26.3.2002

Vaatimukset

Rakennusliitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksen 23 §:n oikeaksi tulkinnaksi seuraavaa:

Työntekijällä, joka työskentelee varsinaisella (kiinteällä) työpaikalla on oikeus työehtosopimuksen A. 2. kohdan mukaiseen ateriakorvaukseen, mikäli hän matkustaa tältä kiinteältä työpaikalta yli 40 kilometrin päähän työskentelemään, eikä hänellä ole tässä työskentelykohteessa mahdollisuutta varsinaiseen työnantajan järjestämään työpaikkaruokailuun.

Perusteet

Maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksen matkakustannusten korvaamista koskevat määräykset on uusittu 26.1.2000 allekirjoitetulla työehtosopimuksella. 21.12.2000 allekirjoitetussa työehtosopimuksessa matkakustannusten korvaamista koskevat määräykset ovat muutoin samansisältöiset, mutta korvausten markkamääriä on korotettu.

Työehtosopimuksen matkakorvausmääräyksien uudistamisesta neuvoteltaessa Rakennusliiton neuvottelijat olivat koko ajan olleet siinä käsityksessä, että varsinaisella (kiinteällä) työpaikalla työskenteleville työntekijöille syntyy oikeus ateriakorvaukseen työehtosopimuksen 23 §:n A. 2. kohdan mukaisesti siten kuin asia on työehtosopimukseen kirjoitettu. Työnantajaliitto ei kuitenkaan ole hyväksynyt tätä sanamuodon mukaista tulkintaa, vaan se on katsonut, että varsinaisella työpaikalla työskenteleville työntekijöille ei kuulu lainkaan ateriakorvausta.

Matkakustannusten korvaamista koskevien määräysten uudistamisen yhteydessä määräykset pyrittiin saamaan sellaisiksi, että verottomia kustannusten korvauksia voitaisiin maksaa verolainsäädännön edellyttämällä tavalla. Tässä yhteydessä sopimukseen otettiin määräykset myös ateriakorvauksesta. Sopimuksesta oli neuvoteltu pitkään ja osapuolten välillä neuvottelutulokseen oli päästy 18.8.1997. Tässä neuvottelutuloksessa on mainittu selkeästi, että varsinaisella (kiinteällä) työpaikalla työskentelevälle työntekijälle tulee maksaa ateriakorvaus, mikäli työntekijä matkustaa työmaalle eikä työntekijällä ole tilaisuutta työnantajan järjestämään työpaikkaruokailuun erityisellä työpaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä.

Työnantajaliiton hallitus oli kieltäytynyt hyväksymästä neuvottelutulosta siitä syystä, että työnantaja olisi joutunut maksamaan ateriakorvauksen ilman kilometrirajoitusta. Tämän vuoksi neuvottelut jouduttiin käynnistämään uudelleen kesällä 1999. Uudet työehtosopimusmääräykset hyväksyttiin neuvotteluissa vanhan neuvottelutuloksen pohjalta tietyin täsmennyksin.

Neuvotteluissa kaikki asiakirjat laadittiin työnantajaliiton toimesta. Jälkeenpäin on havaittu, että vuoden 1999 kesällä uudelleen käynnistetyissä neuvotteluissa on työnantajapuolen esitysluonnoksista pyyhitty pois ateriakorvaus varsinaisella työpaikalla työskentelevien kohdalta. Jatkoneuvotteluissa tätä kysymystä ei ole käsitelty lainkaan, eivätkä Rakennusliiton neuvottelijat missään vaiheessa ymmärtäneet, että aikaisempaa vuoden 1997 neuvottelutilannetta olisi tältä osin tarkoitettu muuttaa. Rakennusliiton neuvottelijoiden käsityksen mukaan aikaisemmin ongelmallinen oli ollut ainoastaan kilometriraja, joka ateriakorvauksen edellytykseksi kesällä 1999 sovittiinkin.

Itse työehtosopimukseen määräykset on kirjattu siten, että Rakennusliiton neuvottelijat saattoivat perustellusti uskoa, että varsinaisen (kiinteän) työpaikan työntekijöiden oikeus ateriakorvaukseen oli sovittu vuonna 1997 päättyneiden neuvottelujen tarkoituksen mukaisesti. Tulkintojen erilaisuus ilmeni vasta sitten, kun työnantajaliitto sopimuksen solmimisen jälkeen ilmoitti oman tulkintansa asiasta.

Asiasta oli neuvoteltu työmaatasolla, aluetasolla ja liittotasolla, mutta näissä neuvotteluissa osapuolet eivät olleet päässeet yksimielisyyteen.

Vastaus kannevaatimuksiin

Suomen Maarakentajien Keskusliitto on kiistänyt kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä.

Suomen Maarakentajien Keskusliitto on lisäksi vaatinut Rakennusliiton velvoittamista korvaamaan Suomen Maarakentajien Keskusliiton oikeudenkäyntikulut laillisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua työtuomioistuimen tuomion antopäivästä lukien.

Kanteen kiistämisen perusteet

Asiaa koskeneet työehtosopimusneuvottelut

Ennen kuin maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksen matkakustannusten korvaamista koskevat määräykset uusittiin 26.1.2000 allekirjoitetulla työehtosopimuksella, oli matkakorvausmääräysten ongelmana se, että kaikilta osin kysymys ei ollut verovapaista matkakustannusten korvauksista, vaan osasta korvauksia jouduttiin maksamaan veroa. Tästä syystä työehtosopimukseen osalliset olivat asettaneet vuonna 1996 työryhmän laatimaan uusia määräyksiä. Uudistamistyössä yhtenä lähtökohtana oli myös se, että uudistus toteutetaan siten, että kummallekaan sopijaosapuolelle ei aiheudu taloudellisia menetyksiä.

Työryhmässä oli saavutettu 18.8.1997 neuvottelutulos, jota Suomen Maanrakentajien Keskusliitto ei kuitenkaan ollut hyväksynyt. Kyseisen neuvottelutulos sisälsi esityksen, jonka mukaan ateriakorvausta maksetaan työntekijöille, jotka kuuluvat ryhmään A. eli työntekijöille, joilla ei ole varsinaista kiinteän työpaikkaa ja jotka työskentelevät pysyvästi työmailla. Lisäksi neuvottelutulos sisälsi esityksen myös siitä, että työntekijöille, jotka kuuluvat ryhmään B., ateriakorvaus maksetaan, kun työntekijä työhön kuuluvien tehtävien suorittamiseksi tekee tilapäisen matkan varsinaisen (kiinteän) työpaikan ulkopuolelle. Ryhmän B. työntekijöille esitettiin maksettavaksi ateriakorvausta, mikäli työmatkasta ei suoriteta päivärahaa ja työntekijä matkustaa päivittäin työmaalle. Työmatkalle, josta ateriakorvaus tulisi maksettavaksi, ei ollut sovittu kilometrirajaa.

Edellä mainittua neuvottelutulosta oli käsitelty Suomen Maanrakentajien Keskusliiton työmarkkinavaliokunnassa ja hallituksessa. Ratkaisua oli pidetty kuitenkin niin sanotuille paikallisyrityksille liian kalliina siltä osin, kuin ratkaisussa oli laajennettu ateriakorvauksen maksua enintään 50 kilometrin matkoille. Työnantajaliitto oli tämän jälkeen katsonut, että osapuolten neuvottelussa asettama tavoite, jonka mukana kummallekaan osapuolelle ei aiheudu taloudellisia menetyksiä, ei neuvottelutuloksessa toteutunut. Suomen Maanrakentajien Keskusliitto ei tämän vuoksi ollut hyväksynyt neuvottelutulosta.

Neuvotteluissa oli pidetty parin vuoden tauko ja kesällä 1999 neuvottelut oli käynnistetty uudestaan. Suomen Maarakentajien Keskusliiton laatimista esillä olleista neuvotteluesityksistä voitiin selkeästi todeta, että työehtosopimuksen 23 §:n kohdasta B. (Matkat varsinaiselta työpaikalta) on ateriakorvausta koskeva kohta kokonaan poistettu eikä ateriakorvauksesta ollut mitään mainintaa. Tämä tarkoitti selkeästi sitä, että tällaisessa tapauksessa työntekijöille ei tule maksettavaksi ateriakorvausta. Ateriakorvauksen poistaminen verrattuna vuoden 1997 neuvottelutulokseen on johdonmukaista Suomen Maarakentajien Keskusliiton hallinnon päätösten jälkeen. Rakennusliiton neuvottelijat ovat vuonna 1999 olleet tietoisia syystä, minkä vuoksi työnantajaliitto ei ollut hyväksynyt vuonna 1997 esillä ollutta esitystä.

Ateriakorvauksen poistamista työehtosopimuksen 23 §:n B. kohdassa tarkoitetuilta työntekijöiltä voidaan perustella myös sillä, että jo aikaisemman työehtosopimuksen mukaisesti työntekijälle maksettiin päivärahaa, mikäli hän matkusti paikkaan, jonka etäisyys hänen kotikuntansa asunnostaan oli vähintään 50 kilometriä ja työkomennus matka-aikoineen kesti yli 10 tuntia. Tähän ei tullut muuta muutosta kuin se, että päivärahan markkamäärää korotettiin silloisesta 139 markasta 154 markkaan, kun siirryttiin verohallituksen päätöksen mukaisiin päivärahan enimmäismääriin. Päivärahan markkamäärää siis nostettiin 15 markalla, vaikka mitään menetystä ei tullut. Päivärahaa korotettiin siitä huolimatta, että aikaisemmin oli sovittu siitä, että kummallekaan osapuolelle ei aiheudu taloudellisia menetyksiä.

Mitään perustetta ateriakorvauksen suorittamisella ei ollut, koska vanhan työehtosopimuksen mukaan työntekijälle maksettiin päivittäisten matkakustannusten korvausta ja niin oli sovittu uudessakin työehtosopimuksessa maksettavaksi. Päivittäisten matkakustannusten korvausta koskeva taulukko ainoastaan hieman tihentyi ja markkamäärät nousivat vanhaan sopimukseen verrattuna. Muutos on ollut selkeästi nähtävissä Suomen Maarakentajien Keskusliiton tekemissä esityksissä ja toisaalta tämä on tuotu neuvotteluissa esille myös Rakennusliiton neuvottelijoille.

Vuonna 1999 neuvottelujen varsinaisena kohteena olivat työehtosopimuksen 23 §:n A. kohdassa tarkoitetut työntekijät. Heidän kohdalla päivärahan maksuedellytyksiin tuli verotussyistä muutos siinä, että päivärahaa jatkossa maksettaisiin ainoastaan yövyttäessä. Koska päiväraha matkoilta, joilla ei yövytty, poistui niissä tapauksissa, joissa matka olisi ollut yli 50 kilometriä ja kestänyt yli 10 tuntia, päivittäisten matkakulukorvausten taulukkoa muutettiin sekä matkan pituuden että markkamäärien osalta osittain kompensoimaan päivärahan poistumisen aiheuttamaa taloudellista menetystä. Lisäksi Suomen Maarakentajien Keskusliitto esitti ateriakorvauksen maksamista, mikäli matkan pituus oli yli 50 kilometriä. Neuvotteluissa päädyttiin sittemmin kompromissiin, jossa vielä tarkistettiin päivittäisten matkakulukorvausten taulukkoa ja ateriakorvauksen kilometrirajaksi sovittiin 40 kilometriä.

Edellä mainitussa vaiheessa osapuolilla ei ollut kiistaa siitä, mitä asiasta oli sovittu. Erimielisyys oli tullut esille vasta maaliskuussa 2000, jolloin Rakennusliitto oli alkanut vaatia ateriakorvauksen maksamista myös työehtosopimuksen 23 §:n B. kohdassa tarkoitetuille työntekijöille. Suomen Maarakentajien Keskusliiton neuvottelijat ovat toimineet johdonmukaisesti liiton hallituksen ja työmarkkinavaliokunnan ohjeiden mukaisesti eikä työnantajaliiton edustajien taholta ole enää esitetty ateriakorvauksen maksamista B. kohdassa tarkoitetuille työntekijöille. Tämä toiminta on myös ollut liittojen sopiman mukainen siinä, että muutoksista ei tule aiheutua lisäkustannuksia.

Työnantajaliiton tulkinnan perusteet

Työehtosopimuksen tekstistä käy ilmi, että työehtosopimuksen 23 §:n B. kohdassa ei ole mainittu ateriakorvausta. Sen sijaan A. kohdassa on erikseen mainittu myös ateriakorvauksen maksaminen.

Työehtosopimuksen 23 §:n B. kohdassa on Päivittäiset matkakustannusten korvaukset -otsikon alla todettu, että silloin kun työntekijä tekee tilapäisen matkan varsinaisen (kiinteän) työpaikan ulkopuolelle eikä hänellä ole oikeutta päivärahaan, noudatetaan kohdan A. 2. päivittäisten matkakustannusten korvausten määräyksiä. Edellä mainittu otsikko sekä määräyksen viittaus tarkoittavat päivittäisten matkakustannusten korvauksia eli viittaus koskee ainoastaan päivittäisten matkakustannusten korvausten kilometritaulukkoa ja siinä mainittuja markkamääriä mutta ei ateriakorvausta.

Työehtosopimuksessa mainitaan 23 §:n B. kohdan mukaisiksi korvauksiksi alaotsikoiden mukaan ainoastaan "päiväraha, majoitus ja päivittäisten matkakustannusten korvaukset". Alaotsikkoa ateriakorvaus ei B. kohdassa mainita toisin kuin A. kohdassa. Jos ateriakorvausta olisi tarkoitettu maksettavaksi myös B. kohdassa tarkoitetuille työntekijöille, olisi mainittuun kohtaan otettu tätä koskeva oma alaotsikko. Tältä osin työehtosopimuksen päivittäisten matkakustannusten korvausta koskeva B. kohta on aivan sama kuin neuvottelutuloksessa 18.8.1997. Neuvottelutulokseen verrattuna ero on se, että uudesta työehtosopimuksesta ateriakorvaus on poistettu.

Se, että ateriakorvausta ei makseta B. kohdassa tarkoitetuille työntekijöille, perustuu siihen, että ateriakorvaus tuli A. kohdassa tarkoitetuille työntekijöille menetetyn päivärahan sijaan, kun taas B. kohdassa tarkoitettujen työntekijöiden oikeus päivärahaan säilyi ja sen markkamäärä nousi 15 markalla. Tällöin minkäänlaista kompensaation tarvetta ei ollut etenkin kun otetaan huomioon, että korvaussäännöstöä oli sovittu muutettavaksi siten, että siitä ei aiheudu lisäkustannuksia.

Perustelut

Tausta ja erimielisyys

Rakennusliiton ja Suomen Maarakentajien Keskusliiton välillä 26.1.2000 allekirjoitetulla työehtosopimuksella on sovittu matkatyötä ja kustannusten korvauksia koskevista uusista määräyksistä. Työehtosopimuksen 23 §:n A. kohta sisältää määräykset, joita sovelletaan työntekijöihin, joilla ei ole varsinaista (kiinteää) työpaikkaa ja jotka työskentelevät pysyvästi työmailla. Pykälän A. 1. kohdassa otsikon Yöpymistä edellyttävät matkat alla on eri kappaleissa määräykset päivärahasta, majoituksesta ja matkakustannusten korvaamisesta, minkä lisäksi 2. kohdassa otsikon Päivittäiset matkat alla on sovittu erikseen otsikoiduissa kappaleissa päivittäisten matkakustannusten korvauksista sekä ateriakorvauksesta. Saman pykälän B. kohdassa, jonka määräyksiä noudatetaan varsinaisella (kiinteällä) työpaikalla työskenteleviin työntekijöihin, on erikseen otsikoiduissa kappaleissa määräykset päivärahasta, majoituksesta ja päivittäisten matkakustannusten korvauksista. Päivittäisten matkakustannusten korvauksia koskevassa määräyksessä on todettu, että silloin kun työntekijä tekee tilapäisen matkan varsinaisen (kiinteän) työpaikan ulkopuolelle eikä hänellä ole oikeutta päivärahaan, noudatetaan kohdan A. 2. päivittäisten matkakustannusten korvauksia koskevia määräyksiä.

Tulkintaerimielisyydessä on kysymys siitä, onko edellä mainitulla työehtosopimuksen 23 §:n B. kohdan päivittäisten matkakustannusten korvauksia koskevalla määräyksellä tarkoitettu, että kiinteällä työpaikalla työskentelevällä työntekijällä on oikeus myös 23 §:n A. 2. kohdassa tarkoitettuun ateriakorvaukseen.

Sopimusmääräysten uudistaminen

Työehtosopimukseen osallisten välillä oli vuosina 1996 - 1997 neuvoteltu matkatyötä ja kustannusten korvauksia koskevien sopimusmääräysten uudistamisesta. Tavoitteena on ollut saada määräykset sellaisiksi, että verotuksen kannalta korvauksia ei voitaisi pitää ennakonpidätyksen alaisena tulona. Liittojen välisessä työryhmässä oli 18.8.1997 päästy neuvottelutulokseen uusista työehtosopimuksen 23 §:n määräyksistä. Työryhmässä tuolloin hyväksytyssä esityksessä on 23 §:n A. kohdassa tarkoitettujen työntekijöiden osalta sovittu yöpymistä edellyttävien matkojen osalta erikseen omissa kappaleissaan päivärahasta, majoituksesta, matkakustannusten korvaamisesta ja päivittäisiä matkoja koskevan otsikon alla erikseen matkakustannusten korvauksista ja ateriakorvauksesta. Pykälän B. kohdassa tarkoitettujen kiinteällä työpaikalla työskentelevien työntekijöiden osalta on omien otsikoiden alle otettu erikseen määräykset päivärahasta, majoituksesta, päivittäisten matkakustannusten korvauksista ja ateriakorvauksesta.

Suomen Maarakentajien Keskusliiton hallitus oli kuitenkin hylännyt työryhmässä hyväksytyn neuvottelutuloksen, koska ratkaisua oli pidetty paikallisyrityksille liian kalliina muun muassa sen vuoksi, että neuvottelutuloksen perusteella työnantajalle olisi tullut velvollisuus ateriakorvauksen maksamiseen enintään 50 kilometrin päähän ulottuvilta työmatkoilta.

Neuvottelut matkatyötä ja kustannusten korvauksia koskevien määräysten uudistamiseksi oli käynnistetty uudelleen kesällä 1999. Elokuun 23. päivänä 1999 pidetyssä neuvottelutilaisuudessa neuvotteluedustajille oli jaettu Suomen Maarakentajien Keskusliitossa laadittu vuonna 1997 työryhmässä hyväksyttyyn neuvottelutulokseen pohjautuva esitys. Kiinteällä työpaikalla työskenteleviä työntekijöitä koskevista määräyksistä on kuitenkin tässä esityksessä jätetty pois ateriakorvausta koskeva määräys. Sen sijaan päivittäisten matkakustannusten korvausta koskeva määräys on ollut esityksessä samansisältöisenä kuin työryhmän vuonna 1997 hyväksymässä esityksessä. Työnantajapuolelta oli neuvottelujen kuluessa jätetty vielä kaksi muuta kirjallista esitystä, joissa kiinteällä työpaikalla työskenteleviin työntekijöihin sovellettavien määräysten kohdalla ei ole ollut ateriakorvausta koskevaa määräystä. Ateriakorvausta koskevista määräyksistä neuvoteltaessa keskustelujen kohteena on ollut Suomen Maarakentajien Keskusliiton tekemän esityksen A. kohtaan sisältynyt kilometrimäärä, joka neuvottelujen tuloksena oli muutettu ensimmäisessä esityksessä mainitusta 50 kilometristä 40 kilometriin.

Sopimukseen osallisten 26.1.2000 allekirjoittaman työehtosopimuksen 23 §:ään ei kiinteällä työpaikalla työskentelevien työntekijöiden kohdalla ole otettu nimenomaista määräystä ateriakorvauksesta.

Sopimusneuvotteluista esitetty selvitys

Työtuomioistuimelle on esitetty neuvotteluissa esillä olleet Suomen Maarakentajien Keskusliiton laatimat luonnokset matkatyötä ja kustannusten korvaamista koskeviksi uusiksi sopimusmääräyksiksi. Työryhmän 18.8.1997 hyväksymässä esityksessä on sekä A. että B. ryhmän työntekijöitä koskevissa määräyksissä ollut selkeästi omina kappaleinaan ja otsikoituna ateriakorvausta koskeva määräys. Sen sijaan 23.8.1999 ja sen jälkeen 30.12.1999 ja 5.1.2000 esillä olleissa Suomen Maanrakentajien Keskusliitossa laadituissa kirjallisissa esityksissä ei kiinteällä työpaikalla työskentelevien työntekijöiden kohdalla ole ollut enää ateriakorvausta koskevaa määräystä, vaan kysymyksessä oleva kappale on poistettu esitysten pohjana käytetystä työryhmän 18.8.1997 hyväksymästä esityksestä.

Työtuomioistuimessa on kuultu todistajina neuvotteluihin kummaltakin puolelta osallistuneita henkilöitä. Rakennusliiton puolelta työtuomioistuimessa on kuultu Rakennusliiton työehtosopimustoimitsijaa Matti Korhosta, liiton tuolloista lakimiestä Jari Kiviharjua ja pääluottamusmies Esko Rönkköä. Todistajien kertomuksista on käynyt ilmi, että vuonna 1999 käydyissä neuvotteluissa ei ollut erikseen keskusteltu kiinteällä työpaikalla työskentelevien työntekijöiden oikeudesta ateriakorvaukseen. Ateriakorvaus sinänsä on ollut uusi etuus ja neuvotteluissa on keskitytty siihen, mikä määritellään kilometrirajaksi, joka oikeuttaa ateriakorvaukseen. Työntekijäpuolella on neuvottelujen aikana lähdetty siitä, että vuoden 1997 neuvottelutuloksen mukaisesti ateriakorvaus tulee koskemaan molempia työntekijäryhmiä. Rönkön mukaan Rakennusliiton neuvottelijoiden omassa keskuudessa on ollut esillä, että esityksen B. kohtaan sisältyvää viittaus A. 2. kohdan päivittäisten matkakustannusten korvauksia koskevaan määräykseen pitää sisällään myös sen, että B. kohdan työntekijöihin sovelletaan A. kohdan ateriakorvausta koskevia määräyksiä. Rakennusliiton neuvotteluedustajat eivät kuitenkaan ole esittäneet tätä kantaansa sellaisessa yhteydessä, jossa työnantajapuolen neuvotteluedustajat olisivat olleet läsnä.

Kiviharjun mukaan Suomen Maarakentajien Keskusliiton elokuussa 1999 jättämä kirjallinen esitys oli käyty yhdessä läpi. Koska Suomen Maarakentajien Keskusliiton taholta ei tuossa yhteydessä ollut kuitenkaan nimenomaisesti todettu, että kiinteällä työpaikalla työskentelevien työntekijöiden kohdalta ateriakorvausta koskeva määräys on jätetty pois, oli tämä jäänyt huomaamatta Rakennusliiton neuvotteluedustajilta.

Suomen Maarakentajien Keskusliiton puolesta työtuomioistuimessa on kuultu työnantajaliiton neuvottelukuntaan kuuluneita liiton toimitusjohtajaa Osmo Mettästä, Suomen Maarakentajien Keskusliiton jäsenyrityksen palveluksessa ollutta Jukka Kleemolaa, ja liiton palveluksessa olevaa varatuomari Kimmo Laukkasta sekä liiton palveluksessa olevaa varatuomari Päivi Tiilikkaa, joka on toiminut sihteerinä vuonna 1999 käydyissä neuvottelutilaisuuksissa. Edellä mainittujen todistajien kertomuksista on käynyt ilmi, että vuonna 1997 päättyneiden neuvottelujen jälkeen Rakennusliitolle oli ilmoitettu neuvottelutuloksen hylkäämisen työnantajaliiton hallituksessa johtuneen siitä, että ateriakorvausta koskevien määräysten hyväksyminen olisi tullut työnantajaliiton jäsenyrityksille liian kalliiksi. Kun neuvottelut kesällä 1999 oli aloitettu uudestaan, on Suomen Maarakentajien Keskusliiton edustaja lyhyesti esitellyt liitossa laaditun 23.8.1999 päivätyn esityksen uusiksi työehtosopimusmääräyksiksi. Uudesta esityksestä ateriakorvausta koskeva määräys on poistettu kiinteässä työpaikassa työskentelevien työntekijöiden kohdalta, koska tätä uutta etua ei heidän kohdallaan ole pidetty aiheellisena johtuen siitä, että heillä on säilynyt oikeus päivärahaan entisin perustein. Sen sijaan A. kohdassa tarkoitettujen työntekijöiden oikeutta päivärahaan on rajoitettu aikaisemmasta. Tämä menetys oli katsottu aiheelliseksi korvata heille ateriakorvauksen muodossa. Koska uuteen esitykseen sisältyneet määräykset eivät olleet merkinneet muutosta kiinteällä työpaikalla työskentelevien työntekijöiden asemaan, on uudelleen käynnistetyissä neuvotteluissa keskitytty vain A. kohdassa tarkoitettuja työntekijöitä koskeviin määräyksiin. Näin ollen varsinaista keskustelua ei ole käyty kiinteällä työmaalla työskenteleviä työntekijöitä koskevista määräyksistä.

Arviointi ja johtopäätös

Työehtosopimukseen osallisten välisessä työryhmässä oli edellä todetuin tavoin 18.8.1997 hyväksytty neuvottelutulos, jonka mukaan sekä A. kohdassa että B. kohdassa tarkoitetuilla työntekijöillä olisi määräyksessä mainituin edellytyksin oikeus ateriakorvaukseen. Tätä esitystä Suomen Maarakentajien Keskusliiton hallitus ei ollut kuitenkaan hyväksynyt, koska mainitun uuden etuuden oli katsottu tulevan liian kalliiksi yksittäisille työnantajille. Tämä syy oli ilmoitettu myös Rakennusliiton edustajille. Kesällä 1999 uudelleen käynnistyneissä neuvotteluissa Rakennusliiton edustajille oli jaettu vuonna 1997 työryhmässä hyväksyttyyn esitykseen pohjautuva uusi esitys, josta kiinteällä työpaikalla työskentelevien työntekijöiden kohdalta ateriakorvausta koskeva määräys on jätetty pois. Sen sijaan esitykseen on edelleen sisältynyt päivittäisten matkakustannusten korvauksia koskeva kappale oman otsikkonsa alla samansisältöisenä kuin työryhmän 18.8.1997 hyväksymässä esityksessä. Tämän mukaan päivittäisten matkakustannusten korvausten osalta noudatetaan kohdan A. 2. päivittäisten matkakustannusten korvausten määräyksiä.

Siinä yhteydessä kun Suomen Maarakentajien Keskusliiton esitys oli elokuussa 1999 pidetyssä neuvottelutilaisuudessa jaettu osapuolille, on Suomen Maarakentajien Keskusliiton edustaja selvittänyt esityksen sisältöä. Tuolloin on ollut esillä myös kiinteällä työpaikalla työskentelevien työntekijöiden oikeus ateriakorvaukseen. Neuvotteluissa on kuitenkin keskitytty A. ryhmän työntekijöitä koskeviin määräyksiin, koska heidän päivärahaoikeuttaan oli aikaisemmasta rajoitettu. Sen sijaan B. ryhmän työntekijöitä koskevista määräyksistä ei ole erikseen keskusteltu.

Elokuussa 1999 jaetun neuvotteluesityksen jälkeen oli neuvottelujen kuluessa jaettu vielä kaksi uutta Suomen Maarakentajien Keskusliiton laatimaa kirjallista esitystä uusiksi määräyksiksi. Kumpaankaan näistä ei ole sisältynyt B. ryhmän työntekijöiden kohdalla määräystä ateriakorvauksesta. Sen sijaan viittaus kohdan A.2 päivittäisten matkakustannusten korvausten määräyksiin on ollut samansisältöisenä sekä neuvottelutuloksessa, uusissa esityksissä että lopullisessa sopimuksessa.

Työtuomioistuin ei pidä uskottavana, että Rakennusliiton edustajat eivät olisi havainneet ateriakorvausmääräyksen jättämistä pois sopimuksesta. Rönkön kertomasta päinvastoin ilmenee, että viittausmääräyksen sisältöä ja sen vaikutusta ateriakorvauksen maksuvelvollisuuteen oli nimenomaisesti käsitelty Rakennusliiton neuvottelijoiden kesken. Rakennusliitto on siten tietoisesti hyväksynyt sopimuksen tekstin, joka ei ole enää sisältänyt B ryhmään kuuluvien työntekijöiden kohdalla nimenomaista ateriakorvausmääräystä.

Määräysten sanamuoto ja syntyhistoria tukevat paremmin Suomen Maarakentajien Keskusliiton kuin Rakennusliiton tulkintaa. Sopimuksen B. kohdan viittausmääräyksellä ei vuoden 1997 neuvottelutuloksessa ole tarkoitettu viitata ateriakorvausmääräykseen, koska sopimusluonnoksessa viittausmääräyksen jälkeen on ollut oma nimenomainen ateriakorvausmääräys. Viittausmääräyksen sisällön muuttamisesta ei ole osapuolten kesken keskusteltu. Muutoinkaan B. kohdan sopimustekstin perusteella, jossa ainoa muutos Rakennusliiton aiemmin hyväksymään tekstiin verrattuna on ollut ateriakorvausmääräyksen poistaminen, Rakennusliiton neuvottelijoilla ei ole ollut perusteita olettaa tarkoituksena olleen, että ateriakorvausmääräyksen poistamisesta huolimatta kyseisen viittausmääräyksen kautta myös kiinteässä työpaikassa työskenteleville tulee oikeus ateriakorvaukseen. Jos Rakennusliiton neuvotteluedustajilla on kuitenkin sopimuksen hyväksyessään ollut tällainen käsitys, joka ei vallinneessa tilanteessa ole ollut muutoin työnantajapuolen havaittavissa, olisi heidän tullut ilmaista se työnantajapuolen neuvotteluedustajille.

Työehtosopimuksen sanamuodosta tai myöskään vuoden 1999 ja alkuvuoden 2000 aikana käydyistä työehtosopimusneuvotteluista esitetystä selvityksestä ei siten ole työtuomioistuimen mielestä saatavissa tukea sille Rakennusliiton kanteessa esittämälle tulkinnalle, että 26.1.2000 voimaan tulleella työehtosopimuksella olisi sovittu siitä, että myös kiinteällä työmaalla työskentelevillä työntekijöillä on oikeus työehtosopimuksen 23 §:n A. 2. kohdan mukaiseen ateriakorvaukseen.

Oikeudenkäyntikulut

Jutun hävitessään Rakennusliitto on työtuomioistuimesta annetun lain 33a §:n 1 momentin nojalla velvollinen korvaamaan Suomen Maarakentajien Keskusliiton oikeudenkäyntikulut. Kulujen määräksi on ilmoitettu 3 294 euroa, mitä Rakennusliitto ei ole riitauttanut.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään.

Rakennusliitto velvoitetaan korvaamaan Suomen Maarakentajien Keskusliiton oikeudenkäyntikulut 3 294 eurolla, jolle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Kröger, Virtanen, Kallio, Vertanen ja Palomäki jäseninä. Sihteeri on ollut Laurila.

Tuomio on yksimielinen.