääräysten mukaan olisi siihen velvollinen.
Yleissopimuksen 4―8 artiklassa ovat perusteet, joiden mukaan hakemuksen käsittelystä vastaava valtio määräytyy. Perusteita sovelletaan siinä järjestyksessä, jossa ne on sopimuksessa lueteltu. Hakemuksen käsittelystä vastaa ensisijaisesti jäsenvaltio, joka on myöntänyt turvapaikanhakijan perheenjäsenelle Geneven yleissopimuksen ja New Yorkin pöytäkirjan tarkoittaman pakolaisaseman, kun perheenjäsen asuu laillisesti kyseisessä valtiossa. Muita määräytymisperusteita ovat oleskeluluvan tai viisumin myöntäminen ja ulkorajan ylittämispaikka. Ellei muiden perusteiden avulla voida ratkaista käsittelystä vastaavaa valtiota, on käsittelystä vastuussa valtio, johon hakemus on jätetty.
Hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva valtio on velvollinen ottamaan hakijan takaisin toisesta jäsenvaltiosta. Yleissopimukseen sisältyy myös määräyksiä käsittely- ja takaisinottopyyntöjen määräajoista ja menettelytavoista. Siinä on lisäksi määräykset tietojen antamisesta yksittäisistä turvapaikkahakemuksista sekä turvapaikkakysymyksiin liittyvästä yleisestä tietojenvaihdosta. Siinä on niinikään määräykset yleissopimuksen soveltamisen tilapäisestä keskeyttämisestä. Yleissopimuksen soveltamiseen ja muutostarpeisiin liittyviä kysymyksiä käsittelee jäsenvaltioiden edustajista koostuva komitea. Yleissopimukseen ei voi tehdä varaumia ja siihen voi liittyä jokainen valtio, josta tulee Euroopan yhteisöjen jäsen. Yleissopimuksessa ei ole määräyksiä sen irtisanomisesta.
Vaikka Suomi ei ole osallistunut yleissopimuksen valmisteluun, sen keskeiset määräykset vastaavat kuitenkin hyvin myös Suomen lainsäädännössä ja aiemmissa kansainvälisissä sopimuksissamme omaksuttuja periaatteita. Yleissopimuksen 3 artiklan määräykset turvapaikkahakemuksen tutkimatta jättämisestä sekä 4―6 artiklan eräät määräykset hakemuksen hylkäämisperusteista edellyttävät kuitenkin muutoksia ulkomaalaislakiin.
Hallituksen esitys on valmisteltu ulkoasiain- ja sisäasiainministeriössä virkatyönä ja sen valmistelun yhteydessä on kuultu oikeusministeriötä, työministeriötä ja ulkomaalaisvirastoa.
3.Dublinin yleissopimuksen suhde eräisiin muihin kansainvälisiin sopimuksiin
Dublinin yleissopimuksen mukaan turvapaikkahakemusten käsittely jäsenvaltioissa tapahtuu Geneven yleissopimuksen ja New Yorkin pöytäkirjan periaatteiden mukaisesti ja ilman niiden soveltamisalan maantieteellisiä rajoituksia. Tällä sopimusmääräyksellä Dublinin yleissopimus asettaa kansallisen lainsäädännön mukaisesti tapahtuvassa hakemusten käsittelyssä noudatettavat vähimmäisvaatimukset, jotka on määritelty Geneven yleissopimuksessa ja New Yorkin pöytäkirjassa. Kun yleissopimus samalla velvoittaa turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion tutkimaan hakemuksen, Dublinin yleissopimus tunnustaa näin ollen oikeuden turvapaikkaan.
Dublinin yleissopimus ei sisällä viittauksia yleissopimukseen ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi (SopS 18―19/1990, jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus) eikä muihin ihmisoikeuksia koskeviin kansainvälisiin yleissopimuksiin. Sen osapuolina olevat valtiot ovat kuitenkin osapuolia myös keskeisissä ihmisoikeuksia ja perusvapauksia säätelevissä kansainvälisissä yleissopimuksissa. Lisäksi Euroopan unionin perustamissopimus velvoittaa niitä noudattamaan Euroopan ihmisoikeussopimusta ja muita ihmisten perusoikeuksien suojaamiseksi tehtyjä kansainvälisiä sopimuksia, joiden osapuolia ne ovat. Se seikka, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen velvoittavuutta ei ole Dublinin yleissopimuksessa nimenomaisesti todettu, ei rajoita yleissopimuksen osapuolten velvollisuutta noudattaa kyseistä yleissopimusta.
Samanaikaisesti Dublinin yleissopimuksen valmistelun kanssa laadittiin viiden unionin jäsenvaltion ― Belgian, Alankomaiden, Luxemburgin, Ranskan ja Saksan ― kesken yleissopimus tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta yhteisillä rajoilla vuonna 1985 tehdyn Schengenin sopimuksen soveltamisesta (jäljempänä Schengenin yleissopimus), jolla pyrittiin nopeuttamaan henkilöiden vapaan liikkumisen toteutumista näiden valtioiden alueella. Schengenin yleissopimukseen sisältyy laaja kokonaisuus korvaavia toimenpiteitä ihmisten vapaan liikkuvuuden aiheuttamien uhkien ja haittojen torjumiseksi. Siihen on sisällytetty muun muassa määräykset turvapaikkahakemusten käsittelystä vastaavan valtion määrittelemisestä, jotka ovat lähes samanasisältöiset, joskaan eivät niin yksityiskohtaiset kuin Dublinin yleissopimuksen. Schengenin yleissopimus, jonka osapuolina eivät ole kaikki Euroopan unionin jäsenvaltiot, on tarkoitettu väliaikaiseksi järjestelyksi ja sen määräykset syrjäytyvät, kun samoista kysymyksistä sovitaan kaikkia jäsenvaltioita sitovasti. Schengenin yleissopimuksen osapuolet ovatkin sopineet, että Dublinin yleissopimuksen tullessa voimaan Schengenin yleissopimuksen vastaavien määräysten soveltaminen päättyy. Schengenin yleissopimus ei ennätä tulla Suomen osalta voimaan ennen Dublinin yleissopimuksen voimaantuloa.
Dublinin yleissopimuksen valmistelun rinnalla laadittiin jäsenvaltioiden välisenä yhteistyönä myös luonnos yleissopimukseksi henkilöiden liikkumisesta yli Euroopan unionin jäsenvaltioiden ulkorajojen (jäljempänä ulkorajasopimus), joka sisältää määräyksiä maahantulotarkastuksesta, oleskeluvasta, maahantulokiellosta, tietojenvaihdosta, viisumipolitiikasta, ulkorajojen laittomasta ylittämisestä sekä kuljetusyhtiöiden vastuusta. Yhdessä Dublinin yleissopimuksen kanssa ulkorajasopimus kattaisi suuren osan Schengenin yleissopimuksen määräyksistä ja korvaisi ne voimaan tullessaan. Ulkorajasopimuksen sisällöstä ei kuitenkaan ole vielä päästy yksimielisyyteen ja Dublinin yleissopimus on sen vuoksi tulossa voimaan ensi vaiheessa ilman sitä täydentäviä ulkorajasopimuksen määräyksiä.
Suomen, Norjan, Ruotsin ja Tanskan kesken passintarkastusten poistamisesta Pohjoismaiden välisillä rajoilla 12 päivänä heinäkuuta 1957 tehty sopimus, johon Islanti on liittynyt 1 päivästä tammikuuta 1966 lukien (SopS 10/1958 ja 70/1965, jäljempänä pohjoismainen passintarkastussopimus) sisältää määräyksiä sopimusvaltioiden ulkorajan val- vonnasta ja takaisinottovelvollisuudesta, jotka ovat osin päällekkäisiä Dublinin yleissopimuksen määräysten kanssa. Dublinin yleissopimuksen tultua voimaan niissä pohjoismaissa, jotka ovat Euroopan unionin jäsenvaltioita, sovelletaan päällekkäisten määräysten osalta Dublinin yleissopimusta. Suhteessa niihin pohjoismaisen passintarkastussopimuksen osapuolina oleviin valtioihin, jotka eivät ole Euroopan unionin jäseniä, sovelletaan edelleen pohjoismaista passintarkastussopimusta. Tältä osin tilanne kuitenkin muuttuu Islannin ja Norjan sekä Schengenin yleissopimuksen osapuolten ja Suomen, Ruotsin ja Tanskan välillä tehdyn yhteistyösopimuksen seurauksena. Yhteistyösopimuksen voimaantuloon liittyy eräitä erillisjärjestelyjä, yhtenä niistä rinnakkaissopimus Islannin, Norjan ja Dublinin yleissopimuksen osapuolten kesken, jolla saatetaan Dublinin yleissopimuksen määräykset myös Islantia ja Norjaa sitoviksi.
4.Esityksen vaikutukset
4.1.Taloudelliset vaikutukset
Esityksellä ei ole merkittäviä, ennakoitavissa olevia taloudellisia vaikutuksia.
4.2.Organisaatio- ja henkilöstövaikutukset
Esityksellä ei ole ennakoitavissa olevia, merkittäviä organisaatio- tai henkilöstövaikutuksia. On mahdollista, että yleissopimus tulee vaikuttamaan käsiteltävien turvapaikkahakemusten määrään Suomessa, mutta vaikutuksen suuruutta tai edes suuntaa ei ole mahdollista tässä vaiheessa arvioida, koska yleissopimuksen soveltamisesta ei ole vielä kansainvälisiäkään kokemuksia. Yleissopimuksen 18 artiklassa tarkoitetun komitean työskentely tulee tuottamaan jonkin verran lisää tehtäviä komitean valmistelevaan työryhmään osallistuville virkamiehille.
YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT
1.Yleissopimus ja lakiehdotus
1.1.Yleissopimus
Johdanto
Yleissopimuksen johdanto-osassa todetaan, että jäsenvaltiot takaavat yhteisen humanitaarisen perinteensä mukaisesti pakolaisille riittävän suojan Geneven yleissopimuksen ja New Yorkin pöytäkirjan mukaisesti. Jäsenvaltiot pyrkivät yhdessä luomaan alueen, jolla ei ole sisärajoja ja jolla taataan henkilöiden vapaa liikkuvuus. Yleissopimuksella pyritään välttämään sellainen tilanne, jossa turvapaikanhakija joutuu olemaan epätietoinen turvapaikkahakemuksensa käsittelyn tuloksesta tai jossa hänet lähetetään peräkkäisesti jäsenvaltiosta toiseen ilman, että hänen hakemuksensa tutkitaan.
Jäsenvaltiot sitoutuvat siihen, että kaikki turvapaikkahakemukset tutkitaan. Turvapaikkahakemus tutkitaan yhdessä jäsenvaltiossa, joka määräytyy sopimuksessa määriteltyjen kriteereiden perusteella. Jokainen valtio pitää itsellään oikeuden tutkia turvapaikkahakemus, vaikka se ei olisi siihen yleissopimuksen mukaan velvoitettu.
1artikla
Artiklassa määritellään yleissopimuksessa käytetyt käsitteet ulkomaalainen, turvapaikkahakemus, turvapaikanhakija, turvapaikkahakemuksen käsittely, oleskelulupa, maahantuloviisumi ja kauttakulkuviisumi.
Yleissopimuksen määritelmä ulkomaalaisesta poikkeaa yleisesti käytetystä ja myös ulkomaalaislain sisältämästä määritelmästä, jonka mukaan ulkomaalaisena pidetään henkilöä, joka ei ole Suomen kansalainen. Sopimuksessa ulkomaalaisella tarkoitetaan muita kuin Euroopan yhteisöjen jäsenvaltioiden kansalaisia. Mikäli jonkin jäsenvaltion kansalainen hakee toisesta jäsenvaltiosta turvapaikkaa, yleissopimusta ei voida soveltaa häneen.
Yleissopimuksen määritelmä kauttakulkuviisumista poikkeaa tähän saakka Suomessa käytetystä määritelmästä. Sopimuksessa sillä tarkoitetaan myös viisumia, joka oikeuttaa kulkemaan sataman tai lentokentän kauttakulkumatkustajille varatun alueen läpi. Suomen ulkomaalaislainsäädännössä mainittu kauttakulkuviisumi otetaan käyttöön 1.8.1997 voimaan tulevalla ulkomaalaislain ja -asetuksen muutoksella (606―607/1997).
Muilta osin yleissopimuksessa käytettyjen käsitteiden sisältö vastaa niiden vakiintunutta tulkintaa Suomessa.
2artikla
Artiklan mukaan jäsenvaltiot vakuuttavat uudelleen sitoutuvansa noudattamaan Geneven yleissopimusta, sellaisena kuin se on muutettuna New Yorkin pöytäkirjalla, rajoittamatta näiden asiakirjojen soveltamisaluetta maantieteellisesti. Ne myös sitoutuvat yhteistyöhön Yhdistyneiden Kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun toimiston (UNHCR) kanssa näitä asiakirjoja soveltaessaan.
Suomi on ratifioinut Geneven yleissopimuksen ilman maantieteellistä varaumaa ja New Yorkin pöytäkirjan vuonna 1968.
3artikla
Artikla sisältää sopimuksen perusperiaatteet.
Jäsenvaltiot sitoutuvat tutkimaan minkä tahansa jäsenmaan rajalla tai alueella esitetyn turvapaikkahakemuksen. Kuten 1 artiklassa olevien käsitteiden määrittelyn osalta on todettu, yleissopimus koskee vain kolmansien maiden kansalaisten (muiden kuin Euroopan yhteisöjen jäsenmaiden kansalaisten) tekemiä turvapaikkahakemuksia.
Turvapaikkahakemuksen käsittelee yksi jäsenvaltio, joka määräytyy yleissopimuksessa määriteltyjen arviointiperusteiden mukaisesti. Perusteita sovelletaan siinä järjestyksessä kuin ne on yleissopimuksessa lueteltu.
Yleissopimuksen mukaan turvapaikkahakemuksen tutkimisesta vastuussa olevan valtion on käsiteltävä hakemus kansallisen lainsäädäntönsä ja kansainvälisten velvoitteidensa mukaisesti. Yleissopimus ei siten vaikuta kansallisiin turvapaikkamenettelyihin.
Poikkeuksena pääsäännöstä, jonka mukaan vastuussa oleva valtio määräytyy yleissopimuksessa lueteltujen perusteiden mukaan kullakin jäsenvaltiolla on oikeus käsitellä sille jätetty turvapaikkahakemus silloinkin, kun se ei yleissopimuksen mukaan ole siihen velvollinen. Tämä edellyttää kuitenkin turvapaikanhakijan suostumusta. Tällöin jäsenvaltio, joka sopimuksessa mainittujen arviointiperusteiden mukaan olisi velvollinen käsittelemään hakemuksen, vapautuu velvollisuudestaan. Jäsenvaltion, joka on päättänyt ottaa hakemuksen tutkittavakseen, on ilmoitettava mainittujen arviointiperusteiden mukaan vastuussa olevalle jäsenvaltiolle hakemuksen siirrosta.
Yleissopimuksen periaatteisiin kuuluu, että jokainen jäsenvaltio säilyttää oikeuden kansallisen lainsäädäntönsä mukaan lähettää turvapaikanhakija kolmanteen maahan Geneven yleissopimuksen mukaisesti.
Menettely turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastaavan valtion ratkaisemiseksi alkaa niin pian kuin turvapaikkahakemus on ensimmäisen kerran jätetty jäsenvaltioon.
Jos turvapaikanhakija peruuttaa jäsenvaltiossa tekemänsä turvapaikkahakemuksen ennen kuin käsittelystä vastuussa oleva valtio on ratkaistu ja hakee toisesta jäsenvaltiosta turvapaikkaa, on ensiksi mainitun jäsenvaltion otettava hänet takaisin, ja menettely turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa olevan valtion selvittämiseksi on saatettava päätökseen. Takaisinottovelvollisuutta ei kuitenkaan ole, jos turvapaikanhakija on välillä poistunut jäsenvaltioiden alueelta vähintään kolmeksi kuukaudeksi tai jos hän on saanut joltakin jäsenvaltiolta oleskeluluvan, joka on voimassa yli kolme kuukautta.
Suomen ulkomaalaislaki (378/1991) ei sisällä säännöstä siitä, milloin turvapaikkahakemus voidaan jättää tutkittavaksi ottamatta Suomessa. Ulkomaalaislaissa on sen sijaan säännös siitä, milloin turvapaikka voidaan jättää antamatta sekä siitä, milloin turvapaikkahakemus voidaan heti hylätä. Ulkomaalaislain 30 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan turvapaikka voidaan jättää antamatta, jos ulkomaalainen on oleskellut Geneven yleissopimukseen liittyneessä tai muussa turvallisessa valtiossa, jossa hän on hakenut turvapaikkaa tai jossa hänellä olisi oleskelunsa aikana ollut tilaisuus hakea turvapaikkaa. Ulkomaalaislain 32 §:n 3 momentin mukaan turvapaikkahakemus voidaan heti hylätä, jos turvapaikkaa Suomesta hakeva ulkomaalainen saapuu toisesta pohjoismaasta tai maasta, johon hänet 38 §:n 2 momentin säännös huomioon ottaen voidaan palauttaa, eikä perusteita oleskeluluvan myöntämiselle Suomessa 20 §:n säännökset huomioon ottaen ole olemassa eikä hakija myöskään esitä erityistä perustetta, jonka mukaan kyseinen maa ei ole hänelle turvallinen. Edellä mainitut lainkohdat eivät ole sopusoinnussa Dublinin yleissopimuksen sen perusperiaatteen kanssa, jonka mukaan turvapaikkahakemus tutkitaan vain yhdessä jäsenvaltiossa.
Suomen ulkomaalaislaki ei sisällä myöskään säännöstä siitä, milloin turvapaikkahakemus on tutkittava Suomessa siitä huolimatta, että hakemus on jätetty toiseen valtioon. Pohjoismainen passintarkastussopimus sisältää periaatteen velvollisuudesta ottaa takaisin ulkomaalainen, joka on matkustanut luvattomasti toiseen pohjoismaahan. Esimerkiksi Ruotsissa takaisinottovelvollisuuden osalta ei ole katsottu olevan tarpeellista muuttaa ulkomaalaislakia, koska takaisinottovelvollisuuden voidaan katsoa johtuvan suoraan sopimuksista, esimerkiksi pohjoismaisesta passintarkastussopimuksesta, takaisinottosopimuksista tai Dublinin yleissopimuksesta. Ruotsin ulkomaalaislain muutosesityksen perusteluissa tosin todetaan, että olisi ehkä aiheellista lisätä lakiin säännökset siitä, milloin turvapaikkahakemus on otettava tutkittavaksi Ruotsissa, mutta koska tämä edellyttäisi pitkälle meneviä uudistuksia lakiin, asiaa tulee tutkia laajemmassa yhteydessä myöhemmin. Tämä ratkaisu vaikuttaa myös Suomen kannalta perustellulta, erityisesti kun otetaan huomioon maahanmuutto- ja pakolaispoliittisen toimikunnan (komiteanmietintö 1997:5) ehdotukset ulkomaalaislainsäädännön kokonaisvaltaisemmaksi uudistamiseksi.
4―8 artiklat
Artikloissa määritellään ne perusteet, joiden mukaan turvapaikkahakemuksen tutkimisesta vastuussa oleva jäsenvaltio määräytyy. Artiklat 4―7 sisältävät arviointiperusteet, joita sovelletaan siinä järjestyksessä kuin ne on yleissopimuksessa lueteltu. Näitä täydentävä säännös on 8 artiklassa, jonka mukaan vastuussa oleva valtio määräytyy, jollei se muiden arviointiperusteiden mukaan ole mahdollista.
Ensimmäisenä arviointiperusteena (4 artikla) ovat perhesiteet. Mikäli turvapaikanhakijan perheenjäsenellä on laillinen asuinpaikka ja Geneven yleissopimuksen tarkoittama pakolaisasema toisessa jäsenvaltiossa, tämä jäsenvaltio vastaa turvapaikkahakemuksen käsittelystä. Lisäedellytyksenä on, että henkilöt, joita asia koskee, sitä haluavat. Perheenjäsenenä pidetään tässä tapauksessa turvapaikanhakijan aviopuolisoa, hänen alaikäistä, alle 18-vuotiasta naimatonta lastaan tai, mikäli turvapaikanhakija itse on alle 18-vuotias ja naimaton, hänen isäänsä tai äitiään.
Ulkomaalaislaissa ei ole säännöstä, jonka mukaan turvapaikkahakemus voitaisiin hylätä sillä perusteella, että hakijan perheenjäsen asuu toisessa valtiossa pakolaisstatuksella.
Toisena arviointiperusteena (5 artikla) on oleskelulupa tai viisumi toisessa jäsenvaltiossa. Jos turvapaikanhakijalla on voimassaoleva oleskelulupa, on luvan myöntänyt jäsenvaltio velvollinen käsittelemään turvapaikkahakemuksen. Jos turvapaikanhakijalla on voimassaoleva viisumi, on viisumin myöntänyt jäsenvaltio tietyin poikkeuksin velvollinen käsittelemään turvapaikkahakemuksen.
Artiklassa otetaan huomioon tilanteet, joissa turvapaikanhakijalla on useampia eri jäsenvaltioiden myöntämiä voimassaolevia oleskelulupia tai viisumeja. Hakemuksen käsittelystä vastaa se valtio, jonka myöntämä oleskelulupa on voimassa pisimpään. Viisumin osalta pääsääntönä on, että se valtio, jonka myöntämän viisumin voimassaolo päättyy viimeisenä, on vastuussa. Mikäli turvapaikanhakijalla on ollut oleskelulupa tai -lupia, joiden voimassaolo on päättynyt vähemmän kuin kaksi vuotta aikaisemmin, tai yksi tai useampia viisumeita, joiden voimassaolo on päättynyt vähemmän kuin kuusi kuukautta aikaisemmin, ja jokin kyseisistä asiakirjoista on oikeuttanut hänet saapumaan jäsenvaltioiden alueelle, yleissopimuksen määräykset vastuussa olevasta valtiosta ovat voimassa niin kauan kuin ulkomaalainen ei ole poistunut jäsenvaltioiden alueelta. Mikäli oleskeluluvan tai lupien voimassaolo olisi päättynyt yli kaksi vuotta aikaisemmin, ja viisumi tai viisumit yli kuusi kuukautta aikaisemmin, eikä ulkomaalainen ole poistunut Euroopan yhteisöjen alueelta, se jäsenvaltio, johon hakemus on jätetty, on velvollinen käsittelemään hakemuksen.
Ulkomaalaislaissa ei ole säännöstä, jonka mukaan oleskelulupa tai viisumi toiseen valtioon olisi peruste olla tutkimatta turvapaikkahakemusta. Ulkomaalaislain 30 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan turvapaikka voidaan jättää antamatta, jos ulkomaalainen on oleskellut Geneven yleissopimukseen liittyneessä tai muussa turvallisessa valtiossa, ja 32 §:n 3 momentin mukaan turvapaikkahakemus voidaan heti hylätä, jos hän on saapunut maasta, johon hänet (38 §:n 2 momentin säännös huomioon ottaen) voidaan turvallisesti palauttaa. Säännökset eivät edellytä, että hakijalla on oleskelulupa tai viisumi maahan, johon hänet aiotaan palauttaa. Kumpikin lainkohta sen sijaan edellyttää, että hakija on saapunut Suomeen maasta, johon hänet aiotaan palauttaa. Dublinin yleissopimuksen mukaan tämä ei ole välttämätön edellytys, sen sijaan oleskeluluvan tai viisumin olemassaolo on nimenomainen peruste palauttamiselle.
Kolmas vastuuperuste (6 artikla) määräytyy jäsenvaltioiden ulkorajan luvattoman ylityksen perusteella. Jäsenvaltio, johon hakija on tullut luvattomasti ulkorajan ylitse, on velvollinen käsittelemään turvapaikkahakemuksen, mikäli laiton rajanylitys voidaan osoittaa tapahtuneeksi. Vastuu lakkaa kuitenkin, jos osoitetaan, että hakija on ennen turvapaikkahakemuksen jättämistä asunut ainakin kuusi kuukautta siinä jäsenvaltiossa, johon hän jätti turvapaikkahakemuksensa. Tässä tapauksessa viimeksimainittu jäsenvaltio on vastuussa turvapaikkahakemuksen käsittelystä.
Ulkomaalaislaissa ei ole vastaavaa säännöstä. Pohjoismaisen passintarkastussopimuksen mukaan voidaan luvatta Suomeen tullut ulkomaalainen tietyin edellytyksin palauttaa toiseen pohjoismaahan, ja Suomella on vastaavissa tilanteissa ulkomaalaisen takaisinottovelvollisuus toisesta pohjoismaasta.
Neljäs arviointiperuste (7 artikla) liittyy myös ulkorajoihin. Vastuu turvapaikkahakemuksen käsittelystä on sillä jäsenvaltiolla, joka on velvollinen suorittamaan ulkomaalaisen maahantulotarkastuksen jäsenvaltioiden alueelle saavuttaessa. Poikkeuksena tästä säännöstä on tilanne, jossa ulkomaalainen saavuttuaan viisumivapaasti jäsenvaltioon jättää turvapaikkahakemuksensa toiseen jäsenvaltioon, jossa häneltä ei myöskään vaadita viisumia. Näissä tapauksissa viimeksimainittu valtio on vastuussa. Jäsenvaltion, joka sallii lentokenttiensä kauttakulkualueelle tulon ilman viisumia, ei ennen ulkorajasopimuksen voimaantuloa katsota olevan vastuussa niiden matkustajien maahantulotarkastuksesta, jotka eivät poistu kauttakulkualueelta. Jos turvapaikkahakemus jätetään jäsenvaltioon kauttakulkumatkan aikana lentokentällä, on kyseinen valtio velvollinen käsittelemään hakemuksen.
Ulkomaalaislaissa ei ole vastaavaa säännöstä. Pohjoismaisen passintarkastussopimuksen takaisinottovelvollisuus syntyy, kun ulkomaalainen on matkustanut pohjoismaasta toiseen ilman lupaa. Dublinin yleissopimuksessa edellytetään myös, että matkustaminen ensimmäiseen, rajavalvonnasta vastuussa olevaan valtioon, on tapahtunut ilman lupaa.
Suomen ulkomaalaislaki ei ole tähän saakka edellyttänyt viisumia ulkomaalaiselta, joka matkustaa lentokentän kauttakulkualueen kautta. Dublinin yleissopimus ei myöskään edellytä sellaisen viisumin käyttöönottoa. Eduskunta on kuitenkin 4.6.1997 hyväksynyt lain ulkomaalaislain 12 §:n muuttamisesta Euroopan unionin neuvoston lentokenttien kauttakulkujärjestelyistä tekemän päätöksen edellyttämällä tavalla siten, että lakiin lisätään uutena viisumilajina lentokentän kauttakulkuviisumi (606/1997) . Tarvittavat muutokset on tehty myös ulkomaalaisasetukseen (607/1997) . Laki ja asetus tulivat voimaan 1.8.1997.
8 artikla sisältää vastuunmäärittelyn osalta täydentävän säännöksen. Sen mukaan turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastaa ensimmäinen jäsenvaltio, johon turvapaikkahakemus on jätetty, jollei sopimuksessa lueteltujen arviointiperusteiden perusteella voida määrätä turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastaavaa jäsenvaltiota.
Artikloissa 4―8 olevat vastuunmäärittelyn perusteet eivät ole sopusoinnussa Suomen ulkomaalaislain säännösten kanssa. Tämän vuoksi ulkomaalaislain 32 §:n 3 momentti ehdotetaan muutettavaksi siten, että turvapaikkahakemus voidaan heti hylätä, mikäli ulkomaalainen voidaan palauttaa toiseen valtioon, joka on liittynyt Dublinin yleissopimukseen. Tämän lisäksi 30 §:n 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 5) kohta, jonka mukaan turvapaikka voidaan jättää antamatta erityisesti, jos Dublinin yleissopimuksen mukaan toinen sopimusvaltio on velvollinen ottamaan takaisin ulkomaalaisen.
9artikla
Artikla sisältää vastuuta koskevan poikkeussäännöksen. Jäsenvaltio voi, vaikkei se yleissopimuksessa määriteltyjen arviointiperusteiden mukaan olisikaan velvollinen käsittelemään turvapaikkahakemusta, käsitellä turvapaikkahakemuksen humanitaarisista syistä, erityisesti perhesyiden tai kulttuuriin liittyvien seikkojen vuoksi. Tämä edellyttää toisen jäsenvaltion pyyntöä ja turvapaikanhakijan toivomusta käsittelyn siirtämisestä. Jos jäsenvaltion, jonka puoleen on käännytty, suostuu pyyntöön, siirtyy vastuu hakemuksen käsittelystä tälle valtiolle.
Säännös ei ole ongelmallinen ulkomaalaislain kannalta. Ulkomaalaislain 30 §:n 2 momentin 3 kohdan ja 32 §:n 3 momentin säännökset eivät ole ehdottomia. Kyseisiin lainkohtiin ehdotetut muutokset olisivat niinikään ehdollisia, mikä antaisi Suomen viranomaisille mahdollisuuden ottaa turvapaikkahakemus tutkittavaksi, vaikka siihen yleissopimuksen perusteella ei olisikaan velvollisuutta.
10artikla
Artiklassa määritellään tarkemmin se, mitä velvollisuuteen turvapaikkahakemuksen tutkimisesta sisältyy. Siihen kuuluu vastuun ottaminen turvapaikanhakijasta ja turvapaikkahakemuksen käsittelyn loppuunsaattaminen. Velvollisuus ottaa vastuu koskee myös turvapaikanhakijaa, joka on peruuttanut hakemuksensa ja hakenut turvapaikkaa toisesta jäsenvaltiosta, sekä turvapaikanhakijaa, jonka turvapaikkahakemus on hylätty ja joka oleskelee laittomasti toisessa jäsenvaltiossa. Jos toinen jäsenvaltio myöntää hakijalle yli kolmen kuukauden pituisen oleskeluluvan, takaisinottovelvollisuus ja turvapaikkahakemuksen käsittelyn loppuunsaattaminen siirtyy tälle jäsenvaltiolle.
Vastuu turvapaikanhakijasta, jonka turvapaikkahakemuksen käsittely on kesken, lakkaa, jos hakija on poistunut jäsenvaltioiden alueelta vähintään kolmeksi kuukaudeksi. Vastuu turvapaikanhakijasta, jonka turvapaikkahakemuksen käsittely on kesken tai joka on peruuttanut hakemuksensa, lakkaa, jos turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa oleva valtio, sen jälkeen kun hakemus on peruutettu tai hylätty, ryhtyy tarvittaviin toimiin ulkomaalaisen palauttamiseksi kotimaahansa tai toiseen maahan, johon hän voi laillisesti saapua.
Suomen ulkomaalaislaki ei sisällä säännöstä siitä, milloin turvapaikkahakemus on tutkittava Suomessa. Ulkomaalaisen takaisinottovelvollisuudesta ei myöskään ole säädetty ulkomaalaislaissa. Pohjoismainen passintarkastussopimus sisältää periaatteen velvollisuudesta ottaa takaisin ulkomaalainen, joka on matkustanut luvattomasti toiseen pohjoismaahan. Suomella on lisäksi voimassa kahdenvälinen takaisinottosopimus Viron ja Latvian kanssa.
Vastuun ottamisen osalta, kuten 3 artiklan kohdalla on selostettu, ei ole tässä vaiheessa tarpeen muuttaa ulkomaalaislakia, koska velvollisuuden voidaan katsoa johtuvan suoraan sopimuksesta. Kun turvapaikanhakija on vastaanotettu, on tästä luonnollisena seurauksena se, että hänen turvapaikkahakemuksensa tutkitaan.
11―13 artiklat
Artikloissa on kyse niistä menettelytavoista, joilla käsittelyvastuun siirto toteutetaan. Artiklat sisältävät määräaikoja.
Vastuun ottamista koskeva pyyntö toiselle jäsenvaltiolle on tehtävä kuuden kuukauden kuluessa turvapaikkahakemuksen jättöpäivästä lukien. Pyyntöön on sisällytettävä tarpeelliset tiedot, joiden perusteella pyynnön saanut valtio voi todeta yleissopimuksen mukaisen velvollisuutensa. Vastuu määräytyy turvapaikkahakemuksen tekohetkellä vallinneen tilanteen mukaan.
Vastuun ottamista koskevaan pyyntöön on vastattava kolmen kuukauden kuluessa pyynnön vastaanottamisesta. Jos pyyntöön ei vastata määräajassa, siihen katsotaan suostutun.
Turvapaikanhakija on siirrettävä hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaan jäsenvaltioon kuukauden kuluessa vastuun ottamista koskevan pyynnön hyväksymisestä tai siitä, kun siirtopäätöstä vastustavan ulkomaalaisen valitus on ratkaistu, mikäli valituksella on ollut täytäntöönpanoa lykkäävä vaikutus.
Vertailun vuoksi voidaan todeta, että pohjoismaisen passintarkastussopimuksen sisältämä aikaraja takaisinottopyynnölle on lyhyempi (kuukausi) kuin Dublinin yleissopimuksessa. Takaisinottovelvollisuus lakkaa pohjoismaisen passintarkastussopimuksen mukaan myös aikaisemmin, koska se ei koske ulkomaalaista, joka on oleskellut takaisinottopyynnön tehneessä valtiossa vähintään kuusi kuukautta. Dublinin yleissopimuksessa määräajat alkavat turvapaikkahakemuksen tekoajankohdasta.
14artikla
Artiklan mukaan jäsenvaltiot vaihtavat keskenään tietoja turvapaikka-asioiden käsittelyssä sovellettavasta kansallisesta lainsäädännöstä sekä hallinnollisista määräyksistä ja käytännöstä. Ne vaihtavat neljännesvuosittain myös tilastotietoja kuukausittain saapuneista turvapaikanhakijoista kansallisuuden mukaan jaoteltuna.
Edellä mainitun lisäksi jäsenvaltiot voivat keskenään vaihtaa yleisluontoisia tietoja turvapaikkahakemuksiin liittyvistä uusista suuntauksista ja turvapaikanhakijoiden kotimaassa tai viimeisessä oleskelumaassa vallitsevasta tilanteesta. Jos näitä tietoja antava jäsenvaltio haluaa, että tiedot pidetään salassa, toisten jäsenvaltioiden on noudatettava tätä toivomusta.
Artiklan sisältämää yleisellä tasolla tapahtuvaa tietojenvaihtoa tapahtuu jo nyt Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä oikeus- ja sisäasiainneuvoston alaisessa CIREA -työryhmässä (turvapaikkaa koskevien asioiden tiedotus-, tarkastelu- ja tietojenvaihtokeskus).
15artikla
Artikla käsittelee yksittäistapauksissa tapahtuvaa, turvapaikanhakijoita ja turvapaikkahakemuksia koskevaa tietojenvaihtoa jäsenvaltioiden välillä. Toiselle jäsenvaltiolle on annettava sen pyytäessä tietoja, jotka ovat tarpeen sen ratkaisemiseksi, mikä jäsenvaltio on velvollinen käsittelemään turvapaikkahakemuksen tai turvapaikkahakemuksen käsittelemiseksi taikka sopimuksen mukaisten velvoitteiden täytäntöönpanemiseksi. Tiedot voivat koskea hakijan ja tarvittaessa hänen perheenjäsenensä henkilötietoja. Henkilötietoihin kuuluvat nimi, kansalaisuus ja syntymäaika ja -paikka. Tiedot voivat koskea myös henkilöllisyystodistuksia ja matkustusasiakirjoja ja muita seikkoja, jotka ovat välttämättömiä henkilöllisyyden toteamiseksi. Tiedot voivat koskea myös henkilön oleskelupaikkoja ja matkareittejä, jäsenvaltion myöntämiä viisumeita tai oleskelulupia ja paikkaa, johon hakemus on jätetty, sekä turvapaikkahakemuksen jättöpäivää, hakemuksen käsittelyvaihetta ja asiassa mahdollisesti tehtyä päätöstä.
Jäsenvaltio voi pyytää toiselta jäsenvaltiolta tietoja myös turvapaikanhakijan hakemuksen perusteista sekä turvapaikkapäätöksen perusteista. Tällaisten tietojen luovuttamiseen on saatava turvapaikanhakijan suostumus, ja päätös tietojen luovuttamisesta on jäsenvaltion harkinnassa.
Tietojenvaihto voi tapahtua ainoastaan sellaisten viranomaisten kesken, jotka kukin jäsenvaltio on ilmoittanut 18 artiklassa tarkoitetulle komitealle. Vaihdettuja tietoja saa käyttää vain sen ratkaisemiseksi, mikä jäsenvaltio on velvollinen käsittelemään turvapaikkahakemuksen, turvapaikkahakemuksen käsittelemiseksi tai sopimuksen mukaisten velvoitteiden täytäntöönpanemiseksi.
Jäsenvaltioissa tietoja voidaan toimittaa viranomaisille ja tuomioistuimille, joiden tehtävänä on päättää siitä, mikä jäsenvaltio on velvollinen käsittelemään turvapaikkahakemuksen, jotka käsittelevät turvapaikkahake muksia tai joiden velvollisuutena on panna täytäntöön sopimuksen mukaiset velvoitteet.
Tietoja antavan jäsenvaltion on varmistettava tietojen paikkansapitävyys ja se, että tiedot ovat ajan tasalla. Jos on luovutettu virheellisiä tietoja tai sellaisia tietoja, joita ei olisi pitänyt antaa, on tiedot luovuttaneen jäsenvaltion asian ilmetessä välittömästi ilmoitettava siitä tiedot vastaanottaneelle jäsenvaltiolle, jonka velvollisuutena on oikaista tiedot tai hävittää ne. Turvapaikanhakijalla on oikeus tutustua itseään koskeviin vaihdettaviin tietoihin. Hänellä on oikeus vaatia tietojen korjaamista tai poistamista, mikäli ne ovat virheellisiä tai jos niitä ei olisi saanut luovuttaa.
Jäsenvaltion on rekisteröitävä tietojen antaminen ja vastaanottaminen. Tietoja ei saa säilyttää pidempään kuin on tarpeen niiden päämäärien saavuttamiseksi, joiden vuoksi tietoja on vaihdettu. Luovutettaville tiedoille on annettava sama suoja kuin samanlaisille tiedoille vastaanottavassa valtiossa.
Jos jäsenvaltio haluaa tietokoneistaa tiedot tai osan niistä, se on mahdollista ainoastaan, jos kyseinen valtio on liittynyt yksilöiden suojelusta henkilötietojen automaattisessa tietojenkäsittelyssä tehtyyn yleissopimukseen (SopS 36/1992) ja antanut kansalliselle elimelle tehtäväksi sopimuksen mukaisesti toimitettujen tietojen käsittelyn ja käytön valvonnan.
Koska tietojenvaihto on 15 artiklassa nimenomaisesti rajattu yksittäistapauksia koskevaksi, sovelletaan Suomessa tietojen luovuttamiseen ja vastaanotettujen tietojen käsittelyyn pääosin lakia yleisten asiakirjojen julkisuudesta (83/1951) ja eräitä poikkeuksia yleisten asiakirjojen julkisuudesta sisältävää asetusta (650/1951) . Eräissä yleissopimuksen tarkoittamissa tapauksissa tulevat sovellettavaksi myös henkilörekisterilaki (471/1987) ja henkilörekisteriasetus (476/1987) . Lisäksi 15 artiklan määräysten arviointiin vaikuttavat Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin yksilöiden suojelusta ja henkilötietojen käsittelystä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta (95/46/EY) sisältyvät määräykset, joiden sisällyttämistä Suomen lainsäädäntöön on valmisteltu henkilötietotoimikunnassa (komiteanmietintö 1997:9). Dublinin yleissopimuksen 15 artiklan määräykset eivät edellytä muutoksia Suomen lainsäädäntöön.
Yleisten asiakirjojen julkisuutta koskevan lain 6 §:n (739/1988) mukaan jokaisella on oikeus saada tieto asiakirjasta, joka on lain 3, 4 ja 5 §:n perusteella julkinen. Oikeutta ei ole rajattu koskemaan vain Suomen kansalaisia tai suomalaisia viranomaisia, joten sen mukaisesti tietojen antaminen myös ulkomaan kansalaiselle ja viranomaisille on mahdollista silloin, kun asiakirja on julkinen. Asetuksessa on säädetty poikkeuksista yleisten asiakirjojen julkisuusperiaatteeseen. Asetuksen 1 §:n 1 momentin 2a kohta (1558/1994) määrää salassa pidettäväksi asiakirjat, jotka koskevat Suomen suhteita toiseen valtioon tai kansainväliseen järjestöön, jotka liittyvät kansainvälisessä toimielimessä käsiteltävään asiaan ja jotka koskevat Suomen valtion, Suomen kansalaisten tai Suomessa oleskelevien henkilöiden suhteita toisen valtion viranomaisiin. Tällaiset asiakirjat ovat kuitenkin salassa pidettäviä vain siinä tapauksessa, että tiedon antaminen niistä aiheuttaisi vahinkoa tai haittaa Suomen kansainvälisille suhteille tai edellytyksille toimia kansainvälisessä yhteistyössä. Koska yleissopimuksessa määrätty tietojenvaihto tapahtuu kansainvälisen yhteistyön edistämiseksi, 1 §:n 1 momenti 2a kohdan salassapitomääräys tuskin tulee sovellettavaksi yleissopimuksen 15 artiklan mukaiseen tietojenvaihtoon.
Eräissä Suomen tekemissä kahdenvälisissä, laittomasti maahan tulleiden henkilöiden takaisinottamista koskevissa sopimuksissa on omaksuttu samansisältöinen tietojenvaihtoa koskeva periaate kuin Dublinin yleissopimuksessa. Niiden voimaansaattamisen yhteydessä on todettu tietojenvaihtoa koskevien määräysten vastaavan Suomen lainsäädäntöä edellä selostetun mukaisesti.
Henkilörekisterilaissa ja -asetuksessa on määräyksiä henkilötietojen luovuttamisesta ulkomaille, kun kysymyksessä on massaluovutus tai arkaluontoisena otantana tapahtuva luovutus. Dublinin yleissopimus tosin koskee vain tietojen luovuttamista yksittäistapauksissa, mutta henkilörekisterilain mukaan massaluovutukseksi katsotaan paitsi koko henkilörekisterin tai suurehkoa määrää rekisteröityjä koskevien henkilötietojen luovuttaminen, myös henkilötietojen luovuttaminen automaattiseen tietojenkäsittelyyn soveltuvassa muodossa riippumatta luovutettujen tietojen määrästä (2§ 8 kohta). Yleissopimuksen perusteella tapahtuva tietojenvaihto on siten ainakin teoriassa mahdollista toteuttaa myös tavalla, jonka johdosta luovuttamisen edellytyksiä olisi arvioitava massaluovutusta koskevien säännösten perusteella.
Henkilörekisterilain 22 §:n mukaan henki lörekisterissä olevia tai sitä varten kerättyjä henkilötietoja saa ilman tietosuojalautakunnan lupaa taikka rekisteröidyn suostumusta tai toimeksiantoa luovuttaa massaluovutuksena tai arkaluontoisena otantana vain sellaiseen maahan, jonka lainsäädäntö vastaa henkilörekisterilain säännöksiä. Tällaisista maista säädetään tarkemmin asetuksella. Henkilörekisteriasetuksen 13 §:n mukaan henkilötietoja saa luovuttaa ilman tietosuojalautakunnan lupaa tai asianomaisen suostumusta niihin maihin, jotka ovat liittyneet yksilöiden suojelua henkilötietojen automaattisessa tietojenkäsittelyssä koskevaan yleissopimukseen (SopS 36/1992). Euroopan unionin jäsenvaltiot ovat kyseisen yleissopimuksen osapuolia lukuunottamatta Italiaa, jossa on äskettäin annettu yleissopimuksessa asetetut vähimmäisvaatimukset täyttävä tietosuojalainsäädäntö ja valmistellaan parhaillaan liittymistä edellämainittuun yleissopimukseen. Myös Kreikasta lainsäädäntö on tosin toistaiseksi puuttunut, mutta se on edellä mainitun yleissopimuksen osapuoli. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta (95/46/EY) velvoittaa jäsenvaltioita lokakuuhun 1998 mennessä saattamaan tietosuojalainsäädäntönsä yksilöiden suojelua henkilötietojen automaattisessa tietojenkäsittelyssä koskevan yleissopimuksen edellyttämälle tasolle. Viimeistään tällöin tulee mahdolliseksi tietojen luovuttaminen myös massaluovutukseksi katsottavalla tavalla Suomesta kaikkiin jäsenvaltioihin. Kuten edellä on todettu, mainitut rajoitukset eivät koske tavanomaista yksittäistapauksissa tapahtuvaa tietojenvaihtoa.
Henkilörekisterilain 9 §:ssä on määräys rekisterinpitäjän velvollisuudesta varmistaa rekisteriin merkittävien tietojen paikkansapitävyys, 11 §:ssä rekisteriin merkittyjen tietojen tarkastusoikeudesta, 12 §:ssä tarkastusoikeuden rajoituksista ja 15 §:ssä virheiden oikaisusta. Ne vastaavat Dublinin yleissopimuksen 15 artiklan määräyksiä. Tosin on huomattava, että yleissopimuksen 15 artiklan 7 kohdan sanamuodon mukaisesti turvapaikanhakijalla on ehdoton oikeus tutustua häntä koskeviin vaihdettaviin tietoihin niin kauan kuin ne ovat käytettävissä. Suomen henkilörekisterilaissa samoin kuin edellämainitussa direktiivissä, joka on annettu vuona 1995, yleissopimuksen valmistumisen jälkeen, on säädetty eräitä poikkeuksia rekisteröidyn tarkastusoikeuteen. Direktiivi saatetaan voimaan kaikkien jäsenvaltioiden kansallisessa lainsäädännössä vuoden 1998 lokakuuhun mennessä. Tältä osin Dublinin yleissopimuksen vastaavaa määräystä lienee tulkittava direktiivin ja sen mukaisesti muutettavan kansallisen lainsäädännön rajoitukset huomioonottaen.
16artikla
Artiklan mukaan yleissopimuksen tarkistamiseksi tai muuttamiseksi Euroopan unionin puheenjohtajamaa voi kutsua koolle 18 artiklan tarkoittaman komitean, joka voi päättää muutoksista tai tarkistuksista. Jäsenvaltiot voivat tehdä komitealle yleissopimuksen tarkistamista koskevia ehdotuksia. Muutoksista komitea päättää yksimielisesti. Komitean hyväksymät muutokset tulevat voimaan 22 artiklan määräysten mukaisesti.
17artikla
Jos jäsenvaltiolla on vaikeuksia yleissopimuksen soveltamisessa, jotka johtuvat olosuhteiden muuttumisesta, se voi saattaa asian 18 artiklassa tarkoitetun komitean käsiteltäväksi. Komitea voi antaa jäsenvaltiolle luvan keskeyttää tilapäisesti yleissopimuksen soveltaminen, jos vaikeudet ovat jatkuneet kuusi kuukautta. Lupa voidaan antaa, mikäli Euroopan talousyhteisön perustamissopimuksen 8 a artiklan päämäärien toteutuminen ei vaarannu eikä jäsenvaltioiden muut kansainväliset velvoitteet tämän takia esty.
18artikla
Artiklan perusteella asetetaan komitea, jossa on edustaja kunkin jäsenvaltion hallituksesta. Komitean puheenjohtajana toimii valtio, jolla on Euroopan unionin puheenjohtajuus. Komissio voi osallistua komiteassa asioiden käsittelyyn.
Komitea käsittelee jäsenvaltion pyynnöstä yleissopimuksen soveltamista tai tulkintaa koskevat yleisluontoiset kysymykset. Komitea hyväksyy yleissopimuksen tarkistamista ja muuttamista koskevat päätökset. Se päättää turvapaikanhakijoiden takaisinottoa koskevan menettelyn yksityiskohdista ja jäsenvaltiolle annettavasta luvasta olla väliaikaisesti soveltamatta yleissopimusta.
Komitea tekee päätöksensä yksimielisesti lukuunottamatta poikkeusluvan antamista, josta päätetään kahden kolmasosan enemmistöllä. Komitea vahvistaa työjärjestyksensä ja se voi asettaa työryhmiä.
19artikla
Artikla sisältää eräitä alueellisia poikkeuksia sopimuksen soveltamisalaan. Tanskan osalta yleissopimus ei koske Färsaaria ja Grönlantia, ellei Tanska toisin ilmoita. Ranskan ja Alankomaiden osalta se koskee vain niiden Euroopassa olevaa aluetta. Iso-Britannian osalta yleissopimus koskee vain Iso-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyttä kuningaskuntaa, mutta se ei koske Euroopassa olevia alueita, joiden ulkosuhteista se on vastuussa, jollei se toisin ilmoita.
20artikla
Artiklan mukaan yleissopimukseen ei voida tehdä varaumia.
21artikla
Artiklan mukaan yleissopimukseen voi liittyä jokainen Euroopan yhteisöjen jäsenvaltio. Yleissopimus tulee tällöin voimaan liittymiskirjan tallettamista seuraavan kolmannen kuukauden ensimmäisenä päivänä.
22artikla
Artikla sisältää voimaantulomääräykset. Yleissopimuksen ratifioimis- tai hyväksymiskirjat talletetaan Irlannin hallituksen huostaan, joka ilmoittaa tallettamisesta muiden jäsenvaltioiden hallituksille. Yleissopimus tulee voimaan kolmannen kuukauden ensimmäisenä päivänä sen jälkeen, kun viimeinen allekirjoittajavaltio tallettaa ratifioimis- tai hyväksymiskirjansa.
1.2.Laki ulkomaalaislain muuttamisesta
Dublinin yleissopimus sisältää periaatteen turvapaikkahakemuksen käsittelemisestä vain yhdessä Euroopan unionin jäsenvaltiossa. Ulkomaalaislain 30 § ja 32 §:n 3 momentti eivät kata tätä sopimuksen periaatetta. Siksi ehdotetaan, että ulkomaalaislain 30 §:n 2 momenttiin lisätään uusi 5) kohta, jonka mukaan turvapaikka voidaan jättää antamatta erityisesti, jos Dublinin yleissopimuksen mukaan toinen sopimusvaltio on velvollinen ottamaan vastuun turvapaikanhakijasta. Saman periaatteen mukaisesti ulkomaalaislain 32 §:ään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti, jonka mukaan turvapaikkahakemus voidaan heti hylätä, jos ulkomaalainen voidaan Dublinin yleissopimuksen mukaan lähettää toiseen valtioon, joka on yleissopimuksen mukaan vastuussa turvapaikkahakemuksen käsittelystä.
Yleissopimuksen 9 artiklan poikkeussäännöksen mukaan jäsenvaltio voi käsitellä hakemuksen, vaikka sillä ei yleissopimuksen mukaista velvoitetta siihen olisikaan. Tämä poikkeussäännös ei edellytä ulkomaalaislain muutosta, koska sen 30 §:n ja 32 §:n sanamuodot ovat ehdollisia, mikä toisaalta mahdollistaa turvapaikan myöntämisen silloinkin, kun lain mukaan olisi mahdollista jättää se antamatta (30 §) ja toisaalta mahdollistaa sen, ettei turvapaikkahakemusta heti hylätä, vaikka lain mukaan (32 §) se olisi mahdollista. Ehdotetut ulkomaalaislain 30 §:n 32 §:n muutokset ovat sanamuodoiltaan myös ehdollisia, eivätkä siten estä Suomen viranomaisia ottamasta tutkittavaksi ja antamasta turvapaikkaa myös silloin, kun yleissopimuksen mukaan hakemuksen tutkimisvelvollisuutta ei ole.
Ulkomaalaislain 33 §:ään ehdotetaan lisättäväksi uusi kolmas momentti, jonka mukaan Suomessa yleissopimuksen mukaisesta turvapaikanhakijasta vastuun ottamisesta ja toisaalta pyynnön tekemisestä toiselle sopimusvaltiolle päättää ulkomaalaisvirasto.
2.Voimaantulo
Dublinin yleissopimus ei ole vielä tullut voimaan. Viimeinen kahdestatoista yleissopimuksen allekirjoittajavaltioista, Irlanti, ratifioinee yleissopimuksen siten, että se voi tulla voimaan näissä kahdessatoista valtiossa syksyn 1997 aikana. Suomen osalta se tulee voimaan kolmannen kuukauden ensimmäisenä päivänä sen jälkeen, kun ratifioimiskirja on talletettu Irlannin hallituksen huostaan.
Esitykseen liittyvä laki ehdotetaan tulevaksi voimaan samaan aikaan sopimuksen kanssa.
3.Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus
Suomen ulkomaalaislainsäädäntö vastaa pääosin Dublinin yleissopimuksen velvoitteita. Yleissopimukseen sisältyy kuitenkin sellaisia turvapaikkahakemuksen tutkimatta jättämiseen liittyviä määräyksiä, jotka edellyttävät ulkomaalaislain muuttamista.
Edellä olevan perusteella ja hallitusmuodon 33 §:n mukaisesti esitetään,
että Eduskunta hyväksyisi ne Euroopan yhteisöjen jäsenvaltioon jätetyn turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa olevan valtion ratkaisemisesta Dublinissa 15 päivänä kesäkuuta 1990 tehdyn yleissopimuksen määräykset, jotka vaativat Eduskunnan suostumuksen.
Koska yleissopimus sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:
Lakiehdotus
1Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään 30 §:n 2 momenttiin uusi 5 kohta, 32 §:ään, sellaisena kuin se on laissa 639/1993, uusi 4 momentti ja 33 §:ään, sellaisena kuin se on laissa 154/1995, uusi 3 momentti seuraavasti:
30 §
5) Dublinissa 15 päivänä kesäkuuta 1990 tehdyn yleissopimuksen Euroopan yhteisöjen jäsenvaltioon jätetyn turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa olevan valtion ratkaisemisesta (jäljempänä Dublininyleissopimus ) mukaan toinen sopimusvaltio on velvollinen ottamaan vastuun turvapaikanhakijasta.
32 §
Turvapaikkahakemus voidaan myös heti hylätä, jos hakija voidaan lähettää toiseen valtioon, joka on Dublinin yleissopimuksen mukaan vastuussa turvapaikkahakemuksen käsittelystä.
33 §
Päätöksen Dublinin yleissopimuksen mukaisesta turvapaikanhakijasta vastuun ottamisesta ja pyynnön tekemisestä toiselle sopimusvaltiolle tekee ulkomaalaisvirasto.
Helsingissä 29 päivänä elokuuta 1997
Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARIUlkoasiainministeri Tarja Halonen
YLEISSOPIMUS
EUROOPAN YHTEISÖJEN JÄSEN- VALTIOON JÄTETYN TURVAPAIKKAHAKEMUKSEN KÄSITTELYSTÄ VASTUUSSA OLEVAN VALTION RATKAISEMISESTA
HÄNEN MAJESTEETTINSA BELGIAN KUNINGAS,
HÄNEN MAJESTEETTINSA TANSKAN KUNINGATAR,
SAKSAN LIITTOTASAVALLAN PRESIDENTTI,
HELLEENIEN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
HÄNEN MAJESTEETTINSA ESPANJAN KUNINGAS,
RANSKAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
IRLANNIN PRESIDENTTI,
ITALIAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
HÄNEN KUNINKAALLINEN KORKEUTENSA LUXEMBURGIN SUURHERTTUA,
HÄNEN MAJESTEETTINSA ALANKOMAIDEN KUNINGATAR,
PORTUGALIN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
HÄNEN MAJESTEETTINSA ISON-BRITANNIAN JA POHJOIS-IRLANNIN YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN KUNINGATAR, jotka
OTTAVAT HUOMIOON Eurooppa-neuvoston 8 ja 9 päivänä joulukuuta 1989 Strasbourgissa pitämässään kokouksessa asettaman päämäärän turvapaikkapolitiikan yhtenäistämiseksi,
OVAT VAKAASTI PÄÄTTÄNEET yhteisen humanitaarisen perinteensä mukaisesti taata pakolaisille riittävän suojan Genevessä 28 päivänä heinäkuuta 1951 tehdyn pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen mukaisesti, sellaisena kuin se on muutettuna New Yorkissa 31 päivänä tammikuuta 1967 tehdyllä pöytäkirjalla, jäljempänä "Geneven yleissopimus " ja "New Yorkin pöytäkirja",
PYRKIVÄT yhdessä luomaan alueen, jolla ei ole sisärajoja ja jolla taataan erityisesti henkilöiden vapaa liikkuvuus Euroopan talousyhteisön perustamissopimuksen mukaisesti, sellaisena kuin se on yhtenäisasiakirjalla muutettuna,
OVAT TIETOISIA siitä, että tämän päämäärän toteuttamiseksi on tarpeen toteuttaa toimenpiteet sellaisten tilanteiden välttämiseksi, joissa turvapaikanhakija joutuu liian kauan olemaan epätietoinen turvapaikkahakemuksen käsittelyn tuloksesta, ja sen takaamiseksi kaikille turvapaikanhakijoille, että jokin jäsenvaltio käsittelee heidän hakemuksensa ja ettei turvapaikanhakijoita lähetetä jäsenvaltiosta toiseen, ilman että mikään näistä valtioista myöntää olevansa toimivaltainen käsittelemään turvapaikkahakemuksen,
HALUAVAT jatkaa vuoropuhelua Yhdistyneiden Kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun kanssa edellä mainittujen päämäärien saavuttamiseksi, ja
OVAT VAKAASTI PÄÄTTÄNEET tätä yleissopimusta sovellettaessa olla yhteistyössä usein eri tavoin, mukaan lukien tietojen vaihto,
OVAT PÄÄTTÄNEET TEHDÄ TÄMÄN YLEISSOPIMUKSEN JA OVAT TÄTÄ VARTEN NIMENNEET TÄYSIVALTAISIKSI EDUSTAJIKSEEN:
HÄNEN MAJESTEETTINSA BELGIAN KUNINGAS
varapääministeri, oikeusministeri, pienten ja keskisuurten yritysten sekä itsenäisten ammatinharjoittajien kysymyksiä käsittelevä ministeri Melchior WATHELETin,
HÄNEN MAJESTEETTINSA TANSKAN KUNINGATAR
oikeusministeri Hans ENGELLin,
SAKSAN LIITTOTASAVALLAN PRESIDENTTI
Saksan liittotasavallan Dublinissa olevan suurlähettilään tohtori Helmut RšCKRIEGELin ja liittotasavallan sisäasiainministeri Wolfgang SCHÄUBLEn,
HELLEENIEN TASAVALLAN PRESIDENTTI
yleisen järjestyksen ministeri Ionnis VASSILIADEsin,
HÄNEN MAJESTEETTINSA ESPANJAN KUNINGAS
sisäasiainministeri Jose Luis CORCUERAn,
RANSKAN TASAVALLAN PRESIDENTTI
sisäasiainministeri Pierre JOXEn,
IRLANNIN PRESIDENTTI
oikeusministeri, liikenneministeri Ray BURKEn,
ITALIAN TASAVALLAN PRESIDENTTI
sisäasiainministeri Antonio GAVAn,
HÄNEN KUNINKAALLlNEN KORKEUTENSA LUXEMBURGIN SUURHERTTUA
opetusministeri, oikeusministeri, siviilihallintoministeri Marc FISCHBACHin,
HÄNEN MAJESTEETTlNSA ALANKOMAIDEN KUNINGATAR
oikeusministeri, Alankomaiden Antilleja ja Arubaa koskevien asioiden ministeri Ernst Maurits Henricus HIRSCH BALLINin,
PORTUGALIN TASAVALLAN PRESIDENTTI
sisäasiainministeri Manuel PEREIRAn ja
HÄNEN MAJESTEETTlNSA ISON-BRITANNIAN JA POHJOIS-IRLANNIN YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN KUNINGATAR
sisäasiainministeriön valtiosihteeri (sisäministeri) David WADDINGTONin ja Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan Dublinissa olevan suurlähettilään KCMG Nicolas Maxted FENNin,
JOTKA, vaihdettuaan oikeiksi ja asianmukaisiksi todetut valtakirjansa
OVAT SOPINEET SEURAAVAA:
1 artikla
1. Tässä yleissopimuksessa tarkoitetaan
a) ulkomaalaisella henkilöä, joka ei ole jonkin jäsenvaltion kansalainen;
b) turvapaikkahakemuksella pyyntöä, jolla ulkomaalainen hakee joltakin jäsenvaltiolta suojelua Geneven yleissopimuksen mukaisesti vaatimalla Geneven yleissopimuksen ja siihen liittyvän New Yorkin pöytäkirjan 1 artiklassa tarkoitettua pakolaisasemaa;
c) turvapaikanhakijalla ulkomaalaista, joka on jättänyt turvapaikkahakemuksen eikä ole vielä saanut lopullista päätöstä hakemukseensa;
d) turvapaikkahakemuksen käsittelyllä toimivaltaisten viranomaisten turvapaikkahakemuksen käsittelyä tai päätöksentekoa koskevien toimenpiteiden kokonaisuutta, lukuun ottamatta menettelyä turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastaavan valtion ratkaisemiseksi tämän yleissopimuksen mukaan;
e) oleskeluluvalla jäsenvaltion viranomaisten antamaa lupaa, joka oikeuttaa ulkomaalaisen oleskelemaan kyseisen jäsenvaltion alueella, lukuun ottamatta viisumia ja oleskelulupa- tai turvapaikkahakemuksen käsittelyn aikaan liittyvää mahdollisuutta olla kyseisen valtion alueella;
f) maahantuloviisumilla jäsenvaltion antamaa lupaa tai päätöstä, joka oikeuttaa ulkomaalaisen saapumaan kyseisen valtion alueelle, mikäli ulkomaalainen täyttää muut maahantulon edellytykset;
g) kauttakulkuviisumilla jäsenvaltion antamaa lupaa tai päätöstä, joka oikeuttaa ulkomaalaisen kulkemaan kyseisen jäsenmaan kautta tai sen sataman tai lentokentän kauttakulkumatkustajille varatun alueen läpi, mikäli ulkomaalainen täyttää muut kauttakulun edellytykset.
2. Viisumilaji määräytyy 1 kohdan f ja g alakohdassa vahvistettujen määritelmien perusteella.
2 artikla
Jäsenvaltiot vakuuttavat uudelleen sitoutuvansa noudattamaan Geneven yleissopimusta, sellaisena kuin se on muutettuna New Yorkin pöytäkirjalla, rajoittamatta näiden asiakirjojen soveltamisaluetta maantieteellisesti, sekä vakuuttavat sitoutuvansa yhteistyöhön Yhdistyneiden Kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun yksikköjen kanssa näitä asiakirjoja sovellettaessa.
3 artikla
1. Jäsenvaltiot sitoutuvat käsittelemään kenen tahansa ulkomaalaisen minkä tahansa jäsenvaltion rajalla tai alueella esittämän turvapaikkahakemuksen.
2. Hakemuksen käsittelee yksi ainoa jäsenvaltio, joka määräytyy tässä yleissopimuksessa määriteltyjen arviointiperusteiden mukaisesti. Jäljempänä 4―8 artiklassa määriteltyjä perusteita sovelletaan siinä järjestyksessä kuin ne on lueteltu.
3. Kyseisen valtion on käsiteltävä hakemus kansallisen lainsäädäntönsä ja kansainvälisten velvoitteidensa mukaan.
4. Kullakin jäsenvaltiolla on oikeus käsitellä ulkomaalaisen sille jättämä turvapaikkahakemus siinäkin tapauksessa, ettei se tässä yleissopimuksessa määriteltyjen perusteiden mukaan ole velvollinen käsittelemään hakemusta, edellyttäen että turvapaikanhakija suostuu siihen.
Jäsenvaltio, joka edellä mainittujen perusteiden mukaan on velvollinen käsittelemään hakemuksen, vapautuu tuolloin velvollisuuksistaan ja ne siirtyvät sille jäsenvaltiolle, joka on ilmaissut olevansa halukas käsittelemään hakemuksen. Jälkimmäisen valtion on ilmoitettava mainittujen perusteiden mukaan vastuussa olevalle jäsenvaltiolle, onko hakemus siirretty sille.
5. Jokainen jäsenvaltio säilyttää oikeuden kansallisen lainsäädäntönsä mukaan lähettää turvapaikanhakija kolmanteen maahan Geneven yleissopimuksen mukaisesti, sellaisena kuin se on New Yorkin pöytäkirjalla muutettuna.
6. Menettely turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastaavan valtion ratkaisemiseksi tämän yleissopimuksen mukaan alkaa niin pian kuin turvapaikkahakemus on ensimmäisen kerran jätetty jäsenvaltioon.
7. Jos turvapaikanhakija on toisessa jäsenvaltiossa ja jättää sinne turvapaikkahakemuksensa peruutettuaan hakemuksensa sen menettelyn aikana, jolla oli tarkoitus ratkaista käsittelystä vastaava valtio, on sen jäsenvaltion, johon hän on ensimmäisen turvapaikkahakemuksensa jättänyt, otettava hänet takaisin 13 artiklassa vahvistettujen edellytysten mukaisesti sen menettelyn saattamiseksi päätökseen, jolla ratkaistaan turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastaava valtio.
Tämä velvollisuus lakkaa olemasta voimassa, jos turvapaikanhakija on välillä poistunut jäsenvaltioiden alueelta vähintään kolmeksi kuukaudeksi tai saanut joltakin jäsenvaltiolta oleskeluluvan, joka on voimassa yli kolme kuukautta.
4 artikla
Jos turvapaikanhakijalla on jossakin jäsenvaltiossa perheenjäsen, jolle on myönnetty Geneven yleissopimuksessa, sellaisena kuin se on New Yorkin pöytäkirjalla muutettuna, tarkoitettu pakolaisasema, ja perheenjäsenen laillinen asuinpaikka on kyseisessä jäsenvaltiossa, tämä jäsenvaltio on velvollinen käsittelemään hakemuksen, edellyttäen että henkilöt, joita asia koskee, sitä haluavat.
Kyseinen perheenjäsen voi olla ainoastaan turvapaikanhakijan aviopuoliso, hänen alaikäinen alle 18-vuotias naimaton lapsensa tai hänen isänsä tai äitinsä, jos turvapaikanhakija itse on alaikäinen alle 18-vuotias naimaton lapsi.
5 artikla
1. Jos turvapaikanhakijalla on voimassaoleva oleskelulupa, on luvan myöntänyt jäsenvaltio velvollinen käsittelemään turvapaikkahakemuksen.
2. Jos turvapaikanhakijalla on voimassaoleva viisumi, on viisumin myöntänyt jäsenvaltio velvollinen käsittelemään turvapaikkahakemuksen seuraavia tilanteita lukuun ottamatta:
a) jos viisumi on myönnetty toisen jäsenvaltion kirjallisella luvalla, tämä valtio on velvollinen käsittelemään turvapaikkahakemuksen. Jos jäsenvaltio ensin neuvottelee toisen jäsenvaltion keskusviranomaisen kanssa, muun muassa turvallisuussyistä, jälkimmäisen suostumus ei ole tämän määräyksen tarkoittama kirjallinen lupa;
b) jos turvapaikanhakijalla on kauttakulkuviisumi ja hän jättää hakemuksensa toiseen jäsenvaltioon, jossa häneltä ei vaadita viisumia, tämä valtio on velvollinen käsittelemään turvapaikkahakemuksen;
c) jos turvapaikanhakijalla on kauttakulkuviisumi ja hän jättää hakemuksensa siihen valtioon, joka on myöntänyt hänelle viisumin ja joka on saanut kirjallisen vahvistuksen määränpäänä olevan jäsenvaltion diplomaattisilta tai konsuliviranomaisilta siitä, että ulkomaalainen, jolta ei ole vaadittu viisumia, täytti edellytykset maahantuloa varten kyseiseen maahan, viimeksimainittu valtio on velvollinen käsittelemään turvapaikkahakemuksen.
3. Jos turvapaikanhakijalla on hallussaan useampia eri jäsenvaltioiden myöntämiä voimassaolevia oleskelulupia tai viisumeja, jäsenvaltiot ovat vastuussa turvapaikkahakemuksen käsittelystä seuraavassa järjestyksessä:
a) valtio, joka on myöntänyt pisimpään oleskeluun oikeuttavan oleskeluluvan, tai jos kaikkien lupien voimassaoloajat ovat samat, valtio, joka on myöntänyt oleskeluluvan, jonka voimassaolo päättyy viimeisenä;
b) valtio, joka on myöntänyt viisumin, jonka voimassaolo päättyy viimeisenä, jos eri viisumit ovat samantyyppisiä;
c) jos viisumit ovat erilaisia, valtio, joka on myöntänyt pisimpään voimassa olevan viisumin, tai mikäli voimassaoloajat ovat yhtä pitkiä, valtio, joka on myöntänyt viisumin, jonka voimassaolo päättyy viimeisenä. Tämä määräys ei ole voimassa siinä tapauksessa, että hakijalla on yksi tai useampia kauttakulkuviisumeja, jotka on myönnetty esittämällä toisen jäsenvaltion maahantuloviisumi. Siinä tapauksessa viimeksimainittu jäsenvaltio on velvollinen käsittelemään hakemuksen.
4. Jos turvapaikanhakijalla on vain yksi tai useampia oleskelulupia, joiden voimassaolo on päättynyt vähemmän kuin kaksi vuotta aikaisemmin, tai yksi tai useampia viisumeja, joiden voimassaolo on päättynyt vähemmän kuin kuusi kuukautta aikaisemmin, ja jokin kyseisistä asiakirjoista on oikeuttanut hänet saapumaan jonkin jäsenvaltion alueelle, tämän artiklan 1, 2 ja 3 kohdassa olevat määräykset ovat voimassa niin kauan kuin ulkomaalainen ei ole poistunut jäsenvaltioiden alueelta.
Jos turvapaikanhakijalla on yksi tai useampia oleskelulupia, joiden voimassaolo on päättynyt yli kaksi vuotta aikaisemmin, tai yksi tai useampia viisumeja, joiden voimassaoloaika on päättynyt yli kuusi kuukautta aikaisemmin, ja jokin kyseisistä asiakirjoista on oikeuttanut hänet saapumaan jonkin jäsenvaltion alueelle eikä ulkomaalainen ole poistunut Euroopan yhteisöjen alueelta, se jäsenvaltio, johon hakemus on jätetty, on velvollinen käsittelemään hakemuksen.
6 artikla
Kun voidaan osoittaa, että turvapaikanhakija on luvattomasti ylittänyt jäsenvaltion rajan tullessaan jäsenvaltioon maitse, meritse tai lentoteitse Euroopan yhteisöihin kuulumattomasta valtiosta, on turvapaikkahakemuksen velvollinen käsittelemään se jäsenvaltio, johon turvapaikanhakija on näin tullut.
Tämän valtion vastuu lakkaa kuitenkin, jos osoitetaan, että hakija on ennen turvapaikkahakemuksen jättämistä asunut ainakin kuusi kuukautta siinä jäsenvaltiossa, johon hän on turvapaikkahakemuksensa jättänyt. Tässä tapauksessa viimeksimainittu jäsenvaltio on velvollinen käsittelemään turvapaikkahakemuksen.
7 artikla
1. Vastuu turvapaikkahakemuksen käsittelystä on sillä jäsenvaltiolla, joka on velvollinen suorittamaan ulkomaalaisen maahantulotarkastuksen jäsenvaltioiden alueelle saavuttaessa, paitsi jos ulkomaalainen saavuttuaan laillisesti jäsenvaltioon, jossa häntä koskeva viisumipakko on poistettu, jättää turvapaikkahakemuksensa toiseen jäsenvaltioon, jossa hänellä ei myöskään ole viisumipakkoa. Tässä tapauksessa viimeksimainittu valtio on velvollinen käsittelemään turvapaikkahakemuksen.
2. Jäsenvaltion, joka sallii lentokenttiensä kauttakulkualueelle tulon ilman viisumia, ei ennen jäsenvaltioiden välisen ulkorajojen valvontaa koskevan sopimuksen voimaantuloa katsota olevan vastuussa niiden matkustajien maahantulotarkastuksesta, jotka eivät poistu kauttakulkualueelta.
3. Jos turvapaikkahakemus jätetään jäsenvaltioon kauttakulkumatkan aikana lentokentällä, kyseinen valtio on velvollinen käsittelemään hakemuksen.
8 artikla
Jollei tässä yleissopimuksessa lueteltujen muiden perusteiden mukaisesti voida määrätä turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastaavaa jäsenvaltiota, käsittelystä vastaa ensimmäinen jäsenvaltio, johon turvapaikkahakemus on jätetty.
9 artikla
Jäsenvaltio voi, vaikkei se tässä yleissopimuksessa määriteltyjen perusteiden mukaan olisikaan velvollinen käsittelemään turvapaikkahakemusta, humanitaarisista syistä, erityisesti perhesyiden tai kulttuuriin liittyvien seikkojen vuoksi, käsitellä turvapaikkahakemuksen toisen jäsenvaltion pyynnöstä, jos hakija sitä toivoo.
Jos jäsenvaltio, jonka puoleen on käännytty, suostuu pyyntöön, siirtyy vastuu hakemuksen käsittelystä tälle valtiolle.
10 artikla
1. Jäsenvaltio, joka tässä yleissopimuksessa mäariteltyjen perusteiden mukaan on velvollinen käsittelemään turvapaikkahakemuksan on velvollinen
a) ottamaan 11 artiklan määräysten mukaisesti vastuulleen hakijan, joka on jättänyt turvapaikkahakemuksen toiseen jasenvaltioon;
b) saattamaan päätökseen turvapaikkahakemuksen käsittelyn;
c) sallimaan 13 artiklan määräysten mukaisesti turvapaikanhakijan paluun kyseiseen valtioon tai ottamaan hänet takaisin, jos hänen hakemustaan ollaan käsittelemässä ja hän oleskelee luvattomasti toisessa jäsenvaltiossa;
d) ottamaan 13 artiklan määräysten mukaisesti takaisin hakijan, joka on peruuttanut hakemuksensa käsittelyn aikana ja jättänyt hakemuksen toiseen jäsenvaltioon;
e) ottamaan 13 artiklan määräysten mukaisesti takaisin ulkomaalaisen, jonka hakemuksen se on hylännyt ja joka oleskelee laittomasti toisessa jäsenvaltiossa.
2. Jos jäsenvaltio antaa hakijalle oleskeluluvan, joka on voimassa yli kolme kuukautta, 1 kohdan a-e alakohdassa mainitut velvoitteet siirtyvät tälle jäsenvaltiolle.
3. Edellä 1 kohdan a-d alakohdassa mainitut velvoitteet lakkaavat olemasta voimassa, jos kyseinen ulkomaalainen on poistunut jäsenvaltioiden alueelta vähintään kolmeksi kuukaudeksi.
4. Edellä 1 kohdan d ja e alakohdassa määrätyt velvoitteet lakkaavat olemasta voimassa, jos turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa oleva valtio, sen jälkeen kun hakemus on peruutettu tai hylätty, toteuttaa ja panee taytäntöön tarvittavat toimenpiteet ulkomaalaisen palauttamiseksi kotimaahansa tai toiseen maahan, johon hän voi laillisestl saapua.
11 artikla
1. Jos jäsenvaltio, johon turvapaikkahakemus on jätetty, pitää toista jäsenvaltiota velvollisena käsittelemään hakemuksen, se voi mahdollisimman nopeasti, kuitenkin viimeistään kuuden kuukauden kuluessa hakemuksen jättöpäivästä, pyytää toista jäsenvaltiota ottamaan vastuulleen hakijan.
Jollei kyseistä vastuun ottamista koskevaa pyyntöä tehdä kuuden kuukauden kuluessa, vastuu hakemuksen käsittelystä säilyy sillä valtiolla, johon hakemus on jätetty.
2. Vastuun ottamista koskevassa pyynnössä on oltava tiedot, joiden perusteella toisen jäsenvaltion viranomaiset voivat todeta, onko kyseinen valtio tässä yleissopimuksessa määriteltyjen perusteiden mukaisesti velvollinen käsittelemään hakemuksen.
3. Mikä valtio näiden perusteiden mukaisesti on velvollinen käsittelemään hakemuksen, ratkaistaan sen tilanteen mukaan, joko oli vallalla turvapaikanhakijan jättäessä hakemuksensa jäsenvaltioon ensimmäistä kertaa.
4. Jäsenvaltion on vastattava pyyntöön kolmen kuukauden kuluessa pyynnön vastaanottamisesta. Jos tuon ajan kuluessa ei anneta vastausta, vaatimus katsotaan hyväksytyksi.
5. Turvapaikanhakijan siirto jäsenvaltiosta, johon hakemus on jätetty, jäsenvaltioon, joka on velvollinen käsittelemään hakemuksen, on tehtävä viimeistään kuukauden kuluessa siitä, kun vastuun ottamista koskeva pyyntö on hyväksytty tai kuukauden kuluessa siitä, kun on saatu päätökseen siirtopäätöstä vastustavan ulkomaalaisen aloitteesta käynnistetty valitusmenettely, jos menettelyllä on lykkäävä vaikutus.
6. Sen menettelyn yksityiskohdista, joka koskee vastuun ottamista turvapaikanhakijoista, päätetään 18 artiklan määräysten mukaisesti.
12 artikla
Jos toisen jäsenvaltion alueella oleskeleva turvapaikanhakija jättää turvapaikkahakemuksen jäsenvaltion tolmivaltaisille viranomaisille, on sen jäsenvaltion, jonka alueella turvapaikanhakija oleskelee, ratkaistava, mikä jäsenvaltio on velvollinen käsittelemään turvapaikkahakemuksen. Hakemuksen vastaanottaneen jäsenvaltion on viipymättä ilmoitettava asiasta jasenvaltiolle, jossa turvapaikanhakija oleskelee, ja viimeksimainittua jäsenvaltiota on sen jälkeen tätä yleissopimusta sovellettaessa pidettävä jäsenvaltiona, johon hakemus on jätetty.
13 artikla
1. Turvapaikanhakija on otettava takaisin 3 artiklan 7 kohdassa ja 10 artiklassa mainitussa tapauksissa seuraavasti:
a) takaisinottopyynnössä on oltava tiedot, joiden perusteella jäsenvaltio, jolle pyyntö on esitetty, voi varmistua siitä, että se on 3 artiklan 7 kohdan ja 10 artiklan mukaan velvollinen käsittelemään turvapaikkahakemuksen;
b) jäsenvaltion, jolta takaisinottoa on pyydetty, on vastattava pyyntöön kahdeksan päivän kuluessa pyynnön vastaanottamisesta. Jos jäsenvaltio myöntää vastuun turvapaikanhakijasta kuuluvan sille, sen on otettava turvapaikanhakija takaisin niin pian kuin mahdollista ja viimeistään kuukauden kuluessa suostumuksen antamisesta.
2. Myöhemmin voidaan 18 artiklan mukaisesti vahvistaa turvapaikanhakijoiden takaisinottoa koskevat yksityiskohtaiset määräykset.
14 artikla
1. Jäsenvaltiot vaihtavat keskenään
― tietoja turvapaikka-asioiden käsittelyssä sovellettavasta kansallisesta lainsäädännöstä sekä hallinnollisista määräyksistä ja käytännöstä sekä
― tilastotietoja kuukausittain saapuneista turvapaikanhakijoista ja heidän jakautumisestaan kansallisuuden mukaan. Tiedot toimitetaan neljännesvuosittain Euroopan yhteisöjen neuvoston pääsihteeristön kautta, joka huolehtii tietojen toimittamisesta edelleen jäsenvaltioille, Euroopan yhteisöjen komissiolle ja Yhdistyneiden Kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetulle.
2. Jäsenvaltiot voivat keskenään vaihtaa
― yleisluontoisia tietoja turvapaikkahakemuksiin liittyvistä uusista suuntauksista sekä
― yleisluontoisia tietoja turvapaikanhakijoiden kotimaassa tai viimeisessä oleskelumaassa vallitsevasta tilanteesta.
3. Jos 2 kohdassa tarkoitettuja tietoja antava jäsenvaltio haluaa, että tiedot pidetään salassa, toisten jäsenvaltioiden on noudatettava tätä toivomusta.
15 artikla
1. Jokaisen jäsenvaltion on annettava toiselle jäsenvaltiolle, tämän sitä pyytäessä, yksittäisissä tapauksissa tietoja, jotka ovat tarpeen
― sen ratkaisemiseksi, mikä jäsenvaltio on velvollinen käsittelemään turvapaikkahakemuksen,
― turvapaikkahakemuksen käsittelemiseksi tai
― tämän yleissopimuksen mukaisten velvoitteiden täytäntöönpanemiseksi.
2. Nämä tiedot saavat koskea ainoastaan
― hakijan henkilötietoja, ja tarvittaessa hänen perheenjäsentensä henkilötietoja (koko nimi ― tarvittaessa entinen nimi, kutsumanimet tai sala- tai peitenimet, kansalaisuus ― nykyinen ja aikaisempi, syntymäaika ja -paikka),
― henkilöllisyystodistuksia ja matkustusasiakirjoja (numero, voimassaolo, antopäivä, myöntänyt viranomainen, antopaikka, jne.),
― muita tietoja, jotka ovat välttämättömia hakijan henkilöllisyyden toteamiseksi;
― oleskelupaikkoja ja matkareittejä,
― jäsenvaltion myöntämiä oleskelulupia tai viisumeja,
― paikkaa, johon hakemus on jätetty ja
― mahdollisen aikaisemman turvapaikkahakemuksen jättöpäivää, nykyisen turvapaikkahakemuksen jättöpäivä, sen käsittelyvaihetta ja päätöstä, mikäli sellainen on tehty.
3. Lisäksi jäsenvaltio voi pyytää toista jäsenvaltiota ilmoittamaan sille, mitä turvapaikanhakija on hakemuksensa perusteeksi esittänyt ja mahdolliset hakijaa koskevien päätösten perusteet. Tietojen luovuttamisesta päättää se jäsenvaltio, jolta tietoja on pyydetty. Turvapaikanhakijalta on joka tapauksessa saatava suostumus, ennen kuin pyydettyjä tietoja voidaan luovuttaa.
4. Tämä tietojenvaihto tapahtuu jäsenvaltion pyynnöstä ja ainoastaan sellaisten viranomaisten kesken, jotka kukin jäsenvaltio on ilmoittanut 18 artiklassa tarkoitetulle komitealle.
5. Vaihdettuja tietoja saadaan käyttää ainoastaan 1 kohdassa mainittuihin tarkoituksiin. Kussakin jäsenvaltiossa tietoja voidaan toimittaa ainoastaan viranomaisille ja tuomioistuimille, joiden tehtävänä on
― päättää, mikä jäsenvaltio on velvollinen käsittelemään turvapaikkahakemuksen,
― käsitellä turvapaikkahakemus tai
― panna täytäntöön tämän yleissopimuksen mukaiset velvoitteet.
6. Tietoja antavan jäsenvaltion on varmistettava, että tiedot ovat oikeita ja ajan tasalla.
Jos ilmenee, että tämä jäsenvaltio on antanut virheellisiä tietoja tai tietoja, joita ei olisi pitänyt antaa, asiasta on välittömästi ilmoitettava vastaanottavalle jäsenvaltiolle. Vastaanottavan jäsenvaltion viranomaisten velvollisuus on oikaista kyseiset tiedot tai hävittää ne.
7. Turvapaikanhakijalla on pyynnöstä oikeus tutustua häntä itseään koskeviin vaihdettaviin tietoihin, niin kauan kuin tiedot ovat käytettävissä.
Jos hän osoittaa, että kyseiset tiedot ovat virheellisiä tai että niitä ei olisi saanut toimittaa, hänellä on oikeus vaatia, että ne korjataan tai poistetaan. Tätä oikeutta sovelletaan 6 kohdan määräysten mukaisesti.
8. Jokaisessa asianomaisessa jäsenvaltiossa on vaihdettujen tietojen vastaanottaminen ja lähettäminen rekisteröitävä.
9. Kyseisiä tietoja ei saa säilyttää pitempään kuin on tarpeen niiden päämäärien saavuttamiseksi, joiden vuoksi tietoja on vaihdettu. Jäsenvaltion on sopivan ajan kuluessa tutkittava, onko tietojen säilyttäminen tarpeen.
10. Toimitetuille tiedoille on kaikissa tapauksissa annettava sama suoja kuin samanlaisille tiedoille annetaan vastaanottavassa jäsenvaltiossa.
11. Jos tietoja ei käsitellä automaattisesti vaan jollain muulla tavalla, jokaisen jäsenvaltion on toteutettava tarvittavat toimenpiteet varmistaakseen tämän artiklan noudattamaan tehokkaiden valvontatoimien avulla. Jos jäsenvaltiolla on 12 kohdassa mainitun tyyppinen elin, se voi antaa valvontatehtävän tälle elimelle.
12. Jos yksi tai useampi jäsenvaltio haluaa tietokoneistaa kaikki 2 ja 3 kohdassa tarkoitetut tiedot tai osan niistä, se on mahdollista vain, jos kyseiset maat ovat hyväksyneet lainsäädännön, jota voidaan soveltaa sellaiseen tietojenkäsittelyyn ja jolla toteutetaan 28 päivänä tammikuuta 1981 Strasbourgissa yksilöiden suojelusta henkilötietojen automaattisessa tietojenkäsittelyssä tehdyn yleissopimuksen periaatteita, ja jos ne ovat antaneet asianmukaiselle kansalliselle elimelle tehtäväksi tämän yleissopimuksen mukaisesti toimitettujen tietojen käsittelyn ja käytön itsenäisen valvonnan.
16 artikla
1. Jokainen jäsenvaltio voi tehdä 18 artiklassa tarkoitetulle komitealle tämän yleissopimuksen tarkistamista koskevia ehdotuksia, sen soveltamiseen liittyvien vaikeuksien poistamiseksi.
2. Euroopan yhteisöjen neuvoston puheenjohtajuutta hoitava jäsenvaltio kutsuu koolle 18 artiklassa tarkoitetun komitean, jos tämän yleissopimuksen tarkistaminen tai muuttaminen osoittautuu tarpeelliseksi Euroopan talousyhteisön perustamissopimuksen 8 a artiklan päämäärien toteuttamiseksi, erityisesti yhdenmukaisen turvapaikkapolitiikan ja yhteisen viisumipolitiikan toteuttamiseksi.
3. Tähän yleissopimukseen tehtävät tarkistukset tai muutokset on 18 artiklassa tarkoitetun komitean hyväksyttävä. Tarkistukset tai muutokset tulevat voimaan 22 artiklan määräysten mukaisesti.
17 artikla
1. Jos jäsenvaltiolla on suuria vaikeuksia, jotka johtuvat niiden olosuhteiden muuttumisesta, jotka vallitsivat yleissopimusta tehtäessä, kyseinen valtio voi saattaa asian 18 artiklassa tarkoitetun komitean käsiteltäväksi, joka tekee jäsenvaltioille ehdotukset toimenpiteistä tilanteen selvittämiseksi, tai hyväksyy yleissopimukseen tarpeen vaatimat tarkistukset tai muutokset, jotka tulevat voimaan 16 artiklan 3 kohdan mukaisesti.
2. Jos 1 kohdassa tarkoitettu tilanne vallitsee vielä kuuden kuukauden kuluttua, komitea voi 18 artiklan 2 kohtaa noudattaen antaa kyseisen muutoksen kohteeksi joutuneelle jäsenvaltiolle luvan keskeyttää tilapäisesti tämän yleissopimuksen määräysten soveltamisen, kuitenkin niin, ettei Euroopan talousyhteisön perustamissopimuksen 8 a artiklassa mainittujen päämäärien toteuttaminen vaarannu eikä jäsenvaltioiden muiden kansainvälisten velvoitteiden noudattaminen esty.
3. Komitea jatkaa keskeytyksen voimassaolon aikana neuvottelujaan, joiden päämääränä on tämän yleissopimuksen määräysten uudistaminen, jollei se aiemmin ole saanut aikaan sopimusta.
18 artikla
1. Asetetaan komitea, jossa kunkin jäsenvaltion hallituksella on yksi edustaja.
Komitean puheenjohtajana toimii sen jäsenvaltion edustaja, jolla on Euroopan yhteisöjen neuvoston puheenjohtajuus.
Euroopan yhteisöjen komissio voi osallistua asiain käsittelyyn komiteassa ja 4 kohdassa tarkoitetuissa työryhmissä.
2. Yhden tai useamman jäsenvaltion pyynnöstä komitea käsittelee tämän yleissopimuksen soveltamista tai tulkintaa koskevat yleisluontoiset kysymykset.
Komitea päättää 11 artiklan 6 kohdassa ja 13 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuista toimenpiteistä sekä antaa 17 artiklan 2 kohdassa mainitun luvan.
Komitea hyväksyy yleissopimuksen tarkistamista ja muuttamista koskevat päätökset 16 ja 17 artiklan mukaisesti.
3. Komitea tekee päätöksensä yksimielisesti, lukuun ottamatta 17 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja tapauksia, joissa se tekee päätöksensä kahden kolmasosan enemmistöllä jäsentensa äänistä.
4. Komitea vahvistaa työjärjestyksensä, ja se voi asettaa työryhmä.
Euroopan yhteisöjen neuvoston pääsihteeristö huolehtii komitean ja työryhmien sihteeristön tehtävistä.
19 artikla
Tanskan kuningaskunnan osalta tämän yleissopimuksen määräykset eivät koske Färsaaria ja Grönlantia, ellei Tanskan kuningaskunta toisin ilmoita julistuksellaan. Tällainen julistus voidaan antaa milloin tahansa ilmoittamalla siitä Irlannin hallitukselle, joka tiedottaa siitä muiden jäsenvaltioiden hallituksille.
Ranskan tasavallan osalta tämän yleissopimuksen määräykset koskevat vain Ranskan tasavallan Euroopassa olevaa aluetta.
Alankomaiden kuningaskunnan osalta tämän yleissopimuksen määräykset koskevat vain Alankomaiden kuningaskunnan Euroopassa olevaa aluetta.
Yhdistyneen kuningaskunnan osalta tämän yleissopimuksen määräykset koskevat vain Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyttä kuningaskuntaa. Ne eivät koske Euroopassa olevia alueita, joiden ulkoisista suhteista Yhdistynyt kuningaskunta on vastuussa, ellei Yhdistynyt kuningaskunta toisin ilmoita julistuksellaan. Tällainen julistus voidaan antaa milloin tahansa ilmoittamalla siitä Irlannin hallitukselle, joka tiedottaa siitä muiden jäsenvaltioiden hallituksille.
20 artikla
Tähän yleissopimukseen ei voi tehdä varaumia.
21 artikla
1. Tähän yleissopimukseen voi liittyä jokainen valtio, josta tulee Euroopan yhteisöjen jäsen. Liittymiskirjat talletetaan Irlannin hallituksen huostaan.
2. Yleissopimus tulee kunkin siihen liittyvän valtion osalta voimaan liittymiskirjan tallettamista seuraavan kolmannen kuukauden ensimmäisenä päivänä.
22 artikla
1. Tämä yleissopimus on ratifioitava tai hyväksyttävä. Ratifioimis- tai hyväksymiskirjat talletetaan Irlannin hallituksen huostaan.
2. Irlannin hallitus ilmoittaa muiden jäsenvaltioiden hallituksille ratifioimis- ja hyväksymiskirjojen tallettamisesta.
3. Tämä yleissopimus tulee voimaan kolmannen kuukauden ensimmäisenä päivänä sen jälkeen, kun viimeisenä tämän toimenpiteen suorittava allekirjoittajavaltio tallettaa ratifioimis- tai hyväksymiskirjansa.
Ratifioimis- ja hyväksymiskirjojen tallettajavaltio ilmoittaa jäsenvaltioille yleissopimuksen voimaantulopäivämäärän.
Tehty Dublinissa 15 päivänä kesäkuuta 1990 englannin, espanjan, hollannin, iirin, italian, kreikan, portugalin, ranskan, saksan ja tanskan kielellä yhtenä kappaleena, jonka jokainen teksti on yhtä todistusvoimainen, ja se talletetaan Irlannin hallituksen arkistoon, joka toimittaa siitä oikeaksi todistetun jäljennöksen kaikille muille jäsenvaltioille.