HE 247/1994

1.1.Kemialliset aseet

Kemialliset aseet ovat olleet pitkään vakavan kansainvälisen huomion kohteena. Neuvotteluja kemiallisten aseiden kieltämiseksi ja hävittämiseksi on muodossa tai toisessa käyty lähes 100 vuoden ajan ennen kuin vuoden 1992 syksyllä Geneven aseidenriisuntakonferenssissa (CD) päästiin yli 20 vuotta kestäneiden neuvottelujen jälkeen yksimielisyyteen sopimuksesta, joka kieltää kemiallisten aseiden kehittämisen, tuotannon, varastoinnin ja käytön sekä määrää kaikki olemassaolevat kemialliset aseet hävitettäviksi.

Kemialliset taisteluaineet voidaan pääpiirteissään jakaa kolmeen pääryhmään: hermokaasut, ihoa ja kudosta vaurioittavat aineet (kuten sinappikaasu) sekä kyynelkaasut. Taisteluaineita on käytetty useissa asejärjestelmissä, kuten tykistöammuksissa, ohjuksissa, lentokonepommeissa ja -raketeissa, maamiinoissa sekä käsikranaateissa.

Kemiallisia aseita käytettiin laajasti ensimmäisessä maailmansodassa, jossa niiden käytön seurauksena kuoli noin 100 000 ja haavoittui yli miljoona sotilasta. Maailmansotien välillä ja toisen maailmansodan aikana kemiallisia aseita käytettiin kahdesti. Italia käytti kemiallisia aseita Etiopiassa vuosina 1935―36 ja Japani sodassa Kiinaa vastaan vuosina 1937―1945. Toisin kuin ensimmäisessä maailmansodassa, toisen maailmansodan aikana ei taistelukaasuja käytetty laajamittaisesti, vaikka kaikilla suurilla sotaakäyvillä mailla oli runsaasti kaasuja varastoituna. Suuri osa näistä varastoista hävitettiin sodan jälkeen meriin tapahtunein upotuksin, joita tehtiin myös Itämeren eteläosissa.

Yli 20 maalla on arvioitu tällä hetkellä olevan hallussaan kemiallisia aseita. Näistä vain kaksi eli Yhdysvallat ja Venäjä ovat vapaaehtoisesti julkisesti ilmoittaneet omistavansa näitä aseita. Lisäksi Irakin omistus on pystytty todentamaan Yhdistyneiden Kansakuntien suorittamin tarkastuksin. Eräät maat, kuten Iso-Britannia ja Kanada, ovat jo aiemmin luopuneet kemiallisesta aseesta ja hävittäneet kaikki varastonsa. Saksalta kemialliset aseet kiellettiin toisen maailmansodan jälkeen.

Yhdysvalloilla on oman ilmoituksensa mukaan kemiallisia taisteluaineita vielä noin 30 000 tonnia. Yhdysvallat lopetti kemiallisten aseiden tuotannon 1960-luvun lopulla. Valtaosan amerikkalaisten varastoista katsotaan tällä hetkellä olevan vanhentuneita. Suuria määriä erilaisia taisteluaineita on jo hävitetty. Amerikkalaisilla on valmiina yksi nykyaikaiset turvallisuusvaatimukset täyttävä hävityslaitos. Viime vuosikymmenellä laajaa poliittista huomiota herättänyt hanke kehittää uudentyyppinen kemiallinen ase, niin sanottu binääriase, ei koskaan päässyt sotilaallista merkitystä omaavalle tuotantotasolle.

Venäjä on ilmoittanut omistavansa tällä hetkellä noin 40 000 tonnia taisteluaineita. Venäjä on todennut Neuvostoliiton lopettaneen taisteluaineiden valmistuksen vuonna 1987. Venäjälle ei kuitenkaan ole yhtään niiden hävittämiseen soveltuvaa hävityslaitosta. Yhdysvallat ja Neuvostoliitto tekivät vuonna 1990 kahdenvälisen sopimuksen, jolla kielletään kemiallisten aseiden käyttö sekä sovitaan kaikkien kemiallisten aseiden ja niiden tuotantolaitosten hävittämisestä. Tämän sopimuksen allekirjoittaminen vauhditti ratkaisevasti yleissopimuksesta Genevessä käytyjä neuvotteluja. Neuvottelut siitä, miten hävittäminen käytännössä tapahtuu, ovat jatkuneet usean vuoden ajan. Kemiallisten aseiden hävitys ei ole kuitenkaan päässyt toistaiseksi käyntiin Venäjällä, eikä vuonna 1990 tehtyä sopimusta ole ratifioitu.

Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvosto kielsi Irakilta Kuwaitin sodan seurauksena muun muassa kemiallisten aseiden hallussapidon ja tuotannon päätöslauselmallaan 687. Kieltoa valvomaan perustettiin kansainvälinen valvontakomissio, UNSCOM, jossa myös Suomi on edustettuna. UNSCOM on vastikään todennut onnistuneensa työssään Irakin kemiallisten aseiden tuotantokapasiteetin tuhoamisessa.

Valtaosa maista, joilla epäillään tällä hetkellä olevan joko kemiallisia aseita tai suunnitelmia niiden tuottamiseksi, sijaitsee Lähi-Idässä ja tietyissä osissa Aasiaa. Ensimmäisen ja toisen maailmansodan seurauksena on Euroopassakin vielä huomattavia määriä kemiallisia taisteluaineita. Vaikka nämä vanhat aineet eivät sovellu sotilaalliseen käyttöön, on niiden hävittämiseen käytännössä liittynyt ongelmia. Näitä ovat muun muassa upotettujen ja maahan kaivettujen aineiden sijainnin määrittely ja aineiden ajoittain aiheuttamat onnettomuudet.

1.2.Kemiallisia aseita koskevat sopimukset ja kansainvälinen oikeus

Kemiallisten aseiden kieltämiseen kansainvälisen oikeuden avulla on pyritty jo lähes 100 vuoden ajan. Ensimmäisessä Haagin rauhankonferenssissa vuonna 1899 laadittiin kemiallisten ja myrkyllisten aineiden käytöstä sitova julistus. Julistuksen sisällön vahvisti vuoden 1907 Haagin rauhankonferenssi myrkyllisten aineiden käyttökieltoa koskevassa sopimuksessa. Myös Suomi on liittynyt tähän sopimukseen (SopS 11/24).

Ensimmäisen maailmansodan seurauksena syntyi Kansainliiton puitteissa ainut voimassaoleva suoranaisesti kemiallisten aseiden käyttöä koskeva kansainvälinen sopimus eli vuonna 1925 hyväksytty Geneven pöytäkirja tukehduttavien, myrkyllisten tai muiden samankaltaisten kaasujen sekä bakteriologisten keinojen käytön kiellosta sodassa. Suomi liittyi Geneven pöytäkirjaan vuonna 1929 (SopS 23/1929).

Geneven pöytäkirjan soveltaminen on lähes maailmanlaajuista, ja sen osapuolena on tällä hetkellä 130 valtiota. Vaikka Geneven pöytäkirja on ollut erittäin merkittävä kemiallisten aseiden kieltoa koskevan kansainvälisen oikeuden kehittymisen kannalta, se on osoittautunut sisällöltään puutteelliseksi. Pöytäkirja kieltää valtioilta kemiallisten aseiden käytön, mutta se ei kiellä kemiallisten aseiden hallussapitoa tai kehittämistä. Geneven pöytäkirjan avulla ei siten kyetä estämään kemiallisten aseiden leviämistä. Lisäksi useat pöytäkirjan osapuolet ovat tehneet siihen varauman, jonka mukaan pöytäkirjan kemiallisten aseiden käyttöä koskeva kielto lakkaa olemasta voimassa, mikäli toinen valtio käyttää sodassa niitä vastaan kemiallisia aseita.

Geneven pöytäkirjan heikkoutena on edelleen se, että se ei sisällä pöytäkirjan täytäntöönpanon valvontaa sopimusvaltioissa mahdollistavaa todentamismekanismia eikä myöskään järjestelmää pöytäkirjan soveltamista tai tulkintaa koskevien riitojen ratkaisemista varten. Pöytäkirjan tulkinnasta on ollut kiistaa, erityisesti mitä tulee kysymykseen sen soveltamisesta mellakantorjunta-aineiden, kuten kyynelkaasun käyttöön sodankäyntivälineenä.

Geneven pöytäkirjan on laajalti katsottu ilmentävän kansainvälistä tapaoikeutta. Asiasta ei kuitenkaan ole saavutettu yksimielisyyttä. Esimerkiksi Yhdysvallat liitti pöytäkirjaa koskevaan ratifiointiinsa vuonna 1975 lausuman, jossa se katsoi ettei pöytäkirja koske kyynelkaasun tai kasvinsuojeluaineiden käyttöä.

Toinen merkittävä kansainvälinen sopimus on vuoden 1972 biologisia ja bakteriologisia aseita koskeva sopimus eli yleissopimus bakteriologisten (biologisten) ja toksiiniaseiden kehittämisen, tuottamisen ja varastoimisen kieltämiseksi ja niiden hävittämiseksi, joka syntyi ennen kaikkea Vietnamin sodan johdosta. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1972, ja se tuli voimaan 1975 (SopS 14―15/75). Myös biologisten aseiden kieltosopimuksen heikkous on todentamisjärjestelmän puuttuminen, joka on erityisesti geeniteknologian nopean kehittymisen myötä käynyt yhä ilmeisemmäksi.

Kemiallisten aseiden kieltosopimus ei korvaa vaan täydentää edellä mainittuja vuoden 1925 Geneven pöytäkirjaa sekä vuoden 1972 bakteriologisia ja biologisia aseita koskevaa yleissopimusta, joten niiden asettamat velvoitteet sitovat edelleen sopimusten osapuolia.

2.1.Tavoitteet

Yleissopimus on ensimmäinen kansainvälinen aseidenriisuntasopimus, jonka tavoitteena on kokonaisen aseluokan hävittäminen. Sillä pyritään kokonaan poistamaan mahdollisuus käyttää kemiallisia aseita sodassa tai uhata kemiallisten aseiden käytöllä. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi sopimuksen määräykset kieltävät kemiallisten aseiden kehittämisen, tuotannon, hankkimisen, varastoimisen, säilyttämisen sekä niiden välilliset tai välittömät siirrot mille tahansa vastaanottajalle.

Yleissopimuksen määräykset velvoittavat sopimusvaltiot hävittämään määräajassa kaikki olemassaolevat kemialliset aseensa ja niiden tuotantolaitokset. Sopimuksella luodaan myös tehokas kansainvälinen valvontamekanismi, jonka avulla voidaan todentaa, ettei mikään valtio riko sopimusvelvoitteitaan.

Yleissopimukseen sisältyvä täydellinen kemiallisia aseita koskeva kielto ei aseta valtioita eriarvoiseen asemaan. Millään sopimusvaltiolla ei ole oikeutta pitää hallussaan tai käyttää kemiallisia aseita. Tässä suhteessa sopimus poikkeaa esimerkiksi ydinaseiden leviämisen estämisestä vuonna 1968 tehdystä ydinsulkusopimuksesta (SopS 10―11/70), joka sallii määrätyille valtioille ydinaseiden hallussapidon.

Tämän täydellisen kiellon tueksi yleissopimus sisältää kattavan todentamisjärjestelmän. Tehokkaan todentamisjärjestelmän sisällyttämisen kansainväliseen aseidenriisuntasopimukseen on merkittävä edistysaskel, ja kieltosopimuksen todentamisjärjestelmän voidaan odottaa muodostuvan esikuvaksi muille aseidenriisuntasopimuksille.

Tehokkaan kemiallisia aseita koskevan kansainvälisen valvonnan avulla pyritään myös edistämään rauhanomaista kemian alan yhteistyötä.

2.2.Yleissopimuksen keskeinen sisältö

Yleissopimus, josta yleisesti käytetään englanninkielistä lyhennettä CWC (Chemical Weapons Convention) sisältää 24 artiklaa ja kolme yksityiskohtaisia määräyksiä sisältävää liitettä, jotka ovat yleissopimuksen erottamaton osa. Yleissopimuksen artikloihin ei ole sallittua tehdä varaumia, mikä varmistaa yleissopimuksen yhdenmukaisen noudattamisen eri sopimusvaltioissa.

Yleissopimuksen keskeisin määräys on täydellinen kemiallisten aseiden kieltäminen, niiden kehittäminen, tuottaminen, varastointi ja käyttö mukaan luettuina. Sopimus velvoittaa sopimusvaltiot hävittämään kansainvälisen valvonnan alaisena kaikki olemassaolevat kemialliset aseensa ja niiden tuotantolaitokset pääsäännön mukaan kymmenen vuoden kuluessa yleissopimuksen voimaantulosta.

Yleissopimus sisältää yksityiskohtaiset määräykset sopimuksen täytäntöönpanon valvonnasta. Tätä valvontaa eli todentamista suorittamaan sopimuksella perustetaan uusi kansainvälinen järjestö, Kemiallisten aseiden kieltojärjestö (Organization for the Prohibition of Chemical Weapons, OPCW), jonka päämaja sijaitsee Haagissa Alankomaissa. Järjestön korkein päättävä elin on sopimusvaltioiden konferenssi, joka kokoontuu säännöllisesti vuosittain ja tarvittaessa erityisistuntoihin.

Keskeinen osa sopimusta on sopimusvaltioiden velvollisuus antaa järjestölle yksityiskohtaiset ilmoitukset sopimuksen tavoitteiden kannalta merkityksellisestä toiminnasta kemian alalla. Ensimmäiset ilmoitukset sopimusvaltioiden tulee antaa 30 päivän kuluessa yleissopimuksen voimaantulon jälkeen, jonka jälkeen niitä on täydennettävä vuosittaisilla ilmoituksilla. Ilmoitusten pohjalta OPCW:n tarkastajat voivat sopimuksen määräysten mukaisesti suorittaa tarkastuksia sellaisiin rauhanomaisen kemian teollisuuden laitoksiin, jotka tuottavat kemiallisten aseiden valmistamiseen soveltuvia yleissopimuksen kemikaaliliitteissä mainittuja kemikaaleja.

Yleissopimuksen noudattamisen varmistamiseksi jokaisella sopimusvaltiolla on oikeus ehdottaa yleissopimuksen haastetarkastuksen toimittamista missä tahansa laitoksessa tai paikassa toisen sopimusvaltion alueella. Haastetarkastusten toimittamiseksi yleissopimus sisältää yksityiskohtaisia määräyksiä. Niiden nojalla haastetarkastus voidaan toimittaa missä tahansa sopimusvaltiossa lyhyellä varoitusajalla. Yleissopimuksella pyritään myös edistämään rauhanomaista kemian alan yhteistyötä ja poistamaan kemian alan kansainvälistä kauppaa koskevia rajoituksia.

2.3.Yleissopimuksen turvallisuuspoliittinen vaikutus Suomelle

Suomella ei ole kemiallisia aseita, eikä sillä ole myöskään ollut tarkoitusta hankkia niitä.

Yleissopimuksen turvallisuuspoliittinen vaikutus Suomelle on johdettavissa sopimuksen yleisestä turvallisuutta lisäävästä vaikutuksesta. Toteutuessaan sopimus tulee merkittävästi vähentämään kaikkien maiden kohdalla vaaraa siitä, että niitä vastaan käytettäisiin tai uhattaisiin käyttää kemiallista asetta sotilaallisesti merkittävällä tavalla. Kemiallisten aseiden käytöltä suojautumiseen tähän saakka käytettyjä määrärahoja voidaan pidemmällä aikavälillä tämän seurauksena jossain määrin kohdentaa uudelleen. Kemiallisten aseiden käyttöä esimerkiksi terrorismissa ei kuitenkaan voida täysin sulkea pois mahdollisuuksista, joten suojelututkimus ja suojavarusteiden hankinta tulee edelleen säilyttää riittävällä tasolla.

2.4.Vaikutukset Suomen kemian teollisuuteen

Suomessa ei tällä hetkellä ole merkittävässä määrin sellaista kemian teollisuutta, joka käyttäisi yleissopimuksen kemikaaliliitteen kolmessa luettelossa mainittuja kemikaaleja tai lähtöaineita. Luettelokemikaaleja käytetään kuitenkin eräissä laitoksissa. Lisäksi yleissopimuksen ilmoitusvelvollisuudet ja myöhemmässä vaiheessa mahdollisesti myös tarkastukset koskevat eräitä orgaanisia kemikaaleja, joita koskevat yleissopimuksen mukaiset tuotantorajat ylittäviä laitoksia Suomessa on tällä hetkellä noin viisi kappaletta. Ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvien laitosten määrä saattaa vaihdella tuotannollisten tekijöiden johdosta.

2.5.Sopimuksen suhde Suomen lainsäädäntöön

Yleissopimuksen on katsottava edellyttävän erillistä aineellista lainsäädäntöä, koska sen täytäntöönpanovelvoitteet koskettavat suurelta osin yksityistä teollisuustoimintaa kemian alalla. Yleissopimuksen edellyttämien tietojen ja vuosittaisten tuotantomäärien ynnä muiden tietojen keräämisestä on Suomessa vakiintuneesti säädetty lailla. Vastaavia ilmoitusvelvollisuuksia on toiminnanharjoittajalle asetettu esimerkiksi kemikaalilaissa (744/89) .

Yleissopimuksen mukaiset tarkastus- ja valvontaoikeudet sisältävät varsin pitkälle meneviä oikeuksia kansainvälisen tarkastusryhmän jäsenille. Vastaavista tarkastusoikeuksista on Suomessa säädetty laintasoisilla säännöksillä, esimerkiksi ydinenergialain (990/87) 63 §:ssä, joka on säädetty perustuslainsäätämisjärjestyksessä.

Yleissopimuksen edellyttämien tietojen keräämistä koskevien tai yleissopimuksen mukaisten tarkastusten edellyttämien säännösten sisällyttäminen olemassa olevaan lainsäädäntöön on todettu vaikeaksi, koska olemassaolevien järjestelmien, esimerkiksi kemikaalilain mukaisen kemikaalirekisterin tarkoitusperät ovat toiset. Tästä syystä yleissopimuksen täytäntöönpanemiseksi ehdotetaan säädettäväksi erityinen laki, johon otettaisiin keskeisten yleissopimuksen sisältämien velvoitteiden edellyttämät säännökset.

3.1.Taloudelliset vaikutukset

Kemiallisten aseiden kieltosopimuksen toimeenpanosta aiheutuvat taloudelliset vaikutukset Suomelle ovat kahdenlaisia. Ensinnäkin kieltosopimusta valvovan Kemiallisten aseiden kieltojärjestön OPCW:n tultua perustetuksi yleissopimuksen voimaantulon myötä Suomelle aiheutuu jäsenmaksuvelvoite. Tähän asti on maksettu järjestön perustamista pohjustavan valmistelevan komission tilapäisen sihteeristön ylläpidosta aiheutuvat vastaavat kustannukset. Toiseksi Helsingin yliopiston yhteyteen perustettava Kemiallisen aseen kieltosopimuksen valvontalaitos on tarkoitus rahoittaa ulkoasiainhallinnon määrärahoista. Nämä kustannukset tulevat olemaan jatkoa tähän asti vastaavalla tavalla rahoitetulle Helsingin yliopiston yhteydessä toimineelle kemiallisen aseen tutkimusprojektille eli niin sanotulle CW-projektille.

Suomen jäsenmaksuosuus OPCW:n talousarviosta määräytyy YK:n jäsenmaksuasteikon mukaisesti. Suomen osuus on tällä hetkellä 0,57 prosenttia. Koska OPCW:n toimintaan osallistuvien sopimusvaltioiden lukumäärä ei ainakaan aluksi tule vastaamaan YK:n vastaavaa jäsenmäärää, on ilmeistä, että Suomen jäsenmaksuosuus tulee olemaan korkeampi. Jäsenmaksuosuuden suuruuteen vaikuttaa myös sopimuksen ratifioivien valtioiden koostumus.

OPCW:n vuoden 1995 talousarvion suuruus, joka perustuu tässä vaiheessa valmistelevan komission pääsihteerin arvioon, tulee olemaan noin 150 miljoonaa Alankomaiden guldenia eli noin 443 miljoonaa markkaa. Suomen 0,57 prosentin osuuden mukaan Suomen maksuosuus tulisi olemaan tästä noin 2,5 miljoonaa markkaa. Ottaen huomioon edellä todetut jäsenkunnan kokoon ja koostumukseen liittyvät epävarmuustekijät, on maksuosuudeksi vuoden 1995 valtion tulo- ja menoarvioon ulkoasiainministeriön taholta ehdotettu varattavaksi 3 915 000 mk momentille 24.99.66. Vuonna 1994 on Suomen jäsenmaksuosuutena valmistelevalle komissiolle suoritettu edellä mainitulta momentilta 579 864 mk.

Suomen kansallisena viranomaisena, joka edustaa maata OPCW:ssa ja huolehtii Suomen sisäisen valvonnan järjestämisestä, toimisi ulkoasiainministeriö. Kansallisena valvontaelimenä, jonka tehtävänä on toimia ulkoasiainministeriön toimeksiannosta asiantuntijaviranomaisena kemiallisten aseiden valvontaa koskevissa asioissa tulisi toimimaan Kemiallisen aseen kieltosopimuksen valvontalaitos, joka aloitti toimintansa Helsingin yliopiston konsistorin alaisena erillislaitoksena 1 päivästä syyskuuta 1994 alkaen. Asiantuntijaviranomainen muun muassa kokoaa ja analysoi sopimuksen perusteella kerättävän valvontatiedon maassa sekä järjestää tarvittavan laboratorio- ja koulutustoiminnan. Valtaosa laitoksen tehtävistä koostuu erilaisesta tutkimus- ja analysointitoiminnasta ja suoranaisesti yleissopimuksen kansallisesta täytäntöönpanosta aiheutuvien tehtävien osuuden arvioidaan jäävän vähäiseksi.

Valvontalaitos on tarkoitus perustaa Helsingin yliopiston orgaanisen kemian laitoksen yhteydessä vuodesta 1973 toimineen CW-projektin seuraajaksi sen tämänhetkisiä tehtäviä osin laajentaen. Kuten CW-projektia, myös valvontalaitosta on tarkoitus rahoittaa valtion talousarvion ulkoasiainhallinnon määrärahoista. Osa rahoitusta pyritään edelleen hankkimaan maksullisen palvelutoiminnan kautta.

Vuodelle 1994 on CW-projektille varattu ulkoasiainhallinnon momentilla 24.99.26.1 yhteensä 3 384 000 mk. Lisäksi on kehitysyhteistyömäärärahoista momentilta 24.30.66.3 rahoitettu 800 000 markalla projektin järjestämää kehitysmaakemistien koulutusta. Edelleen maksullisen palvelutoiminnan vastikkeena on Sveitsiltä saatu noin 1 000 000 mk.

Vuoden 1995 talousarvioesitystä valmisteltaessa on valvontalaitoksen lisääntyvät tehtävät huomioiden momentille 24.99.26.1 esitetty varattavaksi 3 930 000 mk. Samoin on lähdetty siitä, että edellä mainitut varat kehitysyhteistyömäärärahoista ja maksullisesta palvelutoiminnasta olisivat käytettävissä entiseen tapaan. Vuodelle 1996 on tässä vaiheessa arvioitu tarvittavan 5 400 000 mk sekä vuosille 1997 ja 1998, kullekin 5 800 000 mk momentilta 24.99.26.1.

3.2.Organisaatio- ja henkilöstövaikutukset

Ulkoasiainhallinnon osalta ei ole sopimuksen voimaansaattamisen jälkeen ennakoitavissa välittömiä organisaatio- tai henkilöstövaikutuksia. Ministeriössä ja ulkomaanedustuksessa eli erityisesti Suomen Haagin suurlähetystössä pyritään sopimuksen toimeenpanosta ja OPCW:n perustamisesta aiheutuva lisätehtävien tarve hoitamaan mahdollisimman vähäisin henkilölisäyksin olemassaolevan organisaation puitteissa.

Edellä mainitun valvontalaitoksen palveluksessa toimisi vuonna 1995 yhteensä 15 henkilöä, jotka toimisivat pääosin erilaisissa kemiallisten aseiden tutkimukseen ja analysointiin liittyvissä tehtävissä. Vuoden 1995 jälkeen valvontalaitoksen henkilöstöä tulisi täydentää nykyisten arvioiden mukaan. Viime vaiheessa tehtävien lisäystarve joudutaan arvioimaan sen mukaan, millaisiksi OPCW:n toimeksiannosta suoritettavat analyyttiset tehtävät muodostuvat ja mitkä tulevat tältä pohjalta olemaan kansallisten viranomaisten tehtävät.

3.3.Ympäristövaikutukset

Koska yleissopimus edellyttää olemassaolevien kemiallisten aseiden hävittämistä mahdollisimman vähän ympäristöä saastuttavalla tavalla, yleissopimuksen voidaan arvioida vähentävän vanhoista ja hylätyistä kemiallisista aseista aiheutuvien ympäristökatastrofien vaaraa. Suomen lähialueiden osalta on toisaalta merkittävää, että yleissopimuksen velvoitteet eivät koske meriin ennen 1 päivää tammikuuta 1985 upotettuja kemiallisia aseita. Täten yleissopimuksen muun muassa upotettujen aseiden hävittämistä koskevat velvoitteet eivät koske heti toisen maailmansodan jälkeen Itämereen upotettuja kemiallisia aseita.

4.1.Sopimusneuvottelut Geneven aseidenriisuntakonferenssissa

Yleissopimuksen neuvottelemisesta on vastannut YK:n alainen Geneven aseidenriisuntakonferenssi (Conference on Disarmament, CD). Neuvotteluihin ovat osallistuneet hieman alle 40 CD:n jäsenvaltiota sekä lisäksi noin 40 CD:n huomioitsijavaltiota, joihin Suomi kuuluu.

Yleissopimusta koskevien neuvottelujen taustana on ollut vuoden 1925 Geneven pöytäkirja ja siihen liittyvät puutteet. Pöytäkirja kieltää kaikkien kemiallisten aseiden käytön, mutta ei niiden valmistamista eikä varastointia. Moni sopimuksen 130 osapuolesta on varannut mahdollisuuden vastata kemiallisin asein toteutettuun hyökkäykseen, mikä on tehnyt Geneven pöytäkirjasta käytännössä ainoastaan ensikäytön kieltosopimuksen.

Neuvottelut Geneven pöytäkirjan sisältämiä tiukemmista kemiallisten aseiden kehittämistä, tuotantoa ja varastointia koskevista kielloista alkoivat 1960-luvun lopulla. Kemiallisia ja biologisia aseita koskevien neuvottelujen tultua erotetuksi toisistaan saavutettiin sopimus biologisia aseita koskevasta käyttökiellosta varsin nopeasti eli vuonna 1972. Kemiallisia aseita koskevat neuvottelut saivat lisävauhtia 1980-luvulla, jolloin Irak käytti kemiallisia aseita paitsi Irania, myös omia kansalaisiaan vastaan. Viimevaiheessa CWC:n syntyä vauhdittivat vuonna 1991 Irakin uhkaukset kemiallisten aseiden käytöstä Persianlahden sodassa.

Neuvotteluja CWC:n aikaansaamiseksi käytiin CD:ssä intensiivisesti yli 20 vuoden ajan. Sopimustekstistä päästiin yksimielisyyteen syyskuussa 1992. Sopimusneuvotteluissa oli ratkaistavana useita yksittäisiä vaikeita kysymyksiä. Merkittävä ongelma oli kysymys tarkastustoiminnasta kieltosopimuksen noudattamisen todentamiseksi. Asevarastoja ja tuotantolaitoksia on yhä useissa maissa. Myös siviiliteollisuudella saattaa olla sellaisia tuotantoprosesseja ja raaka-aineita, joita voidaan käyttää kemiallisten taisteluaineiden tuotantoon. Ratkaisuna neuvotteluissa päädyttiin suhteellisen tunkeileviin tarkastusmenettelyihin. Neuvostoliitto liittolaisineen vastusti pitkään alueillaan suoritettavaa tarkastustoimintaa.

Kysymys täydellisestä ja välittömästä käyttökiellosta sopimuksen voimaantulon jälkeen muodostui myös erääksi neuvottelujen vaikeimmista. Kysymys oli tällöin niistä noin 10―15 vuodesta, joiden oletettiin kuluvan olemassaolevien kemiallisten aseiden varastojen hävittämiseen. Yhdysvallat koetti yhdessä Neuvostoliiton kanssa vaikuttaa siihen, että kemiallisia aseita tuolloin hallussaan pitävillä olisi oikeus säilyttää pienehkö osa varastoistaan kunnes kaikki ne maat, joilla oli mahdollisuus käyttää kemiallisia aseita, olivat liittyneet sopimukseen. Vastustus tällaiselle menettelylle oli muiden maiden, erityisesti kehitysmaiden, taholta kuitenkin voimakasta. Yhdysvallat luopui lopulta vaatimuksistaan ja sittemmin myös Neuvostoliitto. Sopimukseen päästiin siten täydellisestä kiellosta ja 10 vuoden hävitysjaksosta, jota tietyin sopimuksen määrittämin edellytyksin voidaan jatkaa enintään viidellä vuodella.

Myös kysymys tiettyjen kemiallisten aineiden vientivalvonnasta muodostui neuvotteluissa vaikeaksi. Kehitysmaat edellyttivät, että sopimusvaltioiden kesken oli luovuttava kaikesta valvonnasta sen jälkeen, kun sopimus on tullut voimaan. Viejämaat eivät kuitenkaan voineet hyväksyä, että kaikkien tuotteiden vientivalvonnasta luovuttaisiin välittömästi. Kompromissina sovittiin, että sopimusvaltiot tarkistavat kansallisia vientivalvontamääräyksiään siten, etteivät ne olisi ristiriidassa sopimuksen tavoitteiden kanssa. Tästä määräyksestä ei aiheudu muutoksia Suomen vientivalvontaa koskevaan sääntelyyn tai käytäntöön.

Kemiallisten aseiden kieltosopimuksen voimaantuloa asetettiin valmistelemaan komissio, jonka tekninen sihteeristö toimii Haagissa. Komissio aloitti työnsä helmikuussa 1993, ja Suomi osallistuu aktiivisesti sen työhön. Komission tehtävänä on valmistella OPCW:n perustamista Haagiin.

Suomella on ollut tieteellis-teknologisen panoksen ansiosta merkittävä rooli sopimuksesta käydyissä CD-neuvotteluissa. Suomen osallistuminen näkyy erityisesti sopimuksen todentamista ja sitä koskevaa analytiikkaa koskevissa sopimuksen osuuksissa.

Vuonna 1973 Suomen hallitus päätti ryhtyä rahoittamaan Helsingin Yliopiston kemian laitoksen yhteyteen perustettavaa CW-projektia ja tukemaan tällä tavoin sopimuksen neuvotteluprosessia saattamalla kemiallisten aseiden todentamista koskevat viimeisimmät tieteellis-teknologiset tiedot neuvottelijoiden käyttöön.

Vielä 1970-luvulla tiedettiin suhteellisen vähän kemiallisten aseiden tieteellisistä ja teknisistä ominaisuuksista. Maat, joilla oli kyseinen tieto hallussaan, eivät jakaneet sitä. Suomi päätti tuossa tilanteessa ryhtyä tukemaan sotilaallisten organisaatioiden ulkopuolista kemiallisia aseita koskevaa avointa tutkimusta perustamalla erityisen tutkimusprojektin, ''Research Project on the Disarmament of Chemical Weapons'', eli niin sanotun CW-projektin. Projektin toiminnat ja työstä saadut tulokset sovittiin julkisiksi.

Vuodesta 1977 alkaen Suomi antoi CW-projektin tutkimustulokset CD:n käyttöön. Vuosittain julkaistiin satoja sivuja tutkimustuloksia, niin sanottua Finnish Blue Book -sarjaa, joka on tarkoitettu sekä tieteelliseen käyttöön että muiden asiantuntijoiden hyödynnettäväksi. Julkaisut sisältävät muun muassa yksityiskohtaista tieteellistä informaatiota 200 kemiallisesta taisteluaineesta.

CW-projektin ansiosta Suomen panos kemiallisia aseita koskevissa neuvotteluissa on ollut kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua.

4.2.Asian valmistelu Suomessa

Ennen Suomen allekirjoitusta suoritettiin lokakuussa 1992 yleissopimuksesta lausuntokierros, johon osallistuivat oikeusministeriö, puolustusministeriö, valtiovarainministeriö, kauppa- ja teollisuusministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, Teknillinen tarkastuskeskus sekä Tilastokeskus. Kaikki lausunnonantajat kannattivat yleissopimuksen allekirjoittamista. Suomi allekirjoitti yleissopimuksen Pariisissa tammikuussa 1993 järjestetyssä diplomaattikonferenssissa.

Yleissopimuksen edellyttämistä lainsäädäntömuutoksista pyydettiin huhtikuussa 1993 lausuntoa kaikilta ministeriöiltä. Useissa lausunnoissa ehdotettiin yleissopimuksen voimaansaattamiseksi laadittavan oma lainsäädäntönsä sen sijasta, että yleissopimuksen edellyttämät lainsäädäntömuutokset olisi tehty voimassaolevaan lainsäädäntöön.

Hallituksen esityksen on valmistellut virkamiestyöryhmä, jossa ovat olleet edustettuna ulkoasiainministeriö, oikeusministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, puolustusministeriö ja kauppa- ja teollisuusministeriö sekä Kemianteollisuus ry ja Helsingin yliopistossa toimiva CW-projekti. Yleissopimuksen edellyttämän vientivalvonnan osalta on kuultu kauppa- ja teollisuusministeriön asettamaa vientivalvontaneuvottelukuntaa. Lisäksi luonnoksesta hallituksen esitykseksi on pyydetty lausuntoa ministeriöiltä, tullilaitokselta, rajavartiolaitokselta, lääkelaitokselta sekä Teollisuuden ja Työnantajain keskusliitolta, Kaupan Keskusliitolta ja Kemianteollisuus ry:ltä.

1.1.Yleissopimus

I artikla sisältää yleissopimuksen keskeiset velvoitteet. Sopimusvaltiot eivät saa missään olosuhteissa kehittää, tuottaa, hankkia, varastoida tai säilyttää kemiallisia aseita taikka siirtää niitä välillisesti tai välittömästi kenellekään. Sopimusvaltiot eivät saa missään olosuhteissa käyttää kemiallisia aseita tai ryhtyä mihinkään niiden käyttöä valmisteleviin sotilaallisiin toimenpiteisiin. Sopimusvaltiot eivät myöskään saa avustaa muita toimimaan tavalla, joka on yleissopimuksen mukaan sopimusvaltiolta kiellettyä.

Sopimusvaltiot, joiden omistuksessa tai hallinnassa taikka lainkäyttövallan tai valvonnan alaisuudessa on kemiallisia aseita, sitoutuvat hävittämään nämä aseet sopimuksen määräysten mukaisesti.

Sopimusvaltiot sitoutuvat sopimuksen määräysten mukaisesti hävittämään myös kaikki kemiallisten aseiden tuotantolaitokset. Sopimusvaltiot sitoutuvat myös olemaan käyttämättä mellakantorjunta-aineita sodankäyntimenetelmänä.

Suomella ei ole eikä ole ollut kemiallisia aseita tai niiden tuotantolaitoksia, joten Suomelle sopimuksesta ei aiheudu hävittämisvelvoitteita.

II artiklassa määritellään tärkeimmät yleissopimuksessa käytetyt käsitteet ja niiden kriteerit. Keskeisiä ovat kemiallisten aseiden määritelmä sekä niiden tarkoitusten määritteleminen, joita yleissopimuksella ei kielletä.

Kemialliset aseet on määritelty laajasti. Määritelmä kattaa myrkylliset kemikaalit ja niiden lähtöaineet sekä näiden levittämiseen suunnitellut ammukset ja laitteet. Tärkein kriteeri on käyttötarkoitus. Jos myrkyllistä kemikaalia käytetään kemiallisena aseena, kuuluu kemikaali yleissopimuksen täyskiellon piiriin. Määritelmän piiriin kuuluvat myös kaikki välineistöt, joita on tarkoitus käyttää yhdessä edellä mainittujen ammusten ja laitteiden kanssa.

Tarkoituksiksi, joita yleissopimus ei kiellä, määritellään artiklassa teolliset, maatalous-, tutkimus-, lääketieteelliset, farmaseuttiset tai muut rauhanomaiset tarkoitukset. Yleissopimuksen mukaan ovat sallittuja myös tarkoitukset, jotka suoraan liittyvät suojautumiseen kemiallisilta aseilta sekä sellaiset sotilaalliset tarkoitukset, jotka eivät ole yhteydessä kemiallisen aseen käyttöön sodankäynnin välineenä. Myös lainvalvonta ja kansalliset mellakoiden torjuntatoimet ovat sallittuja tarkoituksia.

III artikla sisältää määräykset ilmoituksista, joita sopimusvaltioiden tulee tehdä sopimuksen toimeenpanoa valvovalle Kemiallisten aseiden kieltojärjestölle. Sopimusvaltioiden tulee 30 päivän kuluessa yleissopimuksen voimaantulosta ilmoittaa järjestölle, onko sen omistuksessa, hallinnassa taikka lainkäyttövallan tai valvonnan alaisuudessa kemiallisia aseita ja ilmoittaa hallussaan olevien kemiallisten aseiden tarkka sijainti ja kokonaismäärä sekä yleinen suunnitelma niiden hävittämiseksi. Vastaavat tiedot on toimitettava kaikista kemiallisten aseiden tuotantolaitoksista.

Artiklan määräyksiä ei sovelleta kemiallisiin aseisiin, jotka on haudattu maahan sopimusvaltion alueelle ennen 1 päivää tammikuuta 1977 taikka jotka on laskettu mereen ennen 1 päivää tammikuuta 1985. Täten sopimuksen mukaista ilmoitusvelvollisuutta ei sovelleta mahdollisiin Itämereen ennen vuotta 1985 laskettuihin kemiallisiin aseisiin.

IV artikla sisältää määräykset III artiklan mukaisesti ilmoitettujen kemiallisten aseiden hävittämisestä. Hävittämistä koskevat yksityiskohtaiset määräykset sisältyvät todentamisliitteen IV osan A osastoon. Artiklan mukaan sopimusvaltiot sitoutuvat päästämään OPCW:n tarkastajat välittömästi niihin paikkoihin, joissa sopimusvaltio on ilmoittanut säilyttävänsä kemiallisia aseita. Sopimusvaltiot sitoutuvat olemaan siirtämättä aseita muualle kuin kemiallisten aseiden hävityslaitoksiin, joihin tulee taata pääsy järjestön tarkastajille. Sopimusvaltiot sitoutuvat myös saattamaan edellä mainitut laitokset yleissopimuksen mukaisen todentamisjärjestelmän piiriin.

Kemiallisten aseiden hävittäminen on aloitettava kahden vuoden kuluessa yleissopimuksen voimaantulosta kunkin kemiallisia aseita omistavan sopimusvaltion osalta. Aseiden hävittämisessä on noudatettava todentamisliitteessä määriteltyä hävittämisjärjestystä. Liitteen mukaan vähintään 20 prosenttia kemiallisista aseista on hävitettävä viiden vuoden kuluessa sopimuksen voimaantulosta. Seitsemän vuoden kuluessa on aseista oltava vastaavasti hävitettynä 45 prosenttia. Kaikki kemialliset aseet on hävitettävä kymmenen vuoden kuluessa yleissopimuksen voimaantulosta.

Todentamisliite sisältää eräitä poikkeuksia kymmenen vuoden pääsäännöstä. Sopimusliitteen IV osan A osastoon 24 kappaleen mukaisesti sopimusvaltio voi, mikäli se katsoo, ettei sillä ole tarvittavia teknisiä ja taloudellisia mahdollisuuksia tuhota kemiallisten aseiden varastojaan kymmenen vuoden määräajan kuluessa, anoa järjestön hallintoneuvostolta pidennystä aseiden hävittämiselle asetettuun määräaikaan. Lopullisen päätöksen määräajan pidentämisestä tekee sopimusvaltioiden konferenssi hallintoneuvoston suosituksen pohjalta. Mahdollisen määräajan pidennyksen tulee olla mahdollisimman lyhyt, ja kaikissa tapauksissa kemialliset aseet tulee hävittää 15 vuoden kuluessa sopimuksen voimaantulosta.

Edellä III artiklan osalta todetut poikkeukset niiden kemiallisten aseiden osalta, jotka haudattu maahan sopimusvaltion alueelle ennen 1 päivää tammikuuta 1977 taikka jotka on laskettu mereen ennen 1 päivää tammikuuta 1985, koskevat myös hävittämisvelvollisuutta.

V artikla koskee kemiallisten aseiden tuotantolaitoksia. Artiklan toteuttamista koskevat yksityiskohtaiset määräykset sisältyvät todentamisliitteen V osaan.

Kemiallisten aseiden tuotantolaitoksia omistavat sopimusvaltiot sitoutuvat saattamaan tuotantolaitokset yleissopimuksen soveltamisjärjestelmän piiriin. Sopimusvaltioiden on suljettava kaikki kemiallisten aseiden tuotantolaitoksensa viimeistään 90 päivää sen jälkeen, kun yleissopimus on sopimusvaltion osalta tullut voimaan. Tämän jälkeen tuotantolaitokset on hävitettävä todentamisliitteen sisältämien yksityiskohtaisten menettelytapojen ja hävittämisjärjestyksen mukaisesti. Sopimusvaltion on aloitettava hävittäminen vuoden kuluessa sopimuksen voimaantulosta omalta osaltaan, ja se on saatettava päätökseen kymmenen vuoden kuluessa yleissopimuksen voimaantulosta. Sopimusvaltioilla on oikeus muuttaa tuotantolaitokset myös laitoksiksi, joissa hävitetään kemiallisia aseita. Tällaiset laitokset on hävitettävä, kun niitä ei enää käytetä mainittuun tarkoitukseen ja joka tapauksessa viimeistään, kun on kulunut kymmenen vuotta yleissopimuksen voimaantulosta asianomaisen valtion osalta.

Mikäli kemiallisten aseiden hävittämistä käsittelee sopimusvaltioiden välinen kahden- tai monenvälinen sopimus, tulee järjestön harkita toimenpiteitä, joiden avulla vältetään sopimusjärjestelmien päällekkäisyys. Tässä harkinnassa arvioidaan erillissopimuksen määräysten riittävyys ja kattavuus verrattuna yleissopimuksen määräyksiin. Tämä määräys on merkittävä erityisesti Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välillä vuonna 1990 tehdyn kahdenvälisen sopimuksen kannalta.

Hävittämisestä aiheutuvista kustannuksista vastaavat ne asianomaiset sopimusvaltiot, joiden hallussa tai valvonnan alaisuudessa kemialliset aseet tai niiden tuotantolaitokset ovat.

VI artikla sisältää määräykset toiminnasta, joka ei ole yleissopimuksen nojalla kiellettyä. Sopimusvaltioilla on oikeus sopimuksen määräyksiä noudattaen kehittää, tuottaa, säilyttää siirtää ja käyttää myrkyllisiä kemikaaleja ja niiden lähtöaineita tarkoituksiin, joita yleissopimuksessa ei kielletä. Näiden tarkoitusten määritelmä sisältyy yleissopimuksen II artiklaan.

Artiklan mukaan sopimusvaltioiden on saatettava yleissopimuksen kemikaaliliitteen kolmessa luettelossa mainitut myrkylliset kemikaalit ja niiden lähtöaineet sekä näitä aineita käsittelevät laitokset OPCW:n suorittamien yleissopimuksen mukaisten todentamistoimien alaisiksi. Todentamistoimet vaihtelevat luettelokemikaalien ja lähtöaineiden kemiallisten aseiden valmistamisen kannalta aiheuttaman riskin mukaan. Yksityiskohtaiset todentamismenettelyt määritellään todentamisliitteen VI―VIII osassa.

Todentamisjärjestelmän perustana VI artiklan mukaisissa tarkastuksissa ovat sopimusvaltioiden antamat yleissopimuksen kannalta asiaankuuluvaa kemian teollisuutta koskevat eli kemikaaliluettelossa mainittuja kemikaaleja käsitteleviä tuotantolaitoksia koskevat ilmoitukset. Ilmoitusten pohjalta OPCW tarkastaa, että laitosten toiminta on sopusoinnussa yleissopimuksen asettamien velvoitteiden kanssa.

Yleissopimuksen mukaiset todentamistoimet eivät rajoitu pelkästään kemikaaliliitteen luetteloissa mainittuja kemikaaleja käsitteleviin tehtaisiin tai laitoksiin. Ne koskevat myös muita yleissopimuksen tarkoituksen eli kemiallisten aseiden kieltämisen kannalta asiaankuuluvia laitoksia. Tässä tarkoituksessa todentamisliitteen IX osassa määrätään, että sopimusvaltioiden tulee myös ilmoittaa laitokset, jotka tuottavat sopimuksessa määritellyn raja-arvon ylittävän määrän erillisiä orgaanisia kemikaaleja, joita ei ole sisällytetty kemikaaliliitteen luetteloihin. Suomessa ei ole merkittävässä määrin kemian teollisuutta, joka tuottaisi kemikaaliliitteen 1―3 luettelossa mainittuja kemikaaleja, mutta sitä vastoin Suomessa on eräitä laitoksia, jotka tuottavat edellä mainittuja erillisiä orgaanisia kemikaaleja määriä, jotka ylittävät yleissopimuksessa määritellyt raja-arvot. Lisäksi eräitä 3 luetteloon kuuluvia kemikaaleja tuodaan Suomeen.

Näitä muita tuotantolaitoksia koskevat yleissopimuksen mukaan tässä vaiheessa ainoastaan ilmoitusvelvollisuudet. Yleissopimuksessa määrätään kuitenkin, että näitä tuotantolaitoksia ryhdytään tarkastamaan neljännen vuoden alusta yleissopimuksen voimaantulosta lukien, ellei sopimusvaltioiden konferenssi päätä toisin.

VII artikla sisältää määräykset kansallisista toimista sopimuksen täytäntöönpanemiseksi. Kunkin sopimusvaltion tulee valtiosääntönsä mukaisesti kieltää luonnollisia ja oikeushenkilöitä ryhtymästä toimintaan, joka on yleissopimuksen mukaan kielletty, rikoslainsäädännön säätäminen mukaan luettuna. Yleissopimuksen määräysten edellyttämät kiellot on Suomessa tarkoitus saattaa voimaan rikoslakiin tehtävillä muutoksilla. Jokaisen sopimusvaltion tulee myös antaa muille sopimusvaltioille tarpeellista oikeusapua helpottaakseen I artiklan velvoitteiden täytäntöönpanoa.

Artiklan 4 kappaleen mukaan jokaisen sopimusvaltion tulee nimetä tai perustaa kansallinen viranomainen, jonka tehtävänä on toimia tehokkaana yhdyssiteenä järjestön ja sopimusvaltion välillä. Suomen kansalliseksi viranomaiseksi on tarkoitus nimetä ulkoasiainministeriö, jonka apuna toimii Helsingin yliopiston kemiallisen aseen kieltosopimuksen valvontalaitos.

VIII artikla sisältää yleissopimuksen institutionaaliset määräykset. Sopimuksella perustettavan Kemiallisten aseiden kieltojärjestön OPCW:n päämajan sijaintipaikaksi määrätään Haag Alankomaissa. Järjestön toimielimiä ovat sopimusvaltioiden konferenssi, hallintoneuvosto ja tekninen sihteeristö. Järjestön toiminnasta aiheutuvat kulut jaetaan artiklan mukaan sopimusvaltioiden kesken Yhdistyneiden Kansakuntien maksuosuusjärjestelmän mukaisesti.

Sopimusvaltioiden konferenssin muodostavat kaikkien sopimusvaltioiden edustajat. Se on järjestön korkein päättävä elin, jolla on toimivalta puuttua kaikkiin yleissopimuksen soveltamiseen liittyviin kysymyksiin. Konferenssi kokoontuu säännöllisiin istuntoihin vuosittain. Se voi myös tarpeen vaatiessa pitää erityisistuntoja.

Hallintoneuvosto koostuu 41 sopimusvaltion edustajasta, joiden toimikausi on kaksi vuotta. Hallintoneuvosto on yleissopimuksen toimeenpaneva elin, ja se vastaa toiminnastaan sopimusvaltioiden konferenssille. Hallintoneuvoston kokoonpano määräytyy YK:n alueellisia ryhmiä vastaavalla tavalla, ja sen kokoonpano on seuraava:

Yksi hallintoneuvoston paikka kiertää Aasian, Latinalaisen Amerikan ja Karibian kesken. Kukin maaryhmä päättää omassa keskuudessaan edustajistaan hallintoneuvostossa. Teollisuuskriteerein valittavien valtioiden tulee edustaa alueensa merkittävimpiä maita kemian teollisuuden kannalta, ottaen kuitenkin huomioon myös muut alueelliset tekijät.

Tekninen sihteeristö toimii pääjohtajan alaisuudessa ja sen tulee avustaa sopimusvaltioiden konferenssia ja hallintoneuvostoa. Tekninen sihteeristö huolehtii kaikista yleissopimukseen liittyvistä todentamistehtävistä, joita suorittavat sihteeristöön kuuluvat tarkastajat. Tekninen sihteeristö huolehtii myös erinäisistä yleissopimuksen toimeenpanoon liittyvistä hallinnollisista, oikeudellisista ja taloudellisista asioista.

IX artikla koskee yleissopimuksen noudattamiseen liittyvää yhteistyötä ja tietojenvaihtoa tapauksissa, joissa yleissopimuksen noudattamisesta syntyy epäilyjä. Tällaisissa tapauksissa sopimusvaltioiden tulee ensi sijassa yhteistyössä tietojenvaihdon ja neuvottelujen avulla pyrkiä selvittämään yleissopimuksen soveltamiseen liittyvät epäselvyydet. Sopimusvaltiolla on myös oikeus pyytää hallintoneuvostolta apua tapauksissa, joissa on syytä epäillä yleissopimusta rikotun.

Tärkein ja poliittisesti painavin mahdollisuus yleissopimuksen nojalla on jokaisen sopimusvaltion oikeus pyytää suoritettavaksi haastetarkastuksen suorittamista missä tahansa laitoksessa tai paikassa toisen sopimusvaltion alueella tai alueella, joka on toisen sopimusvaltion lainkäyttövallan tai valvonnan alainen, tarkoituksenaan selvittää mahdolliset yleissopimuksen rikkomukset. Haastetarkastus suoritetaan OPCW:n tarkastajien toimesta viipymättä. Haastetarkastuksia koskevat yksityiskohtaiset määräykset sisältyvät todentamisliitteen X osaan.

Sopimusvaltioilla on oikeus ja velvollisuus ryhtyä kaikkiin käytännöllisiin toimiin todistaakseen yleissopimuksen noudattamisen. Sopimusvaltiolla on velvollisuus sallia pääsy alueelle, johon tarkastusta on pyydetty suoritettavaksi, jolloin ainoa tarkoitus on varmistaa yleissopimuksen noudattamiseen liittyviä tosiseikkoja. Toisaalta sopimusvaltiolla on oikeus suojella arkaluonteisia laitoksia ja estää sellaisen luottamuksellisen tiedon paljastuminen, joka ei liity yleissopimuksen soveltamiseen. Yleissopimus luo näin tasapainon kahden vastakkaisen intressin välille.

Tämä tasapainon tavoittelu ilmenee myös tarkastuskohteeseen pääsyä koskevissa yksityiskohtaisissa määräyksissä. Tarkastettavalla valtiolla on tarkastuspyynnön saapumisesta enimmillään viisi vuorokautta aikaa pitkittää tarkastettavalle alueelle pääsyä, jona aikana voidaan ryhtyä tarvittaviin toimiin sellaisen sotilaallisen ja kaupallisen tiedon suojelemiseksi, jolla ei ole merkitystä yleissopimuksen kannalta.

X artikla sisältää määräykset, joita sovelletaan suojautumiseen kemiallisilta aseilta ja apuun sopimusvaltioille, joita vastaan käytetään kemiallisia aseita tai joita uhataan kemiallisten aseiden käytöllä. Artiklan mukaan sopimusvaltioiden on vuosittain raportoitava OPCW:lle kansallisista suojeluohjelmistaan.

Sopimusvaltiot sitoutuvat valitsemallaan tavalla antamaan järjestön kautta apua suojautumiselle kemiallisilta aseilta. Tämä voi tapahtua joka avustuksella järjestön perustamaan avustusrahastoon, erityisen järjestön ja sopimusvaltion välisen avustussopimuksen kautta taikka ilmoituksella, jossa sopimusvaltio ilmoittaa, minkälaista apua se on pyydettäessä valmis antamaan.

Tilanteessa, jossa sopimusvaltio tarvitsee apua suojautumiselle kemiallisilta aseilta tai niiden käytön uhkalta, tekninen sihteeristö välittää tiedot tarvittavasta avusta asianomaisille sopimuspuolille.

XI artikla koskee taloudellista ja teknologista kehitystä kemian alalla. Yleissopimuksen soveltamisesta ei saisi muodostua estettä kemian alan rauhanomaiselle yhteistyölle. Sopimusvaltioiden kesken ei saa ylläpitää rajoituksia, jotka ovat ristiriidassa yleissopimuksen velvoitteiden kanssa tai jotka saattaisivat rajoittaa tai haitata kemian alan rauhanomaista yhteistyötä, kauppaa ja kehitystä lääketieteen teollisuuden, maatalouden, tutkimuksen taikka farmasian alalla. Artikla sisältää sopimusvaltioille velvoitteen käydä läpi kansalliset kemikaalien kauppaa koskevat rajoituksensa tehdäkseen ne yhteneviksi yleissopimuksen päämäärän ja tarkoituksen kanssa.

XII artikla sisältää määräykset sellaisia tilanteita varten, jossa sopimusvaltion todetaan rikkovan yleissopimusta. Jos sopimusvaltion epäillään rikkoneen yleissopimusta, ja asianomainen sopimusvaltio ei asetetussa määräajassa anna riittävää selvitystä rikkomuksesta, sopimusvaltion yleissopimuksen mukaiset oikeudet ja erioikeudet voidaan peruuttaa. Tilanteissa, joissa yleissopimuksen rikkomukset ovat vakavia, sopimusvaltioiden konferenssi voi suositella sopimusvaltioille kollektiivisia kansainvälisen oikeuden mukaisia toimia. Erityisen vakavissa tapauksissa asia voidaan saattaa YK:n turvallisuusneuvoston käsiteltäväksi.

XIII artikla sisältää määräykset yleissopimuksen suhteesta muihin kansainvälisiin sopimuksiin. Artiklassa todetaan, ettei yleissopimusta saa tulkita tavalla, joka vaikuttaa rajoittavasti tai poikkeavasti valtioiden velvollisuuksiin Geneven vuoden 1925 tukahduttavien, myrkyllisten tai muiden samankaltaisten kaasujen sekä bakteriologisten keinojen kieltämistä sodassa koskevan pöytäkirjan (vuoden 1925 Geneven pöytäkirja) vuoden 1972 bakteriologisten (biologisten) ja toksiiniaseiden kehittämisen, tuottamisen ja varastoimisen kieltämistä ja niiden hävittämistä koskevan yleissopimuksen nojalla.

XIV artikla sisältää määräykset riitojen ratkaisusta yleissopimuksen nojalla. Yleissopimuksen soveltamisesta tai tulkinnasta syntyvät riidat tulee ratkaista yleissopimuksen asiaankuuluvien määräysten sekä Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan mukaisesti.

Riidan osapuolten tulee pyrkiä ratkaisemaan kiista neuvotteluin tai muun rauhanomaisen keinon avulla. Yhteisestä sopimuksesta riita voidaan saattaa Kansainvälisen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Hallintoneuvosto voi tarjota riidan osapuolille hyviä palveluksiaan kehottamalla osapuolia sopimaan riidan tai suosittamalla aikarajaa mille tahansa sovitulle keinolle. Myös sopimuspuolten konferenssi voi tarvittaessa käsitellä riitoja, jotka sopimusvaltio tai hallintoneuvosto on nostanut esille ja tarvittaessa perustaa apuelimen riidan ratkaisuun liittyviä tehtäviä varten.

Konferenssi ja hallintoneuvosto valtuutetaan myös Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksen antamalla valtuutuksella tiedustelemaan Kansainväliseltä tuomioistuimelta neuvoa-antavaa mielipidettä mistä tahansa järjestön toimialaan liittyvästä oikeudellisesta kysymyksestä. Asiasta tulee tehdä sopimus järjestön ja YK:n välille. Artiklan mukainen riitojen ratkaisumenettely ei vaikuta IX artiklaan tai XI artiklan määräyksiin.

XV artikla koskee yleissopimukseen tehtäviä muutoksia. Yleissopimuksen muutokset on käsiteltävä erityisessä muutoskonferenssissa, jonka koollekutsumista vähintään kolmasosan sopimusvaltioista on kannatettava. Konferenssissa muutoksen on hyväksytyksi tullakseen saatava enemmistön sopimusvaltioista antama puoltava ääni eikä yhtään vastustavaa ääntä. Muutokset tulevat kaikkien sopimusvaltioiden osalta voimaan 30 päivää sen jälkeen, kun kaikki muutoskonferenssissa muutoksen hyväksymisen puolesta äänestäneet sopimusvaltiot ovat tallettaneet muutosta koskevan hyväksymis- tai ratifioimiskirjan.

Liitteitä koskeviin hallinnollisiin tai teknisluonteisiin muutoksiin sovelletaan yksinkertaistettua menettelyä. Yksinkertaistettua menettelyä ei voida soveltaa luottamuksellisuusliitettä ja todentamisliitteen haastetarkastuksia koskevien määräysten muuttamiseen.

XVI artiklan mukaan yleissopimus on voimassa rajoittamattoman ajan. Sopimusvaltiolla on oikeus irtisanoa sopimus, jos se katsoo, että sopimuksen soveltamisalaan liittyvät poikkeukselliset tapahtumat vaarantavat sen elintärkeitä etuja. Irtisanominen, joka on tehtävä kirjallisesti muille sopimusvaltioille, tallettajalle, hallintoneuvostolle sekä Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvostolle, tulee voimaan 90 päivän kuluttua. Irtisanomisilmoituksen on sisällettävä selvitys niistä poikkeuksellisista tapahtumista, jotka sopimusvaltio katsoo vaarantavan elintärkeitä etujaan. Irtisanominen ei vaikuta sopimusvaltioiden muihin kansainvälisestä oikeudesta johtuviin velvoitteisiin, erityisesti vuoden 1925 Geneven pöytäkirjan asettamiin velvoitteisiin.

XVII artiklan mukaan yleissopimuksen liitteet ovat erottamaton osa yleissopimusta ja viittaus yleissopimukseen on samalla viittaus sen liitteisiin.

XVIII-XXI artikla sisältävät yleissopimuksen allekirjoittamista ratifioimista, liittymistä ja voimaantuloa koskevat määräykset. Yleissopimus tulee voimaan 180 päivän kuluttua sen jälkeen, kun 65 valtiota on tallettanut ratifioimiskirjansa, mutta aikaisintaan kaksi vuotta sopimuksen avaamisesta allekirjoittamista varten eli 13 päivänä tammikuuta 1995. Voimaantulon jälkeen ratifioivien valtioiden osalta yleissopimus tulee voimaan 30 päivän kuluttua ratifioimis- tai liittymiskirjan tallettamisesta.

XXII artiklan mukaan yleissopimukseen ei saa tehdä varaumia. Liitteisiin ei saa tehdä yleissopimuksen päämäärän ja tarkoituksen kanssa ristiriidassa olevia varaumia.

XXIII artiklan mukaan Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteeri toimii yleissopimuksen tallettajana.

Kemikaaliliite sisältää perusteet, joiden mukaan yleissopimuksen päämäärän ja tarkoituksen kannalta merkitykselliset kemikaalit ja niiden lähtöaineet sijoitetaan kemikaaliluetteloihin. Liite sisältää näillä perusteilla laaditut kolme kemikaaliluetteloa.

Täytäntöönpanoa ja todentamista koskeva liite eli todentamisliite sisältää yksityiskohtaiset todentamista koskevat määräykset. Todentamisliitteen II osa sisältää yleiset todentamiseen liittyvät määräykset. Määräykset koskevat tarkastajien nimeämistä ja hyväksymistä sekä tarkastajille myönnettäviä erioikeuksia ja vapauksia. Tarkastajille tarkastusten yhteydessä myönnettävät erioikeudet ja vapaudet vastaavat diplomaattisille edustajille Wienin diplomaattisia suhteita koskevan mukaan myönnettäviä. Tarkastajille tulee myöntää vähintään kaksi vuotta voimassa olevat monikertaviisumit. Koska tarkastajat ovat kansainvälisen järjestön palveluksessa eivätkä valtion diplomaattisia edustajia, edellyttää Wienin yleissopimuksen (SopS 3―4/1970) mukaisten erioikeuksien ja vapauksien myöntäminen tarkastajille eduskunnan hyväksymistä.

Todentamisliite sisältää myös yksityiskohtaiset määräykset kemiallisten aseiden sekä niiden tuotantolaitosten hävittämisestä. Liite sisältää määräykset kemiallisten aseiden ja niiden tuotantolaitosten hävittämisestä sekä tuotantolaitosten muuttamisesta rauhanomaiseen käyttöön sopivaksi. Edelleen liite sisältää yksityiskohtaiset määräykset menettelytavoista epäillyn kemiallisten aseiden käytön yhteydessä sekä IX artiklan mukaisten haastetarkastusten yhteydessä.

Liitteen X osa koskee haastetarkastuksia. Se sisältää yksityiskohtaiset määräykset tarkastajien valinnasta haastetarkastuksia varten sekä haastetarkastusta koskevan pyynnön laatimisesta ja käsittelystä järjestössä. Edelleen X osa sisältää tarkastuksen kohteena olevan alueen määrittelyä sekä tarkastuksen suorittamista koskevat määräykset.

Tarkastettavalla sopimusvaltiolla on oikeus ohjata tietyssä määrin pääsyä tiettyihin rakennuksiin tai tiloihin haastetarkastuksen yhteydessä suojellakseen luottamuksellista aineistoa, joka ei ole yhteydessä kemiallisiin aseisiin. Tarkastettava sopimusvaltio voi esimerkiksi poistaa luottamuksellisia papereita tai peittää tällaisia laitteita. Osan 49 kappaleen mukaan sopimusvaltion tulee kuitenkin tehdä kaikkensa varmistaakseen, että tilanteissa, jossa tarkastajaryhmältä on evätty pääsy johonkin rakennuksen tai estetty jonkin kohteen tarkastaminen, nämä kohteet eivät liity niihin perusteisiin, joiden nojalla toinen sopimusvaltio on pyytänyt haastetarkastusta.

Luottamuksellisen tiedon suojelua koskeva liite eli luottamuksellisuusliite sisältää perusteet, joiden mukaan yleissopimuksen soveltamiseen liittyviä luottamuksellisia tietoja suojellaan järjestön ja sopimusvaltioiden toimesta.

OPCW:n tulee toimintansa yhteydessä hankkia vain tarvittavat tiedot ja suojella niiden luottamuksellisuutta asianmukaisesti.

Liite sisältää perusteet luottamuksellisen tiedon suojelulle OPCW:n piirissä. Määräykset koskevat tiedon määrittelyä luottamukselliseksi, erilaisten järjestön keräämien tietojen julkistamista sekä luottamuksellisen tiedon käsittelyä ja suojelua järjestössä.

Järjestön palvelukseen tulevien henkilöiden kanssa tehdään henkilökohtaiset salassapitosopimukset, joiden mukaan salassapitovelvollisuus jatkuu myös viisi vuotta työsuhteen päättymisen jälkeen. Liitteessä määritellään myös järjestön henkilökuntaa koskeva yleinen pysyvä vaitiolovelvollisuus.

Sopimusvaltioille luottamuksellisen tiedon suojelua koskevat sallitut toimet määritellään liitteen C osassa. Sopimusvaltiot voivat ryhtyä tarpeellisiin toimiin luottamuksellisen tiedon suojelemiseksi, edellyttäen että valtio täyttää velvoitteensa yleissopimuksen artiklojen ja todentamisliitteen määräysten mukaisesti.

Edelleen liite sisältää määräykset menettelyistä tapauksissa, jossa luottamuksellisuutta todetaan rikotun. Mikäli tällaisessa tapauksessa ovat osallisina sekä järjestö että sopimusvaltio, perustetaan asiaa tutkimaan erityinen sopimusvaltioiden konferenssin nimeämä komissio.

1.2.Voimaansaattamislaki

1 §. Yleissopimuksen voimaansaattaminen. Pykälä sisältää tavanomaisen valtiosopimuksen voimaansaattamissäännöksen.

2 §. Viranomaiset. Pykälä sisältää säännökset yleissopimuksen sekä lain soveltamisesta vastaavista viranomaisista. Ulkoasiainministeriölle kuuluisi ehdotuksen mukaan yleissopimuksen ja lain soveltamisen ylin johto ja valvonta. Ulkoasiainministeriö olisi myös Suomessa yleissopimuksen VII artiklan mukainen kansallinen viranomainen.

Ulkoasiainministeriö toimisi yhteydenpitoyksikkönä suhteessa Kemiallisten aseiden kieltojärjestöön OPCW:hen ja sillä olisi vastuu yleissopimuksen täytäntöönpanosta Suomessa. Ulkoasiainministeriöllä ei kuitenkaan ole käytössään sellaista asiantuntemusta, jota useat yleissopimuksen ja lakiehdotuksen soveltamiseen, esimerkiksi tarkastuksiin ja kemian teollisuutta koskevien tietojen keräämiseen ja lupamenettelyihin liittyvät tehtävät vaativat. Ulkoasiainministeriöön ei ole myöskään tarkoituksenmukaista perustaa hallinnollista yksikköä, joka huolehtisi näistä tehtävistä.

Tämän vuoksi lakiehdotuksen 2 §:n 2 momentissa ehdotetaan, että ulkoasiainministeriö voisi antaa viranomaistehtäviä Helsingin yliopiston kemiallisen aseen kieltosopimuksen valvontalaitokselle. Laitos, joka on Helsingin yliopiston erillislaitos, on aloittanut toimintansa syyskuussa 1994. Valvontalaitoksella ja sen edeltäjänä toimineella CW-projektilla on yli 20 vuoden kokemus kemiallisiin aseiden todentamiseen ja tutkimukseen liittyvissä asioissa.

Yleissopimuksen edellyttämästä kemikaalien vientivalvonnasta vastaisi 3 momentin mukaan kauppa- ja teollisuusministeriö, johon vuoden 1994 aikana on keskitetty erilaisten kansainvälisten vientirajoitusten alaisten tuotteiden vientivalvonta. Puolustusministeriö vastaa kuitenkin puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta 9 päivänä maaliskuuta 1990 annetun lain (242/90) mukaisista viranomaistehtävistä, minkä vuoksi pykälän 3 momenttiin ehdotetaan otettavaksi viittaussäännös mainittuun lakiin.

Yleissopimuksen edellyttämistä lupamenettelyistä vastaisi viranomaisena 4 §:n nojalla lääkelaitos. Pykälän 4 momentissa todettaisiin tämä.

3 §. Tietojenvaihto. Pykälä sisältää säännöksen, jonka nojalla yleissopimuksen ja lakiehdotuksen mukaista viranomaisvalvontaa suorittavalla viranomaisella olisi oikeus saada toiselta viranomaiselta tietoja mahdollisen salassapitovelvollisuuden estämättä. Eri viranomaiset keräävät jo nykyisellään sellaisia kemian teollisuuteen ja kemikaaleihin liittyviä tietoja, joita voidaan käyttää hyväksi koottaessa yleissopimuksen edellyttämiä tietoja. Tällaisia tietoja sisältyy esimerkiksi kemikaalilain (744/89) 58 §:n mukaiseen kemikaalirekisteriin ja sen osarekistereihin. Eri osarekistereitä ylläpitävät työministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, vesi- ja ympäristöhallitus ja Teknillinen tarkastuskeskus. Säännöksellä pyrittäisiin välttämään tarpeetonta päällekkäisyyttä sekä varmistamaan, etteivät erilaiset salassapitosäännökset ole esteenä yleissopimuksen soveltamiselle.

Pykälän 2 momentti sisältää säännöksen, jonka nojalla viranomaiset voisivat luovuttaa ehdotetun lain nojalla saamiaan yleissopimuksen edellyttämiä ja mahdollisesti salassapitovelvollisuuden alaisia tietoja yleissopimuksen VIII artiklassa tarkoitetulle järjestölle ja muiden maiden yleissopimuksen VII artiklan mukaisesti määrätyille kansallisille viranomaisille. Kerättävät tiedot on tarkoitus säätää tarpeellisessa laajuudessa salassapidettäviksi. Yleissopimus sisältää yksityiskohtaisia määräyksiä lähinnä kemian teollisuutta koskevista tiedoista, jotka sopimusvaltion tulee toimittaa OPCW:lle. Edelleen yleissopimuksen VII artikla sisältää yleisen velvoitteen toimia yhteistyössä ja antaa asianmukaista oikeusapua toisille sopimusvaltioille erityisesti helpottaakseen yleissopimuksen I artiklan velvoitteiden täytäntöönpanoa. Oikeusavun osalta laki kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa (4/94) mahdollistaa oikeusavun antamisen myös yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvissa rikosasioissa.

4 §. Luvanvarainen toiminta . Pykälä sisältää säännökset luvanvaraisesta toiminnasta. Yleissopimus edellyttää, että kemiallisten aseiden tuotannon ja käytön kannalta keskeisimpiin kemikaaleihin ja niiden lähtöaineisiin, jotka sisältyvät yleissopimuksen kemikaaliliitteen 1 luetteloon, sovelletaan sopimusvaltioissa varsin tiukkoja rajoituksia. Näitä kemikaaleja saadaan käyttää vain tutkimus-, lääketieteellisiin, farmaseuttisiin tai suojelutarkoituksiin kunkin sopimusvaltion hyväksymässä laitoksessa yleissopimuksen tuotantomäärille asettamien rajoitusten mukaisesti. Edelleen kemikaaleille asetetaan yleissopimuksessa tiukat vienti- ja tuontirajoitukset.

Suomessa 1 luettelon kemikaaleja tuotetaan tällä hetkellä ainoastaan yhdessä laitoksessa. Puolustusvoimien tutkimuskeskus suorittaa kemiallisilta aseilta suojautumista koskevia tutkimuksia käyttämällä 1 luettelossa mainittuja kemikaaleja. Puolustusvoimien tutkimuskeskus on tarkoitus säätää lakiehdotuksen nojalla annettavassa asetuksessa yleissopimuksen todentamisliitteen VI osan määräysten mukaiseksi yksittäiseksi pienimuotoiseksi laitokseksi, joita sopimuksen mukaan saa olla yksi kussakin sopimusvaltiossa. Yleissopimuksen mukaan 1 luettelon kemikaaleja saa tällaisessa laitoksessa käyttää suojelutarkoituksiin yhteensä enintään 1000 kg vuodessa.

Yleissopimuksen soveltamisen kannalta on kuitenkin merkittävää, että yleissopimuksen ilmoittamista ja tarkastuksia koskevat määräykset eivät koske laitoksia, jotka käyttävät 1 luettelon kemikaaleja synteesissä tutkimus-, lääketieteellisiin, farmaseuttisiin tarkoituksiin alle 100 grammaa vuodessa. Tämä vapautus ei kuitenkaan koske suojelutarkoituksia.

Suomessa ei tällä hetkellä käytetä 1 luettelon kemikaaleja tutkimus-, lääketieteellisiin tai farmaseuttisiin tarkoituksiin yleissopimuksen sallimia suurempia määriä. Jotta voitaisiin myös tulevaisuudessa varmistaa yleissopimuksen määräysten toteutuminen sekä ilmoitusvelvollisuuden että laitosten hyväksymisen osalta, lakiehdotuksessa ehdotetaan, että yleissopimuksen 1 luettelon kemikaalien tuotanto, käyttäminen tai hankkiminen Suomessa saatettaisiin lupamenettelyn piiriin, mikäli 1 luettelon kemikaalin määrä laitosta ja toiminnanharjoittajaa kohden ylittäisi 100 grammaa vuodessa. Lakiehdotuksessa käytetty toiminnanharjoittajan käsite vastaa kemikaalilain 14 §:ään sisältyvää määritelmää. Lääkelaitoksen ehdotetaan toimivan lupaviranomaisena ja lupaehdoista ehdotetaan säädettäväksi tarkemmin asetuksella. Asetusehdotuksen mukaisesti luvan myöntämisen edellytyksenä olisi edellä 2 §:n 2 momentissa mainitun valvontalaitoksen puoltava lausunto.

Lupaehdoissa otettaisiin huomioon yleissopimuksen velvoitteet laitoskohtaisten valvontasopimusten tekemisestä sekä 1 luettelon kemikaaleja käsitteleviltä laitoksilta edellytettävistä pysyvistä todentamisjärjestelyistä. Yleissopimuksen mukaan uuden 1 luettelon kemikaaleja käsittelevästä laitoksesta on tehtävä yleissopimuksen mukainen ilmoitus vähintään 180 päivää ennen toiminnan aloittamista.

5 §. Tarkastus- ja valvontaoikeudet . Pykälä sisältää säännökset tarkastusten suorittamisesta yleissopimuksen ja lain soveltamisen toteuttamiseksi. Yleissopimus sisältää määräyksiä kahdentyyppisistä tarkastuksista. Sopimusvaltioiden ilmoittamiin kemian alan laitoksiin ja laboratorioihin voidaan yleissopimuksen mukaan suorittaa niin sanottuja rutiinitarkastuksia. Kaikilla sopimusvaltioilla myös on oikeus esittää tietyssä kohteessa toisessa sopimusvaltiossa suoritettavaksi haastetarkastus. Tarkastusten suorittamisesta vastaavat kaikissa rutiini- ja haastetarkastuksissa sopimuksen noudattamista valvomaan perustettavan Kemiallisten aseiden kieltojärjestön OPCW:n tarkastajat. Yleissopimuksen todentamisliite sisältää yksityiskohtaiset määräykset erityyppisten tarkastusten suorittamisesta.

Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi yleissopimuksen edellyttämistä tarkastuksista sekä sopimuksen velvoitteiden täyttämiseksi mahdollisesti tarvittavista täydentävistä tarkastuksista. Yleissopimuksen mukaisesti edellytettävien tarkastusvaltuuksien laajuuden vuoksi pykälään ehdotetaan sisällytettäväksi myös rajoituksia, joilla pyritään vähentämään tarkastuksista aiheutuvaa haittaa ja osoittamaan tarkastusvaltuuksien ehdottomia rajoja. Pykälän sisältämien tarkastusoikeuksien käyttäminen tarkastusten yhteydessä tapahtuisi aina yleissopimuksen määräysten mukaisesti, ottaen myös huomioon yleissopimuksen sisältämät määräykset muun muassa luottamuksellisen tiedon suojelusta sekä tarkastusten suorittamisessa noudatettavista periaatteista.

Pykälän 1 momentti sisältäisi säännökset yleissopimuksen mukaisten tarkastusten eli VI artiklan mukaisten rutiinitarkastusten ja IX artiklan mukaisten haastetarkastusten suorittamista koskevista oikeuksista. Yleissopimuksen mukaan tarkastuksiin tulee aina osallistua tarkastettavan sopimusvaltion edustaja, joka Suomessa olisi ulkoasiainministeriön tai muun lakiehdotuksen nojalla viranomaistehtäviä suorittamaan määrätyn viranomaisen edustaja, pääsääntöisesti 2 §:n 2 momentissa tarkoitetun Helsingin yliopiston kemiallisen aseen kieltosopimuksen valvontalaitoksen edustaja.

Pykälän 1 momentin 1 kohtaan on ehdotettu sisällytettäväksi oikeus päästä tarkastuksen kohteena olevalle alueelle, rakennukseen, tehtaaseen tai muuhun laitokseen. Rutiinitarkastusten osalta tarkastusten kohteet on määritelty ennalta joko yleissopimuksen edellyttämässä laitossopimuksessa tai sopimusvaltion antamassa laitosta koskevassa ilmoituksessa. Haastetarkastusten osalta tarkastettava kohde ei ole ennalta määrättävissä, vaan tarkastettavan kohteen määrittelystä ja tarkastuksen rajaamisesta sovitaan yksityiskohtaisesti kunkin haastetarkastuksen yhteydessä tarkastettavan valtion ja OPCW:n tarkastajien välillä haastetarkastusta koskevan pyynnön pohjalta. Haastetarkastusten yhteydessä kohdevaltiolla on IX artiklan 11 kappaleen c kohdan mukaan oikeus ryhtyä toimiin suojatakseen sellaisia arkaluontoisia laitoksia ja luottamuksellisia tietoja, jotka eivät liity kemiallisiin aseisiin. Yksityiskohtaisia määräyksiä tällaisista toimista sisältyy todentamisliitteen X osaan sekä yleissopimuksen luottamuksellisuusliitteeseen.

Haastetarkastuksen yhteydessä on tarkastuskohteeseen menevää ja sieltä tulevaa liikennettä tarkkailtava. Tämä voi tapahtua liikenteen kirjaamisella, ajoneuvojen valokuvaamisella tai kemikaalien tunnistamislaitteita käyttämällä. Yleissopimus mahdollistaa myös eri sopimuksesta kohteeseen menevän ja sieltä poistuvan tavaraliikenteen tarkastamisen. Momentin 2 kohdassa ehdotetaan, että Suomeen mahdollisesti kohdistuvien haastetarkastusten yhteydessä voitaisiin tarkastuskohteeseen menevät ja sieltä poistuvat tavaraliikenteessä olevat ajoneuvot tarkastaa.

Pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaan tarkastuksen yhteydessä voitaisiin ottaa tai saada tarvittavat näytteet. Pääperiaatteena on, että näytteet ottaa tarkastettavan laitoksen henkilökunta tai sopimusvaltion edustaja. Jotta voitaisiin kaikissa tilanteissa varmistaa tarkastusten toteutuminen yleissopimuksen tarkoittamassa laajuudessa säännöksessä ehdotetaan lisäksi, että näytteiden tai valokuvien ottaminen voisi tarvittaessa tapahtua myös tarkastajaryhmän toimesta. Tarkastajaryhmä voisi myös edellyttää valokuvien ottamista tarkastettavan laitoksen henkilökunnan toimesta tarkastusten yhteydessä. Valokuvien ottamiseen rinnastettaisiin myös muiden kuvatallennemuotojen, esimerkiksi videokuvauksen käyttö.

Näytteiden ja valokuvien ottamisen kannalta merkityksellisiä ovat yleissopimuksen luottamuksellisuusliitteen määräykset. Sopimusvaltioilla on luottamuksellisuusliitteen mukaan oikeus ryhtyä tarvittaviin yleissopimuksen määräysten mukaisiin toimiin erilaisten luottamuksellisten tilojen, asiakirjojen ja laitteiden suojelemiseksi. Niiden laitosten osalta, joista yleissopimuksen mukaisesti tulee laatia tarkemmat määräykset tarkastuksista määrittelevä laitossopimus, luottamuksellisten tilojen, laitteiden ja asiakirjojen suojelusta sovitaan yksityiskohtaisesti laitossopimuksessa. Haastetarkastusten yhteydessä sopimusvaltioilla on oikeus suojata esimerkiksi peittämällä arkaluonteisia laitteita tai koneita ja poistaa tarkastettavista tiloista luottamuksellisia asiakirjoja, jotka eivät liity kemiallisiin aseisiin tai eivät ole olleet toisen sopimusvaltion haastetarkastusta koskevan pyynnön perusteena.

Pykälän 1 momentin 4 kohdan mukaan mahdollistettaisiin tarvittavien mittalaitteiden tai muiden teknisten laitteiden käyttö tarkastusten yhteydessä. Tarkastajat voivat yleissopimuksen mukaan käyttää mukanaan tuomiaan laitteita. Sopimuspuolten konferenssi hyväksyy luettelon tarkastuksessa käytettävistä laitteista, ja tarkastettavalla sopimusvaltiolla on oikeus tarkastaa maahantuotavat laitteet tarkastajien maahantulon yhteydessä. Yleissopimuksen mukaan tarkastajaryhmä voi myös tarvittaessa käyttää tarkastettavassa laitoksessa olevia laitteita. Tämä edellyttää asiasta sopimista tarkastettavan sopimusvaltion edustajan kanssa. Lakiehdotuksessa on ehdotettu mahdolliseksi myös tarkastettavassa kohteessa olevien mittalaitteiden tai muiden teknisten laitteiden käyttö.

Momentin 5 kohdan nojalla tarkastajille tulisi antaa tarkastuksen suorittamiseksi tarpeelliset tiedot. Velvollisuus antaa tiedot olisi toiminnanharjoittajalla tai tämän palveluksessa olevalla henkilöllä. Yleissopimuksen mukaan tarkastajilla on oikeus tutustua asiaankuuluviin asiakirjoihin ja arkistoihin sekä haastatella tarkastettavan laitoksen henkilökuntaa. Yleissopimuksen mukaan tarkastajien tulee kysyä vain tarkastuksen suorittamisen kannalta tarpeellisia tietoja, jotka tarkastettava sopimusvaltio on yleissopimuksen nojalla velvollinen luovuttamaan. Yleissopimus sisältää määräyksiä myös sen tilanteen varalta, että tarkastettava sopimusvaltio ja tarkastajaryhmä ovat eri mieltä siitä, mitkä tiedot ovat tarkastuksen kannalta tarpeellisia.

Pykälän 1 momentissa säännellyt tarkastukset tapahtuvat aina joko Kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW:n tai toisen yleissopimuksen sopimusvaltion aloitteesta. Jotta kaikissa tilanteissa voitaisiin varmistaa yleissopimuksen noudattaminen Suomessa, ilman OPCW:n tarkastusaloitetta tai toisen sopimusvaltion esittämää haastetarkastuspyyntöä, pykälän 2 momentissa esitetään, että kansallinen viranomainen voisi itsenäisesti toimittaa tarkastuksia lain noudattamisen valvomiseksi. Tällaisten tarkastusten tarve Suomessa on todennäköisesti pieni. Momentin mukaan tarkastuksen suorittamisesta päättäisi ulkoasiainministeriö. Tarkastukset suoritettaisiin yleissopimuksen tarkastuksille määräämiä periaatteita ja käytäntöjä noudattaen.

Hallintomenettelylain (598/82) 15 §:n 1 momentin sisältämän asianosaisen kuulemisperiaatteen mukaisesti tarkastuksen kohteena olevaa toiminnanharjoittajaa pyrittäisiin pykälän 3 momentin mukaisesti kuulemaan ennen tarkastuksen suorittamista. Koska yleissopimus sisältää tiukat aikarajat tarkastusten suorittamiselle, momenttiin on kuitenkin ehdotettu otettavaksi hallintomenettelylain 15 §:n 2 momenttia vastaava säännös, jonka mukaan kuulemista ei tarvitsisi suorittaa, jos kuuleminen vaarantaisi tarkastusten suorittamisen tai rikkoisi yleissopimuksen mukaisia tarkastusvelvoitteita.

Pykälän 4 momentin mukaan tarkastusta ei voitaisi suorittaa yksityisasunnossa. Yksityisasunnossa voitaisiin kuitenkin suorittaa pakkokeinolain (450/87) 5 luvun mukaisin edellytyksin kotietsintä, milloin on syytä epäillä asunnossa harjoitettavan sellaista sopimuksen kieltämää toimintaa, joka on säädetty rangaistavaksi.

6 §. Virka-apu . Yleissopimuksen mukaisten tarkastusten varmistamiseksi ehdotetaan säädettäväksi tavanomaisella virka-apusäännöksellä, että poliisi ja kemikaalien maahantuonnin ja maastaviennin osalta tullilaitos ja rajavartiolaitos olisivat velvoitettuja tarvittaessa antamaan virka-apua. Lisäksi virka-apua antaisivat kemikaalilain (744/89) 2 luvussa mainitut eri valvontaviranomaiset.

7 §. Tiedonantovelvollisuus . Yleissopimus edellyttää säännöllisiä tietoja toteutumisensa kannalta relevantista kemian teollisuudesta. Se edellyttää niin sanottuja alkuilmoituksia, jotka valtion tulee toimittaa 30 päivän kuluessa yleissopimuksen voimaantulosta omalta osaltaan. Lisäksi sopimusvaltiolta edellytetään vuosittaisia ilmoituksia yleissopimuksen kemikaaliliitteessä lueteltujen kemikaalien tuotannon, käsittelyn, kulutuksen, tuonnin sekä viennin määristä. Nämä velvoitteet määritellään tarkemmin yleissopimuksen todentamisliitteessä.

Pykälässä ehdotetaan yleissopimuksen edellyttämien tietojen ilmoittamisesta säädettäväksi tarkemmin asetuksella. Tiedonantovelvoitteet koskevat yleissopimuksen kemikaaliliitteessä mainittuja kemikaaleja sekä eräitä erikseen määriteltyjä kemikaaleja käsittelevää toiminnanharjoittajaa.

8 §. Salassapitovelvollisuus . Yleissopimuksen velvoitteiden edellyttämä valvonta vaatii kemian teollisuutta koskevien tietojen keräämistä sekä Suomessa tapahtuvaa seurantaa varten että toimitettavaksi yleissopimuksen mukaisesti Kemiallisten aseiden kieltojärjestölle. Huomattava osa kerättävästä tiedosta voi sisältää tietoja luovuttavien yritysten ammatti- tai liikesalaisuuksia. Yleissopimuksen luottamuksellisuutta koskeviin periaatteisiin kuuluu, että tietoja käsitellään kaikissa vaiheissa luottamuksellisina. Jotta myös Suomessa tapahtuva tietojen kerääminen aiheuttaisi mahdollisimman vähän vaaraa luottamuksellisten tietojen paljastumisesta tai joutumisesta asiattomaan käyttöön, ehdotetaan voimaansaattamislakiin otettavaksi erityinen salassapitovelvollisuutta koskeva pykälä. Pykälä koskisi sekä Suomessa kerättävien tietojen että Suomeen yleissopimuksen mukaisesti saatavien tietojen salassapitoa.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin velvollisuudesta pitää salassa sellaiset liike- ja ammattisalaisuudet, jotka on saatu tietää tähän lakiin tai yleissopimuksen soveltamiseen liittyvässä tehtävässä. Yleissopimus velvoittaa esimerkiksi tekemään erilaisia ilmoituksia tietyistä kemikaaleista ja laitoksista. Säännös koskee ennen kaikkea Suomessa toimivia valvontaviranomaisten ja sopimuksen valvonnassa avustavien muiden yhteisöjen palveluksessa olevia henkilöstöä. Tarvittavia kemiallisia selvityksiä voidaan joutua teettämään myös muilla kuin viranomaisilla. Luvallisesti tietoja saisi käyttää yleissopimuksen edellyttämien tehtävien hoitamiseksi.

Pykälän 2 momentti koskisi tietoja, jotka on saatu Kemiallisten aseiden kieltojärjestöltä. Yleissopimuksen mukaan sopimusvaltiolla on oikeus saada järjestölle toimitettuja tietoja muun muassa tietyistä kemiallisista tuotantolaitoksista. Osa näistä tiedoista voidaan sopimuksen niin sanotun luottamuksellisuusliitteen mukaisesti määritellä eriasteisesti luottamuksellisiksi ja kukin sopimusvaltio on velvollinen käsittelemään näitä tietoja niille määrätyn luottamuksellisuusasteen mukaisesti. Suomen järjestelmässä on ilmeisesti tarkoituksenmukaisinta säätää näitä tietoja koskeva salassapitovelvollisuus.

9 §. Kemiallisten aseiden kieltosopimuksen salassapitovelvollisuuden rikkominen . Pykälä koskee lain 8 §:ssä ehdotetun salassapitovelvollisuuden rikkomista niissä tapauksissa, joissa tekijänä on muu kuin rikoslaissa virkamieheksi tai julkisyhteisön työntekijäksi määritelty henkilö. Tällaisia henkilöitä voivat olla esimerkiksi tarkastuksiin asiantuntijoina osallistuvat henkilöt. Samoin salassapidettäviä tietoja voivat joissakin tapauksissa saada ulkopuoliset asiantuntijat jonkin selvityksen tekemiseksi tai lausunnon valmistelemiseksi.

Rikoslain kokonaisuudistuksen toisen vaiheen yhteydessä rikoslain ulkopuoliset salassapitovelvollisuuden rikkomista koskevat säännökset korvataan rikoslakiin otettavilla rangaistussäännöksillä. Jos voimaansaattamislaki tulee voimaan yhtäaikaisesti kuin mainittu rikoslain uudistus tai sen jälkeen, ehdotettu rangaistussäännös on tarpeeton ja se voidaan joko kumota tai korvata viittauksella rikoslain salassapitoa koskeviin säännöksiin.

10 §. Kemikaalien tuonti ja vienti . Yleissopimus säätelee kemiallisten aseiden valmistamisen kannalta tärkeiden kemikaalien ja lähtöaineiden tuontia ja vientiä. Yleissopimuksen tarkoituksia varten nämä kemikaalit ja lähtöaineet on määritelty yleissopimuksen kemikaaliliitteessä. Vaikka yleissopimuksen täytäntöönpano perustuu näihin kemikaaliluetteloihin, sopimuspuolet ovat myös I artiklan sisältämissä yleisissä periaatteissa sitoutuneet olemaan millään tavalla avustamatta yleissopimuksen kieltämää toimintaa.

Suomi on mukana myös muissa kemikaalien vientiä ja tuontia rajoittavissa kansainvälisissä järjestelyissä. Tärkein näistä on niin sanotun Australian ryhmän (AG) mukainen vientivalvonta. Australian ryhmän mukaisista vientirajoituksista on säädetty eräiden tavaroiden vientivalvonnasta 27 päivänä toukokuuta 1994 annetulla asetuksella (413/94) sekä asetuksen nojalla kauppa- ja teollisuusministeriön 27 päivänä toukokuuta 1994 antamalla päätöksellä vientilisensioinnin alaisista tavaroista.

Kemialliset aseet ovat lisäksi puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta annetussa asetuksessa (267/90, muutettu 396/94) tarkoitettuja puolustustarvikkeita, joiden vientivalvonta kuuluu puolustusministeriölle. Puolustusministeriön vientivalvontaan kuuluvat kemialliset taisteluaineet sekä ohjusteknologian valvontajärjestelyn piiriin kuuluvan laitteiston ja teknologian rinnastamisesta puolustustarvikkeisiin annetun puolustusministeriön päätöksen liitteenä mainitut ohjusten ajoaineina tai ajoaineiden raaka-aineena käytettävät kemikaalit.

Yleissopimuksen edellyttämästä vientivalvonnasta ehdotetaan pykälän 1 momentissa säädettäväksi asetuksella. Asetukseen otettaisiin seuraavassa esitettyjen yleissopimuksen sisältämien kemikaalien vientirajoitusten edellyttämät säännökset.

Yleissopimuksen kemikaaliliite on jaettu kolmeen luetteloon. Liitteen 1 luettelo sisältää kemiallisten aseiden kieltämisen kannalta tärkeimmät kemikaalit ja lähtöaineet, joita koskevat tiukimmat vientirajoitukset. Mainittuja kemikaaleja saa siirtää vain yleissopimuksen sopimusvaltioiden välillä ja vain käytettäväksi tutkimus-, lääketieteellisiin, farmaseuttisiin tai suojelutarkoituksiin. Kemikaaleja ei siirron jälkeen saa siirtää kolmanteen valtioon. Kaikista 1 luettelon kemikaalien siirroista on myös ilmoitettava vähintään 30 vuorokautta etukäteen OPCW:n tekniselle sihteeristölle.

Kemikaaliliitteen 2 luettelo sisältää yleissopimuksen päämäärän ja tarkoituksen kannalta merkittäviä, mutta ei yhtä vaarallisia kemikaaleja kuin 1 luettelo. Tämän luettelon kemikaaleja saa siirtää vain sopimusvaltioiden välillä. Tätä velvoitetta ryhdytään kuitenkin noudattamaan vasta kolmen vuoden kuluttua yleissopimuksen voimaantulosta eli nykyisten arvioiden mukaan vuonna 1998. Ennen edellä mainitun velvoitteen voimaantuloa vaaditaan 2 luettelon kemikaaleista loppukäyttötodistus vietäessä kemikaaleja maihin, jotka eivät ole yleissopimuksen sopimusvaltioita.

Myös siirrettäessä 3 luettelon kemikaaleja muihin kuin sopimusvaltioihin on ryhdyttävä tarpeellisiin toimenpiteisiin, joilla varmistetaan, että kemikaaleja ei käytetä yleissopimuksessa kiellettyihin tarkoituksiin. Tämän varmistamiseksi tulee vietäessä kemikaaleja ei-sopimusvaltioihin edellyttää vastaanottavalta valtiolta todistus, jonka tulee sisältää vastaavat tiedot kuin 2 luettelon kemikaaleja vietäessä vaadittava loppukäyttötodistus.

Jotta vältettäisiin päällekkäinen sääntely, on pykälän 2 momenttiin ehdotettu otettavaksi viittaussäännös maan ulkomaankaupan ja taloudellisen kasvun turvaamisesta annettuun lakiin (157/74) ja sen nojalla annettuihin säännöksiin. Vientivalvontaa koskevien rajoitusten rikkomiseen sovellettaisiin mainitun lain säännöksiä, joiden mukaan rikkomuksiin sovelletaan rikoslain 46 luvun 1―3 §:n rangaistussäännöksiä. Jos rikkomus koskee puolustustarvikkeiden maastavientiä tai kauttakuljetusta, sovellettaisiin asianomaisen lain (242/90) 7 §:n sisältämää rangaistussäännöstä. Näitä säännöksiä sovellettaisiin tapauksiin, joissa rikotaan mainittuja säännöksiä, mutta joissa ei ole kysymys ehdotetun rikoslain 13 luvun 4 a §:n mukaisesta kemiallisen aseen kiellon rikkomisesta. Muussa tapauksessa ehdotettu rangaistussäännös ankaramman asteikon sisältävänä erityissäännöksenä pääsääntöisesti syrjäyttäisi mainitut säännöstelyrikoksia ja puolustustarvikkeiden maastavientiä ja kauttakuljetusta koskeva rangaistussäännökset.

11 §. Valvontaviranomaisen kiellot ja määräykset. Lakiehdotuksen 4 §:n mukaisen luvan hankkimisvelvollisuuden tai 7 §:n mukaisen tiedonantovelvollisuuden noudattamisen varmistamiseksi ehdotetaan, että ulkoasiainministeriöllä ja asianomaisella valvontaviranomaisella olisi oikeus kieltää toiminnanharjoittajaa jatkamasta tai toistamasta säännösten tai määräysten vastaista menettelyä ja määrätä toiminnanharjoittaja muutoin täyttämään 4 §:n ja 7 §:n sekä niiden nojalla annettujen säännösten sisältämät velvoitteet. Lakiehdotuksen 2 §:n 2 momentissa tarkoitetulla laitoksella ei olisi oikeutta asettaa kieltoja tai määräyksiä. Laitoksen hoitamien viranomaistehtävien osalta kiellot tai määräykset asettaisi ulkoasiainministeriö.

12 §. Uhkasakko. Pykälässä ehdotetaan, että valvontaviranomainen voisi tehostaa 11 §:n nojalla antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla. Uhkasakon määräisi maksettavaksi lääninhallitus.

13 §. Asetuksenantovaltuus. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi tavanomainen asetuksenantovaltuus. Yleissopimuksen voimaansaattamisasetukseen on tarkoitus ottaa useita lain soveltamista tarkentavia, muun muassa lakiehdotuksen 2 §:n mukaiseen viranomaisten toimivaltaan, 3 §:n mukaiseen lupamenettelyyn sekä 9 §:n mukaiseen vientivalvontaan liittyviä säännöksiä. Luonnos asetukseksi on esityksen liitteenä.

14 §. Voimaantulo . Lakiehdotuksen 14 § sisältää tavanomaisen voimaantulosäännöksen.

1.3.Laki rikoslain muuttamisesta

Rikoslakiin ehdotettavat muutokset johtuvat yleissopimuksen velvoitteista ulottaa rikoslainsäädäntö koskemaan sopimuksen keskeisimpien rajoitusten rikkomista kun tekijänä on henkilö, jolla kansainvälisen oikeuden mukaan on Suomen kansalaisuus. Velvoitusten täyttäminen edellyttää sekä rikoslain soveltamisalaa koskevan säännöksen että rangaistussäännösten täydentämistä.

1 luvun 3 §:n 2 momentti. Yleissopimuksen VII artiklan 1 kappaleen a kohta velvoittaa sopimusvaltion kieltämään sen lainkäyttövallan alaisuuteen kuuluvia luonnollisia henkilöitä ja oikeushenkilöitä suorittamasta tekoja, joihin sopimusvaltio yleissopimuksen mukaan ei saa ryhtyä. Mainittu kohta velvoittaa nimenomaisesti säätämään tällaisia tekoja koskevat rangaistussäännökset. Artiklan 1 kappaleen c kohta velvoittaa sopimusvaltion ulottamaan nämä säännökset koskemaan tekopaikasta riippumatta kaikkia sopimusvaltiolta kiellettyjä toimia, kun tekijänä on henkilö, jolla kansainvälisen oikeuden mukaan on sopimusvaltion kansalaisuus.

Suomen rikoslakia voidaan nykyisin soveltaa Suomen kansalaisen ja Suomessa pysyvästi asuvan ulkomaalaisen tekemään rikokseen siitä riippumatta, missä rikos on tehty (rikoslain 1 luvun 2 §). Rikoslain uudistamisen yhteydessä lakia on tarkoitus muuttaa siten, että Suomen rikoslain soveltaminen Suomen kansalaisen Suomen ulkopuolella tekemään rikokseen edellyttäisi lisäksi niin sanottua kaksoisrangaistavuutta. Tällä tarkoitetaan sitä, että rikoksen tulee olla rangaistava myös tekopaikan lain mukaan ja siitä on voitava tuomita rangaistus myös tämän vieraan maan tuomioistuimessa. Kerrottu muutosehdotus sisältyy rikoslakiprojektin mietintöön ''Suomen rikosoikeuden soveltamisala'' (Oikeusministeriön lainvalmisteluosaston julkaisu 2/1991). Mietinnön pohjalta on valmistumassa hallituksen esitys, jota vastaavat lainmuutokset voitaneen saattaa voimaan vuoden 1996 alusta.

Muutoksen toteuduttua Suomen lainsäädäntö ei enää täyttäisi yleissopimuksen vaatimuksia, koska silloin edellytettäisiin kaksoisrangaistavuutta eikä ole odotettavissa, että kaikki valtiot ratifioivat sopimuksen ainakaan yhtäaikaisesti Suomen kanssa. Rikoslain soveltamisalaa uudistettaessa luovuttaisiin kokonaan sellaisten rikosten ryhmästä, joihin sovelletaan Suomen lakia tekopaikasta riippumatta, kun tekijä on Suomen kansalainen. Muutoksen jälkeen yleissopimus edellyttäisi, että kemiallisen aseen kiellon rikkominen säädettäisiin sellaiseksi kansainväliseksi rikokseksi, johon nähden noudatetaan niin sanottua universaaliperiaatetta. Universaaliperiaatteella tarkoitetaan sitä, että valtio ulottaa tuomiovaltansa johonkin rikokseen sen tekopaikasta, tekijästä tai tekopaikan lainsäädännöstä riippumatta. Tällaista rangaistussäännöstä voitaisiin siis soveltaa silloinkin, kun tekijä ei ole oman maan kansalainen, teko on tehty asianomaisen valtion alueen ulkopuolella ja vaikka teko ei olisi tekopaikan lain mukaan rangaistava. Suomen lain mukaan universaaliperiaatetta sovelletaan esimerkiksi sotarikokseen.

Vaikka yleissopimus ei tässä vaiheessa edellytäkään universaaliperiaatteen ulottamista kemiallisen aseen kiellon rikkomiseen, tällainen muutos olisi perusteltu ainakin vakavimpien rikkomisten kysymyksessä ollessa. Mainituista syistä ehdotetaan, että Suomen rikoslain soveltamisalaa koskevia säännöksiä jo tässä vaiheessa täydennettäisiin siten, että kemiallisen aseen kiellon rikkomiseen sovellettaisiin universaaliperiaatetta.

Kemiallisen aseen kiellon rikkominen ehdotetaan lisättäväksi rikoslain 1 luvun 3 §:n 2 momentin niiden rikosten luetteloon, joihin voidaan soveltaa Suomen lakia silloinkin, kun tekijänä on ulkomaalainen ja kun teko ei ole tekopaikan lain mukaan rangaistava. Sitä koskeva maininta lisättäisiin momentin 1 kohtaan, jossa nykyisin mainitaan sotarikos, ihmisoikeuksien loukkaaminen, joukkotuhonta ja salahanke joukkotuhontaan.

Muutos merkitsisi sitä, että Suomen rikoslakia voitaisiin soveltaa kemiallisen aseen kiellon rikkomiseen siitä riippumatta, missä rikos on tehty, kuka rikoksen on tehnyt tai onko rikos tekopaikan lain mukaan rangaistava.

4 a §. Sopimuksen keskeisimmät velvoitteet sisältyvät sen I artiklaan. Artiklan mukaan jokainen sopimusvaltio sitoutuu muun muassa siihen, ettei se koskaan missään olosuhteissa

― käytä kemiallista asetta (I artiklan 1 kappaleen b kohta),

― kehitä, tuoda, hanki muutoin, varastoi tai säilytä kemiallista asetta tai välittömästi tai välillisesti siirrä kemiallista asetta kenellekään (I artiklan 1 kappaleen a kohta),

― ryhdy mihinkään kemiallisen aseen käyttöä valmisteleviin sotilaallisiin toimenpiteisiin (I artiklan 1 kappaleen c kohta),

― avusta, rohkaise, tai suostuttele ketään millään tavoin toimimaan tavalla, joka on yleissopimuksen mukaan on sopimusvaltiolta kielletty (I artiklan 1 kappaleen d kohta),

― käytä mellakantorjunta-aineita sodankäyntimenetelmänä (I artiklan 5 kappale).

Niin kuin edellä on todettu, sopimuksen VII artiklan 1 kappaleen a kohta velvoittaa säätämään tällaisia tekoja koskevan rikoslainsäädännön.

Kemiallisen aseen käyttökiellon rikkominen on jo voimassa olevan lain mukaan rangaistavaa sikäli, kun on kysymys tällaisen aseen käyttämisestä sotatoimessa. Rikoslain nykyisen 13 luvun 1 §:n mukaan rangaistaan muun muassa sitä, joka sotatoimessa käyttää Suomea velvoittavassa kansainvälisessä sopimuksessa kiellettyä tai muuta sodankäyntitapaa, asetta tai taisteluvälinettä, joka on omiaan aiheuttamaan tarpeetonta kärsimystä. Sopimuksilla viitataan muun muassa Geneven pöytäkirjaan vuodelta 1925, jolla kiellettiin tukehduttavien, myrkyllisten tai muiden samankaltaisten kaasujen ym. keinojen käyttäminen sodassa. Säännöstä voidaan soveltaa myös sen säätämisen jälkeen tehtyihin Suomea velvoittaviin sopimuksiin. Koska rikoslain säännös koskee vain sotatoimessa tehtyjä tekoja, tarvitaan kuitenkin kemiallisen aseen käyttökiellon muunlaista rikkomista koskeva uusi kriminalisointi.

Myös eräiden I artiklan 1 kappaleen a kohdassa asetettujen kieltojen rikkominen on jo voimassa olevan lain mukaan rangaistavaa. Kemiallisen aseen vientiin ja kauttakuljetukseen voitaisiin ilmeisesti soveltaa puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta annetun lain (242/90) maastavientilupaa koskevaa 2 §:ää sekä aseiden vientiä ja kauttakuljetusta koskevaa 7 §:ää (maastavientirikos). Sopimuksen vastainen toiminta voisi lisäksi mahdollisesti merkitä kemiallisten aineiden käsittelyyn ja kuljetukseen liittyvien säännösten rikkomista. Useimpien tässä kohdassa mainittujen kieltojen rikkominen ei kuitenkaan ole sellaisenaan rangaistavaa, joten myös tämä kohta edellyttää uutta rikoslainsäädäntöä.

Velvollisuus olla ryhtymättä mihinkään sotilaallisiin valmisteluihin kemiallisen aseen käyttämiseksi on kriminalisoinnin kannalta ilmeisesti ongelmallisin. Tällaisen valmisteluun liittyvän menettelyn kriminalisointi on Suomen lainsäädännölle vierasta. Valmistelukriminalisointeja on pidetty hyväksyttävinä vain poikkeuksellisesti, kun valmistelu jo käsittää sinänsä vaarallisia tekoja (esimerkiksi valtiopetoksen valmistelu). Lisäksi on kansainvälisen sopimuksen johdosta säädetty rangaistavaksi joukkotuhonnan valmistelu. Yleissopimuksen edellyttämä valmistelukriminalisointi on sovitettavissa siihen linjaan, joka Suomessa on omaksuttu.

Avustaminen, rohkaiseminen tai taivuttaminen sopimuksessa kiellettyihin toimiin eivät edellytä erillisiä kriminalisointeja, vaan tämä velvoite voidaan täyttää rikoksen osallisuutta koskevien säännösten perusteella.

Mellakantorjuntaan tarkoitetun kemiallisen aineen käyttäminen sodankäyntimenetelmänä (I artiklan 5 kappale) tulee vastaavasti kuin kemiallisen aseen käyttö rikoslain 13 luvun 1 §:n nojalla rangaistavaksi Suomen ratifioidessa yleissopimuksen. Sotarikossäännös tosin edellyttää kielletyn taistelumenetelmän käyttämistä sotatoimessa, joka viittaa konkreettiseen sotilaalliseen operaatioon sodan aikana. Käytännössä mellakantorjunta-ainetta tuskin voi käyttää sodankäyntimenetelmänä sopimuksen tavoitteiden vastaisesti muuten kuin sotatoimessa. Sen vuoksi voimassa olevaa lainsäädäntöä voidaan pitää riittävänä sopimuksen I artiklan 5 kappaleen kriminalisointivelvoitteen osalta.

Yleissopimuksen I artiklan tärkeimmät velvoitteet kemiallisen aseen kiellon toteuttamiseksi muodostavat kokonaisuuden, joka liittyy niin kiinteästi yleissopimuksen tavoitteisiin ja määrittelyihin, että myös sopimuksen edellyttämät kriminalisoinnit on syytä toteuttaa mahdollisimman keskitetysti. Sen vuoksi ehdotetaan, että tarvittavat uudet rangaistussäännökset keskistettäisiin yhteen rikoslakiin otettavaan pykälään. Pykälän sijoittamista rikoslakiin tukee lisäksi se, että kysymyksessä olevat teot vakavuutensa vuoksi vaativat vankeusrangaistusuhan käyttämistä, vaikka sopimus ei sitä sinänsä edellytäkään.

Rikoslain kokonaisuudistuksen toisen vaiheen sisältävä hallituksen esitys (HE 94/1993 vp) on eduskunnan käsiteltävänä. Esitykseen sisältyy muun ohella ehdotus sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan koskevien säännösten uudistamisesta (ehdotettu 11 luku). Tähän lukuun sisältyisivät myös uudet säännökset sotarikoksesta, törkeästä sotarikoksesta ja lievästä sotarikoksesta, joissa on kysymys myös sotatoimessa tapahtuvasta Suomea velvoittavan sodankäyntiä koskevan kansainvälisen sopimuksen määräysten rikkomisesta. Nämä säännökset soveltuisivat vastaisuudessa myös kemiallisen aseen käyttöön sotatoimessa, jos Suomi ratifioi yleissopimuksen. Voimassa olevassa laissa näitä säännöksiä vastaa mainittu rikoslain 13 luvun 1 § sotarikoksesta ja sodankäyntirikkomuksesta. Kemiallisen aseen kiellon edellyttämät keskeisimmät rangaistussäännökset on tarkoituksenmukaista sijoittaa sotarikosta ja rikoksia ihmisyyttä vastaan koskevien säännösten yhteyteen. Koska tätä esitystä tehtäessä ei ole tiedossa, milloin rikoslain kokonaisuudistuksen toisen vaiheen lait tulevat voimaan, tarvittavat rikoslain muutokset ehdotetaan tehtäväksi nykyiseen rikoslakiin. Jos ilmenee, että rikoslain uudistus tulee voimaan ennen yleissopimuksen voimaan saattamista, muutokset on tehtävä uuteen rikoslakiin.

Tarvittava rangaistussäännös ehdotetaan sijoitettavaksi tässä vaiheessa rikoslain 13 lukuun uudeksi 4 a §:ksi. Ehdotettu säännös kemiallisen aseen kiellon rikkomisesta sisältäisi jäljempänä mainituin poikkeuksin kaikkien yleissopimuksen I artiklan 1 kappaleen a―c kohdan ja 5 kappaleen kieltojen rikkomisen. Artiklan 1 kappaleen d kohdan kieltoa vastaavaa rangaistussäännöstä ei ehdoteta, koska nykyiset rikoksen osallisuutta koskevat säännökset riittävät kattamaan tähän kohtaan liittyvän kriminalisointivelvoitteen.

Ehdotettu pykälä sisältää yleissopimuksen edellyttämät uudet kriminalisoinnit. Pykälän soveltaminen edellyttäisi aina yleissopimuksen vastaista menettelyä. Tämä vaatimus toisi tunnusmerkistöön mukaan esimerkiksi yleissopimuksen mukaisen kemiallisen aseen käsitteen ja mellakantorjunta-aineen käsitteen samoin kuin muutkin sopimuksessa määritellyt pykälässä käytetyt käsitteet. Se myös osoittaisi, että rangaistussäännöksiä on tulkittava huomioon ottaen yleissopimuksen tavoitteet. Kemiallisen aseen määrittely sisältyy sopimuksen II artiklan 1 kappaleeseen ja mellakantorjunta-aineen määritelmä saman artiklan 7 kohtaan.

Pykälän 1 kohta koskisi kemiallisen aseen käyttämistä muussa kuin sotatoimessa. Koska nykyinen sotarikosta koskeva säännös koskee vain sotatoimessa tehtyjä tekoja, jotka ovat yleensä vakavampia kuin valtaosa muissa olosuhteissa tehdyistä kemiallisen aseen kiellon rikkomiset, kemiallisen aseen käyttökiellon rikkominen sotatoimessa on syytä sisällyttää sotarikossäännökseen. Jotta tämä tarkoitus ilmenisi selkeästi, ehdotettu säännös kemiallisen aseen kiellon rikkomisesta ei koskisi sotarikoksena arvosteltavaa tekoa.

Toisaalta on tarpeen, että käyttäminen kriminalisoidaan myös silloin kun se tapahtuu muun kuin sotatoimen yhteydessä. Sotatoimella viitataan sodankäyntiin liittyvään operaatioon, mutta yleissopimuksen I artiklan 1 kappaleen sisältämiä kieltoja ei ole sidottu sotatoimeen tai edes sotatilaan tai kriisin uhkaan. Niiden tavoitteena on nimenomaan kemiallisen aseen kieltäminen jo tavanomaisissa oloissa. Ehdotuksen mukaan rangaistavaksi tulee kaikenlainen kemiallisen aseen käyttäminen olosuhteista riippumatta.

Kemiallisen aseen määritelmän mukaan (II artiklan 1 kappale) kemiallisena aseena pidetään joko yhdessä tai erikseen paitsi määrättyjä myrkyllisiä kemikaaleja ja ammuksia ja laitteita, jotka on nimenomaisesti suunniteltu aiheuttamaan kuolemaa tai muuta vahinkoa mainittujen myrkyllisten kemikaalien ominaisuuksilla, myös välineistöä, joka on nimenomaisesti suunniteltu käytettäväksi mainittujen ammusten ja laitteiden kanssa.

Määritelmän perusteella jää jonkin verran epäselväksi, tulisiko kemiallisen aseen käyttönä pitää jo aseen laukaisemista valmistelevia tekoja tai näillä aseilla tapahtuvia harjoituksia. Rajanveto-ongelma ei ole kuitenkaan kovin merkittävä, koska rangaistavuus ulottuu joka tapauksessa myös tällaisiin toimiin. Rangaistuksen määräämisessä voidaan joustavasti ottaa huomioon tekojen eri piirteet.

Pykälän 2 kohta ulottaa kriminalisoinnin kemiallisen aseen hankkimiseen, hallussapitoon, varastointiin ja kuljettamiseen. Hankkimisen tapoina mainittaisiin nimenomaan tällaisen aseen kehittäminen ja tuottaminen, mutta rangaistavaa olisi myös muunlainen hankkiminen. Erityisesti aseen kehittämistä koskevaa kieltoa on järkevää tulkita yleissopimuksen kemian teollisuudelle asettamien vaatimusten ja rajoitusten antamaa taustaa vasten. Kemialliseksi aseeksi soveltuvia myrkkyjä voi syntyä erilaisten prosessien sivutuotteena ja toisaalta myrkkyä, jolla on runsaasti luvallista käyttöä, voidaan käyttää myös aseena.

Hallussapidolla tarkoitetaan samaa kuin rikoslaissa yleensäkin. Varastointi viittaa omaan tai toisen lukuun tapahtuvaan säilyttämiseen siitä riippumatta, onko sitä pidettävä hallussapitona. Kuljetusta tarkoittava kohta osoittaa, että myös toisen toimeksiannosta tapahtuva kemiallisen aseen siirtäminen on rangaistavaa. Rangaistavuus koskee myös sellaista kuljettamista, jossa asetta ei välittömästi toimiteta sen tilaajalle, vaan huolehditaan ainoastaan jostakin kuljetuksen vaiheesta.

Osallistuminen sotilaalliseen valmisteluun kemiallisen aseen käyttämiseksi laajentaa kriminalisoinnin koskemaan myös sellaisia valmistelevia toimia, jotka eivät välittömästi liity kemialliseen aseen laukaisemiseen. Pykälän 1 kohta jo sisältää sellaiset toimet, jotka liittyvät välittömästi aseen harjoitus- tai muuhun käyttöön. Tässä kohdassa on kysymys varhaisemmasta valmistelusta. Valmistelun tulee olla sotilaallista, mikä viittaa toimenpiteisiin, joilla tähdätään kemiallisen aseen sotilaalliseen käyttöön. Sotilaallisen valmistelun sisältöä ei ole yleissopimuksessa erikseen määritelty eikä selostettu, joten käsitteen tulkinnassa on tukeuduttava sopimuksen yleisiin tavoitteisiin. Ei voitane edellyttää, että itse valmistelutoimi on osa sotilasorganisaation toimintaa. Esimerkiksi säätietojen toimittaminen kemiallisen aseen käyttämistä varten voisi olla tällaista sotilaallista valmistelua. Valmistelun on kuitenkin oltava sotilaallista ja tähdättävä nimenomaan kemiallisen aseen käyttämiseen.

Kemiallisen aseen kiellon rikkomista voidaan pitää yleisesti melko vakavana rikoksena, mutta yksittäisten tekojen vaarallisuus voi kuitenkin suuresti vaihdella. Sen vuoksi tarvitaan mahdollisuutta ankariinkin rangaistuksiin. Toisaalta esimerkiksi kemiallisen aseen siirtäminen tai varastointi saattaa yksittäistapauksessa olla suhteellisen lieväksi arvioitava, joten rikkomisesta on voitava tuomita myös melko lieviin rangaistuksiin. Rangaistusseuraamukseksi ehdotetaan vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään kuusi vuotta.

Enimmäisrangaistus vastaa rikoslain uudistamisessa esimerkiksi sotarikoksen ja ihmisoikeuksien loukkaamisen perustekomuodossa käytettyä enimmäisrangaistusta. Erillistä törkeää tekomuotoa koskevaa säännöstä ei ole pidetty tarpeellisena, koska kaikkein vakavimmissa tapauksissa voidaan soveltaa joko yksinomaan tai ehdotetun säännöksen lisäksi muita rangaistussäännöksiä, jolloin enimmäisrangaistus rikoslain 7 luvun 2 §:n mukaan voidaan ylittää enintään kolmella vuodella. Kaikkein törkeimmissä tapauksissa lienee kysymyksessä kemiallisen aseen käytöstä, jolloin sovellettavaksi tulee yleensä törkeää sotarikosta koskeva säännös. Jos kemiallisen aseen käyttö aiheuttaa suurelle ihmismäärälle vakavaa hengen tai terveyden vaaraa, voidaan yleensä lisäksi soveltaa yleisvaarallisia rikoksia koskevia säännöksiä. Ihmisten surmaaminen kemiallista asetta käyttäen taas johtaa henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikoksia koskevien säännösten soveltamiseen.

Yritystä ei ehdoteta rangaistavaksi. Rangaistavuus alkaa jo tietynlaisesta osallisuudesta ja toisaalta esimerkiksi kemiallisen aseen käyttämisen yritys on käytännössä useassa tapauksessa rangaistava pykälän 2 kohdan mukaisena hallussapitona. Kemiallisen aseen hankkimisen yritys merkinnee taas useimmiten syyllistymistä rangaistavaan valmisteluun. Kuljettamisen yritys taas ei sellaisenaan liene rankaisemien arvoinen. Yleissopimus ei myöskään edellytä näin laajaa rangaistavuutta.

Sen estämättä, mitä edellä 1 momentissa on säädetty, voidaan ulkomaalainen tuomita Suomen lain mukaan silloinkin, kun hänen tekemänsä rikos ei ole tekopaikan lain mukaan rangaistava, jos rikos on:

Joka kemiallisten aseiden kehittämisen, tuotannon, varastoinnin ja käytön kieltämistä sekä niiden hävittämistä koskevan yleissopimuksen vastaisesti