17.11.1992

Työnantaja oli 30.8.1991 irtisanonut työntekijän työsopimuksen päättymään lain mukaisesti irtisanomisajan kuluttua. Työntekijä piti irtisanomista perusteettomana ja vaati työnantajalta korvauksena työsuhteen perusteettomasta irtisanomisesta työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain 20 §:n mukaista enimmäismäärää, 20 kuukauden palkkaa vastaavaa korvausta. Oikeudenkäynnin aikana työntekijä korotti korvausvaatimuksen vastaamaan 24 kuukauden palkkaa perustaen korvausvaatimuksen korottamisen 1.9.1991 voimaan tulleeseen työsopimuslain 47 f §:n säännökseen.

Raastuvanoikeus, joka päätöksessään katsoi, ettei työnantajalla ollut ollut laillisia perusteita irtisanoa työntekijän työsuhdetta, lausumatta sovellettavasta laista, velvoitti työnantajan suorittamaan työntekijälle korvauksena 18 kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen.

Hovioikeus lausui päätöksessään, että laki työsopimuksen irtisanomismenettelystä oli kumottu lailla 27.3.1991/596, joka tuli voimaan 1.9.1991. Työsopimuslakia oli muutettu työsopimuslain muuttamisesta annetulla lailla 27.3.1991/595. Sen voimaantulosäännöksen mukaan lain menttelytapoja sekä tuomioistuinkäsittelyä koskevia säännöksiä ei sovelleta, milloin työsopimuksen päättäminen on tapahtunut ennen lain voimaantuloa.
Työntekijän työsopimus oli irtisanottu 30.8.1991 eli irtisanomismenettelylain voimassa ollessa. Työntekijän työsuhde oli kuitenkin päättynyt työntekijälle kuuluvan irtisanomisajan johdosta vasta työsopimuslain muutettujen säännösten voimassa ollessa. Voimaantulosäännöksen mukaisesti hovioikeus sovelsi perusteettomasta työsuhteen irtisanomisesta työntekijälle tulevaa korvausta määrätessään työsopimuslain 47 f §:n säännöstä.

II-jaosto

Jäsenet: Ossi Kangasmaa, Björn Hagman, Kalervo Auerma

Esittelijä: Marjukka Huuskonen

Työnantaja pyysi valituslupaa KKO:lta.

Korkeimman oikeuden ratkaisu (LVT:3): Ei valituslupaa (päätös 5.3.1993)