9.3.1990

Ulosotonhaltijan määrättyä päätöksellään asianomaisen ulosottomiehen panemaan takavarikkoon velallisen irtainta omaisuutta sekä myymis- ja hukkaamiskieltoon hänen kiinteää omaisuuttaan niin paljon, että se vastasi velkojan saatavaa, ulosottomies oli toimeenpannut pyydetyt turvaamistoimenpiteet.
Samalla ulosotonhaltija oli määrännyt, että saatavaa koskeva kanne oli pantava vireille ulosottolain 7 luvun 11 §:ssä säädetyssä määräajassa. Ulosottomiehelle osoittamassaan hakemuksessa velallinen oli vaatinut turvaamistoimenpiteiden peruuttamista, koska velkoja ei ollut pannut kannetta saamisestaan vireille säädetyssä määräajassa.

Velkojan saatava perustui sopimukseen. Sopimuksessa oli välityslauseke, jonka mukaan sopimuksesta johtuva riidat oli ratkaistava välimiesmenettelyssä. Velkoja oli tämän mukaisesti ja välimiesmenettelystä annetun lain 10 §:ssä säädetyssä järjestyksessä valinnut puolestaan välimiehen ja ilmoittanut tästä kirjallisesti velalliselle kehottaen tätä samalla nimeämään oman välimiehensä.

Välimiesmenettelystä annetussa laissa ei ole säännöstä siitä, milloin kanne on katsottava nostetuksi ja välimiesmenettely on tullut vireille. Hovioikeus katsoi kanteen nostetuksi ja menettelyn tulleen vireille sillä, että asianosainen oli ilmoittanut haluavansa jättää asian välimiesten ratkaistavaksi ja menetellyt sanotun lain 10 §:ssä säädetyllä tavalla. Saatavaa koskeva kanne oli näin ollen pantu vireille ulosottolain 7 luvun 11 §:ssä säädetyssä määräajassa.

L välimiesmenettelystä 10 § UL 7 luku 11 §

II-jaosto

Palmgren: Reformbehov inom skiljemannarätten (JFT 1956, s. 129)

Granfelt: Välimiesmenettely, 1941, s. 44 ja 45

Toisin: Tirkkonen: Välimiesmenettely, 1943, s. 222-223

Korkeimman oikeuden ratkaisu (LVT:3)

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta. (KKO:1990:158, A:4.12.1990, D:S-90/427, T:3458)