30.8.2013

KESKI-SUOMEN KÄRÄJÄOIKEUDEN KÄSITTELYRATKAISU JA TUOMIO 27.1.2012 nro 311

Asia Törkeä rattijuopumus

Valittaja Virallinen syyttäjä

Vastapuoli A
Todistaja B

SELOSTUS ASIASTA

Syyttäjän rangaistusvaatimus

1. TÖRKEÄ RATTIJUOPUMUS
Rikoslaki 23 luku 4 §/1

25.7.2011 JYVÄSKYLÄ

A on illalla kuljettanut henkilöautoa yleisillä teillä nautittuaan alkoholia siten, että hänen verensä alkoholipitoisuus on ajon jälkeen ollut vähintään 3,07 promillea olosuhteiden ollessa sellaiset, että rikos on ollut omiaan aiheuttamaan vaaraa toisten turvallisuudelle.

Syyttäjän muut vaatimukset

A on määrättävä yli vuoden pituiseen ajokieltoon. Väliaikainen ajokielto on alkanut 27.7.2011.

A on velvoitettava korvaamaan valtiolle päihdetutkimuskustannukset 167,16 euroa.

A on velvoitettava korvaamaan valtiolle todistelukustannukset.

Vastaajan vastaus

A on kiistänyt syytteen. Hän ei ole ajanut autoa.

- - -

- - -

TODISTELU

Syyttäjä

Kirjalliset todisteet
- Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunto 18.8.2011
- Jyväskylän kaupungin terveyskeskuksen lasku 3.8.2011

Henkilötodistelu

- A:n kuuleminen todistelutarkoituksessa

Käräjäoikeuden pöytäkirjaan kirjattu todistaja B:n todistamasta kieltäytymistä koskeva käsittelyratkaisu:

Todistaja B on ilmoittanut, että hän on vastaaja A:n avopuoliso. B:n mukaan he ovat asuneet yhdessä kymmenen vuotta ja heillä on kaksi yhteistä lasta. Todistaja on ilmoittanut, että hän ei halua todistaa asiassa, mikäli hänellä on oikeus kieltäytyä todistamisesta.

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 20 §:n 1 kohdan mukaan vastoin tahtoansa älköön todistamaan vaadittako sitä, joka on tai on ollut avioliitossa tahi on kihloissa jommankumman asianosaisen kanssa. Kyseinen säännös on vuodelta 1948, jolloin niin sanottu avoliitto eli yhdessä asuminen ilman, että ollaan avioliitossa tai kihloissa, on ollut hyvin harvinainen, joten ymmärrettävästi kyseisessä säännöksessä ei puhuta mitään mitään avopuolison kieltäytymisoikeudesta. Kyseinen säännös ei tältä osin vastaa nyky-yhteiskunnassa vallitsevaa tilannetta, jossa avoliitossa asuminen ja lasten hankkiminen ilman avioliiton solmimista tai kihlautumista on erittäin yleistä. Kieltäytymisoikeuden takana on ajatus, ettei ketään voida pakottaa todistamaan läheistään vastaan. Oikeuskirjallisuudessa Juha Lappalainen (Siviiliprosessioikeus II, 2001, s. 217 -218) on todennut ensinnäkin, että Ruotsissa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 20 §:ää vastaavaa lainkohtaa on muutettu niin, että kieltäytymisoikeus on annettu myös sille, joka elää asianosaisen kanssa avioliitonomaisissa olosuhteissa. Samassa teoksessa on todettu, että ottaen huomioon avoliittojen runsas määrä ja niiden saama yleinen hyväksyntä olisi Suomessakin aihetta tarkistaa edellä mainitun säännöksen sanamuotoa. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 20 §:n suojeluajatus soveltuu myös avopuolisoihin. Lappalainen on edellä mainitussa teoksessaan lähinnä kihlakumppanin kieltäytymisoikeuden nojalla taipuvainen hyväksymään myös avopuolison kieltäytymisoikeuden sikäli kuin suhde on avioliittoon rinnastettava. Samalla kannalla on ollut Antti Jokela (Oikeudenkäynti 111, 2004, s. 206), jonka mukaan avopuolisot lienee nykyoloissa rinnastettava lainkohdassa tarkoitettuihin kihlakumppaneihin.

Oikeuskäytäntö avopuolison tuomioistuimessa todistajana kuulemisen osalta on ilmeisesti epäyhtenäinen. Joissakin tapauksissa avopuolisolle on tuomioistuimissa annettu samanlainen oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 20 §:n mukainen kieltäytymisoikeus kuin kihlakumppanille. Kihlaus samoin kuin avoliitto syntyvät vain osapuolten välisellä sopimuksella. Kumpikaan ei edellytä mitään rekisteröintitoimia. Kihlaus ei edellytä mitään ulkoisia tunnusmerkkejä, eikä sen olemassaoloa voida tarkistaa mistään viranomaisen ylläpitämästä rekisteristä. Avoliiton olemassaolo eli osapuolten yhdessä asuminen sen sijaan on yleensä tarkistettavissa väestötietojärjestelmän osoitetiedoista. Muun muassa sosiaali- ja verotuslainsäädännössä avo- ja aviopuolisot rinnastetaan toisiinsa lähes poikkeuksetta. Myös perintöoikeudellisessa lainsäädännössä eli ainakin perintökaaren 8 luvun 2 §:ssä kihlakumppani ja avopuoliso rinnastetaan toisiinsa.

Tässä tapauksessa on selvää, että A ja B ovat asuneet yhdessä pitkän aikaa ja heillä on kaksi yhteistä lasta. Käräjäoikeus katsoo, että näissä olosuhteissa A:n ja B:n suhteen laatua on pidettävä vähintään yhtä läheisenä tai jopa läheisempänä kuin kihlakumppaneiden välinen suhde on. Kuten edellä on todettu, oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 20 § ei vastaa sanamuodoltaan tämän päivän yhteiskunnassa vallitsevaa tosiasiallista tilannetta. Käräjäoikeus katsoo, että olisi kohtuutonta ja lainkohdan suojeluajatuksen vastaista, jos pitkäaikainen avopuoliso ja asianosaisten yhteisten lasten toinen vanhempi velvoitettaisiin todistamaan vastoin tahtoaan tilanteessa, jossa lyhytaikaisellakin kihlakumppanilla olisi oikeus kieltäytyä todistamasta. Edellä lausutun perusteella käräjäoikeus katsoo, että B:llä vastaaja A:n avopuolisona on oikeus kieltäytyä todistamasta asiassa. Kun todistaja on ilmoittanut, ettei hän suostu todistamaan, ei häntä voida kuulla todistajana.

Tuomion perustelut

A on kiistänyt syytteen, koska ei ole ajanut autolla. A:lla ei ole ollut tietoa, miten auto oli joutunut pysäköintipaikalle eikä hänellä ole ollut tapahtuma-aikaan auton avaimiakaan.

Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunnon mukaan A:n veren alkoholipitoisuus on kello 21.40 eli väitetyn ajon päättyessä ollut veren alkoholipitoisuuden alenemisnopeuden perusteella laskettuna ja esitetty jälkinauttiminen huomioiden vähintään 3,07 promillea.

Asiassa ei ole näyttöä siitä, että A olisi vastoin kiistämistään ajanut autolla. Kun näyttöä ajosta ei ole, on syyte hylättävä.

KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIOLAUSELMA

HYLÄTYT SYYTTEET

1) Törkeä rattijuopumus 25.7.2011

KORVAUSVELVOLLISUUS

Valtio velvoitetaan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1a §:n 1 momentin nojalla suorittamaan A:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 100 euroa.

Asian ratkaissut käräjäoikeuden jäsen: Käräjätuomari Terhi Kettunen

Oikeudenkäynti hovioikeudessa

Valitus

Vaatimukset

Syyttäjä on vaatinut, että käräjäoikeuden käsittelyratkaisu ja tuomio kumotaan ja että A tuomitaan käräjäoikeudessa esitetyn syytteen mukaan törkeästä rattijuopumuksesta ehdottomaan vankeusrangaistukseen tai sen sijasta tuomittavaan yhdyskuntapalveluun. Syyttäjä on myös vaatinut, että A määrätään vähintään yhden vuoden pituiseen ajokieltoon.

Syyttäjä on vielä vaatinut, että A velvoitetaan korvaamaan valtiolle päihdetutkimuskustannukset 167,16 euroa ja valtion varoista suoritettavat todistelukustannukset.

Perusteet

Käräjäoikeus on hylännyt näyttämättömänä syytteen törkeästä rattijuopumuksesta.

Käräjäoikeus on vastoin lain täsmällistä sanamuotoa käsittelyratkaisussaan katsonut, että esitutkinnassa kuullulla ja syyttäjän todistajaksi nimeämällä A:n avopuolisolla B:llä on ollut oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 20 §:n nojalla oikeus kieltäytyä todistamasta asiassa. Käräjäoikeus on tulkinnut lainkohtaa laajentavasti ottaen huomioon sen säätämisen jälkeen muuttuneita arvostuksia ja tosiasiallisia olosuhteita.

Oikeuskäytäntö on avopuolison kieltäytymisoikeuden osalta epäyhtenäinen. B:llä ei avopuolisona ole mainitun lainkohdan sanamuodon perusteella kieltäytymisoikeutta. Sen vuoksi hänen esitutkintakertomustaan tulisi voida käyttää todisteena B:n kieltäytyessä todistamasta pääkäsittelyssä.

Syyttäjä on hovioikeudessa vedonnut uutena todisteena tallenteeseen B:n puhelusta 25.7.2011 hätäkeskukseen.

Vastaus

Vastausta ei ole pyydetty.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Avopuolison kieltäytymisoikeus

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 20 §:n mukaan todistaja ei saa kieltäytyä todistamasta. Vastoin tahtoansa älköön kuitenkaan todistamaan vaadittako sitä, joka on tai on ollut avioliitossa tahi on kihloissa jommankumman asianosaisen kanssa.

Lähiomaissuojan tarkoituksena on suojata perhesiteitä ja yksityisyyttä, kun ketään ei pakoteta toimimaan oikeudenkäynnissä läheisensä vahingoksi. Lisäksi sillä pyritään edistämään todistelun luotettavuutta.

Avopuolisoon sovellettavan lähiomaissuojan oikeuskäytäntö on epäyhtenäinen.

B on kertonut käräjäoikeudessa asuneensa A:n kanssa yhdessä 10 vuoden ajan ja että heillä on kaksi yhteistä lasta. Epäilty rikos on törkeä rattijuopumus. A:n on vastoin kiistämistään epäilty kuljettaneen autoa päihtyneenä. Syyttäjän nimeämä keskeinen näyttö epäillystä rikoksesta on hätäkeskukseen soittaneen B:n kuuleminen todistajana ja soiton hätäkeskustallenne.

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 20 §:ssä ei oteta kantaa siihen, onko avopuolisolla oikeus kieltäytyä todistamasta puolisoaan vastaan. Vuoden 1948 lakia säädettäessä avoliitto ei ole ollut tyypillinen perhemuoto yhteiskunnassa. Kysymystä avopuolison kieltäytymisoikeudesta ei ole siten nimenomaisesti ratkaistu lainsäädännössä.

Lakia tulee tulkita perusoikeusmyönteisesti ja ihmisoikeussopimusten säännökset huomioiden. Suomen perustuslain 6 §:n mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta. Viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi kun laki sen sallii ja se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on avopuolison kieltäytymisoikeutta koskeneessa ratkaisussaan van der Heijden v. Alankomaat (3.4.2012) katsonut, että perhe-elämä ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mielessä käsittää avioliitossa ja rekisteröidyssä suhteessa olevien lisäksi myös muita tosiasiallisia suhteita. Perhe-elämän käsitteen edellytyksiä harkitessaan ihmisoikeustuomioistuin on ottanut huomioon puolisoiden yhdessäasumisen, suhteen keston ja sen, olivatko puolisot osoittaneet keskinäistä sitoutumista esimerkiksi saamalla yhteisiä lapsia. Van der Heijden -tapauksessa päädyttiin siihen, että kyseinen avosuhde täytti perhe-elämän edellytykset ja että perhe-elämän suojaan oli siten puututtu, vaikka todistajana esiintyminen olikin kansalaisvelvollisuus. Toisaalta ihmisoikeustuomioistuin totesi, että perhe-elämän suojaan puuttumisesta oli Alankomaissa säädetty kansallisella lailla ja sillä oli pyritty hyväksyttävään tavoitteeseen eli rikosten selvittämiseen ja rikosoikeudellisen vastuun toteuttamiseen. Alankomaissa todistamisesta saivat kieltäytyä rikoksesta epäillyn nykyinen ja entinen aviopuoliso sekä rekisteröity avopuoliso. Oikeus oli näin ollen vain niillä, joiden suhde epäiltyyn voitiin todeta objektiivisesti. Virallistaminen erotti rekisteröidyn avosuhteen muista yhdessä asumisen muodoista. Ihmisoikeustuomioistuin hyväksyi sen, että rekisteröimättömään avosuhteeseen ei välttämättä tarvinnut liittää samoja oikeudellisia seuraamuksia kuin virallistettuihin liittoihin. Ihmisoikeustuomioistuin totesi lisäksi, että valtion tuli suojella yksilöiden oikeuksia toisten aiheuttamilta vahingoilta ja että kilpailevia julkisia etuja oli siten kaksi. Toinen perustui vakavista rikoksista syyttämiseen ja toinen perhe-elämän suojaamiseen. Van der Heijden -tapauksessa oli kysymys vakavien rikosten syyttämiseen perustuvasta tärkeästä julkisesta intressistä, kun valittajan avopuolisoa oli epäilty henkirikoksesta. Tämän huomioiden suuren jaoston enemmistö katsoi, ettei asianomistajan pakottaminen vankeudella todistamaan rikoksesta epäiltyä avopuolisoaan vastaan perustanut suhteetonta puuttumista hänen 8 artiklan mukaisiin oikeuksiinsa eikä artiklaa ollut siten rikottu.

Van der Heijden -tapaus eroaa olennaisesti käsiteltävänä olevasta tapauksesta kahdessa merkittävässä suhteessa: Suomen ja Alankomaiden lainsäädännöt poikkeavat toisistaan todistajan kieltäytymisoikeuden sisällön ja lainsäädännön ajankohtaisuuden osalta. Lisäksi todistelun kohteena olevat rikokset ovat vakavuudeltaan erilaisia. Alankomaiden lainsäädännön mukaan kieltäytymisoikeus on annettu ainoastaan virallistetussa liitossa oleville. Oikeus on siten vain niillä, joiden suhde epäiltyyn voidaan todeta objektiivisesti. Alankomaissa lainsäätäjä on tietoisena nykyisistä eri perhemuodoista antanut 1.1.1998 voimaan tulleella lailla kieltäytymisoikeuden vain avioliitossa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläville. Myös eri sukupuolta olevat avopuolisot voivat rekisteröidä parisuhteensa Alankomaissa (ks. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 3.4.2012 asiassa van der Heijden v. Alankomaat). Suomessa lailla säädetty kieltäytymisoikeus on avioliitossa olevan tai olleen lisäksi myös sillä, joka on kihloissa asianosaisen kanssa. Kihloissa oleminen perustuu vain asianosaisten keskinäiseen sopimukseen. Kihlaus ei ole virallinen liitto eikä sitä voida todeta objektiivisesti. Laki on tullut voimaan vuonna 1948 ja heijastaa jo vanhentuneita käsityksiä lähiomaisten piiristä. Johtoa perhe-elämän suojaa koskevan säännöksen nykyaikaiseen tulkintaan on haettavissa muun muassa rikoslain 15 luvussa säädettyjen oikeudenkäyttöä vastaan tehtyjen rikosten uudistamisen yhteydessä muotoillusta 10 §:n läheisten henkilöiden käsitteestä, joka sisältää puolison ohella myös yhteistaloudessa asuvat ja muihin lainkohdassa mainittuihin suhteisiin rinnastettavan henkilökohtaisen suhteen takia läheiset henkilöt. Kyseisestä lainkohdasta on pääteltävissä, että vakiintuneen perhe-elämän kriteerien täyttyessä avoliitonomaisessa suhteessa elävien henkilöiden sisällyttäminen lähiomaissuojan piiriin ei johda ristiriitaan muun lainsäädännön periaatteiden kanssa.

Kun otetaan huomioon A:n ja B:n pitkäaikainen suhde ja yhdessäasuminen sekä yhteiset lapset, on heidän perhe-elämänsä rinnastettavissa avioliittoon. B:n kuuleminen läheisensä asiassa merkitsisi puuttumista hänen perhe-elämänsä suojaan. Kun A:n ei ole edes väitetty kohdanneen ajon aikana muita liikenteessä olevia, voidaan syytteessä kuvatun teon selvittämisintressiä pitää vähäisempänä kuin esimerkiksi konkreettista, toisen hengen ja terveyden loukkaamista tai vaarantamista koskevassa rikosepäilyssä. Asiassa ei ole hyväksyttävää perustetta asettaa B:tä erilaiseen asemaan kuin jos hän olisi solminut avioliiton tai olisi kihloissa vastaajan kanssa.

Asiassa on painavat perusteet päätyä perusoikeusmyönteisen laintulkinnan mukaisesti siihen, että avopuolisoilla, joiden suhde on rinnastettavissa avioliittoon, on oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 20 §:n nojalla jo nykyisin vastaavat perhe-elämän suojaan perustuvat oikeudet kieltäytyä todistamasta puolisoaan vastaan kuin aviopuolisoilla. Lainkohdan sanamuoto, joka ei enää vastaa vallitsevia käsityksiä perhe-elämän suojasta, ei voi muodostaa estettä tällaiselle laajentavalle tulkinnalle. Sääntely on tältä osin yhteneväinen myös Ruotsin oikeudenkäymiskaaren 36 luvun 3 §:n kanssa (ks. myös NJA 2007 s. 874). Lisäksi oikeusministeriön asettaman todistelutoimikunnan mietinnössä ehdotetaan oikeuskirjallisuudessa jo yleisesti esitettyjen näkemysten mukaisesti, että myös avopuolisoille annetaan todistajina vastaava kieltäytymisoikeus kuin mitä aviopuolisoilla jo on (ks. OM 69/2012 s. 46, 66 ja 105-106).

Hovioikeus ei muuta käräjäoikeuden kieltäytymisoikeutta koskevaa käsittelyratkaisua. B:n sallitaan kieltäytyä todistamasta. Tämän vuoksi hänen esitutkintakertomustaankaan ei voida käyttää todisteena asiassa.

Hätäkeskustallenteen hyödyntäminen

Korkeimman oikeuden ratkaisusta 1995:66 ilmenevän oikeusohjeen mukaan todistajan kieltäytymisoikeutta ei voida kiertää kuulemalla kieltäytyvän todistajan asemasta jotakuta muuta tai vastaanottamalla muuta todistetta, mikäli se tosiasiallisesti merkitsee lähisukulaisuuden suojaksi säädetyn vaitiolo-oikeuden murtamista. Korkein oikeus on ratkaisussaan 2009:88 ottanut kantaa myös todistajan lähdesuojan perusteella säädetyn vaitiolo-oikeuden piiriin kuuluvista seikoista todistelemista varten esittämien kirjeiden käyttämiseen todisteena syyteasiassa. Mainitussa ratkaisussaan korkein oikeus on edellä selostettuun ennakkopäätökseensä viitaten katsonut, että kirjeiden todisteina käyttämisen salliminen syyteasiassa merkitsi todistajan vaitiolo-oikeuden sellaista murtamista, joka ei ole hyväksyttävää.

Hätäkeskustallenne muodostaisi todisteeksi hyväksyttäessä pääasiallisen syytettä tukevan näytön. Kun syyttäjän todisteeksi nimeämä tallenne B:n hätäkeskukseen soittamasta puhelusta sisältää tietoa seikoista, jotka kuuluvat B:n vaitiolo-oikeuden piiriin, tallenteen todisteena käyttämisen salliminen merkitsisi B:n vaitiolo-oikeuden sellaista murtamista, jota ei voida pitää hyväksyttävänä. Tallenteen vastaanottaminen todisteena johtaisi ristiriitaan myös vastaajan vähimmäisoikeuksia koskevien sopimusmääräysten kanssa. Kun B on kieltäytynyt todistamasta asiassa, ei A:lla olisi mahdollisuutta käyttää Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 d-kohdan mukaista vastakuulusteluoikeuttaan. Hovioikeus ei salli syyttäjän esittää todisteena tallennetta B:n puhelusta hätäkeskukseen.

Edellä mainituin lisäperusteluin hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden käsittelyratkaisun ja tuomion perustelut ja lopputuloksen.

Tuomiolauselma

Valitus hylätään. Käräjäoikeuden käsittelyratkaisua ja tuomiota ei muuteta.

Asian ovat hovioikeudessa ratkaisseet: Hovioikeudenneuvokset Mikko Pentti, Eija-Liisa Helin ja Petteri
Korhonen.

Esittelijä: viskaali Kaisa Korhonen

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimainen.