TT:1995-66
- Ämnesord
- Irtisanomissuoja, Luottamusmiehen työsopimuksen purkaminen, Työsopimuksen purkaminen, perusteena, - luottamussuhteen loukkaaminen
- År för fallet
- 1995
- Meddelats
- Diarienummer
- D:1995/12
Luottamusmies oli luvatta työaikanaan käsitellyt mikrotietokoneen muistissa olleita, ulkopuolisille tilaajille ja ulkopuolisen toimeksiantajan lukuun suunnittelemiaan sovelluksi. Yhtiöllä oli ollut erittäin painavia perusteita päättää luottamusmiehen työsuhde.
Luottamusmiehen menettely huomioon ottaen muun muassa sen, että kysymys ei ollut työnantajan toiminnan kanssa kilpailevasta toiminnasta, ei kuitenkaan ollut niin moitittavaa, että yhtiöllä olisi ollut tärkeä syy heti purkaa luottamusmiehen työsopimus. Kun niiden työntekijöiden enemmistö, joita luottamusmies edusti, ei ollut antanut irtisanomiseen suostumustaan, oli luottamusmiehen työsuhteen päättäminen tapahtunut luottamusmiessopimuksen vastaisesti.
Yhtiö on velvoitettu suorittamaan luottamusmiehelle korvauksen, jonka suuruutta määrättäessä oli sitä alentavana seikkana otettu huomioon luottamusmiehen itsensä antama aihe työsopimuksensa purkamiseen, ja maksamaan hänelle irtisanomisajan palkan. (Ään.)
Kantaja Rautatievirkamiesliitto ry Vastaaja VR-Yhtymä Oy
TUOMIO
TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET
Valtionrautateiden ja Rautatievirkamiesliiton välillä 14.2.1994 allekirjoitetussa ATKalan työehtosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
I. YLEISET MÄÄRÄYKSET
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
4 § Lomauttaminen ja työsuhteen päättyminen
a) Toistaiseksi voimassa olevat työsopimukset
1. Lomauttaminen sekä toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen irtisanomisen osalta noudatetaan tämän työehtosopimuksen liitteenä olevia irtisanomisen ja lomautuksen perusteita koskevia määräyksiä.
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
c) Työsuhteen purkaminen
1. Sovitusta työkaudesta ja irtisanomisajasta huolimatta voidaan työsopimus heti purkaa työsopimuslain 43 §:ssä mainituista syistä.
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
VII. TYÖRAUHA JA SEN TURVAAMINEN
35 § Luottamusmiehet
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
6. Edellä tarkoitetun luottamusmiehen asemaan, tehtäviin ja niiden hoitamiseen sekä tehtävien hoitamisesta aiheutuvan ansionmenetyksen korvaamiseen samoin kuin luottamusmiesten koulutukseen ja heidän toimitiloihinsa nähden noudatetaan allekirjoittaneiden sopijapuolten välillä tehtyä luottamusmiessopimusta.
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
Työehtosopimuksen liitteenä olevassa luottamusmiessopimuksessa on seuraavat määräykset:
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
4 § Luottamusmiehen työsuhde
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
Luottamusmiehestä johtuvasta syystä ei luottamusmiestä saa irtisanoa ilman työsopimuslain 53 §:n 2 momentin edellyttämää niiden työntekijöiden enemmistön suostumusta, joita hän edustaa.
Luottamusmiehen työsopimusta ei saa purkaa vastoin työsopimuslain 43 §:n säännöksiä. Luottamusmiehen työsopimuksen purkaminen sillä perusteella, että hän on rikkonut järjestysmääräyksiä ei ole mahdollista, ellei hän ole samalla toistuvasti ja olennaisesti sekä varoituksesta huolimatta jättänyt noudattamatta työsopimuslain 43 §:n 2 momentin 6 kohdan velvoitteita.
Luottamusmiehen työsopimuksen purkuperusteita arvioitaessa luottamusmiestä ei saa asettaa huonompaan asemaan muihin työntekijöihin nähden.
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
Jos luottamusmiehen työsopimus on lakkautettu tämän sopimuksen vastaisesti, työnantajan on suoritettava korvauksena luottamusmiehelle vähintään 10 ja enintään 30 kuukauden palkka. Korvaus on määrättävä samojen perusteiden mukaan kuin työsopimuslain 47 f §:n 2 momentissa on säädetty. Korvausta lisäävänä tekijänä on otettava huomioon se, että tämän sopimuksen oikeuksia on loukattu. Jos tuomioistuin harkitsee, että edellytykset työsuhteen jatkamiselle tai jo päättyneen työsuhteen palauttamiselle ovat olemassa, eikä työsuhdetta siitä huolimatta jatketa, on tämä otettava erityisen painavana syynä huomioon korvauksen suuruutta määrättäessä.
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
Työehtosopimuksen liitteenä olevassa virkamiesten ja työsopimussuhteisten irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevia määräyksiä tarkoittavassa sopimuksessa on seuraavat määräykset:
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
I YLEISET MÄÄRÄYKSET
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
2 § Irtisanomisen perusteet
Työnantaja ei saa irtisanoa työntekijän työsopimusta ilman työsopimuslain 37 §:n 2 momentin mukaista erityisen painavaa syytä. Tällaisina irtisanomisperusteina pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen purkaminen työsopimuslain mukaan on mahdollista, samoin kuin sellaisia työntekijöistä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien määräysten rikkomista, perusteetonta toistuvaa poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä.
3 § Irtisanomisajat
Työnantajan on irtisanoessaan vakinaisen virkamiehen tai työsopimuksen noudatettava, ellei muusta ole sovittu, palvelussuhteen jatkuttua keskeytyksettä
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
5) yli 15 vuotta kuuden kuukauden irtisanomisaikaa.
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
4 § Irtisanomisajan noudattamatta jättäminen
Työnantaja, joka ei noudata irtisanomisaikaa, on velvollinen maksamaan työntekijälle täyden palkan irtisanomisajalta.
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
II IRTISANOMINEN TYÖNTEKIJÄSTÄ JOHTUVASTA SYYSTÄ
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
9 § Työntekijän kuuleminen
Ennen irtisanomisen toimittamista työnantajan on varattava työntekijälle mahdollisuus tulla kuulluksi irtisanomisen perusteesta. Työntekijällä on oikeus häntä kuultaessa käyttää avustajaa.
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
KANNE
Vaatimukset
Rautatievirkamiesliitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että Valtionrautatiet (nykyinen VR-Yhtymä Oy) on purkaessaan palveluksessaan olleen sovellussuunnittelija Seppo Sirolan työsopimuksen menetellyt luottamusmiessopimuksen ja irtisanomissuojasopimuksen vastaisesti, ja velvoittamaan VR-Yhtymä Oy:n suorittamaan Sirolalle korvauksena luottamusmiessopimuksen ja irtisanomissuojasopimuksen vastaisesta työsopimuksen päättämisen 30 kuukauden palkkaa vastaavan määrän 401 250 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien.
Rautatievirkamiesliitto on lisäksi vaatinut, että VR-Yhtymä Oy velvoitetaan suorittamaan kuuden kuukauden irtisanomis-ajan palkan 29.9.1994 ja 29.3.1995 väliseltä ajalta 16 prosentin korkoineen kullekin 13 375 markan määräiselle kuukausipalkalle kuukauden viimeisestä päivästä lukien.
Edelleen Rautatievirkamiesliitto on vaatinut VR-Yhtymä Oy:n velvoittamista korvaamaan Rautatievirkamiesliiton oikeudenkäyntikulut korkoineen.
Perustelut
Sirola oli ollut Valtionrautateiden palveluksessa yhdenjaksoisesti aina vuodesta 1975 lähtien. Hän oli työskennellyt VR-Datassa erilaisissa liikenteenhoitotehtävissä ja atk-tehtävissä sovellussuunnittelijana. Sirola oli ollut keskeisesti mukana toteuttamassa useita Valtionrautateiden toimintojen kannalta merkittäviä tietojärjestelmiä. Hän ei ollut palvelussuhteensa kestäessä saanut huomautuksia tai varoituksia tehtävien laiminlyönnistä tai muusta moitittavasta menettelystä.
Sirolan esimies oli 21.9.1994 tutkinut Sirolan tietokoneen työaseman levymuistin sisällön hänen työhuoneessaan. Työaseman levymuistissa oli ollut Paradox-ohjelmisto ja muun muassa Suomen Puheterapeuttiliitto ry:n jäsenrekisterisovellus, jonka toimittaja oli ollut Danpat Oy ja yhteyshenkilönä Sirola. Sirola oli aiemmin tehnyt kyseisen Paradox3-sovelluksen Suomen Puheterapeuttiliitolle vapaaaikanaan. Sovellus oli ollut Sirolan henkilökohtaisessa työasemassa siitä syystä, että hän oli saattanut käyttää hyväkseen kyseiseen jäsenrekisterisovellukseen kehittämiään ratkaisuja työssään. Sirola ei ollut käsitellyt ohjelmaa työaikanaan.
Asiasta oli työpaikalla käyty työnantajan edustajan ja Sirolan sekä luottamusmiehen välillä neuvottelu 27.9.1994. Neuvottelussa oli sovittu, että Sirola saisi keskustelusta laaditun, tarkastetun pöytäkirjan 29.9.1994 ja pöytäkirjan liitteenä kirjalliset kysymykset, joihin hän antaisi kirjallisen selvityksen viimeistään 3.10.1994. Sirola ei kuitenkaan 29.9.1994 ollut saanut sovitun mukaisesti muistiota eikä kirjallisia kysymyksiä vastineen antamista varten. Sirolalle oli sen sijaan annettu edelliselle päivällä 28.9.1994 päivätty kirjallinen ilmoitus hänen työsopimuksensa purkamisesta. Vaihtoehtona Sirolalle oli suullisesti tarjottu irtisanoutumista, josta hän oli kieltäytynyt. Työnantajan edustajat olivat 1.12.1994 ilmoittaneet purkuperusteeksi sen, että mainittu jäsenrekisterisovellusohjelma oli ollut Sirolan työaseman muistissa ja että ohjelman päivityksiä koskeva listaus osoitti Sirolan käsitelleen ohjelmaa työaikanaan.
Sirola oli tehnyt Paradox-sovellusohjelman Danpat Oy:n lukuun ja Suomen Puheterapeuttiliiton käyttöön asian harrastajana ja kokonaisuudessaan työajan ulkopuolella vapaa-aikanaan. Sirola ei omistanut Danpat Oy:tä eikä kuulunut sen hallitukseen. Sovellusohjelman tekemiseen ei liittynyt mitään luvatonta saati laitonta. VR-Data ei ollut aiemminkaan keneltäkään työntekijältään edellyttänyt luvan hankkimista vapaa-ajan toimintoihin. Kyse ei myöskään ollut ollut VR-Datan harjoittaman toiminnan kanssa kilpailevasta toiminnasta. Sirolan vapaa-ajallaan tekemä työ ei ollut aiheuttanut VR-Datan toimintaan vähäisintäkään haittaa tai vahinkoa.
Sirola ei ollut työaikanaan tehnyt työtä muille kuin VRDatalle. Sovellusohjelman levymuistiin syntyneet päivitysmerkinnät olivat syntyneet käyttäjän Suomen Puheterapeuttiliiton tekemistä jäsenrekisterin ylläpitotoiminnoista. Sirolan kopioitua käyttäjältä itselleen senhetkisen version olivat päivitysmerkinnät siirtyneet kopion mukana.
Sirola oli valittu ensimmäisen kerran VR-Datan Rautatievirkamiesliittoon järjestäytyneen suunnitteluhenkilöstön luottamusmieheksi vuonna 1990, mistä lähtien hän oli toiminut luottamusmiehenä yhdenjaksoisesti työsuhteensa päättymiseen saakka. Sirolan työsopimuksen päättämiseen oli vaikuttanut hänen toimintansa luottamusmiehenä. Tässä asemassaan Sirolan aktiivisella myötävaikutuksella oli VR-Datassa tehty työilmapiirikartoitus ja kritiikki oli kohdistunut erityisesti VR-Datan johtoon. Sirolalta oli sittemmin muun muassa otettu pois esimiestehtävät, koska hän oli joutunut toimimaan työntekijöiden edustajana työilmapiiriongelmien selvittelyssä. Sirola oli myös luottamusmiehenä joutunut yhdessä pääluottamusmiehen kanssa kääntymään VR-Datan johtajan puoleen, koska oli osoittautunut, että Sirolan esimies ei alaistensa mielestä omannut sellaisia ammatillisia valmiuksia, joita hänen esimiesasemansa olisi edellyttänyt.
Luottamusmiehenä toimineen Sirolan työsopimuksen purkaminen purkuilmoituksessa mainitulla perusteella oli tapahtunut luottamusmiessopimuksen 4 §:n 7 momentin ja työsopimuslain 43 §:n vastaisesti. Sirolaa ei ollut ennen työsopimuksen purkamista varoitettu laiminlyönneistä, järjestysmääräysten rikkomisesta eikä muusta vastaavasta. Irtisanomiseen ei myöskään ollut ollut työsopimuslain 37 §:n ja irtisanomissuojasopimuksen 2 §:n tarkoittamaa erityisen painavaa syytä, eikä Sirolan työsuhteen päättämiselle ollut ollut niiden työntekijöiden enemmistön suostumusta, joita Sirola luottamusmiehenä oli edustanut.
Sirola ei ennen työsopimuksensa päättämistä ollut saanut asianmukaisesti mahdollisuutta tulla kuulluksi päättämisperusteesta, koska nimenomaisesti sovittua tilaisuutta kirjallisen vastineen antamiseen ei käytännössä ollut annettu.
VASTAUS
Vaatimukset
VR-Yhtymä Oy on kiistänyt kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä sekä Rautatievirkamiesliiton velvoittamista korvaamaan VR-Yhtymä Oy:n oikeudenkäyntikulut.
Perustelut
Sirolan työsopimuksen purkaminen ei ollut johtunut Sirolan luottamusmiesasemasta, vaan siitä, että hänen henkilökohtaiselta työasemaltaan oli 21.9.1994 löytynyt Suomen Puheterapeuttiliitolle Paradox-ohjelmalla Danpat Oy:n lukuun toteutettu jäsenrekisterisovellutus, jota Sirola oli käsitellyt ja päivittänyt työaikana työnantajan välinein toistuvasti vuosien 1992 - 1994 aikana. Suomen Puheterapeuttiliiton kanssa Valtionrautatiet eivät olleet missään asiakassuhteessa. Valtionrautatiet oli 28.9.1994 purkanut Sirolan työsopimuksen työsopimuslain 43 §:n 1 momentin perusteella, koska Sirolan menettely oli ollut sellaista käyttäytymistä, jonka johdosta työnantajalta ei ollut voitu kohtuuden mukaan vaatia sopimussuhteen jatkamista.
Sirolan päätteeltä oli työsopimuksen purkamisen jälkeen löytynyt lisää vastaavanlaisia ulkopuolisille asiakkaille tehtyjä sovelluksia, mikä vahvisti tapahtuneen työsopimuksen purkamisen oikeutuksen. Sirolan koneelta löytyneillä sovellutuksilla ei ollut mitään tekemistä Valtionrautateiden kanssa. Sovelluksia oli ylläpidetty ja päivitetty hyvin usein työaikana vieläpä Sirolan muiden tehtävien varjolla.
Sirola oli kiistänyt tehneensä työaikanaan työtä muille kuin VR-Datalle väittäen sovellusohjelman levymuistiin syntyneiden päivitysmerkintöjen syntyneen käyttäjän tekemistä jäsenrekisterin ylläpitotoiminnoista. Sirolan tekemiin ohjelmiin sisältyi kuitenkin paljon sellaisia tiedostoja, joita eivät muut kuin sovelluksen tekijä pystyneet päivittämään. Ei ollut selvitetty, etteikö Sirola olisi päivittänyt kaikkia mahdollisia tiedostoja.
Sirola ei ollut voinut hyödyntää tekemiään sovelluksia varsinaisissa työtehtävissään. Toisaalta jos sovelluksia olisi käytetty esimerkiksi mallikappaleina, niin silloin niissä ei olisi tarvittu jatkuvaa ajan tasalla pitoa. Sirola oli ilmoittanut yhteystiedoissa työpaikan puhelinnumeron, joten ohjelmia oli ollut tarkoitus hoitaa työaikana.
Sirolalle oli VR-Datassa annettu muutaman kerran suullinen huomautus ja varoitus muun muassa yhteistyövaikeuksien takia asiakkaan suuntaan. Työsopimuksen purkaminen tapahtuneella perusteella ei kuitenkaan edellyttänyt edeltävää varoitusta.
TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU
Perustelut
Sirolan työsuhde ja sen päättyminen
Valtionrautatiet, sittemmin VR-Yhtymä Oy on 28.9.1994 purkanut valtionrautateiden tietojenkäsittely-yksikön, VR-Datan palveluksessa vuodesta 1975 sovellussuunnittelijana työskennelleen Seppo Sirolan työsopimuksen. Sirola on toiminut vuodesta 1990 lähtien VR-Datan suunnitteluhenkilöstön luottamusmiehenä.
Purkuilmoituksen mukaan Sirolan henkilökohtaiselta työasemalta oli suoritetussa tarkastuksessa löytynyt Suomen Puheterapeuttiliitto ry:lle Paradoxilla toteutettu jäsenrekisterisovellus. Sirola oli käsitellyt ja päivittänyt kyseistä sovellusta työaikana työnantajan välinein toistuvasti vuosien 1992 - 1994 aikana. VR-Datalla ei ollut liiketoimintaa mainitun liiton kanssa eikä myöskään tekemistä kyseessä olevan sovelluksen kanssa. Edelleen irtisanomisilmoituksen mukaan asia on tullut ilmi 22.9.1994. Sirola ei ollut pystynyt antamaan luotettavaa selvitystä sovelluksen olemisesta hänen henkilökohtaisessa työasemassaan työpaikallaan VR-Datassa eikä myöskään yhteyksistään ja sidoksistaan mainittuun liittoon. Koska Sirolan menettelyä oli pidettävä työsopimuslain 43 §:n 1 momentissa tarkoitettuna käyttäytymisenä, jonka johdosta VR:ltä Sirolan työnantajana ei voitu kohtuuden mukaan vaatia sopimussuhteen jatkamista, Sirolan työsopimus on purettu 28.9.1994 lukien.
Työsopimuksen purkuperusteet
VR-Yhtymä Oy on purkuilmoituksessa esittämiensä perusteiden lisäksi vedonnut siihen, että myöhemmin Sirolan mikrotietokoneen muistista on löydetty useita muita eri järjestöjen samalla Paradox-sovelluskehittimellä toteutettuja jäsenrekisteri- ja muita sovelluksia. Ennen työsopimuksen purkamista käydyssä neuvottelussa työnantaja on lisäksi viitannut Sirolan työajan käyttöön, ennalta sopimatta jääneisiin poissaoloihin ja riittämättömään laskutukseen, joihin seikkoihin liittyen Sirolan mikrotietokoneen muisti oli hänen esimiehensä toimesta tarkastettu.
Asiassa on selvitetty, että Sirola on ulkopuolisen yhtiön Danpat Oy:n lukuun suunnitellut mikrotietokoneensa muistissa olleet sovellukset mainitun yhtiön asiakkaille. Hän on myös sitoutunut näiden sovellusten ylläpitoon ja jatkokehittelyyn. Edelleen asiassa on selvitetty, että asiakkaat ovat heille annettujen yhteystietojen perusteella ottaneet yhteyttä Sirolaan näitä järjestelmiä koskevissa asioissa myös työaikana. Sirolan on lisäksi selvitetty työaikanaan olleen ainakin satunnaisia kertoja asiakkaiden luona, joskin järjestelmien päivitykset on pääasiassa tehty asiakkaiden toimesta Sirolan levykkeillä toimittamien asennusohjelmien avulla.
VR-Yhtymä Oy:n esittämä selvitys viittaa siihen, että Sirola on erityisesti työsuhteensa loppuaikoina lisännyt työskentelyään kyseisten sovellusten kanssa työaikanaan ja myös ollessaan työnantajan luvalla ylitöissä. Tällaisen työn määrä on jäänyt kuitenkin tarkemmin selvittämättä. Sirola itse on myöntänyt käsitelleensä kyseisiä järjestelmiä työaikanaan, mutta hän oli ilmoituksensa mukaan käyttänyt työaikaansa näiden ohjelmien päivityksiin vuonna 1994 enintään viisi tuntia.
Sirolalla ei ole ollut työnantajan nimenomaista lupaa säilyttää kyseisiä kaupalliseen tarkoitukseen tehtyjä sovelluksia mikrotietokoneensa muistissa eikä liioin niitä työaikanaan käsitellä. Työpaikalla ei myöskään ole esitetyn selvityksen valossa katsottava muodostuneen käytäntöä, jonka perusteella tällainen menettely voitaisiin katsoa sallituksi. Sirola ei itsekään ole ilmeisesti pitänyt menettelyään sallittuna, koska hän ei ole ilmaissut sovellusten olemassaoloa muille samankaltaisissa tehtävissä työskennelleille suunnittelijoille, vaikka hänen on kerrottu VR-Datan omia, samalla sovelluskehittimellä tehtyjä sovelluksia suunnitellessaan käyttäneen hyväkseen osia itse aiemmin tekemistään sovelluksista.
Sirola on elo-syyskuussa 1994 osallistunut projektinvetäjänä projektiin, jonka kokoukset on pidetty projektia varten varatuissa tiloissa Pasilassa. Viittaukset Sirolan laiminlyönteihin noudattaa työaikaa liittyvät etupäässä tämän projektin työskentelyyn. Työnantaja ei ole hyväksynyt sitä Sirolan menettelyä, että hän projektikokousten päätyttyä ei ole, toisin kuin esimerkiksi työtuomioistuimessa todistajana kuultu kyseisen projektin sihteeri, aina palannut työpaikalleen Helsingin keskustaan siitä huolimatta, että kokoukset ovat voineet päättyä useitakin tunteja ennen työajan päättymistä.
Sirolalla on näytetty olleen jossain määrin yhteistyövaikeuksia lähimpien esimiestensä ja myös eräiden asiakkaidensa kanssa, mikä on ilmennyt muun muassa siten, että Sirola oli kieltäytynyt tekemästä eräitä hänelle määrättyjä töitä. Sirolaa on lisäksi puhuteltu VR-Datan päällikön kertoman mukaan sen vuoksi, että hänen laskutettava työmääränsä ei ole ollut riittävän suurta. Näyttämättä on kuitenkin jäänyt, että Sirolaa, joka sinänsä on myönnetty ammattitaitoiseksi työntekijäksi, olisi suullisten huomautusten lisäksi varsinaisesti varoitettu tekemisistään tai laiminlyönneistään.
Työtuomioistuimessa kuultujen todistajien kertomuksista käy selville, että myöskään yksikön päällikön ja Sirolan henkilökohtaiset välit eivät ole olleet aina ongelmattomat. Esitetyn selvityksen perusteella ei kuitenkaan ole pääteltävissä, että työsuhteen päättäminen olisi osaksikaan johtunut Sirolan toiminnasta luottamusmiehenä.
Työsopimuksen purkumenettely
Sirolaa on kuultu ensimmäisen kerran hänen mikrotietokoneeltaan 21.9.1994 löytyneestä vieraasta sovelluksesta seuraavana päivänä eli 22.9.1994. Tuolloin Sirola on todistajana kuullun yksikön päällikön kertoman mukaan kieltäytynyt vastaamasta esitettyihin kysymyksiin pitäen niitä yksityis-asioinaan ja vedoten myös siihen, että luottamusmies ei ollut paikalla.
Seuraavan kerran asiaa on käsitelty luottamusmiehen saapuvilla ollessa 27.9.1995. Tuolloin Sirola on kokouksesta laaditun muistion mukaan kiistänyt esitetyt väitteet ja syytökset. Lisäksi hän on - Rautatievirkamiesliitosta saamansa ohjeen mukaisesti - ilmoittanut vastaavansa ainoastaan riittävän täsmällisesti yksilöityihin kirjallisiin kysymyksiin edellyttäen lisäksi, että saa tehdä sen työajalla ja omalla mikrotietokoneellaan. Keskustelussa on päädytty siihen, että Sirola saa tarkastetun muistion kokouksesta ja kirjalliset kysymykset aamulla 29.9.1995 ja antaa kirjalliset vastauksensa maanantaina 3.10.1995.
Sittemmin asia on ollut esillä luottamusmiehen ja työnantajan edustajien välillä 28.9.1995, jolloin työnantajan taholta on viitattu Sirolan haluttomuuteen selvittää asiaa ja ilmeiseen haluun pelata aikaa ja todettu, ettei tilanteesta ole muuta ulospääsyä kuin purkaa Sirolan työsopimus. Kun työnantaja oli päätynyt tähän ratkaisuun, ei Sirolan enempää kuulemista 27.9. sovitulla tavalla ollut enää nähty tarpeelliseksi.
Esitetyn selvityksen perusteella työtuomioistuin katsoo näytetyksi, että Sirolaa on katsottava tulleen kuulluksi ennen hänen työsopimuksensa purkamista alan irtisanomissuojasopimuksessa edellytetyllä tavalla.
Johtopäätökset
Sirola on edellä todetuin tavoin työaikana ja työnantajan välineillä tehnyt vastiketta vastaan töitä ulkopuolisen työnantajan lukuun useammille toimeksiantajille. Sirolan omavaltainen menettely, jota on jatkunut useamman vuoden aikana, on ollut ristiriidassa hänelle työsopimuksesta johtuvien velvoitteiden kanssa ja loukannut sitä luottamussuhdetta, joka hänen asemassaan olevan suhteellisen itsenäistä työtä tekevän työntekijän ja työnantajan välillä voidaan kohtuudella edellyttää. VR-Yhtymä Oy:llä on tämän vuoksi ollut erittäin painavia perusteita päättää Sirolan työsuhde.
Asiassa ei ole väitettykään, että Sirolan työskenteleminen ulkopuolisen yhtiön lukuun olisi varsinaisesti kilpaillut VR-Datan kanssa. Muutoinkaan siitä ei ole näytetty aiheutuneen tosiasiallisesti muuta vahinkoa kuin että Sirolan työpanos ei ole ollut koko työaikaa työnantajan käytettävissä. Vaikka työnantaja on voinut perustellusti katsoa työsuhteen edellyttämän luottamussuhteen rikkoutuneen, Sirolan menettelyä ei työtuomioistuimen mielestä voida olosuhteet kokonaisuudessaan huomioon ottaen pitää kuitenkaan niin moitittavana, että VR-Yhtymä Oy:llä olisi ollut tärkeä syy heti purkaa Sirolan työsopimus.
Luottamusmiessopimuksen 4 §:n mukaan luottamusmiehen työsopimuksen irtisanominen hänestä johtuvasta syystä edellyttää erittäin painavien perusteiden lisäksi sitä, että niiden työntekijöiden enemmistö, joita luottamusmies edustaa, on antanut irtisanomiseen suostumuksensa. Tällaisen suostumuksen puuttuessa Sirolan työsuhteen päättäminen on tapahtunut luottamusmiessopimuksen vastaisesti.
VR-Yhtymä Oy on näin ollen velvollinen suorittamaan Sirolalle luottamusmiessopimuksen vastaisen menettelyn johdosta korvausta, jonka suuruutta määrättäessä on sitä alentavana seikkana otettava huomioon Sirolan itsensä antama aihe työsopimuksensa purkamiseen.
Työtuomioistuimen vakiintuneen tulkintakäytännön mukaan luottamusmiessopimuksen mukainen korvaus sopimuksenvastaisesta työsuhteen päättämisestä ei sisällä korvausta mahdollisesti saamatta jääneestä palkasta irtisanomisajalta. VR-Yhtymä Oy on näin ollen, kun Sirola ei ole saanut hyväkseen palkallista irtisanomisaikaa, velvollinen luottamusmiessopimuksen mukaisen korvauksen lisäksi korvaamaan Sirolalle kuuden kuukauden irtisanomisaikaa vastaavan palkan.
Tuomiolauselma
Työtuomioistuin vahvistaa, että VR-Data, nykyinen VR-Yhtymä Oy, on purkaessaan Sirolan työsopimuksen menetellyt luottamusmiessopimuksen vastaisesti.
VR-Yhtymä Oy velvoitetaan suorittamaan Sirolalle korvauksena luottamusmiessopimuksen vastaisesta työsopimuksen päättämisestä 150 000 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 23.3.1995 lukien. Lisäksi VR-Yhtymä Oy velvoitetaan maksamaan Sirolalle irtisanomisajan palkkana 80 250 markkaa ja korkoa 16 prosenttia kuudelle 13 375 markan määräiselle erälle loka-, marras- ja joulukuun 1994 sekä tammi-, helmi- ja maaliskuun 1995 viimeisestä päivästä lukien.
VR-Yhtymä Oy velvoitetaan korvaamaan Rautatievirkamiesliiton oikeudenkäyntikulut 8 500 markalla, jolle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä.
Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Kröger, Uoti, Vänttinen, Sulkunen ja Palanko-Laaka jäseninä. Esittelijä on ollut Salonen.
Eri mieltä ollut jäsen Uoti lausui:
Yhdyn työtuomioistuimen tuomion perusteluihin muutoin, mutta johtopäätöksinäni katson, että Sirola on työaikana ja työn-antajan välineillä tehnyt vastiketta vastaan töitä ulkopuolisen työnantajan lukuun useammille toimeksiantajille. Sirolan omavaltainen menettely, jota on jatkunut useamman vuoden aikana, on ollut ristiriidassa hänelle työsopimuksesta johtuvien velvoitteiden kanssa ja loukannut sitä luottamussuhdetta, joka hänen asemassaan olevan suhteellisen itsenäistä työtä tekevän työntekijän ja työnantajan välillä voidaan kohtuudella edellyttää. Tämän vuoksi ja huomioon ottaen työsopimuksen purkamiseen johtaneet seikat kokonaisuudessaan VR-Yhtymä Oy:llä on ollut luottamusmiessopimuksessa edellytetty tärkeä syy heti purkaa Sirolan työsopimus. Sirola ei siten voi saada korvausta työsopimuksensa sopimuksenvastaisesta päättämisestä eikä liioin korvausta saamatta jääneeltä irtisanomisajalta.
Näillä perusteilla hylkään kanteen. Rautatievirkamiesliiton velvoitan korvaamaan VR-Yhtymä Oy:n oikeudenkäyntikulut 5 000 markalla.
Enemmistön katsottua, että VR-Yhtymä Oy:llä ei ole ollut perusteita purkaa Sirolan työsopimusta, olen tuomittavien korvausten määrien osalta samaa mieltä kuin enemmistö.