31.12.2010

PÄÄTÖKSET, JOIHIN ON HAETTU MUUTOSTA

Energiamarkkinavirasto (jäljempänä myös virasto) on 13.12.2007 antamillaan päätöksillä vahvistanut verkonhaltijoiden noudatettavaksi päätösten liitteessä 1 ilmoitetut menetelmät verkkotoiminnan tuoton ja siirtopalvelusta perittävien maksujen määrittämiseksi 1.1.2008 alkaneella ja 31.12.2011 päättyvällä valvontajaksolla.

Energiamarkkinavirasto on 28.5.2010 antamissaan valituksenalaisissa päätöksissä hylännyt verkonhaltijoiden esittämät vaatimukset viraston 13.12.2007 antamien niin sanottujen toisen valvontajakson vahvistuspäätöksien muuttamisesta. Energiamarkkinavirasto on valituksenalaisissa päätöksissä esittämillään perusteilla katsonut, että toisen valvontajakson hinnoittelun kohtuullisuuden arvioinnissa voidaan soveltaa koko valvontajakson ajan oman pääoman kustannuksen laskennassa viiden prosentin riskipreemiota ja vieraan pääoman kustannuksen laskennassa 0,6 prosentin riskipreemiota. Energiamarkkinavirasto on valituksenalaisissa päätöksissään pitänyt riittävänä, että rahoitusmarkkinoiden tilannetta seurataan ja varmistetaan, että asianosaisten vaatimat preemiot arvioidaan sekä otetaan niiden mahdolliset muutokset huomioon seuraavalle 1.1.2012 alkavalle valvontajaksolle vahvistettavien tuoton ja siirtopalvelusta perittävien maksujen määrittämistä koskevien menetelmien valmistelussa.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

LAUSUNTO

Vaatimukset

Energiamarkkinavirasto on vaatinut, että valitukset hylätään perusteettomina. Energiamarkkinavirasto on lisäksi vaatinut, että asianosaisten tulee pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan tai toissijaisesti, että valittajat velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan virastolle asian suullisen käsittelyn henkilötodistelusta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut 5.000 eurolla korkoineen.

Perusteet

Yleistä

Energiamarkkinavirasto on tehnyt vahvistuspäätöksensä toimivaltansa puitteissa. Se on noudattanut päätöksiä tehdessään sähkömarkkinalain säännöksiä sekä ottanut huomioon myös säännöksiä koskevista lainvalmisteluasiakirjoista ilmenevät perustelut, säännösten taustalla olevan Euroopan yhteisöjen sähkön sisämarkkinadirektiivin 2003/54/EY säännökset ja tavoitteet sekä kohtuullisen tuoton valvontaa koskevan oikeuskäytännön. Energiamarkkinavirasto on niin ikään noudattanut hallintolakia ja suhteuttanut harkintavallan käyttönsä yleisiin hallinto-oikeudellisiin periaatteisiin. Päätökset eivät siten ole perustuneet virheelliseen lain soveltamiseen.

Vahvistuspäätösten muuttamisesta Energiamarkkinavirastossa

Sähkömarkkinalaissa tai sen esitöissä ei ole määritelty, millä perusteilla vahvistuspäätöstä tulisi muuttaa, joten tapauskohtainen harkinta ja perusteiden arviointi on jätetty Energiamarkkinaviraston harkintavaltaan. Virasto ottaa harkintaa tehdessään huomioon sähköverkonhaltijan näkökannan, yhtiöiden asiakkaiden turvan sekä katsoo asiaa koko sähkömarkkinoiden ja niiden erityisvalvonnan toimivuuden kannalta. Harkinta on aina tapauskohtaista ja tapahtuu eri intressejä punniten.

Sähkömarkkinalain tulkinnassa tulee lähteä siitä, että myös asianosaisen hakiessa muutosta vahvistuspäätökseen voidaan muutoksen edellytyksenä pitää olosuhteiden olennaista muutosta. Olosuhteiden muutoksen olennaisuutta arvioitaessa kriteerien tulisi olla varsin tiukat, jotta vahvana pääsääntönä säilyy se, että vahvistuspäätökset ovat voimassa neljä vuotta.

Vahvistuspäätösten muuttaminen perustuen muuhun kuin painavaan syyhyn on poissuljettu vaihtoehto. Valittajien tulisi lisäksi yksilöidä rahoituskriisistä niille tosiasiallisesti aiheutuneet kustannukset esittämällä luotettavat laskelmat.

Etukäteisvalvonnan kantava periaate on se, että neljän vuoden valvontajaksolle annetaan etukäteen vahvistuspäätös, joita valvottavien tulee noudattaa. Energiamarkkinavirasto tekee vahvistuspäätöksen niillä tiedoilla, joita sillä on saatavissa päätöksentekohetkellä. Asianosaisilla on käytettävissään normaali muutoksenhakukeino annettuihin päätöksiin. Valvontamalli sisältää useita eri parametrejä, joista kaikista voidaan ilman aikarajoitusta hakea Energiamarkkinavirastolta vahvistuspäätöksen muuttamista. Näin ollen on mahdollista, että samaa päätöstä koskevia valituksia tulee tuomioistuinkäsittelyyn useita eri kertoja, kuten on esimerkiksi nyt oman pääoman kustannuksen osalta. Miten etukäteisen valvonnan periaatteen sekä ennustettavuuden ja jatkuvuuden periaatteiden kävisi, jos valvontamallin menetelmissä sovellettavat parametrit muuttuisivat kansantalouden ja rahoitusmarkkinoiden vaihteluiden mukaan koko ajan.

Annettujen hallintopäätösten tulisi lähtökohtaisesti olla pysyviä ja niiden muuttamiselle uuden tiedon perusteella on asetettava korkea kynnys.

Sähköverkkotoiminta on luonnollista monopolitoimintaa, joka on myös luvanvaraista. Verkkotoiminta on sen luonne huomioon ottaen erittäin turvattua liiketoimintaa. Sijoituksen riskipitoisuus on vähäinen, rahoituskulut ovat alhaisia ja laitteiston käyttöikä on pitkä. Tuoton kohtuullisuutta arvioitaessa tulisi ottaa huomioon nämä seikat.

Vaikka voitaisiinkin todeta, että olosuhteet ovat olennaisesti muuttuneet finanssikriisin seurauksena, se ei tarkoita sitä, että vahvistuspäätöksiä pelkästään tästä syystä tulisi muuttaa. Valittajien tulisi tämän lisäksi pystyä yksilöimään, että muuttuneet olosuhteet ovat tosiasiallisesti vaikuttaneet yhtiöiden toimintaan niin merkittävästi, että vahvistuspäätösten muuttaminen olisi perusteltua kesken valvontajakson.

Valittajayhtiöiden joukossa on yhtiöitä, joilla ei ole ollut vierasta pääomaa sinä aikana, kun sähköverkkoyhtiöihin on sovellettu etukäteisiä vahvistuspäätöksiä. Pelkkä rahoitusmarkkinoilla tapahtunut olennainen muutos ei edellytä vahvistuspäätösten muuttamista, silloin kun rahoitusmarkkinoiden muutos ei ole olennaisella tavalla vaikuttanut verkonhaltijoihin.

Sähköverkonhaltijoista noin kolmasosa rahoittaa edelleen toimintansa pelkästään oman pääoman ehtoisella rahoituksella. Valittajat eivät ole yksilöineet tai osoittaneet, että verkonhaltijat eivät saa oman pääoman ehtoista rahoitusta nykyisillä korkotasoilla.

Alue- ja jakeluverkonhaltijoille, joilla on korollista velkaa ja niihin perustuvia korko- ja rahoituskuluja vuosien 2008–2009 tilinpäätösten perusteella, on ollut mahdollisuus rahoittaa vieraan pääoman ehtoisesti edullisemmin kuin mitä viraston valvontamallin rahoitusomaisuudelle sallittu kustannus ja nettosuojauskustannukset sallivat alue- ja jakeluverkonhaltijoille vieraan pääoman rahoituskustannuksina.

Tilikausien 2008 ja 2009 perusteella kaikkien alue- ja jakeluverkon haltijoiden korollisen vieraan pääoman määrä on kasvanut noin 8 prosenttia, joten tämän perusteella virasto toteaa, että verkonhaltijat ovat pystyneet saamaan vieraan pääoman ehtoista rahoitusta finanssikriisistä huolimatta.

Oman pääoman markkinariskipreemio

Valituksenalaisissa päätöksissä Energiamarkkinavirasto on perustellut oman pääoman riskipreemion tasoa erityisesti professori Pablo Fernandezin huhtikuussa 2009 tekemällä selvityksellä ja professorien Kallunki ja Sahlström tammikuussa 2010 tekemällä lausunnolla. Niiden perusteella on voitu todeta, että oman pääoman markkinariskipreemiona voidaan edelleen soveltaa viiden prosentin preemiota.

Energiamarkkinavirasto on lisäksi tilannut Deloitte & Touche Oy:ltä (jäljempänä Deloitte) 6.8.2010 valmistuneen selvityksen WACC-mallin ja sen parametrien arvioimiseksi kolmannen valvontajakson suuntaviivoja varten. Selvityksessä on myös käsitelty viraston valvontamallissa sovellettua oman pääoman kustannuksen riskipreemiota ja päädytty esittämään 5 prosentin riskipreemion käyttämistä tulevalla kolmannella valvontajaksolla.

Vieraan pääoman riskipreemio

Energiamarkkinavirasto on valittajia koskevissa vahvistuspäätöksissään perustellut vieraan pääoman kustannuksen preemiota markkinaoikeuden 21.12.2006 annetuilla päätöksillä sekä FIM:n ja PwC:n asiantuntijalausunnoilla.

Kallungin ja Sahlströmin 27.1.2010 päivätyssä lausunnossa sähköverkkotoiminnan vieraan pääoman riskipreemio määritetään siten, että verrokkiryhmän perusteella määritetään 10 vuoden velkakirjan riskipreemio ajankohdalle 20.1.2010. Lausunnossa on esitetty lineaarinen trendi, joka kuvaa riskipreemion ja maturiteetin välistä relaatiota. Tämän trendin perusteella 10 vuoden riskipreemio on 0,62 prosenttia. Professorien mukaan trendin perusteella sekä muut vieraan pääoman riskipreemioon vaikuttavat tekijät huomioiden sähköverkkotoiminnan vieraan pääoman riskipreemioksi saadaan 0,70 prosenttia, olettaen että riskittömänä korkokantana sovelletaan Suomen valtion 10 vuoden viitelainan tuottoa.

Valvontamallissa sallitut kohtuulliset vieraan pääoman kustannukset ja rahoituskustannukset ovat ylittäneet verkonhaltijoiden tosiasialliset toteutuneet korko- ja rahoituskustannukset vuonna 2008 (442.000 eurolla) ja vuonna 2009 (4.206.000 eurolla). Vuoden 2009 osalta valvontamalli olisi sallinut lähes 10 prosenttia korkeammat vieraan pääoman rahoituskustannukset. Mikäli valittajien vaatimukset hyväksytään, niin tällöin valittajille sallitaan lähes 20 prosenttia ylimääräisiä vieraan päoman kustannuksia vuodelle 2009.

Valittajien vetoamassa SEB:n lausunnossa ei esitetä johtopäätöstä tai arviota siitä, mikä voisi olla Suomen alue- ja jakelusähköverkonhaltijoiden vieraan pääoman kustannuksen riskipreemion taso tai vaihteluväli.

Kesken valvontajakson tehtyjen muutosten vaikutus valvontaan

Sekä sähkömarkkinalaissa että maakaasumarkkinalaissa on määritelty valvontajaksojen pituudet sekä niiden aloitusajankohdat. Nämä neljän vuoden pituiset valvontajaksot kulkevat limittäin siten, että sähköverkonhaltijoita koskeva toinen valvontajakso käsittää ajanjakson 1.1.2008–31.12.2011 kun taas maakaasuverkonhaltijoita koskeva toinen valvontajakso asettuu ajalle 1.1.2010–31.12.2013. On selvää, että neljän vuoden valvontajaksolla tulee aina olemaan jonkin verran markkinaheilahteluita.

Mikäli Energiamarkkinavirasto katsottaisiin velvolliseksi muuttamaan sähköverkonhaltijoille annettuja vahvistuspäätöksiä valittajien esittämällä perusteella, romuttaisi se neljän vuoden valvontajakson periaatteen sekä sähköverkko- että maakaasuverkkoyhtiöiden osalta. Kun valvontajaksot kulkevat lain mukaan limittäin, lainsäätäjän tarkoituksena ei voi olla ollut, että valvontajaksoja tosiasiallisessa ratkaisutoiminnassa pilkottaisiin neljää vuotta lyhyempiin jaksoihin ilman painavia perusteita.

Normaalin ratkaisutoiminnan puitteissa rahoitusmarkkinoiden tilanne tullaan ottamaan huomioon valmisteltaessa vahvistuspäätöksiä sähköverkonhaltijoille koskien seuraavaa valvontajaksoa.

Maakaasuverkonhaltijoiden vahvistuspäätöksiin otettuja ratkaisuja ei tule kesken valvontajakson viedä myös sähkömarkkinoita koskeviin vahvistuspäätöksiin automaattisesti, vaan asiaa on aina arvioitava tapauskohtaisesti ja ottaen huomioon sähkömarkkinalain 38 b §:n poikkeuksellisuus hallintomenettelyllisessä päätöksenteossa.

Mikäli vahvistuspäätöksiä nyt muutettaisiin ja markkinoiden tilanne tasaantuisi, olisi viraston oma-aloitteisesti taas muutettava päätöksien sisältämiä preemioita toiseen suuntaan.

Ensimmäistä valvontajaksoa koskevat vahvistuspäätökset ovat edelleen vireillä korkeimmassa hallinto-oikeudessa, ja samoista päätöksistä valitetaan nyt parametrien muutosten osalta markkinaoikeuteen. Markkinaoikeuden antamista päätöksistä molemmilla osapuolilla on edelleen muutoksenhakuoikeus. Energiamarkkinaviraston valvontatehtävä hankaloituu epäselvässä tilanteessa ja asioiden moninkertainen käsittely on pois muilta viranomaistehtäviltä. Sähkömarkkinoiden erityisvalvonnan keskeisten tavoitteiden tasapuolisuuden, jatkuvuuden ja tehokkuuden saavuttaminen vaarantuu.

Koska sähkömarkkinalain 38 b § kuitenkin ainakin muodollisesti mahdollistaa sen, että samasta päätöksestä saadaan tätä kautta aina vireille uusi muutoksenhakukierros, voi tämä johtaa kestämättömään tilanteeseen, jossa lopullisen lainvoimaisen päätöksen saaminen kestää valvonnan kannalta aivan liian kauan.

Valvontajakson päätyttyä viraston tulee sähkömarkkinalain 38 c §:n nojalla antaa niin sanottu valvontapäätös, joka on sidottu vahvistuspäätöksessä määriteltyihin menetelmiin ja parametrien arvoihin. Valvontapäätöksellä viraston tulee velvoittaa verkonhaltijaa joko alentamaan vahvistuspäätöksessä tarkoitettujen menetelmien perusteella määritettyjä siirtopalvelumaksujaan kuluvan valvontajakson aikana sillä määrällä, jolla verkkotoiminnan tuotto on päättyneen valvontajakson kuluessa ylittänyt kohtuullisen tuoton määrän, taikka oikeuttaa verkonhaltija korottamaan siirtopalvelumaksujaan kuluvan valvontajakson aikana sillä määrällä, jolla verkkotoiminnan tuotto on päättyneen valvontajakson kuluessa alittanut kohtuullisen tuoton määrän.

Muutoksenhaun keston vuoksi on mahdollista, ettei virastolla ole käytössään lainvoimaisia vahvistuspäätöksiä siinä vaiheessa, kun valvontapäätökset lain mukaan tulee antaa.

Energiamarkkinavirasto tekee vuosittain jokaiselle yhtiölle erikseen kohtuullisen tuoton laskelman, jonka perusteella verkkoyhtiö saa tietoonsa, kuinka paljon sillä on ylituottoa tai alituottoa, ja voi näin säätää toimintaansa kesken valvontajakson siten, että esimerkiksi ylituotto tasoittuu koko valvontajakson puitteissa. Nämä vuosittaiset laskelmat antavat tärkeää tietoa yhtiöille itselleen niiden toiminnasta ja palvelevat suoraan niiden toimintaa. Mikäli laskemisessa käytettävät menetelmät ovat jatkuvasti muutoksenhaun alaisia, eivät vuotuiset kohtuullisen tuoton laskelmat enää ole luotettavia tai käyttökelpoisia, sillä ne perustuvat vahvistuspäätöksessä määriteltyihin menetelmiin ja parametrien arvoihin.

VASTASELITYS

Valittajat ovat lausuneet vastaselityksessään muun ohella seuraavaa.

WACC-mallilla laskettava tuottovaatimus on verkonhaltijan toteutuneista kustannuksista ja tuotoista erillinen, yleinen ja koko sähköverkkoliiketoimintaa koskeva laskennallinen suure, eikä WACC-mallin parametrien määrittelyssä oteta huomioon yksittäisen verkonhaltijan pääomarakennetta tai todellisia rahoituskustannuksia. WACC-mallilla laskettava sallitun tuoton taso toimii käytännössä niin sanottuna vaihtoehtoiskustannuksena verkonhaltijan arvioidessa verkkoinvestointien tekemistä. Jos mallin riskipreemioita ei muuteta olennaisten markkinamuutosten mukaisesti, ei verkonhaltijoiden ole taloudellisesti kannattavaa investoida sähköverkkoon.

Maailmanlaajuisten finanssikriisin ja valtionlainakriisin pitkäaikaiset ja ehkä jopa pysyvät vaikutukset markkinoiden riskitasoihin ovat riittävän olennaisia muutoksia oikeuttaakseen vahvistuspäätöksen muutokset verkonhaltijoiden vaatimalla tavalla.

Valituksen liitteenä olevasta SEB:n lausunnosta sekä professorien Kallunki ja Sahlström käyttämistä volatiliteettikäyristä ja myös Energiamarkkinaviraston lausuntoon liitetyn Deloitte Oy:n 6.8.2010 päivätyn selvityksen tausta-aineistosta käy selvästi ilmi, että osake- ja rahoitusmarkkinoiden riskitasot sekä volatiliteetti eli markkinavaihtelu ja markkinaliikkeiden suuruus ovat nousseet huomattavasti ennen finanssikriisiä vallinneelta tasolta. Riskitaso on noussut huomattavasti sekä oman pääoman että vieraan pääoman osalta ja aikaisempaa tasoa korkeampi riskitaso on vallinnut jo lähes kolmen vuoden ajan.

Finanssikriisi on vaikuttanut paitsi riskin kasvuun ja sen uudelleenhinnoitteluun, myös valtion obligaatioiden historiallisen matalaan korkotasoon. Vahvistuspäätösten mukaisessa WACC-mallissa riskittömänä korkona käytettävä Suomen valtion 10 vuoden obligaation korko päivitetään vuosittain, joten finanssikriisi on tätä kautta jo vaikuttanut valvontamallissa verkonhaltijoiden sallittua tuottoa laskevasti. Samaan aikaan Energiamarkkinavirasto on kieltäytynyt ottamasta huomioon riskipreemioiden nousua.

Suomalaiset verkonhaltijat eivät kykenisi laskemaan liikkeelle joukkovelkakirjalainoja vahvistuspäätöksissä vahvistettua vieraan pääoman riskipreemiota vastaavalla marginaalilla 0,6 prosenttia. Samoin verkonhaltijat eivät saa rahoitusmarkkinoilta oman pääoman ehtoista rahoitusta vahvistuspäätöksissä vahvistetulla oman pääoman kustannuksella, jota laskettaessa on sovellettu markkinariskipreemiota 5,0 prosenttia.

Tilikausina 2008 ja 2009 alue- ja jakeluverkonhaltijoiden korollisen vieraan pääoman määrä on kasvanut noin 8 prosenttia. Energiamarkkinavirasto päättelee, että verkonhaltijat ovat pystyneet saamaan vieraan pääoman ehtoista rahoitusta finanssikriisistä huolimatta. Tässä virasto vertaa virheellisesti pankkirahoitusta ja muuta välittäjien kautta hankittua korollista vierasta pääomaa suoraan rahoitusmarkkinoilta hankittavaan vieraaseen pääomaan.

Toteutuneet korko- ja rahoituskulut kertovat ainoastaan menneisyydestä, eivätkä anna kuvaa tämän hetken tilanteessa. Lisäksi korko- ja rahoituskulut sisältävät sekä vakuudettomia että vakuudellisia korkokustannuksia sekaisin.

WACC-mallin vieraan pääoman riskipreemio tulee määritellä nimenomaan rahoitusmarkkinoiden, kuten velkakirjamarkkinoiden tai luottojohdannaismarkkinoiden perusteella, kuten esimerkiksi FIM, professorit Kallunki ja Sahlström sekä SEB ovat omissa asiantuntijalausunnoissaan tehneet. Näiltä rahoitusmarkkinoilta suomalaiset verkonhaltijat eivät saa vierasta pääomaa 0,6 prosentin marginaalilla. Esimerkiksi pankit hankkivat rahoitukseen tarvitsemansa pääoman näiltä rahoitusmarkkinoilta. Tällä hetkellä pohjoismaisten pankkien varainhankinnan kustannus 10 vuodessa ylittää selvästi 0,6 prosentin marginaalin.

Energiamarkkinavirasto on aikaisemmin ottanut omasta aloitteestaan maakaasumarkkinoiden taloudellisessa valvonnassa huomioon muutokset sähkönsiirron valvontamallin riskittömässä korossa ja rahoitusomaisuuden kustannuksen käsittelyssä sekä ottanut käyttöön likvidittömyyspreemion. Kaikki nämä tekijät ovat täysin nyt valituksen kohteena oleviin riskipreemioihin rinnastettavissa olevia yleisiä parametreja, eivätkä viraston nyt toteamalla tavalla varsinaisia menetelmiä.

Suhteellisuusperiaate edellyttää, että lainsäädäntö ja alemmanasteinen regulaatio, kuten viranomaisen vahvistuspäätökset, rajoittavat elinkeinonvapautta vain niin paljon kuin on välttämätöntä sääntelyn tavoitteiden, kuten kilpailun toimivuuden ja kohtuullisen ja tasapuolisen hinnoittelun näkökulmasta. Suhteellisuusperiaate asettaa ylärajan sille, mitä viranomaiset saavat tehdä taloudellisen valvonnan kohteena olevien elinkeinonharjoittajien elinkeinonvapauden rajoittamiseksi. Suhteellisuusperiaate ei sen sijaan tarkoita sitä, että säännellyillä toimialoilla sääntelyn tulisi olla niin tiukkaa, että sijoitetulle pääomalle saadaan vähemmän tuottoa kuin vastaavan riskitason omaavilla ei-säännellyillä toimialoilla.

Ellei sovellettavia oman pääoman markkinariskipreemiota ja vieraan pääoman riskipreemiota korjata vastaamaan markkinaolosuhteissa tapahtuneita olennaisia muutoksia, eivät verkonhaltijat saa sijoittamalleen pääomalle sähkömarkkinalain mukaista kohtuullista tuottoa, ja verkonhaltijoiden välttämättömät investoinnit sähköverkkoihin ovat taloudellisesti kannattamattomia.

Kun verkonhaltijat saivat alkuperäiset vahvistuspäätökset tiedoksi, heillä ei voinut olla mitään käsitystä siitä, miten finanssikriisi ja sitä seurannut valtionlainakriisi tulisivat horjuttamaan koko osake- ja rahoitusmarkkinoita. Alkuperäisessä muutoksenhaussa ei siten ollut mitään mahdollisuutta vaatia muutoksia nyt puheena oleviin riskipreemioihin.

Verkonhaltijat olivat jo keväällä 2009 ensimmäisen kerran yhteydessä Energiamarkkinavirastoon liittyen kohonneisiin pääoman kustannuksiin. Jos virasto olisi tuolloin tai myöhemmin oma-aloitteisesti korjannut vahvistuspäätökset, ei asian käsitteleminen olisi millään tavoin haitannut viraston normaalia valvontarutiinia. Nyt käsillä oleva muutoksenhaku ei johdu verkonhaltijoista, vaan viraston omasta toiminnasta eli asian viivyttämisestä ja markkinadatasta suoraan ilmenevien tosiasioiden kieltämisestä.

Energiamarkkinavirasto vetoaa lausunnossaan viraston työrauhaan sen suunnitellessa tulevalle valvontajaksolle vahvistettavia menetelmiä, ja esittää, että virasto arvioi tuolloin myös nyt valituksen kohteena olevia seikkoja. Myös tästä syystä verkonhaltijoiden on ollut pakko hakea muutosta valituksenalaisiin päätöksiin. Kun virasto on kieltäytynyt perusteetta muuttamasta vahvistuspäätöksiä kuluvalla valvontajaksolla, jonka osalta on jo olemassa markkinatietoa esimerkiksi kohonneista vieraan pääoman riskipreemioista, miten verkonhaltijat voisivat odottaa viraston ottavan kohonneet riskipreemiot huomioon sen suunnitellessa valvontajakson 2012–2015 menetelmiä.

LISÄKIRJELMÄ

Energiamarkkinavirasto on toimittanut markkinaoikeudelle lisäkirjelmän.

SUULLINEN KÄSITTELY

Markkinaoikeus on 25.11.2010 toimittanut asianosaisten käsitysten ja ratkaisemiseen vaikuttavien kirjallisten selvitysten sekä henkilötodistelun selvittämiseksi valmistelevan suullisen käsittelyn.

Markkinaoikeus on 9.12.2010 toimittanut valittajien vaatimuksesta suullisen käsittelyn asian selvittämiseksi sekä henkilötodistelun vastaanottamiseksi. Suullisessa käsittelyssä on kuultu todistajina X:ää ja Y:tä.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISUN PERUSTELUT

1. Arvioinnin lähtökohdat

Sähköverkkopalvelujen hinnoittelun ja verkkotoiminnan tuoton kohtuullisuutta koskevassa valvonnassa on Suomessa siirrytty sähkömarkkinalakiin Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/54/EY sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä ja direktiivin 96/92/EY kumoamisesta nojalla tehdyillä muutoksilla (1172/2004) tapauskohtaisesta, jälkikäteisestä valvonnasta kattavaan, kaikkiin verkonhaltijoihin yhtenäisesti kohdistuvaan ja suuressa määrin etukäteisenä pidettävään valvontaan. Edellä mainittu sääntely on tullut voimaan joulukuussa 2004, jolloin Energiamarkkinavirasto on antanut kullekin sähköverkonhaltijalle ensimmäistä valvontajaksoa 1.1.2005–31.12.2007 koskevan vahvistuspäätöksensä.

Kysymyksessä olevien toista valvontajaksoa 1.1.2008–31.12.2011 koskevien vahvistuspäätösten kohtuullisen hinnoittelun valvontamenetelmien pohjana on sähkömarkkinalain 28 §:n mukaisesti muista sähköliiketoiminnoista eriytetyn sähköverkkotoiminnan tase. Vahvistuspäätöksissä vahvistettujen menetelmien mukaan verkkoliiketoiminnalle sallittavan kohtuullisen tuoton laskenta tapahtuu pääpiirteittäin seuraavasti.

Verkkotoimintaan sitoutuneen pääoman määrä lasketaan oikaisemalla verkonhaltijan eriytetyn verkkotoiminnan tasetta, jolloin lopputuloksena saadaan selville verkonhaltijan verkkotoimintaan sitoutunut pääoma jaettuna omaan pääomaan sekä korolliseen ja korottomaan vieraaseen pääomaan (tuottopohjan määritteleminen).

Tuottopohjalle määritetään sitä vastaava sallittu prosentuaalinen tuottotaso käyttäen kiinteää pääomarakennetta ja pääoman keskikustannuksen laskentamallia (sallitun tuottotason määritteleminen).

Verkkotoiminnan toteutunutta tuottoa oikaistaan ottaen huomioon verkonhaltijan sähköntoimituksissa tapahtuneiden keskeytysten aiheuttama haitta vertaamalla vuosittain kyseisen vuoden rahanarvoon määriteltyä verkonhaltijan keskeytyskustannusten vertailutasoa kyseisen vuoden toteutuneisiin keskeytyskustannuksiin. Jakeluverkonhaltijoiden verkkotoiminnan toteutunutta tuottoa oikaistaan ottaen huomioon asetettujen yleisen ja yhtiökohtaisen tehostamistavoitteen toteutuminen.

Verkkotoiminnan oikaistua euromääräistä toteutunutta tuottoa verrataan sitoutuneen pääoman perusteella laskettuun sallittuun euromääräiseen tuottoon.

Sallitun tuottotason määrittelyssä vahvistuspäätöksissä käytetty laskentamalli perustuu siten kohtuullisen tuoton laskennassa pääoman keskikustannuksen (Weighted Average Cost of Capital, jäljempänä WACC) määrittämiseen. Tämä WACC-malli kertoo yrityksen sitoutuneen pääoman keskimääräisen kustannuksen oman ja vieraan pääoman tuottovaatimuksen painotettuna keskiarvona.

Vahvistuspäätösten mukaisessa WACC-mallissa oman pääoman kustannusta arvioidaan niin sanotulla CAP-mallilla (Capital Asset Pricing), jonka mukaan sijoituskohteen tuoton odotusarvo muodostuu riskittömästä tuotosta ja riskilisästä. CAP-mallissa kohtuullinen tuotto muodostuu siten, että riskittömän koron (mallissa Suomen valtion 10 vuoden obligaation korko) päälle lisätään riskilisä, joka muodostuu kertomalla markkinoiden riskipreemio niin sanotulla beeta-kertoimella.

Oman pääoman markkinariskipreemio kuvaa riskittömän koron ja osakesijoituksen tuoton erotusta eli sitä, miten paljon osakkeet ovat tuottaneet yli riskittömän koron. Vahvistuspäätöksissä Energiamarkkinavirasto on käyttänyt oman pääoman markkinariskipreemiona viittä prosenttia.

Vieraan pääoman kustannuksena vahvistuspäätösten mukaisessa WACC-mallissa käytetään riskitöntä korkoa lisättynä vieraan pääoman riskipreemiolla. Vahvistuspäätöksissä on viitattu sähkömarkkinalain esitöihin, joiden mukaan on otettava huomioon, mikä on yrityksen kustannustaso verrattuna kustannuksiin, joihin yrityksellä olisi tosiasiallinen mahdollisuus. Energiamarkkinavirasto on vahvistuspäätöksissä käyttänyt vieraan pääoman riskipreemiona 0,6 prosenttia.

Sähköverkonhaltijoiden toteutunut oikaistu tuotto koko valvontajakson ajalta ei saa ylittää laskennallista suurinta sallittua tuottoa. Mahdollinen yli- tai alituotto on oikaistava seuraavalla valvontajaksolla sähkön siirtohinnoittelun kautta. Yksittäisen vuoden tuoton yli- tai alijäämä voidaan tasata valvontajakson aikana ja koko valvontajakson tuoton yli- tai alijäämä voidaan puolestaan tasata seuraavan valvontajakson aikana.

Direktiivin 2003/54/EY 23 artiklan 2 kohdan mukaan sääntelyviranomaisten on vahvistettava tai hyväksyttävä ennen niiden voimaantuloa ainakin ne menetelmät, joita käytetään seuraavien seikkojen laskennassa tai niitä koskevien ehtojen ja edellytysten vahvistamisessa: a) liittäminen ja pääsy kansallisiin verkkoihin, siirto- ja jakelutariffit mukaan luettuina. Näiden tariffien tai menetelmien on mahdollistettava tarvittavien investointien toteuttaminen verkkoihin niin, että kyseisillä investoinneilla voidaan varmistaa verkkojen toimivuus.

Direktiivin 23 artiklan 4 kohdan mukaan sääntelyviranomaisilla on oikeus vaatia, että siirto- tai jakeluverkonhaltijat tarvittaessa muuttavat muun ohella 2 kohdassa tarkoitettuja tariffeja tai menetelmiä sen varmistamiseksi, että ne ovat oikeasuhteisia ja niitä sovelletaan syrjimättömällä tavalla.

Markkinaoikeus toteaa, että mainitussa direktiivissä ei ole säännöstä tilanteesta, jossa kysymyksessä olevia tariffeja tai menetelmiä muutetaan siirto- tai jakeluverkonhaltijoiden vaatimuksesta tai aloitteesta.

Sähkömarkkinalain 38 a §:n 1 momentin mukaan Energiamarkkinaviraston tulee päätöksellään vahvistaa verkonhaltijan ja järjestelmävastuuseen määrätyn kantaverkonhaltijan noudatettavaksi seuraavat palvelujen ehdot ja palvelujen hinnoittelua koskevat menetelmät ennen niiden käyttöönottamista:
1) menetelmät verkonhaltijan verkkotoiminnan tuoton ja siirtopalvelusta perittävien maksujen määrittämiseksi valvontajakson aikana;
2) verkonhaltijan siirtopalvelun ehdot;
3) verkonhaltijan liittämispalvelun ehdot ja menetelmät liittämisestä perittävien maksujen määrittämiseksi;
4) järjestelmävastuuseen määrätyn kantaverkonhaltijan järjestelmävastuun piiriin kuuluvien palvelujen ehdot sekä menetelmät palveluista perittävien maksujen määrittämiseksi.

Pykälän 3 momentin mukaan vahvistuspäätös, jota sovelletaan 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuihin menetelmiin, on voimassa neljän vuoden pituisen valvontajakson ajan. Muut 1 momentissa tarkoitetut päätökset ovat voimassa toistaiseksi, tai jos erityistä syytä on, päätöksessä määrätyn määräajan.

Sähkömarkkinalain 38 b §:n mukaan Energiamarkkinavirasto voi muuttaa 38 a §:n 1 momentissa tarkoitettua vahvistuspäätöstä antamallaan uudella päätöksellä, jonka käsittely on tullut vireille verkonhaltijan tai järjestelmävastuuseen määrätyn kantaverkonhaltijan hakemuksesta tai sähkömarkkinaviranomaisen omasta aloitteesta. Päätöstä voidaan muuttaa sähkömarkkinaviranomaisen aloitteesta:
1) jos päätöksen kohde on antanut virheellisiä tai puutteellisia tietoja, jotka ovat vaikuttaneet päätöksen sisältöön;
2) jos muutos perustuu lainsäädännön muuttumiseen tai muutoksenhakutuomioistuimen antamaan ratkaisuun;
3) jos muutokseen on painava syy päätöksen antamisen jälkeen tapahtuneen olosuhteiden olennaisen muutoksen taikka vanhentuneiden ehtojen tai hinnoittelujärjestelyjen uudistamisen johdosta; tai
4) jos muutos on tarpeen Suomea sitovan kansainvälisen velvoitteen täytäntöön panemiseksi.

Sähkömarkkinalain muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 127/2004 vp s. 59) on 38 b §:n osalta lausuttu, että vahvistuspäätökseen kohdistuu hallintopäätöksenä oikeusvoimavaikutus, jonka perusteella päätöksen antanut viranomainen ei voi enää ottaa käsiteltäväkseen lainvoimaisesti ratkaistua asiaa, ellei se voi tukeutua nimenomaiseen, tällaiseen puuttumiseen oikeuttavaan toimivaltasäännökseen. Sähkön sisämarkkinadirektiivin 23 artiklan 4 kohta puolestaan edellyttä, että sähkömarkkinaviranomaisella on oikeus vaatia muutoksia verkkopalvelun ehtoihin. Vahvistuspäätöstä voidaan muuttaa uudella päätöksellä ensinnäkin siinä tapauksessa, että päätöksen kohteena oleva toiminnanharjoittaja tekee aloitteen päätöksen muuttamisesta. Koska muut kuin valvontajaksoon perustuvat vahvistuspäätökset ovat pääsääntöisesti voimassa toistaiseksi, on päätöksiä aika ajoin tarvetta muuttaa. Päätöksen kohteena olevan toiminnanharjoittajan ollessa asian vireillepanijana ei ole tarvetta rajoittaa perusteita, joiden perusteella päätöstä voidaan muuttaa. Vahvistuspäätöksen antava viranomainen on velvollinen huolehtimaan siitä, että uusikin päätös täyttää säännösten asettamat vaatimukset. Päätöksen kohteena olevan toiminnanharjoittajan lisäksi sähkömarkkinaviranomainen voisi tehdä itse aloitteen vahvistuspäätöksen muuttamisesta. Sähkömarkkinaviranomaisen aloitteesta vahvistuspäätöstä voitaisiin muuttaa säännöksessä mainituissa tapauksissa.

Eduskunnan talousvaliokunta on hallituksen esityksiä sähkömarkkinalaiksi ja sähkömarkkinalain muuttamiseksi koskevissa mietinnöissään katsonut, että verkonhaltijoiden keräämien maksujen tulee vastata verkon ylläpidon kustannuksia. Tämän lisäksi verkonhaltijalla on oikeus odottaa, että tulonmuodostus on riittävä sähköverkon kehittämiseen. Pakollisten käyttö-, ylläpito- ja kehittämiskustannusten kattamisen jälkeen tulonmuodostuksen tulee antaa verkonhaltijalle kohtuullinen tuotto sitoutuneelle pääomalle. Valiokunta on lähtenyt siitä, että tuoton kohtuullisuuden arvioinnissa otetaan huomioon sijoituksen vähäinen riskipitoisuus, alhaiset rahoituskulut ja laitteiston pitkä käyttöikä. Annetuissa rajoissa yritykset päättävät itse omat tariffinsa ja yksittäiset verkkopalvelumaksunsa. Energiamarkkinaviraston vahvistuspäätös on voimassa neljän vuoden pituisen valvontajakson ajan. Useamman vuoden valvontajaksolla pyritään tasaamaan eri syistä mahdollisesti johtuvia vuosittaisia vaihteluita (TaVM 56/1994 ja 27/2004).

2. Asiassa ratkaistavat kysymykset

Valitusten johdosta asiassa on kysymys siitä, tuleeko valituksenalaiset päätökset kumota ja Energiamarkkinaviraston muuttaa toista valvontajaksoa koskevia 13.12.2007 annettuja vahvistuspäätöksiä sähkön jakeluverkkotoiminnan tuoton määrittämisen menetelmien oman ja vieraan pääoman riskipreemioiden osalta.

Ratkaistavana on se, onko vahvistuspäätösten muuttaminen kesken valvontajakson mahdollista valittajien esittämillä osake- ja rahoitusmarkkinoilla tapahtuneista muutoksista johtuvilla perusteilla, ja jos näin on, tuleeko Energiamarkkinavirasto velvoittaa muuttamaan asiassa esitettyjen syiden perusteella kysymyksessä olevia vahvistuspäätöksiä. Mikäli vahvistuspäätöksiä tulisi muuttaa, lopuksi on ratkaistava muutosten laajuus ja ajallinen kesto.

3. Vahvistuspäätösten muuttamista koskevista aiemmista ratkaisuista ja yleisistä edellytyksistä

Markkinaoikeus on aiemmin soveltanut sähkömarkkinalain 38 b §:ää 7.9.2007 antamissaan päätöksissä (MAO:298/07 ja 299–307/07). Tuolloin oli kysymys valittajina olleiden sähköverkonhaltijoiden yhdenvertaisesta kohtelusta tilanteessa, jossa tiettyjen muiden sähköverkonhaltijoiden vahvistuspäätöksiä oli muutettu markkinaoikeuden päätöksillä joulukuussa 2006.

Markkinaoikeus lausui mainittujen vuonna 2007 antamiensa päätösten perusteluissa, että ottaen huomioon hallinto-oikeudellisen ja sähkömarkkinalain esitöissäkin viitatun yhdenvertaisuusperiaatteen, esillä olevan yhtiön vaatimuksen hyväksyminen olisi ollut Energiamarkkinavirastossa perusteltua. Näin huolimatta siitä, että tietyt verkonhaltijat eivät olleet esittäneet vastaavaa vaatimusta hakiessaan 29.12.2004 annettuun vahvistuspäätökseen alun perin muutosta markkinaoikeudelta. Markkinaoikeus harkitsi mainituissa päätöksissään oikeaksi hyväksyä yhtiöiden valitukset ja kumota Energiamarkkinaviraston 3.4.2007 antamat päätökset.

Valittajat ovat nyt ratkaistavina olevissa asioissa viitanneet siihen, että markkinaoikeus lausui edellä mainituissa päätöksissään, että ratkaisutoiminnan tulee olla johdonmukaista siten, että harkinnan kohteena olevia tosiseikkoja arvioidaan samankaltaisissa tapauksissa samoin perustein. Valittajat ovat esittäneet näkemyksenään, että nyt ratkaistavina olevissa asioissa tilanne on verrannollinen Energiamarkkinaviraston maakaasumarkkinalain valvontatehtävää suorittaessaan tekemiin päätksiin.

Markkinaoikeus toteaa, että Energiamarkkinavirasto on mainittujen markkinaoikeuden 7.9.2007 antamien päätösten perusteella päättänyt sähkömarkkinalain 38 b §:ää vastaavansisältöisen maakaasumarkkinalain 7 luvun 1 b §:n nojalla oma-aloitteisesti muuttaa myös maakaasuverkonhaltijoiden lainvoimaisia vahvistuspäätöksiä, vaikka verkonhaltijat eivät ole valittaneet markkinaoikeuteen tai hakeneet Energiamarkkinavirastolta heitä koskevan vahvistuspäätöksen muuttamista.

Nyt puheena olevassa asiassa ei ole kysymys tilanteesta, jossa vahvistuspäätöksen vaaditun muutoksen perusteena olisi tuomioistuimen toisten vahvistuspäätösten muuttamista koskenut päätös. Kysymys on sen sijaan verkonhaltijan vaatimasta vahvistuspäätöksen muuttamisesta osake- ja rahoitusmarkkinoilla tapahtuneiden muutosten johdosta.

Vahvistuspäätöksen antamisen jälkeen tapahtuneeseen olosuhteiden olennaiseen muutokseen kytkeytyy sähkömarkkinalain 38 b §:n 3 kohdan sanamuodon mukaan painavan syyn olemassaolon edellytys vain silloin, kun kysymys on päätöksen muuttamisesta sähkömarkkinaviranomaisen aloitteesta.

Markkinaoikeus toteaa, että asianosaiset eivät ole tässä asiassa esittäneet sellaista perusteltua näkemystä, etteikö vahvistuspäätösten muuttaminen sähkömarkkinalain 38 b §:n nojalla edellyttäisi myös verkonhaltijan tai järjestelmävastuuseen määrätyn kantaverkonhaltijan hakemuksesta jotain olennaista muutosta kysymyksessä olevan valvontajakson vahvistuspäätöksen antamishetkellä vallinneisiin olosuhteisiin.

Edellä esitetyt oikeusohjeet huomioon ottaen asiassa sovellettavasta lainsäädännöstä ei ole saatavissa selvää tukea, mutta ei myöskään aiheudu estettä kysymyksessä olevaa valvontajaksoa koskevien vahvistuspäätösten muuttamiselle verkonhaltijan hakemuksesta, jos yleisissä olosuhteissa osake- ja rahoitusmarkkinoilla on tapahtunut olennaisia muutoksia. Koska kysymys on Energiamarkkinaviraston määräajaksi tekemien päätösten muuttamisesta, markkinaoikeus kuitenkin katsoo, että sanottujen muutosten valittajiin kohdistuvat vaikutukset on osaltaan otettava huomioon arvioitaessa valvontamenetelmän kysymyksessä olevien parametrien muuttamista sähkömarkkinalain 38 b §:n nojalla kesken käynnissä olevan neljän vuoden valvontajakson.

4. Oman pääoman markkinariskipreemio

4.1 Asianosaisten esittämä kirjallinen selvitys

Energiamarkkinavirasto on antanut kysymyksessä olevaa valvontajaksoa koskevat vahvistuspäätökset joulukuussa 2007 perustuen tarkastelun kohteena olevan oman ja vieraan pääoman parametrien osalta muun ohella keväällä 2004 annettuihin PricewaterhouseCoopers Corporate Finance Oy:n ja FIM Corporate Finance Oy:n asiantuntijalausuntoihin. Vahvistuspäätöksissä on viitattu myös markkinaoikeuden 21.12.2006 antamiin päätöksiin.

Valituksenalaisissa päätöksissä Energiamarkkinavirasto on perustellut ratkaisuaan viittaamalla muun ohella professorien Juha-Pekka Kallunki, Petri Sahlström ja Pablo Fernández ajanjaksolla 2006–2010 antamiin lausuntoihin ja tekemiin selvityksiin.

Sekä oman pääoman markkinariskipreemion että jäljempänä päätöksessä käsiteltävän vieraan pääoman riskipreemion osalta asianosaiset ovat markkinaoikeudessa vedonneet lisäksi useisiin muihinkin selvityksiin ja lausuntoihin.

Markkinaoikeus toteaa, että PricewaterhouseCoopers Corporate Finance Oy:n 7.4.2004 antamassa lausunnossa on esitetty, että markkinariskipreemiota on tutkittu hyvin kattavasti erilaisin menetelmin. Riskipreemion määrittämistavat voidaan jakaa ex post-, ex ante- ja kyselymenetelmiin.

Ex post -menetelmässä osakemarkkinoiden tulevaa keskituottoa ennustetaan historiallisten tuottojen perusteella. Historiallinen riskipreemio lasketaan vähentämällä osakeindeksin vuosittaisten tuottojen keskiarvosta obligaatioindeksin vuosittaisten tuottojen keskiarvo. Ex post -menetelmän käyttöön liittyvä selkeä heikkous on PwC:n lausunnon mukaan se, että ei voida osoittaa, että sijoittajat odottaisivat uusille sijoituksille samaa tuottoa kuin sijoitukset ovat keskimäärin tuottaneet menneisyydessä. Yritysten riski ja kasvu voivat olla tulevaisuudessa erilaisia kuin aikaisemmin, ja toisaalta markkinaindeksin koostumus voi ajan kuluessa vaihdella merkittävästikin. Ex ante -menetelmässä arvioidaan puolestaan tulevaisuuden tuottoja, mihin jo itsessään sisältyy menetelmän suurin heikkous, koska tulokset ovat riippuvaisia subjektiivisesti määritellyistä tuottoennusteista.

Kun osakemarkkinariskipreemion suuruutta mitataan tekemällä kyselyitä osakemarkkinoilla toimiville sijoittajille muodostuu riskipreemio puhtaasti sijoittajien tuotto-odotuksen tai tuottovaatimuksen mukaan. Tämä voidaan PwC:n mukaan rinnastaa ex ante -menetelmään, jossa muun muassa tuottoennusteisiin liittyvää vaihtelua ja ennuste-epävarmuutta pyritään pienentämään laajentamalla otantaa useisiin markkinoilla toimiviin tahoihin.

Professorit Kallunki ja Sahlström toteavat 27.1.2010 Energiamarkkinavirastolle antamassaan lausunnossa oman pääoman markkinariskipreemion osalta, että viraston valvontamallissaan käyttämä markkinariskipreemio perustuu asiantuntijalausuntoihin, jotka on annettu perustuen vuoden 2004 tilanteeseen. Valittajat ovat esittäneet, että sovellettu viiden prosentin markkinariskipreemio perustui tosiasiassa PwC:n jo vuonna 2002 suorittamaan kyselytutkimukseen eli mainitun vuoden tilanteeseen.

Markkinaoikeus toteaa, että myös FIM Corporate Finance Oy:n lausunnossa esitetty näkemys 25.5.2004 oli, että markkinariskipreemion arvo viisi prosenttia oli osakeanalyytikoiden tyypillisimmin käyttämä lukuarvo.

Kallunki ja Sahlström arvioivat lausunnossaan, onko markkinariskipreemiossa tapahtunut muutosta vuoden 2004 tasoon verrattuna. Tämä tapahtuu heidän mukaansa analysoimalla rahoitusmarkkinoiden riski-indikaattoreiden kehitystä vuodesta 2004 ajankohtaan 20.1.2010. Kallunki ja Sahlström toteavat, että eräs keskeisimmistä oman pääoman markkinariskipreemion kehitystä kuvaavista riski-indikaattoreista ovat niin sanotut volatiliteetti-indeksit, jotka kuvaavat osakemarkkinoiden odotettua riskitasoa. Kallungin ja Sahlströmin mukaan tunnetuimpia volatiliteetti-indeksejä ovat VIX-indeksi, joka kuvastaa Yhdysvaltojen osakemarkkinoiden riskitasoa sekä vastaava Euroopan osakemarkkinoita kuvaava VSTOXX-indeksi. Kallungin ja Sahlströmin mukaan molemmat indeksit mittaavat erittäin kattavasti kyseisten markkinoiden riskitasoa.

Kallungin ja Sahlströmin lausunnossa on kuvattuna VIX- ja VSTOXX-indeksien kehitys vuodesta 2004 lukien. Kuvaajat osoittavat varsin samankaltaista kehitystä. Markkinoiden riskitaso on ollut varsin pitkiä aikoja 20 prosentin tuntumassa ja noussut voimakkaasti vuoden 2008 lopussa finanssikriisin alkamisen seurauksena. Alkuvuoden 2009 erittäin korkeiden lukujen jälkeen indeksit ovat tammikuussa 2010 palanneet lähelle pitkän aikavälin keskiarvojaan siten, että lausunnon kirjoitushetkellä VSTOXX:n arvo oli 23,4 prosenttia ja VIX:n 18,9 prosenttia. Molempien indeksien arvot ovat lausunnon kirjoittamishetkellä olleet hieman korkeammalla kuin vuonna 2004, mutta ero on ollut niin pieni, ettei lausunnon mukaan voida todeta markkinoiden riskitasoissa mainittavaa eroa näiden kahden ajankohdan välillä.

Kallunki ja Sahlström toteavat johtopäätöksenään, että oman pääoman markkinariskipreemio ei poikkea tammikuussa 2010 merkittävästi vuoden 2004 tasosta.

Valittajat ovat vedonneet muun muassa NERA Economic Consultingin (NERA) heinäkuussa 2009 Ison-Britannian energiaregulaation vaikutuksista laatimaan selvitykseen. NERA:n selvityksestä ilmenee, että markkinariskipreemion pitkän aikavälin keskiarvo olisi ollut 5,1 ja 6,5 prosentin välillä. NERA on selvityksessään tarkastellut finanssikriisin vaikutusta markkinariskipreemioon ja toteaa sen nousseen. Oikeaksi tasoksi NERA:n selvityksessä on arvioitu 7,2–9,5 prosenttia.

Energiamarkkinavirasto on perustellut oman pääoman markkinariskipreemion tasoa professori Fernándezin huhtikuussa 2009 julkaisemalla selvityksellä, jonka mukaan taloustieteen professorien arviot markkinariskipreemiosta vuonna 2008 vaihtelivat 5,3 prosentista 5,6 prosenttiin. Valittajat ovat kuitenkin esittäneet, että selvityksen mukaan eurooppalaiset yhtiöt käyttivät samaan aikaan käytännön toiminnassaan keskimäärin markkinariskipreemiota 6,4 prosenttia. Fernándezin lokakuussa 2009 julkaiseman selvityksen mukaan rahoituksen oppikirjoissa käytettiin keskimäärin 6,5 prosentin markkinariskipreemiota.

Deloitte on 6.8.2010 päivätyssä lausunnossaan todennut, että kysymyksessä olevan riskipreemion tasoa voidaan yleisesti ottaen arvioida kolmella tavalla: laskemalla pitkän ajan keskiarvoja hajautetun osakeportfolion riskittömän koron ylittävistä tuotoista, ammattisijoittajille tehdyistä kyselyistä tai osakkeiden arvostustasojen indikoimista arvoista. Deloitte on esittänyt PwC:n kyselyssä vuonna 2005 ilmenneen, että ammattisijoittajat arvioivat osakemarkkinoiden riskipreemion olevan keskimäärin 4,6 prosenttia. Fernándezin vuonna 2008 suorittamassa kyselytutkimuksessa suomalaiset professorit olivat Deloitten mukaan käyttäneet osakemarkkinoiden riskipreemiona keskimäärin 5,3 prosenttia. Deloitten käytännön arvonmääritystyössä käyttämä arvio Suomen osakemarkkinoiden riskipreemiosta on 5,0 prosenttia. Suomea koskevien tutkimustulosten perusteella riskipreemion taso on vaihdellut 3,3–7,0 prosentin välillä vuosien 2001–2009 välillä tehtyjen lausunnossa viitattujen selvitysten perusteella.

Deloitte on arvioinut kahden eri volatiliteetti-indeksin perusteella riskipreemion kehitystä ja on todennut finanssikriisin lisänneen osakemarkkinoiden volatiliteettia huomattavasti. Deloitte on todennut myös, että Euroopan valtioiden julkisen talouden kriisit ovat vaikuttaneet volatiliteettiin.

Deloitte on päätynyt lausunnossaan Energiamarkkinavirastolle ehdottamaan viiden prosentin markkinariskipreemion käyttämistä kohtuullisen tuoton laskennassa.

Markkinaoikeus pitää perusteltuna Energiamarkkinaviraston valituksenalaisissa päätöksissä esittämää näkemystä siitä, että professori Johnsenin heinäkuussa 2006 ja tammikuussa 2009 esittämien selvitysten arvioimista Suomen valvontamallin näkökulmasta vaikeuttaa se, että Norjan WACC-mallissa käytetään eri parametriarvoja kuin Suomessa. Markkinaoikeus lisäksi katsoo, ettei kysymyksessä olevat professori Johnsenin esittämät eri arviot kyseisten vuosien markkinariskipreemioiden osalta merkittävästi poikkea muiden selvitysten johtopäätöksistä.

4.2 Henkilötodistelu

Todistaja Y on markkinaoikeudessa kertonut, että oman pääoman markkinariskipreemiota tarkastellaan tyypillisesti erimittaisten historiallisten tuottojaksojen avulla sen perusteella, miten osakemarkkinat ovat tuottaneet verrattuna joukkovelkakirjalainoihin. Vuosina 1900–2009 osakkeiden vuosittainen tuotto on ylittänyt joukkovelkakirjalainojen vuosittaisen tuoton keskimäärin 5,4 prosentilla. Vuodesta 2000 vuoteen 2009 osakkeiden vuosittainen tuotto on ollut poikkeuksellisesti 10,2 prosenttia alhaisempi kuin joukkovelkakirjalainoilla.

Euroopan osakemarkkinoiden volatiliteetti on ollut finanssikriisin alkamisen jälkeen kohonneella tasolla, ja se oli korkeimmillaan vuoden 2008 lopussa. Vuodesta 2009 lähtien on palattu lähemmäs finanssikriisiä edeltänyttä tasoa. Deloitte käyttää omissa toimeksiannoissaan oman pääoman markkinariskipreemiona viittä prosenttia.

Todistaja X on kertonut näkemyksenään, että käynnissä oleva finanssikriisi on käynnistynyt kesällä 2007, vaikka osakemarkkinoilla häiriötila ei tuolloin vielä näkynyt. Osakemarkkinoiden volatiliteetti on ollut korkeammalla tasolla kuin ennen finanssikriisin alkua. Osakemarkkinoilla riskiä arvioidaan samoista lähtökohdista kuin vieraan pääoman markkinoilla.

4.3 Markkinaoikeuden arviointi vaatimuskohdan 1 osalta

Energiamarkkinaviraston 13.12.2007 antamilla päätöksillä on vahvistettu verkonhaltijoiden noudatettaviksi päätösten liitteessä 1 ilmoitetut menetelmät verkkotoiminnan tuoton ja siirtopalvelusta perittävien maksujen määrittämiseksi 1.1.2008 alkaneella ja 31.12.2011 päättyvällä valvontajaksolla. Päätösten liitteessä on käsitelty muun ohella verkkotoimintaan sitoutuneelle pääomalle hyväksyttävän tuoton määrittämistä. Oman pääoman kustannusta voidaan liitteen mukaan arvioida CAP-mallilla, jonka mukaan sijoituskohteen tuoton odotusarvo muodostuu riskittömästä tuotosta ja riskilisästä, eli se kuvaa riskiä sisältävän osakkeen tuottovaatimuksen ja riskin välistä riippuvuutta.

CAP-mallin ajatuksena on kuvata sijoittajan vaatimusta korkeammasta tuotosta pitemmällä aikavälillä riskipitoiselta sijoituskohteelta verrattuna riskittömään sijoituskohteeseen. Markkinoiden riskipreemion avulla nähdään, kuinka paljon enemmän riskipitoiselta sijoitukselta vaaditaan tuottoa kuin riskittömältä sijoituskohteelta. CAP-mallissa kohtuullinen tuotto muodostuu siten, että riskittömän koron päälle lisätään riskilisä, joka muodostuu kertomalla markkinoiden riskipreemio beeta-kertoimella.

Riskipreemio kuvaa päätösten liitteen mukaan riskittömän koron ja osakesijoituksen tuoton erotusta eli sitä miten paljon osakkeet ovat tuottaneet yli riskittömän koron. Määritettäessä oman pääoman kustannusta, riskittömän koron ja markkinariskipreemion välillä on vuorovaikutussuhde, joka vaikuttaa siten, että riskittömän koron valinta vaikuttaa riskipreemion suuruuteen.

Valituksenalaisissa päätöksissä Energiamarkkinavirasto on katsonut markkinaoikeuden ratkaisujen ja asiantuntijalausuntojen perusteella, että toisen valvontajakson hinnoittelun kohtuullisuuden arvioinnissa käytettyä viiden prosentin riskipreemiota voidaan edelleen soveltaa verkkotoiminnan tuottoa koskevassa oman pääoman kustannuksen laskennassa.

Valittajat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että valituksenalaisissa päätöksissä viitatun Kallungin ja Sahlströmin käyttämän eurooppalaisen VSTOXX-volatiliteetti-indeksin arvot ovat käyneet tammikuussa 2010 alhaisella tasolla, mutta ne ovat jälleen kevään 2010 aikana nousseet huomattavasti jo ennen valituksenalaisten päätösten antamista ja että sama kehitys on ollut Kallungin ja Sahlströmin käyttämällä yhdysvaltalaisella VIX-indeksillä.

Markkinaoikeus toteaa, että henkilötodistelun perusteella asiassa on kuitenkin osoitettu VIX-volatiliteetti-indeksin arvon laskeneen syksyllä 2010 jälleen tasolle, jolla se oli vuonna 2008 ennen kyseisen vuoden syksyllä tapahtunutta indeksin jyrkkää nousua.

Valituksenalaisten päätösten oikeellisuutta arvioitaessa on otettava huomioon se, että valituksissa on kysymys valvontamenetelmän parametrin muuttamisesta neljän vuoden valvontajakson ajaksi lähtökohtaisesti muuttumattomana säilyväksi tarkoitetulta tasolta.

Kuten edellä päätöksen jaksoista 4.1 ja 4.2 käy ilmi, markkinariskipreemion tasosta ja sen arviointiin vaikuttavien tekijöiden kehityksestä on asiassa esitetty useita osin toisistaan poikkeavaan lopputulokseen päätyviä selvityksiä. Selvitykset on tehty eri ajankohtina sekä osin eri aineistolla ja menetelmillä, mikä vaikeuttaa niiden keskinäistä vertailua.

Markkinaoikeus katsoo, että oman pääoman markkinariskipreemion muuttamisen kannalta merkityksellisenä pidettävää markkinatietoa ei ole volatiliteetti-indeksien kehityksen lisäksi juurikaan esitetty muutosvaatimusten kohteena olevilta vuosilta 2009 ja 2010. Henkilötodistelunkin perusteella puolestaan on selvää, että vuoden 2011 osalta osakemarkkinoiden kehityssuuntaa, osakkeiden tuotto-odotusta yli riskittömän koron tai verkonhaltijoiden oman pääoman hankintaan vaikuttavia tekijöitä kysymyksessä olevalla toimialalla ei ole mahdollista tarkemmin ennustaa.

Markkinaoikeus toteaa, että sähköverkkotoiminta on pääomavaltaista ja pitkäaikaisia investointeja edellyttävää liiketoimintaa, johon kohdistuviin sijoituksiinkin liittyy pitkä sijoitushorisontti. Oman pääoman kustannusta arvioidaan valvontamallissa erityisesti oman pääoman sijoittajan asettaman tuottovaatimuksen perusteella. Asiassa ei ole tullut ilmi, että verkkotoiminnan hinnoittelun ja tuoton sääntelyyn liittyvää valvontajaksoa olisi pidettävä sijoittajan päätöksenteon kannalta merkityksellisenä, tai että valvontajakson kestolla ylipäänsä olisi erityistä merkitystä sijoittajan harkitessa verkkotoimintaan kohdistuvan sijoituksen kestoa ja tuotto-odotuksia.

Tarkasteltavana olevien finanssi- ja valtiolainakriisien vaikutusarviointia ei ole omiaan selkeyttämään se, että valittajien harjoittamaa sähköverkkotoimintaa on katsottava pidetyn varsin pääomavaltaisena ja pitkäaikaisia investointeja edellyttävänä liiketoimintana. Myöskään asiassa kuultujen todistajien lausuntojen perusteella valittajien oman pääoman ehtoisen rahoituksen tosiasiallisesta saatavuudesta ja rahoitusehdoista ei ole kysymyksessä olevilta vuosilta tehtävissä selviä johtopäätöksiä.

Valittajat tai osa niistä voivat olla mahdollisesti tarvitsemansa oman pääoman hankinnassaan vaikeammassa tilanteessa nyt kuin joitakin vuosia sitten, mutta toisaalta kaikki sähköverkonhaltijat toimivat kuitenkin yleisesti ilmeisen turvallisena sijoituskohteena pidetyllä toimialalla.

Markkinaoikeus katsoo, ettei asiassa ole osoitettu kesken valvontajakson muuttuneilla osakemarkkinoiden volatiliteetti-indeksien tai riskittömän koron arvoilla olevan yksiselitteistä yhteyttä kysymyksessä olevaan valvontamallissa vahvistettuun oman pääoman markkinariskipreemion tasoon.

Finanssi- ja valtiolainakriisien vaikutus sekä oman pääoman markkinariskipreemioon että edelleen valittajien harjoittamaan liiketoimintaan on asiassa esitetyn perusteella jäänyt epäselväksi.

Markkinaoikeus katsoo edellä esitetyillä perusteilla, että oman pääoman markkinariskipreemion muuttamiselle valituksissa vaadituin tavoin ei ole esitetty riittäviä perusteita. Valitukset on siten tältä osin hylättävä.

5. Vieraan pääoman riskipreemio

5.1 Asianosaisten esittämä kirjallinen selvitys

FIM Corporate Finance Oy:n lausunnossa 25.5.2004 riskipreemio määriteltiin analysoimalla muun muassa pohjoisamerikkalaisten ja eurooppalaisten sähkö- ja maakaasualojen yritysten velan marginaaleja suhteessa riskittömään koronvaihtokorkoon. Tästä vertailuryhmästä saatiin sähkönjakeluyrityksille velan marginaaliksi arvo 0,25–0,40 %. Lausunnossa FIM suositti yrityksen koko-, tunnettuus-, sekä erinäiset muut velan hinnoitteluun vaikuttavat tekijät huomioon ottaen markkinaehtoisena korkomarginaalina käytettävän kaikille verkkotoiminnoille lukua 0,6 %.

Professorit Kallunki ja Sahlström antoivat 12.5.2009 Energiamarkkinavirastolle lausunnon vieraan pääoman kustannukseen sisältyvän riskipreemion määrittämisestä. Lausunnon tarkoituksena oli määrittää vieraan pääoman kustannukseen sisältyvän riskipreemion taso maakaasuverkkotoiminnalle finanssikriisin jälkeiselle ajalle. Markkinaoikeus toteaa, ettei asiassa ole ollut erimielisyyttä siitä, että riskipreemio on yleinen parametri ja että sen määrittämisessä Kallunki ja Sahlström ovat käyttäneet pääosin samoja vertailuyrityksiä, joita on käytetty FIM:n lausunnossa 25.5.2004.

Kallungin ja Sahlströmin käyttämä verrokkiryhmä piti sisällään yhteensä 13 eurooppalaista energiatoimialan yritystä, joista kahdeksalle löytyi valintakriteerit täyttäviä julkisesti noteerattuja yrityslainoja. Otokseen löytyi näiltä kahdeksalta liikkeellelaskijalta yhteensä 25 velkakirjaa. Kaikki velkakirjat kuuluivat korkean luottoluokituksen ryhmään. Verrokkiryhmän riskipreemiot vaihtelivat 8.5.2009 ajanhetkellä 0,758 prosentista 2,480 prosenttiin. Verrokkiryhmän riskipreemion ja velkakirjojen maturiteetin välisen lineaarisen trendin perusteella Kallungin ja Sahlströmin mukaan 10 vuoden riskipreemio oli suoraan markkinatietojen perusteella 1,71 prosenttia. Kallunki ja Sahlström toteavat, että kyseinen riskipreemio kuvastaa sijoittajan saamaa korvausta riskin ottamisesta. Liikkeellelaskijan näkökulmasta vieraan pääoman hankkiminen aiheuttaa muitakin kuin korkokustannuksia, kuten esimerkiksi investointipankkien järjestelypalkkioita. Lisäksi Kallunki ja Sahlström huomauttavat, että verrokkiryhmän yritykset ovat keskimäärin varsin suuria, joten niiden velkakirjojen likviditeettipreemio on matala. Näiden seikkojen johdosta lausunnossa arvioidaan maakaasuverkkotoiminnan vieraan pääoman riskipreemioksi 1,80 prosenttia.

Kallunki ja Sahlström katsoivat edellä mainitussa lausunnossaan, että yritysten vieraan pääoman kustannukset ovat merkittävästi nousseet ja että riskipreemiot pysyvät todennäköisesti korkealla tasolla varsin pitkään. Kallungin ja Sahlströmin mukaan riskipreemioiden merkittävä lasku vaatii yleisen taloudellisen tilanteen selvää kohentumista. Lausunnon lopuksi laatijat kuitenkin esittivät, että rahoitusmarkkinoiden tai makrotalouden muutokset vaikuttavat vieraan pääoman riskipreemion suuruuteen. Jos rahoitusmarkkinoilla vallitseva epävarmuus pienenisi, riskipreemio voi laskea huomattavasti jo lähitulevaisuudessa.

Energiamarkkinaviraston pyynnöstä Kallunki ja Sahlström antoivat 27.1.2010 toisen lausunnon muun ohella vieraan pääoman kustannukseen sisältyvän riskipreemion ja oman pääoman kustannukseen sisältyvän markkinariskipreemion tarkastamisesta sähköverkkoliiketoiminnalle.

Vieraan pääoman riskipreemion osalta Kallunki ja Sahlström ovat toisessa lausunnossaan määrittäneet preemion samalla menetelmällä kuin yllä käsitellyssä ensimmäisessä lausunnossaan. Verrokkiryhmän 13 eurooppalaisesta energiatoimialan yrityksistä seitsemälle löytyi valintakriteerit täyttäviä julkisesti noteerattuja yrityslainoja.

Kallungin ja Sahlströmin toisessa lausunnossa verrokkiryhmän vieraan pääoman riskipreemiot on esitetty ajankohdalla 20.1.2010. Verrokkiryhmän riskipreemiot vaihtelivat selvityksen perusteella tuolloin 0,36 prosentista 0,97 prosenttiin. Verrokkiryhmän riskipreemion ja velkakirjojen maturiteetin välisen lineaarisen trendin perusteella Kallungin ja Sahlströmin mukaan 10 vuoden riskipreemio oli 0,62 prosenttia.

Kallunki ja Sahlström arvioivat muut vieraan pääoman riskipreemioon vaikuttavat tekijät huomioiden sähköverkkotoiminnan vieraan pääoman riskipreemioksi 0,70 prosenttia. Kallunki ja Sahlström esittivät, että arvio perustui lausunnon laatimishetken markkinatilanteeseen, ja että rahoitusmarkkinoiden tai makrotalouden muutokset kuitenkin vaikuttavat vieraan pääoman riskipreemion suuruuteen.

Valittajat ovat korostaneet SEB:n 28.6.2010 antaman lausunnon CDS-markkinasta antamaa tarkkaa kuvaa riskipreemioiden kehittymisestä ajan kuluessa. Energiasektorin vieraan pääoman riskipreemio on lausunnon mukaan ollut vuonna 2004 keskimäärin 0,41 %, ja toisaalta vuoden 2008 alun ja kesäkuun 2010 välisenä aikana keskimäärin 1,06 %. Jotta uusi liikkeelle laskettava velka olisi houkuttelevaa markkinoilla jo olevan vanhan velan rinnalla, on uudesta velasta maksettava uusemissiopreemio, jonka vaade kasvaa markkinatilanteen heiketessä. Normaalissa markkinaympäristössä uusemissiopreemio on niin sanotulle Investment grade -yritykselle noin 0,15–0,25 prosenttiyksikköä. Yhteensä niin sanottu negative basis ja uusemissiopreemio vaikuttavat SEB:n mukaan noin 0,15–0,40 prosenttiyksikköä riippuen liikkeellelaskijasta ja markkinatilanteesta. Nämä on huomioitava yllä todettuja riskipreemioindeksejä tarkasteltaessa myös otoksessa olleiden erittäin likvidien yhtiöiden osalta. SEB:n lausunnossa on esitetty, että energiasektorin yhtiöt ovat heterogeeninen joukko ja yksittäisten yhtiöiden riskilisät voivat poiketa merkittävästi indeksoiduista keskiarvoista. Lausunnossa tutkitut yhtiöt edustavat energiatoimialan suurimpia ja niiden liikkeelle laskemat velkainstrumentit ovat likvideimpiä. Kun arvioidaan sektorin muiden yhtiöiden riskilisiä, valittajien näkemyksen mukaan on otettava huomioon näiden muiden yhtiöiden koko ja niiden todelliset mahdollisuudet saada vierasta pääomaa. Käytännössä esimerkiksi valittajina olevien verkonhaltijoiden osalta likviditeetin puuttuminen, pieni koko ja vähäinen tunnettuus nostaa riskipreemioita huomattavasti edellä esitettyjä korkeammalle.

SEB:n lausunnossa on esitetty, että vieraan pääoman riskipreemion tasot ovat nousseet merkittävästi finanssikriisin alusta kesäkuusta 2007, ja että ne ovat olleet vuoden 2009 ajan ja ovat edelleen huomattavasti korkeammalla tasolla kuin ennen finanssikriisiä tai vuonna 2004. Velkapääomamarkkinat ovat olleet kesästä 2007 lähtien erittäin volatiilisessa tilassa, jolloin markkinaliikkeet ovat suuria. Riskilisien laskun mahdollistaisi markkinoiden stabilisoituminen sekä luottotappioiden vähäisyys velkapääomamarkkinoilla.

Deloitte on 6.8.2010 antamassaan lausunnossa esittänyt selvityksensä tukevan osaltaan Energiamarkkinaviraston niin sanotun kolmannen valvontajakson suuntaviivojen valmistelua. Deloitte on todennut WACC-mallin parametrien analysoinnissaan, että jakeluverkkoyhtiön omistajan kannalta liiketoiminnan edukkuuden arviointiin vaikuttaa luonnollisesti kohtuulliseksi määritetyn pääoman tuoton taso, mutta myös sallitun tuoton määrityksen ennustettavuus ja johdonmukaisuus. Deloitten näkemyksen mukaan nämä tavoitteet antavat painoarvoa WACC-mallin parametrien pitämisellä nykytasollaan, ellei tämän hetken markkinainformaatio anna vahvoja viitteitä muuttuneesta tilanteesta.

Deloitte on tarkastellut lausunnossaan eurooppalaisten energiayhtiöiden julkisesti noteerattujen velkakirjojen tuottoja käyttäen verrokkiryhmänä samoja yrityksiä kuin Kallungin ja Sahlströmin 27.1.2010 annetussa lausunnossa. Aineiston perusteella kymmenen vuoden maturiteetin velkakirjan preemio on noin 150 korkopistettä eli 1,5 prosenttia yli vastaavan pituisen valtion velkakirjan tuoton. Ainoan kotimaisen julkisesti noteeratun jakeluverkkotoimintaa harjoittavan yhtiön Fortum Oyj:n velkakirjalainojen preemiot ovat keskimäärin noin 100 korkopistettä.

Sovellettaessa verrokkiyhtiöiden markkinainformaatiota tarkasteltavien kohdeyritysten parametrien arviointiin, on Deloitten esittämän perusteella huomioitava erot liiketoiminnoissa. Useat selvityksissä käytetyt verrokkiyhtiöt harjoittavat myös muita liiketoimintoja kuin sähkön jakeluverkkotoimintaa eli esimerkiksi sähkön tuotantoa ja sähkökauppaa, minkä johdosta vertailuyritysten julkisesti noteerattujen velkakirjojen riskipreemioita ei voi suoraan soveltaa jakeluverkkoyhtiöihin. Lisäksi vieraan pääoman riskipreemion tasoon vaikuttavat muutkin tekijät kuten esimerkiksi yrityksen koko ja tunnettuus.

PricewaterhouseCoopers Corporate Finance Oy:n 7.4.2004 antamassa lausunnossa koskien sähkön jakeluverkkotoiminnan keskikustannusta on vieraan pääoman kustannuksesta ja korollisesta vieraasta pääomasta tehty seuraavia yleisluonteisia arvioita vieraan pääoman hankinnasta tietyllä toimialalla.

Korollisen vieraan pääoman kustannuksen yritys maksaa korollisista lainoistaan. Korkotason muutoksista johtuen historiallisesti maksetun korkokustannuksen sijasta tulee pääoman kustannusta arvioitaessa tarkastella sitä kustannusta, jonka yhtiö maksaa uusista lainoistaan. Vieraan pääoman absoluuttiseen kustannukseen vaikuttavat muun muassa valitun viitekoron maturiteetti sekä yrityskohtaisesta riskistä riippuva korkomarginaali yli viitekoron. Samankaltaisten yritysten toteutuneet lainakustannukset voivat näiden tekijöiden vaikutuksesta poiketa toisistaan huomattavasti, jos esimerkiksi toinen yhtiö suojautuu nousevilta koroilta sitomalla lainansa pitkään viitekorkoon ja toinen hyväksyy lyhyemmän viitekoron ja siihen liittyvän riskin nousevista rahoituskustannuksista. Korkoriskin hallintaan liittyvien yhtiökohtaisten eroavaisuuksien ei tulisi kuitenkaan vaikuttaa toimialan yleiseen pääoman kustannukseen. Lisäksi esimerkiksi lainat omistajilta tai konsernin sisäiset lainat voivat oleellisesti poiketa markkinaehtoisista kustannuksista.

Toimialan vieraan pääoman kustannuksen määrittämiseksi on PwC:n mukaan oleellista selvittää, mikä on sähkön verkkotoimintaan sitoutuvan vieraan pääoman markkinaehtoinen ja vertailukelpoinen kustannus. Markkinaehtoinen vieraan pääoman kustannus on yhdenmukainen vertailutaso sellaiselle jakeluverkkoyhtiölle, joka on velvoitettu hoitamaan oma rahoituksen hankintansa ja riskienhallintansa parhaaksi katsomallaan tavalla ilman, että mahdollisesti toteutuva korko- tai jälleenrahoitusriski on siirrettävissä edelleen asiakkaan maksettavaksi.

Verkkotoimintaan sitoutuvan vieraan pääoman vertailukelpoinen kustannus vastaa yhtiön investointien ajallista jaksottumista ja toisaalta vieraan pääoman sijoittajan tuottovaatimusta investointijakson maturiteettia vastaavalle lainalle. Tällöin voitaisiin todeta, että vieraan pääoman vertailukelpoinen kustannus on oman pääoman kustannuksen arvion perusteena oleva riskitön korko lisättynä yhtiö- tai toimialakohtaisella korkomarginaalilla. Vieraan pääoman marginaali on se lisätuotto, jonka vieraan pääoman sijoittaja vaatii yli viitekoron.

SEB:n 28.6.2010 päivätyn lausunnon johtopäätöksinä on esitetty, että CDS-markkina hinnoittelee riskilisänä sektorille tällä hetkellä 1,2 prosenttia kymmenessä vuodessa. Riskilisät ovat nousseet merkittävästi finanssikriisin alusta kesäkuusta 2007. Korkeimmillaan riskilisät olivat SEB:n lausunnon mukaan käyneet kysymyksessä olevalla sektorilla 2,3 prosentissa vuoden 2008 lopulla. Joukkovelkakirjalainamarkkinoilla eri toimijoiden riskilisiä oli SEB:n lausunnon mukaan hinnoiteltu 0,741,78 prosenttia Suomen valtion 10 vuoden obligaatiokoron päälle.

Deloitten 6.8.2010 päivätyn lausunnon markkinainformaatioon perustuva ehdotus vieraan pääoman riskipreemioksi on 0,6–1,0 prosenttia.

5.2 Henkilötodistelu

Todistaja X on markkinaoikeudessa kertonut, että riskipreemio hinnoittelee markkinoilla kyseiseen liikkeellelaskijaan kohdistuvaa riskiä siitä, että se suoriutuu velvoitteistaan. Riskipreemio ei ole kuitenkaan suora mittari sille, millä tasolla yritys kykenee saamaan uutta velkaa velkapääomamarkkinoilta. SEB:n 28.6.2010 päivätyssä tutkimuksessa vieraan pääoman riskipreemion osalta on otettu vertailuaineistoon kysymyksessä olevan toimialan yritykset, joilla on ollut saatavissa markkinoilta yritys- tai joukkovelkakirjalainojen osalta hintatietoja todellisista kaupoista tai osto- ja myyntinoteerauksista.

X:n mukaan mahdollisimman laaja otanta ja markkinoiden yli ajan tapahtuva tarkastelu on lisännyt tutkimustulosten luotettavuutta. Vieraan pääoman kustannuksia on edullista tarkastella juuri CDS-markkinassa, joka on likvidi ja jossa sopimusten maturiteetti eli juoksuaika säilyy samana. CDS-markkina on synteettinen markkina, joka on rakennettu alla olevien velkakirjojen päälle. Käytännössä CDS-markkinalla esiintyvät yritykset ovat suurimpia ja niitä, joilla on joukkovelkakirjalainoja liikkeell. Eurooppalaisten sijoittajien on helpompi muodostaa kuva suurimpien yritysten riskeistä. Energiasektorilla on stabiilia liiketoimintaa, ja energiasektori kuuluu velkapääomamarkkinoiden lempilapsiin, koska sektorilla on hyvin paljon infratyyppistä ja valtioiden omistajuutta.

X on arvioinut, että CDS-markkina antaa lähtökohtaisesti liian ruusuisen kuvan pienten yritysten joukkovelkakirjalainojen ehdoista, koska pieniltä yrityksiltä puuttuu likviditeettiä ja tunnettuutta. Pienten energiayhtiöiden vieraan pääoman kustannus ei ole kuitenkaan välttämättä CDS-markkinalla noteerattuja yhtiöitä korkeampi, mutta pienten yritysten osalta työmäärä ja analyysin tarve muun muassa luottoluokitukselle on suurempi. X:n mukaan vahvistuspäätösten mukainen 0,6 prosentin vieraan pääoman riskipreemio kuvastaa vanhaa aikaa rahoitusmarkkinoilla. Tämän hetkinen taso CDS-markkinalla on keskimäärin 1,20–1,25 prosenttia.

Todistaja Y on markkinaoikeudessa kertonut, että finanssikriisin jälkeinen taloustaantuma on nostanut yleisesti yritysten riskipreemioita ainakin väliaikaisesti. Riskimittareiden osoittamat arvot ovat palanneet lähemmäksi finanssikriisiä edeltänyttä tasoa. CDS-indeksi kuvaa sen kohteena olevien yhtiöiden osalta vieraan pääoman riskipreemiota. CDS-indeksin osoittama preemio oli korkeimmalla tasollaan vuoden 2008 lopussa. Vieraan pääoman riskipreemion osalta paras arvio tulevasta kehityksestä on Y:n mukaan tämänhetkinen markkinahavainto. Kolme vuotta on rahoitusmarkkinoilla verrattain lyhyt aika arvioida jonkin muutoksen väliaikaisuutta tai tasokorjauksen pysyvyyttä.

Y:n mukaan sähköyhtiöiden vieraan pääoman kansainvälisiä riskipreemioita tarkastellessa tulee ottaa huomioon, että sähkön jakeluverkkotoiminta on monia muita toimintoja vähemmän riskiä sisältävää liiketoimintaa. Suomalaiset jakeluverkkoyhtiöt ovat keskimäärin vakavaraisia yhtiöitä, mutta Deloitte ei ole tutkinut sitä, mihin hintaan suomalaiset jakeluverkkoyhtiöt ovat saaneet vieraan pääoman ehtoista rahoitusta. Suomalaiselle jakeluverkkoyhtiölle vieraan pääoman riskipreemion oikea taso on keskimäärin matalampi kuin suurilla eurooppalaisilla sähköyhtiöillä.

5.3 Markkinaoikeuden arviointi vaatimuskohdan 2 osalta

5.3.1 Maakaasuverkonhaltijoita koskevien vahvistuspäätösten merkityksestä

Markkinaoikeus toteaa, että Energiamarkkinavirasto on maakaasuverkonhaltijoita koskevassa valvonnassaan vahvistanut syyskuussa 2009 menetelmät maakaasun jakeluverkkotoiminnan tuoton määrittämiseksi 1.1.2010 alkavalla ja 31.12.2003 päättyvällä valvontajaksolla siten, että vieraan pääoman riskipreemioksi vahvistettiin 1,8 prosenttia. Tältä osin valittajat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että Energiamarkkinavirasto soveltaa tällä hetkellä maakaasumarkkinoilla tämän yleisen parametrin osalta kolminkertaista arvoa verrattuna sähkömarkkinoihin.

Energiamarkkinavirasto on esittänyt markkinaoikeudessa, että virasto tekee ratkaisunsa päätöksentekohetken tilanteen mukaisesti ja tästä syystä maakaasuverkonhaltijoiden vahvistuspäätöstä annettaessa virasto harkitsi oikeaksi määrittää vieraan pääoman riskipreemion tasoksi 1,8 prosenttia. Kyseiset päätökset annettiin 18.9.2009 ja 30.9.2009 ja ne olivat viraston mukaan perustuneet kevään 2009 tilanteeseen teetettyyn selvitykseen sekä sisäiseen analyysiin.

Energiamarkkinavirasto on edelleen esittänyt, että sähkömarkkinalaissa ja maakaasumarkkinalaissa on vahvistettu näillä markkinoilla toimivia koskevien valvontajaksojen pituudet sekä niiden aloitusajankohdat. Nämä neljän vuoden pituiset valvontajaksot kulkevat limittäin siten, että sähköverkonhaltijoita koskeva toinen valvontajakso käsittää ajanjakson 1.1.2008–31.12.2011 kun taas maakaasuverkonhaltijoita koskeva toinen valvontajakso asettuu ajalle 1.1.2010–31.12.2013. Näin ollen sähköverkonhaltijoille ja maakaasuverkonhaltijoille annettavien vahvistuspäätösten ajankohdat tulevat suoraan laista eivätkä ole Energiamarkkinaviraston harkinnassa.

Energiamarkkinavirasto on korostanut, että syyskuussa 2009 kyseessä ei ole ollut tapaus, jossa se olisi oma-aloitteisesti muuttanut maakaasuverkonhaltijoiden vahvistuspäätöksiä kesken näitä koskevan valvontajakson ja sen jälkeen hylännyt sähköverkonhaltijoiden vaatimukset niitä koskevien vahvistuspäätösten muuttamisesta. Virasto on lisäksi esittänyt, sähkömarkkinoiden ja maakaasumarkkinoiden valvonnassa on eroavaisuuksia mainittujen markkinoiden erityispiirteistä johtuen, minkä vuoksi myös vahvistuspäätökset eroavat toisistaan. Maakaasun verkkotoimintaa koskevien vahvistuspäätösten mukaisissa menetelmissä on maakaasun verkonhaltijoille vahvistettu Suomen maakaasumarkkinoiden erityispiirteistä johtuva maakaasun jakelu- ja siirtoverkkotoiminnan lisäriskipreemiot. Lisäksi maakaasun jakeluverkonhaltijoille ei esimerkiksi ole asetettu tehostamistavoitteita.

Markkinaoikeus toteaa, että Energiamarkkinavirasto on käyttänyt maakaasumarkkinalain nojalla sille kuuluvaa harkintavaltaa vahvistaessaan syyskuussa 2009 maakaasuverkonhaltijoiden toisen valvontajakson valvontamenetelmät. Kysymys ei ole tuolloin ollut parametrien muuttamisesta kesken valvontajakson kuten nyt käsiteltävissä asioissa. Markkinaoikeus kuitenkin katsoo, että viraston edellä mainittujen päätösten sisältö voidaan ottaa nyt valituksenalaisten päätösten arvioinnissa huomioon siltä osin, kun asiassa arvioidaan vuoden 2009 markkinaolosuhteita.

5.3.2 Vieraan pääoman riskipreemion muuttaminen

Sähkömarkkinoiden ensimmäisen ja toisen valvontajakson aikana valvonnassa käytetyn WACC-mallin vieraan pääoman riskipreemion parametrin arvona on käytetty 0,6 prosenttia. Tämä riskipreemio on lisätty mallissa käytettyyn riskittömään korkoon eli Suomen valtion kymmenen vuoden obligaation tuottoon, jolloin on saatu mallissa sovellettava vieraan pääoman kustannus.

Energiamarkkinaviraston 13.12.2007 antamien vahvistuspäätösten liitteessä 1 on vieraan pääoman kustannuksen osalta todettu, että arvioitaessa yrityksen kannattavuutta voidaan korollisen vieraan pääoman kustannuksena käyttää toteutuneita korkokuluja. Toisaalta WACC-malliin liittyvässä kirjallisuudessa käytetään usein vieraan pääoman kustannuksena riskitöntä korkoa lisättynä vieraan pääoman riskipreemiolla. Sähkömarkkinalain perustelujen mukaisesti tulee lisäksi ottaa huomioon, mikä on yrityksen kustannustaso verrattuna kustannuksiin, joihin yrityksellä olisi tosiasiallinen mahdollisuus.

Valituksenalaisissa päätöksissä Energiamarkkinavirasto on katsonut, että toisen valvontajakson hinnoittelun kohtuullisuuden arvioinnissa käytettyä 0,6 prosentin riskipreemiota voidaan edelleen soveltaa verkkotoiminnan tuottoa koskevassa vieraan pääoman kustannuksen laskennassa koko toisella valvontajaksolla. Energiamarkkinavirasto on tältä osin perustellut päätöksiään erityisesti sillä, että professorit Kallunki ja Sahlström olivat 27.1.2010 antamassaan lausunnossa arvioineet vieraan pääoman riskipreemiota suhteutettuna viraston valvontamallissa käytettävään riskittömään korkoon ja esittäneet preemion tasoksi 0,7 prosenttia sekä sillä että mainitussa lausunnossa on todettu, että riskipreemio on laskenut huomattavasti siltä tasolta, jossa se oli maailmanlaajuisen finanssikriisin seurauksena.

Valittajat ovat vedonneet asiassa siihen, että vieraan pääoman riskipreemiot ovat nousseet olennaisesti jo kesästä 2007 lukien. Markkinaoikeus toteaa, että verkonhaltijoilla on ollut sinänsä mahdollisuus hakea muutosta 13.12.2007 annettuun vahvistuspäätökseen myös vieraan pääoman riskipreemion kohonneen tason osalta jo vuonna 2008 muutoksenhaun yhteydessä, jolloin kysymyksessä olevan valvontajakson valvontamenetelmän parametreja muutoinkin käsiteltiin markkinaoikeudessa. Markkinaoikeus kuitenkin katsoo, ettei vahvistuspäätösten tuolloisen muutoksenhaun sisällöllä tai siinä yhteydessä tarkastelun kohteena olleilla seikoilla ole annettava ratkaisuun vaikuttavaa merkitystä arvioitaessa sähkömarkkinalain 38 b §:n soveltamisalaa ja valituksenalaisten päätösten oikeellisuutta.

Markkinaoikeus toteaa, että sähkömarkkinalain 10 ja 14 §:n mukaan siirto- ja verkkopalvelujen hinnoittelun on oltava kohtuullista. Toisaalta lain esitöissä (HE 138/1994 sekä TaVM 56/1994 ja 27/2004) on korostettu, että hinnoittelun tulee turvata verkonhaltijan riittävä tulorahoitus ja vakavaraisuus, kattaa sähköverkon ylläpidon, käytön ja rakentamisen kohtuulliset kustannukset sekä antaa sijoitetulle pääomalle kohtuulliseksi katsottava tuotto.

Valittajina olevien verkonhaltijoiden mukaan on lisäksi olennaista, että preemion ilmentämä marginaali on asetettu tasolle, johon yrityksillä on tosiasiallinen mahdollisuus. Valittajat ovat edelleen esittäneet, että tilanne rahoitusmarkkinoilla on finanssi- ja valtiolainakriisien seurauksena sellainen, että 0,6 prosentin riskipreemiolla suomalaiset verkonhaltijat eivät saa rahoitusta. Lisäksi Energiamarkkinavirasto olisi valituksenalaisissa päätöksissään sivuuttanut kokonaan aikaisemmin soveltamansa varovaisuusperiaatteen sekä soveltanut suoraan Kallungin ja Sahlströmin markkinadatasta yhden päivän kohdalla määritettyä riskipreemiota, jossa ei ole otettu huomioon yritysten koko- ja tunnettuustekijöitä eikä muita velan hinnoitteluun vaikuttavia tekijöitä.

Markkinaoikeus toteaa, että asianosaiset ovat olleet yhtä mieltä siitä, että valvontamallissa vieraan pääoman kustannuksen ja verkonhaltijoiden riskipreemioiden määrittelyssä merkityksellisenä on pidettävä luottojohdannaismarkkinoilta saatavia tietoja energiasektorin riskipreemioista. Energiamarkkinavirasto on tosin suhtautunut epäillen siihen, miten luottojohdannaismarkkinoiden riskit kohdistuvat valittajina oleviin verkonhaltijoihin.

Asiassa esitetyissä asiantuntijalausunnoissa on todettavissa erimielisyyttä siitä, kuinka pitkän tarkastelujakson osalta voidaan tehdä johtopäätöksiä riskilisien vallitsevista tasoista tai niiden muutoksista. Esitetyn selvityksen perusteella voidaan todeta, että CDS-markkinatietojen perusteella vieraan pääoman riskipreemioissa vallitsee valvontajaksoa 2005–2007 korkeampi riskilisien taso. Valittajien esittämän mukaan riskilisä on ollut ajanjaksolla 1.1.2008–18.6.2010 keskimäärin 1,06 prosenttia.

Henkilötodistelun perusteella asiassa on osoitettu, että kysymyksessä oleva CDS-markkinan hinnoittelema riskilisä on asettunut syksyllä 2010 vielä hieman edellä mainittua 1,06 prosentin tasoa korkeammalle.

Markkinaoikeus katsoo, että asiassa selvitettyä vieraan pääoman kustannuksiin liittyvien luottojohdannaisten riskilisien tason muutosta voidaan joka tapauksessa pitää suhteellisesti tarkasteltuna tuntuvana kysymyksessä olevien vahvistuspäätösten mukaiseen 0,6 prosentin tasoon verrattuna.

On toisaalta katsottava olevan todennäköistä, että neljän vuoden mittaisilla valvontajaksoilla esiintyy muutoksia markkinoilla, jotka tapahtuessaan voivat myös vaikuttaa verkonhaltijoiden, kuten muidenkin yritysten, vieraan pääoman ehtoisen rahoituksen kustannuksiin.

Markkinaoikeus toteaa, että asiassa ei ole esitetty selvitystä siitä, miten nyt käsiteltävinä olevat muutokset ovat tosiasiallisesti vaikuttaneet valittajina olevien verkonhaltijoiden mahdollisuuksiin saada rahoitusta. Esitetyn selvityksen perusteella voidaan kuitenkin arvioida, että finanssikriisin vaikutukset ovat käynnissä olevan valvontajakson aikana osittain vaihdelleet kysymyksessä olevan yrityksen toimialan ja toimialueen sekä lisäksi ajankohdan perusteella. Rahoitusmarkkinoiden vaihteluiden on osoitettu olleen valvontajakson kuluessa varsin suurta.

Sinänsä on selvää, että vahvistuspäätösten sisältämät valvontamenetelmät eivät tarkoita sitä, että kohtuullista tuottoa tai sen arvioimisessa käytettäviä parametreja tarkasteltaisiin kaikkien valittajina olevien verkonhaltijoiden kohdalla erikseen kunkin verkonhaltijan esittämien tosiseikkojen perusteella.

Markkinaoikeus kuitenkin katsoo, että sähkömarkkinalain 38 b §:n nojalla voi olla perusteltua muuttaa verkonhaltijan vaatimuksesta vahvistuspäätöstä kesken valvontajakson, mikäli verkonhaltijan toimintaympäristössä on tapahtunut valvontamenetelmän soveltamisen kannalta muutos, joka vaikuttaa konkreettisesti liiketoimintaan ja erityisesti verkonhaltijan sähköverkkoihin kohdistuviin investointimahdollisuuksiin. Mikäli kysymyksessä on lisäksi luonteeltaan voimakas ja äkillinen muutos, jolla voidaan arvioida olevan verkonhaltijoiden kannalta pitkäkestoisia ja merkityksellisiä vaikutuksia, muutos antaa selvemmin aiheen valvontamenetelmän parametrin muutokseen jo kesken käynnissä olevan valvontajakson.

Vaikka edellisten vuosien toteutunut kehitys antaisi aiheen muuttaa jotain valvontamallin parametria tai sen arvoa seuraavalle valvontajaksolle, tapahtuneet muutokset eivät voi suoraan merkitä sitä, että kysymyksessä olevaa vieraan pääoman parametria tulisi muuttaa kesken valvontajakson. Asiassa esitetyn perusteella tapahtuneet muutokset vieraan pääoman riskipreemion osalta eivät ole merkinneet sitä, että käynnissä olevalla valvontajaksolla verkonhaltijoiden oikeus verkkotoimintaan sijoitetun pääoman kohtuulliseen tuottoon olisi vaarantunut.

Valittajien vieraan pääoman riskipreemion muuttamiseksi esittämät perustelut eivät edellä esitetyillä perusteilla anna aihetta valituksenalaisten päätösten muuttamiselle.

Näin ollen markkinaoikeus katsoo, ettei Energiamarkkinavirasto ole menetellyt harkintavaltansa vastaisesti eikä valittajien kannalta epätasapuolisesti tai kohtuuttomasti, kun se ei ole valittajien vaatimin tavoin korottanut vieraan pääoman kustannuksen laskennassa käytettävää riskipreemiota kesken neljän vuoden valvontajakson. Valitukset on siten tältäkin osin hylättävä.

6. Oikeudenkäyntikulut

Energiamarkkinavirasto on esittänyt, että vaikka asian käsittelyssä markkinaoikeudessa muutoin noudatetaan hallintolainkäyttölakia, oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden osalta asiassa tulisi soveltaa sähkömarkkinalain 51 §:n 2 momentista säännöksestä poiketen eräiden markkinaoikeudellisten asioiden käsittelystä annetun lain 20 §:n 1 momenttia.

Eräiden markkinaoikeudellisten asioiden käsittelystä annetun lain 1 §:n mukaan mainitussa laissa säädetään markkinaoikeudesta annetun lain (1527/2001) 1 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohdassa tarkoitettujen asioiden vireilletulosta ja käsittelystä markkinaoikeudessa. Asioiden käsittelystä markkinaoikeudessa voidaan lailla säätää erikseen.

Markkinaoikeus toteaa, että eräiden markkinaoikeudellisten asioiden käsittelystä annetussa laissa säädetään asioista, joiden käsittelyssä noudatetaan lain 16 §:n 3 momentin nojalla soveltuvin osin, mitä oikeudenkäynnistä riita-asioissa säädetään.

Sähkömarkkinalain 51 §:n 2 momentin mukaan sähkömarkkinaviranomaisen lain 16 §:n 2 momentin, 38 a–38 d ja 39 §:n nojalla sekä verkkoon pääsyä koskevista edellytyksistä rajat ylittävässä sähkön kaupassa annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen 7 artiklan nojalla antamaan päätökseen haetaan muutosta valittamalla markkinaoikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Valituksen käsittelyyn markkinaoikeudessa sovelletaan hallintolainkäyttölakia.

Sähkömarkkinalain 51 §:n 2 momentin kanssa samanaikaisesti vuonna 2004 säädetyn markkinaoikeuslain 1 §:n 1 momentin muutoksen ei siten voida katsoa aiheuttavan, että sähkömarkkinalain nojalla markkinaoikeudessa käsiteltävissä valitusasioissa tulisi noudatettavaksi eräiden markkinaoikeudellisten asioiden käsittelystä annettu laki.

Edellä mainituilla perusteilla markkinaoikeus katsoo, että kysymyksessä olevissa valitusasioissa myös oikeudenkäyntikulujen korvallisuusvelvollisuus on ratkaistava hallintolainkäyttölain nojalla.

Asianosainen on hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Asianosaisesta säädettyä sovelletaan säännöksen mukaan myös päätöksen tehneeseen hallintoviranomaiseen.

Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on mainitun säännöksen 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä. Yksityistä asianosaista ei puolestaan saa säännöksen 3 momentin mukaan velvoittaa korvaamaan julkisen asianosaisen oikeudenkäyntikuluja, ellei yksityinen asianosainen ole esittänyt ilmeisen perusteetonta vaatimusta.

Kun otetaan huomioon asian lopputulos, ei ole hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla kohtuutonta, että valittajat joutuvat pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Koska valittajien ei voida kuitenkaan katsoa esittäneen ilmeisen perusteetonta vaatimusta, niitä ei voida määrätä korvaamaan Energiamarkkinaviraston oikeudenkäyntikuluja.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Markkinaoikeus hylkää valitukset ja oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta koskevat vaatimukset.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Asian ovat ratkaisseet markkinaoikeuden lainoppineet jäsenet Kimmo Mikkola, Jaakko Ritvala ja Nora Steiner-Forsberg.

HUOMAA

Asiasta on valitettu. Asia on ratkaistu korkeimmassa hallinto-oikeudessa 23.12.2013 taltionumero 4070.