KKO:1962-II-15
- Ämnesord
- Asunto-osakeyhtiö, Ns. grynderyhtiöitä koskevia tapauksia
- År för fallet
- 1962
Kun A, B ja C olivat keskinäisen sopimuksensa mukaisesti yhteiseen lukuun toteuttaneet rakennushankkeen siten, että he päätettyään perustaa as.oy:n olivat, A omissa nimissään D:n kanssa allekirjoittanut perustettavan yhtiön omistettavaksi tarkoitettuun asuintaloon tulevan huoneiston hallintaan oikeuttavia osakkeita koskevan indeksiehtoisen myyntisopimuksen, A:n ja B:n omistama rakennusliike urakoitsijana rakentanut talon ja C, joka as.oy:tä perustettaessa oli itselleen merkinnyt sanottuun huoneistoon oikeuttavat osakkeet, talon valmistuttua siirtänyt ne D:lle, velvoitettiin A, B ja C, jotka olivat tuota yhteistä yritystään varten määräämisvallassaan olleen as.oy:n nimissä myyntisopimuksen ehtojen vastaisesti perineet D:ltä liikaa indeksikorotusta käyttäen sen rakennusliikkeelle tulleen urakkahinnan suorittamiseen, yhteisvastuullisesti suorittamaan D:lle tältä liikaa perimänsä indeksikorotus sen maksamispäivästä laskettavine 6 prosentin korkoineen.
MM.
Perusteettoman edun palauttaminen - Muita tapauksia
Kun A, B ja C olivat keskinäisen sopimuksensa mukaisesti yhteiseen lukuun toteuttaneet rakennushankkeen siten, että he päätettyään perustaa as.oy:n olivat, A omissa nimissään D:n kanssa allekirjoittanut perustettavan yhtiön omistettavaksi tarkoitettuun asuintaloon tulevan huoneiston hallintaan oikeuttavia osakkeita koskevan indeksiehtoisen myyntisopimuksen, A:n ja B:n omistama rakennusliike urakoitsijana rakentanut talon ja C, joka yhtiötä perustettaessa oli itselleen merkinnyt sanottuun huoneistoon oikeuttavat osakkeet, talon valmistuttua siirtänyt ne D:lle, velvoitettiin A, B ja C, jotka olivat tuota yhteistä yritystään varten määräämisvallassaan olleen yhtiön nimissä myyntisopimuksen ehtojen vastaisesti perineet D:ltä liikaa indeksikorotusta käyttäen sen rakennusliikkeelle tulleen urakkahinnan suorittamiseen, yhteisvastuullisesti suorittamaan D:lle tältä liikaa perimänsä indeksikorotus sen maksamispäivästä laskettavine 6 prosentin korkoineen.
MM.
Korko - Koron määrä
As.oy:n perustajat velvoitettiin suorittamaan osakkeenomistajilta liikaa perimälleen, takaisin maksettavaksi tuomitulle indeksikorotukselle siitä päivästä jona tuon indeksikorotus oli heille maksettu 6 prosentin korko.
MM.