VakO 17.12.2002/6498:2000
- Ämnesord
- Asumistuki
- År för fallet
- 2002
- Meddelats
- Diarienummer
- 6498:2000
Asumistukilain 1 §:n mukaan asumistukea voidaan myöntää muun muassa vakinaiseksi katsottavan vuokra-asunnon asumismenojen vähentämiseksi. Asiassa ei ollut ilmennyt, että A:n käytössä ollutta asuntoa koskevan sopimussuhteen toisena osapuolena olisi ollut majoitus- ja ravitsemisliikkeistä annetussa asetuksessa tarkoitettu majoitusliike tai että sopimussuhteessa osaksikaan olisi ollut kyse sanotussa asetuksessa tarkoitetusta toiminnasta. Sopimukseen, jolla rakennus tai sen osa vuokrattiin toiselle käytettäväksi asumiseen, sovellettiin lakia asuinhuoneiston vuokrauksesta. Oikeuden asumistukeen kannalta ei ollut merkitystä sillä, että sopimukseen mahdollisesti sisältyi muitakin kuin laissa asuinhuoneiston vuokrauksesta säänneltyjä velvoittavia määräyksiä. Mikäli sopimukseen sisältyi tuon lain pakottavien säännösten vastaisia ehtoja, ne olivat mitättömiä ja niiden sijasta sovellettiin sanottua lakia. Asiassa ei ollut ilmennyt kyseessä olevaan asuntoon tai sen käyttöä koskevaan sopimukseen liittyviä seikkoja, joiden perusteella A:n hakemus asumistuesta olisi tullut hylätä.
Esitiedot
Kansaneläkelaitos oli hylännyt A:n asumistukea koskevan hakemuksen. Kansaneläkelaitos totesi päätöksessään, että asumistukilain 1 §:n säännöksen mukaan vuokrasuhteen ehdot eivät saaneet miltään osin poiketa asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain säännöksistä, esimerkiksi irtisanomisaikojen suhteen. Tästä syystä asumistukea ei myönnetty hotelleihin, täysihoitoloihin, yömajoihin tai muihin majoitusliikkeisiin.
A haki päätökseen muutosta tarkastuslautakunnalta ja vaati asumistuen myöntämistä.
Tarkastuslautakunnan ratkaisu
Tarkastuslautakunta hylkäsi valituksen.
Tarkastuslautakunnan perustelut
A:n asunnon vuokrasopimus ei ole senkaltainen eli asuinhuoneiston vuokraan perustuva sopimus, että asumistukea voitaisiin myöntää.
Muutoksenhaku vakuutusoikeudessa
A haki muutosta tarkastuslautakunnan päätökseen ja vaati asumistuen myöntämistä hakemuksensa mukaisesti.
Vakuutusoikeuden ratkaisu
Tarkastuslautakunnan päätös kumottiin. Asia palautettiin Kansaneläkelaitokselle vakuutusoikeuden päätöksestä johtuvia toimenpiteitä varten.
Vakuutusoikeuden perustelut
Asumistukilain 1 §:n mukaan asumistukea voidaan myöntää muun muassa vakinaiseksi katsottavan vuokra-asunnon asumismenojen vähentämiseksi.
Esitetystä selvityksestä ei ilmene, että A:n käytössä ollutta asuntoa koskevan sopimussuhteen toisena osapuolena olisi ollut majoitus- ja ravitsemisliikkeistä annetussa asetuksessa tarkoitettu majoitusliike tai että sopimussuhteessa osaksikaan olisi kyse sanotussa asetuksessa tarkoitetusta toiminnasta.
Sopimukseen, jolla rakennus tai sen osa vuokrataan toiselle käytettäväksi asumiseen, sovelletaan lakia asuinhuoneiston vuokrauksesta. Asiassa ei ole ilmennyt seikkoja, joiden perusteella sanottua lakia ei olisi sovellettava nyt kyseessä olevaan sopimukseen. Oikeuden asumistukeen kannalta ei ole merkitystä sillä, että sopimukseen mahdollisesti sisältyy muitakin kuin laissa asuinhuoneiston vuokrauksesta säänneltyjä velvoittavia määräyksiä. Mikäli sopimukseen sisältyy tuon lain pakottavien säännösten vastaisia ehtoja, ne ovat mitättömiä ja niiden sijasta sovelletaan sanottua lakia.
Asiassa ei ole ilmennyt kyseessä olevaan asuntoon tai sen käyttöä koskevaan sopimukseen liittyviä seikkoja, joiden perusteella A:n hakemus asumistuesta olisi tullut hylätä.
Jaosto
V