Finlex - Till startsidan
Prejudikat

4.5.2000

Prejudikat

Högsta förvaltningsdomstolens prejudikat

KHO:2000:29

Ämnesord
Varallisuusverotus, Osuuskunnan osuuksien verotusarvo, Perimättä olevat osuusmaksut
År för fallet
2000
Meddelats
Diarienummer
3604/2/99
Liggare
813

Verovelvollinen oli ryhtynyt harjoittamaan ostamallaan tilalla maataloutta ja oli liittynyt jäseneksi harjoittamaansa maatalouteen liittyviin eräisiin osuuskuntiin. Verovelvolliselle oli määrätty osuusmaksuvelvoitteet, joita hän ei vuoden lopussa 1998 ollut vielä maksanut. Katsottiin, että kyseisten osuuskuntien osuuksien omistamiseen liittyi sellaisia erityisiä etuja, joita varallisuusverolain 29 §:n 2 lauseessa tarkoitetaan ja maatalouden pääomatulo-osuutta laskettaessa verovelvollisen nettovarallisuuteen kuuluvien osuuskuntien osuudet arvostettiin noudattaen, mitä varallisuusverolain 27 §:ssä osakkeen verotusarvon laskemisesta säädetään eli osuuskunnan verovuotta edeltävän vuoden tilinpäätöksen mukaisen tarkistetun nettovarallisuuden perusteella eikä varallisuusverolain 29 §:n 1 lauseen mukaisesti eli osuusmaksun suuruutta vastaavaksi. Verovelvollinen ei voinut valita osuuksien arvostamistapaa. Osuusmaksuista perimättä olevat määrät käsiteltiin nettovarallisuutta laskettaessa maatalouden velkana. Ennakkoratkaisu vuodelle 1998.

Varallisuusverolaki 27 ja 29 §

Till början av sidan