6.11.1995

Vaatimukset

Rakennusliitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan Lapin Rakennusurakoitsijat Oy:n rikkoneen työsuojeluyhteistoiminnasta rakennustyöpaikoilla solmitun sopimuksen (työsuojelusopimus) 21 §:n määräyksiä alentaessaan työsuojelun yhteisasiamies Seppo Korkalon tuntipalkan alle työehtosopimuksen määräysten.

Rakennusliitto on vaatinut Polar-Yhtymä Oy:n tuomitsemista työehtosopimuslain 7 §:n nojalla hyvityssakkoon työehtosopimuksen rikkomisen johdosta sekä Rakennusteollisuuden Keskusliiton ja Rakennusteollisuuden Keskusliiton Lapin piirin tuomitsemista työehtosopimuslain 8 ja 9 §:n nojalla hyvityssakkoon valvontavelvollisuuden laiminlyönnin johdosta.

Rakennusliitto on vaatinut lisäksi Rakennusteollisuuden Keskusliiton, Polar-Yhtymä Oy:n ja Rakennusteollisuuden Keskusliiton Lapin piirin velvoittamista yhteisvastuullisesti korvaamaan Rakennusliiton oikeudenkäyntikulut korkolain 4 §:n mukaisine viivästyskorkoineen siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tuomion antopäivästä.

Perustelut

Betonimies Seppo Korkalo oli työskennellyt Lapin Rakennusurakoitsijat Oy:n palveluksessa ajan 12.11.1980 8.2.1994. Korkalo oli työskennellyt vuonna 1991 rivitalotyökohteessa Korkalovaarassa. Hän oli toiminut työmaan työsuojeluvaltuutettuna. Vuoden 1991 loppupuolella hänet oli valittu yhtiön kaikkia työntekijöitä edustavaksi työsuojelun yhteisasiamieheksi kaksi seuraavaa kalenterivuotta kestäväksi toimikaudeksi.

Korkalovaaran työkohteessa Korkalo oli ollut mukana valutyötä tehneessä urakkaporukassa. Hänen keskituntiansionsa oli ylittänyt työsuojeluvaltuutetulle ja yhteisasiamiehelle taatun vähimmäisansiotason. Työkohteen valmistuttua Korkalo oli siirretty varastolle ja pieniin remonttitöihin. Tämän jälkeen hänet oli siirretty Rantavitikan kaupunginosassa olevalle kerrostalotyömaalle. Varastolla ja remonttitöissä sekä Rantavitikassa Korkalo oli tehnyt aikapalkkatyötä ja hänen tuntipalkkansa oli ollut 44,12 markkaa. Korkalo oli valittu työsuojeluvaltuutetuksi myös Rantavitikan työkohteessa, jossa oli työskennellyt kahdeksan työntekijää.

Työsuojelusopimuksen 21 § sisälsi työsuojeluvaltuutetun ja työsuojelun yhteisasiamiehen vähimmäisansiotasoa koskevat määräykset. Pykälän viidennen kappaleen mukaan määräykset koskivat työsuojelun yhteisasiamiestä, vaikka hän ei olisikaan työsuojeluvaltuutettu. Työsuojelusopimuksen 21 §:n ensimmäisen kohdan mukaan työsuojeluvaltuutettua ei tätä tehtävää hoitaessaan saanut siirtää alempipalkkaiseen työhön kuin se, missä hän oli ollut valtuutetuksi tullessaan. Saman pykälän kolmannen kappaleen mukaan työsuojeluvaltuutetulle oli maksettava vähintään perustuntipalkka täysine ammattitaitolisineen. Mikäli työsuojeluvaltuutetun edustamien työntekijöiden lukumäärä oli yli 20, tuli hänelle maksaa vähintään perustuntipalkka ja täysi ammattitaitolisä korotettuna perustuntipalkasta laskettavalla 30 prosentin lisällä.

Korkalo oli edustanut Korkalovaaran työkohteen työsuojeluvaltuutettuna yli 20:tä työntekijää. Samoin yhteisasiamiehenä hänen edustamiensa työntekijöiden lukumäärä oli jatkuvasti ollut yli 20. Hänen vähimmäispalkakseen tuli siten työehtosopimuksen 20 §:n mukainen palkkaryhmä III:n perustuntipalkka I kalleusluokassa eli 32,15 markkaa korotettuna täydellä 15 prosentin ammattitaitolisällä sekä perustuntipalkasta laskettavalla 30 prosentin lisällä. Yhteensä vähimmäistuntipalkaksi tuli siten 46,62 markkaa, mutta Korkalolle oli maksettu Korkalovaaran työkohteen valmistumisen jälkeiseltä ajalta palkkaa vain 44,12 markkaa tunnilta.

Työsuojelusopimuksen 21 §:n määräysten mukaan työsuojeluvaltuutetun ja työsuojelun yhteisasiamiehen ansiotasoa ei voitu alentaa hänen hoitaessaan tehtäväänsä. Korkalo oli toiminut varastolla ja remonttimiehenä ollessaan edelleen yhteisasiamiehenä. Myöskään hänen siirtämisensä Rantavitikan työkohteeseen ei ollut oikeuttanut vähimmäispalkan alentamiseen. Työnantaja ei olisi saanut alentaa Korkalon yhteisasiamieskaudella hänelle Korkalovaaran työkohteessa maksettua 46,62 markan suuruista vähimmäistuntipalkkaa. Työnantaja oli kuitenkin katsonut, että Korkalon tultua valituksi työsuojeluvaltuutetuksi alle 20 työntekijää käsittävässä Rantavitikan työkohteessa hänen vähimmäispalkakseen oli riittänyt perustuntipalkka täysine ammattitaitolisineen ilman 30 prosentin lisäkorotusta. Työsuojelusopimuksen 21 §:n viidennessä kappaleessa olevaa viittausta voitiin tulkita siten, että ilman työsuojeluvaltuutetun vakanssia toimivan yhteisasiamiehen vähimmäispalkkataso määräytyi samojen perusteiden mukaan kuin valtuutetullakin. Näin ollen yhteisasiamiehellä, joka edusti yli 20:tä työntekijää, oli oikeus myös 30 prosentin lisäkorotukseen.

Rakennusteollisuuden Keskusliitto oli liittojen välillä 11.3.1993 käydyissä neuvotteluissa katsonut kantanaan, että työnantajalla oli ollut oikeus määritellä Korkalon palkka uudelleen hänen tultua valituksi 20 työntekijää pienemmän työkohteen työsuojeluvaltuutetuksi. Tämä tulkinta oli kuitenkin virheellinen, sillä jos Korkaloa ei olisi valittu Rantavitikan työkohteen työsuojeluvaltuutetuksi, hänelle olisi tullut edelleen muun laskuperusteen puuttuessa maksaa korkeampaa palkkaa.

Lapin Rakennusurakoitsijat Oy oli helmikuun lopussa 1994 sulautunut Polar-Yhtymä Oy:hyn. Mainittu yhtiö oli osakeyhtiöoikeudellisten periaatteiden mukaisesti vastuussa sulautuneen yhtiön kaikista siviilioikeudellisista sitoumuksista ja vastuista kuten hyvityssakosta, joka oli juridiselta luonteeltaan lähinnä legaalinen sopimussakko. Työehtosopimukseen sidotun yhtiön velvoitteet eivät voineet jäädä toteutumatta sen vuoksi, että yhtiö oli fuusioitu aikaisempaan emoyhtiöönsä.

Lapin Rakennusurakoitsijat Oy oli edellä kerrotuin tavoin toiminut työsuojelusopimuksen 21 §:n vastaisesti alentaessaan Korkalon vähimmäispalkkaa tämän työsuojelun yhteisasiamieskauden aikana. Korkalo ja Rakennusliiton Lapin aluejärjestö olivat välittömästi työnantajan menettelystä tiedon saatuaan vaatineet Korkalon ansiotason oikaisemista.

Rakennusteollisuuden Keskusliitto ja sen Lapin piiri olivat laiminlyöneet jäsenyrityksensä työehtosopimuksen vastaisen toiminnan oikaisemisen.

Vaatimukset

Rakennusteollisuuden Keskusliitto ja Polar-Yhtymä Oy ovat vastineessaan, johon Rakennusteollisuuden Keskusliiton Lapin piiri on osaltaan yhtynyt, kiistäneet kanteen kaikilta osin ja vaatineet sen hylkäämistä.

Rakennusteollisuuden Keskusliitto ja Polar-Yhtymä Oy sekä Rakennusteollisuuden Keskusliiton Lapin piiri ovat vaatineet Rakennusliiton velvoittamista korvaamaan niiden oikeudenkäyntikulut täysimääräisesti korkolain mukaisine viivästyskorkoineen.

Perustelut

Lapin Rakennusurakoitsijat Oy oli fuusioitu Polar-Yhtymä Oy:hyn, joka oli edelleenkin toiminnassa oleva yritys. Se ei kuitenkaan ollut Rakennusteollisuuden Keskusliiton jäsen. Polar-Rakennus Oy oli keväällä 1994 perustettu yhtiö, jolle Polar-Yhtymä Oy oli myynyt rakennustoimintansa. Korkalo oli siirtynyt liikkeen luovutuksen yhteydessä vanhana työntekijänä Polar-Rakennus Oy:n palvelukseen. Polar-Rakennus Oy oli hyväksytty Rakennusteollisuuden Keskusliiton jäseneksi 22.3.1994.

Lapin Rakennusurakoitsijat Oy ei ollut alentanut työsuojelun yhteisasiamies Korkalon palkkaa työehtosopimuksen määräysten vastaisesti. Kanne perustui sille virheelliselle tulkinnalle, että työsuojelusopimuksen mukaisten henkilöstön edustajien niin sanottua siirto- ja palkkasuojaa koskeva määräys jatkaisi tiettyihin luottamustehtäviin liittyvien vähimmäispalkkamääräysten voimassaoloa. Määräykset olivat kuitenkin rinnakkaisia ja vähimmäispalkkamääräysten voimassaolo rajoittui pelkästään niissä mainittuihin luottamustehtäviin.

Työsuojelusopimuksen 21 §:n kolmannen ja neljännen kappaleen määräykset työsuojeluvaltuutetun ja kokonaan työstä vapautetun työsuojelun yhteisasiamiehen vähimmäispalkasta oli otettu kysymyksessä olevaan pykälään myöhemmin kuin muut kohdat. Aikaisemmin työehtosopimukseen otettu viidennen kappaleen määräys viittasi ainoastaan edellä oleviin ensimmäiseen ja toiseen kappaleeseen. Palkkausta koskevat vähimmäisehdot oli puolin ja toisin käsitetty täysin itsenäisiksi ja niiden oli ymmärretty koskevan vain niitä työsuojeluyhteistyön työntekijäedustajia, jotka määräyksissä oli nimenomaisesti mainittu.

Edellä oleva seikka kävi ilmi pykälän historiasta. Pykälän viidenteen kappaleeseen sisältyvä määräys oli ollut sopimuksessa vuodesta 1981. Tuolloin oli sovittu yritystason työsuojeluyhteistyöstä ja työsuojelun yhteisasiamiehen valinnasta. Pykälän muut kohdat eli ensimmäinen ja toinen kappale olivat käsitelleet työsuojeluvaltuutetun ns. siirtosuojaa, kuten määräykset myöhemmin korvanneet keskusjärjestösopimuksesta vuonna 1992 otetut ja edelleenkin voimassa olevat ensimmäisen ja toisen kappaleen määräykset. Määräyksen tarkoitus ja rakenne oli siten koko ajan säilynyt entisellään eli pykälän viidennen kappaleen yhteisasiamiestä koskeva maininta liittyi vain saman pykälän ensimmäisen ja toisen kappaleen määräyksiin.

Edellä oleva oli ollut myös Rakennusliiton käsitys aikaisemmin, mikä kävi ilmi muun muassa sen työsuojelusopimusta koskeneissa neuvotteluissa tekemistä esityksistä.

Vähimmäispalkkamääräykset oli otettu työsuojelusopimukseen siitä syystä, että Rakennusliiton neuvottelijat olivat aikoinaan esittäneet, että työsuojeluyhteistyön työntekijäedustajilla ei voinut olla huonompia etuuksia kuin luottamusmiehillä. Esimerkiksi täysin työstä vapautetun työsuojelun yhteisasiamiehen vähimmäispalkkamääräyksestä oli sovittu itse asiassa jo vuonna 1990 työehtosopimukseen johtaneissa neuvotteluissa eräänlaisena niin sanottuna roikkona. Tuolloin oli sovittu siitä, että jos rakennusalan yrityskohtaisen luottamusmieskokeilun seurauksena sovitaan järjestelmästä, jossa kokeilussa ollut vastaava palkkaehto säilyi, otettiin se myös työsuojelusopimukseen yrityskohtaista edustajaa eli työsuojelun yhteisasiamiestä koskien.

Missään vaiheessa eivät Rakennusliiton neuvottelijat olleet esittäneet, että työsuojelusopimuksen 21 §:n kolmannessa kappaleessa sovittaisiin jonkin muun edusmiehen kuin "työsuojeluvaltuutettuna toimivan työntekijän" vähimmäispalkkanormista. Jos tarkoitus olisi ollut jokin muu, olisi nykyinen pykälän viides kappale sisällytetty vähimmäispalkkaa koskeneisiin määräyksiin.

Työsuojelun yhteisasiamieheksi kelpoinen oli ehdokasasettelun aikaan työsuojeluvaltuutettuna oleva työntekijä sekä toimikautensa päättävän työsuojelun keskustoimikunnan varsinainen työntekijäjäsen. Näin työsuojelusopimuksen 21 §:n viides kappale tuli sovellettavaksi lähinnä silloin, kun työsuojelun yhteisasiamiehen työsuojeluvaltuutetun tehtävä jollain työmaalla oli päättynyt ennen kuin hänet valittiin uudestaan toisen työmaan työsuojeluvaltuutetuksi. Työsuojelusopimuksen 14 §:n mukaan työsuojelun yhteisasiamiehenä toimi pääsääntöisesti työpaikan työsuojeluvaltuutettu. Määräyksessä oli suositusluontoisesti todettu, että työsuojelun yhteisasiamies, jonka tehtävä työsuojeluvaltuutettuna päättyi, pyrittiin sijoittamaan sellaiselle työpaikalle, jossa hänellä oli mahdollisuus tulla valituksi työsuojeluvaltuutetuksi.

Myös edellä olevat määräykset tukivat sitä kantaa, että työsuojeluvaltuutetun vähimmäispalkkamääräys rajoittui pelkästään mainittuun luottamustehtävään. Yhteisasiamiehen vähimmäispalkkaehto vaikutti välillisesti ja "aukot" pyrittiin kattamaan supistamalla "viratonta" ajanjaksoa työmaatasolla.

Rakennusliitto oli katsonut, että työsuojelusopimuksen 21 §:n ensimmäisen kappaleen yleissäännös, joka kielsi työsuojeluvaltuutetun ja viidennen kappaleen nojalla työsuojelun yhteisasiamiehen siirtämisen alempipalkkaiseen työhön kuin missä hän oli valituksi tullessaan, koski myös palkan laskemista alle sen, mikä oli ollut työntekijän vähimmäispalkka aikaisemman luottamustoimen johdosta. Tällainen tulkinta oli järjestelmän tarkoituksen vastainen eikä tällaista tulkintaa ollut ennen nyt esillä olevaa tapausta edes esitetty.

Työsuojelusopimuksen 21 §:n ensimmäisen kappaleen tarkoituksena oli estää työsuojeluyhteistyön työntekijäedustajien palkkasyrjintä. Tarkoituksena ei ollut ulottaa osaan näistä edustustehtävistä liittyviä etuuksia yli näiden tehtävien hoidon ajan. Rakennusliiton tulkinta tarkoittaisi sitä, että työsuojelun yhteisasiamiehen vähimmäispalkka koko hänen toimikautensa ajan olisi korkein vähimmäispalkka, johon hänellä jonkin työmaan työsuojeluvaltuutettuna ollessaan oli ollut oikeus. Työsuojelusopimuksen 21 §:n kolmannen ja neljännen kappaleen vähimmäispalkkaa koskevat määräykset olivat kuitenkin vain tiettyihin tehtäviin liittyviä vähimmäispalkkoja. Kun asianomainen tehtävä päättyi, päättyi palkkausta koskevan vähimmäisehdonkin voimassaolo.

Korkalon vähimmäispalkka oli Korkalovaaran työkohteen jälkeen määräytynyt pelkästään hänen työsuhteessaan voimassa olevan henkilökohtaisen tuntipalkan mukaan ja sen jälkeen kun hänet oli valittu Rantavitikan kerrostalotyömaan työsuojeluvaltuutetuksi, paitsi henkilökohtaisen tuntipalkan myös työsuojelusopimuksen 21 §:n kolmannen kappaleen mukaan eli perustuntipalkka täysine ammattitaitolisineen, mikä merkitsi 36,97 markan tuntipalkkaa. Korkalolle maksettu tuntipalkka 44,12 markkaa ylitti selvästi työsuojelusopimuksen vähimmäispalkan.

Lapin Rakennusurakoitsijat Oy samoin kuin Rakennusteollisuuden Keskusliiton Lapin piiri olivat luottaneet Rakennusteollisuuden Keskusliiton keskustoimiston asiantuntijoiden kantaan. Tämä kanta oli perustunut neuvottelijoiden näkemykseen siitä, mitä asianosaisten välillä oli sovittu. Työnantajalla ja piiriyhdistyksellä ei ollut ollut mahdollisuutta arvioida tämän kannan oikeellisuutta. Näin ollen Lapin Rakennusurakoitsijat Oy ei ollut rikkonut työehtosopimusta työehtosopimuslain 7 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Myöskään Rakennusteollisuuden Keskusliiton Lapin piiri ei ollut voinut syyllistyä asiassa valvontavelvollisuutensa laiminlyöntiin.

Perustelut

Lapin Rakennusurakoitsijat Oy:n palveluksessa ollut Seppo Korkalo oli työskennellyt vuonna 1991 rivitalotyökohteessa, jossa hän oli toiminut myös työsuojeluvaltuutettuna. Korkalo oli työsuojeluvaltuutettuna edustanut yli 20:tä työntekijää. Korkalo oli tehnyt urakkatyötä, jossa hänen palkkansa oli ylittänyt työsuojelusopimuksen 21 §:n kolmannen kappaleen toisen virkkeen mukaisen työsuojeluvaltuutetun vähimmäistuntipalkan eli 46,62 markkaa.

Korkalo oli vuoden 1991 loppupuolella valittu yhtiön kaikkia työntekijöitä edustavaksi työsuojelun yhteisasiamieheksi kaksi seuraavaa kalenterivuotta käsittäneeksi toimikaudeksi.

Edellä mainitun rivitalotyökohteen valmistumisen jälkeen Korkalo oli työskennellyt varastolla ja remonttitöissä, minkä jälkeen hän oli siirtynyt työhön kerrostalotyömaalle. Näissä työkohteissa Korkalo oli työskennellyt aikapalkalla ja hänen tuntipalkkansa oli ollut 44,12 markkaa.

Korkalo oli valittu myös kerrostalotyömaalla työskentelevien työntekijöiden työsuojeluvaltuutetuksi. Työmaalla oli ollut työssä yhteensä kahdeksan työntekijää.

Rakennusliitto on kanteessa katsonut, että Korkalon ansiotasoa ei olisi hänen työsuojelun yhteisasiamieskautenaan saanut alentaa siitä, mikä se oli ollut hänen tullessaan valituksi työsuojelun yhteisasiamieheksi. Rakennusliitto on katsonut, että palkan olisi tullut määräytyä työsuojelusopimuksen 21 §:n kolmannen kappaleen toisen virkkeen perusteella myös siksi, että Korkalo oli työsuojelun yhteisasiamiehenä edustanut yli 20:tä työntekijää.

Rakennusteollisuuden Keskusliitto puolestaan on katsonut, että työsuojelun yhteisasiamiehen vähimmäispalkka määräytyi aina sen palkan mukaan, mihin työsuojelun yhteisasiamiehellä oli oikeus kulloisenkin työmaan työsuojeluvaltuutetun asemansa perusteella.

Koska Korkalo ei rivitalotyökohteen päättymisen jälkeen ollut edustanut työsuojeluvaltuutettuna yli 20:tä työntekijää, ei Korkalolla Rakennusteollisuuden Keskusliiton mukaan enää ollut oikeutta työsuojelusopimuksen 21 §:n kolmannen kappaleen toisen virkkeen mukaiseen palkkaan eli vähintään perustuntipalkkaan, täyteen ammattitaitolisään sekä perustuntipalkasta laskettavaan 30 prosentin lisään. Rakennusteollisuuden Keskusliiton mukaan Korkalolle oli rivitalotyökohteen päättymisen jälkeen tullut maksaa edellä mainitun työehtosopimuskohdan ensimmäisen virkkeen mukainen palkka eli vähintään perustuntipalkka täysine ammattitaitolisineen.

Työsuojelusopimuksen 21 §:n ensimmäinen ja toinen kappale sisältävät määräykset, jotka koskevat muun muassa työsuojeluvaltuutetun siirtoa toiseen työhön ja ansiotason säilymistä siirtotapauksissa. Vastaavat määräykset ovat sisältyneet liittojen välisiin työsuojelusopimuksiin jo 1980-luvun alkupuolelta asti. Nykyisessä muodossaan määräykset ovat olleet sopimuksessa vuodesta 1992 alkaen. Jo 1980-luvun alkupuolelta asti työsuojelusopimuksen 21 §:ään on sisältynyt nykyisen työsuojelusopimuksen viidennessä kappaleessa oleva määräys, jonka mukaan pykälän määräykset koskevat työsuojelun yhteis-asiamiestä myös, vaikka hän ei olisi työsuojeluvaltuutettu.Vuonna 1990 työsuojelusopimukseen on otettu 21 §:n kolmannessa kappaleessa olevat työsuojeluvaltuutetun vähimmäispalkkaa koskevat määräykset, jotka on sijoitettu pykälään ennen edellä mainittua viidennen kappaleen määräystä.

Rakennusliiton työsuojelusihteeri, joka on ollut liiton edustajana vuoden 1990 työsuojelusopimusta koskeneissa neuvotteluissa, on kertonut, että neuvotteluissa oli ollut esillä se, että työsuojelusopimukseen otettua työsuojeluvaltuutetun vähimmäispalkkaa koskevaa määräystä sovelletaan myös työsuojelun yhteisasiamieheen. Samoissa neuvotteluissa työn-antajaliittoa edustanut liiton silloinen asiamies on todistajana kuultuna kertonut, että työsuojeluvaltuutetun vähimmäispalkkaa koskevista määräyksistä sovittaessa oli todettu, että työsuojelusopimuksen 21 §:n kysymyksessä oleva kohta ei ollut palkkamääräykselle sopiva. Asiamiehen mukaan neuvotteluissa ei liittojen välillä ollut muodostunut yhteistä tulkintaa siitä, että tästä työsuojeluvaltuutetun vähimmäispalkkaa koskevasta määräyksestä aiheutuisi myös työsuojelun yhteisasiamiehelle jotakin palkkauksellista etua. Epäselväksi on kuitenkin jäänyt, onko tämä asia ollut neuvotteluissa nimenomaisesti esillä.

Rakennusliitto on tehnyt työnantajaliitolle 21.8.1991 päivätyn työsuojelusopimuksen muutosesityksen, johon on otettu omaksi pykäläkseen työsuojeluvaltuutetun ja työsuojeluyhteisasiamiehen palkkaa koskevat määräykset. Tässä esityksessä pykälän ensimmäiseen kappaleeseen on otettu työsuojeluvaltuutetun vähimmäispalkkaa koskevat määräykset, jotka ovat olleet samansisältöiset kuin jo tuolloin voimassa olleessa työsuojelusopimuksessa. Pykälän toiseen kappaleeseen on esitetty otettavaksi määräystä, jonka mukaan yhteisasiamiehelle maksetaan vähintään I palkkaryhmän perustuntipalkka ammattitaitolisineen korotettuna 50 prosentilla. Rakennusliiton mukaan viimeksi mainitulla määräyksellä työsuojeluyhteisasiamiehelle on haluttu turvata korkeampi ansiotaso kuin työsuojeluvaltuutetulle.

Rakennusliiton edellä mainittu työsuojelusihteeri ja todistajana kuultu liiton lakimies, jotka ovat edustaneet Rakennusliittoa vuoden 1992 työsuojelusopimusta koskeneissa neuvotteluissa, ovat kertoneet, että liiton tavoitteena on ollut saattaa työsuojeluorganisaatiossa toimivat työntekijät samaan asemaan kuin luottamusmiehet. Tavoitteena on ollut, että työsuojelun yhteisasiamies olisi muun muassa palkkauksen osalta samassa asemassa kuin luottamusmiessopimuksessa tarkoitettu pääluottamusmies.

Kun työsuojelusopimusta koskeneissa neuvotteluissa ei liittojen välillä ollut päästy yksimielisyyteen työsuojelun yhteisasiamiehen palkkauskysymyksestä, olivat liittojen edustajat sopineet, että mikäli käynnissä olleiden luottamusmiessopimusta koskeneiden neuvottelujen tuloksena sovitaan pääluottamusmiestä koskevista palkkamääräyksistä, otetaan työsuojelusopimukseen vastaavat määräykset myös työsuojelun yhteisasiamiehen osalta.

Luottamusmiessopimusta koskeneissa neuvotteluissa sopimukseen on otettu uusi määräys, joka koskee täysin työstä vapautetun pääluottamusmiehen palkkausta. Tämän jälkeen työsuojelusopimukseen on otettu samansisältöinen täysin työstä vapautetun työsuojelun yhteisasiamiehen palkkausta koskeva määräys, joka on sijoitettu pykälän neljänteen kappaleeseen.

Vuonna 1992 tehtyyn rakennusalan luottamusmiessopimukseen on sisältynyt muiden kuin täysin työstä vapautettujen luottamusmiesten vähimmäispalkkaa koskeva määräys, joka on ollut samansisältöinen kuin työsuojelusopimukseen sisältyvä yli 20:tä työntekijää edustavan työsuojeluvaltuutetun vähimmäispalkkaa koskeva määräys. Vastaavan sisältöinen luottamusmiessopimuksen vähimmäispalkkamääräys on sisältynyt myös jo aikaisemmin voimassa olleeseen luottamusmiessopimukseen.

Vaikka vuoden 1992 työsuojelusopimusta koskeneissa neuvotteluissa on ollut keskeisenä kysymyksenä työsuojelun yhteis-asiamiehen vähimmäispalkka, neuvottelun tuloksena sopimukseen ei ole otettu muuta kuin kokonaan työstä vapautetun yhteisasiamiehen vähimmäispalkkaa koskeva määräys. Työsuojelusopimuksen tuolloin voimassa olleet sopimusmääräykset ja sopimusneuvotteluista muuten esitetty selvitys huomioon ottaen Rakennusliiton edustajat ovat kuitenkin työtuomioistuimen mielestä voineet neuvottelussa perustellusti ymmärtää, että työnantajaliittokin pitää työsuojeluvaltuutettua koskevaa vähimmäispalkkamääräystä myös työsuojelun yhteisasiamiestä koskevana vähimmäispalkkamääräyksenä.

Työsuojelusopimuksen 21 §:n ensimmäisen kappaleen mukaan työsuojeluvaltuutettuna toimivaa työntekijää ei tätä tehtävää hoitaessaan saa siirtää alempipalkkaiseen työhön kuin missä hän oli työsuojeluvaltuutetuksi tullessaan. Saman pykälän viidennen kappaleen mukaan määräystä sovelletaan myös työsuojelun yhteisasiamieheen.

Rakennusliiton lakimiehen kertoman mukaan vuoden 1992 työsuojelusopimusta koskeneissa neuvotteluissa oli sopimuksen 21 §:n kahden ensimmäisen kappaleen uudistamisen yhteydessä todettu, että määräyksillä ei tarkoitettu turvata työsuojeluvaltuutetulle tai työsuojelun yhteisasiamiehelle sellaisen korkean palkkatason säilymistä, mikä työntekijällä oli ollut hänen työsuojeluvaltuutetuksi tai työsuojelun yhteisasiamieheksi valituksi tullessaan esimerkiksi urakkatyöstä johtuen. Tarkoituksena oli lakimiehen kertoman mukaan ollut turvata työsuojeluvaltuutetulle ja työsuojelun yhteisasiamiehelle saman pykälän kolmannen kappaleen mukaisen vähimmäispalkkatason säilyminen. Myös työnantajaliittoa neuvotteluissa edustanut lakimies on kertonut neuvotteluissa tulleen esille, että työsuojeluvaltuutetun palkka saattoi muuttua esimerkiksi työkohteen muutoksen johdosta.

Työsuojelusopimuksen tarkoittama yhteisasiamies edustaa sopimuksen mukaan toimialueensa puitteissa sen työpaikkojen työntekijöitä yhteisasiamiehelle kuuluvissa asioissa. Korkalo on työsuojelun yhteisasiamieheksi tullessaan myös työsuojeluvaltuutetun asemansa perusteella ollut oikeutettu työsuojelusopimuksen 21 §:n kolmannen kappaleen toisen virkkeen mukaiseen vähimmäistuntipalkkaan. Kun työsuojelun yhteisasiamiestä ei työsuojelusopimuksen määräysten mukaan saa siirtää alempipalkkaiseen työhön kuin missä hän oli ollut työsuojelun yhteisasiamieheksi tullessaan, ei työnantajalla ole ollut oikeutta Korkalon toimialueella olleen uuden työmaan työsuojeluvaltuutetun aseman tai muullakaan perusteella alentaa hänen palkkaansa siitä, mihin hänellä vähintään on ollut oikeus yhteisasiamieheksi tuloaikana. Lapin Rakennusurakoitsijat Oy on siten menetellyt työsuojelusopimuksen 21 §:n määräysten vastaisesti alentaessaan Korkalon palkkaa siitä, mihin hänellä työsuojelun yhteisasiamieheksi tullessaan on vähintään ollut oikeus.

Kun kysymys Korkalon palkan määräytymisestä on ollut varsin tulkinnanvarainen ja Lapin Rakennusurakoitsijat Oy on menetellyt asiassa työnantajaliiton omaksuman tulkinnan mukaisesti, ei yhtiön voida katsoa rikkoneen työehtosopimusta työehtosopimuslain 7 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Asian tulkinnanvaraisuuden vuoksi ei myöskään Rakennusteollisuuden Keskusliiton Lapin piirin eikä Rakennusteollisuuden Keskusliiton voida katsoa syyllistyneen asiassa valvontavelvollisuuden laiminlyöntiin.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin vahvistaa Lapin Rakennusurakoitsijat Oy:n menetelleen työsuojelusopimuksen 21 §:n määräysten vastaisesti alentaessaan Korkalon tuntipalkan alle sen vähimmäispalkan, mihin hänellä työsuojelusopimuksen mukaan on ollut oikeus työsuojelun yhteisasiamieheksi tullessaan.

Enemmälti kanne hylätään.

Jutun näin päättyessä ja sen laatuun katsoen saa Rakennusliitto pitää oikeudenkäyntikulunsa omana vahinkonaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Kauppinen puheenjohtajana sekä Kröger, Uski, Virtanen, Korpela ja Kiuru jäseninä. Esittelijä on ollut Silvola.

Eri mieltä olevan jäsen Virtasen lausunto, johon jäsen Uski yhtyi:

Kun luottamusmiessopimusta koskeneissa neuvotteluissa ei liittojen välillä ole päästy yksimielisyyteen työsuojelun yhteisasiamiehen palkkauskysymyksestä, ovat osapuolet sopineet, että työsuojelusopimukseen otetaan työsuojelun yhteis-asiamiehen osalta vastaavat sellaiset määräykset, jotka mahdollisesti syntyvät samaan aikaan käynnissä olleiden luottamusmiessopimusta koskeneiden neuvottelujen tuloksena pääluottamusmiehen palkan osalta. Luottamusmiessopimusta koskeneissa neuvotteluissa on sopimukseen otettu ainoastaan yksi uusi määräys, joka koskee täysin työstä vapautetun pääluottamusmiehen palkkausta. Muita uusia määräyksiä ei neuvottelun tuloksena syntynyt. Tämän jälkeen on työsuojelusopimukseen otettu samansisältöinen täysin työstä vapautetun työsuojelun yhteisasiamiehen palkkausta koskeva määräys, joka on sijoitettu pykälän neljänneksi kappaleeksi.

Näin ollen osapuolet ovat menetelleet juuri sen mukaisesti, mitä he olivat aikaisemmin sopineet luottamusmiessopimusneuvotteluissa syntyvistä neuvottelutuloksista. Mielestäni molemmat osapuolet ovat toimineet tässä yhteisymmärryksessä ja tietoisesti. Rakennusliiton edustajat ovat samalla luopuneet muista neuvottelutavoitteistaan. Työsuojelun yhteisasiamiehen palkkauksen järjestely on jäänyt mainitun uuden määräyksen sekä pykälässä jo aikaisemmin olleen viimeisen kappaleen varaan. Mainitussa työsuojelusopimuksen 21 §:n 5 kappaleessa todetaan pykälän määräysten koskevan työsuojelun yhteisasiamiestä myös vaikka hän ei olisi työsuojeluvaltuutettu. Siten työsuojelun yhteisasiamiehellä on sama siirtosuoja ja vähimmäispalkkasuoja kuin työsuojeluvaltuutetulla, ellei hän ole kokonaan työstä vapautettu.

Nyt esillä olevassa tapauksessa Korkalon palkka oli muuttunut sen vuoksi, että hänen työmaansa on päättynyt. Hän oli aluksi työskennellyt jonkin aikaa varastolla ja remonttitöissä ja sen jälkeen hän oli siirtynyt työhön kerrostalotyömaalle. Molempien asianosaisten kuulemat todistajat ovat kertoneet, ettei työsuojeluvaltuutetun vähimmäispalkkasuoja ole voimassa työntekijän siirtyessä toiselle työmaalle. Työsuojelun yhteisasiamiehellä ei voi ilman työehtosopimuksen määräystä olla erilaista tai työsuojeluvaltuutettua parempaa vähimmäispalkkasuojaa. Kun Korkalon palkka on muuttunut sen vuoksi, että hän on työmaan valmistumisen vuoksi siirtynyt muihin tehtäviin ja uudelle työmaalle eikä sen vuoksi, että työnantaja olisi siirtänyt hänet samalla työmaalla alempipalkkaiseen tai vähempiarvoiseen työhön, ei Lapin Rakennus-urakoitsijat Oy ole menetellyt työehtosopimuksen vastaisesti.

Harkitsen oikeaksi hylätä kanteen.

Jutun tulkinnanvaraisuuden vuoksi Rakennusteollisuuden Keskusliitto ry ja Polar-Rakennus Oy saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa omana vahinkonaan.