11.1.2012

Asiassa oli kysymys siitä, tuliko valittajan asiakasmaksu määrätä pitkäaikaisen laitoshoidon vai avohoidon perusteella.

Asian tausta

Kaupunki oli toteuttaessaan kansallisiin kehittämisohjelmiin perustuvaa seudullista ikäpoliittista strategiaa vähentänyt laitoshoitopaikkojaan. Aikaisemmin laitoshoidossa sairaalassa ja vanhainkodissa olleita asiakkaita oli siirretty asumaan asumispalveluyksikköihin. P vanhainkoti oli muutettu P palvelukodiksi. P vanhainkodin lakkauttamisen myötä valittaja oli siirtynyt P palvelukodin niin sanottuun tehostettuun palveluasumiseen. Siirtymisen jälkeen valittajan asiakasmaksu oli määrätty avopalvelun mukaisena maksuna.

Asian arvioinnin lähtökohtia

Valittaja vaati maksun määräämistä edelleen pitkäaikaisen laitoshoidon perusteella.

Asiassa oli riidatonta se, että valittajan hoitoisuus ja hoidon tarve olivat pysyneet samana asuin- tai hoitopaikasta riippumatta. Sen sijaan riidanalaista oli se, oliko valittajan saaman palvelun laatu ja hoitoympäristö muuttunut siten, ettei kyseessä ollut enää laitoshoito.

Hallinto-oikeus totesi, että sosiaalihuoltolaki ja sen nojalla annetut asetukset määrittelevät, milloin on kysymys laitos- ja avohoidosta. Avohoidon ja laitoshoidon määrittelyn perusteista annetun asetuksen liitteessä "Laitos- ja avohoidon sekä yksityisen ja julkisen palvelun välinen rajanveto" on säädetty, milloin on aina kysymys laitoshoidosta. Avohoitoa sen sijaan on muissa kuin laitoksissa järjestetyt palvelut, ellei ole ilmeisen painavia perusteita pitää toimintaa laitoshoitona. Avohoidossa korostuu henkilön omaehtoinen vaikutusmahdollisuus palvelujen ja asumisen järjestämiseksi. Toisaalta avohoitoa voidaan järjestää myös vammansa tai sairautensa vuoksi paljon tukea tai hoitoa tarvitsevalle henkilölle, joka ei sairautensa tai vammansa vuoksi pysty itse osallistumaan itseään ja hoitoaan koskevaan päätöksentekoon. Liitteessä on säädetty avohoidolle tunnusomaisista seikoista.

Koska avohoitoa voidaan järjestää myös vammansa tai sairautensa vuoksi paljon tukea tai hoitoa tarvitsevalle henkilölle, joka ei sairautensa tai vammansa vuoksi pysty itse osallistumaan itseään tai hoitoaan koskevaan päätöksentekoon, hallinto-oikeus arvioi, että pelkästään asiakkaan hoitoisuuden perusteella ei voida aina ratkaista, onko kyseessä laitoshoito vai avohoito asumispalveluyksikössä. Näissä tilanteissa henkilön hoito voidaan järjestää joko laitoshoitona tai avohoitona, ja hoitomuotojen käyttöalat ovat osin päällekkäisiä. Tällöin kokonaisuuden arvioinnissa on ratkaisevaa asiakkaan tosiasiassa saama palvelu ja sen laatu.

Edellä mainitussa asetuksen liitteessä on säädetty seikoista, joiden muodostamaan kokonaisuuteen tulee kiinnittää huomiota, kun harkitaan, onko ilmeisen painavia perusteita pitää muussa kuin laitoksessa järjestettyä palvelua laitoshoitona. Lisäksi liitteen mukaan toiminta ei ole avohoitoa esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa vanhainkoti on pelkästään nimetty uudelleen asumispalveluyksiköksi ilman, että sen toimintaa on käytännössä muutettu.

Hallinto-oikeus totesi, että mikäli asiakasmaksu muutetaan siten, että se määräytyy pitkäaikaisen laitoshoidon maksun sijaan avohoidon maksuna, palvelumuodon muutoksen on oltava asiakkaan kannalta oleellinen ja tosiasiassa tapahtunut. Toisaalta asiassa on otettava huomioon asiakkaiden yhdenvertainen kohtelu, eli samasta palvelusta on määrättävä maksu samoilla perusteilla.

Oikeudellinen arvio

Saadun selvityksen perusteella valittaja ei asunut laitokseksi määritellyssä yksikössä. Näin ollen piti olla erityisen painavia perusteita, jotta toimintaa olisi pidetty laitoshoitona.

Valittajan saaman hoidon katsomista laitoshoidoksi puolsi hallinto-oikeuden käsityksen mukaan se, että valittajan hoidon ja huolenpidon tarve ei ollut vähentynyt siitä kun hän oli laitoshoidossa. Hän sairasti muun ohessa etenevää sairautta ja tarvitsi tehostettua ympärivuorokautista hoitoa ja hoivaa. Hän oli vuodepotilas.

Toisaalta hoidon katsomista avopalveluksi puolsi se, että valittajan asumisympäristö oli muuttunut. Valittaja maksoi vuokraa ja asui omassa soluhuoneessaan, jossa hänellä oli omia tavaroita ja huonekaluja. Palvelukodin tilajärjestelyt vastasivat avohoitoa. Valittajan hoito- ja palvelutarve määriteltiin hoito- ja palvelusuunnitelmassa, jonka tekemiseen valittajan omaiset voivat osallistua. Saadun selvityksen perusteella hoitohenkilökunnalla oli mahdollista tarjota valittajalle enemmän yksilöllisiä palveluja verrattuna aikaisempaan laitoshoitoon.

Selvitystä palvelukodin toiminnasta kokonaisuutena arvioitaessa toiminta ei vastannut laitoksissa annettua hoitoa. Asiassa ei ollut tullut esiin ilmeisen painavia perusteita pitää palvelukodissa valittajan saamaa hoitoa sisällöltään ja järjestelyiltään laitoshoitona. Pelkästään se, että valittaja vaati runsasta ympärivuorokautista hoitoa ja hänen hoitoisuutensa oli säilynyt hoitopaikan muutoksen jälkeenkin samana, ei antanut aihetta arvioida asiaa toisin.

Sovelletut oikeusohjeet:
Sosiaalihuoltolaki 22 §, 23 § ja 24 §
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 1 §, 7 b § ja 7 c §
Sosiaalihuoltoasetus 10 § ja 11 §
Sosiaali- ja terveysministeriön asetus avohoidon ja laitoshoidon määrittelyn perusteista

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeustuomarit Päivi Toivanen ja Timo Tervonen. Asian esittelijä Riitta Eskola.

Lainvoimainen