Finlex - Till startsidan
Arbetsdomstolen

25.2.2005

Arbetsdomstolen

Arbetsdomstolens avgöranden och utlåtanden från och med 1970

TT:2005-28

Ämnesord
Lakko, Työrauhavelvollisuuden rikkominen, Työtaistelu, Valvontavelvollisuus, Ylityökielto
År för fallet
2005
Meddelats
Diarienummer
R 76/04

Kuitulevytehtaan työntekijöiden kieltäytyminen tekemästä aloitus- ja lopetustöitä paikallisen sopimuksen mukaisesti oli ollut vastalause työnantajan suunnittelemille lomautuksille. Myös lakon syyksi oli ilmoitettu lomautukset ja lisäksi viitattu työnantajan joustamattomuuteen lomautusten toteuttamisessa ja epäselvyyksiin lomarahojen maksussa. Työtaistelutoimenpiteet olivat kohdistuneet työehtosopimuksen työnjohto- ja lomautusmääräyksiin.

Kysymys myös ylityökiellosta ja työntekijäliiton valvontavelvollisuudesta.

TYÖTUOMIOISTUIN TUOMIO Nro 28

KANTAJA

Metsäteollisuus ry, Helsinki

VASTAAJA

Puu- ja erityisalojen liitto ry, Helsinki

KUULTAVA

Pihlavan Puutyöväen ammattiosasto ry, Pori

ASIA

Työrauhavelvollisuuden rikkominen ynnä muuta

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Suullinen valmistelu 4.11.2004
Pääkäsittely 11.1.2005

KANNE

Vaatimukset

Metsäteollisuus ry on vaatinut, että Pihlavan Puutyöväen ammattiosasto ja Puu- ja erityisalojen liitto tuomitaan työehtosopimuslain nojalla hyvityssakkoon, ammattiosasto työrauhavelvollisuuden rikkomisesta ja Puu- ja erityisalojen liitto valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Metsäteollisuus ry on lisäksi vaatinut Puu- ja erityisalojen liiton ja Pihlavan Puutyöväen ammattiosaston velvoittamista yhteisvastuullisesti korvaamaan Metsäteollisuus ry:n oikeudenkäyntikulut laillisine viivästyskorkoineen.

Perusteet

Suomen Kuitulevy Oy:n Pihlavan tehtaan yt-neuvottelukunnan kokouksessa 16.3.2004 työnantaja totesi tilausten vähentyneen, jonka johdosta jalostusosastoilla jouduttaisiin lomauttamaan henkilöstöä. Kokouksessa 29.3.2004 keskusteltiin tarkemmin tulossa olevista lomautuksista. Lisäksi todettiin, että myös perustuotannon kovalevylinjalla jouduttaisiin varastojen täyttyessä lomautuksiin 19. - 23.4.2004.

Huokolevylinjan sairastuneelle linjanhoitajalle oli haettu sijaista hoitamaan iltavuoroa 2.4.2004. Vuoromestari kysyi 1.4.2004 ylitöihin kolmea työntekijää. Kukaan heistä ei lupautunut tulemaan työhön. Aamulla 2.4.2004 vuoromestari kysyi ylitöihin vielä kahta työntekijää. Hekään eivät suostuneet tulemaan työhön. Pääluottamusmiestä kehotettiin kahdesti ennen iltavuoron alkua lopettamaan ylityökielto. Koska kukaan linjanhoitajan tehtävän hallitsevista työntekijöistä ei ollut suostunut ylitöihin, huokolevylinja jouduttiin pysäyttämään 8,5 tunniksi, mikä aiheutti 3 700 euron katemenetyksen. Lukuun ottamatta vuoden 2001 työtaistelua linjaa ei ollut jouduttu seisottamaan yhtiössä koskaan aikaisemmin sairauspoissaolojen vuoksi.

Tehtaalla on voimassa sopimus aloitus- ja lopetustöistä. Kiirastorstaina 8.4.2004 ennen kello 16 kovalevylinjan linjanhoitaja ilmoitti pysäyttävänsä linjan kello 21, vaikka hänen työaikansa päättyi lopetustyösopimuksen mukaan kello 23. Vuoromestari määräsi linjanhoitajan jatkamaan kello 23 saakka. Tällöin linjanhoitaja sanoi menevänsä lääkäriin kipeän sormensa kanssa, mikäli hän saa kirjallisen varoituksen tästä aikaisesta pysäytyksestä. Päivämestari keskusteli pääluottamusmiehen kanssa, jolloin molemmat osapuolet olivat sitä mieltä, että sopimuksen mukaan lopetustyöt tulee tehdä 8.4.2004 kello 22:n jälkeen ja aloitustyöt 13.4.2004 kello 14:ään mennessä. Työnantajan vaatimuksesta pääluottamusmies keskusteli linjanhoitajan kanssa asiasta. Myös vuoromestari toisti vielä linjanhoitajalle vaatimuksen töiden jatkamisesta. Tästä huolimatta linjanhoitaja pysäytti linjan kello 21.02. Pääsiäisen jälkeen tehdas oli tarkoitus käynnistää tiistaina 13.4.2004 kello 14. Päivämestari keskusteli ennen iltavuoron alkua pääluottamusmiehen kanssa ja vaati aloitustöistä huolehtimista. Siitä huolimatta osaston luottamusmies, huokolevylinjan linjanhoitaja ja lajittelija laiminlöivät saapua aloitustöihin. Myös kovalevylinjalla linjanhoitaja ja aloitusapulainen laiminlöivät aloitustyöt.

Aloitus- ja lopetustyöt oli hoidettu aikaisemmin moitteettomasti. Työstä kieltäytymisten seurauksena kovalevylinja seisoi yhteensä kaksi tuntia ja katemenetykset olivat noin 4.300 euroa.

Pääluottamusmies ilmoitti 4.6.2004 tehtaanjohtajalle työntekijöiden ryhtyvän lakkoon 7.6.2004 kello 14. Lakon kestoksi ilmoitettiin kaksi vuorokautta. Päätös oli tehty pääluottamusmiehen mukaan samalla viikolla pidetyssä työmaakokouksessa. Syyksi ilmoitettiin irtisanomiset jalostamossa, lomautukset, työnantajan joustamattomuus lomautusten kierrossa, epäselvyydet kesälomarahojen maksussa, 12.5.2004 pidetyn kehityspalaverin aiheen muuttuminen ilmoitetusta sekä se, että kehityspalaverilla, johon kaikki henkilöstöryhmät osallistuivat, oli korvattu yt-neuvottelukäytäntöä. Työntekijät olivat lakossa ilmoittamansa ajan. Lakkoon osallistui 88 työntekijää 93:sta eli kaikki muut paitsi pääluottamusmies, jalostusosaston luottamusmies, perustuotannon luottamusmies, kunnossapidon luottamusmies ja ammattiosaston puheenjohtaja. Välittömät katemenetykset olivat 60 000 euroa. Lisäksi yrityksen toimitus- ja palvelukyky heikentyi.

Työtaistelut kohdistuivat työehtosopimuksen 5 §:n 1 kohtaan, jonka mukaan työnantajalla on oikeus ottaa toimeen ja erottaa työntekijä sekä määrätä työn johtamisesta, työehtosopimuksen 5 §:n 4 kohtaan, jossa määrätään työnantajan lomautusoikeudesta, ja työehtosopimuksen osana noudatettavan TT-SAK:n yleissopimuksen 2 lukuun, joka sisältää määräykset yhteistoiminnan toteuttamisesta.

Ammattiosasto oli vastuussa ylityökiellosta. Se, että ammattiosasto oli työtaistelun takana ilmeni muun muassa siitä, että kaikki linjanhoitajan tehtävän hallitsevat kieltäytyivät yhtäaikaisesti ylitöistä. Kieltäytyneistä yksi oli osaston luottamusmies. Pääluottamusmiestä oli kehotettu 2.4.2004 kahteen kertaan huolehtimaan siitä, että työntekijät eivät kieltäydy ylityöstä, mutta hän ei ollut pyrkinyt säilyttämään työrauhaa.

Ammattiosasto oli vastuussa myös työtaisteluista 8. ja 13.4.2004. Työstä kieltäytymiseen oli osallistunut useita kahdella eri linjalla työskenteleviä työntekijöitä. Yksi työtaisteluun osallistuneista oli luottamusmies. Pääluottamusmiehelle oli sekä 8. että 13.4.2004 ilmoitettu uhkaavasta tilanteesta, mutta hän ei ollut ryhtynyt sellaisiin toimenpiteisiin, että työrauha olisi säilynyt.

Ammattiosasto oli järjestänyt myös 7. - 9.6.2004 toteutetun lakon. Lakosta työnantajalle oli ilmoittanut pääluottamusmies. Ammattiosaston vahvaa vaikutusvaltaa tilanteessa osoitti myös se, että lakkoon olivat osallistuneet kaikki muut työntekijät paitsi ammattiosaston toimihenkilöt.

Puu- ja erityisalojen liitto oli saanut 4.6.2004 tiedon tulevasta työtaistelusta, mutta ei ollut ryhtynyt riittäviin toimenpiteisiin työtaistelun estämiseksi. Lakon alettua liitto ei ollut tehnyt mitään työtaistelun lopettamiseksi.

VASTAUS

Vastaus kannevaatimuksiin

Puu- ja erityisalojen liitto on vastauksessaan, johon Pihlavan Puutyöväen ammattiosasto on osaltaan yhtynyt, kiistänyt kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä.

Kanteen kiistämisen perusteet

Työpaikalla ei ole ollut kanteessa väitettyä ylityökieltoa, joten tähän perustetut vaatimukset ovat perusteettomia.

Yhtiön Pihlavan tehtaalla oli jo vuosikausia ollut käytäntönä se, että jos lomautusuhka oli päällä, oli aloittamis- ja lopettamistöistä luovuttu. Työnantaja ei ollut tähän aikaisemmin puuttunut. Kun tilanne oli normalisoitunut, oli aloittamis- ja lopettamistyöt aloitettu normaaliin tapaan.

Työt oli 8.4.2004 lopetettu kovalevylinjalla kello 22 eli normaaliin aikaan. Kyseisenä päivänä pääluottamusmies oli ollut vapaapäivällä.

Huokolevylinjalla oli 13.4.2004 ollut kahdeksan tunnin huolto. Tämä tarkoitti sitä, että tällaisina huoltopäivinä ei yleensä ollut tehty aloittamistöitä. Tehtaanjohtaja oli käynyt huokolevylinjalla 13.4.2004 kello 14.15. Hän oli ihmetellyt, miksi linja ei käynyt. Linjanhoitaja oli ilmoittanut tehtaanjohtajalle, että hän ei ollut saanut minkäänlaista työmääräystä, jollaista aina edellytettiin, ennen kuin työt aloitetaan.

Mielenilmaisussa 7. - 9.6.2004 oli kyseessä ollut noin 10 päivän lomautustarve ja lomautus oli suunniteltu toteutuvaksi kahden viikon pätkissä. Lomautus ei kuitenkaan toteutunut, niin kuin työnantaja oli työntekijöille ilmoittanut, vaan osa työntekijöistä joutui olemaan pakkolomalla kuukausia ja osa ei ollut pakkolomalla ollenkaan. Yhtiön Pihlavan tehtaalla oli ollut jo vuosikausia käytäntönä, että lomautukset toteutetaan tasaisesti lomautettujen kesken. Näin ei tässä tapauksessa ollut menetelty.

Työnantaja ei ollut suostunut koko kevään 2004 aikana neuvottelemaan mistään asioista työntekijöiden kanssa. Tämä sekava tilanne oli hiertänyt työntekijöiden mieliä jalostamossa. Lomautustakaan ei ollut toteutettu niin kuin oli sovittu. Oli huomattava, että lomalle lähteville ei maksettu lomarahoja ajallaan. Irtisanomiset oli toteutettu huonosti, lopputilirahoja ei ollut maksettu ajallaan ja työtodistukset olivat viivästyneet. Tämän vuoksi työntekijöiden kärsivällisyys alkoi olla lopussa. Tämän seurauksena syntyi oma-aloitteinen mielenilmaisu, joka alkoi 7.6. ja päättyi 9.6.2004.

Mielenilmaisu oli kohdistunut työehtosopimuksen 5 §:n 1 kohtaan, jonka mukaan työnantajalla oli oikeus ottaa toimeen ja erottaa työntekijä sekä määrätä työn johtamisesta. Sen sijaan se ei ollut kohdistunut muihin kanteessa mainittuihin sopimusmääräyksiin.

Mielenilmaisu johtui työnantajan sopimusrikkomuksista. Se oli yhden osastoon kuuluvan työhuonekunnan ja osaston jäsenten oma-aloitteista toimintaa. Ammattiosaston jäsenet koostuivat monen eri yrityksen palveluksessa olevista työntekijöistä. Mahdollista hyvityssakkoa arvioitaessa tuli ottaa huomioon myös työnantajan toimenpiteet asiassa. Oikeudenkäyntikuluja asiassa ei kantajalle ollut aiheutunut.

Puu- ja erityisalojen liitto oli ryhtynyt välittömästi toimenpiteisiin saadessaan 4.6.2004 tiedon Metsäteollisuus ry:stä mahdollisesta mielenilmaisusta. Työntekijäliitto oli lähettänyt kirjeen pääluottamusmiehelle ja ammattiosaston puheenjohtajalle sekä kehottanut pääluottamusmiestä ja ammattiosastoa viivyttelemättä huolehtimaan siitä, että työrauha säilyisi. Samana päivänä liiton Uudenmaan aluetoimitsija soitti pääluottamusmiehelle noin kello 14.45 ja kertoi sanktiot mahdollisesta mielenilmaisusta. Tämän jälkeen aluetoimitsija oli yhteydessä vielä ammattiosaston puheenjohtajaan noin kello 15 ja jälleen kertoi sanktioista, jos mahdollinen mielenilmaisu alkaisi. Molemmissa puheluissa aluetoimitsija oli kehottanut säilyttämään työrauhan työpaikoilla. Työntekijäliiton työehtosihteeri sai 8.6.2004 yhteyden pääluottamusmieheen ja ammattiosaston puheenjohtajaan ja kehotti heitä palauttamaan työpaikalle työrauhan. Työehtosihteeri oli edellä mainittuihin henkilöihin yhteydessä samaisena päivänä useampaan otteeseen. Työntekijäliitto on siten tehnyt kaiken voitavansa työrauhan turvaamiseksi ja palauttamiseksi.

Ammattiosastossa on noin 174 työssä käyvää jäsentä.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Työtaistelutoimenpiteiden tausta ja asiassa esitetty selvitys

Suomen Kuitulevy Oy:n Pihlavan tehtaan yt-neuvottelukunnan kokouksessa 16.3.2004 ja 29.3.2004 työnantaja on kanteessa kerrotuin tavoin ilmoittanut odotettavissa olevista lomautuksista jalostusosastoilla ja perustuotannon kovalevylinjalla.

Lomautusuhan vaikutuksista tehtaalla ja toteutetuista tai väitetyistä työtaistelutoimenpiteistä on työtuomioistuimessa kuultu työnantajapuolelta tehtaanjohtaja A:ta ja tuotantopäällikkö B:tä sekä työntekijäpuolelta silloista pääluottamusmiestä C:tä, silloista työsuojeluvaltuutettua D:tä sekä Puu- ja erityisalojen liiton työehtosihteeriä E:tä.

Työtaistelutoimenpiteet

Ylityökielto 2.4.2004

Huokolevylinjan linjanhoitajan tehtävät hallinneet viisi työntekijää ovat kukin erikseen kieltäytyneet tekemästä sairastuneen linjanhoitajan sijaisena ylityönä 2.4.2004 kello 14 alkanutta iltavuoroa. Tämän seurauksena huokolevylinja on poikkeuksellisesti jouduttu pysäyttämään 8,5 tunniksi ajaksi.

Käydyillä yhteistoimintaneuvotteluilla ja ilmoitetuilla lomautusuhilla on voinut olla vaikutusta ainakin joidenkin työntekijöiden halukkuuteen tehdä ylityötä. Työtuomioistuimelle esitetyn ylityötilaston mukaan työpaikalla on kuitenkin ainakin jonkin verran tehty ylitöitä myös palkkakaudella 22.3. - 4.4.2004. Vaikka huokolevylinjan käynti on muissa kuin työtaisteluun liittyneissä tilanteissa pystytty esitetyn selvityksen mukaan aiemmin turvaamaan ja se seikka, että kaikki kysymykseen tulevat työntekijät ovat olleet haluttomia ylitöihin on siten ollut poikkeuksellista, näyttämättä on kuitenkin jäänyt, että työntekijät olisivat yhteisellä päätöksellä ja työnantajaa painostaakseen kieltäytyneet ylitöistä 2.4.2004.

Kieltäytyminen aloitus- ja lopetustöistä 8. ja 13.4.2004

Työntekijät ovat kieltäytyneet tekemästä lopetustöitä 8.4.2004 ja aloitustöitä 13.4.2004 tehtaalla aloitus- ja lopetustöistä tehdyn sopimuksen mukaisesti. Näyttämättä on jäänyt, että tehtaalla olisi syntynyt yhteisesti hyväksytty käytäntö siitä, että aloitus- ja lopetustöitä ei tehdä silloin, kun tehtaalla on voimassa lomautusuhka. Tällaista käytäntöä työntekijät ovat esitetyn selvityksen mukaan pyrkineet ainakin joskus synnyttämään, mutta työnantaja ei sellaista ole hyväksynyt. Tässä tapauksessa työnantajan edustaja oli jo 7.4.2004 saatuaan tietään työntekijöiden mahdollisesti kieltäytyvän lopetustöistä nimenomaisesti vaatinut pääluottamusmieheltä sopimuksen noudattamista. Vastaavasti päivämestari oli 13.4.2004 ennen vuoron alkua vaatinut pääluottamusmiestä huolehtimaan aloitustöistä

Asiassa on esitetty jossakin määrin ristiriitaista selvitystä siitä, tarvitaanko aloitustöiden tekemiseen erityinen työmääräys. Aloitustyöt on tehty yleensä myös huoltokatkosten aikana, mutta niiden tekeminen on todistajien mukaan voinut edellyttää myös erityisen työmääräyksen antamista. Todistaja B:n kertoman mukaan tämä ei kuitenkaan ole ollut yleisenä käytäntönä. Linjalla ajettava levylaatu on yleensä tiedossa ja toisaalta tämä tieto ei ole edes välttämätön aloitustöiden tekemisen kannalta. Työtuomioistuin toteaa, että tässä tapauksessa pääluottamusmieheltä on nimenomaisesti edellytetty aloitustöiden tekemistä, joten työntekijöille ei ole voinut olla epäselvää, että aloitustyöt on huokolevylinjan huoltokatkoksesta huolimatta tullut tehdä sopimuksen mukaisesti. Näistä töistä kieltäytyminen on tosiasiassa johtunut vastauksenkin mukaan siitä, että tehtaalla on ollut uhka työntekijöiden lomautuksista. Työntekijöillä ei ole ollut tällä perusteella tai muutoinkaan oikeutta kieltäytyä näistä töistä.

Edellä esitetyillä perusteilla työtuomioistuin katsoo, että työntekijöillä ei ole ollut hyväksyttävää syytä kieltäytyä aloitus- ja lopetustöiden tekemisestä paikallisen sopimuksen mukaisesti. Näistä töistä kieltäytyminen lomautusuhkaan vedoten on rikkonut työrauhavelvollisuutta.

Lakko 7. - 9.6.2004

Tehtaan 88 työntekijää on ollut kanteessa kerrotuin tavoin lakossa 7. - 9.6.2004.

Työtaistelutoimenpiteiden kohdistuminen työehtosopimukseen

Kieltäytyminen tekemästä aloitus- ja lopetustöitä paikallisen sopimuksen mukaisesti on ollut vastalause työnantajan suunnittelemille lomautuksille. Myös lakon syyksi on ilmoitettu lomautukset ja niiden lisäksi on viitattu eräisiin muihin seikkoihin kuten työnantajan joustamattomuuteen lomautusten toteuttamisessa ja epäselvyyksiin lomarahojen maksussa.

Työehtosopimuksen 5 §:n 1 kohdan mukaan työnantajalla on oikeus ottaa ja erottaa työntekijä ja määrätä työn johtamisesta. Saman pykälän 4 kohdassa on määräykset lomauttamisesta. Työtaistelutoimenpiteet ovat kohdistuneet ainakin näihin työehtosopimuksen määräyksiin.

Ammattiosaston ja työntekijäliiton vastuu

Pääluottamusmies ei ole ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, että työntekijät tekevät aloitus- ja lopetustyöt sopimuksen mukaisesti. Lisäksi yksi luottamusmies on osallistunut työtaisteluun 13.4.2004. Lakkoon ryhtymisestä työntekijät ovat päättäneet ammattiosaston silloisen pääluottamusmiehen koolle kutsumassa ja hänen puheenjohdollaan käydyssä työmaakokouksessa. Ammattiosasto, joka vastaa edustajiensa työrauhavelvoitteen vastaisesta toiminnasta, on rikkonut työrauhavelvollisuutensa.

Puu- ja erityisalojen liitto on saatuaan 4.6.2004 tiedon suunnitellusta lakosta lähettänyt ammattiosaston puheenjohtajalle ja pääluottamusmiehelle kirjeen, jossa on edellytetty ammattiosaston ryhtyvän toimenpiteisiin työrauhan säilymiseksi. Lakon kuitenkin alettua 7.6. kello 14 liiton työehtosihteeri on 8.6. ollut puhelimitse yhteydessä pääluottamusmieheen ja ammattiosaston puheenjohtajaan ja kehottanut palauttamaan työrauhan. Liiton toimenpiteistä huolimatta lakko jatkui etukäteen ilmoitetun ajan.

Ottaen huomioon, että liitto on saanut tietää lakosta useita päiviä ennen sen ilmoitettua alkamisaikaa ja myös sen, että työtaistelutoimenpiteitä on ollut kolmena päivänä yhteensä kaksi vuorokautta, Puu- ja erityisalojen liiton ilmoitettuja toimenpiteitä ei voida pitää riittävinä sille työehtosopimuslain mukaan kuuluvan valvontavelvollisuuden täyttämiseksi.

Oikeudenkäyntikulut

Pihlavan Puutyöväen ammattiosasto sekä Puu- ja erityisalojen liitto ovat jutun hävitessään työtuomioistuimesta annetun lain 33a §:n nojalla velvolliset korvaamaan Metsäteollisuus ry:n oikeudenkäyntikulut. Korvausvaatimuksen määrä 1 368 euroa on riidaton.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin tuomitsee työehtosopimuslain 8, 9 ja 10 §:n nojalla Pihlavan Puutyöväen ammattiosaston ja Puu- ja erityisalojen liiton maksamaan hyvityssakkoa Metsäteollisuus ry:lle, ammattiosaston työrauhavelvollisuuden rikkomisesta 3 000 euroa, ja Puu- ja erityisalojen liiton valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä 2 500 euroa.

Puu- ja erityisalojen liitto ja Pihlavan Puutyöväen ammattiosasto velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan Metsäteollisuus ry:n oikeudenkäyntikulut 1 368 eurolla, jolle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Jalanko, H. Rautiainen, Niskanen, Sulkunen ja Vertanen jäseninä. Sihteeri on ollut Salonen.

Tuomio on yksimielinen.

Till början av sidan