17.6.2008

Antopäivä:17.6.2008
Diaarinumero: S 07/974
Ratkaisunumero: 531
Esittely: 25.4.2008

A:lle oli vahvistettu 6.2.1997 maksuohjelma. Maksuohjelma oli alkanut 1.4.1996 ja päättynyt vakuusvelan B1 osalta 31.3.2001 ja tavallisten velkojen osalta 30.6.2004. Vakuusvelan A1 osalta maksuohjelma päättyi 22.3.2017. Muita velkoja ei ollut.

Velallisen hakemus

A vaati, että hänen ja hänen puolisonsa yhteisen vakuusvelan A1 maksuohjelma määrätään päättymään heti sen jälkeen, kun he ovat maksaneet kertasuorituksella vakuusvelan jäljellä olevan pääoman.

A esitti perusteinaan, että hän oli yhdessä puolisonsa kanssa saanut 13.10.2006 luottopäätöksen pääomaltaan 40 000 euron lainasta käytettäväksi heidän kaikkien velkavastuittensa kertasuoritukseen.

Maksuohjelmassa vakuusvelkaan oli sovellettu mainitun lain 25 §:n 1 momentin velkajärjestelykeinoja ja muuttamismenettely perustui tuon lainkohdan 2 momentin säännökseen. Menettely ei loukannut vakuusvelkojan oikeuksia vaan velkoja sai kertasuorituksella vakuusvelan jäljellä olevan pääoman. Korkoa vakuusvelalle ei voitu määrätä maksettavaksi enää kertasuorituksen jälkeiseltä ajalta, koska A oli tuolloin täyttänyt lain mukaisen ja maksuohjelmassa vahvistetun maksuvelvollisuutensa ja maksuohjelman voitiin perustellusti katsoa päättyneen.

Maksuohjelmaan voitiin soveltaa mainitun lain 25 §:n 2 momentin velkajärjestelykeinoa, jolloin velkajärjestely sisälsi velan maksamisen kokonaan tai osaksi kertasuorituksena tätä tarkoitusta varten otettavalla uudella velalla. Laissa ei ollut säännöstä, jossa olisi erikseen kielletty soveltamasta puheena olevan säännöksen velkajärjestelykeinoa maksuohjelman muuttamiseen.

Käräjäoikeuden päätökseen tuli sisällyttää määräaika maksuohjelman mukaisen maksamatta olevan vakuusvelan pääoman suoritukselle. A:n käräjäoikeuteen toimittaman säästöpankin ilmoituksen mukaan pankki lupautui myöntämään A:lle ja tämän puolisolle pääomaltaan 40 000 euron lainan.

Velkojan lausuma

Nordea Pankki Suomi Oyj vastusti hakemusta ja vaati sen hylkäämistä.

Pankki lausui perusteluinaan, että maksuohjelman muuttamiselle ei ollut yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 44 §:n mukaisia perusteita. Velallinen ei mainitun lain 7 §:n mukaan saanut velkaantua maksuohjelman aikana ilman välttämättömään toimeentuloonsa liittyvää perustetta. Maksuohjelma ei sisältänyt määräystä, että velkajärjestely toteutetaan vakuusvelan osalta kertasuorituksella, eikä lisävelkaantumista voitu perustella tällä säännöksellä. Mainitun lain 29 §:n mukaan vakuusvelkaohjelman sisältö määräytyi siten, että velallisen maksuvarasta osoitetaan tarpeellinen osuus tällaista velkaa varten. Maksuohjelmassa velan luottokorkoa ja maksuaikaa oli järjestelty ja maksuohjelma laadittu siltä pohjalta, että velallinen suoritti vakuusvelkaa maksuvarastaan. Maksuohjelma oli ollut voimassa jo yli 10 vuotta. Velallisella ei ollut enää tässä vaiheessa oikeutta valita keinoa, jolla velkajärjestely toteutetaan, vaan kyseinen valinta oli tullut tehdä jo alkuperäistä maksuohjelmaa laadittaessa.

Maksuohjelmaa ei voinut muuttaa sen johdosta, että velallinen päätti kesken maksuohjelman ottaa uutta lainaa ja maksaa pelkästään vakuusvelan pääoman. Velkajärjestelyn keinot oli vahvistettu maksuohjelmassa, eikä niitä voinut vaihtaa ilman velkojan suostumusta. Tässä tapauksessa huomattava osa alkuperäisestä panttivelasta eli 339 724,20 markkaa oli siirretty tavalliseksi velaksi, joten edes koko panttivelan pääoman määrä ei tullut A:n vaatimalla tavalla maksetuksi.

Jos asunto myydään, vakuusvelan saldo lasketaan ottaen huomioon myös tavalliseksi velaksi siirretty osuus panttivelasta. A:n tarkoituksena oli maksaa vain panttivelan vakuusvelkaosuus, jolloin velkoja saisi pienemmän suorituksen kuin siitä tapauksessa, että asunto myytäisiin. Kyseisellä tavalla voitaisiin kiertää mainitun lain 26 §:n 3 momentin säännöstä, jonka mukaan velkajärjestely ei vaikuta velkojan esineoikeuden pysyvyyteen tai sisältöön, ja menettely loukkaisi olennaisesti vakuusvelkojan oikeuksia. Velkajärjestelyä ei voitu vakuusvelan osalta päättää muuten kuin maksamalla velka maksuohjelman mukaisesti tai myymällä vakuutena oleva asunto.

Velallisen lausuma

A:n maksukyvyssä ja muissa velkajärjestelyn kannalta merkityksellisissä olosuhteissa oli tapahtunut olennainen muutos, kun hän oli saanut luottopäätöksen kertasuoritusta varten. Vakuusvelan kertasuoritus oli mahdollinen uudella luotolla. Vakuusvelan maksuohjelmaa voidaan muuttaa niin, että se päättyy kertasuorituksella. Yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 25 §:n 2 momentin mukaisen velkajärjestelykeinon käyttöaikaa ei ollut laissa mitenkään rajattu. Tätä velkajärjestelyn keinoa eli kertasuoritusta ei voinut rinnastaa tilanteeseen, jossa vakuutena oleva asunto myytiin velkajärjestelyn aikana. Vakuutena olevan kiinteistön arvo oli määräytynyt velkajärjestelyn aloittamispäivänä eikä sen tämän hetkisellä arvolla ollut vaikutusta maksettavan velan määrään. Vakuusvelkoja tuli saamaan velkajärjestelyn aloituspäätöksen aikaisen velkapääoman ja huomattavan määrän korkoa eli kaikkiaan yli 50 000 euroa. Velan pääomamäärä oli ollut alunperin 43 000 euroa ja se oli tällä hetkellä vajaa 29 000 euroa. Korkoja oli maksettu 36 164,54 euroa. Jos velallisilla oli mahdollisuus saada edullisempi lainavaihtoehto, sen käyttämisen epääminen oli kohtuutonta.

A:n hakemus hylättiin.

Perustelut

Käräjäoikeus on perusteluinaan lausunut, että velalliselle vahvistettua maksuohjelmaa voitiin yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 44 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan muuttaa, jos velkajärjestelyn kannalta merkityksellisissä olosuhteissa oli ohjelman vahvistamisen jälkeen tapahtunut olennainen muutos. A oli vaatinut maksuohjelman muuttamista niin, että hänen velkajärjestelyynsä sovelletaan mainitun lain 25 §:n 2 momentin velkajärjestelykeinoa, jonka mukaan velkajärjestely voi sisältää velan maksamisen kokonaan kertasuorituksena tätä tarkoitusta varten otettavalla uudella velalla. A:n mukaan riidatonta oli, että A:n ja hänen puolisonsa olosuhteet olivat muuttuneet niin, että heillä oli mahdollista saada pankista lainaa, jolla he maksaisivat vielä maksamatta olevan maksuohjelman mukaisen vakuusvelan kertasuorituksena. Tällä perusteella A oli vaatinut, että maksuohjelma määrätään päättymään hänen maksettuaan vielä jäljellä olevan vakuusvelan pääoman.

Käräjäoikeus on A:n sanotun vaatimuksen osalta lausunut, että mainitun lain 26 §:n 3 momentin mukaan velkajärjestely ei vaikuta velkojan esinevakuusoikeuden pysyvyyteen tai sisältöön. Maksuohjelman vahvistamisen jälkeen velkajärjestelyn piiriin kuuluvan panttivelan ehdot määräytyvät kuitenkin mainitun lain 40 §:stä ilmenevän periaatteen mukaan ohjelman mukaisesti. Tästä seuraa, että noudatettuaan maksuohjelmaa velallinen vapautuu niistä veloista, joille maksuohjelmassa ei ole suoritusta määrätty, ja velan panttina ollut omaisuus vapautuu panttauksesta. Nämä maksuohjelman noudattamiseen perustuvat vaikutukset tulevat kuitenkin voimaan vasta, kun maksuohjelman kesto on päättynyt, vaikka velallinen maksaisi koko ohjelman mukaisen kertymän kertasuorituksena. Näin ollen maksuohjelmasta vapautuminen edellyttää paitsi ohjelman mukaisten suoritusten maksamista myös sitä, että maksuohjelman kesto on kulunut loppuun. Vaikka velkajärjestelyssä käytettäisiin lain 25 §:n 2 momentin velkajärjestelykeinoa, velalliselle kuitenkin vahvistetaan maksuohjelma, jossa hänen maksuvaransa, velat ja niille tuleva kertymä eritellään normaalisti. Maksuohjelmalle määrätään näin ollen kesto, jonka aikana velallinen on velvollinen maksamaan velkojaan lisää, jos edellytykset lisäsuoritusvelvollisuudelle täyttyvät. Velallinen voi vapautua maksuohjelmasta vain, jos velkojat vapaaehtoisesti luopuvat saatavastaan, jolloin vahvistetun maksuohjelman korvaa velallisen ja velkojien keskenään tekemä sopimus, taikka jos velallinen maksaa kertasuorituksella kaikki velkajärjestelyn piiriin kuuluvat velat korkoineen.

A:n tavallisten velkojen maksuohjelma oli päättynyt jo 30.6.2004, joten lisäsuoritusvelvollisuus tuon ajankohdan jälkeiseltä ajalta tuli vain vakuusvelkojan hyväksi. Maksettavan vakuusvelan pääoman määrä määräytyi kuitenkin sen mukaan, mikä vakuutena olevan omaisuuden arvo oli velkajärjestelyn alkaessa. Näin ollen vakuusvelkojalla ei ollut oikeutta enempään suoritukseen kuin maksuohjelmassa oli aikanaan vahvistettu. Vakuusvelkojalla oli kuitenkin maksuohjelmassa vahvistettu oikeus saada saatavalleen korkoa koko maksuohjelman alkuperäisen keston ajalta, eikä velallista voitu vapauttaa tästä koronmaksuvelvollisuudesta sillä perusteella, että hänen taloudelliset olosuhteensa olivat muuttuneet niin, että hän kykeni täyttämään maksuohjelmassa vahvistetun maksuvelvollisuutensa ennakoitua lyhyemmässä ajassa.

Edellä olevan perusteella käräjäoikeus totesi, ettei ollut laista johtuvaa estettä muuttaa hakijan maksuohjelmaa siten, että sen kestoa lyhennetään niin, että hän maksaa kertasuorituksena jäljellä olevan vakuusvelan pääoman ja sille maksuohjelman mukaan määräytyvän 22.3.2017 saakka laskettavan koron, jonka jälkeen maksuohjelma voidaan määrätä päättymään. Sen sijaan perusteita määrätä maksuohjelma päättymään hakemuksessa vaaditulla tavalla sen jälkeen, kun ainoastaan vakuusvelan jäljellä olevan pääoma on maksettu, ei ollut.

Asian ratkaissut käräjäoikeuden jäsen

Käräjätuomari Ritva Toivola

Valitus

A on ensisijaisesti vaatinut, että käräjäoikeuden päätös kumotaan ja hänen maksuohjelmaansa muutetaan siten, että hänen velkajärjestelynsä määrätään päättymään sen jälkeen, kun hän on maksanut vakuusvelan jäljellä olevan pääoman kertasuorituksena vakuusvelkojilleen. A on toissijaisesti vaatinut, että käräjäoikeuden päätös kumoten asia palautetaan käräjäoikeuteen samansisältöisen päätöksen tekemistä varten käräjäoikeudessa.

A on lausunut, että hänen 1.4.1996 alkanut maksuohjelmansa oli tavallisten velkojen osalta päättynyt 30.6.2004 eikä hänelle ollut syntynyt lisäsuoritusvelvollisuutta tavallisille veloille. Vahvistetussa maksuohjelmassa vakuusvelan A-1 maksuohjelman kestoksi oli vahvistettu 21 vuotta ja tältä osin velkajärjestely päättyi vasta 22.3.2017, jolloin hän oli jo lähes 75-vuotias. Maksuohjelmassa vahvistettuun vakuusvelkaan A-1 oli sovellettu yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 25 §:n 1 momentin mukaisia velkajärjestelykeinoja, kun taas nyt kysymyksessä oleva maksuohjelman muuttamista koskeva hakemus perustui edellä mainitun lain 25 §:n 2 momentin säännökseen. Kyseistä 25 §:n 2 momentin säännöstä oli mahdollista soveltaa maksuohjelman muuttamista koskevaan hakemukseen. Hän oli saanut yhdessä puolisonsa kanssa päätöksen uudesta luotosta, jolla he pystyivät maksamaan maksuohjelman mukaiset jäljellä olevat maksuerät. Kyseisen 25 §:n 2 momentin säännöksen soveltaminen ei loukannut vakuusvelkojan oikeuksia, koska velkoja sai kertasuorituksella vakuusvelan jäljellä olevan pääoman täysimääräisenä. Korkoa vakuusvelalle ei voitu enää maksun jälkeiseltä ajalta määrätä maksettavaksi, koska maksuohjelma päättyi kyseiseen suoritukseen. Maksuohjelman muuttaminen oli mahdollista velkojan vastustuksesta huolimatta.

A on lisäksi lausunut, että vahvistetussa maksuohjelmassa ei ollut määrätty vakuusvelan pääomalle maksettavaksi tulevaa korkokertymää. Maksuohjelmassa oli määritelty vain maksuohjelman vahvistamisajankohdan mukaisten hänen tulojensa ja menojensa perusteella vakuusvelan pääoma, maksuaika, korkoprosentti ja lyhennysten kuukausierät. Ainoa vakuusvelkaa koskeva asia, johon maksuohjelman aikana ei voitu puuttua, oli vakuusvelan pääoma. Muut vakuusvelkaa koskevat seikat olivat muuttujia taikka velan ehtoja, joita voitiin olosuhteiden muutoksen ja yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 44 §:ssä tarkoitetut seikat huomioon ottaen muuttaa.

Vastaus

Nordea Pankki Suomi Oyj on vaatinut, että valitus hylätään.

Nordea Pankki Suomi Oyj on lausunut, että maksuohjelmaa ei voitu päättää sillä perusteella, että velallinen kesken maksuohjelman päättää ottaa uutta lainaa ja maksaa sillä pelkän vakuusvelan pääoman pois. Velkajärjestelyn keinot oli vahvistettu maksuohjelmassa eikä niitä enää voitu vaihtaa ilman velkojan suostumusta. Asia oli toinen, jos velallinen päätyi myymään asuntonsa vapaaehtoisesti, jolloin vakuusvelkaohjelma päättyi myynnistä saatujen varojen tilitykseen panttivelan suoritukseksi. Asuntoa myytäessä panttivelan saldo lasketaan ottaen huomioon myös mahdollisesti tavalliseksi velaksi siirretty maksamaton osuus. Tässä tapauksessa velallinen pyrki minimoimaan maksuvelvollisuutensa maksamalla vain vakuusvelkaosuuden, vaikka huomattava osa hänen alkuperäisestä panttivelastaan oli siirretty tavalliseksi velaksi. Tällainen järjestely ei ollut velkojan kannalta kohtuullinen ja kyseessä oli yritys kiertää yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 26 §:n 3 momenttia.

Velkajärjestelylain 26 §:n 3 momentin mukaan velkajärjestely ei vaikuta velkojan esinevakuusoikeuden pysyvyyteen tai sisältöön. Tämä koskee myös tavalliseksi velaksi siirrettyä velallisen maksuvarasta kattamatta jäävää panttivelan osaa siinäkin tapauksessa, että tavalliselle velalle määrätty maksuohjelman kesto päättyy ennen vakuusvelalle määrättyä maksuohjelman kestoa.

Sanottu merkitsee sitä, että panttivelkoja on oikeutettu saamaan vakuusvelalle määrätyn maksuohjelman keston aikana lisäsuoritusta myös tavalliseksi velaksi siirretylle velallisen maksuvarasta kattamatta jäävälle panttivelan osalle erityisesti siinä tapauksessa, että vakuusesine realisoidaan velkajärjestelyn alkaessa sillä ollutta vakuusarvoa korkeammasta arvosta. Vastoin sanottua panttivelkojalle kuuluvaa lisäsuoritusoikeutta maksuohjelmaa ei voida velkajärjestelylain 25 §:n 2 momenttia soveltaen muuttaa ilman panttivelkojan suostumusta siten, että velallinen oikeutettaisiin maksamaan vain vakuusvelan pääoma kertasuorituksena.

A:n alkuperäisestä Nordea Pankki Suomi Oyj:lle olevasta panttivelasta on huomattava osa siirretty maksuohjelmaa vahvistettaessa tavalliseksi velaksi. A:n maksuvara on kattanut vain osan tavalliseksi velaksi siirretystä panttivelasta. Tavallisten velkojen osalta maksuohjelma on määrätty päättymään 30.6.2004. Panttivelan loppuosa on velkajärjestelylain 29 §:n 1 momentin mukaisesti määrätty vakuusvelkana maksettavaksi siten, että maksuohjelma vakuusvelan osalta päättyy 22.3.2017.

Nordea Pankki Suomi Oyj on panttivelkojalle kuuluvaan edellä selostettuun lisäsuoritusoikeuteen vedoten vastustanut maksuohjelman muuttamista A:n vaatimalla tavalla. Nordea Pankki Suomi Oyj:llä oleva lisäsuoritusoikeus ja maksuohjelman muuttamista koskeva pankin vastustaminen huomioon ottaen yksin se, että A:lla olisi mahdollisuus kertasuorituksena maksaa toisesta luottolaitoksesta halvemmalla korolla saatavalla lainalla vakuusvelan maksamatta oleva pääoma ilman tavalliseksi velaksi siirrettyä A:n maksuvarasta kattamatta jäänyttä panttivelan osaa, ei täytä velkajärjestelylain 44 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettua edellytystä maksuohjelman muuttamiseksi A:n vaatimalla tavalla.

Näillä perusteilla hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden päätöksen lopputuloksen.

Käräjäoikeuden päätöstä ei muutettu.