20.11.2012

Syyte

1. Väärennys
Rikoslaki 33 luku 1 §

1.12.2010 Helsinki

B on käyttänyt väärää asiakirjaa harhauttavana todisteena jättämällä poliisin lupayksikköön väärennetyn irakilaisen hänen henkilötiedoilla olleen ajokortin ajokorttilupahakemuksen liitteenä saadakseen suomalaisen ajokortin. B olisi voinut tämän jälkeen ilmoittautua kuljettajatutkintoon autokoulua suorittamatta.

2. Rekisterimerkintärikos
Rikoslaki 16 luku 7 §:n 1 momentti

1.12.2010 Helsinki

B on aiheuttaakseen oikeudellisen merkityksellisen virheen viranomaisen pitämään yleiseen rekisteriin antanut rekisteriä ylläpitävälle viranomaiselle väärän tiedon antamalla poliisin lupayksikön henkilökunnalle väärän tiedon siitä, että hänelle olisi Irakissa myönnetty ajo-oikeus.

Vastaus

B on vaatinut, että syyte hylätään. B ei ollut tiennyt, että ajokortti oli ollut väärennetty.

Käräjäoikeuden ratkaisu

Käräjäoikeus on katsonut osoitetuksi, että B:n poliisille esittämä asiakirja ei ollut ollut aito irakilainen ajokortti. Käräjäoikeus ei ole pitänyt B:n kertomusta uskottavana, vaan on katsonut B:n tienneen, että asiakirja oli ollut väärennetty. B oli siten syyllistynyt kohdassa 1 väärennykseen. Koska B oli lisäksi menetellyt kohdassa 2 kerrotulla tavalla, hän oli syyllistynyt rekisterimerkintärikokseen.

Näillä perusteilla käräjäoikeus tuomitsi B:n 40 päiväsakon suuruiseen sakkorangaistukseen.

HELSINGIN HOVIOIKEUS PÄÄTÖS 20.11.2012

Asian käsittely hovioikeudessa

Hovioikeus on 14.3.2012 myöntänyt B:lle jatkokäsittelyluvan.

Valitus

B on ensisijaisesti vaatinut, että asia palautetaan käräjäoikeuteen, ja toissijaisesti, että syyte hylätään.

Käräjäoikeuden puheenjohtajana toiminut käräjätuomari A oli 11.10.2011 hylätessään B:n oikeusapupäätöksestä tekemän ratkaisupyynnön katsonut, että "asian selvitettyyn tilaan nähden syytetyn oikeusturva ei edellytä avustajan käyttämistä". Asian selvitetyllä tilalla tarkoitettiin vakiintuneesti sitä, että rikosasiassa vastaaja oli tunnustanut jo esitutkinnassa menettelynsä tai syyllisyyskysymys oli muutoin selvä. Tässä tapauksessa B ei kuitenkaan ollut tunnustanut syyllisyyttään esitutkinnassa eikä asia ollut muutoinkaan selvä. A:lla oli näin ollen ollut ennen kysymyksessä olevan rikosasian pääkäsittelyä sellainen ennakkoasenne, joka oli vaikuttanut asian ratkaisuun. Sen vuoksi A oli ollut esteellinen käsittelemään rikosasiaa.

B:n ajokortti oli ollut aito tai ainakaan hän ei ollut tiennyt sen olleen väärennetty. Hän oli saanut sen poliisiviranomaiselta Mosulissa. Ajokortti oli aivan samanlainen kuin muutkin ajokortit Irakin Kurdistanissa.

Vastaus

Syyttäjä on vaatinut, että valitus hylätään.

Käräjätuomari A ei ollut ollut esteellinen.

B:n ajokortti oli ollut väärä. Hänen kiistämisensä ei ollut ollut uskottava.

Kuultavan lausunto

Käräjätuomari A on hovioikeuden häneltä pyytämässä lausunnossa katsonut, että hän ei ollut ollut esteellinen käsittelemään asiaa R 11/5215. Hän ei ollut ottanut kantaa B:n syyllisyyteen ennen pääkäsittelyä. Asian toteaminen oikeusavun ratkaisupyynnössä yksinkertaiseksi ei tehnyt käräjätuomarista esteellistä. Asiassa ei ollut merkitystä sillä, että hovioikeus oli sittemmin päätynyt toiseen lopputulokseen avustajan tarpeen suhteen. Yhtä lailla oli asian arviointiin vaikuttamatonta, jos hovioikeus ratkaisisi pääasian toisella tavalla.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Tosiseikat

B:tä on 17.5.2011 kuultu esitutkinnassa epäiltynä 1.12.2010 tehdystä väärennyksestä ja rekisterimerkintärikoksesta. B on esitutkinnassa kiistänyt syyllistyneensä rikokseen.

Helsingin käräjäoikeuden käräjätuomari A on 11.10.2011 ratkaistessaan B:n ratkaisupyynnön (jäljempänä oikeusapuasia) Joensuun oikeusaputoimiston 4.10.2011 tekemästä oikeusapupäätöksestä oikeusapulain 6 §:n nojalla hylännyt B:n pyynnön avustajan määräämisestä nyt kysymyksessä olevaan rikosasiaan seuraavilla perusteilla: "Kysymyksessä on yksinkertainen rikosasia, jossa yleisen rangaistuskäytännön mukaan ei ole odotettavissa sakkoa ankarampaa rangaistusta ja asian selvitettyyn tilaan nähden syytetyn oikeusturva ei edellytä avustajan käyttämistä".

Helsingin hovioikeus on 28.12.2011 B:n valituksesta kumonnut Helsingin käräjäoikeuden päätöksen ja määrännyt B:lle avustajan rikosasiaan 29.9.2011 lukien.

Helsingin käräjäoikeus puheenjohtajanaan käräjätuomari A ja jäseninään kolme lautamiestä on 20.10.2011 julistamallaan tuomiolla tuominnut B:n rikosasiassa väärennyksestä ja rekisterimerkintärikoksesta 40 päiväsakon suuruiseen sakkorangaistukseen (jäljempänä rikosasia).

Kysymyksenasettelu

Asiassa on kysymys siitä, onko käräjätuomari A ollut 20.10.2011 esteellinen käsittelemään rikosasiaa sen vuoksi, että hän oli 11.10.2011 oikeusapuasiassa hylännyt ratkaisupyynnön sillä perusteella, että "asian selvitettyyn tilaan nähden syytetyn oikeusturva ei edellytä avustajan käyttämistä".

Oikeustila

Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan tuomari ei saa käsitellä asiaa, jos hän on esteellinen. Saman luvun 7 §:n 2 momentin mukaan tuomari on esteellinen käsittelemään samaa asiaa tai sen osaa uudelleen samassa tuomioistuimessa, jos on perusteltua aihetta epäillä hänellä olevan asiaan ennakkoasenne hänen asiassa aikaisemmin tekemänsä ratkaisun tai muun erityisen syyn vuoksi.

Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 78/2000 vp) mukaan tuomarin esteellisyys on arvioitava erikseen kussakin yksittäistapauksessa. Arvioinnissa tulisi kiinnittää huomiota ainakin siihen, mitä kysymyksiä tuomari on aiemmin ratkaissut, minkälaisen ratkaisun hän on tehnyt ja missä vaiheessa ratkaisu on tehty. Tuomarin asiassa aikaisemmin tekemä ratkaisu saattaa olla laadultaan sellainen, että sen voidaan perustellusti katsoa ilmentävän tuomarilla olevaa ennakkokäsitystä siitä, miten asia on lopullisesti ratkaistava. Silloin, kun on perusteltua syytä epäillä, ettei tuomari tuollaisen ennakkoasenteen vuoksi kykene arvioimaan ja ratkaisemaan asiaa puolueettomasti, häntä voidaan pitää esteellisenä.

Hallituksen esityksessä on lisäksi todettu, että ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 2 kappaleen mukaan jokaista rikoksesta syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen. Syyttömyysolettaman vuoksi tuomarin ennakkoasennetta voi rikosasioissa heijastaa sellainenkin seikka, jolle ei muissa asioissa voitaisi antaa vastaavaa merkitystä.

Arvioitaessa tuomarin esteellisyyttä on lisäksi otettava huomioon perustuslain 21 §:ään ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohtaan perustuva oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa ja tätä oikeutta koskeva Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö. Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan yhtäältä tuomarilla ei saa olla ennakkokäsitystä tai -asennetta asiassa eikä hän saa edistää jonkin asianosaisen etua oikeudenkäynnissä eikä toisaalta ulkopuoliselle saa syntyä objektiivisesti arvioiden perusteltua epäilyä tuomarin tai tuomioistuimen puolueettomuudesta.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä, esimerkiksi tapauksissa Hauschildt v. Tanska 24.5.1989, Ferrantelli ja Santangelo v. Italia 7.8.1996, Poppe v. Alankomaat 24.6.2009 ja Miminoshvili v. Venäjä 28.6.2011, tuomarin puolueettomuutta on arvioitu sekä subjektiivisten että objektiivisten tekijöiden kannalta. Tuomarin subjektiivisella puolueettomuudella tarkoitetaan tuomioistuimen jäsenen henkilökohtaista suhdetta käsiteltävänä olevaan asiaan. Tuomari presumoidaan lähtökohtaisesti puolueettomaksi, jollei muuta yksittäistapauksessa kyetä näyttämään. Objektiivisella puolueettomuudella tarkoitetaan puolestaan sitä, onko ulkopuolisella perusteltua syytä epäillä puolueettomuutta. Tällöin ei edellytetä, että tuomioistuin olisi tosiasiallisesti toiminut puolueellisesti, vaan riittävää on, että ulkopuolisella on ollut objektiivisesti perusteltu aihe epäillä tällaisen mahdollisuuden olemassaoloa. Merkitystä on myös sillä, miltä tuomioistuimen toiminta on näyttänyt ulospäin. Tuomioistuimen ei vain pidä olla puolueeton, vaan sen on myös näytettävä siltä.

On selvää, että tuomari ei ole automaattisesti esteellinen ratkaisemaan asiaa, jonka aikaisempien vaiheiden käsittelyyn hän on osallistunut. Tämä ilmenee muun ohella jäljempänä viitatuista korkeimman oikeuden ratkaisuista, hallituksen esityksestä HE 78/2000 vp ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista Hauschildt v. Tanska 24.5.1989, Schwarzenberger v. Saksa 10.8.2006 ja Poppe v. Alankomaat 24.6.2009. Hallituksen esityksessä HE 78/2000 vp on nimenomaisesti katsottu, että samaan asiaan liittyvien vangitsemispäätösten tekeminen ja turvaamistoimiasioiden käsittely eivät yleensä tee tuomaria esteelliseksi osallistumaan pääasian käsittelyyn keskeisesti siitä syystä, että vangitsemisesta ja turvaamistoimesta ei päätetä pääasiassa edellytettävän näytön pohjalta.

Ratkaisussa KKO 2005:90 korkein oikeus katsoi, että käräjätuomari ei ollut esteellinen, vaikka hän oli aikaisemmin tuominnut eräät vastaajat petosrikoksista ja ryhtynyt valmistelemaan eräitä muita vastaajia vastaan nostettujen samoihin tapahtumiin perustuvien petossyytteiden käsittelyä ja jälkimmäisen asian valmisteluistunnossa esteellisyysväitteen johdosta antamassaan lausumassa esittänyt käsityksensä aikaisemmin annetun tuomion sitovuudesta käsiteltävänä olleessa asiassa. Aikaisempaan tuomioon ei ollut tapauksessa sisältynyt lausumia, joissa olisi otettu kantaa jälkimmäisen asian vastaajien syyllisyyteen.

Ratkaisussa KKO 2004:42 korkein oikeus katsoi, että vakuutusoikeuden tuomari ei ollut esteellinen käsittelemään samaa asiaa toistamiseen, koska käsiteltävinä olleet kysymykset olivat oikeudellisesti poikenneet toisistaan ja niissä tehdyt päätökset olivat perustuneet eri selvitykseen.

Ratkaisussa KKO 2000:104 korkein oikeus katsoi, että osallistuminen takavarikkohakemuksen käsittelyyn ja hakemuksen hylkääminen ei tehnyt käräjätuomaria esteelliseksi vahingonkorvausta koskevassa asiassa, koska takavarikkohakemuksen johdosta annettu päätös saatavan todennäköisyydestä perustui tuomioistuimen sille tuossa vaiheessa esitetyn oikeudenkäyntiaineiston perusteella tekemään harkintaan, kun taas pääasiaratkaisun perusteena oleva oikeudenkäyntiaineisto esitetään vasta pääkäsittelyssä, jossa myös otetaan vastaan riitaisia seikkoja koskeva näyttö. Tuomioistuin ei ole pääasiassa sidottu turvaamistoimiasiassa tekemäänsä ratkaisuun. Se, että käräjäoikeus oli hylännyt takavarikkohakemuksen, ja hovioikeus taas oli hyväksynyt sen, ei ollut esteellisyyden perustava kannanotto lopulliseen oikeudenkäyntiaineistoon.

Ratkaisussa KKO 1997:102 korkein oikeus piti käräjätuomaria esteellisenä ratkaisemaan takaisinsaantikannetta tämän annettua asiassa yksipuolisen tuomion sillä perusteella, että vastaaja oli vastauksessaan vedonnut ainoastaan sellaisiin seikkoihin, joilla ei ollut vaikutusta asian ratkaisemiseen ja joita hän ei ollut ilmoittanut edes voivansa näyttää toteen. Korkein oikeus katsoi, että käräjätuomari oli näin jo ilmaissut käsityksensä oikeudenkäynnissä esiin tulleista seikoista ja hänellä oli siten saattanut olla ennakkokäsitys asiasta.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on useissa ratkaisuissa arvioinut tuomarin puolueettomuutta väitetyn ennakkoasenteen takia. Tutkintatuomarin puolueettomuutta koskevassa tapauksessa Bulut v. Itävalta 22.2.1996 ihmisoikeustuomioistuin totesi, että asian tutkintatuomari saattoi käsitellä asian varsinaisessa oikeudenkäynnissä, koska hän ei ollut tutkintatuomarina tehnyt prosessuaalisia ratkaisuja eikä johtopäätöksiä asiassa esitetystä näytöstä.

Vangitsemispäätöksiä koskevassa tapauksessa Hauschildt v. Tanska 24.5.1989 ihmisoikeustuomioistuin katsoi, ettei toistuvienkaan vangitsemispäätösten tekeminen itsessään tehnyt tuomaria puolueelliseksi pääasiassa. Vangitsemispäätöksissä tuomari oli summaarisen menettelyn jälkeen ratkaissut, oliko epätäydellisen oikeudenkäyntiaineiston valossa syytä epäillä rikoksen tapahtuneen. Tapauksessa vangitsemispäätöksiä oli kuitenkin perusteltu myös sillä, että oli ollut erityisen vahvoja syitä epäillä vangittavan syyllistyneen niihin rikoksiin, joista häntä oli epäilty. Tällaisen johtopäätöksen tekeminen oli ihmisoikeustuomioistuimen mukaan niin lähellä pääasian ratkaisemista, että vangitsemispäätöksen tehnyttä tuomaria oli pidettävä puolueellisena käsittelemään pääasiaa.

Muun ohella tapaukset Ferrantelli ja Santangelo v. Italia 7.8.1996, Schwarzenberger v. Saksa 10.8.2006, Poppe v. Alankomaat 24.6.2009 ja Miminoshvili v. Venäjä 28.6.2011 koskivat tilanteita, joissa tuomari oli ratkaissut ensin kanssavastaajan asian ja tässä yhteydessä lausunut sellaisten henkilöiden syyllisyydestä, joiden asia oli tullut vasta myöhemmin saman tuomarin käsiteltäväksi. Näissä ratkaisuissa ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, että tuomarin objektiivinen puolueettomuus on vaarantunut, jos hän on aiemmassa oikeudenkäynnissä arvioinut tapauksen oikeudenkäyntiaineistoa ja tosiasiallisesti ottanut kantaa syyllisyyskysymykseen. Tuomari oli puolueellinen ainakin silloin, kun aiemmassa tuomiossa oli otettu kantaa jälkimmäisen oikeudenkäynnin vastaajan syyllisyyteen ja tämä seikka oli otettu jälkimmäisen tuomion pohjaksi. Näin jälkimmäisen oikeudenkäynnin vastaajan syyllisyyttä ei ollut voitu tosiasiallisesti arvioida ilman ennakkoasennetta.

Käräjätuomarin esteellisyys tässä tapauksessa

Hovioikeus toteaa, että mikään käsiteltävänä olevassa asiassa ei anna aihetta epäillä käräjätuomari A:n subjektiivista puolueettomuutta. Asiassa on näin ollen arvioitava hänen objektiivista puolueettomuuttaan. Tällöin on kysyttävä, onko ulkopuoliselle voinut syntyä käräjätuomari A:n 11.10.2011 oikeusapuasiassa tekemän ratkaisun vuoksi perusteltu epäilys tämän kyvystä ratkaista rikosasia 20.10.2011 puolueettomasti sekä sivuvaikutteista vapaana ja riippumattomana.

Hovioikeus toteaa edelleen, että käräjäoikeus ei ole ollut rikosasiaa ratkaistessaan sidottu oikeusapuasiassa tehtyyn päätökseen eikä rikosasian tuomio ole perustunut oikeusapuasiassa tehtyyn päätökseen. Oikeusapuasia on käsitelty kirjallisessa menettelyssä hakemusasioiden käsittelystä säädetyssä järjestyksessä ja rikosasia rikosasioiden käsittelystä säädetyssä järjestyksessä pääkäsittelyssä esitetyn oikeudenkäyntiaineiston perusteella. Menettelyä oikeusapuasioissa voidaan pitää varsin summaarisena verrattuna rikosasioiden oikeudenkäyntimenettelyyn. Käräjätuomari A:n käytettävissä oikeusapuasiassa ollut oikeudenkäyntiaineisto on myös ollut suppea ja epätäydellinen verrattuna rikosasiassa esitettyyn oikeudenkäyntiaineistoon. Käräjätuomari A on ammattituomari eikä lautamies, mille seikalle Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut painoarvoa tapauksessa Miminoshvili v. Venäjä 28.6.2011. Hovioikeus katsoo, että edellä mainitut seikat puoltavat sitä, ettei käräjätuomari A ole ollut esteellinen käsittelemään rikosasiaa.

Kuten edellä on todettu, käräjätuomari A on oikeusapuasiassa hylännyt avustajan määräämistä koskevan pyynnön oikeusapulain 6 §:n nojalla muun ohella sillä perusteella, että "asian selvitettyyn tilaan nähden syytetyn oikeusturva ei edellytä avustajan käyttämistä". Oikeusapulain (257/2002 ja 104/1998) esitöistä (HE 132/1997 vp ja HE 82/2001 vp) ja maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain (3/1977 ja 1668/1992) esitöistä (HE 185/1992 vp ja LaVM 12/1992 vp) ilmenee lainsäätäjän tarkoituksena olleen se, että avustajaa ei määrätä muun muassa sellaisissa yksinkertaisissa rikosasioissa, joissa rikos on selvitetty. Ilmaisu "asian selvitettyyn tilaan nähden" on siten oikeusavun yhteydessä käytettynä omiaan antamaan ulkopuoliselle käsityksen siitä, että vastaaja olisi asian ratkaisijan mielestä syyllistynyt pääasiassa tarkoitettuun rikokseen.

Oikeusapuasiaa koskevasta Helsingin hovioikeuden asiakirjavihkosta H 11/3095 ilmenee, että oikeusapuasiaa ratkaistessaan käräjätuomari A:n käytettävissä ovat olleet Joensuun oikeusaputoimiston 4.10.2011 antama päätös, oikeusaputoimiston ilmoitus oikeusapuasian siirtämisestä Helsingin käräjäoikeuteen ja B:n ratkaisupyyntö, rikosasian haastehakemus, haaste ja tiedoksiantotodistus. Asiakirjoista ei ilmene, onko käräjätuomari A:n käytettävissä ollut B:n esitutkintakertomus, mutta ratkaisupyynnössä on ilmoitettu B:n kiistävän syytteen väärennyksestä ja rekisterimerkintärikoksesta.

Hovioikeus katsoo, että kun B on ratkaisupyynnössäänkin kiistänyt syyllistyneensä epäiltyihin rikoksiin eikä asiaa näin ollen ollut voitu pitää selvitettynä, käräjätuomari A:n oikeusapuasiaa ratkaistessaan käyttämät perustelut "asian selvitettyyn tilaan nähden" ovat antaneet ulkopuoliselle aiheen epäillä, että käräjätuomari A olisi oikeusapuasiaa ratkaistessaan tosiasiallisesti arvioinut rikosasian oikeudenkäyntiaineistoa ja pitänyt rikosta vastoin B:n kiistämistä selvitettynä.

Näissä olosuhteissa oikeusapuasiassa 11.10.2011 tehdyn päätöksen perustelut ovat voineet kokonaisuutena arvostellen antaa ulkopuoliselle objektiivisesti perustellun syyn epäillä, että käräjätuomari A:lla olisi rikosasiaa 20.10.2011 päätettäessä ollut ennakkokäsitys B:n syyllistymisestä syytteessä tarkoitettuihin tekoihin. Käräjätuomari A:n kyvystä arvioida ja ratkaista asia puolueettomasti oli siten syntynyt objektiivisesti perusteltu epäilys. Näin ollen käräjätuomari A on ollut esteellinen käsittelemään asiaa R 11/5215 käräjäoikeudessa.

Koska käräjäoikeus ei ole käsitellyt asiaa R 11/5215 käräjätuomari A:n esteellisyyden takia laillisessa kokoonpanossa, asia on palautettava käräjäoikeuteen.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden tuomio poistetaan ja asia R 11/5215 palautetaan käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

Asiaa uudelleen käsitellessään käräjäoikeuden on otettava huomioon edellä perusteluissa lausuttu ja muutenkin laillisesti meneteltävä.

Käräjäoikeuden on lausuttava tuomiossaan myös asianajaja Matti Penttiselle B:n avustamisesta hovioikeudessa tältä osin maksettavasta palkkiosta.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Hovioikeudenlaamanni Pauli Viitanen:

Katson kuten enemmistökin, että mikään käsiteltävänä olevassa asiassa ei anna aihetta epäillä käräjätuomari A:n subjektiivista puolueettomuutta. Asiassa on näin ollen arvioitava käräjätuomari A:n objektiivista puolueettomuutta.

Oikeusapulain 6 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan oikeusapuun ei kuulu avustaminen yksinkertaisessa rikosasiassa, jossa yleisen rangaistuskäytännön mukaan ei ole odotettavissa sakkoa ankarampaa rangaistusta tai jossa muutoin odotettavissa olevaan rangaistukseen ja asian selvitettyyn tilaan nähden syytetyn oikeusturva ei edellytä avustajan käyttämistä.

Hylätessään B:n avustajan määräämistä koskevan pyynnön sekä Joensuun oikeusaputoimisto päätöksessään 4.10.2011 että käräjätuomari A päätöksessään 11.10.2011 ovat käyttäneet perusteluinaan edellä mainitun lainkohdan sanamuotoa, oikeusaputoimisto sellaisenaan ja käräjätuomari A lähes sellaisenaan. Voidaan todeta, että kysymys on ollut niin sanotuista fraasiperusteluista.

Oikeusapuasiaa koskevasta hovioikeuden asiakirjavihkosta ilmenee, että oikeusapuasiaa ratkaistessaan käräjätuomari A:n käytettävissä on ollut Joensuun oikeusaputoimiston 4.10.2011 antama päätös, oikeusaputoimiston ilmoitus oikeusapuasian siirtämisestä Helsingin käräjäoikeuteen ja B:n ratkaisupyyntö sekä rikosasian haastehakemus, haaste ja tiedoksiantotodistus. Asiakirjoista ei ilmene, että käräjätuomari A:n käytettävissä olisi ollut B:n esitutkintakertomus, mutta ratkaisupyynnössä on ilmoitettu B:n kiistävän syytteet väärennyksestä ja rekisterimerkintärikoksesta.

Oikeusapuasiaa ratkaistaessa olennaista on ollut se, onko rikosasia, josta B oli jo haastettu vastaamaan Helsingin käräjäoikeuteen, edellyttänyt B:n oikeusturvan kannalta avustajan käyttämistä. Käräjätuomari A:n tehtävänä on ollut arvioida asiaa vain tuosta näkökulmasta oikeusapulain 6 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla. Viimeksi mainitussa lainkohdassa käytetyllä ilmaisulla "asian selvitettyyn tilaan nähden" ei kokemukseni mukaan ole vakiintuneessa oikeuskäytännössä tarkoitettu sitä, että syyllisyyskysymys olisi selvä suuntaan tai toiseen, vaan sitä, että asia ei vaadi enää sellaista selvittämistä, että avustajan käyttämiseen olisi oikeusturvanäkökulmasta tarvetta. Juuri tähän käräjätuomari A on ottanut kantaa hylätessään mainitsemillaan perusteilla avustajan määräämistä koskevan pyynnön.

Käräjätuomari A on ratkaissut oikeusapuasian edellä selostetun oikeudenkäyntiaineiston pohjalta. Oikeusapuasia on käsitelty käräjäoikeudessa kirjallisessa menettelyssä hakemusasioiden käsittelystä säädetyssä järjestyksessä. Rikosasia taas on käsitelty rikosasioiden käsittelystä säädetyssä järjestyksessä ja ratkaistu pääkäsittelyssä esitetyn oikeudenkäyntiaineiston perusteella. Käräjäoikeus ei ole ollut rikosasiaa ratkaistessaan sidottu oikeusapuasiassa tehtyyn päätökseen, eikä rikosasian tuomio ole perustunut oikeusapuasiassa tehtyyn päätökseen.

Käräjätuomari A:n käytettävissä oikeusapuasiaa ratkaistaessa ollut oikeudenkäyntiaineisto on ollut suppea ja epätäydellinen verrattuna rikosasiassa esitettyyn oikeudenkäyntiaineistoon. Menettelyä oikeusapuasioissa voidaan pitää summaarisena rikosasioiden oikeudenkäyntimenettelyyn nähden. Viimeksi mainittua osoittaa mielestäni myös käräjätuomari A:n oikeusapuasiassa käyttämä niin sanottu fraasiperustelu. Perustelutapa viittaa mielestäni myös siihen, että käräjätuomari A on nimenomaan pyrkinyt välttämään sellaista perustelua, josta voitaisiin tehdä johtopäätöksiä rikosasian syyllisyyskysymyksestä.

Edellä kerrotut seikat huomioon ottaen katson, että oikeusapuasiassa 11.10.2011 tehdyn päätöksen perustelut eivät ole voineet kokonaisuutena arvostellen antaa ulkopuoliselle objektiivisesti perusteltua syytä epäillä, että käräjätuomari A:lla on rikosasiaa 20.10.2011 päätettäessä ollut ennakkokäsitys B:n syyllistymisestä syytteessä tarkoitettuihin tekoihin. Käräjätuomari A:n kyvystä arvioida ja ratkaista asia puolueettomasti ei siten ole syntynyt objektiivisesti perusteltua epäilystä.

Kiinnitän huomiota myös siihen seikkaan, että käräjätuomari A:n esteellisyys on otettu esille vasta B:n valittaessa rikosasian tuomiosta hovioikeuteen. Tämä viittaa siihen, ettei käräjätuomari A:n kykyä arvioida ja ratkaista rikosasia puolueettomasti ole tosiasiassa kyseenalaistettu A:n oikeusapuasiassa tekemän ratkaisun perustelujen perusteella, vaan käräjäoikeuden rikosasiassa julistaman tuomion lopputuloksesta johtuen.

Katson näin ollen, että käräjätuomari A ei ole ollut esteellinen käsittelemään asiaa R 11/5215 käräjäoikeudessa.

Asiaa ei siten ole palautettava käräjäoikeuteen, vaan hovioikeuden on B:n valituksen johdosta toimitettava rikosasiassa pääkäsittely näytön vastaanottamiseksi ja asia on ratkaistava siinä esitetyn näytön perusteella.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet: hovioikeudenlaamanni Pauli Viitanen (erim.)
hovioikeudenneuvos Ulla Rantanen
määräaikainen hovioikeudenneuvos Mikko Saleva

Esittelijä: viskaali Jukka Siro

Lainvoimaisuustiedot: Lainvoimainen