31.1.2024

Päällystövarallaolon lukeminen työajaksi

Varallaoloon oli velvollisuus ja tämä oli ilmoitettu viranhakuilmoituksessa. Varallaolosta ei voinut kieltäytyä.

Työnantaja edellytti, että varallaolija oli välittömässä lähtövalmiudessa varallaoloa suorittaessaan. Hälytyksen saatuaan varallaolijan tuli aloittaa johtamistoiminta viivytyksettä ja lähteä välittömästi pelastustehtävälle tarpeen vaatiessa. Raahen alueen varallaolijoiden oli oleskeltava taajamassa terästehtaan läheisyydessä, joka oli I-riskialuetta. Raahen ja Ylivieskan alueella oli I-riskialueen kohteita, mikä vaikutti varallaolijan toimintamahdollisuuksiin.

Pelastuslaitos velvoitti varallaolijoita kantamaan varallaolossa mukanaan Virve-puhelinta ja matkapuhelinta. Työnantaja oli määrännyt, että varallaolossa tuli pitää virkavaatteita päällä ja että päällystövarallaolossa oleva käytti pelastuslaitoksen ajoneuvoa (johtoautoa) ja huolehti sen lähtövalmiudesta. Johtoautolla ei saanut kuljettaa ulkopuolisia henkilöitä eikä esimerkiksi vetää peräkärryä. Akusto kesti ilman ulkoista lisävirtaa hyvin lyhyen ajan, jonka jälkeen järjestelmät sammuivat. Tämän vuoksi auton tuli käytännössä olla koko ajan virtalähteessä, kun auto oli pysäköitynä. Tämä lisäsi varallaolon sitovuutta, koska se rajoitti mahdollisuutta liikkua autolla. Tämä johti siihen, että hälytykseen lähdettiin pääasiassa kotoa, jossa henkilö oli sidoksissa autoon edellä mainitulla tavalla. Lähtövalmius ei jättänyt muuta mahdollisuutta kuin oleskella auton välittömässä läheisyydessä.

Velvoitteet varallaoloaikana eivät rajoittuneet hälytystilanteisiin. Hälytystehtävien lisäksi päällystövarallaolija vastasi aina yksin oman alueensa tilannekuvan ja resurssien seurannasta ja ylläpitämisestä, mikä tarkoitti ainakin seuraavaa:

- Varallaolijan tuli kuunnella koko pelastuslaitoksen alueen radioliikennettä ja vastata muiden viranomaisten ja yhteistyötahojen radiopuhelinkutsuihin ja yhteydenottoihin.

- Varallaolija vastasi alueensa tilanteen seurannasta, varmisti hälytettyjen yksiköiden lähtemisen tehtävälle (erityisesti sopimuspalokuntien osalta); tarvittaessa puuttui tilanteeseen ja otti tehtävän johtaakseen.

- Varallaolijan tuli ottaa vastaan erilaisia ilmoituksia ryhmänjohtajilta.

- Varallaolijan oli myös tiedettävä alueensa resurssien (esim. kalusto) tilanne.

- Varallaolija hoiti säännöllisesti tehtäviä myös matkapuhelimella.

Vastaava tehtäväkokonaisuus hoidettiin muilla pelastuslaitoksilla palomestareiden toimesta aktiivityöajalla. Työnantaja muutti Jokilaaksojen pelastuslaitoksen päällystövarallaoloa koskevaa järjestelyä 1.1.2017 lukien siten, että päivystävä palomestari P30 hoiti vastaavaa tehtävää työajalla, tosin koko pelastuslaitoksen alueella.

Yksikönjohtajavarallaolon lukeminen työajaksi

D ja G eivät ole saaneet tiedoksi varallaolo-ohjetta ja sen käyttöönottoa vastaajan väittämin tavoin viimeistään 1.7.2016.

D ja G ovat saaneet 1.9.2017 lukien tiedokseen ohjeen, jonka mukaan lähtöaikavaatimus oli 15 minuuttia. Kanne rajoitetaan siten 31.8.2017 asti.

Päällystövarallaolo

Työnantaja ei ole edellyttänyt varallaolijalta välitöntä lähtövalmiutta. Toimintavalmiuden suunnitteluohje ei ole määritellyt pelastusjoukkueen johtajalle (päällystöviranhaltijalle) toimintavalmiusaikaa. Viranhaltijoille oli 1.7.2016 alkaen määritelty tavoitteellinen 15 minuutin lähtöaika, joka koski A- ja B-kiireellisyysluokan keskisuuria ja suuria hälytyksiä. Viranhaltijat eivät ole voineet olla perustellusti siinä käsityksessä, että heiltä edellytetään jotakin muuta kuin ohjeen mukaista menettelyä.

Viranhaltijan on tullut päällystö- eli P3-varallaoloa tehdessään oleskella ensisijaisella varallaoloalueellaan, ja hänen on tullut reagoida keskisuuriin tai suuriin (pelastusjoukkue- tai komppaniatason) hälytyksiin. Päällystövarallaolijalla, jonka varallaoloalueella on sijainnut Raahe, on ollut vastaava oikeus liikkua koko varallaoloalueella. Ei ole ollut mitään velvollisuutta oleskella lähellä Raahessa sijainnutta terästehdasta, joka sijaitsi II-riskiruudulla. Viranhaltijalla on ollut oikeus liikkua koko varallaoloalueella riippumatta siitä, onko varallaoloalueella ollut I-riskiruudun alueita, joita on ollut Raahen keskustassa ja Ylivieskan keskustassa. Terästehtaan alue oli I-riskialuetta vain 2010 ja 5.12.2012 välisen ajan. Viranhaltija on voinut tarvittaessa tilapäisesti poistua varallaoloalueeltaan, mikäli on informoinut asiasta lähintä toista päällystövarallaolijaa.

Viranhaltijan on tullut reagoida viivytyksettä Virve-päätelaitteen hälytyksiin. Viranhaltijalle on varallaolon aikana tullut Virve-päätelaitteeseen voimassa olleen hälytysvasteen mukaisesti hälytykset ainoastaan toimialueensa keskisuurista ja suurista tehtävistä. Viranhaltijalla ei ole ollut velvollisuutta eikä tietosuojasyistä oikeuttakaan kuunnella Virve-päätelaitetta jatkuvasti, eikä hänellä ole ollut velvollisuutta reagoida yksikkötason tehtäviin oma-aloitteisesti.

Viranhaltija on voinut johtaa pelastustoimintaa etänä, ja hän on käytännössä aloittanut tehtävän arvioinnin olinpaikassaan. Mikäli tehtävä on edellyttänyt viranhaltijan arvion ja harkinnan mukaan lähtöä kohteeseen, viranhaltija on lähtenyt kohteeseen. Viranhaltijalle ei ole määritelty lähtöaikavaatimusta tai aikaa, jonka kuluessa hänen tulee saavuttaa onnettomuuskohde. Toteutuneita aikoja ei ole seurattu. Viranhaltijoille annettujen ohjeiden mukaan varallaolossa ei siten ole edellytetty välitöntä lähtöaikaa, eivätkä viranhaltijat ole voineet perustellusti olla siinä käsityksessä, että heiltä sellaista edellytettäisiin. Viranhaltijan lähtöaikavaatimuksiin ei ole vaikuttanut se, onko varallaoloalueella ollut I-riskiruudun aluetta.

Varallaolijan velvoitteet ovat rajoittuneet hälytystilanteisiin. Viranhaltijalla ei ole ollut velvollisuutta tai oikeutta kuunnella koko pelastusalueen radioliikennettä. Virve-puhelinta on tullut pitää äänettömällä. Virve-puhelin on päästänyt läpi kaikki sellaiset yhteydenotot, joihin viranhaltijalla on ollut velvollisuus reagoida. Käytännössä yhteydenotot Virve-puhelimella ja matkapuhelimella ovat tyypillisesti liittyneet viranhaltijan varallaolo-alueen keskisuuriin ja suurin hälytystehtäviin. Mikäli viranhaltijalle on tullut puheluita, on ne merkitty työajaksi.

Viranhaltijalla ei ole ollut oma-aloitteista velvollisuutta reagoida yksikkötason tehtäviin, joista on tullut tekstiviesti Virve-puhelimeen. Mikäli yksikönjohtajalla on ollut tarve ottaa yhteyttä päällystövarallaolijaan, on yksikönjohtaja voinut soittaa varallaolijalle matkapuhelimella tai Virve-puhelimella. Viranhaltija on voinut vastata yksikönjohtajan mahdollisiin yhteydenottoihin olinpaikastaan. Mikäli viranhaltija ei ole vastannut yksikönjohtajan yhteydenottoon, on puhelu siirtynyt automaattisesti naapurialueen päällystövarallaolijalle. Ennen ajankohtaa 1.9.2015 sivutoimiset yksikönjohtajat ilmoittautuivat Raahen ympärivuorokautisessa työajassa olleelle paloesimiehelle, joka toimi pelastusviranomaisena. 1.9.2015 alkaen tällaiset yhteydenotot menivät ympärivuorokautisessa työajassa olleelle päivystävälle palomestarille (P30).

Yksikönjohtajien ilmoitukset ja yhteydenotot ovat liittyneet tavanomaisesti keskisuuriin ja suuriin tehtäviin, joihin viranhaltija on ollut hälytettynä.

Mikäli viranhaltija on harkintansa mukaan liittynyt yksikkötasoisiin tehtäviin tai mikäli yksikönjohtaja on pyytänyt viranhaltijaa tehtävään liittymään, ei viranhaltijalla ole ollut määriteltyä toimintavalmiusaikaa, jonka kuluessa hänen tulee saapua kohteeseen. Viranhaltijalla ei ollut varallaoloaikana erityisiä velvoitteita liittyen kaluston tilanteen seurantaan. Alueellinen resurssitilanne on selvitetty aina aktiivityöaikana ennen varallaolon alkua. Varallaoloaikaiset muutokset resursseissa (esimerkiksi ajoneuvorikko) ovat äärimmäisen poikkeuksellisia.

Varallaolossa olevan päivystävän palomestarin (P3 ja 1.9.2015 alkaen P31) vastuut ja velvollisuudet ovat eronneet 1.9.2015 alkaen käyttöön otetun ympärivuorokautisessa aktiivityössä olleen päivystävän palomestarin P30:n velvoitteista. Aktiivityössä olleella palomestarilla on ollut velvollisuus olla työpaikalla, ja hän on suorittanut työvuorossa ollessaan työsuunnitelman mukaisia tehtäviä, jotka ovat olennaisesti laajempia ja vastuullisempia kuin varallaolossa olevan palomestarin. Hän on suorittanut muun muassa erilaisia operatiivisia suunnittelutehtäviä, valmistellut pelastustoiminnan ja koulutuksen suunnitelmia ja suorittanut palotarkastuksia. Hän on lisäksi ollut työtiloissa ollessaan Virve-puhelinkuuntelussa, mikä on ollut tiloissa tietosuojasyistä mahdollista toteuttaa. Ympärivuorokautisessa työajassa oleva päivystävä palomestari nukkuu paloasemalla.

Viranhaltijat ovat viran vastaanottaessaan antaneet suostumuksensa varallaoloon. Heillä on ollut velvollisuus tarvittaessa osallistua varallaoloon. Käytännössä varallaoloon osallistuminen on kuitenkin perustunut vapaaehtoisuuteen. Varallaolosta on vapautettu viranhaltijan pyynnöstä osin tai kokonaan. Viranhaltijat ovat antaneet vielä erikseen suostumuksensa varallaoloon 1.7.2016 alkaen. Suostumuksen antaminen on liittynyt uuden kirjallisen varallaolo-ohjeen antamiseen, jonka tiedoksi antamisen yhteydessä on pyydetty suostumus varallaoloon. Jos suostumusta ei olisi antanut, olisi varallaolosta saanut jäädä pois. Viranhaltijat ovat myös voineet halutessaan harventaa varallaolon taajuutta. Aseman esimiehenä toimiva viranhaltija on ollut viime kädessä vastuussa varallaolovuorojen suunnittelusta, mutta käytännössä suunnittelussa on otettu huomioon myös henkilöstön toiveita, mikä on mahdollistanut vapaa-ajan käytön suunnittelun.

Viranhaltijoiden oma halukkuus tehdä varallaoloa useiden vuosien ajan osaltaan osoittaa, että viranhaltijat eivät ole kokeneet varallaolosta aiheutuvia rajoitteita vapaa-ajan käytölle merkittävinä.

Varallaolon aikana viranhaltijoilla ei ole ollut lähtökohtaisesti mitään pelastuslaitoksen työtehtäviä eikä heitä ole millään tavoin ollut sidottu työtehtäviin. Toteutuneiden hälytysten toistuvuus varallaoloaikana on ollut hyvin vähäinen. Tehtäviä on ollut keskimäärin 0 — 1,1 varallaoloviikkoa kohden. Hälytystehtävät ovat olleet kestoltaan tavanomaisesti kohtuullisen lyhyitä siten, että viranhaltijoiden työhönsidonnaisuus on varallaoloaikana muodostunut silläkin perusteella erittäin vähäiseksi.

Viranhaltijat ovat voineet liikkua vapaasti laajalla, useita kuntia kattavalla varallaoloalueellaan. Viranhaltijat ovat voineet viettää aikaa valitsemassaan seurassa ja valitsemassaan paikassa. Jokaisen viranhaltijan käytettävissä ollut johtoauto on laajentanut viranhaltijoiden mahdollisuutta liikkua ja oleskella valitsemassaan paikassa varallaolon aikana. Pelastusautoa on saanut käyttää myös siviiliajoihin. Ulkopuolisten henkilöiden kuljettamista tai peräkärryn vetämistä ei ole kielletty. Johtoautoa ei ole tarvinnut pitää jatkuvasti virtalähteessä, eikä akuston kesto ole estänyt varallaoloajan käyttämistä omiin subjektiivisiin intresseihin.

Varallaoloaikana on saanut pukeutua vapaasti siviiliasusteisiin. Pelastuslaitoksen paloasua on tarvinnut käyttää vain hälytystehtävissä. Tällöin se on puettu joko ennen hälytysajoon lähtöä siinä paikassa, josta hälytysajoon on johtoautolla lähdetty (kotoa, kaupan pihasta, mökiltä, punttisalilta tms.), tai sitten se on puettu heti hälytyskohteeseen saapumisen jälkeen. Mikäli tehtävässä ei ole tarvittu paloasua, on viranhaltija pukeutunut tehtävää varten asemapalveluvaatetukseen.

Viranhaltijat ovat voineet käyttää varallaoloaikaa omien subjektiivisten intressiensä mukaisesti. Päällystövarallaolossa on ollut mahdollista muun muassa käydä kylässä, harrastaa monipuolista liikuntaa, osallistua tapahtumiin, konsertteihin ja lasten harrastuksiin.

Työtuomioistuin on arvioinut vastaavanlaisia olosuhteita palomestarivarallaoloa koskevissa tuomioissaan TT 2022:34 (Jyväskylä), TT 2022:53 (Vaasa) ja TT 2022:54 (Oulu).

Yksikönjohtajavarallaolo

Vahvistusvaatimus on hylättävä siltä osin kuin kysymys on yksikönjohtajavarallaolosta 1.7.2016 — 31.8.2017.

Kaupunki on vuonna 2016 antanut kirjalliset varallaolo-ohjeet, jotka tulivat voimaan 1.7.2016 ja jotka on otettu käyttöön kaikilla paloasemilla viimeistään 1.9.2016. Ohjetta on sovellettu kaikkiin pelastuslaitoksen palveluksessa oleviin varallaoloa tekeviin henkilöihin. Ohjeen laatiminen on liittynyt valtakunnalliseen ja KT:n osin ohjeistamaan varallaolo-ohjeiden laadintaan sekä päivitykseen, joka käynnistyi korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen KKO 2015:48 jälkeen riskienhallinnallisista syistä. Varallaolovuoroja tekevää henkilöstöä on tiedotettu ohjeen voimaan tullessa muun muassa sähköpostitse, ja ohjetta on käsitelty henkilöstökokouksissa sekä koulutuksissa. Kaupunki on päivittänyt mainittua ohjetta 1.7.2017. Varallaolijoilta edellytetyt keskeiset velvoitteet ovat säilyneet 1.7.2016 alkaen samoina.

D ja G ovat olleet mainittuna aikana palomestarin virkasuhteessa. Heillä on ollut viranhaltijalain 17 §:n ja työnantajan toimintasäännön nojalla velvollisuus noudattaa työnantajan toimivaltansa mukaisesti antamia ohjeita ja määräyksiä sekä velvollisuus seurata virkasähköpostiaan sekä työnantajan ilmoitustaulua. He ovat olleet lisäksi työnantajan edustajan asemassa suhteessa alaiseensa henkilöstöön. Varallaolo-ohje on ollut sanamuodoltaan selvä, ja se on tullut heidän tietoonsa. D ja G eivät ole perustellusti voineet olla sellaisessa käsityksessä, että heiltä edellytetään muuta kuin kirjallisen varallaolo-ohjeen mukaista menettelyä.

Oikeudenkäyntikuluista

Vaikka kanne menestyisi, asia on ollut oikeudellisesti epäselvä ja vastaajilla on ollut perusteltu aihe oikeudenkäyntiin. Oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 33 a §:n nojalla asianosaiset tulee määrätä pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Kysymyksenasettelu

Ratkaistavana on kysymys siitä, onko C:n, E:n, F:n ja H:n ajalla 1.1.2012 — 31.12.2016, A:n ja B:n ajalla 1.1.2012 — 1.9.2015 ja D:n sekä G:n ajalla 1.1.2012 — 31.8.2017 suorittama varallaolo luettava työajaksi.

Kanne koskee kaikkien viranhaltijoiden osalta päällystövarallaoloa ja lisäksi D:n ja G:n osalta heidän ajalla 1.9.2015 — 31.8.2017 suorittamaansa yksikönjohtajavarallaoloa, jonka osalta vahvistusvaatimus on myönnetty ajalta 1.9.2015 — 30.6.2016 oikeaksi. Riitaa on siitä, ovatko D ja G voineet perustellusti olla siinä käsityksessä, että heiltä on 1.7.2016 lukien edellytetty muuta kuin tuolloin voimaan tulleen kirjallisen varallaolo-ohjeen mukaista menettelyä. Kanteessa ei ole vedottu siihen, että mainitun varallaolo-ohjeen mukainen yksikönjohtajavarallaolo, jossa lähtöaikavaatimus on ollut 15 minuuttia, olisi tullut lukea työajaksi.

KVTES:n III luvun 4 §:n 1 momentin mukaan työajaksi luetaan työhön käytetty aika sekä aika, jonka viranhaltija/työntekijä on velvollinen olemaan työpaikalla työnantajan käytettävissä. Luvun 5 §:n 1 momentin mukaan varallaololla tarkoitetaan sitä, että viranhaltijan/työntekijän on oltava tavoitettavissa niin, että hänet voidaan tarvittaessa kutsua työhön. Varallaoloksi ei katsota velvollisuutta olla työpaikalla työvalmiudessa paitsi silloin, kun viranhaltijalle/työntekijälle on annettu lupa olla varalla valintansa mukaan joko työpaikalla tai määrätyin ehdoin sen ulkopuolella. Varallaoloaikaa ei lueta työaikaan. Varallaoloajan pituus ja varallaolon toistuvuus eivät saa haitata kohtuuttomasti viranhaltijan/työntekijän vapaa-ajan käyttöä. Viranhaltijalla varallaolovelvollisuus perustuu sopimukseen tai määräykseen ja työntekijällä sopimukseen.

Työaikadirektiivi 2003/88/EY asettaa vähimmäisvaatimukset sille, mitä on ainakin pidettävä työaikana. Työtuomioistuin on antanut useita palomiesten varallaoloa koskevia ratkaisuja (ks. TT 2020:31, TT 2021:33 — 34, TT 2021:50 — 52, TT 2022:22, TT 2022:34, TT 2022:53 — 54 ja TT 2023:13 — 16). Mainituissa ratkaisuissa on selostettu yksityiskohtaisesti niitä oikeudellisia lähtökohtia, joiden perusteella on arvioitava, onko varallaolossa kyse työajasta vai lepoajasta. Työtuomioistuin viittaa tältä osin edellä mainituissa ratkaisuissa lausuttuun.

Henkilötodistelu

Työtuomioistuimessa on kuultu todistelutarkoituksessa A:ta, B:tä, C:tä, E:tä, F:ää, H:ta, D:tä ja G:tä. Vastaajan ja kuultavan nimeäminä todistajina on kuultu entistä Jokilaaksojen pelastuslaitoksen pelastusjohtajaa L:ää, entistä pelastuspäällikköä J:tä, entistä riskienhallintapäällikköä N:ää, entistä pelastuspäällikköä O:ta, entistä palomestaria ja riskienhallintapäällikköä P:tä, entistä paloasemaryhmän päällikköä M:ää ja entistä palopäällikköä K:ta.

D on kertonut työskennelleensä päällystötehtävissä 90-luvulta alkaen muun ohella Kalajoella palopäällikkönä. Hän oli siirtynyt Jokilaaksojen pelastuslaitokselle 1.1.2004 ja ollut mukana valmistelemassa varallaolon valmiusjärjestelyjä aluksi palopäällikkönä ja sitten pelastuspäällikkönä. Pelastuspäällikkö oli vastannut pelastustoiminnasta ja johtanut sen kehittämistä tiimityönä pelastusjohtajan alaisuudessa.

D oli tehnyt varallaoloa jo ennen vuonna 2007 annettua varallaolo-ohjetta. Aiemmin varallaolossa oli oltu vapaamuotoisesti ja mukana oli kannettu hakulaitetta, Virveä tai matkapuhelinta, mutta aktiivista kuuntelu- ja seurantavelvoitetta ei ollut ollut. Järjestelmää oli muutettu vuonna 2005 toteutetun hätäkeskusuudistuksen johdosta. Tällöin hätäkeskuslaitos oli karsinut itseltään muut kuin lakisääteiset tehtävät, ja vähitellen näitä tehtäviä oli siirretty päällystövarallaolijoille. Virka-ajan ulkopuolella ei ollut ollut päällystöä aktiivityössä. Muissa pelastuslaitoksissa oli ollut työvuorossa oleva päivystävä palomestari, jota Jokilaaksojen pelastuslaitoksessa olivat vastanneet varallaolijat. P3x-varallaolijan yläpuolella ei ollut ollut ketään viranhaltijaa tai muutenkaan virka-ajan ulkopuolella ketään vastaamassa laitoksen asioista. Työvuorossa oli ollut Raahen paloaseman henkilöstö ja siellä paloesimies, joskus myös miehistöviranhaltija, vastaten omasta työvuorostaan sekä sen johtamisesta ja valmiudesta Raahessa. Kaikki muu virka-ajan ulkopuolinen työ oli ollut päällystövarallaolijoilla. Pelastuslaitoksen valmistelutyössä ei ollut keskusteltu siitä, että Raahen paloesimiehellä olisi ollut muunlaista alueellista roolia. Valmiusvastaava taas oli ollut sellaista tilannetta varten, johon usea päällystöviranhaltija oli osallistunut ja jossa yhden viranhaltijan oli toimittava esihenkilöroolissa. Arjessa tai keskisuurissa hälytyksissä sillä ei ollut ollut merkitystä, että yksi varallaolijoista oli aina vuorollaan valmiusvastaavana. Varallaoloasioita oli ohjeistanut pelastusjohtaja L, ja ohjeita oli käyty läpi joukkueiden ja komppanioiden johtamista koskevien koulutusten yhteydessä.

D oli varallaoloviikon alkaessa mennyt varallaoloa edellisen viikon hoitaneen viranhaltijan virkapaikalla sijaitsevalle paloasemalle ja käynyt tämän kanssa läpi alueen tilanteen sekä mahdolliset mediaa kiinnostavat asiat. D oli ottanut päivystysautoon omat suojavarusteet ja varmistanut järjestelmien ja muun tekniikan toiminnan. Mukana oli ollut vähintään yksi Virve-puhelin ja sitä varten kotona pidettävä korvakuuloke sekä matkapuhelin. D oli kuunnellut radioliikennettä joko kotona tai paloasemalla. Asemapalveluohjeen mukaisesti varalla ollessa oli käytetty asemapalveluasua. Pelastusjohtaja L oli kerran huomauttanut asiasta D:lle, kun tämä oli käyttänyt verryttelyasua varallaolon aikana ajaessaan päivystysautolla.

Päivystysautoa oli pidetty latauksessa ja se oli varustettu niin, että sillä oli voinut johtaa joukkuetta ja tukea yksikönjohtajia. Autossa olivat olleet myös pelastuskomppanian johtamisen aloittamisen mahdollistavat välineet. Auton lisälaitteita varten oli ollut oma akusto, joka oli jossain vaiheessa vaihdettu tehokkaampaan. Jos akku oli ollut täynnä, se oli kestänyt puolisen tuntia ilman lisävirtaa, kylmässä vielä lyhyemmän ajan. Sähkölatauspisteet olivat olleet kotona ja paloasemalla. Pelastusajoneuvolla ei ollut saanut ajaa omia ajoja vaan sitä oli saanut käyttää pelkästään virka-ajoihin. Autojen osalta oli korostettu, että ne oli rekisteröity pelastusajoneuvoiksi ja ne olivat olleet siten vain pelastustoimen käyttöön. Useasti ohjeissa ja palavereissa oli myös ilmoitettu, ettei ajoneuvolla saanut kuljettaa ulkopuolisia henkilöitä. Ajoneuvon verovapaus oli koskenut vain pelastustoimen tehtäviä, mikä oli erikseen selvitetty Ajoneuvohallintokeskuksesta.

Varalla ollessa oli kuunneltu Virve-puhelimesta pääasiassa neljää puheryhmää. Jos esimerkiksi Tieliikennekeskus oli kutsunut varallaolijan omaa aluetta, oli tämä siirtynyt kyseiseen puheryhmään, ottanut tehtävän tiedot ylös ja välittänyt ne kyseisen alueen yksikönjohtajalle tai varallaolijalle. Pienistä tehtävistä oli tullut tieto tekstiviestillä ja niiden osalta oli pitänyt kuunnella, oliko vaste ollut riittävä. Muutama minuutti hälytyksen jälkeen hätäkeskus oli kutsunut hälytettyä yksikköä ja vain Raahessa kutsuun oli vastattu heti, kun taas muiden alueiden osalta yksikönjohtaja oli tuolloin ollut kotivarallaolosta matkalla paloasemalle, minkä vuoksi päällystövarallaolija oli ottanut hätäkeskukselta tehtävää varten tarvittavat tiedot ja välittänyt ne yksikönjohtajalle sekä jäänyt seuraamaan tehtävän suorittamista radioteitse. Jos tehtävä oli edellyttänyt viranomaistoimia esimerkiksi öljy- tai kemikaalivahingoissa, oli D ottanut itse johtovastuun ja lähtenyt paikan päälle tai ilmoittanut tulevansa tarvittaessa. D oli seurannut tehtävän suorittamista, ottanut siihen liittyvät tiedot ylös ja laatinut lehdistötiedotteen, jos kyseessä oli ollut mediaa kiinnostava tilanne.

Hälytysten lisäksi hätäkeskus oli ollut yhteydessä varallaolijaan esimerkiksi tilanteessa, jossa se oli tarvinnut tietoja tavoittamattomissa olevasta hälytystehtävälle lähteneestä yksiköstä, ja muut viranomaiset olivat voineet olla yhteydessä esimerkiksi tulva-asioissa. Lisäksi media oli soitellut ja pyytänyt lausuntoja erilaisiin asioihin. Muut yksikönjohtajat olivat puolestaan kyselleet esimerkiksi lupaa tilojen käyttöön tai vastaavaan. Työnantaja oli korostanut sitä, että varallaolijat toimivat työnantajan edustajina ja vastasivat toiminnan asianmukaisuudesta. Päällystövarallaolijalle oli ylipäänsä raportoitu kaikesta normaalista poikkeavasta. Matkapuhelimeen olivat ottaneet yhteyttä lähinnä alueen asukkaat ja yritykset.

Jos hälytys oli koskenut D:tä, hän oli välittömästi pukeutunut, ottanut yhteyden hätäkeskukseen, ottanut tilannetta koskevat lisätiedot ylös ja varmistanut, että kaikki tarvittavat resurssit oli hälytetty. Ajoneuvoon noustessaan hän oli statustanut olevansa matkalla ja ajon aikana koonnut tiedot, jotka tehtävän hoitamiseen oli tarvittu sekä käskyttänyt yksiköitä, jos ne olivat olleet ennen D:tä kohteessa. Jos tilanne oli edellyttänyt viranomaisen läsnäoloa, päällystöviranhaltija oli lähtenyt paikan päälle. Yksikönjohtajat olivat olleet yleensä sopimuspalokuntalaisia, joista osa oli saanut yksikönjohtajakoulutuksen. Osa oli ollut sammutusmiehiä ilman koulutusta. Päällystöviranhaltijan lähtöaikoja oli seurattu ja niistä oli keskusteltu. Lähtemättä jättäminen oli saattanut johtaa sanktioihin. Palvelutasopäätöstä laatiessa tavoitteena oli ollut, että alueet tavoitettiin mahdollisimman laajasti siten, että paikan päällä oli aina pätevä johtaja. D ei tuntenut ylityöohjetta (V12), mutta keskustelua oli käyty säästöohjelmasta, jonka osana oli ohjeistettu, ettei hälytykselle tullut lähteä automaattisesti vaan ainoastaan tarpeen mukaan. Varallaolovelvoitteet oli käyty pääsääntöisesti läpi koulutustilaisuuksissa, joita oli tuohon aikaan ollut runsaasti. Päällystövarallaolijan oli täytynyt olla tietoinen myös pienemmistä tehtävistä, koska yksikkölähtöihinkin oli tarpeen mukaan lähdettävä.

Varallaoloviikolla tekemiset oli pitänyt suunnitella etukäteen niin, että ne oli pystynyt tarvittaessa keskeyttämään välittömästi. Kotona ollessa oli pitänyt huolehtia myös siitä, ettei muu perhe ollut kuullut radioliikennettä. D oli viettänyt varallaoloaikaa myös paloasemalla. Virven radioliikenteessä oli ollut harvoin hiljaista tuntia. Hiljaisempaa oli ollut yöaikaan. Matkapuhelinta ei varallaolo-ohjeen mukaisesti ollut saanut laittaa äänettömälle esimerkiksi nukkuessa.

Varallaolon sisältö oli 1.9.2015 jälkeen muuttunut huomattavasti, kun aktiivityössä olevalle päivystävälle palomestarille (P30) oli siirtynyt aiemmin varallaolijalle kuuluneita tehtäviä (K14). Pelastusjohtaja L oli organisaatiouudistuksesta informoidessaan korostanut sitä, ettei päivystystehtäviä voinut tehdä varallaolosta käsin vaan kyse oli työajasta. Kaikki muut tehtävät hälytysten hoitamista ja joitakin mediaan liittyviä tehtäviä lukuun ottamatta olivat jääneet varallaolijalta pois. Varallaolijalla Virve oli ollut muutoksen jälkeen hakulaiteasennossa, kun se aiemmin oli ollut kuunteluasennossa, jolloin radioliikenne oli tullut koko ajan läpi. Varalla ollessa oli aiemmin hoidettu pääosin samoja tehtäviä kuin uudistuksen jälkeen oli kuulunut päivystävälle P30:lle. Tehtävien osalta kokonaiskuvan ylläpitäminen ja seuranta oli tarkoittanut oman päivystysalueen ja koko alueen kokonaistilannekuvan tuntemista liittyen resurssien käyttöön ja valmiuteen sekä esimerkiksi metsäpalo- ja tulvatilanteeseen. Varallaolija oli päättänyt myös virka-avun antamisesta. Pelastustoiminnan johtamiseen oli liittynyt myös vastuu yksiköistä.

Yksikönjohtajavarallaoloon liittyen D on kertonut, että hän ei ollut saanut varallaolo-ohjetta (V4) vuonna 2016 tiedoksi eikä sitä ollut käyty hänen kanssaan läpi. D ei ollut saanut L:n lähettämää sähköpostiviestiä 3.6.2016. Erilaisia ohjeita oli tullut runsaasti. D ei ole osannut sanoa, oliko hän ollut paloaseman tulosalueen päällystön ajankohtaispäivillä 3.6.2016 (V5) tai henkilöstöpäivillä 28.9.2016. Hän on muistanut olleensa mukana 12.9.2016 kauden aloitusharjoituksissa. D:llä oli harjoituksissa ollut oma koulutusrasti ja hän oli ollut mukana harjoituksen alussa. D oli 2020-luvulla allekirjoittanut varallaolosuostumuslomakkeen ja samalla saanut luettavakseen varallaolo-ohjeen ensimmäisen kerran. Muuttunut lähtöaikavaatimus oli tuolloin herättänyt runsaasti keskustelua ja hämmennystä työntekijöiden keskuudessa.

E on kertonut toimineensa muun ohella palomestarina Kalajoella vuodesta 2007 lukien. Pelastuslaitoksen ja uuden, vuonna 2007 annetun varallaolo-ohjeen myötä varallaolojärjestelmä oli muuttunut. Hätäkeskuslaitos oli vähentänyt tehtäviään, ja nämä tehtävät olivat siirtyneet päivystävälle päällystöviranhaltijalle. Varalla ollessa ei ollut ollut ketään viranhaltijaa yläpuolella. Raahessa oli ollut paloesimies, ja yksikönjohtajat olivat jossakin vaiheessa ilmoittaneet hänelle tehtävälle lähdöstä, ja paloesimies oli kuitannut tiedon. Päällystövarallaolijat olivat vastanneet tämän jälkeen yksikön toiminnasta. Muissa pelastuslaitoksissa oli ollut kasarmoitu P3.

Varallaolossa oli ohjeistuksen mukaan tullut olla virka-asussa. Sammutusvarustusta oli säilytetty ajoneuvossa. Auton akku oli kestänyt ilman latausta 60 — 90 minuuttia. Autoa oli ladattu kotona tai paloasemalla. Ohjeen mukaan autoa ei ollut saanut käyttää omiin ajoihin eikä sillä ollut saanut kuljettaa perheenjäseniä. Ajoneuvo oli rekisteröity pelastusajoneuvoksi. E oli varalla ollessaan oleskellut kotona tai paloaseman kuntosalilla. Ajoneuvon kunnosta oli pitänyt huolehtia ja yhteydenottoihin vastata. Erilaisia tehtäviä oli ollut paljon. Virveä oli pitänyt jatkuvasti kuunnella. Yksikönjohtajat olivat olleet sivutoimisia ja kysyneet neuvoja päällystövarallaolijalta. Lisäksi muut viranomaiset olivat saattaneet olla yhteydessä matkapuhelimella. Hätäkeskuksella ja yksikönjohtajilla oli ollut tieto kulloinkin päivystävästä varallaolijasta yhteydenottoja varten. Käytössä olleista laitteista oli tullut vähintään kerran tunnissa hälytys, ilmoitus tai yhteydenotto, joka edellytti jonkinlaista selvittelyä.

Hälytyksen tullessa tehtävää oli alettu hoitaa välittömästi. Oli laitettu varusteet päälle ja selvitelty tilannetta hätäkeskuksesta. Autosta käsin oli hoidettu sellaiset tehtävät, jotka eivät olleet edellyttäneet liikkeellelähtöä. Hätäkeskus ei vielä tuolloin ollut saanut yhteyttä tilannepaikalla matkalla olleeseen yksikönjohtajaan. Yksikönjohtajilla oli ollut käytössään kotona vain hakulaite. Päällystövarallaolija oli saanut tiedoksi kaikki yksikönjohtajille menevät hälytykset. E oli harkinnut esitietojen perusteella, lähtikö itse tilannepaikalle. Lähdön oli ohjeen mukaan tullut tapahtua viivytyksettä ja se oli käytännössä tapahtunut välittömästi. Hälytykselle lähdöt oli merkitty Pronto-järjestelmään ja tietoja oli seurannut sekä työnantaja että lääninhallituksen pelastusosasto. Pitkäksi menneestä lähtöajasta oli pyydetty kirjallinen selvitys.

E:n käsitys varallaolovelvoitteista oli perustunut varallaolo-ohjeeseen. Koska harkinnan mukaan tai yksikönjohtajan pyynnöstä tuli osallistua tehtävälle, oli viestivälineitä kuunneltava. Kysyttäessä mihin perustui käsitys siitä, että muiden viranomaisten radioliikennettä tuli kuunnella ja yksikönjohtajien tiedusteluihin tuli vastata, E on vastannut, että näin oli ohjeistettu. Päällystön palavereissa oli asioita käyty läpi ja tähdennetty, että päivystysalueen tapahtumista oli tullut olla tietoinen.

E oli tehnyt P31-varallaoloa vuoden 2015 jälkeen. Varallaolo oli muuttunut tuolloin niin, että kasarmoitu P30 oli ottanut hoidettavakseen aiemmin varallaolijalle kuuluvia tehtäviä kuten tilanne- ja kokonaiskuvan seurannan, yhteistyön yksiköiden kanssa ja resurssien seuraamisen. P30 oli myös hoitanut yhteyden mediaan ja päättänyt virka-avun antamisesta sekä ollut pelastustoiminnan johtaja joukkue- ja komppanialähdöissä (K14). Varallaolijalle ei 1.9.2015 jälkeen ollut tullut muita kuin tuolloista päivystysaluetta koskevia viestejä, koska Virve ei ollut ollut jatkuvassa kuuntelussa. Muutosten jälkeen oli kuitenkin lähdetty hälytykselle kuten ennenkin. Vuoden 2016 varallaolo-ohjeen (V4) myötä liikkumisvapautta oli ollut enemmän eikä lähtöaika ollut enää ollut välitön.

H on kertonut toimineensa muun ohella palomestarina Raahessa. Päällystövarallaoloa hän oli tehnyt vuodesta 1981 lukien. P3x-varallaolossa ei ollut ollut toista viranhaltijaa varallaolijan yläpuolella. Raahen paloesimies oli vastannut vain oman asemansa yksikkölähdöistä. Lisäksi hän oli muiden asemien osalta kuitannut yksiköiden liikkeellelähdön, muttei ollut johtanut toimintaa tai edes varmistanut miten tilanne eteni. Valmiusvastaava oli vastannut koko pelastuslaitoksen alueella alueen resursseista ja tilanteista.

Varalla ollessa H oli pitänyt päällään asemapalveluasua. Johtoauto oli ollut kotona latauksessa. Johtoauto oli kestänyt ilman latausta noin tunnista puoleentoista tuntiin. Auton oli pystynyt lataamaan vain kotona ja paloasemalla. Autolla ei ollut saanut ajaa omia ajoja eikä autossa olisi mahtunut varusteiden takia mitään muuta kuljettamaankaan.

Varalla ollessa oli ollut erilaisia tehtäviä, kuten tulvatilanteen seuraaminen, haastattelujen hoitaminen medialle sekä meripelastuskeskuksen pyyntöihin vastaaminen. Varalla ollessa mukana oli ollut Virve, jota H oli pitänyt kuunteluasennossa. H oli seurannut Virvestä alueen hälytystehtäviä ja ottanut vastaan esimerkiksi meripelastuskeskuksen tai muiden viranomaisten ilmoituksia tai yhteydenottoja. H oli seurannut tehtäviä ja reagoinut niihin, jos oli voinut niissä auttaa. Matkapuhelimeen olivat soittaneet yksikönjohtajat, media ja kansalaiset erilaisissa asioissa. Varalla ollessa tehtäviä oli tullut yöaikaan yhdestä kahteen ja päivällä enemmän.

Hälytykselle lähtiessä H oli laittanut sammutusasun päälle, kuunnellut hätäkeskuksesta lisätietoja ja lähtenyt kohteeseen. H oli lähtenyt myös yksikkölähdöille tilanteesta ja yksikönjohtajasta riippuen. Hän oli kuitenkin saattanut kääntyä matkalla takaisin, jos tilanne oli ollut hallinnassa. Raahessa oli ollut I-riskialueen kohteita eikä H tämän vuoksi ollut lähtenyt kovin kauaksi Raahen alueelta. Menettely varalla ollessa oli perustunut pitkään kokemukseen ja se oli ohjeistettu kirjallisesti ja suullisesti esimerkiksi päällystön koulutuspäivillä.

Varallaolo oli 1.9.2015 muuttunut siten, että Virveä oli pidetty hakulaiteasennossa ja siihen oli reagoitu vain sen hälyttäessä. Kasarmoitu P30 oli aiempien P3x:n tehtäviä vastaavasti seurannut alueen resursseja ja sitä, miten yksikönjohtajat olivat reagoineet hälytyksiin. P3x:lle oli aiemmin tullut tiettyjä yksikönjohtajien ilmoituksia (K7), jotka olivat 1.9.2015 lukien menneet P30:lle.

F, G, C, A ja B ovat olennaisilta osin kertoneet samalla tavoin kuin D, E ja H.

G on lisäksi kertonut, että syyskuusta 2015 hän oli tehnyt vain yksikönjohtajavarallaoloa. G oli työpaikkakokouksessa 6.10.2016 saanut tietää, että pelastuslaitoksella oli annettu uusi varallaolo-ohje (V1). G ei ollut löytänyt työnantajan lähettämää sähköpostia 3.6.2016, jossa olisi ollut liitteenä varallaolo-ohje. Virkatehtäviin sinänsä oli kuulunut virkasähköpostin seuraaminen, ohjeiden lukeminen ja päällystöpalavereihin osallistuminen, kun se oli muilta tehtäviltä ollut mahdollista. Päällystövarallaolon osalta G:ltä on kysytty, oliko työnantaja määrännyt, että Virveä tuli varalla ollessa jatkuvasti kuunnella. G on vastannut, että muutoin kuin näin toimimalla alueen tilannekuvaa ei olisi pystynyt seuraamaan. Julkisilla paikoilla G oli käyttänyt korvakuuloketta.

B, A ja C ovat lisäksi kertoneet, että Virvestä oli kuunneltu tiettyjä puheryhmiä, ja Virven oli tullut olla puhekuunteluasennossa (yleisessä asennossa), jotta viesteihin, jotka eivät tulleet hälytyksinä, oli pystynyt reagoimaan. Hakulaiteasennossa vain niin sanotut kovat hälytykset (statushälytykset) eli hätäkeskukselta tulevat hälytykset tulivat Virvestä läpi. Varallaolijan oli tullut pitää Virveä yleisessä asennossa, koska tilannekuvaa oli pitänyt seurata ja muun ohella varmistaa, että yksikkö lähti hälytykseen. Päällystövarallaolija oli pelastusviranomaisena vastuussa pelastustoimesta omalla alueellaan eikä alueen tilannetta eikä etenkään yksikköjen toimintaa olisi voinut seurata, jos Virve olisi ollut äänettömällä. Matkapuhelimella tosin oli otettu myös yhteyttä. Muut viranomaiset olivat ottaneet yhteyttä pääsääntöisesti Virvellä. Jos Virve ei olisi ollut yleisessä asennossa, eivät nämä yhteydenotot olisi tulleet läpi. Virveen oli hälytyksen lisäksi tullut tieto hälytyksistä tekstiviestinä. Päällystöpalavereissa ja koulutustilaisuuksissa oli keskusteltu varallaolon tekemisen periaatteista. C:n mukaan koulutuspäivillä oli suusanallisesti ohjeistettu, että Raahen alueella varallaolossa tuli oleskella sellaisella alueella, että I-riskialue voitiin saavuttaa 20 minuutissa. Vasta vuonna 2016 annettu varallaolo-ohje oli väljentänyt lähtöaikavaatimuksen 15 minuuttiin, jolloin C oli saattanut oleskella muun ohella mökillään. C on lisäksi kertonut muun ohella, että hän oli kuulunut johtotiimiin, jonka tehtävänä oli ollut vasteiden suunnittelu. Vuosina 2010 — 2011 oli rakennettu hätäkeskukseen täysin uusi vastejärjestelmä (K8, K9), jonka tekemiseen C oli osallistunut.

L on kertonut toimineensa pelastusjohtajan tehtävässä 2009 — 2022. Pelastusjohtaja oli johtanut pelastuslaitosta strategisella ja osittain operatiivisella tasolla sekä vastannut kokonaisvaltaisesti laitoksen palvelutuotannosta. Hän oli vahvistanut muun ohella varallaolo-ohjeen, joka oli laadittu vuonna 2016. L oli itse osallistunut P3x-päällystövarallaoloon pääosin vuosina 2004 — 2009.

Vuonna 2006 oli annettu ensimmäinen päällystön varallaolo-ohje (K1, V1). P3x-varallaolija oli toiminut tietyllä alueella ja reagoinut alueen keskisuuriin ja suuriin Virve-puhelimeen statushälytyksenä tulleisiin hälytyksiin ilmoittautumalla hätäkeskukselle, selvittämällä taustatiedot, tekemällä tilannearviota ja lähtemällä kohteeseen. Joissain harvinaisissa tilanteissa tällainen statushälytys oli saattanut tulla myös pienille tehtäville, kuten suurienergisissä tieliikenneonnettomuuksissa, ilmaliikenneonnettomuuksissa, paloilmoitinvioissa tai säteilyvalvonta-asemahälytyksissä. Nämä tehtävät olivat tulleet hälytysilmoituksina ja varallaolija oli tehnyt ratkaisun siitä, lähtikö tilannepaikalle. Lähtöaikavaatimusta ei ollut asetettu eikä toiminta-aikoja ollut L:n tiedon mukaan seurattu.

Varallaolijalla ei ollut ollut velvollisuutta seurata omaehtoisesti yksikkötason tehtäviä. Yksikönjohtajalla oli ollut velvollisuus pyytää vasteen nostamista tilanteessa, jossa hän koki, ettei yksi yksikkö ollut riittänyt. Vasta tällöin hälytys oli mennyt statusviestinä varallaolevalle palomestarille. Epäselvässä tilanteessa yksikönjohtaja oli voinut soittaa varallaolijalle ja keskustella asiasta. Yksikönjohtajan oli tullut ilmoittaa päällystövarallaolijalle myös esimerkiksi moniviranomaistehtävistä kuten vesipelastustehtävästä, jossa oli tarvittu myös poliisia. Ilmoitettavista asioista oli laadittu ohje (K7), jolla oli pyritty yhtenäistämään käytäntöjä. Ilmoitukset olivat L:n mukaan olleet käytännössä harvinaisia. P3x-varallaolija oli lisäksi saanut Virveen tekstiviestillä tiedon oman alueen pelastuslaitoksen yhden yksikön tehtävistä. P3x oli lähtenyt tehtävälle yksikönjohtajan pyynnöstä tai harkintansa mukaan, kuten ohjeessa (V1) todettiin. Velvollisuutta seurata radioliikennettä ei ollut ollut eivätkä viranomaisorganisaatioon kuulumattomat olisi sitä saaneetkaan kuulla vaan Virve oli tullut pitää äänettömällä. Ylityöohjeella vuodelta 2010 (V12) oli pyritty rajoittamaan turhia ylitöitä, eikä varallaolijan ollut tullut reagoida tarpeettomasti pieniin tehtäviin. Varallaoloaikana oli ollut keskimäärin 0,5 — 1,5 tehtävää varallaoloviikoittain, enimmillään 2 tehtävää (V7).

Vuonna 2011 pelastuslain muutoksen myötä oli luotu käytäntö, jonka mukaan sopimuspalokuntataustaisen yksikönjohtajan tuli hälytystilanteissa ilmoittautua Raahessa ympärivuorokautista työaikaa tekevälle paloesimiehelle. Tällä menettelyllä oli täytetty pelastuslaissa ollut muotoseikka, koska laki edellytti, että pelastustoimintaa johti pelastusviranomainen. Asemasta riippuen sopimuspalokuntalaisten osuus yksikönjohtajavarallaolijoista oli ollut 75 — 100 prosenttia.

Pelastuslaissa oli määritelty pelastusviranomaisen ja tilannepaikan johtajan toimivalta. Tilanteessa, joka oli edellyttänyt pelastusviranomaista, oli yksikönjohtaja ottanut yhteyttä päällystövarallaolijaan. Yksikönjohtaja oli tullut hälytyksen tullessa paloasemalle, eikä sopimuspalokuntalaisilla ollut ollut Virveä mukanaan varallaolossa. Yksikkötehtävässä yksikönjohtaja oli saanut tehtävästä tiedot vasta paloasemalla. Jos hälytetty pelastusyksikkö ei ollut vastannut hälytykseen viidessä minuutissa, oli hätäkeskus ottanut yhteyttä päällystövarallaolijaan. L ei ollut kuullut tilanteesta, jossa päällystöviranhaltija olisi joutunut hoitamaan hälytystilannetta sinä aikana, kun yksikönjohtaja oli matkalla asemalle.

Kanteen tarkoittamana aikana relevantit toimintavalmiusohjeet olivat tulleet voimaan vuosina 2003 ja 2012. Aiemmassa ohjeessa oli suositeltu, että päällystöviranhaltija oli onnettomuuspaikalla samaan aikaan kuin joukkue, ja jos se ei ollut mahdollista, yhteyttä pidettiin radioteitse. Vuonna 2012 ohjetta oli tarkennettu siten, että radioteitse johtaminen mahdollistettiin ohjeessa laajemmin. Varallaolijalla oli harkintavaltaa lähteäkö kohteeseen vai ei, ja varallaolija oli käytännössä voinut liikkua koko pelastuslaitoksen alueella, ensisijaisesti kuitenkin omalla päivystysalueellaan, joka kattoi usean kunnan alueen. Riskiruudut Raahenkaan alueella eivät olleet vaikuttaneet liikkuma-alueeseen.

Päivystysautolla oli saanut vapaasti liikkua varallaoloalueella myös yksityisasioissa kuten käydä kaupassa tai harrastuksissa. Asemapalveluohjeella 2012 (K12) oli haluttu yhtenäistää paloasemien käytäntöjä. Ohjeen mukaan päällystövarallaolijalla oli ollut oikeus käyttää päivystysautoa varalla ollessa vapaasti mutta vapaalla oleva henkilöstö ei ollut saanut ottaa ajoneuvoa käyttöönsä. Ajoneuvoa oli varalla ollessa käytännössä käytetty harrastusmenoihin tai matkoihin vapaa-ajan asunnolle. Käytössä olleet ajoneuvot oli rekisteröity pelastusajoneuvoiksi ja niitä oli käytetty pelastustoiminnan tehtävissä eikä niistä tämän vuoksi ollut maksettu ajoneuvoveroa. Varallaolijoiden käytössä olleiden ajoneuvojen osalta tätä asiaa ei ollut mietitty, mutta sen sijaan siitä oli keskusteltu, missä määrin ajoneuvoja oli saanut käyttää sopimuspalokunnan maksulliseen palvelutuotantoon. L ei ollut kieltänyt ajoneuvojen vapaata käyttöä eikä käyttöön ollut puututtu. Ajoneuvon käynnistysakku oli varmistettu niin, etteivät lisälaitteet olleet kuluttaneet sitä. Auto olisi joka tapauksessa lähtenyt liikkeelle, vaikka lisävarusteakku ei olisi toiminut. Auton lataus oli kestänyt useita tunteja olematta kiinni virtalähteessä ja akut olivat alkaneet latautua, kun ajoneuvon oli käynnistänyt ja se oli lähtenyt liikkeelle. Johtamistoiminnan oli voinut aloittaa myös pelkällä Virvellä.

Varalla ollessa oli voinut olla siviilivaatteissa. Hälytyksen tullessa asu oli vaihdettu joko liikkeellelähtiessä tai kohteessa paikan päällä. Virka-asusteiden käytöstä oli annettu ohje (K12), jonka mukaan asemavaatetusta tuli pitää muun ohella operatiivisessa päivystyksessä tai varalla ollessa. Ohjeistus varallaoloon liittyen oli tarkoittanut sitä, että jos varallaolosta oli menty kiireettömälle tehtävälle kuten palotarkastukselle, oli pukeuduttava asemapalveluasuun.

Valmiusvastaavajärjestelmä oli luotu vuonna 2010 tai 2011. P3x-varallaolijat olivat olleet organisaatiotasolla samanarvoisia ja vastanneet omasta alueestaan, mutta heidän yläpuolellaan ei ollut ollut henkilöä, jolla olisi ollut heihin nähden organisatorista työnjohtovaltaa. Tämän vuoksi oli tarvittu valmiusvastaava, jolla oli ollut toimivalta esimerkiksi hälyttää yhtä aikaa kaikki paloasemat valmiuteen, määrätä hätätyön käyttöönotosta tai sijaisesta varallaolijalle. Yhteydenotot valmiusvastaavalle olivat olleet harvinaisia.

Kasarmoitu P30 oli 1.9.2015 lukien ollut aktiivityössä ja käytännössä työpaikalla tai hälytystehtävällä. Hän oli saanut liikkua koko pelastuslaitoksen alueella ja hänelle olivat tulleet sopimuspalokuntalaisten yksikönjohtajien ilmoittautumiset Raahen paloesimiehen sijaan sekä muut yksikönjohtajien ilmoitukset ja yhteydenotot. Hänellä oli ollut työtehtäviä työvuoron aikana, kuten palotarkastuksia ja koulutuksia. P3x oli sen sijaan ollut vain varallaolossa ilman säännöllisiä työtehtäviä, joitain satunnaisia palotarkastuksia lukuun ottamatta. Kun P30-järjestelmä oli vuonna 2015 tullut voimaan, P31:n liikkuma-alue oli kasvanut kattamaan koko pelastuslaitoksen alueen. Muissa velvoitteissa ei ollut tapahtunut muutoksia. Uuden varallaolo-ohjeen 1.7.2016 myötä oli vallitsevat päällystövarallaoloa koskevat käytännöt vahvistettu, kuten 15 minuutin suositeltu lähtöaika.

Kesäkuun alussa 2016 oli paloasemien tulosalueen päällystölle pidetty palaveri, jossa oli kerrottu uudesta varallaolo-ohjeesta. D ja G oli kutsuttu kokoukseen ja siihen osallistuminen oli kuulunut heidän virkatehtäviinsä. Ohje oli esitelty tilaisuudessa ja sen jälkeen se oli lähetetty samana iltapäivänä koko päätoimiselle henkilökunnalle ja sopimuspalokunnille. Lähtökohtaisesti ohjeen oli pitänyt tulla voimaan 1.7.2016, mutta koska kaikilla sopimuspalokunta-asemilla ei tuolloin ollut ollut enää viikkoharjoituksia, oli palopäällikkö yksittäisen paloaseman osalta voinut venyttää käyttöönottoa enintään 1.9.2016 saakka. D:n ja G:n asemilla (Alavieska ja Haapavesi) ohje oli L:n oletuksen mukaan otettu käyttöön niin pian kuin mahdollista. D ja G olivat tehneet tuolloin yksikönjohtajavarallaoloa, joten ohjetta oli tullut viimeistään alkaa noudattaa, kun se oli saatettu paloaseman henkilöstön tietoon. L ei ollut saanut sellaista tietoa, että ohjeen käyttöönotto olisi jollain paloasemalla viivästynyt 1.9.2016 jälkeiseen aikaan. Viikkoharjoituksissa ohjeen oli käynyt läpi joko palopäällikkö tai joku muu viranhaltija, joka oli pitänyt kyseisen sopimuspalokunnan ensimmäiset viikkoharjoitukset ohjeen julkaisemisen jälkeen. Haapavedellä oli pidetty ensimmäinen syyskauden harjoituspäivä 15.8.2016, jossa oli ollut paikalla päätoimisista ainakin G (V9).

O on kertonut toimineensa vuosina 2012 — 2016 pohjoisen toimialueen päällikkönä. P3x-varallaoloon hän oli osallistunut vuosina 2004 — 2015. Työnantaja oli O:n mukaan edellyttänyt tuona aikana varallaolijalta hälytysvalmiudessa olemista keskisuuriin ja suuriin sekä myös erääseen yksikkötason tehtävään. Toiminta-aikoja ei ollut määritelty, mutta hälytykseen oli pitänyt reagoida mahdollisimman pian. Puhelimesta oli kuunneltu tehtävän luonne ja sijainti ja samalla valmistauduttu tehtävälle lähtöön. Keskisuurille tehtäville oli lähdetty, mutta hälytysilmoituksesta riippuen O oli voinut jäädä odottamaan ensimmäisenä tilannepaikalle ehtineen yksikönjohtajan tietoja siitä, oliko päällystövarallaolijan läsnäolo ollut tarpeen. O oli ollut varalla ollessa siviilivaatteissa, paitsi työtehtäviin lähtiessä oli tullut pukeutua asemapalveluasuun, jos kyse oli esimerkiksi palotarkastuksesta tai harjoituksesta.

Varallaolijan liikkumisalue oli käsittänyt ohjeen mukaisesti oman varallaoloalueen. Ainakaan ohjeen mukaan Raahen alueen I-riskiluokan alueet eivät olleet vaikuttaneet liikkumisalueen laajuuteen. Päivystysautoa oli saanut käyttää ja oli käytetty myös yksityisajoihin. Auton akku oli O:lla kestänyt kesäaikaan useita tunteja ja talviaikaan noin 1,5 tuntia lataamatta.

O:n mukaan varallaolijalla ei ollut ollut velvollisuutta seurata radioliikennettä tai alueen yksikkötason tehtäviä jatkuvasti. Virve oli ylipäätään tullut pitää äänettömällä, kun ympärillä oli ollut muita ihmisiä. O oli itse pitänyt varallaoloaikana Virveä koko ajan äänettömällä. Tieto yksikkötason tehtävistä oli tullut tekstiviestinä matkapuhelimeen. Ylityöohjeessa oli P3x:ää kielletty lähtemästä yksikkötason tehtäville muutoin kuin poikkeuksellisesti. Varallaoloviikon alussa O oli soittanut päivystävät yksikönjohtajat läpi. Muutoin hän ei ollut itse ollut yhteydessä yksikönjohtajiin. Yhteydenottoja heiltä päin ei myöskään käytännössä ollut juurikaan tullut. Media oli saattanut soitella jo O:lle ollessa matkalla tehtävälle ja tehtävän jälkeen. Muut viranomaiset olivat yhteydessä Virvellä tai puhelimella, ja näitä yhteydenottoja oli tullut harvakseltaan, ei ainakaan viikottain.

Varallaolijat olivat toimineet vuorotellen valmiusvastaavana. Valmiusvastaava oli ollut P3x-varallaolijoiden esihenkilö toimintavalmiuteen liittyvissä asioissa, ja komppaniahälytyksissä hän oli saattanut toimia tilannepaikan johtajana. Valmiusvastaavan rooliin liittyviä yhteydenottoja ei ollut tullut läheskään joka valmiusvastaavavuoron aikana.

Vuonna 2015 kasarmoidun P30:n tehtävät olivat eronneet P3x:n velvoitteista O:n mukaan siten, että P30:lla oli ollut vastuu jatkuvasta radiokuuntelusta ja toimintavalmiuden tilanneseurannasta. Hän oli toiminut myös esihenkilönä P31:lle. Sopimuspalokuntien yksikönjohtajilla ei ollut ollut pelastusviranomaisen statusta ja he olivat olleet yhteydessä P30:aan, joka oli tukenut heitä ja seurannut toimintaa.

Varallaolovelvoitteet olisivat O:n mukaan pitäneet olla kaikkien tiedossa, koska asioita oli ohjeistettu ja koulutettu.

J on kertonut toimineensa Jokilaaksojen pelastuslaitoksessa vuodesta 2008 lukien palomestarin, paloasemaryhmän päällikön ja pelastuspäällikön tehtävissä. J oli osallistunut vuosina 2008 — 2015 P3x-varallaoloon ja toiminut 1.9.2015 lukien päivystävänä päällikkönä. J oli toiminut A:n esihenkilönä ja 1.4.2016 lukien kaikkien kanteessa tarkoitettujen henkilöiden esihenkilönä varallaolon osalta.

J:n mukaan työnantaja oli edellyttänyt, että varalla ollessa liikuttiin päivystysautolla ja mukana kannettiin Virveä ja matkapuhelinta. Omalla alueella oli saanut liikkua vapaasti. Varallaoloalue oli vaihdellut viikottain, mutta kattanut joka tapauksessa aina usean kunnan alueen. Alueen riskiruudut eivät olleet vaikuttaneet päällystöpäivystäjän liikkumiseen, koska vain ensimmäisen yksikön oli tullut tavoittaa riskiruudut niille asetetuissa tavoiteajoissa. Varallaolijan toiminnalle ei ollut annettu määräaikoja. Hälytykseen oli pitänyt kuitenkin reagoida kohtuullisen nopeasti. Päällystövarallaolijalle (P3x) olivat tulleet vasteen mukaan vain keskisuuret ja suuret tehtävät sekä omalta alueelta tekstiviesti-infona yksikköhälytysten tiedot, jos oli halunnut seurata minne yksikköjä oli hälytetty. Lisäksi hänelle olivat kuuluneet esimerkiksi säteilyhälytykset, automaattisen paloilmoittimen laiteviat ja kaivosonnettomuudet (K9). Varallaolija oli päättänyt itse hälytykselle lähtemisestä ja hälytyksiä oli voinut hoitaa myös etänä. Määräaikoja ei ollut määritelty.

J oli ollut varalla ollessa siviilivaatteissaan ja pukeutunut sammutusvaatteisiin vasta hälytyksen tullessa. J oli havainnut, että muutkin varallaolijat olivat pääosin käyttäneet siviilivaatteita. Päivystysautoa oli saanut käyttää ja oli käytetty kaikkiin, myös omiin vapaa-ajan ajoihin. Ajoneuvossa oli ollut oma akku varsinaista johtamistietokonetta varten ja sitä varten oma laturi. Jos akut olivat olleet uudet, ne olivat kestäneet lataamatta työpäivän ajan. Akku oli kestänyt ainakin yli viisi tuntia lataamatta heikommallakin akulla, ja auton omalla akulla olisi joka tapauksessa päässyt liikkeelle.

P3x-varallaolijalla ei ollut ollut velvollisuutta seurata Virven radioliikennettä jatkuvasti. Tähän ei työnantaja ollut velvoittanut, ja varallaolo-ohjeen perusteella tämä oli tullut J:n mukaan olla kaikkien tiedossa. Virvessä ei ollut ylipäätään saanut pitää ääntä päällä silloin, kun ei ollut yksin, kuten kotona perheen kanssa tai kaupassa. Vain statusviestinä tulleisiin hälytyksiin oli tullut reagoida. J oli itse pitänyt Virveä enimmäkseen hiljaisella siten että Virve oli hälyttänyt vasta, kun J:n oli kuulunutkin lähteä liikkeelle. Näin siitä huolimatta, että varallaolija oli ollut alueen ylin pelastusviranomainen tai että yksikönjohtajat olivat olleet sivutoimisia. Sivutoimiset yksikönjohtajat olivat ohjeen mukaan voineet soittaa päällystövarallaolijalle esimerkiksi tilanteissa, joissa he olivat tarvinneet neuvoja tai esimerkiksi eivät olleet osanneet palauttaa paloilmoitinta toimintakuntoon. Sivutoimisella yksikönjohtajallakin oli lain mukaan tilannepaikan johtajana tiettyjä toimivaltuuksia.

Jos ensimmäinen yksikkö ei ollut lähtenyt hälytyksen tullessa liikkeelle, hätäkeskus oli hälyttänyt seuraavaksi lähimmästä paikasta uuden yksikön. Tällaisessa tilanteessa hätäkeskus oli saattanut soittaa P3x-varallaolijan matkapuhelimeen ja kysyä, mikä yksikkö lähetetään tilalle. Näin oli tapahtunut vain harvoin J:n varallaolouran aikana. Varallaolija oli itse päättänyt, lähtikö yksikkötason tehtävälle mukaan. Vuonna 2010 oli annettu ohje ylitöiden kertymisestä, eikä ohjeessa tätä suositeltu turhien ylityötuntien välttämiseksi. Yksikönjohtajat olivat soittaneet P3x-varallaolijalle vain harvoin poikkeuksellisissa tilanteissa, joissa tarvitsivat päällystövarallaolijan apua. Yksikönjohtajien oli lisäksi tullut informoida P3x-varallaolijaa tietyistä tilanteista (K7), mutta tällaisia tilanteita oli ilmennyt niin ikään vain harvoin. Keskisuurten ja suurten hälytysten osalta oli tullut medialta tiedusteluja. Myös jatkotiedotteet oli pyritty julkaisemaan jo ensimmäisen puolen tunnin aikana tiedustelujen minimoiseksi. Muut viranomaiset olivat myös saattaneet olla silloin tällöin yhteydessä puhelimitse. Varalla ollessa hälytyksiä oli ollut vaihtelevasti, kesällä oli voinut olla usea metsäpalo samalla viikolla, mutta monesti hälytyksiä ei ollut tullut lainkaan. Puheluitakin oli tullut hyvin harvoin ja ne olivat olleet lähinnä yksikönjohtajien tiedusteluja.

Valmiusvastaava oli toiminut varallaolevien palomestareiden esihenkilönä, joka oli varallaoloviikon alussa varmistanut soittokierroksella tekijät vuororingissä ja lisäksi käyttänyt virka-ajan ulkopuolella korkeinta hallinnollista valtaa. J oli toiminut valmiusvastaavana vuodesta 2011 lukien. Tehtävään liittyviä yhteydenottoja oli tullut hyvin vähän.

Sopimushenkilöstöön kuuluva yksikönjohtaja oli 1.9.2015 lukien ilmoittanut kasarmoidulle palomestarille (P30) yksikön liikkeelle lähdöstä. Tätä ennen ilmoittautumiset oli tehty Raahen vuoropaloesimiehelle. P3x-varallaolijalle ei ollut ilmoittauduttu. Syyskuusta 2015 oli ollut enää yksi varallaoleva palomestari P31. Jos P30 oli ollut jo toisella keikalla, oli P31 noussut seuraavaksi tehtävälle hälytettäväksi.

N on kertonut toimineensa Jokilaaksojen pelastuslaitoksessa vuodesta 2009 erilaisissa päällystötehtävissä palomestarina, palopäällikkönä, paloasemaryhmän päällikkönä ja riskienhallintapäällikkönä. N oli osallistunut varallaoloon vuosina 2009 — 2015 päivystävänä palomestarina (P3x). G oli toiminut samassa ringissä. Vuodesta 2011 N oli toiminut tämän esihenkilönä.

Varallaolossa oli edellytetty pelastustoiminnan johtamisen turvaamista alueella eli varallaolijan oli tullut olla valmiudessa ottaa vastaan vastemäärittelyn mukaiset, lähinnä keskisuuret ja suuret hälytystehtävät. Vastesuunnitelman mukaisesti päällystövarallaolija oli hälytetty myös joihinkin pieniin tehtäviin. Näitä oli kuitenkin ollut harvoin. Varallaolo-ohjeessa ei ollut määritelty toiminnan määräaikoja, vaan varallaolijan oli tullut toimia viivytyksettä. Toimintavalmiuden suunnitteluohjeessa oli määritelty eri riskiluokkien mukaan toiminta-ajat vain ensimmäiselle pelastusyksikölle. Pelastustoiminnan johtajalle ei sen sijaan ollut asetettu määräaikoja. Omalla vastuualueella oli saanut liikkua. N oli käyttänyt varalla ollessaan siviilivaatteitaan ja pukenut hälytyksen tullessa tai onnettomuuskohteen saavuttaessaan virkavaatteet ja suojavarusteet.

N oli pitänyt Virve-puhelinta varallaoloaikana äänettömällä. Menettely oli perustunut varallaolo-ohjeeseen, jossa ei ollut velvoitettu kuuntelemaan radioliikennettä. Jatkuva kuunteleminen olisi ollut aktiivityötä ja varallaoloaikana kohtuuton vaatimus. Jos näin oli toimittu, se oli N:n mukaan perustunut omaan valintaan. Työnantaja oli korostanut sitä, että radioliikennettä ei saanut kuunnella yleisillä paikoilla. N:n tiedossa oli, että G oli halunnut tietää alueen tapahtumista Virven kautta. Varallaolijaa koskevat hälytykset olivat tulleet Virveen statusviesteinä (kovat hälytykset), ja tieto alueen yksikkötehtävistä tekstiviestillä (infoviesteinä). Kun hälytys ei ollut koskenut varallaolijaa, olivat yksikönjohtajat voineet soittaa matkapuhelimeen. Varallaoloviikon aikana soittoja oli tullut keskimäärin yhdestä kahteen. Harvoin oli tullut yhteydenottoja myös muilta viranomaisilta, ja lisäksi media oli ollut yhteydessä.

Päivystysautossa oli ollut kaksi akkua, joista toinen oli ollut ajoneuvoa ja toinen lisälaitteita varten. Ilman latausta akku oli kestänyt noin viisi tuntia. Tietokone oli ollut vain lisävaruste ja tuki pelastustoimen johtamiselle. N:lle oli monesti varalla ollessa käynyt niin, että tietokone oli sammunut akun tyhjentymisen vuoksi, mutta tämä ei ollut estänyt johtamistoimintaa muilla välineillä. Autoa oli varallaolovuoron aikana voinut käyttää virka-ajojen lisäksi henkilökohtaisiin menoihin.

N oli siirtynyt kasarmoiduksi palomestariksi (P30) syyskuussa 2015. Tehtävä oli eronnut aiemmasta varallaolosta siten, että kasarmoituna oli oltu aktiivityöajalla 24 tunnin työvuoroissa ja toimittu työnantajan tiloissa virkavaatteissa. Velvoite olla käytettävissä ja kuunnella radiota oli ollut erilainen. Päivystäjä oli vastannut koko pelastuslaitoksen alueesta ja toiminut pelastustoiminnan johtajana. Kaikki yksikkötehtävät olivat tulleet tiedoksi ja tehtävät oli tullut puheliikenteellä varmistaa toisin kuin P3x-varallaolossa. Jos yksikkö ei ollut lähtenyt liikkeelle, oli tullut hälyttää toinen yksikkö. Kyseessä oli ollut aiempaan nähden hyvin erilainen tehtävä tilannekuvan ja johtamisen näkökulmasta. Päivystäjällä oli ollut myös erilaisia vastuualueita, joista N oli vastannut suuronnettomuusharjoituksista ja johtamisen osaamisen kehittämisestä, ja näihin liittyviä tehtäviä hän oli hoitanut työvuoron aikana.

P on kertonut työskennelleensä Jokilaaksojen pelastuslaitoksella 2006 — 2022 muun ohella palomestarina ja pelastuspäällikkönä. Hän oli osallistunut P3x-varallaoloon vuosina 2007 — 2022 ja tehnyt myös kasarmoituna P30-varallaoloa vuosina 2019 ja 2021. Varallaolovelvoitteista P on kertonut muun ohella, että Virve-puhelimen jatkuvaa kuuntelua ei ollut edellytetty. Hälytykseen oli reagoitava, kun sellainen oli tullut. Päällystövarallaolija oli hälytetty keskisuuriin ja suuriin tehtäviin sekä tiettyihin yksikkötehtäviin, jotka sisälsivät moniviranomaisyhteistyötä. Pelastusjoukkueen johtajalle ei ollut ollut määräaikaa kohteeseen saapumiselle, eikä sellaista olisi voinut ollakaan, koska päivystysalueet olivat laajoja. P:llä oli ollut tapana vuoron vaihtuessa soittaa yksikönjohtajat läpi, vaikka näin ei ollut ohjeistettu. Yksikönjohtajat olivat olleet yhteydessä päivystäjään vain tarvittaessa puhelimitse. Muut viranomaiset olivat olleet yhteydessä Virvellä tai matkapuhelimella. Yhteydenottoja oli ollut harvoin, ei välttämättä jokaisella varallaoloviikolla. Kansalaiset olivat ottaneet yhteyttä hyvin harvoin. Media oli voinut ottaa yhteyttä. Hälytyksiä oli tullut keskimäärin 1 — 2 viikossa.

Varalla ollessa oli voinut liikkua vapaasti varallaoloalueella. Päivystysautolla oli voinut liikkua itsekseen ja esimerkiksi käydä harrastamassa ja kaupassa. Muut varallaolijat kuten C, F ja D olivat käyttäneet autoa samalla tavalla. Auton akut olivat kestäneet lataamatta ainakin pari tuntia. P oli ollut varalla ollessaan siviilivaatteissa ja pukenut hälytyksen tultua sammutusasun. Hän oli havainnut, että ainakin C, F, D olivat pukeutuneet vastaavalla tavalla siviilivaatteisiinsa.

Kasarmoitu P30 oli ollut aktiivitöissä 24 tunnin työvuorossa paloasemalla ja muun ohella valvonut yksikkötehtävien hoitamista. Työt olivat tapahtuneet työtiloissa ja -vaatteissa. Statushälytyksiin oli reagoitu lähtemällä ja lisäksi päivystäjä oli seurannut Virveen tekstiviestinä tulleita hälytyksiä.

M on kertonut toimineensa Jokilaaksojen pelastuslaitoksella vuosina 2004 — 2022 päällystötehtävissä muun ohella palomestarina ja paloasemaryhmän päällikkönä. M oli tehnyt P3x-varallaoloa vuosina 2007 — 2015. Varallaolovelvoitteista M on kertonut samalla tavoin kuin muut työnantajapuolen todistajat. Ohjeissa ei ollut asetettu velvoitetta seurata Virven radioliikennettä. Yksikönjohtaja oli ottanut yhteyttä päällystöviranhaltijaan tarvitessaan tukea tai apua. Tällaisia yhteydenottoja ei ollut tullut kovin paljon, joinakin viikkoina ei lainkaan, toisina yksi tai kaksi. Varallaolijalla ei ollut ollut velvollisuutta lähteä yksikkötason tehtäville eikä niille ollut tarkentavan ohjeistuksen mukaan saanut omatoimisesti liian innokkaasti lähteä, jos kyse ei ollut statusviestistä eli varallaolijaa ei ollut tehtävään hälytetty. Media oli ottanut yhteyttä lähinnä keskisuuriin ja suuriin tehtäviin liittyen. M oli käyttänyt varalla ollessaan päivystysautoa kaikkeen liikkumiseen ja M:n havaintojen mukaan muutkin varallaolijat olivat näin tehneet. Autolla ei ollut kuitenkaan voinut kuljettaa perhettä. M oli ollut varalla ollessaan siviilivaatteissa ja hän oli havainnut, että muutkin varallaolijat olivat toimineet vastaavasti.

K on kertonut toimineensa muun ohella vuodesta 2016 Jokilaaksojen pelastuslaitoksessa keskisen tulosyksikön päällikkönä virkanimikkeenään palopäällikkö. K oli toiminut D:n esihenkilönä tämän ollessa Ylivieskan ja Alavieskan paloasemilla. Varallaolo-ohjeistus oli tullut voimaan 1.7.2016. K oli jalkauttanut ohjeen oman tulosyksikön paloasemilla alkusyksyn 2016 aikana sopimushenkilöstölle, ja näissä tilaisuuksissa oli useimmiten ollut paikalla myös asemien vakinaista henkilöstöä. Lisäksi vakinaiselle henkilöstölle asia oli käyty läpi syksyn henkilöstöpalaverissa, jolloin ohjetta oli luettu yhdessä.

Alavieskassa jalkautus oli tapahtunut palopäällikön ensimmäisellä vierailulla 12.9.2016, kun K oli käynyt esittäytymässä. Ohjelmaan oli kuulunut myös ohjeen läpikäynti (V4), joka oli toteutettu osana viikkoharjoituksia. Ohje oli luettu yhdessä läpi ja sen merkityksestä oli keskusteltu. D oli K:n käsityksen mukaan ollut mukana kyseisessä viikkoharjoituksessa ja saanut tiedon varallaolo-ohjeen sisällöstä viimeistään tuolloin. Ohjetta oli käsitelty myös keskisen tulosyksikön vakinaisen henkilöstön kanssa myöhemmin syyskuussa henkilöstöpäivässä.

Arvioinnin lähtökohdat

KVTES:n mukaan työajaksi luetaan työhön käytetty aika sekä aika, jonka työntekijä on velvollinen olemaan työpaikalla työnantajan käytettävissä. Varallaololla taas tarkoitetaan sitä, että työntekijän on oltava vapaa-ajallaan tavoitettavissa niin, että hänet voidaan tarvittaessa kutsua työhön. Varallaoloksi ei katsota velvollisuutta olla työpaikalla työvalmiudessa paitsi silloin, kun työntekijälle on annettu lupa olla varalla valintansa mukaan joko työpaikalla tai määrätyin ehdoin sen ulkopuolella. Jos työnantaja on järjestänyt varallaoloa varten asunnon, jota ei voida pitää työntekijän varsinaisena asuntona, mutta jossa työnantaja on velvoittanut hänet olemaan varalla, tällaisessa asunnossa oleskeluvelvollisuus luetaan työajaksi.

Työaikadirektiivi 2003/88/EY asettaa edellä todetuin tavoin vähimmäisvaatimukset sille, mitä on ainakin pidettävä työaikana. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella direktiivissä tarkoitetun työajan käsitteen alaan kuuluvat sellaiset varallaolojaksot, joiden aikana työntekijään kohdistuu sen luonteisia velvoitteita, että ne kokonaisuutena vaikuttavat objektiivisesti ja erittäin huomattavasti työntekijän mahdollisuuksiin käyttää vapaasti näiden jaksojen aikana se aika, jolloin häneltä ei edellytetä työtehtävien suorittamista, ja käyttää tämä aika omiin asioihinsa. Sitä vastoin silloin, kun työntekijälle tietyn päivystysjakson aikana asetetut velvoitteet eivät ole näin voimakkaita ja mahdollistavat sen, että hän voi järjestää ajankäyttönsä ja keskittyä omiin asioihinsa ilman suurempia velvoitteita, vain aika, joka liittyy työsuoritukseen, joka on tarvittaessa tosiasiallisesti toteutettu tällaisena ajanjaksona, on direktiivissä tarkoitettua työaikaa. (Ks. esim. suuren jaoston tuomio 9.3.2021, Stadt Offenbach am Main, C-580/19, EU:C:2021:183.)

Kokonaisarviota tehtäessä on ensinnäkin otettava huomioon varallaolijalta edellytetty valmiusaika (reaktioaika), jolla tarkoitetaan sitä aikaa, jonka kuluessa hänen on hälytyksen tultua ryhdyttävä työhön, mikä yleensä edellyttää häneltä työpaikalle tai tehtäväpaikalle saapumista. Jos tuo valmiusaika on kohtuullinen ja mahdollistaa siten henkilökohtaisten ja sosiaalisten aktiviteettien suunnittelun, kyse ei ensi näkemältä ole työajasta. Jos tuo aika on vain muutamia minuutteja, päivystysjaksoa on lähtökohtaisesti pidettävä kokonaisuudessaan työaikana, koska tällöin varallaolija saadaan käytännössä hyvin helposti luopumaan suunnittelemasta mitään, edes lyhytkestoista, vapaa-ajan toimintaa.

Huomioon on tarvittaessa otettava yhtäältä myös muut työntekijälle asetetut velvoitteet ja toisaalta varallaoloa helpottavat järjestelyt ja edut, jotka työntekijälle on myönnetty. Reaktioaikaan liittyvistä velvoitteista merkityksellinen on muun ohella erityisesti työntekijän velvollisuus pysyä kotona hälytystä odottaessaan tai se, että hänellä on oltava erityiset varusteet, kun hänen on saavuttava työpaikalle tai kohteeseen. Työntekijälle myönnettyjen järjestelyjen osalta merkityksellinen on työntekijän käyttöön mahdollisesti annettu päivystysauto, joka mahdollistaa nopean liikkumisen etuoikeuksia ja kulkuoikeuksia hyödyntäen, tai se, että työntekijällä on mahdollisuus vastata työnantajan kutsuihin poistumatta oleskelupaikastaan.

Toiseksi on otettava huomioon se, miten usein keskimäärin kyseinen työntekijä tavallisesti tosiasiallisesti työskentelee kunkin päivystysjaksonsa kuluessa. Jos työntekijä päivystysjaksoinaan kutsutaan keskimäärin usein suorittamaan työtehtäviä, jotka yleensä eivät ole lyhytkestoisia, varallaoloaika kokonaisuudessaan on lähtökohtaisesti työaikadirektiivissä tarkoitettua työaikaa. Se, että hälytyksiä tulee keskimäärin vain harvoin, ei kuitenkaan voi johtaa siihen, että varallaoloa olisi pidettävä lepoaikana, jos valmiusajan vaikutus on sellainen, että se riittää rajoittamaan objektiivisesti ja erittäin huomattavasti varallaolijan mahdollisuutta käyttää vapaasti aikaa, jolloin häneltä ei edellytetä työtehtävien suorittamista.

Työtuomioistuin on oikeuskäytännössään katsonut, että tilanteessa, jossa varallaolijalla on ollut velvollisuus hälytyksen tultua saapua paloasemalle hyvin lyhyessä ajassa, yleensä noin viidessä minuutissa, varallaolijalta edellytetty valmiusaika on ollut niin lyhyt, että varallaoloaikaa on lähtökohtaisesti pidetty kokonaisuudessaan työaikana. (Ks. TT 2020:31, TT 2021:33, TT 2021:34, TT 2021:50 — 52, TT 2022:22, TT 2022:54 ja TT 2023:13 — 16).

Sen sijaan tilanteessa, jossa varallaolijalla on ollut mahdollisuus ajaa käytössään olleella pelastusautolla myös suoraan kohteeseen ajamatta paloaseman kautta, ja kun varallaolovelvoitteet ovat muutoinkin sisältäneet riittävästi joustoa, varallaolijoilla on katsottu olleen mahdollisuus hyödyntää lepoaikansa asianmukaisesti. (Ks. TT 2021:51 ja TT 2021:52.)

Päällystövarallaoloa koskevissa ratkaisuissa (TT 2022:34, TT 2022:53 ja TT 2022:54) kannetta puoltavina seikkoina on pidetty sitä, että päällystövarallaolijalta edellytetty valmius- tai reaktioaika on ollut hyvin lyhyt, koska työ on alkanut lähes välittömästi hälytyksen tultua. Varallaolijan on lisäksi tullut olla sellaisessa valmiudessa, että hän tarpeen vaatiessa on kyennyt lähtemään nopeasti hälytyksestä tilannepaikalle. Liikkumavara kutsun tullessa on tehtävän luonne huomioon ottaen ollut siten hyvin pieni, mikä on ollut omiaan johtamaan siihen, että varallaolija on luopunut suunnittelemasta mitään sellaista vapaa-ajan toimintaa, jota hän ei ole voinut jättää välittömästi kesken hälytyksen tultua. Vapaa-ajan mahdollisia keskeytyksiä ei ole myöskään voinut millään tavalla ennakoida, mistä seuraava epävarmuus on ollut omiaan asettamaan varallaolijan pysyvään valmiustilaan.

Ratkaisuissa on todettu, että valmiusajan lisäksi huomioon on kuitenkin otettava yhtäältä myös muut varallaolijalle asetetut velvoitteet ja toisaalta varallaoloa helpottavat järjestelyt ja edut, jotka varallaolijalle on myönnetty. A on tehtävä kaikkien asian kannalta merkityksellisten olosuhteiden kokonaisarvioinnin perusteella. Varallaolosta aiheutuu väistämättä rajoituksia varallaolijan vapaa-ajan käytölle. Onkin punnittava, ovatko nuo rajoitukset niin voimakkaita, että varallaolijalla ei ole olosuhteita kokonaisuutena arvioiden mahdollisuutta tosiasialliseen lepoon.

Työtuomioistuin on kiinnittänyt ratkaisuissaan huomiota siihen, että päällystövarallaolija on voinut oleskella hyvin laajalla alueella eikä hänen ole tullut viettää vapaa-aikaansa esimerkiksi vain paloaseman välittömässä läheisyydessä. Hänen käytössään on lisäksi ollut johtoauto, jossa on säilytetty tarvittavia työvälineitä ja -varustusta ja jolla on voinut liikkua vapaasti koko varallaoloalueella. Toisaalta varallaolija on joutunut koko ajan pysyttelemään auton läheisyydessä ja lisäksi huolehtimaan sen latauksesta, mikä on osaltaan rajoittanut varallaolijan mahdollisuuksia viettää vapaa-aikaansa. Olosuhteita kokonaisuutena arvioituaan työtuomioistuin on kuitenkin katsonut, että päällystöön varallaoloaikana kohdistuneet velvoitteet eivät ole muodostaneet vapaa-ajan käytölle niin voimakasta rajoitetta, että varallaolijalla ei olisi ollut mahdollisuutta tosiasialliseen lepoon. Päällystövarallaoloa ei ole luettu kokonaisuudessaan työajaksi.

Työtuomioistuin on lisäksi ratkaisuissaan korostanut sitä, että työnantajan velvollisuutena on selvittää työntekijöille varallaoloa koskevat keskeiset velvoitteet, ja jos työntekijällä on ollut perusteltu syy olettaa, että varalla ollessaan hänellä on tietynsisältöisiä velvollisuuksia, työnantajan on katsottu kantavan riskin siitä, että se ei ole selvittänyt työntekijöille varallaolon keskeisten ehtojen sisältöä tältä osin.

Tässä asiassa kyse on ollut kaikkien kanteessa tarkoitettujen henkilöiden osalta päällystövarallaolosta ja lisäksi D:n ja G:n osalta yksikönjohtajavarallaolosta. Edellä jo todetuin tavoin yksikönjohtajavarallaolon osalta riitaa on vain siitä, ovatko D ja G voineet perustellusti olla siinä käsityksessä, että heiltä on 1.7.2016 lukien edellytetty muuta kuin tuolloin voimaan tulleen kirjallisen varallaolo-ohjeen mukaista menettelyä.

Päällystövarallaolo

Jokilaaksojen pelastuslaitoksessa on kanteessa tarkoitettuna aikana ollut voimassa 28.11.2006 päivätty ja 2.1.2007 vahvistettu varallaolo-ohje (K1, V1). Uusi varallaolo-ohje on annettu 1.7.2016 (V4).

Vuoden 2007 varallaolo-ohjeen mukaan päällystövarallaolija toimii pelastusjoukkueen tai -komppanian johtajana varallaoloalueellaan. Harkintansa mukaan tai yksikönjohtajan pyynnöstä päällystövarallaolija osallistuu myös pelastustehtäviin, joissa toimii vain pelastusyksikkö. Varallaolijan on pysyttävä varallaoloalueellaan siten, että kohteet saavutetaan toimintavalmiusohjeen mukaisesti. Päällystövarallaolijan on oltava hälytettävissä Virve-puhelimen ja/tai hakulaitteen välityksellä. Lisäksi päällystövarallaolijan on oltava gsm-puhelinkuuntelussa, liikuttava virka-autolla ja aloitettava hälytyksen edellyttämät toimenpiteet viivytyksettä.

Päällystövarallaolija on hälytetty keskisuuriin ja suuriin tehtäviin sekä myös osaan yksikkötason tehtävistä (K8, K9). Nämä hälytykset ovat tulleet varallaolijan Virve-puhelimeen hätäkeskuksesta niin sanottuina kovina eli statushälytyksinä. Lähtökohtaisesti varallaolija on lähtenyt näihin hälytyksiin paikan päälle. Varallaolo-ohjeessa viitatuissa toimintavalmiusohjeissa on määritelty tavoiteaikoja, joiden puitteissa ensimmäisen yksikön tai pelastusjoukkueen on tullut olla onnettomuuspaikalla (V5, V3). Ohjeet ovat kuitenkin mahdollistaneet sen, että pelastusjoukkueen johtaja saapuu onnettomuuspaikalle myöhemmin ja johtaa tilannetta radioteitse. Ottaen huomioon varallaoloalueen laajuus päällystövarallaolijan ei ole myöskään statushälytyksinä tulleissa yksikkötason tehtävissä voitu olettaa saavuttavan tilannepaikkaa tavoitteellisissa toimintavalmiusajoissa, jotka on asetettu ensimmäiselle yksikölle. Varallaolo-ohjeen mukaisesti hälytyksen edellyttämät toimenpiteet on tullut joka tapauksessa aloittaa viivytyksettä, eikä tämän jälkeen ole voinut keskittyä enää omiin vapaa-ajan askareisiin vaan sen sijaan käsillä olevaan hälytystehtävään. Kuten työtuomioistuin on aiemmissa ratkaisuissaan katsonut, tällainen reaktioaika on hyvin lyhyt, koska työ on alkanut lähes välittömästi hälytyksen tultua.

Varallaolijoilla on selvitetty olleen muitakin tehtäviä kuin reagoiminen edellä kuvattuihin statushälytyksiin. Yksikkölähdöissä yksikönjohtajat ovat ottaneet päällystövarallaolijaan yhteyttä tilanteessa, jossa he ovat tarvinneet tukea ja apua. Päällystövarallaolija on tällöin lähtenyt paikan päälle harkintansa mukaan. Työnantaja on kuitenkin ohjeistanut, että päällystövarallaolijan ei tulisi automaattisesti lähteä mihinkään yhden yksikön tehtävään, ellei kyse ole erittäin poikkeavasta tilanteesta tai yksikönjohtaja erikseen pyydä häntä tulemaan kohteeseen tai ottamaan johtovastuuta (V12). Yksikönjohtajia on lisäksi ohjeistettu olemaan yhteydessä päällystövarallaolijaan tietyissä erikseen mainituissa tilanteissa, kuten silloin, kun alun perin yhden pelastusyksikön tehtävään hälytetään lisäresursseja, onnettomuudessa menehtyy ihmisiä tai useita loukkaantuu vakavasti, tilanne saattaa edellyttää muiden viranomaisten tavanomaista laajempaa informointia tai tilanne osoittautuu tavanomaista yksikkötehtävää pitkäkestoisemmaksi (K7). Lisäksi muut viranomaiset ja media ovat saattaneet ottaa päällystövarallaolijaan yhteyttä. Yhteydenottoja varten varallaolija on varallaolo-ohjeen mukaisesti kantanut mukanaan matkapuhelinta, jota ei ole saanut laittaa äänettömälle. Yhteydenotot on luettu työajaksi.

Kantajien henkilötodistelusta on ilmennyt, että kanteessa tarkoitetut viranhaltijat ovat ennen kasarmoituun P30-palomestarijärjestelmään 1.9.2015 siirtymistä seuranneet varallaoloaikanaan Virve-puhelimen radioliikennettä jatkuvasti. Kantajien mukaan viranhaltijat ovat perustellusti voineet olettaa, että heidän velvoitteisiinsa on kuulunut näin toimia. Viranhaltijat ovat työtuomioistuimessa kuultuina korostaneet sitä, että he ovat varallaoloaikana toimineet alueensa ylimpänä viranhaltijana ja vastanneet siten alueen pelastustoiminnasta, ja että kokonaistilannekuvan säilyttäminen on edellyttänyt radioliikenteen jatkuvaa seurantaa, jotta tilanteisiin on voinut reagoida asianmukaisesti. Viranhaltijat ovat lisäksi tuoneet esiin, että yksikönjohtajat ovat olleet pääosin sopimuspalokuntalaisia, mistä syystä päällystövarallaolijan on ollut perusteltua seurata myös yksiköiden toimintaa ja harkintansa mukaan lähteä itse tilannepaikalle.

Kaikki P3x-varallaolijat eivät kuitenkaan ole kuunnelleet Virve-puhelimen radioliikennettä jatkuvasti. Työnantajapuolen todistajat O, J, N, P ja M ovat kertoneet pitäneensä Virve-puhelinta pääosin äänettömällä siten, että he ovat saaneet vain päällystövarallaolijalle tarkoitetut hälytykset hätäkeskukselta. Muut yhteydenotot ovat tulleet matkapuhelimeen, ja kaikista yksikkölähdöistä on lisäksi tullut tieto tekstiviestillä (K10).

Työtuomioistuin toteaa, että varallaolo-ohjeesta (K1, V1) ei ilmene velvoitetta kuunnella aktiivisesti Virve-puhelimen radioliikennettä. Henkilötodistelusta ei ole yksilöidysti ilmennyt, että työnantaja olisi esimerkiksi koulutustilaisuudessa tällaista velvoitetta suullisestikaan asettanut. Tällaista päätelmää ei voi tehdä myöskään kantajien todisteesta K13. Työtuomioistuimen käsityksen mukaan varallaolon hyvin sitovaksi ja siten työajaksi muodostava radioliikenteen jatkuva seurantavelvoite olisi ollut kaikkien tiedossa, jos työnantaja olisi sitä tosiasiassa edellyttänyt. Työnantajapuolen henkilötodistelun perusteella varallaolovelvoitteet on voinut täyttää myös ilman Virve-puhelimen jatkuvaa seurantaa, minkä on täytynyt olla myös kanteessa tarkoitettujen viranhaltijoiden tiedossa. Selvitetyksi on lisäksi tullut, että sivutoimiset yksikönjohtajat ovat 1.9.2015 asti ilmoittautuneet tehtävälle lähtiessään Raahen ympärivuorokautista työaikaa tekevälle paloesimiehelle, joka on tällöin toiminut pelastuslaissa tarkoitettuna pelastusviranomaisena. Käytännössä alueen P3x-varallaolija on kuitenkin tarpeen vaatiessa toiminut yksikön tukena. Edellä todetuin tavoin yksikönjohtajat on ohjeistettu ottamaan yhteyttä päällystövarallaolijaan puhelimitse tietyissä erikseen mainituissa tilanteissa (K7) ja muutoinkin tarpeen mukaan.

Esitetyn todistelun perusteella työtuomioistuin katsoo, että varallaolijat eivät ole perustellusti voineet olettaa, että heidän velvoitteisiinsa on kuulunut seurata Virve-puhelimen radioliikennettä jatkuvasti. Henkilötodistelusta on ilmennyt (J, N), että työnantaja on tiennyt joidenkin varallaolijoiden näin kuitenkin toimivan. Varallaolijoiden on työtuomioistuimen näkemyksen mukaan ilman työnantajan asiaan puuttumistakin täytynyt tietää, että radioliikenteen jatkuva seuranta ei ole kuulunut varallaolovelvoitteisiin vaan he ovat toimineet näin omista valinnoistaan johtuen.

Pelastuslaitoksella on 1.9.2015 lukien otettu käyttöön kasarmoitu P30-palomestarijärjestelmä, jossa päivystävä palomestari on ollut ympärivuorokautisessa aktiivityössä. Lisäksi varallaolossa on ollut yksi palomestari (P31), kuten kanteessa tarkoitetut C, E, F ja H. Kantajien mukaan suurin osa päivystävän palomestarin tehtävistä, kuten kokonaistilannekuvan ylläpito ja seuranta sekä yksikönjohtajien johtaminen ja tukeminen (K14, V13), on ollut sellaisia, jotka ennen uuteen järjestelmään siirtymistä ovat kuuluneet P3x-varallaolijalle. Osan P3x-varallaolijalle kuuluvista tehtävistä, kuten yksikönjohtajien yhteydenotot tai virka-avun antamisesta päättäminen, onkin selvitetty siirtyneen päivystävälle palomestarille, jolloin varallaolijan (P31) tehtävät ovat vähentyneet (K15). Asiassa on kuitenkin tullut näytetyksi, että ennen järjestelmämuutosta P3x-varallaolijalla ei ole ollut esimerkiksi vastaavaa velvollisuutta seurata aktiivisesti radioliikennettä tai yksikköjen toimintaa kuin kasarmoidulla päivystävällä palomestarilla, joka on lisäksi ollut velvollinen oleskelemaan työvuoronsa aikana paloasemalla ja jolle on osoitettu myös muita työtehtäviä.

Vuonna 2016 on tullut voimaan uusi varallaolo-ohje (V4), jonka mukaisesti varallaolijan on muun ohella tullut olla kiireellisissä tehtävissä 15 minuutin kuluessa hälytyksestä matkalla kohteeseen pelastuslaitoksen ajoneuvolla, mikä on jossain määrin väljentänyt liikkumavaraa hälytyksen tullessa.

Muiden varallaolovelvoitteiden osalta työtuomioistuin toteaa seuraavaa. Viranhaltijat ovat varallaoloa suorittaessaan voineet oleskella usean kunnan muodostamalla eli hyvin laajalla alueella (K2, V2) eikä heidän ole tullut viettää vapaa-aikaansa esimerkiksi vain paloaseman välittömässä läheisyydessä. Raahessa on ollut I-riskiluokan alueita tai muutoin tärkeitä kohteita, ja Raahen alueella varallaoloa suorittavat ovat katsoneet perustelluksi pysytellä varallaoloaikana näiden alueiden lähettyvillä. C:n mukaan näin on viranhaltijoita koulutuspäivillä myös ohjeistettu. Työnantajapuolen todistajat taas ovat kertoneet, että varallaolija on voinut liikkua ohjeen mukaisesti vapaasti omalla varallaoloalueellaan riippumatta alueen riskiluokista. Ristiriitaisen henkilötodistelun perusteella epäselväksi on jäänyt, missä määrin kyse on ollut työnantajan asettamasta liikkumisalueen rajoituksesta.

Varallaolijan käytössä on lisäksi ollut johtoauto, jossa on säilytetty tarvittavia työvälineitä ja -varustusta (K6, K11) ja jolla on varallaolo-ohjeen mukaan tullut liikkua varallaoloaikana. Kantajien mukaan autolla ei ole voinut ajaa omia ajoja, kun taas vastaajapuoli on katsonut, että autolla on voinut liikkua vapaasti koko varallaoloalueella ja käydä esimerkiksi kaupassa tai harrastuksissa. Asemapalveluohjeessa (K12) on ajoneuvon käytöstä todettu, että pelastuslaitoksen ajoneuvoja käytetään vain niille tarkoitettuihin tehtäviin. Niillä saavat ajaa vain pelastuslaitoksen henkilöstöön lukeutuvat henkilöt. Edelleen ohjeessa on todettu, että pääsääntönä on, että ajoneuvoja ei saa käyttää yksityisajoon. Päivystys- ja varallaolohenkilöstö on ohjeen mukaan oikeutettu säilyttämään ja käyttämään heidän käyttöönsä osoitettua autoa erillisen varallaolo-ohjeen mukaisesti. Vuoden 2007 varallaolo-ohjeessa (K1, V1) taas on todettu, että varallaolijan on pysyttävä varallaoloalueellaan ja liikuttava virka-autolla.

Kantajien kuultavien mukaan autojen osalta on korostettu sitä, että ne on rekisteröity pelastusajoneuvoiksi ja tarkoitettu siten vain pelastustoimen käyttöön. D:n mukaan erikseen on lisäksi selvitetty, että ajoneuvon verovapaus on koskenut vain pelastustoimen tehtäviä. Työnantajapuolen todistajat taas ovat kertoneet, että varallaoloaikana päivystysautoa on voinut käyttää ja sitä on yleisesti käytetty myös yksityisajoihin kuten harrastuksissa käymiseen. Työtuomioistuin pitää tätä uskottavana. Varallaolija on kuitenkin joutunut pysyttelemään auton läheisyydessä ja lisäksi huolehtimaan sen latauksesta, mikä on osaltaan rajoittanut hänen mahdollisuuksiaan viettää vapaa-aikaansa. Lisäksi autolla liikuttaessa mukana ei ole voinut kuljettaa muita henkilöitä. Edelleen autoa on voinut pitää pysäköitynä akuston kunnosta ja sääolosuhteista riippuen vain korkeintaan muutaman tunnin ajan ilman sähkövirtaa, mikä on vähentänyt varallaolijan mahdollisuuksia liikkua autolla vapaasti. Tämän rajoitteen ei kuitenkaan voida katsoa muodostaneen tosiasiallista estettä viettää vapaa-aikaa laajemmalla alueella kuin esimerkiksi vain paloaseman tai kodin välittömässä läheisyydessä.

Kantajat ovat vedonneet vielä siihen, että varallaolijan on tullut pitää yllään virkavaatteita myös muulloin kuin hälytyksissä ja muissa virkatehtävissä. Asemapalveluohjeen (K12) liitteenä olevan pukeutumisohjeen mukaan asemavaatetusta on tullut käyttää muun ohella varallaolossa. Kantajien kuultavat ovat kertoneet, että näin he ovat myös lähtökohtaisesti toimineet. Työtuomioistuin toteaa, että pukeutumisohjeen on voinut tällä tavoin myös perustellusti ymmärtää. Työnantajapuolen todistajat ovat kuitenkin kaikki kertoneet pitäneensä varallaoloaikana yllään siviilivaatteita. Tällaisia havaintoja he ovat kertoneet tehneensä myös muiden varallaolijoiden vaatetuksesta. Heidän kertomustensa perusteella ohjetta ei tosiasiassa ole pidetty kovin vahvasti velvoittavana.

Vastaajapuoli on esittänyt asiassa selvitystä siitä, kuinka paljon kanteessa tarkoitetuille viranhaltijoille on keskimäärin tullut tehtäviä varallaoloviikon aikana (V7). Selvityksestä ilmenee, että tehtäviä on ollut keskimäärin 0,5 — 1,5 viikossa. Työtuomioistuimen käsityksen mukaan tämä määrä ei kuitenkaan sisällä puhelimitse tai Virve-puhelimen kautta tulleita muita tehtäviä kuin hälytyksiä, vaikka nämäkin on tullut lukea työajaksi. Kantajien kuultavien kertomusten perusteella tällaisia selvittelyä vaativia tehtäviä on saattanut olla päivittäin useampikin. Työnantajapuolen todistajat taas ovat kertoneet, että hälytystehtävien lisäksi yhteydenottoja puhelimitse on tullut vain harvoin eikä edes jokaisella varallaoloviikolla. Työtuomioistuimen käsityksen mukaan tämä kertomusten välinen ristiriita selittyy sillä, että kanteessa tarkoitetut viranhaltijat ovat seuranneet Virve-puhelimen radioliikennettä aktiivisesti ja reagoineet oma-aloitteisesti erilaisiin tilanteisiin toisella tapaa kuin muut työtuomioistuimessa kuullut varallaolijat. Työtuomioistuin on edellä jo todennut, että varallaolijat eivät ole perustellusti voineet olla siinä käsityksessä, että työnantaja on edellyttänyt heidän seuraavan radioliikennettä koko varallaoloajan. Se seikka, että heidän on tullut reagoida Virve-puhelimeen tuleviin statushälytyksiin ja lisäksi olla myös puhelimitse tavoitettavissa, ei itsessään tee varallaolosta työaikaa, ellei työtehtäviä ole määrällisesti ollut niin paljon, että varallaoloaikaa on kokonaisuudessaan pidettävä työaikana. Epäselväksi on jäänyt, missä määrin varallaolijoille on statushälytysten lisäksi tullut sellaisia yhteydenottoja, joihin heidän on varallaolovelvoitteidensa mukaisesti tullut reagoida.

Johtopäätöksenään työtuomioistuin katsoo jääneen näyttämättä, että viranhaltijoihin päällystövarallaolon aikana kohdistuneet velvoitteet olisivat kokonaisuutena muodostaneet vapaa-ajan käytölle niin voimakkaan rajoitteen, että heillä ei olisi ollut mahdollisuutta tosiasialliseen lepoon. Heidän suorittamaansa päällystövarallaoloa ei näin ollen tule lukea kokonaisuudessaan työajaksi. Kanne on siten heidän päällystövarallaoloaan koskevilta osin hylättävä.

Yksikönjohtajavarallaolo

D:n ja G:n osalta kyse on ollut myös yksikönjohtajavarallaolosta ajalla 1.9.2015 — 31.8.2017. Vastaaja ja kuultava ovat myöntäneet vahvistusvaatimuksen oikeaksi ajalta 1.9.2015 — 30.6.2016. Kanne on siten tältä osin hyväksyttävä.

Riitaa on siitä, ovatko D ja G voineet perustellusti olla siinä käsityksessä, että heiltä on 1.7.2016 lukien edellytetty muuta kuin tuolloin voimaan tulleen kirjallisen varallaolo-ohjeen mukaista menettelyä.

Asiassa on L:n ja O:n kertomuksilla selvitetty, että kyseinen ohje (V1) on palaverissa 3.6.2016 esitelty tulosalueen päällystölle, johon myös D ja G olivat kuuluneet. Lisäksi ohje on samana päivänä lähetetty sähköpostilla tiedoksi pelastuslaitoksen päätoimiselle henkilökunnalle ja sopimuspalokunnalle (V2).

D ja G ovat molemmat kiistäneet saaneensa kyseistä sähköpostiviestiä eikä kumpikaan ole muistanut olleensa paikalla päällystön palaverissa 3.6.2016. G on kertomansa mukaan nähnyt ohjeen ensimmäisen kerran henkilöstöpalaverissa 6.10.2016 (V11) ja D vasta 2020-luvulla.

Työnantajapuolen kantaa tukee se, että D ja G ovat olleet virantoimituksessa 3.6.2016 (V7, V8), jolloin ohjetta on käyty läpi, ja heidän virkavelvollisuutenaan on ollut päällystön palavereihin osallistuminen. Velvollisuuksiin on kuulunut myös pelastuslaitoksen ohjeiden tunteminen sekä virkasähköpostin seuraaminen.

Pelastusjohtaja on 3.6.2016 lähettämässään sähköpostissa todennut (V2), että ohje on otettava viimeistään 1.9.2016 käyttöön jokaisella paloasemalla ja että paloasemakohtaisesta käyttöönotosta ennen sitä päättää palopäällikkö sen jälkeen kun ohje on käyty varallaolevan henkilöstön kanssa läpi. Ohjetta on L:n mukaan tullut noudattaa viimeistään sen jälkeen, kun se on saatettu paloaseman henkilöstön tietoon.

Haapavedellä syyskauden ensimmäiset viikkoharjoitukset on pidetty 15.8.2016 (V9) ja 19.9.2016 (V10), ja G on ollut näissä paikalla. Henkilöstökokouksessa 6.10.2016 (V11), jossa G on niin ikään ollut paikalla, on todettu, että ”varallaolo-ohjeeseen on tutustuttu ja keskusteltu asemapaikoittain vakihenkilöstön ja sopimushenkilöstön kanssa”. Työtuomioistuin katsoo tulleen näytetyksi, että ohje ja sen käyttöönotto on saatettu Haapaveden paloaseman henkilöstön, myös G:n, tietoon viimeistään 19.9.2016.

Alavieskan asemalla K on kertonut käyneensä varallaolo-ohjetta läpi viikkoharjoituksessa 12.9.2016 (V4), jossa D on ollut paikalla (V6). Työtuomioistuin katsoo tulleen näytetyksi, että ohje ja sen käyttöönotto on saatettu Alavieskan paloaseman henkilöstön, myös D:n, tietoon 12.9.2016.

Sen jälkeen kun uusi varallaolo-ohje on otettu paloasemakohtaisesti käyttöön, G ja D eivät ole perustellusti voineet olla siinä käsityksessä, että heiltä on edellytetty muuta kuin tämän kirjallisen varallaolo-ohjeen mukaista menettelyä.

Kanteessa ei ole vedottu siihen, että mainitun varallaolo-ohjeen mukainen yksikönjohtajavarallaolo, jossa lähtöaikavaatimus on ollut 15 minuuttia, olisi tullut lukea työajaksi. Kanne on siten G:n osalta hylättävä 18.9.2016 jälkeiseltä ajalta ja D:n osalta 11.9.2016 jälkeiseltä ajalta.

Oikeudenkäyntikulut

Asian käsittelyn jatkuessa oikeudenkäyntikuluista ei ole tarpeen lausua tässä vaiheessa.