22.9.1999

NN oli esittänyt saamelaiskäräjien vaalilautakunnalle arkistoviranomaisen todistuksen, jonka mukaan hän oli vuonna 1762 maakirjaan merkityn lappalaisen jälkeläinen, ja pyysi tulla merkityksi äänioikeutettuna vuoden 1999 saamelaiskäräjien vaalien vaaliluetteloon saamelaiskäräjistä annetun lain (974/1995; jäljempänä saamelaiskäräjälaki) 3 §:n 2 kohdan perusteella. Sen mukaan saamelaisella tarkoitetaan henkilöä, joka pitää itseään saamelaisena, edellyttäen, että hän on sellaisen henkilön jälkeläinen, joka on merkitty tunturi-, metsä- tai kalastajalappalaiseksi maa-, veronkanto- tai henkikirjassa.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että saamelaiskäräjälain 3 §:n 2 kohtaa ei voitu tulkita pelkästään lain sanamuodon perusteella, vaan tulkinnassa oli otettava huomioon hallitusmuodon 14 §:n 2 momentissa ja 51 a §:ssä saamelaisille alkuperäiskansana turvatut oikeudet ja saamelaiskäräjälain 1 §:ssä ilmaistu lain tarkoitus turvata saamelaisille alkuperäiskansana omaa kieltään ja kulttuuriaan koskeva kulttuuri-itsehallinto.

Hallituksen esityksen (HE 248/1994 vp) mukaan ensimmäisiksi ehdotetun saamelaiskäräjälain 3 §:n 2 kohdassa tarkoitetuiksi viranomaisrekistereiksi olisi otettava vuoden 1875 luettelot. Tästä säädettäisiin asetuksella. Eduskunnan perustuslakivaliokunta huomautti mietinnössään (PeVM 17/1994 vp), ettei laki tavanomaisten tulkintasääntöjen perusteella oikeuttanut hallituksen esityksen perusteluissa mainittua mahdollisuutta säätää vuoden 1875 luettelot laissa tarkoitetuiksi yksinomaisiksi viranomaisrekistereiksi. Valiokunta ei myöskään pitänyt tarkoituksenmukaisena täydentää lakia tässä suhteessa erillisin asetuksenantovaltuuksin.

Saamelaiskäräjälain 3 §:n 1 kohdan mukaan saamelaisella tarkoitetaan henkilöä, joka pitää itseään saamelaisena, edellyttäen, että hän itse tai ainakin yksi hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään. Tästä saamelaismäärittelyn pääperusteesta voitiin saamelaisuus ulottaa, lain 3 §:n 3 kohta huomioon ottaen, neljään sukupolveen.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että perustuslakivaliokunnan mietinnössä olleella huomautuksella siitä, että asetuksella ei voitu säätää vuotta 1875 lakiehdotuksen 3 §:n 2 kohdassa tarkoitettujen luettelojen perusvuodeksi, ei puututtu lain 1 §:ssä ilmaistuun lain tarkoitukseen eikä sitä voitu myöskään pitää suoranaisena kannanottona lakiehdotuksen 3 §:n 2 kohdassa tarkoitettuun saamelaismääritelmän sisältöön vaan ensisijaisesti lainsäädäntöjärjestystä koskevana huomautuksena. Saamelaiskäräjälain 3 §:n 2 kohta oli näin ollen lain valmistelun perusteella ja 3 §:n 1 kohtaan nähden tulkinnanvarainen. Tarkemmin oli jäänyt määrittelemättä, milloin henkilön esivanhempien oli viimeksi ollut oltava merkittyinä lain 3 §:n 2 kohdassa tarkoitettuihin rekistereihin, jotta saamelaisuuden edellytys täyttyisi. Korkeimman hallinto-oikeuden käsityksen mukaan ajankohtaa ei voitu ulottaa kuinka kauaksi tahansa eikä ainakaan pidemmälle kuin saamelaismäärittelyn pääperusteena oleva kieliperuste ulottui. Muutoin hallitusmuodon edellä mainituissa säännöksissä ja saamelaiskäräjälain 1 §:ssä tarkoitettu saamelaisille alkuperäiskansana turvattava omaa kieltään ja kulttuuriaan koskeva kulttuuri-itsehallinnon toteutuminen saattaisi vaarantua.

Koska NN:n esivanhempi oli viimeksi merkitty lappalaisten joukkoon maakirjaan vuonna 1762, hänen ei pelkästään tällä perusteella voitu katsoa olevan saamelaiskäräjälain 1 §:ssä tarkoitetun kulttuuri-itsehallinnon piiriin kuuluva, lain 3 §:n 2 kohdassa tarkoitettu saamelainen. Tämän vuoksi hän ei ollut äänioikeutettu vuoden 1999 saamelaiskäräjien vaaleissa. Äänestys perusteluista 9-1.

Saamelaiskäräjälaki 1 ja 3 §Hallitusmuoto 14 § 2 mom ja 51 a §Katso myös KHO 22.9.1999 taltio 3181: Kun MM:n isoäidin isä oli merkitty lappalaiseksi vuoden 1870 henkikirjassa, hän oli saamelaiskäräjälain 3 §:n 2 kohdassa tarkoitettu saamelainen.