26.9.2014

Käräjäoikeuden ratkaisu

Asian riidaton tausta, tapahtumainkulku ja kysymyksenasettelu on lähemmin selostettu jäljempänä hovioikeuden tuomion alussa.

A on nostanut T-säätiötä vastaan testamentin tehottomaksi julistamista ynnä muuta koskevan kanteen, joka on tullut käräjäoikeudessa vireille 30.3.2012.

T-säätiö on vastustanut kannetta ja vaatinut sen hylkäämistä.

Käräjäoikeus on toimittanut asiassa pääkäsittelyn 26.6.2013.

Käräjäoikeus on 27.8.2013 antamallaan tuomiolla hyväksynyt A:n kanteen ja vahvistanut, että

- A:n veljellä B:llä ei ole ollut testamenttauskompetenssia siltä osin kuin hän on testamentissaan määrännyt isältään E:ltä perimiensä X Oy:n osakkeiden sijaan tulleesta omaisuudesta,

- X Oy:n 18.544:n osakkeen surrogaatti on E:n kuollessa ollut 488.170 Y Oyj:n osaketta,

- A:lla on oikeus saattaa voimaan isänsä E:n testamenttiin sisältyvä jälkimääräys, jonka mukaan puolet edellä mainitusta surrogaatista eli 244.058 Y Oyj:n osaketta kuuluvat A:lle.

Käräjäoikeus on lisäksi velvoittanut säätiön heti luovuttamaan A:lle 244.085 Y Oyj:n osaketta sekä maksamaan A:lle osakkeille kertynyt tuotto 17.3.2010 lukien korkoineen. Siltä varalta, että osakkeet eivät ole säätiön vallinnassa, säätiön on korvattava A:lle niiden arvoa vastaava määrä rahana maksupäivän pörssikurssin mukaan laskettuna sekä korvattava osakkeille kertynyt tuotto korkoineen. Vielä käräjäoikeus on velvoittanut säätiön korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut arvonlisäveroineen 34.471,40 eurolla viivästyskorkoineen.

Hovioikeuskäsittely

Valitus

T-säätiö on vaatinut, että kanne hylätään ja A velvoitetaan korvaamaan säätiön oikeudenkäyntikulut asiassa korkoineen.

A oli menettänyt kanneoikeutensa hyväksymällä B:n testamentin. Testamentti oli annettu A:lle asianmukaisesti tiedoksi. Testamentin hyväksyminen tarkoitti, että A oli lopullisesti ja sitovasti hyväksynyt B:n oikeuden määrätä testamentillaan Y Oyj:n osakkeista. Säätiö oli toiminut vilpittömässä mielessä. Sillä oli ollut oikeus luottaa hyväksymisilmoitukseen, eikä A:n tarkoituksella hyväksymisilmoitusta annettaessa ollut merkitystä.

Kannetta ei ollut nostettu kohtuullisessa ajassa. Mahdollinen hyväksymis-ilmoituksen peruutus olisi pitänyt tehdä ennen kuin säätiö oli saanut hyväksymisestä tiedon ja ennen kuin osakkeet oli luovutettu säätiölle. A oli esittänyt vaatimuksia säätiölle vasta yli kaksi vuotta testamentin hyväksymisen jälkeen.

E:n testamentin 3 kohdassa ei ollut toissijaismääräystä A:n hyväksi. Kohdan toisen virkkeen määräys koski vain tilannetta, jossa joku lapsista olisi kuollut rintaperillisittä ennen testamentintekijää. Sanamuoto "detta barn tillkommande del" ei viitannut käsillä olevaan tilanteeseen, jossa lapsi oli kuollut rintaperillisittä vasta testamentintekijän jälkeen.

Joka tapauksessa väitetty toissijaismääräys ei koskenut X Oy:n osakkeiden sijaan mahdollisesti tullutta omaisuutta. Testamentin 3 kohdassa ei viitattu sijaan tulevaan omaisuuteen, toisin kuin 6 kohdassa. Selvitystä siitä, että kanteessa tarkoitetut Y Oyj:n osakkeet olisivat tulleet X Oy:n osakkeiden sijaan, ei ollut esitetty.

Sikäli kuin E oli testamentilla tavoitellut perheyhtiön osakeomistuksen säilyttämistä rintaperillisillä, tämä tarkoitus oli menettänyt merkityksensä, kun X Oy oli lakannut olemasta itsenäinen yhtiö ja fuusioitunut useamman kerran muihin yhtiöihin. Jos tarkoituksena taas oli ollut turvata A:n taloudellinen asema, kyseisellä tavoitteella ei ollut merkitystä hänen nykyisen varallisuutensa vuoksi.

Vastaus

A on vaatinut, että valitus hylätään ja säätiö velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa myös hovioikeudessa korkoineen.

Käräjäoikeuden tuomio oli oikea.

A ei ollut menettänyt kanneoikeuttaan hyväksymällä B:n testamentin. Vakiomuotoisella hyväksymisilmoituksella hän ei ollut tarkoittanut luopua eikä ollut edes voinut luopua E:n testamentilla saamastaan omaisuudesta, jonka osalta B:llä ei ollut ollut testamenttausvaltaa. Kyse olisi tosiasiallisesti ollut perinnöstä tai testamentista luopumisesta, mitä koskevia muotomääräyksiä ei ollut noudatettu. Hyväksymisilmoituksen antaessaan A ei ollut lainkaan tiennyt, mitä omaisuutta B:n kuolinpesään oli kuulunut. Molempien testamenttien toimeenpanijana toimineella varatuomari S:llä oli ollut korostunut tiedonantovelvollisuus. Säätiön vilpittömällä mielellä ei ollut merkitystä.

Kanne oli nostettu kohtuullisessa ajassa siitä lukien, kun A oli syksyllä 2011 saanut tietää B:n testamentin mahdollisesti loukkaavan hänen oikeuttaan.

E:n testamentin 3 kohdassa oli toissijaismääräys A:n hyväksi. Toisin kuin 3 kohdassa, testamentin 2 ja 5 kohdassa oli selvät määräykset siltä varalta, että lapsi kuolisi ennen testamentintekijää. Tähän nähden 3 kohdan toinen virke oli jo testamentin sanamuodon mukaisesti toissijaismääräys.

Toissijaismääräys koski myös X Oy:n osakkeiden sijaan tullutta omaisuutta. Testamentin 6 kohdan määräys sijaan tulevasta omaisuudesta oli vakiolauseke, jolla ei ollut tältä osin merkitystä 3 kohdan sanamuodon tulkinnassa. A oli esittänyt selvityksen siitä, että Y Oyj:n osakkeet olivat tulleet X Oy:n osakkeiden sijaan. Testamentin mukainen lesken oikeus kolmannekseen X Oy:n osakkeiden tuotosta oli vuodesta 1996 lähtien kohdistunut Y Oyj:n osakkeisiin, minkä myös B oli tiennyt ja hyväksynyt.

Testamentintekijän tahtona oli ollut kohdella omia lapsiaan tasapuolisesti ja huolehtia lapsenlapsestaan. A:n omaisuus oli joka tapauksessa peräisin E:ltä.

Todistelu

Hovioikeudessa on 29.8.2014 toimitettu pääkäsittely, jossa on kuultu todistelutarkoituksessa A:ta ja todistajana asianajaja S:ää.

Asianosaiset ovat vedonneet käräjäoikeuden tuomiosta ilmeneviin kirjallisiin todisteisiin siten kuin hovioikeuden pääkäsittelypöytäkirjaan on merkitty.

Hovioikeuden tuomio 26.9.2014

Tapahtumainkulku ja kysymyksenasettelu

Tapahtumainkulun pääkohdista ei ole asiassa riitaa. E on 9.8.1976 päivätyssä testamentissaan määrännyt tietyt X Oy:n osakkeet jaettavaksi kolmelle lapselleen A:lle, B:lle ja C:lle. Pesän- ja perinnönjako E:n jälkeen on toimitettu 25.9.1981, jolloin kullekin lapsista on jaettu noin 18.600 kappaletta mainitun yhtiön osakkeita. A:n mukaan osakkeiden sijaan oli myöhemmin tullut Y Oyj:n osakkeita.

Lapsista B on 28.1.2008 päivätyssä testamentissaan määrännyt säätiölle jaettavaksi tietyt Y Oyj:n osakkeet. B on kuollut 17.10.2009, ja hänen testamenttinsa on annettu tiedoksi A:lle 1.12.2009. Kuolinpesästä on 17.3.2010 luovutettu säätiölle noin 1.299.000 kappaletta viimeksi mainitun yhtiön osakkeita. Perunkirjoitus on päättynyt 15.4.2010, eikä A ole osallistunut perunkirjoitukseen.

A on ryhtynyt vuonna 2011 selvittämään, onko Y Oyj:n osakkeiden luovutus säätiölle loukannut hänen oikeuttaan. Hänen asiamiehenään tuolloin toiminut asianajaja H on 15.9.2011 ottanut kirjeitse yhteyttä asianajaja S:ään, joka on ollut molemmissa testamenteissa nimettynä yhdeksi testamentin toimeenpanijoista. Asianajaja H:n tuossa yhteydessä esittämä kanta E:n testamenttiin sisältyvästä toissijaismääräyksestä on pääpiirteissään vastannut sitä, mihin A on nyt käsillä olevassa kanteessaan tukeutunut.

Kun A:n kantaa ei ole hyväksytty, asian selvittämistä B:n testamentin toimeenpanijoiden, säätiön ja A:n kesken on jatkettu. Asiassa on pidetty tapaaminen tammikuussa 2012, ja kun asiaan ei ole saatu sovinnollista ratkaisua, A on nostanut kanteen 30.3.2012.

Asiassa on ensin otettava kantaa siihen, onko väitettyyn toissijaismääräykseen perustuvat vaatimukset esitetty kohtuullisessa ajassa. Osapuolet ovat erimielisiä siitä, onko kohtuullisen ajan katsottava alkavan säätiön käsityksen mukaisesti jo B:n testamentin tiedoksiannosta A:lle 1.12.2009 vai A:n käsityksen mukaisesti vasta kesästä 2011, jolloin hän oli kertomansa mukaan saanut tietoonsa tulleiden seikkojen perusteella aiheen epäillä kyseisen testamentin loukkaavan hänen oikeuttaan. Lisäksi osapuolet ovat erimielisiä kohtuullisen ajan pituudesta.

Jos päädytään siihen, että vaatimukset on esitetty kohtuullisessa ajassa, tulee arvioitavaksi, onko E:n testamentissa A:n väittämää toissijaismääräystä. Jos tähän kysymykseen vastataan myöntävästi, on vielä harkittava, ovatko puheena olevat Y Oyj:n osakkeet tulleet X Oy:n osakkeiden sijaan.

Onko A vedonnut toissijaismääräykseen kohtuullisessa ajassa

Kohtuullisen ajan alkamishetkeä arvioitaessa on otettava huomioon, että tosiasiassa kysymys on E:n testamentin tulkinnasta eli siitä, sisältyykö tuohon testamenttiin A:n väittämä toissijaismääräys hänen hyväkseen. Tämä tulkintakysymys on voinut käytännössä tulla ensimmäisen kerran esiin vuonna 1981 E:n jälkeen toimitetun perunkirjoituksen yhteydessä tai ainakin perinnönjaossa. Pesän- ja perinnönjakokirjassa kullekin perilliselle tulevat osakkeet on luetteloitu ilman mainintaa niitä koskevasta luovutusrajoituksesta. Tällaisen maininnan ottaminen jakokirjaan ei ole sinänsä ollut välttämätöntä, mutta sen puuttuminen puhuu osaltaan sen puolesta, että toimeenpanijat eivät ole tuolloin katsoneet testamentissa olevan toissijaismääräystä. Yksi testamentin toimeenpanijoista on ollut testamentin laatinut lakimies, jonka olisi voinut olettaa ottaneen asian esiin varsinkin, kun kysymyksessä on ollut vapaasti luovutettavissa oleva irtain omaisuus. Myöskään testamentinsaajien ei ole edes väitetty tulkinneen E:n testamenttia sanotulla tavalla ennen kesää 2011, jolloin A on ensimmäisen kerran ottanut esiin kysymyksen testamentin mahdollisesta toissijaismääräyksestä. Tehdessään omaa testamenttiaan vuonna 2008 B:kään ei ole toiminut sen mukaisesti, että toissijaismääräys olisi olemassa ja rajoittaisi hänen oikeuttaan määrätä jo vuodesta 1981 omistamistaan osakkeista.

Kaikki E:n lapset ovat vuonna 1981 toimitetussa perinnönjaossa saaneet X Oy:n osakkeita samaan testamenttimääräykseen perustuen. Hovioikeus katsoo, että heillä kaikilla on siten ollut tuolloin mahdollisuus selvittää, sisältyikö siihen toissijaismääräys. Kohtuullisen ajan alkamisen arvioinnin kannalta merkitystä ei voida antaa sille seikalle, onko heillä henkilökohtaisesti ollut tuossa yhteydessä tosiasiallisia edellytyksiä havaita toissijaismääräyksen mahdollisuus. A on itsekin kertonut tukeutuneensa taloudellisten ja oikeudellisten asioidensa hoidossa asiantuntijoiden apuun.

B:n kuoltua ilman rintaperillisiä A on saanut 1.12.2009 tiedoksi B:n testamentin, jonka mukaan tämä ei ole määrännyt osaakaan omaisuudestaan hänelle. Tällöin A:n tietoon on tullut, että B on määrännyt siitäkin omaisuudesta, jonka A:n sittemmin esittämän käsityksen mukaan on pitänyt tulla E:n testamenttiin sisältyvän toissijaismääräyksen mukaan hänelle. Tästä huolimatta A ei vielä tuolloinkaan ole ryhtynyt mihinkään toimiin asian suhteen. Sen sijaan on lähdetty selvittämään mahdollisuuksia saada perheen koti-irtaimistoa B:n kuolinpesästä. Selvittelyn käytännön toimet ovat jääneet A:n sisaren C:n vastuulle. Myös nämä seikat tukevat sitä, että A ei tuossakaan vaiheessa ole katsonut E:n testamentin sisältävän sellaista toissijaismääräystä, joka olisi rajoittanut B:n oikeutta määrätä kysymyksessä olevista osakkeista. Edellä kerrottua taustaa vasten hovioikeus päätyy siihen, ettei kohtuullisen ajan vaatimusten esittämiseen voida katsoa alkavan A:n havahtumisesta asian selvittämiseen vuonna 2011, vaan se on alkanut viimeistään testamentin tiedoksisaannista 1.12.2009.

Hovioikeus katsoo kuten käräjäoikeus, että A ei ole menettänyt oikeuttaan vedota toissijaismääräykseen E:n testamentissa, vaikka hän on hyväksynyt B:n testamentin.

Perintökaaren 13 luvussa mainittuihin perusteisiin perustuvia testamentin moitekanteita koskee perintökaaren 14 luvun 5 §:n mukainen kuuden kuukauden kanneaika, jota ei voida sellaisenaan soveltaa muihin testamenttikanteisiin, vaan kohtuullinen aika vaatimusten esittämiselle voi olla pidempikin. Kun otetaan huomioon se, mistä kanteessa on edellä todettu olevan tosiasiassa kysymys, sekä edellä selostetut näkökohdat siitä, missä vaiheessa A on voinut havaita toissijaismääräyksen mahdollisuuden, ei tässä tapauksessa voida pitää hyväksyttävänä, että toissijaismääräykseen perustuvia vaatimuksia on esitetty vasta 15.9.2011 eli runsaan yhden vuoden ja yhdeksän kuukauden kuluttua B:n testamentin tiedoksisaannin jälkeen. Kanne on siten liian myöhään nostettuna hylättävä.

Asian näin päättyessä säätiön muista valitusperusteista ei ole tarpeen lausua.

A on hävinnyt asian. Hän on näin ollen velvollinen korvaamaan säätiön oikeudenkäyntikulut asiassa. Käräjäoikeusvaiheen osalta hovioikeus harkitsee kohtuullisiksi oikeudenkäyntikuluiksi 40.000 euroa. Säätiön 26.970,17 euron oikeudenkäyntikuluvaatimuksen hovioikeudessa A on hyväksynyt määrältään.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja T-säätiö vapautetaan korvaamasta A:n oikeudenkäyntikuluja käräjäoikeudessa.

Kanne hylätään.

A velvoitetaan suorittamaan T-säätiölle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista asiassa 66.970,17 euroa. Korvaukselle on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitettua viivästyskorkoa kuukauden kuluttua hovioikeuden ratkaisun antamispäivästä lukien.

Asian ovat ratkaisseet:
hovioikeudenlaamanni Liisa Lehtimäki
hovioikeudenneuvos Jarmo Kilpelä
hovioikeudenneuvos Pekka Haapaniemi

Valmistelija:
asessori Juha Terho

Ratkaisu on yksimielinen.

Korkeimmassa oikeudessa (Valituslupa 16.9.2015)