KKO:1967-II-74
- Ämnesord
- Elokuva
- År för fallet
- 1967
- Meddelats
Elokuvaan sisällytettyjen kohtausten katsottiin muodostavan sellaisen henkisen luomuksen, johon kohtausten ohjaajalla oli tekijänoikeus. Kun tuota luomusta näiden kohtausten yhdistämisellä toisen henkilön ohjaamien kohtausten ja puhetekstin kanssa elokuvaksi ei ollut muutettu siten että ohjaajan taiteellista arvoa tai omalaatuisuutta olisi TekijäL 3 §:n 2 mom:ssa tarkoitetuin tavoin loukattu, tekijänoikeuden loukkaamista koskeva kanne hylättiin.
Ään
MM.
Tekijänoikeus - Tekijänoikeuden kohde
Elokuvaan sisällytettyjen kohtausten katsottiin muodostavan sellaisen henkisen luomuksen, johon kohtausten ohjaajalla oli tekijänoikeus. Kun tuota luomusta näiden kohtausten yhdistämisellä toisen henkilön ohjaamien kohtausten ja puhetekstin kanssa elokuvaksi ei ollut muutettu siten, että ohjaajan taiteellista arvoa tai omalaatuisuutta olisi TekijäL 3 §:n 2 mom:ssa tarkoitetuin tavoin loukattu, tekijänoikeuden loukkaamista koskeva kanne hylättiin.
Ään
MM.