Finlex - Till startsidan
Marknadsdomstolen

23.3.2006

Marknadsdomstolen

Marknadsdomstolens avgöranden från och med 1979

MAO:64/06

Ämnesord
Utajärven kunta, kunnallisten ilmoitusten julkaiseminen, tarjousten vertailu, hankintapäätöksen perusteleminen
År för fallet
2006
Meddelats
Diarienummer
175/05/JH

TARJOUSPYYNTÖ JA HANKINTAPÄÄTÖS

Utajärven kunta on pyytänyt 4.1.2005 päivätyllä tarjouspyynnöllä tarjouksia Utajärven kunnan ilmoituslehdestä vuosille 2005-2006. Tarjouksia on saatu kaksi.

Utajärven kunnanhallitus on päätöksessään 17.1.2005 § 12 muun ohella esittänyt Utajärven kunnanvaltuustolle, että kunnalliset ilmoitukset lukuun ottamatta kuntayhtymien peruskunnissa yleisesti nähtävinä pidettäviä asiakirjoja julkaistaan vuosina 2005-2006 ilmoitustaulun lisäksi
Tervareitti-nimisessä paikallislehdessä. Utajärven kunnanvaltuusto on päätöksellään 26.1.2005 § 8 hyväksynyt kunnanhallituksen esityksen.

Hankintayksikkö on ilmoittanut hankinnan kokonaisarvoksi noin 4.000 euroa.

Utajärven kunta on 16.3.2005 toimittanut markkinaoikeudelle kirjallisen sitoumuksen siitä, ettei se allekirjoita hankintasopimusta kunnallisten ilmoitusten julkaisemisesta ennen kuin markkinaoikeus on antanut asiassa päätöksen.

HAKEMUS

Rosamondo Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa edellä mainitun Utajärven kunnanhallituksen 17.1.2005 ja Utajärven kunnanvaltuuston 26.1.2005 tekemän hankintapäätöksen sekä velvoittaa Utajärven kunnan valitsemaan hinnaltaan halvimpana kunnallisten ilmoitusten julkaisulehdeksi sen julkaiseman Juoksupoika-lehden. Lisäksi Rosamondo Oy on vaatinut markkinaoikeutta arvioimaan, tuleeko Utajärven kunnan korvata sille kunnallisista ilmoituksista saamatta jääneet ilmoitustulot.

Hakija on perustellut vaatimuksiaan muun ohella seuraavasti.

Hankintapäätöksestä tai tarjousvertailusta ei ole hintaa lukuun ottamatta ilmennyt, miten hankintayksikkö on arvioinut kokonaistaloudellisen edullisuuden arviointiperusteita.

Julkisista hankinnoista annetun lain mukaan tarjousvertailussa ja hankintapäätöksessä ei saa ottaa huomioon sellaisia seikkoja, joita tarjouspyynnössä ei ole kysytty. Tässä tapauksessa hankintayksikkö on kuitenkin ottanut tarjousten kustannusten arvioinnissa hankintasäännösten vastaisesti huomioon myös kansalaisopiston ilmoituspalstan, vaikka sanotun palstan huomioon ottamisesta ei ole ollut tarjouspyynnössä mitään mainintaa.

Tarjoukset on pyydetty laskemaan 98 millimetriä leveän palstan mukaan. Tarjousvertailussa ei ole otettu huomioon sitä, että voittaneen tarjoajan tarjouksessaan ilmoittama hinta on ilmeisesti tarkoittanut 40 millimetrin palstaa.

VASTINE

Utajärven kunta on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää hakemuksen.

Hankintayksikkö on perustellut vaatimustaan muun ohella seuraavasti.

Tarjouksia vertailtaessa on otettu tarjouspyynnön mukaisesti huomioon palstamillimetrin hinta, tiedon mahdollisimman hyvä ja nopea leviäminen, toimituksen resurssit ja toimituksellinen taso. Voittanut tarjous on katsottu kokonaistaloudellisesti hakijan tarjousta edullisemmaksi.

Hakijan tarjous on ollut hinnaltaan voittanutta tarjousta halvempi. Palstamillimetrin hintaero hakijan tarjouksen ja voittaneen tarjouksen välillä on ollut 0,02 euroa. Tarjousten hinnanero on näin ollen ollut hakijan hyväksi 240 euroa. Voittanut tarjous on laskettu palstamillimetrien osalta tarjouspyynnön mukaisesti.

Tervareitti-lehti ilmestyy kaksi kertaa viikossa ja Juoksupoika-lehti kerran viikossa. Mainittu seikka on katsottu voittaneen tarjouksen suurimmaksi kilpailueduksi, koska kunnassa on vireillä useita kehittämishankkeita ja muita toiminnan muutoksia, jotka vaativat ripeätä tiedottamista kuntalaisille.

Voittanut tarjous on arvioitu myös toimituksellisten resurssien ja toimituksellisen tason osalta hakijan tarjousta paremmaksi.

Kunnanhallituksen kokouksessa asiaa käsiteltäessä on ilmoitettu, että kansalaisopiston palstaa ei oteta huomioon tarjouksia käsiteltäessä ja että sen ei saa antaa vaikuttaa päätöksentekoon.

LAUSUNTO

Tervareitti Oy on antanut lausunnon.

VASTASELITYS

Hakija on lausunut vastaselityksessään muun ohella seuraavaa.

Hankintayksikössä on laadittu tarjousvertailusta useita erilaisia versioita. Hakijalle toimitettujen muutoksenhakuohjeiden liitteinä on ollut kaksi erilaista tarjousvertailuliitettä. Lisäksi kunnanhallituksen kutsun ja esityslistan liitteenä on ollut tarjousvertailuliite, joka on poikennut kahdesta hakijan saamasta tarjousvertailuliitteestä siten, että siinä Tervareitti-lehden paremmuutta on virheellisesti perusteltu myös kustannuksetta julkaistavalla kansalaisopiston ilmoituspalstalla, vaikka hankintayksikkö olisi saanut käyttää tarjousvertailussaan ainoastaan neljää tarjouspyynnössä ilmoitettua arviointiperustetta. Edellä mainittujen tarjousvertailuliitteiden lisäksi hankintayksikkö on toimittanut tarjousvertailusta markkinaoikeudelle vielä neljännenkin version, jossa saadut tarjoukset on pisteytetty.

Tarjousten väitetty 0,02 euron hinnanero ei ole oikea. Voittanut tarjous on koskenut ainoastaan kuulutusluonteisia kunnallisia ilmoituksia, minkä lisäksi voittanut tarjoaja on tarjouksessaan ilmoittanut antavansa mainosluonteisista ilmoituksista alennusta 25 prosenttia perusilmoitushinnastosta. Sen sijaan hakijan tarjous koskee kaikkia ilmoituksia. Hankintayksikkö ei ole ottanut edellä mainittuja seikkoja lainkaan huomioon hintavertailussaan.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISUN PERUSTELUT

Vaatimuksen tutkiminen

Hakija on vaatinut, että markkinaoikeus arvioisi sen, tuleeko Utajärven kunnan korvata sille kunnallisista ilmoituksista saamatta jääneet ilmoitustulot. Markkinaoikeuden toimivaltaan ei kuulu, kun otetaan huomioon julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 9 §, vahingonkorvausvaatimusten tutkiminen. Kyseinen vaatimus tulee siten jättää tutkimatta.

Hankintamenettely

Hankinnassa noudatettua menettelyä tulee arvioida ottaen huomioon hankintalain 1 §:n 1 momentissa ilmaistu lain tarkoitus, joka on tarjousmenettelyyn osallistuvien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaaminen. Hankintalain 6 §:n 3 momentin mukaan ehdokkaita ja tarjoajia on kohdeltava tasapuolisesti ja syrjimättä kaikissa hankintamenettelyn vaiheissa.

Hankintalain 7 §:n 1 momentin mukaan tarjouksista tulee hyväksyä kokonaistaloudellisesti edullisin tai hinnaltaan halvin.

Tarjouspyynnön mukaan tarjouksia vertailtaessa otetaan huomioon palstamillimetrin hinta, tiedon mahdollisimman hyvä ja nopea leviäminen, toimituksen resurssit ja toimituksellinen taso. Tarjouksista tullaan tarjouspyynnön mukaan hyväksymään se, joka on tarjouspyynnössä esitettyjen valinta- ja arviointiperusteiden mukaisesti kokonaistaloudellisesti edullisin.

Tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun vaatimus edellyttää, että hankintayksikön tulee soveltaa etukäteen ilmoittamiaan arviointiperusteita kaikkiin tarjouksiin tasapuolisesti ja syrjimättä. Hankintapäätöksen tulee perustua kaikkiin ennalta ilmoitettuihin arviointiperusteisiin, ja hankintapäätöksessä tulee perustella se, miten arviointiperusteita on sovellettu.

Utajärven kunnanhallitus on päätöksessään 17.1.2005 § 12 esittänyt
Utajärven kunnanvaltuustolle, että kunnalliset ilmoitukset lukuun ottamatta kuntayhtymien peruskunnissa yleisesti nähtävinä pidettäviä asiakirjoja julkaistaan vuosina 2005-2006 Tervareitti-lehdessä. Kunnanhallitus on perustellut päätösehdotustaan sillä, että paikallislehti Tervareitti on osoittautunut tarjousvertailun mukaan kokonaistaloudellisesti edullisimmaksi vaihtoehdoksi. Utajärven kunnanvaltuusto on päätöksellään 26.1.2005 § 8 hyväksynyt kunnanhallituksen esityksen.

Markkinaoikeus toteaa, että hankintapäätös käsillä olevassa asiassa on
Utajärven kunnanvaltuuston päätös 26.1.2005 § 8, jolla tarjouskilpailu on ratkaistu. Utajärven kunnanhallituksen päätös 17.1.2005 § 12 sen sijaan on sanotun hankintapäätöksen valmisteluun liittyvä esitys.

Asiassa on toimitettu markkinaoikeudelle neljä erilaista tarjousvertailuasiakirjaa.

Markkinaoikeudelle toimitettuun kolmeen hieman toisistaan poikkeavaan "Utajärven kunnan lehti-ilmoitukset/tarjousten vertailu" -nimiseen tarjousvertailuasiakirjaan on kirjattu kummankin hankintayksikön saaman tarjouksen osalta palstamillimetrin hinta sekä todettu johtopäätöksenä voittanut tarjous kokonaistaloudellisesti edullisimmaksi. Yhdessä edellä mainituista tarjousvertailuasiakirjoista on edellä olevan lisäksi todettu vielä seuraavaa: "Tervareitti julkaisee lisäksi kustannuksetta Oulujoki-opiston ilmoituspalstan, jonka osuus vuonna 2004 oli 4500
pmm." Viimeksi mainittu tarjousvertailuasiakirja on saadun selvityksen perusteella ollut kunnanhallituksen 17.1.2005 pidetyn kokouksen kokouskutsun liitteenä.

Yhdestäkään edellä mainitusta kolmesta tarjousvertailuasiakirjasta ei ilmene, miten hankintayksikkö on arvioinut tarjousten keskinäistä paremmuutta palstamillimetrin hinnan lisäksi kolmen muun tarjouspyynnössä ilmoitetun kokonaistaloudellisen edullisuuden arviointiperusteen osalta.
Hankintayksikkö on markkinaoikeudelle toimittamassaan neljännessä tarjousvertailuasiakirjassa asettanut saamansa tarjoukset paremmuusjärjestykseen kunkin tarjouspyynnössä ilmoitetun kokonaistaloudellisen edullisuuden arviointiperusteen osalta. Kyseisessä tarjousvertailuasiakirjassa ei ole kuitenkaan perusteltu tarjousten paremmuusjärjestystä.

Edellä esitetyn perusteella markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksikkö ole toteuttanut tarjousvertailua julkisista hankinnoista annetuissa oikeusohjeissa edellytetyllä tavalla vertailemalla tarjouksia tarjouspyynnössä ilmoitettujen kokonaistaloudellisen edullisuuden arviointiperusteiden osalta keskenään siten, että tarjousvertailusta tai hankintapäätöksestä olisi ilmennyt, miten sanottuja arviointiperusteita on sovellettu ja tarjousten keskinäistä paremmuutta niiden perusteella arvioitu ja mihin seikkoihin tehty hankintapäätös on perustunut. Hankintayksikön menettely ei ole ollut omiaan turvaamaan hankintamenettelyyn osallistuvien tasapuolista ja syrjimätöntä kohtelua myöskään siltä osin, kuin hankintayksikkö on laatinut tarjousvertailusta useita sisällöltään toisistaan eroavia tarjousvertailuasiakirjoja.

Lisäksi hankintayksikkö on menetellyt julkisista hankinnoista annettujen oikeusohjeiden vastaisesti siltä osin, kuin se on tarjousvertailussaan perustellut tarjouksen valintaa myös Oulujoki-opiston ilmoituspalstan julkaisemisella kustannuksetta, vaikka tarjouspyyntö ei ollut koskenut mainitun ilmoituspalstan julkaisemista.

Hankintasopimusta ei ole vielä tehty. Asiassa tulee siten kysymykseen hankintalain 9 §:n 1 momentin 1-3 kohdassa säädettyjen ensisijaisten seuraamusten määrääminen. Näihin markkinaoikeuden määrättävissä oleviin seuraamuksiin ei kuulu hankintayksikön velvoittaminen päättämään tarjouskilpailu määrätyllä tavalla. Käsillä olevassa asiassa seuraamuksina tulevat sen sijaan kysymykseen hankintapäätöksen kumoaminen ja sen täytäntöönpanon kieltäminen. Hankintayksikön virhe voidaan korjata siten, että hankintayksikkö tekee uuden tarjousvertailun ja uuden, asianmukaisesti perustellun hankintapäätöksen, jossa otetaan huomioon edellä tässä päätöksessä mainitut seikat.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Markkinaoikeus jättää tutkimatta Rosamondo Oy:n vahingonkorvausta koskevan vaatimuksen.

Markkinaoikeus kumoaa Utajärven kunnanvaltuuston hankintapäätöksen 26.1.2005 § 8 kunnallisten ilmoitusten julkaisemisesta sekä kieltää
Utajärven kuntaa panemasta sanottua päätöstä täytäntöön nyt asetetun
1.500 euron sakon uhalla.

Mikäli Utajärven kunta aikoo edelleenkin toteuttaa kysymyksessä olevan hankinnan julkisena hankintana, sen tulee viipymättä tehdä asiassa tässä päätöksessä mainitut seikat huomioon ottaen uusi tarjousvertailu ja asianmukaisesti perusteltu hankintapäätös.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Julkisista hankinnoista annetun lain 12 §:n nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää. Uhkasakon asettamista koskevaan päätökseen ei saa erikseen hakea muutosta valittamalla.

Asian ovat ratkaisseet markkinaoikeuden lainoppineet jäsenet Olli Mäkinen, Maarit Lindroos ja Tommi Vuorialho.

Till början av sidan