TT:2012-155
- Ämnesord
- Tehtäväkohtainen palkka, Työehtosopimuksen rikkominen, Valvontavelvollisuus
- År för fallet
- 2012
- Meddelats
- Diarienummer
- R 13/12
Kaupunki ei ollut täyttänyt työehtosopimuksen vaatimusta palkkahinnoitteluryhmän sisäisistä tehtäväkohtaisen palkan eroista työn vaativuuden perusteella työehtosopimuksessa tarkoitetulla tavalla. Kaupunki oli näin ollen menetellyt työehtosopimuksen vastaisesti määritellessään työntekijäjärjestöön kuuluvien jäsenten tehtäväkohtaiset palkat terveydenhuollon henkilöstöä koskevissa kolmessa palkkahinnoittelukohdassa. Työnantaja oli menettelyllään rikkonut tietensä työehtosopimusta ja työnantajajärjestö oli laiminlyönyt asiassa valvontavelvollisuutensa.
TYÖTUOMIOISTUIN TUOMIO Nro 155
KANTAJA
Tehy ry
VASTAAJAT
Kunnallinen työmarkkinalaitos
Tampereen kaupunki
ASIA
Työehtosopimuksen tieten rikkominen ynnä muuta
KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA
Suullinen valmistelu 30.8.2012
Pääkäsittely 3.10.2012
TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET
Kunnallinen työmarkkinalaitoksen ja Tehy ry:n välillä 19.11.2007 allekirjoitetussa pöytäkirjassa Tehy ry:een kuuluvien palvelussuhteen ehdoista sekä Tehy ry:n aseman järjestämisestä (jäljempänä Tehy-pöytäkirja) on muun ohella seuraava soveltamisalaa koskeva 1 §:n 1 momentin määräys:
Tehy ry:een kuuluvien, kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen soveltamisalalla työskentelevien työntekijöiden ja viranhaltijoiden palvelussuhteen ehdot määräytyvät 19.11.2007 lukien Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 2007–2009 (KVTES) ja siihen liittyvän erillisen samapalkkaisuuden edistämisestä ja palkkakilpailukyvyn ylläpitämisestä kunnissa ja kuntayhtymissä vuosina 2008 ja 2009 tehdyn pöytäkirjan (ns. samapalkkaisuuspöytäkirja) mukaan, ellei jäljempänä tästä pöytäkirjasta muuta johdu.
Tehy-pöytäkirjan terveydenhuollon hoitohenkilöstöä koskevassa liitteessä 3T on muun ohella seuraavat palkkahinnoittelua koskevan 2 §:n määräykset:
Johtotehtävät
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
03HOI010.....Peruspalkka.....1.6.2006-31.12.2007...................2 111,89 €
.............................................1.1.2008.................................2 366,80 €
.............................................1.2.2008.................................2 461,47 €
.............................................1.9.2008.................................2 520,55 €
.............................................1.5.2009.................................2 533,15 €
.............................................1.9.2009.................................2 593,95 €
.............................................1.1.2010.................................2 687,67 €
Esimiestehtävät
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
03HOI020.....Peruspalkka.....1.6.2006-31.12.2007...................1 929,97 €
.............................................1.1.2008.................................2 080,15 €
.............................................1.2.2008.................................2 163,36 €
.............................................1.9.2008.................................2 215,28 €
.............................................1.5.2009.................................2 226,36 €
.............................................1.9.2009.................................2 279,79 €
.............................................1.1.2010.................................2 349,43 €
Vaativat hoitoalan ammattitehtävät
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
03HOI030.....Peruspalkka......1.6.2006-31.12.2007.................1 744,49 €
.............................................1.1.2008.................................1 864,85 €
.............................................1.2.2008.................................1 939,44 €
.............................................1.9.2008.................................1 985,99 €
.............................................1.5.2009.................................1 995,92 €
.............................................1.9.2009.................................2 043,82 €
.............................................1.1.2010.................................2 100,39 €
Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 2007 – 2009 ja 2010-2011 (KVTES) II luvussa on muun ohella seuraava tehtäväkohtaisen palkan määrittelyä koskeva 5 §:n 1 momentin määräys:
1 mom. Viranhaltijan/työntekijän tehtäväkohtaista palkkaa määrättäessä tai siitä sovittaessa tehtäväkohtaisen palkan määräytymisperusteena on ensisijaisesti viranhaltijan/työntekijän tehtävien vaativuus.
Soveltamisohje
1. Palkkaryhmän määrittely ja tehtäväkohtaisesta palkasta päättäminen
Sen jälkeen kun on todettu sovellettava palkkaryhmä, tehtäväkohtaisesta palkasta päättää se viranomainen, jolle kuuluu harkinnanvaraisesta palkasta päättäminen. Työntekijän palkasta sovitaan työsopimuksella. Tehtäväkohtainen palkka voidaan määritellä uudelleen uutta viranhoitomääräystä annettaessa ja työsopimusta tehtäessä esim. sijaisuuksia jatkettaessa.
Työnantajan on tehtäväkohtaisesta palkasta päättäessään käytettävä harkintavaltaansa siten, että tehtävien vaativuus otetaan mahdollisimman objektiivisesti huomioon. Tavoitteena on, että samaan palkkaryhmään kuuluvien tehtäväkohtaiset palkat ovat tehtävien vaativuuden edellyttämässä suhteessa toisiinsa. Vertailun kohteena ovat saman työnantajan palveluksessa olevien samaan palkkaryhmään kuuluvien tehtävät. Joissakin tapauksissa saattaa olla tarkoituksenmukaista suorittaa vaativuusvertailu samanaikaisesti kahdessa palkkaryhmässä, esim. toimistoalan palkkaryhmissä I ja II.
3. Tarkoituksena on, että tehtävien vaativuuden arviointia koskevat soveltamiskysymykset ratkaistaan paikallisesti.
Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 2007 – 2009 terveydenhuollon hoitohenkilöstöä koskevassa liitteessä 3 on muun ohella seuraavat palkkahinnoittelua koskevan 2 §:n määräykset:
Johtotehtävät
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
03HOI010....Peruspalkka.........1.3.2008.........1.9.2008.........1.9.2009
.............................................2 240,47 €.......2 294,24 €.....2 349,30 €
Esimiestehtävät
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
03HOI020....Peruspalkka.........1.3.2008.........1.9.2008..........1.9.2009
.............................................2 047,48 €.......2 096,62 €.....2 146,94 €
Vaativat hoitoalan ammattitehtävät
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
03HOI030....Peruspalkka.........1.3.2008........1.9.2008..........1.9.2009
.............................................1 850,70 €......1 895,12 €.....1 940,60 €
Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 2010 – 2011 terveydenhuollon hoitohenkilöstöä koskevassa liitteessä 3 on muun ohella seuraavat palkkahinnoittelua koskevan 2 §:n määräykset:
Johtotehtävät
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
03HOI010......Peruspalkka......1.2.2010.....2 687,67 €
Esimiestehtävät
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
03HOI020......Peruspalkka......1.2.2010.....2 349,43 €
Vaativat hoitoalan ammattitehtävät
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
03HOI030......Peruspalkka.......1.2.2010.....2 100,39 €
ASIAN TAUSTA JA ERIMIELISYYS
Kunnallinen työmarkkinalaitos ja Tehy ry solmivat 19.11.2007 työehtosopimuksena noudatettavan pöytäkirjan Tehy ry:hyn kuuluvien palvelussuhteen ehdoista sekä Tehy ry:n aseman järjestämisestä eli Tehy-pöytäkirjan. Tehy-pöytäkirja syntyi sovittelulautakunnan sovintoehdotukseen perustuen ja on työehtosopimusvaikutteinen. Tehy ry:n jäseniin ei 1.1.2012 alkaen sovelleta 24.11.2011 annetun valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen nojalla Tehy-pöytäkirjaa, jonka voimassaolo on kaikilta osin lakannut 31.12.2011.
Tehy ry:n jäsenet työskentelevät Tehy-pöytäkirjan ja KVTES:n palkkahinnoitteluliitteen palkkahinnoitteluryhmissä 03HOI010 (johtotehtävät), 03HOI020 (esimiestehtävät) ja 03HOI030 (vaativat hoitoalan ammattitehtävät) sekä 03HOI040 (hoitoalan ammattitehtävät).
Tehy-pöytäkirjalla korotettiin 1.1.2008 lukien työehtosopimuksen sidottuisuuspiiriin kuuluvien työntekijöiden palkkahinnoitteluliitteen mukaisia peruspalkkoja johtotehtävissä (03HOI010) 200 eurolla, esimiestehtävissä (03HOI020) 100 eurolla ja vaativissa hoitoalan ammattitehtävissä (03HOI030) 75 eurolla. Lisäksi Tehy-pöytäkirjan sidottuisuuspiiriin kuuluvien työntekijöiden tehtäväkohtaista palkkaa ja palkkahinnoitteluja korotettiin 1.1.2008 lukien KVTES:n samapalkkaisuuspöytäkirjan 2-kohdan toisessa kappaleessa ja 3.1-kohdassa todettua vastaavasti 2,6 %:lla. Edelleen edellä mainittujen hinnoittelukohtien peruspalkkoja korotettiin 1.2.2008 lukien 4 %:n suuruisella yleiskorotuksella.
KVTES:n sidottuisuuspiiriin kuuluvien työntekijöiden tehtäväkohtaista palkkaa ja palkkahinnoitteluliitteiden mukaisia peruspalkkoja on korotettu 3,4 %:n yleiskorotuksella 1.10.2007 lukien. Lisäksi samapalkkaisuuspöytäkirjan järjestelyerällä on korotettu terveydenhuollon hoitohenkilöstön tehtäväkohtaisia palkkoja 2,6 % 1.3.2008 lukien.
Edellä mainittujen korotusten jälkeen Tehy-pöytäkirjan ja KVTES:n terveydenhuollon hoitohenkilöstöä koskevan palkkahinnoittelun peruspalkat ovat olleet seuraavat:
Koodit....................................Tehy-ptk 1.2.2008 lukien................... KVTES 1.3.2008 lukien
03HOI010..............................2.461,47...............................................2.240,47
03HOI020..............................2.163,36...............................................2.047,48
03HOI030..............................1.939,44...............................................1.850,70
Tehy-pöytäkirjassa sovittiin omasta palkkahinnoitteluliitteestä Tehy ry:n kuuluvan hoitohenkilökunnan osalta. Heihin ei sovellettu vastaavana aikana lainkaan KVTES:n hoitohenkilökunnan palkkahinnoitteluliitettä.
Tampereen kaupunki noudattaa palveluksessaan olevaan hoitohenkilöstöön työn vaativuudenarviointijärjestelmää. Tampereen kaupungilla on noudatettu kolmiportaista järjestelmää vuodesta 2003 alkaen ainakin 2008 alkuun saakka hoitohenkilökunnan osalta. Järjestelmän rakenteesta on paikallisissa neuvotteluissa saavutettu yksimielisyys. Järjestelmässä samaan palkkahinnoitteluryhmään kuuluvat tehtävät on jaettu kolmeen vaativuusportaaseen: tavanomaisiin tehtäviin, vaativiin tehtäviin sekä erittäin vaativiin tehtäviin.
Tehy-pöytäkirjan sidottuisuuden piirissä olevien työntekijöiden tehtäväkohtaiset palkat ovat palkkahinnoitteluryhmässä 03HOI010 olleet tavallisen vaativuustason tehtävissä ja vaativissa tehtävissä yhtä suuret (2.366,80 euroa) 1.1.2008 lukien ja erittäin vaativissa tehtävissä 2.426,81 euroa eli 2,54 % enemmän kuin tavallisen vaativuustason tehtävissä. Edelleen 1.2.2008 lukien tehtäväkohtainen palkka on ollut tässä palkkahinnoitteluryhmässä yhtä suuri (2.461,47 euroa) tavallisissa, vaativissa ja erittäin vaativissa tehtävissä. Vielä 1.3.2008 lukien tehtäväkohtaiset palkat ovat olleet yhtä suuret (2.461,47 euroa) tavallisissa ja vaativissa tehtävissä sekä erittäin vaativissa tehtävissä 2.509,32 euroa eli 1,94 % enemmän kuin tavallisissa tehtävissä.
Samalla tavalla palkkahinnoitteluryhmässä 03HOI020 tavallisten ja vaativien tehtäväkohtaiset palkat ovat olleet keskenään yhtä suuret 1.1.2008 (2.080,15 e) sekä 1.2.2008 lukien (2.163,36 e). Erittäin vaativissa tehtävissä tehtäväkohtainen palkka on ollut 1.1.2008 lukien 2.217,76 euroa eli 6,62 % enemmän kuin tavallisissa tehtävissä ja 1.2.2008 lukien edelleen 2.217,76 euroa eli 2,51 % enemmän kuin tavallisissa tehtävissä. Sen jälkeen 1.3.2008 lukien tämän saman palkkahinnoitteluryhmän tavallisissa ja vaativissa tehtävissä tehtäväkohtainen palkka on ollut edelleen sama 2.163,36 euroa ja erittäin vaativissa tehtävissä 2.293,16 euroa eli 6 % enemmän kuin tavallisissa tehtävissä.
Palkkahinnoitteluryhmässä 03HOI030 tavallisten tehtävien tehtäväkohtainen palkka on 1.1.2008 lukien ollut 1.864,85 euroa ja vaativien tehtävien 1.879,33 euroa. Ero oli siten 0,78 %. Erittäin vaativien tehtävien tehtäväkohtainen palkka oli tuolloin 2.004,62 euroa, joka oli 7,49 % enemmän kuin tavallisessa tehtävässä. Edelleen 1.2.2008 lukien tavallisissa ja vaativissa tehtävissä tehtäväkohtainen palkka oli sama 1.939,44 euroa ja erittäin vaativissa tehtävissä 2.004,62 euroa eli ero tavallisiin tehtäviin 3,36 %. Vielä 1.3.2008 lukien tehtävä-
kohtainen palkka tavallisissa tehtävissä oli 1.939,44 euroa ja vaativissa tehtävissä 1.943,23 euroa eli ero oli 0,2 %. Erittäin vaativissa tehtävissä tehtäväkohtainen palkka oli 2.072,78 euroa eli ero tavallisiin tehtäviin oli 6,88 %.
Asianosaisten välillä vallitsee erimielisyys siitä, onko Tampereen kaupunki menetellyt Tehy-pöytäkirjan vastaisesti määritellessään 1.1.2008 jälkeen 31.12.2011 saakka Tehy ry:hyn kuuluvien jäsenten tehtäväkohtaiset palkat terveydenhuollon henkilöstöä koskevissa palkkahinnoittelukohdissa 03HOI010, 03HOI020 ja 03HOI030.
KANNE
Vaatimukset
Tehy ry on vaatinut, että työtuomioistuin
- vahvistaa Tampereen kaupungin menetelleen Tehy ry:hyn kuuluvien palvelussuhteen ehtoja koskevan työehtosopimuksen tehtäväkohtaista palkkaa koskevien määräysten vastaisesti määritellessään 1.1.2008 jälkeen Tehy-pöytäkirjan voimassaoloajan 31.12.2011 saakka kantajaliittoon kuuluvien jäsenten tehtäväkohtaiset palkat terveydenhuollon henkilöstöä koskevissa palkkahinnoittelukohdissa 03HOI010, 03HOI020 sekä 03HOI030,
- tuomitsee Tampereen kaupungin maksamaan Tehy ry:lle työehtosopimuslain mukaista hyvityssakkoa työehtosopimuksen tieten rikkomisesta,
- tuomitsee Kunnallisen työmarkkinalaitoksen maksamaan Tehy ry:lle työehtosopimuslain mukaista hyvityssakkoa työehtosopimuslain mukaisen valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä ja
- velvoittaa Kunnallinen työmarkkinalaitoksen ja Tampereen kaupungin yhteisvastuullisesti korvaamaan Tehy ry:n oikeudenkäyntikulut 12.589,20 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua siitä, kun työtuomioistuimen tuomio on annettu.
Perusteet Tampereen kaupungin soveltamassa tehtävien vaativuudenarviointijärjestelmässä samaan paikkahinnoitteluryhmään kuuluvat tehtävät on jaettu kolmeen vaativuusportaaseen tavanomaisiin tehtäviin (vähintään ao. hinnoittelukohdan peruspalkka), vaativiin tehtäviin (vähintään ao. hinnoittelukohdan peruspalkka + 5 %) sekä erittäin vaativiin tehtäviin (vähintään ao. hinnoittelukohdan peruspalkka + 8-12 %). Tätä järjestelmää kaupunki on soveltanut vuoden 2007 loppuun asti ja sen jälkeenkin KVTES:iin sidottujen työntekijöiden osalta, mutta ei Tehy-pöytäkirjaan sidottujen työntekijöiden osalta. Tampereen kaupunki on menetellyt työehtosopimuksen eli Tehy-pöytäkirjan, joka sisältää KVTES:n palkkausluvun määräykset, vastaisesti määrittäessään tehyläisten tehtäväkohtaiset palkat edellä kuvatun mukaisesti.
KVTES:n II luvun 5 §:n 1 momentin mukaan työntekijän tehtäväkohtaista palkkaa määrättäessä tai siitä sovittaessa tehtäväkohtaisen palkan määräytymisperusteena on ensisijaisesti työntekijän tehtävien vaativuus. Soveltamisohjeen mukaan tavoitteena on, että samaan hinnoitteluryhmään kuuluvien tehtäväkohtaiset palkat ovat tehtävien vaativuuden edellyttämässä suhteessa.
Tehtäväkohtaisten palkkojen keskinäinen vertailu työn vaativuuden perusteella suoritetaan Tehy-sopimuksen piiriin kuuluvien työntekijöiden tehtäväkohtaisten palkkojen kesken kunkin palkkaryhmän sisällä.
Tampereen kaupungin omaksuman tulkinnan mukaan edellä todettu ei kuitenkaan toteudu kaupungin palveluksessa työskentelevien tehyläisten osalta, sillä tehtäväkohtaisissa palkoissa ei ole vuoden 2008 alusta lähtien ollut juurikaan eroa riippumatta siitä, mikä tehtävien vaativuus on. Osittain tehtäväkohtaiset palkat ovat tehyläisillä olleet samat riippumatta tehtävien vaativuudesta. Tampereen kaupungin noudattamassa työn vaativuuden arviointijärjestelmässä juuri vaativimpia ja eniten erikoisosaamista edellyttäviä tehtäviä tekevien tehyläisten kohdalla työn vaativuuden ja palkan välinen korrelaatio on ollut kaikista heikoin.
Terveydenhuollon hoitohenkilöstöä koskevassa KVTES:n liitteessä 3 on myös painotettu soveltamisohjeessa tehtävien vaativuuden merkitystä tehtäväkohtaisen palkan määräytymiseen (muun muassa lisätehtävä ja -vastuu sekä vaativammat tehtävät).
Tampereen kaupungin menettely on vastoin työehtosopimusta, sillä työehtosopimuksen vaatimus palkkahinnoitteluryhmän sisäisistä tehtäväkohtaisen palkan eroista työn vaativuuden perusteella ei täyty työehtosopimuksessa tarkoitetulla tavalla. Tämän vuoksi Tampereen kaupunki on rikkonut työehtosopimusta tieten.
Asiasta on neuvoteltu työehtosopimuksen mukaisessa neuvottelujärjestyksessä sopijaosapuolten kesken, mutta asia on jäänyt erimieliseksi. Kunnallisen työmarkkinalaitoksen olisi tullut viimeistään erimielisyysneuvottelujen yhteydessä havaita, että Tampereen kaupungin menettely tehyläisten tehtäväkohtaisia palkkoja määritettäessä ei ole ollut työehtosopimuksen mukaista. Kunnallisen työmarkkinalaitoksen olisi tullut ohjeistaa Tampereen kaupunkia korjaamaan menettelynsä. Kun tämä on laiminlyöty, niin Kunnallinen työmarkkinalaitos on laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa.
VASTAUS
Vastaus kannevaatimuksiin
Kunnallinen työmarkkinalaitos ja Tampereen kaupunki ovat kiistäneet kanteen ja vaatineet sen hylkäämistä.
Kunnallinen työmarkkinalaitos ja Tampereen kaupunki ovat lisäksi vaatineet Tehy ry:n velvoittamista korvaamaan vastaajien oikeudenkäyntikulut 5.975,98 euroa laillisine korkoineen.
Kanteen kiistämisen perusteet
Tehy-pöytäkirjan ja kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) välisestä suhteesta
Tehy-pöytäkirjaa on sovellettu vain Tehy ry:n jäseniin. Näin ollen vaativuusvertailussa ei ole sovellettu KVTES liite 3 kansallisia tehtäväkohtaisen palkan alarajoja vaan Tehy-pöytäkirjan liitettä 3T eli tehyläisen hoitohenkilökunnan omaa tehtäväkohtaisen palkan määrittelyä. Liite 3T sisälsi, kuten aiemmin on todettu omat kansalliset tehtäväkohtaisen palkan alarajat, jotka olivat korkeammat kuin KVTES:n, ei- tehyläisellä, henkilökunnalla. Kyse oli tehtäväkohtaisen palkan määrittelyn osalta omasta työehtosopimuskokonaisuudesta. Tehyläisiin ja ei-tehyläisiin sovellettiin täysin eri palkkahinnoitteluliitteitä. KVTES:n mukaan (periaatetta sovellettiin Tehy-pöytäkirjan KVTES-viittauksen perusteella myös tehyläisiin) vaativuusvertailu tehdään ainoastaan saman hinnoitteluliitteen ”sisällä” eli eri liitteiden (esim. 3 ja 3T) alaisia töitä ei vertailla keskenään. KVTES:n mukaan myöskään eri hinnoittelukohtien esimerkiksi 03HOI010 ja 03HOI020 välillä ei tehdä vertailua. KVTES:n II luvun 5 § 1 momentin soveltamisohjeen mukaan vertailun kohteena ovat saman työnantajan palveluksessa olevien samaan palkkaryhmään kuuluvien tehtävät.
Tehtäväkohtaisen palkan määrittelystä KVTES:ien mukaan
KVTES:n 2007-2009 ja 2010-2011 palkkausluvun 5 § mukaan viranhaltijan tai työntekijän tehtäväkohtaista palkkaa määrättäessä tai siitä sovittaessa tehtäväkohtaisen palkan määräytymisperusteena on ensisijaisesti tehtävien vaativuus. Tehtäväkohtaisen palkan tasoon saman määräyksen mukaan vaikuttavat tehtävän vaativuuden lisäksi muun muassa paikkakunnan ja asianomaisen ammattialan yleinen palkkataso sekä työnantajan noudattamat palkkapoliittiset periaatteet.
KVTES ei sisällä velvoitetta tai määräystä siitä, että eri palkkaryhmien (hinnoittelukohtien) välillä tulisi olla prosentuaalisia eroja tai kuinka iso potentiaalinen palkankorotusvara yksittäisten hinnoittelussa olevien tehtäväkohtaisten palkkojen kohdalla tulee olla. Vaativuusarviointi kunta-alalla voidaan näin ollen suorittaa, kuten samaisessa määräyksessä edelleen todetaan, samaan palkkaryhmään eli hinnoittelukohtaan esimerkiksi 03HOI030 kuuluvissa tehtävissä. Tavoitteena on, että samaan palkkaryhmään kuuluvien tehtäväkohtaiset palkat ovat tehtävien vaativuuden edellyttämässä suhteessa toisiinsa.
KVTES ei edellytä, että hinnoittelukohtien välillä on esimerkiksi 50 euron ”välys” tai että hinnoittelukohdan kansallisesta alarajasta ollaan esim. 5 %, 8 % tai 12 % tason yläpuolella. Paikallisen palkkausjärjestelmän avulla voidaan luoda tällaisia tavoitetasoja, jotka, kuten Tampereellakin, ovat tavoitteellisia. Tällöin järjestelmässä voidaan, riippuen käytettävissä olevien varojen määrästä, olla tehtävien vaativuuden arviointijärjestelmän tasojen alarajoilla tai maksimitavoitetasoilla tai jossakin siltä väliltä.
Tampereen kaupungin paikallinen tehtäväkohtaista palkkaa koskeva palkkausjärjestelmä
Tehtävien vaativuuden arviointityö Tampereella aloitettiin elokuussa 2001. KVTES:n mukainen tehtävien vaativuuden arviointi vaatii taustalle paikallisen palkkausjärjestelmän, jonka periaatteista on hyvä vallita laaja yhteisymmärrys neuvotteluosapuolten kesken. Paikallisen järjestelmän (paikallisen sopimuksen) sovituista elementeistä ei voi soveltaa vain osaa. Järjestelyeräneuvotteluissa sovitut järjestelmän ehdot muodostavat kokonaisuuden.
Ensimmäisen kerran arviointia käytettiin jaettaessa 1.3.2002 maksuun tullutta järjestelyerää. Tuolloin järjestelyerä suunnattiin muun muassa hoitohenkilökunnan tehtäväkohtaisiin palkkoihin siten, että vaativissa tehtävissä palkan tuli olla vähintään 40 euroa korkeampi kuin hinnoittelun alaraja ja erittäin vaativissa tehtävissä vähintään vielä tuolloin käytössä olleen hinnoitteluvälyksen puolivälissä. Tämä oli siis tavoitteena vuonna 2002. Järjestöjen kanssa kuitenkin sovittiin, että palkkaus perustuu määrärahojen puitteissa tehtävien vaativuuden arviointiin. Tämä tarkoittaa sitä, että kansallisista palkkaratkaisuistakin esimerkiksi järjestelyerien suuruudesta tulevaisuudessa riippuen, tavoitetasoista voidaan joutua tinkimään.
Seuraavissa järjestelyeräneuvotteluissa 1.3.2003 järjestelyerä suunnattiin hinnoittelukohtiin siten, että vaativissa tehtävissä palkan tuli olla vähintään neljä prosenttia korkeampi kuin hinnoittelun alarajapalkka ja erittäin vaativissa tehtävissä (kolmiosainen arviointi) vähintään 12 prosenttia suurempi kuin alarajapalkka.
Vuoden 2003 joulukuussa neuvotellussa järjestelyerässä sovittiin, että vaativissa tehtävissä peruspalkka on vähintään 5 % korkeampi ja erittäin vaativissa tehtävissä 8 tai 12 % korkeampi kuin hinnoittelun alaraja riippuen siitä, oliko arviointi tehty kaksi- tai kolmiosaisena arviointina. Tuolloin on selkeästi järjestöjen kanssa sovittu, että tasot ovat voimassa KVTES:n 2003-2004 voimassaoloajan ja että euromääräisiä rajoja korotetaan 1.3.2004 yleiskorotuksen mukaisesti.
Vaativuuden perusteella määräytyneet vähimmäispalkat eivät ole enää vuoden 2004 päätöksessä prosentteja vaan yleiskorotuksella korotettuja lukuja. Tällöin siis tavoitetasoihin ei enää ylletty. Kanteessa annetaan kuva, että prosenttitasot olisivat olleet olemassa vuodesta 2003 ollen koko ajan 5 ja 8-12 %, mutta tämä ei pidä paikkaansa.
KVTES:läiset Tehy ry mukaan lukien ovat tänä päivänä samassa hinnoittelussa, koska erillistä Tehy-pöytäkirjaa ei enää sovelleta. Osassa hinnoittelukohtia KVTES:n puolella tavoitetasot ovat edelleen 5 % - 12 %. Tämä on ollut mahdollista sellaisissa ryhmissä, missä kansalliset työehtosopimusratkaisut eivät ole esimerkiksi kuoppakorotuksin sekoittaneet paikallista järjestelmää. Huomionarvoista on myös se, etteivät muut kunta-alan työntekijäjärjestöt ole riitauttaneet Tampereen järjestelmää. Näin ollen on toimittu järjestöjen kanssa sovittujen periaatteiden mukaan eli prosentuaalisia eroja voi sovitussa järjestelmässä olla.
Tampere ei missään vaiheessa ole paikallisessa järjestelmässä sitoutunut niin sanottuihin prosenttihaitareihin. Työnantajan käsitys on, että tehtävien vaativuuden arviointijärjestelmän prosentuaalisten haitareiden käyttäytymisestä on ollut yksimielisyys Tehy ry:n kanssa Tehy-pöytäkirjan allekirjoittamisen ajankohtaan saakka. Paikallisen tehtävien vaativuuden arviointijärjestelmän periaatteisiin ei kuulu se, että alarajakorotukset, kuten Tehy-pöytäkirjassa 1.1.2008 tapahtui, automaattisesti nostaisivat vaativien ja erittäin vaativien tehtävien alarajoja. Sen sijaan Tampereen järjestelmään kuuluu se, että mahdolliset korotukset on ajoitettu järjestelyerien yhteyteen ja rahoitettu niistä. Sitomisella järjestelyeriin on haluttu taata se, ettei työnantajalle synny järjestelmästä hallitsemattomia kustannuksia.
Työnantajan ja työntekijäjärjestöjen välillä on vallinnut yksimielisyys siitä, että jatkossa 1.3.2004 jälkeen tehtävien vaativuuden arviointijärjestelmän tasojen mukaisia tehtäväkohtaisia palkkoja korotetaan järjestelyvaraeristä. Näin ollen tehtävien vaativuuden arviointijärjestelmän tasojen korotusmekanismeista ja järjestelmän toimivuudesta on yhteisesti sovittu. Tehy-pöytäkirjan alarajakorotusten ”sotkiessa” tamperelaisen tehtävän vaativuusarviointijärjestelmän tasojen välinen ero kaventui, mikä on KVTES:n mukaan täysin mahdollista.
Paikallisen palkkausjärjestelmän ja kansallisen työehtosopimuksen väliseen hierarkiaan kuuluu se, että kansallisilla palkkaratkaisuilla esimerkiksi kuoppakorotukset voidaan joutua tilanteeseen, jossa prosentuaalisten tasojen maksimeihin ei enää päästä. Tällöin työehtosopimus kompensoi paikallisen järjestelmän erityispiirteet ja joudutaan kenties neuvottelemaan paikallisesti uudelleen tai luopumaan prosentuaalisten tavoitetasojen käyttämisestä kokonaan. Työehtosopimuksen vastaisesta tilanteesta ei miltään osin ole kysymys, koska työehtosopimus ei prosentuaalisia haitareita edellytä.
Yhteenveto
Sovittelulautakunnan ratkaisun 19.11.2007 mukaiset hinnoitteluliitteen 3T alarajakorotukset sekä yleiskorotus alkuvuodesta 2008 ovat olleet suurempia kuin vastaavat KVTES:n korotukset. Liitteen 3T hoitohenkilökunnan tehtäväkohtaisia palkkoja ei verrata KVTES liitteen 3 mukaisiin palkkoihin. KVTES:n palkkausluvussa olevien periaatteiden mukaan vaativuusvertailu on hinnoittelutunnuskohtainen. Liitteet 3T ja 3 ovat eri hinnoitteluliitteitä eri työehtosopimuksessa eikä vaativuusvertailua KVTES:n tai Tehy-pöytäkirjan mukaan ole tullut tehdä aikavälillä 19.11.2007 – 31.12.2011. Tampereen kaupungin tehtävien vaativuuden arviointijärjestelmän mukaiset tavoitetasot ovat vaihdelleet järjestelmän eri kehitysvaiheissa. Tavoitetasojen mukaisiin palkkoihin on yhdessä työntekijäjärjestöjen kanssa sovittujen periaatteiden mukaan pyritty paikallisilla järjestelyerillä. KVTES tai Tehy-pöytäkirja ei edellytä prosentuaalisia tasoja tai eurovälyksiä eri tehtävien vaativuuden arviointijärjestelmän tasojen välille.
TODISTELU
Kantajan kirjalliset todisteet
1. Tampereen kaupungin KVTES:n sidottuisuuden piirissä olevan hoitohenkilöstön tehtäväkohtaiset palkat eri palkkahinnoitteluryhmissä 1.10.2007-29.2.2008
2. Tampereen kaupungin Tehyn jäseniin soveltamat tehtäväkohtaiset palkat eri palkkahinnoitteluryhmissä 1.1.-29.2.2008
3. Tampereen kaupungin tehtäväkohtaiset palkat eri palkkahinnoitteluryhmissä 1.3.2008 lukien
4. Tampereen kaupungin tva:n mukaiset vähimmäispalkat 1.9.2008, 1.5.2009, 1.9.2009, 1.9.2010 ja 1.5.2011
5. Tampereen kaupungin palkkaluettelot 1.3.2003-31.12.2007
Vastaajan kirjalliset todisteet
1. Paikallisneuvottelupöytäkirja 6.2.2008
2. Tampereen kaupungin henkilöstöjaoston päätös 8.5.2003
3. Pöytäkirja 9.12.2003
4. Tampereen kaupungin KVTES:n mukaiset tehtäväkohtaiset palkat 1.1.2012
Kantajan henkilötodistelu
1. Pääluottamusmies A
2. Eläkeläinen B
Vastaajan henkilötodistelu
1. Tampereen kaupungin sopimuspäällikkö C
2. Johtava työmarkkina-asiamies D
TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU
Perustelut
Asiassa esitetty näyttö
Tehy ry:n edunvalvontajohtajana toiminut, työehtosopimusneuvotteluihin osallistunut B on työtuomioistuimessa kertonut, että jo 90-luvulla KVTES on sisältänyt määräyksiä palkan määräytymisestä tehtävien vaativuuden mukaan. Vuonna 1995 perustettiin työnarviointiryhmiä, joissa neuvoteltiin työn vaativuuden arviointijärjestelmistä. Järjestelmistä otettiin ensimmäisiä määräyksiä työ- ja virkaehtosopimuksiin vuosituhannen vaihteessa. KVTES:n II luvun 5 §:n 1 momentti on ollut käytännössä samansisältöinen vuodesta 2001 lähtien. Tarkoitus oli, että samaan palkkaryhmään kuuluvien tehtäväkohtaiset palkat ovat tehtävien vaativuuden edellyttämässä suhteessa toisiinsa. Tehtävien vaativuudet arvioidaan siten kunkin palkkaryhmän sisällä. Sopijapuolten tarkoituksena on ollut, että tehtävän vaativuus määrää työntekijän aseman palkkaryhmittelyssä. Paikallisesti asetetuissa työn arviointityöryhmissä kehitettiin erilaisia työn vaativuuden arviointimenetelmiä. Sopijapuolet päätyivät siihen, että jokaisessa palkkaryhmässä tuli olla kolme tasoa eli tavalliset, vaativammat ja erityisen vaativat tehtävät. Eri kunnissa ja kuntayhtymissä käytettiin erilaisia malleja. Perusmallit olivat sellaisia, joissa oli asetettu peruspalkkatason yläpuolelle esimerkiksi euromääräisiä tai prosentuaalisia portaita. Näihin portaisiin asetettiin tehtäviä vaativuuden mukaan ja määriteltiin sen mukaan työntekijöiden palkat. Kun tehdään paikallisesti vaativuuden arviointia ja todetaan tehtävien vaativuuserot, niin vaativuuserojen tulee määräystä oikein sovellettaessa näkyä työntekijöiden tehtäväkohtaisissa palkoissa. Jos määritellyt palkkaerot pienenevät palkankorotusten yhteydessä, on palkkoihin tehtävä korjaava korotus palkkamääräysten voimaan tullessa.
Kunnallisen työmarkkinalaitoksen johtavana työmarkkina-asiamiehenä toimivan työehtosopimusneuvotteluihin osallistuneen D:n mukaan KVTES:ssä tavoitteena on, että samaan palkkaryhmään kuuluvien tehtäväkohtaiset palkat ovat tehtävien vaativuuden edellyttämässä suhteessa toisiinsa. Työn vaativuuden arviointijärjestelmää tehneessä työryhmässä 90-luvun loppupuolella asia oli esillä ja työehtosopimusneuvotteluissa 1997 järjestelmästä käytiin työehtosopimusneuvottelut. Pyrkimyksenä oli, että tehtävien vaativuus vaikuttaa siihen, mikä on tehtäväkohtaisen palkan määrä. Määräyksen sanamuotoa ei kuitenkaan kirjoitettu ehdottomaan muotoon. AKAVA-JS ehdotti neuvotteluissa määräykseen sanontaa "palkkaporrastuksesta". Työryhmässä asiasta käytiin keskustelua. Siitä ei kuitenkaan tämän sanamuodon mukaisesti sovittu. KVTES lähtee siitä, että palkkausjärjestelmät tulee sopia paikallisesti. Työn vaativuus arvioidaan niillä edellytyksillä, jotka on sopimuksessa sovittu. Hinnoittelukohdan alarajaa pitää noudattaa vähimmäisvaatimuksena. Joku hinnoittelukohta voi saada erityiskorotuksen ja joku toinen ei saa korotusta, koska käytettävissä olevat palkankorotusraamit ovat rajallisia.
Tampereella päätoimisena pääluottamusmiehenä toimivan A:n mukaan Tampereen kaupungissa ryhdyttiin vuonna 2002 soveltamaan tehtävien vaativuuden arviointijärjestelmää, joka oli kolmiportainen sisältäen tavanomaiset, vaativat ja erittäin vaativat tehtävät. Tehtävät jaoteltiin siten, että palkka vaativissa tehtävissä oli alaraja lisättynä 40 eurolla ja erittäin vaativat tehtävät oli tuolloin sijoitettu hinnoitteluvälyksen puoliväliin. Seuraavana vuonna 2003 osapuolet päätyivät järjestelmään, jossa tavanomaisten ja vaativien tehtävien eroksi tuli alaraja lisättynä 4 prosentilla sekä erittäin vaativien tehtävien palkaksi tuli alaraja lisättynä 12 prosentilla. Vuoden 2003 loppupuolella päädyttiin ratkaisuun, jossa korotettiin vaativien tehtävien palkkausta siten, että se oli alaraja lisättynä 5 prosentilla. Erittäin vaativien tehtävien palkaksi sovittiin alaraja lisättynä 12 prosentilla. Tämän jälkeen kerrottuun järjestelmään ei tehty muutoksia, vaan sitä noudatettiin sellaisenaan vuosina 2004, 2005, 2006 ja 2007. Vuonna 2004 neuvoteltiin keskustasolla ainoastaan järjestelyvaraerän suuntaamisesta. Eri toimialoilla neuvoteltiin tarkemmin henkilötasolla siitä, kuinka järjestelyvaraerää kohdennetaan. Järjestelyvaraerät neuvoteltiin osana valtakunnallista sopimusta keskustasolla, mutta itse järjestelmästä ei keskusteltu enää vuoden 2003 jälkeen. Järjestelmän ylläpidossa kaupunki on käyttänyt myös niin sanottua omaa rahaa järjestelyvaraerien ja yleiskorotusten lisäksi. Kantajan kirjallisesta todisteesta Tampereen kaupungin palkkaluettelot 1.3.2003-31.12.2007 ilmenee A:n kertomat palkkamäärät, se mitä työntekijöille on maksettu. Tampereen kaupungin tehtävien vaativuuden arviointijärjestelmän paikallisesta soveltamisesta 1.1.2008 jälkeen on syntynyt erimielisyys Tehy ry:n edustajien kanssa. Siihen asti Tampereella noudatettiin sovittua arviointijärjestelmää. Vastaajan kirjalliseen todisteeseen, pöytäkirja 6.2.2008, merkityt seikat eivät olleet yksimielisiä, eikä pöytäkirjaa ole allekirjoitettu.
Tampereen kaupungin sopimuspäällikkönä toimivan C:n mukaan Tampereen kaupunki aloitti neuvottelut tehtävien vaativuuden arviointijärjestelmästä kaikkien paikallisten järjestöjen kanssa syksyllä 2001. Sopimusmääräysten tavoitteena oli, että järjestelmää rahoitetaan järjestelyeristä. Jokainen kunta laati oman arviointijärjestelmänsä. Arviointijärjestelmästä päästiin Tampereella syksyn 2001 aikana yhteisymmärrykseen. Kaikki tehtävät arvioitiin ja jaettiin kolmeen eri vaativuusluokkaan eli tavanomaisiin tehtäviin, vaativiin tehtäviin ja erittäin vaativiin tehtäviin. Ensimmäisen kerran vaativuuden arviointijärjestelmää sovellettiin Tampereen kaupungissa jaettaessa 1.3.2002 maksuun tullutta järjestelyerää. Järjestelyerä suunnattiin hinnoiteltuihin tehtäviin siten, että vaativissa tehtävissä palkan tuli olla vähintään 40 euroa korkeampi kuin hinnoittelun alaraja ja erittäin vaativissa tehtävissä palkan tuli olla vähintään vielä tuolloin käytössä olleen hinnoitteluvälyksen puolivälissä. Seuraava järjestelyerä oli maksussa 1.3.2003 alkaen. Järjestelyerä suunnattiin tuolloin hinnoitteluihin siten, että vaativissa tehtävissä palkan tuli olla vähintään 4 prosenttia korkeampi kuin hinnoittelun minimipalkka ja erittäin vaativissa tehtävissä vähintään 12 prosenttia korkeampi kuin hinnoittelun minimipalkka. Joulukuussa 2003 vaativissa tehtävissä peruspalkka oli vähintään 5 prosenttia korkeampi ja erittäin vaativissa 12 prosenttia korkeampi kuin hinnoittelun alaraja. Palkkataulukon euromääräisiä rajoja oli tarkoitus rahoittaa jatkossa vain järjestelyerillä ja yleiskorotuksilla. Tavoite oli, etteivät alarajakorotukset saaneet heijastua vaativan ja erittäin vaativan rajoihin, koska kustannus kaupungille olisi ennakoimaton ja liian suuri. Työntekijäpuoli ei ole allekirjoittanut pöytäkirjaa 6.2.2008.
Arviointi ja johtopäätökset
Tehy-pöytäkirjan osana noudatettavan KVTES:n II luvun 5 §:n 1 momentin mukaan tehtäväkohtaisen palkan määräytymisperusteena on viranhaltijan/työntekijän tehtävien vaativuus. Mainittuun momenttiin liittyvän soveltamisohjeen mukaan työnantajan on tehtäväkohtaisesta palkasta päättäessään käytettävä harkintavaltaansa siten, että tehtävien vaativuus otetaan mahdollisimman objektiivisesti huomioon. Tavoitteena on, että samaan palkkaryhmään kuuluvien tehtäväkohtaiset palkat ovat tehtävien vaativuuden edellyttämässä suhteessa toisiinsa. Vertailun kohteena ovat saman työnantajan palveluksessa olevien samaan palkkaryhmään kuuluvien tehtävät.
Tehy-pöytäkirjan voimaantulon yhteydessä ei ole sovittu KVTES:n muuttuvan.
Asiassa on riidatonta, että Tampereen kaupunki on paikallisessa tehtävien vaativuuden arviointijärjestelmässään sitoutunut noudattamaan palveluksessaan olevaan hoitohenkilöstöön kolmiportaista työn vaativuuden arviointijärjestelmää. Kaupunki on sovitun mukaisesti soveltanut paikallista arviointijärjestelmää vuoden 2007 loppuun asti.
Todistajien A ja C kertoman mukaan paikallisesti sovitun arviointijärjestelmän mukaan samaan palkkahinnoitteluryhmän kolmeen vaativuusportaaseen kuuluvien työntekijöiden työtehtävät on vuodesta 2003 jaettu kolmeen vaativuusportaaseen. Ensimmäisen kerran vaativissa tehtävissä palkan tuli olla vähintään 40 euroa korkeampi kuin hinnoittelun alaraja ja erittäin vaativissa tehtävissä palkan tuli olla vähintään vielä tuolloin käytössä olleen hinnoitteluvälyksen puolivälissä. Vuoden 2003 loppupuolen ratkaisulla tavanomaisista tehtävistä maksettiin vähintään asianomaisen hinnoittelukohdan peruspalkka, vaativista tehtävistä 4 tai 5 prosenttia korkeampi kuin kyseisen hinnoittelukohdan peruspalkka ja erittäin vaativista tehtävistä 8 - 12 prosenttia korkeampi kuin asianomaisen hinnoittelukohdan peruspalkka. Mainitut raha- ja prosenttimäärät ilmenevät myös vastaajan vetoamista kirjallisista todisteista Tampereen kaupungin henkilöstöjaoston päätös 8.5.2003 ja pöytäkirja 9.12.2003. A:n mukaan mainittuja välyksiä noudatettiin vuoden 2007 loppuun. Samat palkkamäärät ilmenevät kantajan vetoamasta kirjallisesta todisteesta Tampereen kaupungin palkkaluettelot 1.3.2003-31.12.2007.
A:n mukaan paikalliseen arviointijärjestelmään ei palattu enää vuoden 2003 jälkeen ja palkat maksettiin kuten edellä on mainittu palkkataulukon 1.3.2003-31.12.2007 mukaisesti, myös niin sanotulla työnantajan omalla rahalla. C:n ja D:n mukaan työnantajan tavoitteena oli, että palkkataulukon euromääräisiä rajoja rahoitettaisiin tulevaisuudessa järjestelyvaroista, koska korotusraamien rajallisuus vaikuttaa korotuksiin.
Vastaajan vetoamalla kirjallisella todisteella paikallisneuvottelupöytäkirja 6.2.2008, teemana yhteisymmärrys vaativuuden arviointijärjestelmästä, ei ole teemaan nähden merkitystä, koska todistajat A ja C ovat kertoneet pöytäkirjasta jäädyn erimieliseksi ja sen olevan allekirjoittamaton.
Asiassa on riidatonta, että Tehy-pöytäkirjan sidottuisuuden piirissä olevien työntekijöiden tehtäväkohtaiset palkat ovat 1.1.2008 lukien palkkahinnoitteluryhmässä 03HOI010 olleet tavallisen vaativuustason tehtävissä ja vaativissa tehtävissä yhtä suuret ja erittäin vaativissa tehtävissä eli 2,54 % enemmän kuin tavallisen vaativuustason tehtävissä. Edelleen 1.2.2008 lukien tehtäväkohtainen palkka on ollut tässä palkkahinnoitteluryhmässä yhtä suuri tavallisissa, vaativissa ja erittäin vaativissa tehtävissä. 1.3.2008 lukien tehtäväkohtaiset palkat ovat olleet yhtä suuret tavallisissa ja vaativissa tehtävissä sekä erittäin vaativissa tehtävissä 1,94 % enemmän kuin tavallisissa tehtävissä.
Edelleen palkkahinnoitteluryhmässä 03HOI020 tavallisten ja vaativien tehtäväkohtaiset palkat ovat 1.1.2008 olleet keskenään yhtä suuret. Erittäin vaativissa tehtävissä tehtäväkohtainen palkka on ollut 1.1.2008 lukien 6,62 % enemmän kuin tavallisissa tehtävissä ja 1.2.2008 lukien 2,51 % enemmän kuin tavallisissa tehtävissä. Sen jälkeen 1.3.2008 lukien tämän saman palkkahinnoitteluryhmän tavallisissa ja vaativissa tehtävissä tehtäväkohtainen palkka on ollut edelleen sama ja erittäin vaativissa tehtävissä 6 % enemmän kuin tavallisissa tehtävissä.
Palkkahinnoitteluryhmässä 03HOI030 tavallisten tehtävien tehtäväkohtainen palkka on 1.1.2008 lukien ollut 1.864,85 euroa ja vaativien tehtävien 1.879,33 euroa. Ero oli siten 0,78 %. Erittäin vaativien tehtävien tehtäväkohtainen palkka oli tuolloin 7,49 % enemmän kuin tavallisessa tehtävässä. Edelleen 1.2.2008 lukien tavallisissa ja vaativissa tehtävissä tehtäväkohtainen palkka oli sama 1.939,44 euroa ja erittäin vaativissa tehtävissä 2.004,62 euroa eli ero tavallisiin tehtäviin 3,36 %. Vielä 1.3.2008 lukien tehtäväkohtainen palkka tavallisissa tehtävissä oli 1.939,44 euroa ja vaativissa tehtävissä 1.943,23 euroa eli ero oli 0,2 %. Erittäin vaativissa tehtävissä tehtäväkohtaisen palkan ero tavallisiin tehtäviin oli 6,88 %.
Kantajan vetoamasta kirjallisesta todisteesta Tampereen kaupungin tva:n mukaiset vähimmäispalkat 1.9.2008, 1.5.2009, 1.9.2009, 1.9.2010 ja 1.5.2011 ilmenee, ettei tehtäväkohtaisissa palkoissa sittemmin ollut juurikaan eroa. Edelleen vastaajan kirjallisesta todisteesta Tampereen kaupungin KVTES:n mukaiset tehtäväkohtaiset palkat 1.1.2012 ilmenee, että Tehy-pöytäkirjan voimassaolon päättymisen jälkeen palkkahinnoitteluryhmien 03HOI010 ja 03HOI020 ero on poistunut kokonaan.
Työtuomioistuin toteaa, ettei tehtäväkohtaisissa palkoissa 1.1.2008 ja 31.12.2011 välisenä aikana ole ollut työn vaativuuden arviointijärjestelmässä tarkoitettuja tehtävien vaativuuden edellyttämiä eroja. Tehtäväkohtaiset palkat ovat Tehy ry:hyn kuuluvien jäsenten osalta olleet osittain samat riippumatta tehtävien vaativuudesta. Paikallisessa arviointijärjestelmässä alarajakorotusten olisi tullut nostaa vaativien ja erittäin vaativien tehtävien alarajoja sovitulla kolmiportaisella järjestelmällä.
Edelleen työtuomioistuin toteaa, että, kun työnantaja on vuoden 2007 loppuun mainitun KVTES:n määräyksen pohjalta määritellyt tehtäväkohtaiset palkat, työnantaja on objektiivisessa työn vaativuuden arvioinnissaan määritellyt palkat suhteessa toisiinsa edellä kerrotulla tavalla siten, että hinnoittelukohtien välillä oli tehtävien vaativuuteen perustuvat erot. Tehy-pöytäkirjan tultua voimaan erot ovat lähes poistuneet.
Työtuomioistuin katsoo, että määräyksen mukaisena tehtäväkohtaisen palkan määräytymisperusteena on ensisijaisesti työntekijän tehtävien vaativuus. Harkinnassa on objektiivisesti arvioitava tehtävien vaativuuden suhde toisiinsa. Ottamatta kantaa siihen edellyttääkö työehtosopimus hinnoittelukohtien välillä tietyn suuruista välystä, työtuomioistuin katsoo, ettei Tampereen kaupunki ole Tehy-pöytäkirjan voimaantulon jälkeen määritellyt tehtäväkohtaisia palkkoja tehtävän vaativuuden mukaan.
Työtuomioistuin katsoo, ettei Tampereen kaupunki ole täyttänyt Tehy-pöytäkirjan vaatimusta palkkahinnoitteluryhmän sisäisistä tehtäväkohtaisen palkan eroista työn vaativuuden perusteella työehtosopimuksessa tarkoitetulla tavalla. Tampereen kaupunki on näin ollen menetellyt Tehy-pöytäkirjan vastaisesti määritellessään 1.1.2008 ja 31.12.2011 välisenä aikana Tehy ry:hyn kuuluvien jäsenten tehtäväkohtaiset palkat terveydenhuollon henkilöstöä koskevissa palkkahinnoittelukohdissa 03HOI010, 03HOI020 ja 03HOI030.
Tieten rikkominen ja valvontavelvollisuuden laiminlyönti
Tampereen kaupunki on menetellyt Tehy-pöytäkirjan vastaisesti määritellessään 1.1.2008 jälkeen 31.12.2011 saakka Tehy ry:hyn kuuluvien jäsenten tehtäväkohtaiset palkat terveydenhuollon henkilöstöä koskevissa palkkahinnoittelukohdissa 03HOI010, 03HOI020 ja 03HOI030. Työnantajan ratkaisua on pidettävä työehtosopimuksen tietensä rikkomisena, josta seuraa hyvityssakkovastuu.
Asiaa koskeneissa erimielisyysneuvotteluissa Kunnallinen työmarkkinalaitoksen olisi tullut havaita Tampereen kaupungin menettelevän Tehy-pöytäkirjan määräysten vastaisesti ja huolehtia siitä, että Tampereen kaupunki oikaisee menettelynsä tältä osin. Kun näin ei ole tapahtunut, Kunnallinen työmarkkinalaitos on laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa asiassa.
Oikeudenkäyntikulut
Jutun hävitessään ovat Tampereen kaupunki ja Kunnallinen työmarkkinalaitos työtuomioistuimesta annetun lain 33a §:n nojalla velvolliset yhteisvastuullisesti korvaamaan Tehy ry:n oikeudenkäyntikulut 12.589,20 euroa. Vastaajat ovat myöntäneet kuluvaatimuksen määrältään oikeaksi.
Tuomiolauselma
Työtuomioistuin vahvistaa, että
- Tampereen kaupunki on menetellyt Tehy ry:hyn kuuluvien palvelussuhteen ehtoja koskevan työehtosopimuksen tehtäväkohtaista palkkaa koskevien määräysten vastaisesti määritellessään 1.1.2008 jälkeen Tehy-pöytäkirjan voimassaoloajan 31.12.2011 saakka kantajaliittoon kuuluvien jäsenten tehtäväkohtaiset palkat terveydenhuollon henkilöstöä koskevissa palkkahinnoittelukohdissa 03HOI010, 03HOI020 sekä 03HOI030.
Työtuomioistuin tuomitsee työehtosopimuslain 7, 8 ja 10 §:n nojalla
- Tampereen kaupungin maksamaan Tehy ry:lle hyvityssakkoa työehtosopimuksen tieten rikkomisesta 2.500 euroa ja
- Kunnallisen työmarkkinalaitoksen maksamaan Tehy ry:lle hyvityssakkoa valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä 2.500 euroa.
Tampereen kaupunki ja Kunnallinen työmarkkinalaitos velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan Tehy ry:n oikeudenkäyntikulut 12.589,20 eurolla, jolle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 § 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lukien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä.
Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Ruikka puheenjohtajana sekä Jalanko, Nyyssölä, Pärssinen, Lehto ja Salonen jäseninä. Sihteeri on ollut Salonen.
Tuomio on yksimielinen.