Rovaniemen HO 01.10.2002 626
- Ämnesord
- Velkomus, Kansainvälinen yksityisoikeus (sovellettavan lain valinta)
- Hovrätt
- Rovaniemen hovioikeus
- År för fallet
- 2002
- Meddelats
- Diarienummer
- S 01/626
- Ärendenummer
- RHO:2002:19
- Avgörandenummer
- 626
Esittely 16.8.2002
Diaari numero S 01/626
Esittely 16.8.2002
Taltio numero 626
Antamispäivä 1.10.2002
KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 6.7.2001
Kantajat A ja B vaativat, että C ja D velvoitetaan korvaamaan näille toimeksiantosopimuksen sekä kiinteistön ostoa varten C:n ja D:n käyttöönsä saaman 300 000 Saksan markan ( lokakuun 1988 keskikurssin mukaan 707 430 markan, 118 981,18 euron) perusteella C:n ja D:n hankkimien kolmen kiinteistön ostohinnan 96 035,31 euroa (571 000 markkaa) vähennettynä kiinteistöistä A:n ja B:n pojalle lohottujen kahden määräalan hankintahetken arvolla 47 092,62 eurolla (280 000 markalla) eli yhteensä 48 942,69 euroa (291 000 markkaa) korkoineen. Tämän lisäksi A ja B vaativat, että C ja D velvoitetaan maksamaan heille korvauksena edellä mainitusta toimeksiantoa varten saadusta rahamäärästä se osa, jota C ja D eivät olleet sovitun mukaisesti käyttäneet maa-alueen ostamiseen A:lle ja B:lle eli 22 945,88 euroa (136 430 markkaa) korkoineen. A ja B vaativat vielä, että C ja D velvoitetaan korvaamaan heidän oikeudenkäynti- ja asianosaiskulunsa 25 765,59 euroa (153 195,25 markkaa) korkoineen.
A ja B lausuivat, että osapuolet olivat syksyllä 1988 Saksassa sopineet, että C ja D hankkivat metsäkiinteistön Suomesta Sallan kunnasta A:n ja B:n lukuun, mitä varten C ja D olivat saaneet A:lta ja B:ltä käyttöönsä 300 000 Saksan markkaa. C ja D olivat viivästyttäneet kiinteistön luovuttamista A:lle ja B:lle vedoten siihen, että A ja B eivät Saksassa asuvina olisi voineet saada Suomesta maanhankintalupaa. Lisäksi C ja D olivat oikeudettomasti pitäneet itsellään toimeksiannon perusteella hankitut kiinteistöt lukuun ottamatta vuonna 1995 luovutettua kahta määräalaa. C ja D olivat oikeudettomasti käyttäneet itse hyväkseen kaupoista yli jääneen rahamäärän. C:n ja D:n erehdyttämisen vuoksi myös 20.6.1995 laadittu asiakirja osapuolten väleistä oli pätemätön.
C ja D vaativat muun ohella, että kanne hylätään.
C ja D lausuivat, että kysymyksessä oli ollut kantajien ja vastaajien välinen kauppasopimus, ei toimeksiantosopimus. C ja D olivat sitoutuneet luovuttamaan noin 170-180 hehtaarin suuruisen maa-alueen Suomesta A:lle ja B:lle 300 000 Saksan markan hinnasta. Sopimus oli täytetty siinä vaiheessa, kun sovittu maa-alue oli kantajien tahdon mukaisesti siirretty lahjakirjalla näiden pojalle. C ja D katsoivat myös, että 20.6.1995 tehty sopimus ei ollut pätemätön.
Käräjäoikeus katsoi muun ohella, että kysymyksessä oli ollut kiinteistön ostoa koskeva toimeksiantosopimus. Käräjäoikeus totesi vuoden 1995 sopimuksen liittyneen 14.12.1995 vahvistettuun lahjakirjaan, jolla C ja D olivat lahjoittaneet kaksi määräalaa A:n ja B:n pojalle. A oli ollut vuoden 1995 sopimusta allekirjoittaessaan siinä uskossa, että luovutettava maa-alue oli maksanut 300 000 Saksan markkaa. C ja D olivat petollisesti vietelleet A:n ja B:n sopimukseen, minkä vuoksi kyseinen sopimus oli oikeustoimilain 30, 31 ja 33 §:ien nojalla pätemätön Käräjäoikeus velvoitti C:n ja D:n korvaamaan A:lle ja B:lle kanteessa vaaditut määrät.
VAATIMUKSET JA ASIAN KÄSITTELY HOVIOIKEUDESSA
C ja D vaativat muun ohessa, että A:n ja B:n kanne hylätään.
C ja D toistivat pääosin käräjäoikeudessa lausumansa. Lisäksi he katsoivat, että 20.6.1995 tehtyyn sopimukseen, sen pätevyyteen ja moitittavuuteen oli sovellettava Saksan siviilakia. Sopimus oli tehty Saksassa, se koski Saksan kansalaisia ja kaikki oleelliset toiminnat ja laiminlyönnit olivat tapahtuneet Saksassa. Sopimus oli myös vahvistettu saksalaisessa käräjäoikeudessa. C:n ja D:n mukaan kyseisellä sopimuksella osapuolten välit olivat tulleet lopullisesti selvitetyiksi, eikä kumpikaan osapuoli voinut enää vaatia toiselta mitään. Vaikka kysymyksessä olisikin ollut petos, Saksan siviilain mukainen yhden vuoden moittimisaika oli kulunut umpeen.
A ja B vaativat muun ohessa, että C:n ja D:n valitus hylätään.
A ja B toistivat pääosin käräjäoikeudessa lausumansa. Sovellettavan lain osalta he katsoivat, että Rooman yleissopimuksen mukaan sovellettava laki on Suomen laki. Kysymyksessä oli ollut Suomessa Sallan kunnassa sijaitsevan kiinteistön hankintaa koskeva toimeksiantosopimus. Vuoden 1995 sopimusta ei lisäksi ollut vahvistettu Saksassa missään tuomioistuimessa, vaan A oli vain tavanomaisen käytännön mukaisesti todistuttanut allekirjoituksensa.
HOVIOIKEUDEN RATKAISU
Käsittelyratkaisujen jälkeen hovioikeus totesi ensin kaikkien asianosaisten olevan EU-maiden kansalaisia ja toimivaltaisen tuomioistuimen osapuolten välistä sopimussuhdetta koskevassa riidassa määräytyvän tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden täytäntöönpanosta yksityisoikeuden alalla tehdyn yleissopimuksen (jäljempänä Brysselin sopimus) mukaan. Näin ollen A ja B ovat Brysselin sopimuksen 2 artiklan mukaan voineet nostaa kanteen C:tä ja D:tä vastaan näiden kotipaikan tuomioistuimessa eli Kemijärven käräjäoikeudessa.
Sovellettavan lain osalta hovioikeus totesi, että sopimusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskeva yleissopimus (Rooman yleissopimus) tuli Suomessa voimaan 1.4.1999. Samanaikaisesti sopimuksen voimaantulon kanssa annettiin laki kansainvälisluonteisiin sopimuksiin sovellettavasta laista annetun lain kumoamisesta (400/1999). Tuon lain voimaantulosäännösten mukaan ennen 1.4.1999 tehtyihin sopimuksiin sovelletaan kansainvälisluonteisiin sopimussuhteisiin sovellettavasta laista annettua lakia (466/1988), joka puolestaan tuli voimaan 1.7.1988 ja jota sen voimaantulosäännöksen mukaan sovelletaan lain voimaantulon jälkeen tehtyihin sopimuksiin. A:n ja B:n sekä C:n ja D:n välinen alkuperäinen sopimussuhde on syntynyt lokakuussa 1988 ja siihen liittyvä myöhempi sopimus on solmittu 20.6.1995, joten sovellettavaksi tuleva laki määräytyy nyttemmin jo kumotun kansainvälisluonteisiin sopimussuhteisiin sovellettavasta laista annetun lain (466/1988) mukaan.
Kansainvälisluontoisiin sopimussuhteisiin sovellettavasta laista annetun lain 4 §:n mukaan sopimukseen sovelletaan sen valtion lakia, josta osapuolet ovat sopineet. Tässä tapauksessa sovellettavasta laista ei ollut sovittu, joten sovellettava laki määräytyy edellä mainitun lain 5 §:n mukaan. Kyseisen lainkohdan ensimmäisen momentin mukaan sovellettavaksi tulee sen valtion laki, johon sopimus kaikki olosuhteet huomioon ottaen läheisimmin liittyy. Jos jonkun sopijapuolen suoritus on sopimukselle luonteenomainen, katsotaan pykälän toisen momentin mukaan sopimuksen liittyvän läheisimmin siihen valtioon, jossa tällä sopijapuolella on liikepaikka. Mikäli sopimus kuitenkin yksittäistapauksessa kaikki olosuhteet huomioon ottaen selvästi liittyy läheisemmin muuhun valtioon, on sen lakia sovellettava.
Hovioikeus totesi olevan riidatonta, että osapuolten välisen alkuperäisen sopimussuhteen päätarkoitus on ollut kiinteän omaisuuden hankkiminen A:lle ja B:lle Suomessa sijaitsevasta Sallan kunnasta.
Riidatonta on myös se, että tämän tarkoituksen toteuttamiseksi C ja D ovat Sallassa 14.12.1995 vahvistetulla lahjakirjalla lahjoittaneet kaksi määräalaa A:n ja B:n pojalle. Riitaista on sen sijaan se, onko osapuolten välillä alunperin ollut kauppa- vai toimeksiantosopimus sekä se, onko sopimus täytetty asianmukaisesti. C ja D ovat 20.6.1995 tehdyllä sopimuksella sitoutuneet luovuttamaan aiemmin tehtyjen sopimusten mukaisesti tarkemmin yksilöimättömiä osia hankkimistaan tonteista lahjoituksena A:n ja B:n pojalle. Kyseisessä sopimuksessa on myös todettu, että lahjoituksen jälkeen kummallakaan osapuolella ei ole enää vaatimuksia toiselle osapuolelle. Osapuolet ovat siten 20.6.1995 päivätyllä sopimuksella vain saattaneet aiemmin suullisesti sopimansa kirjalliseen muotoon. Sen vuoksi myös tuohon sopimukseen on sovellettava alkuperäiseen sopimukseen sovellettavaa lakia.
Alkuperäinen sopimus on riidattomasti koskenut Suomessa sijaitsevan kiinteistön hankkimista A:lle ja B:lle. Osapuolten välisellä sopimuksella on liityntöjä Suomen ohella myös Saksaan, missä A ja B asuvat ja missä osapuolet mitä ilmeisimmin ovat alustavasti sopineet kiinteistön hankkimisesta ja missä A on allekirjoittanut 20.6.1995 päivätyn sopimuksen. Nämä seikat eivät kuitenkaan osoita osapuolten välisellä sopimuksella olevan selvästi läheisempää liityntää Saksaan kuin Suomeen ottaen huomioon, että sopimuksen luonteenomainen suoritus on ollut tarkoitus täyttää Suomessa, jossa kiinteistöt sijaitsevat ja jossa C ja D asuvat. Lisäksi 14.12.1995 päivätty kiinteistön määräalan lahjakirja on vahvistettu Suomessa. Edellä mainituin perustein osapuolten väliseen sopimussuhteeseen tulee lakiviittauksen puuttuessa soveltaa Suomen lakia.
Pääasiaratkaisun osalta hovioikeus totesi muun muassa, että kysymyksessä on ollut toimeksiantosopimus ja asian ratkaisemisen kannalta on merkityksellistä se, onko alkuperäinen toimeksiantosopimus oikein täytetty. Toimeksiantosuhteeseen sovellettavan kauppakaaren 18 luvun 1 §:n mukaan C:n ja D:n on A:n ja B:n asiamiehinä tullut käyttää saamansa raha sovittuun tarkoitukseen ja heillä on ollut rahojen käytöstä tilitysvelvollisuus. C ja D eivät ole tilittäneet saamastaan 300 000 Saksan markasta jäljelle jääneitä rahoja A:lle ja B:lle, eivätkä he ole näyttäneet, että heillä olisi ollut oikeus käyttää jäljelle jääneet rahat omiin tarkoituksiinsa. C ja D ovat velvollisia kauppakaaren säännösten mukaisesti maksamaan A:lle ja B:lle toimeksiannon täyttämiseen käyttämättä jääneet käräjäoikeuden tuomiossa kerrotut määrät.
Käräjäoikeuden tuomiota ei muutettu. C ja D velvoitettiin yhteisvastuullisesti korvaamaan A:n ja B:n oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa arvonlisäveroineen kohtuulliseksi harkitut 3120 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut hovioikeuden tuomion antamispäivästä.
Lainvoimaisuustiedot:
Lainvoimainen