24.11.2017

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUDEN PÄÄTÖS 10.1.2017

Selostus asiasta

Valituksen kohde

Helsingin ulosottoviraston päätös täytäntöönpanokulujen maksuvelvollisuudesta 25.11.2015 nro 7470/6070/15P.

A:lta ulosmitattujen Asunto Oy B:n osakkeiden realisoinnista aiheutuneet täytäntöönpanokulut, yhteensä 25.801,81 euroa, on päätetty periä ulosmittausvelkojalta eli Verohallinnolta.

Valitus

Verohallinto on vaatinut, että valituksenalainen päätös kumotaan ja Verohallinnolle asetettu maksuvelvollisuus poistetaan.

Täytäntöönpanokuluista vastasi ensisijaisesti velallinen. Verohallinto oli vastuussa täytäntöönpanokuluista ulosmittauksen hakijana vain siinä tapauksessa, että täytäntöönpanokuluja ei saataisi perittyä velalliselta.

Konkurssipesästä tuli tässä asiassa kertymään jako-osuuksia velkojille. Asiassa ei ollut selvitetty, että täytäntöönpanokuluja ei saataisi perittyä velalliselta, koska täytäntöönpanokulut olivat katettavissa velallisen konkurssiin luovutetusta omaisuudesta.

Velkojien keskinäinen yhdenvertaisuus oli yksi konkurssin perusperiaatteista. Mikäli Verohallinto joutuisi korvaamaan ulosmittauksesta aiheutuneet täytäntöönpanokulut, maksaisi se käytännössä velallisen velkaa. Verohallinto ei kuitenkaan voisi vaatia sitä maksettavaksi konkurssiin luovutetuista varoista, koska kyse olisi sille määrätystä maksuvelvollisuudesta. Verohallinto joutuisi näin ollen muita konkurssivelkojia huonompaan asemaan.

Velallisen lausuma

A:n konkurssipesä on toimittanut asiassa lausuman valituksen johdosta.

Kyseessä olevat täytäntöönpanokulut olivat syntyneet ennen konkurssiin asettamista, joten kyse oli konkurssissa valvottavasta velasta. Velkojille tuli kertymään jako-osuuksia, mutta niiden määrää tai maksuajankohtaa ei vielä tiedetty.

Ulosottomiehen lausunto

Ulosottomies on toimittanut valituksen johdosta lausunnon, jonka mukaan valitus tuli hylätä.

Ulosottovelallisen A:n omistamat Asunto Oy B:n osakkeet oli ulosmitattu ensimmäisen kerran 10.2.2010. Ulosmitattua omaisuutta ei ollut kuitenkaan saatu realisoitua. Ulosmitatusta omaisuudesta oli aiheutunut omaisuuden ylläpidon ja realisoinnin kannalta välttämättömiä täytäntöönpanokuluja yhteensä 25.801,81 euroa.

Velallinen oli asetettu konkurssiin 16.7.2015 ja ulosmitattu omaisuus oli luovutettu konkurssipesälle.

Täytäntöönpanokuluja ei ollut saatu katettua kertymästä, koska realisoitavana ollut omaisuus oli luovutettu velallisen konkurssin myötä konkurssipesälle. Konkurssipesä oli ilmoittanut, ettei kyseisiä täytäntöönpanokuluja katettu pesästä massavelkana, minkä vuoksi kuluja ei saatu perittyä konkurssipesältä. Näin ollen kuluista vastasi ulosoton hakija.

Täytäntöönpanokulujen maksuvelvollisuus oli Verohallinnon osalta toissijaista suhteessa velalliseen, joten Verohallinnolla oli mahdollisuus valvoa tähän perustuva saatavansa velalliselta konkurssissa.

Lausumapyyntö valittajalle

Valittajalle on varattu tilaisuus lausua velallisen lausuman ja ulosottomiehen lausunnon johdosta. Valittaja on ilmoittanut, ettei sillä ollut asiassa lausuttavaa.

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Ulosottokaaren 9 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan vastaaja on velvollinen maksamaan tarpeelliset kulut, jotka aiheutuvat maksuvelvoitteen tai muun velvoitteen täytäntöönpanossa omaisuuden kuljettamisesta, säilyttämisestä, myynnistä tai muista ulosottomiehen täytäntöönpanotoimista. Toissijaisesti niistä vastaa hakija. Saman luvun 2 §:n 1 momentin mukaan kulut otetaan kertymästä päältä ja muussa tapauksessa peritään vastaajalta. Jollei kuluja saada vastaajalta tai hän ei ole velvollinen niitä suorittamaan, ulosottomies perii kulut hakijalta.

Asiassa on riidatonta, että velalliselta ulosmitattujen asunto-osakkeiden realisoinnista on aiheutunut täytäntöönpanokuluja yhteensä 25.801,81 euroa. Näitä täytäntöönpanokuluja ei ole saatu otettua kertymästä päältä, koska asunto-osakkeet on luovutettu konkurssipesälle.

Ulosottokaaren 9 luvun täytäntöönpanokuluja koskevan sääntelyn perusperiaatteena on, etteivät täytäntöönpanokulut lähtökohtaisesti jää valtion vahingoksi, vaan niistä vastaavat ensisijaisesti ulosottoasian vastaaja ja viimesijaisesti ulosoton hakija.

Tässä asiassa täytäntöönpanokuluja ei ole saatu perittyä velalliselta, koska velallinen on asetettu konkurssiin. Asiassa on selvitetty, että konkurssipesä oli ilmoittanut, ettei täytäntöönpanokuluja makseta pesästä massavelkana, vaan ne on valvottava konkurssissa. Ulosottovirastolla on katsottava olevan tässä tilanteessa oikeus periä kulut ulosoton hakijalta. Käräjäoikeus toteaa, että Verohallinnolla on mahdollisuus periä täytäntöönpanokulut takaisin velalliselta (Linna-Leppänen: Ulosotto-oikeus I, 2014, s. 687).

Edellä mainituin perustein asiassa ei ole ilmennyt, että asiassa olisi menetelty virheellisesti siltä osin kuin täytäntöönpanokulut on päätetty periä ulosoton hakijalta eli Verohallinnolta.

Päätöslauselma

Valitus hylätään.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Juha Hartikainen.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 24.11.2017

Asian käsittely hovioikeudessa

Jatkokäsittelylupa on myönnetty 13.4.2017.

Valitus

Verohallinto on vaatinut, että käräjäoikeuden päätös kumotaan ja Verohallinnolle asetettu maksuvelvollisuus poistetaan.

Koska A oli asetettu konkurssiin, täytäntöönpanokulut olivat konkurssissa valvottavaa velkaa. Velkojille tulee kertymään jako-osuuksia konkurssissa, joten täytäntöönpanokulut ovat ainakin osaksi katettavissa velallisen konkurssiin luovutetusta omaisuudesta. Täytäntöönpanokuluja on yritettävä ensin periä velalliselta. Verohallinnon vastuu täytäntöönpanokuluista on toissijaista, ja se vastaa kuluista vain siltä osin kuin Helsingin ulosottovirastolle tuleva jako-osuus ei riitä kattamaan täytäntöönpanokuluja.

Konkurssi ei vapauta velallista velkavastuusta vaan hän vastaa veloistaan niiden vanhentumiseen asti, ja velkaa voidaan periä velallisen konkurssin jälkeenkin saamasta omaisuudesta. Konkurssin perusperiaatteisiin kuuluu velkojien keskinäinen yhdenvertaisuus. Mikäli Verohallinto korvaa täytäntöönpanokulut, maksaa se käytännössä velallisen velkaa. Verohallinto ei voi vaatia täytäntöönpanokuluja maksettavaksi konkurssiin luovutetusta omaisuudesta, koska kysymys on Verohallinnolle määrätystä maksuvelvollisuudesta. Joka tapauksessa Verohallinto saisi konkurssissa vain jako-osuuden ja joutuisi lisäksi maksamaan velallisen velkaa. Näin ollen Verohallinto joutuisi muita konkurssivelkojia huonompaan asemaan.

Konkurssi ei tarkoita sitä, että velkoja ei saada perityksi. Täytäntöönpanokulujen perimiselle ei ole ulosottokaaressa säädetty ajallista edellytystä. Toissijainen vastuu voi ulottua ainoastaan määrään, jota ei saada perittyä velalliselta.

Ulosottomiehen lausuma

Käräjäoikeuden ratkaisu oli oikea. Lainsäädännön tarkoituksen ja oikeusjärjestyksen systematiikan vastaista olisi, jos ulosottoviranomainen joutuisi vastaamaan täytäntöönpanokuluista tai valvomaan täytäntöönpanokulusaatavaa konkurssissa. Täytäntöönpanokulusaatavien valvominen konkurssimenettelyssä ei kuulu ulosottomiehen keskeiseen toimenkuvaan.

Lainsäätäjän tarkoituksena on ollut, että ulosottovaiheen kulut kuuluvat myös konkurssissa ulosoton hakijan vastattaviksi, joka voi valvoa ne konkurssissa tavallisina konkurssisaatavina. Ulosottoviranomaisella ei ole velvollisuutta valvoa saatavaa konkurssissa ja odottaa jako-osuutta ennen saatavan perimistä hakijalta. Ulosottoviranomainen ei ole ulosottoasiassa asianosainen, eikä sillä ole omaa intressiä täytäntöönpanossa. Ulosottoviranomainen maksaa täytäntöönpanokulut varoistaan väliaikaisesti ainoastaan asioiden hoitamisen yksinkertaistamiseksi.

Jos Verohallinnon valitus hyväksytään, ulosottomiehen on nykyistä laajemmin edellytettävä hakijoilta ennakon maksamista.

A:n konkurssipesän lausuma

Ulosottoviranomaiselle aiheutuneet kulut ovat syntyneet ennen konkurssin alkamista ja ovat siten konkurssissa valvottavaa velkaa. Konkurssisaatavan voi ottaa jakoluetteloehdotuksessa huomioon ilman valvontaa, jos saatavan perusteesta ja määrästä ei ole epäselvyyttä. Koska ulosoton saatavien perusteesta tai määrästä ei konkurssihallinnon näkemyksen mukaan ole ollut epäselvyyttä, on kulut huomioitu jakoluettelossa etuoikeudettomana saatavana.

Konkurssipesässä on 30.5.2017 varoja 730.149,70 euroa. Lisäksi vireillä on velkomuskanne 43.000 euron perimiseksi vastaajalta. Panttisaatavat, joiden vakuutena on ollut Asunto Oy B:n osakkeita, on maksettu konkurssipesän realisoitua osakkeet 18.3.2016. Täytäntöönpanokuluja voidaan siten periä velalliselta. Mikäli ulosottovirasto voi valvomatta saatavaansa konkurssissa vaatia saatavaa suoraan ulosmittauksen hakijalta, on se ulosmittauksen hakijaa ja muita velkojia paremmassa asemassa. Joka tapauksessa konkurssilaki lähtee siitä, että kaikkien velkojien on valvottava saatavansa.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

A:n ulosottovelkojen kattamiseksi on ulosmitattu hänen omistamansa Asunto Oy B:n osakkeet. Ulosottoa on hakenut Verohallinto. Kohteen osalta ulosottovirastolle on aiheutunut 26.5.2011 - 6.7.2015 täytäntöönpanokuluja yhteensä 25.801,81 euroa. A on asetettu konkurssiin 16.7.2015.

Kihlakunnanvouti on 25.11.2015 tehnyt täytäntöönpanokulujen maksuvelvollisuudesta päätöksen (nro 7470/6070/15P), jonka mukaan täytäntöönpanokulut peritään ulosmittausvelkojana olleelta Verohallinnolta. Verohallinto on valittanut päätöksestä Helsingin käräjäoikeuteen, joka on 10.1.2017 hylännyt valituksen muutoksenhaun kohteena olevalla päätöksellään.

Asiassa on kysymys siitä, miten ulosotossa aiheutuneiden täytäntöönpanokulujen maksuvelvollisuus määräytyy ulosottomenettelyn vaihduttua konkurssimenettelyksi.

Täytäntöönpanokuluista ulosottokaaressa

Ulosottokaaren 9 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan vastaaja on velvollinen maksamaan tarpeelliset kulut, jotka aiheutuvat maksuvelvoitteen tai muun velvoitteen täytäntöönpanossa omaisuuden kuljettamisesta, säilyttämisestä, myynnistä tai muista ulosottomiehen täytäntöönpanotoimista. Toissijaisesti niistä vastaa hakija. Saman luvun 2 §:n 1 momentin mukaan tällaiset täytäntöönpanokulut otetaan kertymästä päältä ja muussa tapauksessa peritään vastaajalta. Jollei kuluja saada vastaajalta tai hän ei ole velvollinen niitä suorittamaan, ulosottomies perii kulut hakijalta.

Ulosottokaaren 9 luvun 3 §:n 1 momentin pääsäännön mukaan ulosottomies saa vaatia hakijalta ennakkoa tarpeellisia täytäntöönpanokuluja varten. Lain esitöissä (HE 83/2006 vp, yksityiskohtaiset perustelut) todetaan, että niissä tapauksissa, joissa kuluennakkoa ei vaadita, ulosottomies käyttäisi viraston määrärahoja tarpeellisten kulujen suorittamiseen. Jollei kuluja saada kertymästä, ne laskutettaisiin käytännössä hakijalta, koska velallisella tai muulla vastaajalla ei useinkaan ole varoja niiden suorittamiseen.

Asian arviointi tässä tapauksessa

Kysymyksessä olevassa tapauksessa ulosottoasian vastaaja on asetettu konkurssiin, eikä konkurssissa kerry velkojien saataville täyttä suoritusta. Näin ollen asiassa joudutaan harkitsemaan, voiko ulosottomies mainitun 9 luvun 2 §:n nojalla periä täytäntöönpanokulut hakijalta.

Ulosottokaaressa ei ole säädetty tarkemmin edellytyksistä, joiden täyttyessä täytäntöönpanokulut ovat perittävissä hakijalta. Ulosottokaareen ei sisälly säännöksiä myöskään siitä, kuinka kauan tai missä määrin täytäntöönpanokuluja on perittävä vastaajalta ennen kuin ulosottomies voi periä ne hakijalta. Säännöksessä ei edellytetä esimerkiksi, että täytäntöönpanokuluja pitäisi periä ensin velallisen palkasta tai myöhemmin saamasta omaisuudesta.

Ulosottomenettelyssä ulosottomies toimii hakijan lukuun. Menettelystä aiheutuneet kulut maksetaan ulosottoviraston varoista ainoastaan väliaikaisesti, eikä kuluja ole tarkoitettu jätettäväksi valtion vahingoksi. Tämä ilmenee hakijan toissijaisesta kuluvastuusta ja siitä, että laki antaa ulosottomiehelle oikeuden vaatia hakijalta kuluennakon.

Kun velallinen on konkurssissa, velkojien jako-osuudet selviävät vasta kun jakoluettelo on vahvistettu ja pesän omaisuus muutettu rahaksi. Konkurssin johdosta maksunsaanti viivästyy, ja usein voi olla epävarmaa, kertyykö jako-osuuksia lainkaan. Epätarkoituksenmukaista olisi, jos ulosottomies voisi periä kuluja hakijalta vasta sen jälkeen, kun jako-osuudet on maksettu. Hovioikeus katsoo, että myös ulosottokaaren 9 luvun 2 §:n 1 momentin sanamuoto puoltaa tulkintaa, jonka mukaan täytäntöönpanokulut voidaan periä hakijalta, jos ne eivät ole täysimääräisesti ja kohtuullisessa ajassa saatavissa velalliselta.

Verohallinto on valituksessaan katsonut, että täytäntöönpanokulujen maksuvelvollisuudessa on kysymys Verohallinnolle asetetusta maksuvelvollisuudesta, joten se ei voi vaatia täytäntöönpanokuluja konkurssipesän varoista. Konkurssipesä puolestaan on katsonut ulosottoviraston pääsevän konkurssivelkojia parempaan asemaan, jos se saa maksun suoraan hakijalta konkurssista huolimatta. Tältä osin hovioikeus toteaa, ettei ulosottokaaressa ole säännöstä, jonka mukaan hakijalta perityt täytäntöönpanokulut jäisivät hakijan vahingoksi. Oikeuskirjallisuudessa esitetyn kannan mukaan hakija voi periä niitä velalliselta tai muulta vastaajalta myöhemmässä ulosottoasiassa (Linna, Tuula - Leppänen, Tatu, Ulosotto-oikeus I - Ulosottomenettely, 2. uud.p. s. 687). Kannanotto on sopusoinnussa velallisen ensisijaista ja hakijan toissijaista vastuuta koskevan sääntelyn kanssa. Hovioikeus katsoo, että hakija maksamalla toissijaisen vastuunsa perusteella täytäntöönpanokulut ulosottovirastolle tulee konkurssivelkojaksi ulosottoviraston sijaan ja on oikeutettu samaan jako-osuuteen kuin ulosottovirasto olisi ollut. Muiden konkurssivelkojien asemaan ei vaikuta se, suoritetaanko jako-osuus ulosottovirastolle vai Verohallinnolle.

Edellä mainituin perustein hovioikeus katsoo kuten käräjäoikeus, että ulosottomies voi periä täytäntöönpanokulut ulosoton hakijalta konkurssista huolimatta. Kun täytäntöönpanokulut on jo huomioitu jakoluettelossa, Verohallinto tulee täytäntöönpanokulut suoritettuaan konkurssivelkojaksi ulosottoviraston sijaan.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden päätöstä ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenlaamanni Liisa Lehtimäki, hovioikeudenneuvos Risto Niemiluoto ja asessori Silja Leino.

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimainen