15.10.1996

Vaatimukset

Puu- ja erityisalojen liitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että Finnforest Oy on irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevan yleissopimuksen 2 §:n vastaisesti purkanut A:n työsopimuksen ja että työnantajalla ei ole ollut oikeutta edes irtisanoa A:n työsopimusta.

Puu- ja erityisalojen liitto on vaatinut Finnforest Oy:n velvoittamista maksamaan A:lle saamatta jääneenä irtisanomisajan palkkana kahdelta kuukaudelta yhteensä 17 500,80 markkaa ja lomakorvauksena irtisanomisajalta 2 067,28 markkaa, molemmat määrät laillisine korkoineen 10.1.1996 lukien.

Puu- ja erityisalojen liitto on vielä vaatinut Finnforest Oy:n velvoittamista korvaamaan A:lle perusteettomasta työsopimuksen päättämisestä irtisanomissuojasopimuksen 13 §:n nojalla 20 kuukauden palkkaa vastaavat 197 977,80 markkaa laillisine korkoineen 10.1.1996 lukien.

Lisäksi Puu- ja erityisalojen liitto on vaatinut Finnforest Oy:n velvoittamista korvaamaan Puu- ja erityisalojen liiton oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen kuukauden kuluessa siitä päivästä lukien, kun kuukausi on kulunut tuomion antamisesta.

Perustelut

A oli ollut Finnforest Oy:n kertopuutehtaan palveluksessa 31.1.1994 - 10.1.1996. A oli aluksi työskennellyt kuormaajan kuljettajana ja sittemmin kaappasahaajana sekä myöhemmin pakkaajana.

Finnforest Oy:n Kerto-yksikön talouspäällikkö ja tuotantopäällikkö olivat 10.1.1996 purkaneet A:n työsopimuksen työsopimuslain 43 §:n 5 kohdan perusteella. A oli työsopimuksensa purkamisen jälkeen ollut yhteydessä pääluottamusmieheen ja esittänyt hänelle talouspäällikön allekirjoittaman työtodistuksen, jonka mukaan A:n työsuhde oli päätetty työsopimuslain 43 §:n 5 kohdan perusteella. Pääluottamusmies oli näyttänyt työtodistusta paikalle tulleelle tuotantopäällikölle ja tiedustellut, oliko tuotantopäällikkö ollut tietoinen A:n työsuhteen päättämisestä. Tuotantopäällikkö oli ilmoittanut puhuneensa asiasta talouspäällikön kanssa.

Pääluottamusmies oli tuotantopäällikön kanssa käymissään neuvotteluissa vielä samana päivänä pyrkinyt saamaan työnantajan peruuttamaan A:n työsopimuksen purkamisen. Pääluottamusmies oli pitänyt A:n työsuhteen purkamista törkeänä, minkä vuoksi hän oli uudelleen 16.1.1996 ottanut asian johdosta yhteyttä tuotantopäällikköön ja pyytänyt A:n työsuhteen palauttamista ja A:lle aiheutuneen vahingon korvaamista. Tähän tuotantopäällikkö ei ollut suostunut, vaan hän oli ilmoittanut, että hän kirjoittaa talouspäällikön kanssa työnantajan kannan erimielisyysmuistioon.

A oli toimittanut pääluottamusmiehelle A:ta hoitaneen fysiatrian erikoislääkärin kirjoittaman lausunnon, jossa oli selvitetty A:n sairauslomaa. Lääkäri oli kirjoittamassaan lausunnossa todennut muun muassa seuraavaa:

A on käynyt allekirjoittaneen vastaan-otolla Lohjan lääkärikeskuksessa vaikeutuneen selkäkipuoireiston takia fysiatrian erikoislääkärin vastaanotolla.

Totesin selvän alaselkäkipuoireiston, minkä takia tutkittiin Invalidisäätiöllä, eli Sairaala Ortonissa alaselän tietokonetutkimus. Tässä tutkimuksessa todettiin tasolla L4/L5 alaselän välilevyn protruusiolöydös eli välilevyvaurio. Tämä löydös selittää lääketieteellisesti tutkittavan selkäoireet kyseisenä ajankohtana.

Sairaslomalla ollut allekirjoittaneen määräämän ajan 29.11.1995 - 17.12.1995, minkä jälkeen palannut takaisin työhön. Kyseessä on löydöksiin nähden normaalipituinen tai itseasiassa lyhyt sairasloma.

Noudattanut tarkkaan allekirjoittaneen antamia selän kuntoutusohjeita ja niiden avulla selkä tullut oireettomaksi. Tällä hetkellä tutkittaessa 160196 selkä on jo oireeton ja mitään poikkeavaa ei enää todeta. Tutkittavan protruusio-oireisto on rauhoittunut ja selkäkipu on poissa. Syynä hyvään tulokseen on tutkittavan oma aktiivisuus harjoitteluohjelman suhteen (vastaavaa harjoitusohjelmaa käytämme Invalidisäätiöllä selkäpotilaiden kuntoutuksessa, jossa vastaan Kansaneläkelaitoksen selkäpotilaiden kuntoutuksesta).

Arvioin, että määräämäni sairaslomat ovat olleet sairauden paranemisen kannalta välttämättömät ja hyvä hoitotulos osaltaan osoittaa, että hoito on ollut tuloksekasta. Työsuhteen irtisanominen sairaslomalla olemisen perusteella ei vastaa nykyistä käytäntöä tukea selkäoireista työntekijää kuntoutumaan. Erikoislääkärin tutkimusten perusteella 291195, 051295, 160196 ja TT - kuvaus 301195 voin sanoa, että kyseessä ei ole ollut ns. turha sairasloma, vaan perusteltu, tarkkaan lääketieteellisesti harkittu ja perusteltu sairasloma, joka vielä on johtanut tutkittavan paranemiseen ja työhön paluuseen.

Pääluottamusmies oli 18.1.1996 esittänyt työnantajan edustajille edellä mainitun lääkärinlausunnon. Samana päivänä tuotantopäällikön kanssa käymissään neuvotteluissa pääluottamusmies oli vaatinut A:n työsuhteen palauttamista ja työsuhteen päättämisestä aiheutuneen vahingon korvaamista. Tähän työnantajan edustaja ei ollut suostunut.

Työnantajan edustajat olivat erimielisyyspöytäkirjaan sisältyvässä kannassaan muun muassa todenneet, että A:n kanssa 10.1.1996 käydystä keskustelusta ei ollut käynyt mitenkään ilmi, että poissaolot vähenisivät vastaisuudessa. Työnantajan edustajat olivat myös esittäneet, että A oli siirretty 18.5.1995 kuormaajan kuljettajan tehtävästä pakkaajaksi hänen omasta toivomuksestaan ja siirrolla oli odotettu olevan vähentävä vaikutus sairauspoissaoloihin. Tällaista muutosta ei kuitenkaan ollut tapahtunut. Työnantajan edustajat olivat kannanotossaan vielä todenneet, että A:n sairauspoissaolot vuonna 1995 eivät olleet johtuneet työtapaturmista.

Työnantajan edellä esittämät näkemykset eivät kaikilta osin pitäneet paikkaansa. A oli kesäloman jälkeen 18.9.1995 etumiehen pyynnöstä siirretty tukkien käsittelyosastolta kuormaajan kuljettajan tehtävistä kertopuun pakkaukseen, jossa silloin oli ollut puutetta työntekijöistä. Muut työntekijät olivat pitäneet A:ta hyvänä työntekijänä, minkä johdosta tässä työpisteessä työskentelevä sahaaja oli esittänyt vuorossa olevalle työnjohtajalle, että A voisi jäädä vakinaiseksi tähän vuoroon. Työnjohtaja oli suostunut tähän. Koska kysymyksessä oli ollut keskeytymätön kolmivuorotyö, oli A:n palkka noussut hieman verrattuna hänen tukkien käsittelyosaston kaksivuorotyössä saamaansa palkkaan. Mainittujen keskustelujen yhteydessä ei ollut ollut mitään puhetta sairauslomista.

A:n vasen polvi oli leikattu 8.3.1994 ja oikea polvi 8.8.1995. Tehtyjen leikkausten jälkeen A:n kumpikin polvi oli parantunut, eikä hänellä ollut ollut polvista johtuvia sairauspoissaoloja.

Työnantajan oikeutta päättää työntekijän työsuhde sairauden perusteella oli käsitelty muun muassa Tarja Krögerin teoksessa "Sairaus työsuhteen irtisanomisperusteena". Kröger oli teoksessaan todennut muun muassa seuraavaa:

Olemassa oleva oikeuskäytäntö osoittaakin selvästi, että irtisanomisperusteena olevan sairauden arviointi ei voi perustua pelkkiin epäilyihin, vaan ratkaisun on aina perustuttava asianmukaisesti tehtyihin selvityksiin. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että työntekijän terveyteen kohdistuvan lääkärintodistuksen arviointi tulee oikeudellisen päätöksenteon oleelliseksi osaksi.

Oikeuskäytännössä oli katsottu, että työnantajan oli sairausperäisen irtisanomisen edellytysten harkinnassa pyrittävä eri tietolähteiden avulla selvittämään työntekijän terveydentila ja hänen tosiasialliset mahdollisuutensa jatkaa työntekoa. Erityisesti niissäkin tilanteissa, joissa työnantajan saama selvitys oli puutteellista tai ristiriitaista, oli työnantajalla jonkinasteinen selvitysvelvollisuus aineellisen totuuden selville saamiseksi. Tämä periaate ilmeni muun muassa työtuomioistuimen ratkaista nro 1985-62 ja korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 5.11.1980 nro 2995.

Tarja Kröger oli edellä mainitussa teoksessaan käsitellyt myös työnantajan todistustaakkaa tilanteissa, joissa työsuhteen päättäminen johtui sairaudesta. Teoksessaan Kröger oli tältä osin todennut muun muassa seuraavaa:

Kun työnantajalla on todistustaakka irtisanomisperusteiden lainmukaisuudesta, merkitsee tämä sairausperusteisissa irtisanomisissa näyttövelvollisuutta toisaalta siitä, että työntekijän työkyky on terveydellisten seikkojen vuoksi pysyvästi ja olennaisesti alentunut ja toisaalta sitä, että työnantajalla ei ole mahdollisuuksia poistaa tai vähentää työkyvyn alentumisen työn teettämiselle aiheuttamia haittoja muihin toimenpiteisiin ryhtymällä. Työkyvyn alentumisen olennaisuuden ja pysyvyyden osoittaminen puolestaan edellyttää työkyvyn taustalla olevan sairauden vaikeusasteen, vaikutusten, keston ja ennusteen selvittämistä.

Sairausperäisessä irtisanomistilanteessa työnantajan selonottovelvollisuus irtisanomisen perusteena olevista seikoista poikkeaa jossain määrin muista individuaaliperusteisista irtisanomisperusteista. Ensinnäkin työnantajan selvitysvelvollisuuden täyttyminen vaikuttaa siihen, milloin työsuhde on laillisesti irtisanottavissa. Jos työnantaja tietäen työntekijän sairaudesta tehtävien tutkimusten olevan kesken päättää työsuhteen, voidaan hänen yleensä katsoa laiminlyöneen selvitysvelvollisuuttaan.

A:n terveydentilaa koskeva selvitys osoitti, ettei hänen työkyvyttömyytensä ollut ollut oleellista ja pysyvää. Työnantajalla ei ollut ollut siten oikeutta purkaa tai edes irtisanoa A:n työsuhdetta.

A:n irtisanomisen johdosta syntyneestä erimielisyydestä oli neuvoteltu liittojen välillä alkuvuonna 1996 useaan otteeseen ilman, että asiassa olisi päästy sopimukseen.

Tuomittavaa vahingonkorvausta määrättäessä oli otettava huomioon, että työnantaja oli päättänyt A:n työsuhteen tietoisena siitä, että A oli täysin työkykyinen. Lisäksi vahingonkorvauksen määrässä tuli ottaa huomioon, että työntekijäpuolen aloitteesta asiaa oli käsitelty useissa eri neuvotteluissa ja pyritty A:n työsuhteen palauttamiseen. Lisäksi tuli ottaa huomioon vallitseva työttömyystilanne ja A:n mahdollisuudet saada ammattiaan tai koulutustaan vastaavaa työtä.

Vaatimukset

Metsäteollisuus ry on vastauksessaan, johon Finnforest Oy on yhtynyt, kiistänyt kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä.

Metsäteollisuus ry ja Finnforest Oy ovat lisäksi vaatineet Puu- ja erityisalojen liiton velvoittamista korvaamaan Metsäteollisuus ry:n ja Finnforest Oy:n oikeudenkäyntikulut.

Perustelut

A oli toiminut Finnforest Oy:n kertopuutehtaalla kuormaajan kuljettajana. A:lla oli esiintynyt runsaasti sairauspoissaoloja, joista oli aiheutunut vaikeuksia tuotannolle. Tämän vuoksi hänet oli siirretty pakkaajaksi. Tämän ratkaisun A itse oli katsonut toiveidensa mukaiseksi ja parhaaksi ratkaisuksi tuossa tilanteessa. Samassa yhteydessä oli toivottu sairauspoissaolojen vähentyvän. Näin ei kuitenkaan ollut käynyt, vaan sairauspoissaolojen määrä oli pysynyt entisellä tasollaan eli poissaoloja oli ollut noin kolmannes työajasta. Sairauspoissaolot eivät olleet johtuneet työtapaturmista eivätkä myöskään työperäisistä sairauksista, vaan lähes yksinomaan urheiluvammoista. Erityisesti urheiluvammoista johtuvista sairauspoissaoloista keskusteltaessa A oli ilmoittanut, että tilanne ei tule muuttumaan.

Työnantaja oli edellä esitetyistä syistä katsonut, että A:n harrastama urheilu ja siitä aiheutuvat vammat rajoittivat hänen työntekoaan niin oleellisesti, että työnantajalta ei voitu kohtuuden mukaan vaatia työsopimussuhteen jatkamista. Tämän vuoksi työnantaja oli purkanut A:n työsopimuksen työsopimuslain 43 §:n perusteella. Päättäessään A:n työsuhteen työnantaja oli menetellyt työsopimuslain mukaisesti.

Jos katsottaisiin, että työnantaja oli menetellyt työsopimuslain vastaisesti purkaessaan A:n työsopimuksen, tulisi tuomittavasta vahingonkorvauksesta vähentää A:n saamat työttömyyskorvaukset.

Perustelut

Finnforest Oy on 10.1.1996 purkanut yhtiön kertopuutehtaalla 31.1.1994 alkaen kuormaajan kuljettajana, kaappasahaajana ja viimeksi pakkaajana työskennelleen A:n työsopimuksen. Työsopimuksen purkaminen on perustunut työsopimuslain 43 §:n 2 momentin 5 kohtaan. Työnantajan ilmoituksen mukaan työsopimuksen purkaminen on johtunut A:n sairauspoissaoloista, joiden syynä ovat pääosin olleet hänen urheiluharrastuksissaan saamat vammat. Koska A ennen työsopimuksensa purkamista pidetyssä kuulemistilaisuudessa on kertonut tulevansa jatkamaan urheiluharrastuksiaan, on työnantaja lähtenyt siitä olettamuksesta, että hänen sairauspoissaolonsa tulevat jatkumaan. A:n työsopimuksen purkamisen johdosta työpaikalla käydyissä neuvotteluissa työnantaja on viitannut A:n sairauspoissaoloista esitettyyn selvitykseen ja todennut työnantajan kantana, että A:n työkyvyttömyys on ollut oleellista ja pysyvää.

Työnantajan laatiman selvityksen mukaan A on vuonna 1994 ollut työssä 1 290,5 tuntia ja sairauden vuoksi poissa työstä 400 tuntia. Vuonna 1995 A:lla on ollut työssäolotunteja 1 066 ja sairauden vuoksi työstä poissaoloja 612 tuntia. Työsuhteensa kestäessä A on siten ollut poissa työstä vajaan kolmanneksen työajastaan.

Vuonna 1994 A on ollut työkyvytön 7.3. - 23.3. vasemman polven vamman ja sen hoitamiseksi tehdyn leikkauksen vuoksi. Lääkärinlausunnon mukaan polven vahingoittuminen on tapahtunut salibandy-ottelussa. A on tämän jälkeen ollut työkyvytön 2.6. - 16.6.1994 vasemman nilkan venähdyksen johdosta ja uudelleen samasta syystä 10.7. - 15.7.199 4. Selvitystä ei ole esitetty siitä, ovatko venähdykset mahdollisesti johtuneet A:n vapaa-ajan harrastuksista. A on ollut työkyvytön nielurisatulehduksen johdosta 15.6. - 18.6.1994. Lisäksi hän on ollut työkyvytön 29.8. - 9.9.1994 ja 20.12.1994 - 16.1.1995 eri selkäsairausdiagnooseilla. Ensimmäistä työkyvyttömyysjaksoa koskevassa A-lääkärintodistuksessa on merkintä, jonka mukaan kysymyksessä ei ole tapaturma. Sen sijaan työkyvyttömyysaikaa 20.12. - 22.12.1994 koskevan lääkärintodistuksen mukaan kysymyksessä on tapaturma. Lääkärintodistuksesta ei käy ilmi, onko kysymys ollut mahdollisesti vapaa-ajan tapaturmasta vai työtapaturmasta.

Vuonna 1995 A on ollut työkyvytön helmikuun 17. - 22. päivä virus- ja keuhkoputkentulehduksen johdosta ja maalis-huhtikuun vaihteessa kaksi päivää hampaanpoiston vuoksi. A:n työkyvyttömyyden syynä 23.5. - 30.5.1995 on ollut oikean polven kipu ja leikkauksen jälkitila. Oikean polven vaivojen ja polveen tehdyn leikkauksen vuoksi A on ollut työkyvytön 25.7. - 20.8.1995. Polvivaivan syyksi on tehdyssä leikkauksessa todettu rustonpehmentymä. Lääkärintodistuksista ei ole pääteltävissä, että kysymys olisi ollut tapaturmaperäisestä vammasta.

A on kesällä 1995 ollut työkyvytön vasemman nimettömän sormen venähdyksen johdosta 27.6. - 2.7.1995. Lääkärintodistuksen mukaan kysymyksessä on ollut vapaa-ajan tapaturma.

Vasemmanpuoleisen iskiasoireiston vuoksi A on ollut työkyvytön 8.11. - 21.11.1995. A on ollut uudelleen selkävaivojen vuoksi työkyvytön 29.11. - 17.12.1995. Selkäsairauden syyksi on tutkimuksissa todettu lannerangan IV - V nikaman välilevyn esiintyöntyminen. A:n selkäsairauksia koskevasta lääketieteellisestä selvityksestä ei käy ilmi, että selkäsairaudet johtuisivat tapaturmasta tai että niiden syynä olisi A:n urheiluharrastus. Ennen työsopimuksen purkamista A on ollut vielä keuhkoputken tulehduksen johdosta työkyvytön 2.1. - 3.1.1996.

A on työsopimuksensa purkamisen jälkeen esittänyt työnantajalle häntä selkäsairauden johdosta hoitaneen fysiatrian erikoislääkärin 16.1.1996 kirjoittaman lääkärinlausunnon. Lääkärinlausunnossa on selvitetty työkyvyttömyyttä aiheuttaneen selkäsairauden syytä ja perusteita sairausloman myöntämiselle. Lääkärinlausunnon mukaan 16.1.1996 suoritetussa tutkimuksessa A:n selkä on ollut oireeton eikä mitään poikkeavaa ollut todettu. Syynä hyvään tulokseen on lääkärilausunnon mukaan ollut A:n oma aktiivisuus harjoitusohjelman suhteen.

Työsopimuslain 43 §:n 2 momentin 5 kohdan mukaan työnantaja voi purkaa työsopimuksen, kun työntekijä on jatkuvasta syystä työhön kykenemätön. Edellytyksenä on lisäksi, etteivät asianhaarat anna aihetta muuhun arviointiin. Työtuomioistuin on tuomiossaan 1985-135, jossa on ollut kysymys työnantajan oikeudesta työsopimusten päättämiseen työntekijöiden sairauspoissaolojen johdosta, tarkastellut sitä, missä tilanteissa työntekijän voidaan katsoa olevan työsopimuslain 43 §:n 2 momentin 5 kohdassa tarkoitetuin tavoin jatkuvasta syystä kykenemätön työhön. Työtuomioistuin on tuomiossaan muun muassa todennut, että toistuvat sairaudet niiden syystä riippumatta ja sairauksista johtuvat poissaolot voivat osoittaa työntekijän yleisessä terveydentilassa sellaisia muutoksia, ettei hänellä ole enää fyysisiä edellytyksiä työn suorittamiseen työsopimuksen edellyttämällä tavalla, jolloin häntä on pidettävä työhönsä kykenemättömänä. Jos työntekijälle ei edellä mainituista syistä johtuen ole mahdollista tarjota hänen kykyihinsä ja ammattitaitoonsa nähden sopivaa, yrityksen toiminnan kannalta tarpeellista työtä, työnantajalta ei kohtuudella voida vaatia enää työsuhteen jatkamista.

Kysymyksessä olevassa tuomiossaan työtuomioistuin on tarkastellut myös sitä, missä tilanteessa työntekijän työkyvyn voidaan katsoa sairauden seurauksena heikentyneen pysyvästi ja olennaisesti siten, että työnantajalla tällä perusteella on työsopimuslain 37 §:n 2 momentissa tarkoitettu erityisen painava syy hänen työsopimuksensa irtisanomiseen. Tuomiossa työtuomioistuin on muun muassa todennut, että työkyvyn olennaista ja pysyväistä alenemista ei voida katsoa helposti syntyvän tilanteissa, joissa sairauspoissaolot johtuvat toisistaan poikkeavista syistä, vaikka tällaisista poissaoloista aiheutuisi yhteenlaskettuna pitempiaikaistakin poissaoloa työstä. Varsinkaan silloin, kun työntekijä on sairauksiensa jälkeen palannut työkykyisenä entiseen työhönsä, ei hänen työkykyään voida pitää pysyvästi ja olennaisesti heikentyneenä. Edelleen työtuomioistuin on todennut, että yksi tai muutama pitempiaikainen sairaus, josta työntekijä on sairausloman aikana parantunut, ei ole osoitus työkyvyttömyydestä tai työkyvyn pysyvästä heikentymisestä. Näistä tuomiossa esitetyistä perusteluista työtuomioistuimella ei tässäkään tapauksessa ole syytä poiketa.

A:n työkyvyttömyysjaksot ovat johtuneet eri syistä. Hänen pidemmät työkyvyttömyysjaksonsa ovat johtuneet polvivammoista ja -sairauksista sekä selkäsairauksista. A:lla ei polvivammojen ja -sairauksien vuoksi kirjoitettujen sairauslomien jälkeen ole enää ollut samasta syystä johtuvia työkyvyttömyysjaksoja, vaan hänen sairautensa ja vammansa ovat hoitotoimenpiteiden johdosta sairauslomien aikana parantuneet.

Suurin osa A:n yhteenlasketuista sairauspoissaoloista on johtunut selkäsairauksista. Näistä johtuneiden työkyvyttömyysjaksojen välillä A:n on ollut työkykyinen entisiin työtehtäviinsä. Työnantajan taholta ei ole missään vaiheessa edes väitetty, että A:lla olisi sinänsä terveydentilasta johtuvia rajoituksia niihin työtehtäviin, joita hän työsuhteensa kestäessä on tehnyt. Työsuhteen purkamisajankohtana A on myös ollut työkykyinen.

A:n sairauslomien johdosta ei yhtiölle ole näytetty aiheutuneen merkittävää haittaa tai vaikeutta töiden järjestelyissä. A on tosin siirretty tukkikentältä vuorottajan tehtävistä pakkaajaksi, mutta tämä on todistajana kuullun ylityömestarin kertoman mukaan pääosin johtunut A:n omasta toivomuksesta siirtyä kolmivuorotyöhön.

A:n sairauslomat ja hänen terveydentilaansa koskeva muu selvitys eivät työtuomioistuimen mielestä osoita, että hän olisi ollut jatkuvasta syystä työkyvytön. A:n työkyvyn ei esitetyn selvityksen perusteella voida katsoa myöskään alentuneen pysyvästi ja olennaisesti. Vaikka osa A:n sairauslomista on johtunut hänen urheiluharrastuksensa yhteydessä saamistaan vammoista, työtuomioistuin katsoo jääneen näyttämättä, että Finnforest Oy:llä olisi ollut perusteltu syy katsoa urheiluharrastusten jatkuessaankaan vaikuttavan A:n työkykyyn edellä tarkoitetulla tavalla.

Edellä lausutuilla perusteilla työtuomioistuin katsoo jääneen näyttämättä, että Finnforest Oy:llä olisi ollut ilmoittamillaan perusteilla työsopimuslain edellyttämä tärkeä syy purkaa A:n työsopimus tai edes erityisen painava syy sen irtisanomiseen. Näin ollen A:lla on työsopimuksensa irtisanomissuojasopimuksen vastaisen päättämisen johdosta oikeus mainitun sopimuksen mukaiseen korvaukseen.

Irtisanomissuojasopimuksen 13 §:n mukaan korvauksena on suoritettava vähintään kolmen ja enintään 24 kuukauden palkka. Pykälän toisessa kappaleessa on lueteltu seikkoja, jotka otetaan huomioon korvauksen määrää vähentävänä tai lisäävinä tekijöinä. Tällaisina seikkoina on mainittu muun ohessa työtä vaille jäämisen arvioitu kesto ja ansionmenetys, työsuhteen kestoaika, työntekijän ikä ja hänen mahdollisuutensa saada myöhemmin ammattiaan tai koulutustaan vastaavaa työtä, työnantajan menettely työsopimusta päätettäessä, työntekijän itsensä antama aihe päättämiseen, työntekijän ja työnantajan olosuhteet yleensä sekä muut näihin verrattavat seikat. Vakiintuneen sopimustulkinnan mukaan kysymyksessä oleva korvaus määräytyy kaikkien asiassa esiin tulevien, sopimusmääräyksessä ilmenevien seikkojen pohjalta tehdyn kokonaisarvion perusteella. Työtuomioistuimella ei ole aihetta tässäkään tapauksessa poiketa aikaisemmasta tulkintakäytännöstä. Näin ollen A:lle maksetut työttömyyskorvaukset tulee ottaa huomioon A:lle työttömyydestä aiheutuvia seuraamuksia arvioitaessa, vaikkakaan työttömyyspäivärahoja sellaisenaan ei voida vähentää hänelle tuomittavasta korvauksesta. A:lle maksetut työttömyyspäivärahat ovat kuitenkin sellainen A:n olosuhteisiin liittyvä seikka, joka tulee ottaa huomioon tehtäessä kokonaisarviota korvauksen suuruuteen vaikuttavista seikoista.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin vahvistaa, että Finnforest Oy on menetellyt irtisanomissuojasopimuksen 2 §:n vastaisesti purkaessaan A:n työsopimuksen.

Finnforest Oy velvoitetaan maksamaan A:lle irtisanomisajan palkkana 17 500 markkaa 80 penniä ja lomakorvauksena irtisanomisajalta 2 067 markkaa 28 penniä, joille on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan 10.1.1996 lukien.

Finnforest Oy velvoitetaan suorittamaan A:lle korvauksena irtisanomissuojasopimuksen vastaisen työsopimuksen purkamisen johdosta 100 000 markkaa, jolle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan haasteen tiedoksiantopäivästä 24.5.1996 lukien.

Finnforest Oy velvoitetaan korvaamaan Puu- ja erityisalojen liiton oikeudenkäyntikulut 5 000 markalla, jolle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä.

Jutun laatu ja lopputulos huomioon ottaen Metsäteollisuus ry saa pitää oikeudenkäyntikulunsa omana vahinkonaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Kallio, Uski, Virtanen, Pystynen ja Palanko-Laaka jäseninä. Esittelijä on ollut Laurila.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Jäsen Virtanen, jonka lausuntoon jäsen Uski yhtyi, lausui:

Yhdyn tuomioon muilta osin, mutta velvoitan Finnforest Oy:n maksamaan A:lle korvauksena irtisanomissuojasopimuksen vastaisen työsopimuksen purkamisen johdosta 50 000 markkaa, jolle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä.

Jäsen Palanko-Laaka, jonka lausuntoon jäsen Pystynen yhtyi, lausui:

Muutoin yhdyn työtuomioistuimen perusteluihin ja lopputulokseen paitsi siltä osin, kuin kysymys on työntekijälle maksettujen työttömyyskorvausten vaikutuksesta sopimuksen vastaisen irtisanomisen johdosta tuomittavan korvauksen suuruuteen. Ensinnäkään sellaista vakiintunutta työtuomioistuimen tulkintakäytäntöä, jossa nimenomaisesti olisi vähentävänä tekijänä otettu huomioon työntekijän saamat työttömyyspäivärahat, ei ole olemassa ennen korkeimman oikeuden joulukuussa 1995 antamaa ratkaisua. Tuo ratkaisu koski työntekijän oikeutta vahingonkorvaukseen työsopimuslain 51 §:n 1 momentin nojalla, kun työnantaja oli laittomasti päättänyt työntekijän työsuhteen. Korkeimman oikeuden tuomion mukaan työnantajan korvausvelvollisuutta vähentävänä seikkana otetaan huomioon työntekijän saamat ansiosidonnaiset työttömyyskorvaukset 9/10:n osalta. Tällä tuomiolla korkein oikeus muutti oman 20 vuotta jatkuneen vakiintuneen oikeuskäytäntönsä ilman, että lainsäädäntöä olisi muutettu.

Korkeimman oikeuden ratkaisua ei voida suoraan eikä edes analogisesti soveltaa esillä olevaan tapaukseen. A:n työsopimus on lakkautettu työntekijästä itsestään johtuvasta syystä, kun sen sijaan korkeimman oikeuden ratkaisu koski työn vähentymiseen liittyviä syitä. Keskusjärjestöjen välinen irtisanomissuojasopimus ei soveltamisalaltaan edes ulotu taloudellisista ja tuotannollisista syistä johtuviin työn vähenemiseen liittyviin irtisanomisperusteisiin eikä niihin liittyvään seuraamusjärjestelmään. Ylipäätään keskusjärjestöjen välinen irtisanomissuojasopimus on solmittu sellaisissa olosuhteissa, joissa kumpikin sopijaosapuoli on mieltänyt korvausjärjestelmän sellaisena, jossa vähentävänä tekijänä ei oteta huomioon työttömyyskorvauksia. Näin ollen katson, että A:lle maksettuja työttömyyspäivärahoja ei voida ottaa huomioon tehtäessä hänelle tuomittavan korvauksen suuruutta koskevaa kokonaisarviota.