TT:1994-75
- Ämnesord
- Tulkinta, Työajan lyhennys
- År för fallet
- 1994
- Meddelats
- Diarienummer
- D:1994/46
Asianosaiset olivat palkkasopimuksen ja sen allekirjoituspöytäkirjan määräyksin sopineet maarakennusalalla aikaisemmin sovelletun työajan lyhennyssopimuksen soveltamisesta edelleen, kuitenkin niin, että osapuolilla oli ollut velvollisuus neuvotella sopimuksen sisällöstä työntekijäsopimusten tultua solmituiksi.
Kun myöhemmin käydyissä neuvotteluissa ei ollut päästy yhteisymmärrykseen sopimusmuutoksista, oli osapuolten välillä edelleen sovellettava aiempaa työajan lyhennyspöytäkirjaa sellaisena kuin se oli ollut päättyneessä sopimuksessa. (Ään.)
Kantaja Rakennusteknisten Ammattiliitto RAL ry Vastaaja Suomen Maarakentajien Keskusliitto r.y.
TUOMIO
TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET
Muiden muassa Suomen Maarakentajien Keskusliiton ja Rakennusteknisten Ammattiliitto RAL:n välillä 17.12.1993 allekirjoitetussa palkkasopimuksessa on muun ohella seuraavat määräykset:
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
1 § Pää- ja runkosopimukseen yhtyminen
Tällä sopimuksella allekirjoittaneet liitot yhtyvät Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton ja Teollisuuden Toimihenkilöiden Neuvottelujärjestö TNK ry:n välillä sekä Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton ja STTK:n Teollisten Toimialojen Ammattijärjestö STTK-T ry:n välillä 17.12.1993 allekirjoitettuihin pää- ja runkosopimukseen ja saattavat ne voimaan allekirjoittaneiden työnantajaliittojen osalta.
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
Tätä sopimusta sovellettaessa talonrakennusalalla tarkoitetaan Rakennusteollisuuden Keskusliiton piiriyhdistysten jäsenyrityksissä, maarakennusalalla Suomen Maarakentajien Keskusliiton jäsenyrityksissä, tienpäällystysalalla Asfalttiliiton jäsenyrityksissä sekä vedeneristysalalla Kattoliiton jäsenyrityksissä tapahtuvaa toimintaa.
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
10 § Työajan lyhentäminen
Kullakin alalla noudatetaan omaa liitteenä olevaa sopimusta.
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
Palkkasopimuksen allekirjoituspöytäkirjassa on muun ohella seuraava määräys:
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
3 § Sovittiin, että työajan lyhennyssopimusten mahdollisista tarkistuksista neuvotellaan liittojen kesken, kun työntekijöiden sopimusjärjestelyt tältä osin ovat tiedossa.
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
KANNE
Kanteen perustelut
Rakennusteknisten Ammattiliitto RAL on lausunut, että osapuolten välillä oli syntynyt erimielisyyttä siitä, mitä työajan lyhennyspöytäkirjaa tuli kuluvalla sopimuskaudella maarakennusalan teknisiin toimihenkilöihin soveltaa. Rakennusalan teknisille toimihenkilöille oli aikaisemmin solmittu kolme erillistä palkkasopimusta: talonrakennus-, asfaltti- sekä maarakennusalan palkkasopimukset. Syksyn 1993 neuvottelukierroksella nämä kolme palkkasopimusta oli yhdistetty yhdeksi koko rakennusalaa koskevaksi palkkasopimukseksi.
Marras-joulukuussa 1993 käydyissä Rakennusteknisten Ammattiliitto RAL:n ja Suomen Maarakentajien Keskusliiton välisissä neuvotteluissa oli keskitytty sopimusten teknisen yhdistämisen lisäksi rahakysymyksiin. Työajan lyhennyspöytäkirjaan kumpikaan osapuoli ei ollut tehnyt muutosehdotuksia. Palkkasopimuksen 10 §:n viittauksella oli tarkoitettu maarakennusalan osalta alun perin 9.5.1988 vuosiksi 1988 - 1990 solmittua pöytäkirjaa, jonka voimassaoloa oli sen jälkeen jatkettu ensin sopimuskaudeksi 1.3.1990 - 29.2.1992 ja sitten sopimuskaudeksi 1.3.1992 31.10.1993. Neuvottelujen yhteydessä oli keskusteltu työajan lyhennyspöytäkirjan mahdollisesta teknisluonteisesta tarkistamisesta sopimuskauden aikana vastaamaan muuttunutta sopimusrakennetta. Tästä neuvottelumahdollisuudesta oli tehty varaus palkkasopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 3 §:ään.
Yleisestä työajan lyhennyksestä oli sovittu ensimmäisen kerran tupo-sopimuksella vuonna 1985. Rakennusaloilla oli lyhennys tuolloin päätetty toteuttaa lisäämällä työehtosopimukseen kiinteitä vapaapäiviä.
Toukokuussa 1988 solmituissa työehtosopimuksissa oli jatkettu työajan lyhentämistä edelleen siten, että työajan lyhennys vuonna 1990 oli ollut 100 tuntia vuodessa. Lyhennysmallina talonrakennusalalla oli sopiminen kiinteistä vuotuisista vapaapäivistä. Yritys- tai työmaakohtaisesti oli laadittu ajankäyttösuunnitelma, johon vapaapäivät oli merkitty. Maarakennusalalla oli siirrytty kertymäjärjestelmään, jonka mukaan vuonna 1990 vapaata oli kertynyt kahdeksan tuntia jokaista tehtyä 17 työpäivää kohti. Syksyllä 1993 oli käyty myös talonrakennuksen palkkasopimusalan osalta keskusteluja työajan lyhennysjärjestelmän muuttamisesta kertymäjärjestelmän mukaiseksi.
Neuvottelu uudesta kaikkia rakennusalan teknisiä koskevasta yhdistetystä palkkasopimuksesta oli kypsynyt allekirjoitusvaiheeseen 17.12.1993. Tuossa vaiheessa olivat keskustelut teknisiä toimihenkilöitä koskevien työajan lyhennyspöytäkirjojen mahdollisesta yhdistämisestä olleet kuitenkin kesken. Samoin olivat olleet kesken neuvottelut talonrakennusalan kertymäjärjestelmän muutoksesta kaikkien työntekijöiden osalta.
Allekirjoituspöytäkirjan merkinnällä oli pyritty vain siihen, että sopimuskauden aikana voitaisiin käydä neuvottelut siitä, mitä teknisiä muutoksia teknisten työajan lyhennyspöytäkirjaan edellä mainituista syistä olisi mahdollisesti tarpeen tehdä. Syksyn 1993 palkkasopimusneuvotteluissa kukaan ei ollut esittänyt tarvetta siirtyä yhtenevään järjestelmään tai lyhennystasoon alan työntekijäsopimusten kanssa.
Rakennusalan toimihenkilösopimuksen neuvottelijat olivat palanneet neuvottelupöytään tammikuussa 1994. Rakennusteknisten Ammattiliitto RAL:n ja rakennusalan työnantajaliittojen neuvottelut olivat aluksi tähdänneet siihen, että kaikkien kolmen rakennusalan sektorin osalta olisi palkkasopimuksen liitteeksi tullut myös yksi yhteinen työajan lyhennyspöytäkirja, kun palkkasopimus muutenkin oli ollut yhteinen.
Maarakentajien Keskusliitto oli kuitenkin vetäytynyt neuvottelusta, joka oli koskenut yhteisen työajan lyhennyspöytäkirjan solmimista. Sen sijaan Rakennusteknisten Ammattiliitto RAL:n neuvottelijat olivat esittäneet solmittavaksi uutta työajan lyhentämispöytäkirjaa, joka olisi sisältänyt materiaalisia heikennyksiä aikaisemmin sovittuun: vuotuinen työajan lyhennys olisi ollut enintään 96 tuntia 100 tunnin sijasta ja vapaata olisi kertynyt 8 tuntia jokaista tehtyä 18 työpäivää kohti, kun aikaisempi kertymäaika oli ollut 17 työpäivää. Lisäksi vapaan kertymiseen ja vapaan antamiseen työnantaja oli ehdottanut eräitä heikennyksiä aikaisempaan pöytäkirjaan verrattuna. Työajan lyhennys ei olisi koskenut lainkaan määräaikaisia enintään neljän kuukauden pituisia työsuhteita.
Muiden rakennusalan sektoreiden tasoltaan entisen kaltainen, mutta rakenteellisesti uudistettu pöytäkirja työajan lyhentämisestä oli allekirjoitettu 14.2.1994. Se oli otettu painettuun rakennusalan palkkasopimuskirjaan.
Palkkasopimuksen 17.12.1993 osaksi oli otettu vuosiksi 1988 - 1990 sovittu pöytäkirja. Allekirjoituspöytäkirjassa olivat osapuolet vain sitoutuneet sopimuskauden aikana neuvottelemaan mahdollisista tarkistuksista pöytäkirjaan. Kun muutoksista ei ollut kuitenkaan saavutettu yksimielisyyttä, oli noudatettava palkkasopimuksessa sovittua työajan lyhennystä eli 9.5.1988 allekirjoitettua pöytäkirjaa.
Kanteessa esitetyt vaatimukset
Rakennusteknisten Ammattiliitto RAL on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että maarakennusalalla työskentelevien teknisten toimihenkilöiden työsuhteissa on noudatettava alan voimassa olevan palkkasopimuksen 10 §:n tarkoittamana työajan lyhennyspöytäkirjana asianosaisliittojen välillä 9.5.1988 sovittua pöytäkirjaa työajan lyhentämisestä, jonka mukaan lyhentämisen piiriin kuuluvien toimihenkilöiden työaikaa lyhennetään vuosittain korkeintaan 100 tuntia ja siten, että toimihenkilöille kertyy vapaata kahdeksan tuntia jokaista tehtyä 17 työpäivää kohti ja että oikeus työajan lyhennykseen syntyy myös alle neljän kuukauden määräaikaisessa työsuhteessa.
VASTAUS
Vastauksen perustelut
Suomen Maarakentajien Keskusliitto on lausunut, että teknisten toimihenkilöiden työajan lyhennyksestä oli ensimmäisen kerran sovittu tulopoliittisen selvitysmiehen 4.3.1984 tekemän ehdotuksen mukaisesti. Runkosopimusosapuolet olivat sopineet asiasta 28.3.1984 allekirjoitetun runkosopimuksen allekirjoituspöytäkirjassa. Runkosopimuksen mukaan työajan lyhentämistavasta sovittiin palkkasopimuskohtaisesti 30.9.1985 mennessä ja työajan lyhennys toteutettiin tämän jälkeen, ei kuitenkaan ennen kuin 1.1.1986.
Maarakennusalan kuten myös talonrakennusalan palkkasopimusneuvotteluissa ei ollut päästy työajan lyhentämistavasta sopimukseen. Tämän johdosta työehtosopimusosapuolet olivat jättäneet maarakennusalan teknisten toimihenkilöiden työajan lyhentämistä koskevan erimielisyyden välityslautakunnan ratkaistavaksi.
Teknisten toimihenkilöiden työajan lyhennys oli rakenteeltaan samanlainen kuin Suomen Maarakentajien Keskusliiton ja Rakennusliitto ry:n välillä solmittu työntekijöiden työajan lyhennyssopimus. Työehtosopimusosapuolilla oli erimielisyys siitä, miten työajan lyhennyksen määrästä vähennettiin vuotuista työaikaa lyhentävät sopimukseen tai käytäntöön perustuvat vuosilomajärjestelyt tai vuosittain säännöllisesti toistuvat ylimääräiset vapaapäivät. Välityslautakunnan kannanotto erimielisyyteen oli ollut se, että tarkoitettua määräystä oli yrityksittäin sovellettava niin, etteivät tekniset toimihenkilöt joudu maarakennusalalla muita työehtosopimuksin sidottuja työntekijöitä ja toimihenkilöitä epäedullisempaan asemaan.
Vuotta 1987 koskien työaika oli lyhentynyt edelleen 16 tunnilla vuodessa ja osapuolet olivat sopineet pöytäkirjan työajan lyhennyksestä. Se oli samanlainen kuin työntekijöiden kanssa sovittu työajan lyhennyssopimus.
Vuoden 1988 työehtosopimusneuvottelut oli käyty liittotasolla. Tässä yhteydessä työntekijöiden osalta oli saatu aikaan neuvottelutulos valtakunnansovittelijan toimistossa 21.4.1988. Tässä työajan lyhennyssopimuksessa oli luovuttu kiinteistä vapaapäivistä ja työajan lyhentäminen oli perustunut kertymisjärjestelmään ja työnantajan oikeuteen määrätä direktio-oikeutensa perusteella pekkaspäivien ajankohdat. Tämän jälkeen teknisten toimihenkilöiden osalta oli tehty 9.5.1988 päivätty samanlainen työajan lyhennyssopimus kuin työntekijöillä. Teknisten toimihenkilöiden työajan lyhennyssopimus oli säilynyt sitten muuttumattomana, kuten työntekijöilläkin, 31.10.1993 asti.
Teknisten toimihenkilöiden työajan lyhentäminen oli maarakennusalalla, samoin kuin talonrakennusalalla, seurannut työntekijöiden työajan lyhentämistä. Välityslautakunnan päätöksen perusteella lyhennystä vähentävien vapaapäivien tai vuosilomajärjestelyjen osalta oli ollut myös kirjaus, etteivät tekniset toimihenkilöt saaneet joutua alan työehtosopimukseen sidottuja työntekijöitä ja toimihenkilöitä epäedullisempaan asemaan. Tästä voitiin vastakohtaispäätelmällä myös tehdä se johtopäätös, etteivät tekniset toimihenkilöt voineet päästä alan työntekijöitä parempaan asemaan, mitä nyt kanteessa vaadittiin.
Maarakennusalan teknisten toimihenkilöiden palkkasopimus oli päättynyt 31.10.1993. Palkkasopimuksen osapuolten aikaisempien periaatepäätösten mukaisesti maarakennusalan, talonrakennusalan ja asfalttialan palkkasopimukset oli pyritty yhdistämään teknisesti yhdeksi rakennusalan palkkasopimukseksi, kuten oli tehtykin 17.12.1993 ajalle 17.12.1993 - 31.12.1994 solmitussa palkkasopimuksessa.
Käydyissä palkkasopimusneuvotteluissa Suomen Maarakentajien Keskusliiton edustaja oli todennut työajan lyhennyksen osalta, että maarakennusalalla oli aikaisemmin joka kerran noudatettu teknisten toimihenkilöiden osalta vastaavaa työajan lyhennysjärjestelmää kuin oli työntekijöiden osaltakin sovittu. Edustaja oli todennut, ettei asiaa voitu vielä sopia ennen kuin tulisi selviämään, millainen sopimus solmittaisiin maa- ja vesirakennusalan työntekijöiden osalta. Neuvotteluissa edustaja oli myös ilmoittanut, että työnantajaliitto esittäisi työntekijäsopimukseen tuntuvia muutoksia.
Työntekijöiden työehtosopimusneuvottelujen ensimmäisessä vaiheessa työnantajaliitto oli esittänyt Rakennusliitolle, että koko työajan lyhennyssopimuksesta luovuttaisiin. Seuraavassa vaiheessa työnantajaliitto oli esittänyt, että osasta päivistä luovuttaisiin ja osasta maksettaisiin kompensaatio rahana. Lisäksi pekkas-päivistä olisi voitu paikallisesti sopia työntekijän kanssa siten, ettei työntekijälle kertyisi lainkaan pekkasia. Työnantajaliitto oli päässyt Rakennusliiton kanssa neuvottelutulokseen 4.2.1994 työajan lyhennyksestä. Sopimus oli voimassa 1.2. - 31.12.1994. Sopimukseen oli tullut lukuisia muutoksia ja siinä oli lisätty paikallista sopimista.
Aikaisemman käytännön mukaisesti runkosopimus ja palkkasopimukset oli allekirjoitettu 17.12.1993 samanaikaisesti. Tässä yhteydessä oli allekirjoituspöytäkirjan 3 §:n mukaan sovittu, että työajan lyhennyssopimusten mahdollisista tarkistuksista neuvoteltaisiin liittojen kesken, kun työntekijöiden sopimusjärjestelyt tältä osin olivat tiedossa. Kyseinen neuvotteluvelvollisuus oli koskenut myös muita rakennusalan palkkasopimusaloja, joilla työntekijöiden työajan lyhennyssopimus oli ollut auki.
Tämän jälkeen osapuolet olivat käyneet neuvottelun 4.2.1994 palkkasopimuksen osana olevan työajan lyhennyssopimuksen tarkistamisesta. Pöytäkirjan mukaisesti osapuolet olivat olleet yksimielisiä siitä, että palkantarkistuksia ja työajan lyhennystä koskeva ratkaisu jäi avoimeksi, koska maa- ja vesirakennusalan työntekijöiden työehtosopimuksesta ja sen osana olevasta työntekijöiden työajan lyhennyksestä ei ratkaisua ollut syntynyt ja ettei estettä ollut sille, että yhdistetyssä rakennusalaa koskevassa palkkasopimuksessa on jokaisella alalla omat työajan lyhennysratkaisunsa.
Tämän jälkeen osapuolet ovat todenneet, etteivät he olleet päässeet yksimielisyyteen työajan lyhennyssopimuksesta. Työnantajaliitto oli tämän jälkeen ohjannut jäsenistöään 25.2.1994 päivätyllä kiertokirjeellä 3/94. Työnantajaliiton ohjeiden mukaan teknisten toimihenkilöiden työajan lyhennysratkaisu noudatti vanhan käytännön ja aikaisemmin sovitun mukaisesti alan työntekijöiden työehtosopimuksen mukaista työajan lyhennysratkaisua.
Kanteessa oli virheellisesti väitetty, että syksyn 1993 palkkasopimusneuvotteluissa kukaan ei olisi esittänyt tarvetta siirtyä yhtenevään järjestelmään tai lyhennystasoon alan työntekijäsopimusten kanssa. Tämä oli ollut maarakennusalan palkkasopimusneuvotteluissa aikaisemmin käytäntönä ja tällaisen esityksen myös työnantajaliitto oli neuvotteluissa tehnyt. Tähän oli välillisesti myös viitattu palkkasopimuksen allekirjoituspöytäkirjassa 17.12.1993. Sen mukaan tarkistuksista neuvoteltaisiin liittojen kesken, kun työntekijöiden sopimusjärjestelyt tältä osin olivat tiedossa. Edelleen 4.2.1994 pöytäkirjassa oli todettu, että ratkaisu jäisi avoimeksi, koska työntekijöiden työajan lyhennyksestä ei ratkaisua ollut syntynyt. Edelleen oli todettu, että jokaisella alalla voi palkkasopimuksessa olla omat työajan lyhennysratkaisunsa. Pöytäkirjalla ei ollut sovittu siitä, että kysymys olisi ollut vain työajan lyhennyssopimuksen teknisestä tarkistamisesta.
Kuten osapuolet olivat 4.2.1994 allekirjoittamallaan pöytäkirjalla todenneet, palkkasopimusneuvottelujen yhteydessä alan työajan lyhennystä koskeva ratkaisu oli jäänyt avoimeksi. Mistään "perälaudasta" ei ollut sovittu siinä tapauksessa, että osapuolet eivät pääsisi yksimielisyyteen työajan lyhennystä koskevan sopimuksen tarkistuksista. Kun kuitenkin alalla oli aikaisemminkin teknisten toimihenkilöiden työajan lyhennyssopimus seurannut työntekijöiden työajan lyhennyssopimusta, työnantajaliiton kanta oli perustunut aikaisempaan käytäntöön ja 17.12.1994 sovittuun allekirjoituspöytäkirjaan. Työnantajaliiton kanta vastasi myös työtuomioistuimen kantaa siitä, että osapuolten aikaisempaa työehtosopimuskäytäntöä, sekä neuvotteluissa että soveltamisessa, oli käytettävä tulkintaperiaatteena. Rakennusteknisten Ammattiliitto RAL:n vaatimus, että työajan lyhennysratkaisu tulisi vahvistaa 9.5.1988 sovitun pöytäkirjan mukaisesti oli vastoin osapuolten tarkoitusta ja alalla noudatettua käytäntöä. Mitään tällaista ei ollut sovittu.
Rakennusteknisten Ammattiliitto RAL:n vaatimus ei myöskään ollut mielekäs. Teknisten työajan lyhennys oli alalla noudattanut työntekijöiden sopimusta, jotta työnjohtajat olisivat työmaalla silloin kun työntekijätkin. Toimihenkilöliiton vaatimuksen johdosta työnjohdolla olisi neljä tuntia enemmän vapaata vuodessa ja myös määräaikaisissa enintään neljän kuukauden työsuhteissa kertyisi vapaata työnjohtajille, mutta ei heidän alaisille työntekijöille. Alan työt usein tehtiin projektiluontoisina urakoina, joihin palkattiin henkilöitä nimenomaan tätä projektia varten. Toimihenkilöliiton tulkinta johtaisi siihen, että työmaalta saattaisi puuttua työnjohto sen ollessa pekkas-vapaalla ja työntekijät olisivat tietenkin työssä. Tämä ei ollut ollut osapuolten tarkoitus.
Vastauksessa esitetyt vaatimukset
Suomen Maarakentajien Keskusliitto on vaatinut kanteen hylkäämistä.
OIKEUDENKÄYNTIKULUVAATIMUKSET
Asianosaisliitot ovat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan 16 prosentin korkoineen tuomion antopäivästä lukien.
TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU
Perustelut
Asianosaisliittojen välillä on maarakennusalan teknisten toimihenkilöiden työajan lyhentämisen osalta ollut voimassa maarakennusalan palkkasopimuksen osana alunperin 9.5.1988 vuosiksi 1988 - 1990 tehty pöytäkirja, jonka voimassaoloa on jatkettu sopimuskausiksi 1.3.1990 29.2.1992 ja 1.3.1992 - 31.10.1993.
Syksyn 1993 neuvottelukierroksella talonrakennusalan, maarakennusalan, tienpäällystysalan ja vedeneristysalan palkkasopimukset on yhdistetty yhdeksi koko rakennusalaa koskevaksi palkkasopimukseksi. Palkkasopimuksen työajan lyhentämistä koskevan 10 §:n mukaan kullakin alalla noudatetaan omaa liitteenä olevaa sopimusta. Lisäksi palkkasopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 3 §:n mukaan työajan lyhennyssopimusten mahdollisista tarkistuksista neuvotellaan liittojen kesken, kun työntekijöiden sopimusjärjestelyt tältä osin ovat tiedossa.
Kanteen mukaan maarakennusalalla työskenteleviin teknisiin toimihenkilöihin on noudatettava alan voimassa olevan palkkasopimuksen 10 §:n tarkoittamana työajan lyhennyspöytäkirjana asianosaisliittojen välillä 9.5.1988 sovittua pöytäkirjaa työajan lyhentämisestä. Suomen Maarakentajien Keskusliiton kannan mukaan maarakennusalan teknisten toimihenkilöiden palkkasopimuksen ja sen osana olleen työajan lyhentämissopimuksen voimassaolo on päättynyt 31.10.1993. Maarakennusalan teknisiin toimihenkilöihin tulee keskusliiton käsityksen mukaan palkkasopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 3 §:n nojalla ja aikaisemman sopimuskäytännön mukaisesti soveltaa maarakennusalan työntekijöiden kanssa 4.2.1994 solmittua työajan lyhennyspöytäkirjaa.
Työtuomioistuimessa todistajana kuultu Rakennusteollisuuden Keskusliiton asiamies on kertonut, että runkosopimus- ja yleissopimusratkaisut oli tehty marraskuussa 1993 ja palkkasopimukset oli tarkoitus allekirjoittaa 17.12.1993. Kun työntekijäsopimuksia ei siihen mennessä ollut saatu tehtyä sovittiin, että työajan lyhennyssopimus neuvotellaan myöhemmin valmiiksi, kun tiedetään minkälaiset työntekijäratkaisut tulevat olemaan. Palkkasopimukseen kirjattiin merkintä liitteenä olevan työajan lyhennyssopimuksen noudattamisesta. Todistajan edustamalla talonrakennusalalla oli ollut selvää, että työajan lyhennysjärjestelmän määrälliseen etuuteen ei oltu hakemassa muutoksia, mutta tekniikkaa tultaisiin muuttamaan. Tästä oli pitkälle menevä yksimielisyys Rakennusliiton kanssa. Todistajan näkemys talonrakennusalan osalta oli ollut, että työajan lyhennyssopimuksen soveltamisessa ei ollut minkäänlaista katkosta. Tämä johtui juuri siitä, että talonrakennusalalla ei haettu sopimukseen mitään aineellista muutosta. Toisaalta missään vaiheessa ei ollut sovittu, että vanha työajan lyhennysjärjestelmä olisi voimassa, kunnes uudesta järjestelystä päästään sopimukseen.
Edelleen todistaja on kertonut, että ennen palkkasopimuksen allekirjoittamista oli syntynyt keskustelua työajan lyhennysjärjestelmän mahdollisista muutoksista. Tuolloin maarakennusalan neuvottelija oli selvittänyt, minkälaisia muutoksia tuon alan työntekijäsopimukseen työajan lyhennyksen osalta haetaan. Neuvotteluissa ei ollut käsitelty kysymystä, miten menetellään, jos työajan lyhennysjärjestelmästä ei päästä sopimukseen. Myöskään siitä, mikä on sopimustilanne kunnes työajan lyhennysjärjestelmästä saadaan sovittua, ei ollut puhetta.
Edellä mainittu todistaja on edelleen kertonut, että hän laati tekstit neuvottelujen pohjaksi. Todistaja ei muistanut, oliko allekirjoituspöytäkirjan 3 §:n teksti sellaisenaan jo hänen laatimassaan versiossa. Kun allekirjoituspöytäkirjassa puhutaan mahdollisista tarkistuksista, tämä todistajan mukaan saattoi johtua siitä, että talonrakennusalalla oli lakon uhka ja tilanne saattoi päätyä myös siihen, että vanha järjestelmä olisi jäänyt sovellettavaksi. Sanamuoto on voinut johtua myös siitä, että kysymyksessä oli neljä alaa, joilla oli erilaiset lähtötilanteet. Allekirjoituspöytäkirjan määräys piti sisällään puolin ja toisin tunnustuksen, että näistä asioista pitää neuvotella.
Työtuomioistuimessa kuultu kantajaliiton hallituksen varapuheenjohtaja on kertonut, että siinä tilanteessa, kun allekirjoituspöytäkirjan 3 §:stä sovittiin, ei ollut olemassa uusia työajan lyhennyspöytäkirjoja, koska tässä asiassa ei sinänsä ollut esitetty minkäänlaisia vaatimuksia kummaltakaan puolelta esimerkiksi määrien suhteen. Se, että asia jätettiin tuolla tavalla avoimeksi tarkoitti lähinnä sitä, että jos työntekijäneuvottelujen kautta olisi tullut ihan kokonaan uusia toteutustapoja, olisi tätä menettelytapaa noudattaen voitu tehdä vastaavia muutoksia myös toimihenkilösopimukseen. Jos yhteisymmärrystä myöhemmissä neuvotteluissa ei olisi saavutettu, olisi kaiketi tullut jäämään voimaan aikaisempi sopimus työajan lyhentämisestä. Todistajan mukaan Maarakentajien Keskusliiton edustaja oli sopimusneuvotteluissa 7.12.1993 esitellyt Maarakentajien Keskusliiton tavoitteet työntekijäsopimukseen nähden, mutta näitä ei ollut edes tarjottu toimihenkilösopimukseen. Toimihenkilöpuolella oli lähdetty siitä, että työajan lyhennysjärjestelylle oli olemassa vanha sopimuspohja, eikä työajan lyhennyksen määristä ollut minkäänlaista kiistaa ennen työnantajapuolen vuoden 1994 puolella tekemää esitystä.
Maarakentajien Keskusliiton lakimies on kertonut, että syksyn 1993 ensimmäisissä palkkasopimusneuvotteluissa on päällimmäisenä kysymyksenä ollut se, miten eri alojen palkkasopimukset voitaisiin yhdistää teknisesti yhdeksi sopimukseksi. Työajan lyhennyskysymys on ollut esillä ensimmäisen kerran neuvotteluissa 7.12.1993, jolloin runkosopimusneuvotteluissa oli jo päästy neuvottelutulokseen. Tuolloin todistaja oli tuonut esille ne vaatimukset, joita maarakennusalan työntekijöiden neuvotteluissa oli esitetty. Todistaja oli mielestään kohtuullisen selkeästi ilmoittanut, että työnantajaliitto tulee vaatimaan sen linjan säilyttämistä edelleen, että työntekijöillä ja toimihenkilöillä on samansisältöinen työajan lyhennysjärjestelmä. Näin ollen kun työntekijäpuolella tullaan asiasta pääsemään ratkaisuun, niin samanlaiset muutokset edellytetään tehtäväksi myös toimihenkilöpuolella. Toimihenkilöpuolelta ei ollut juurikaan reagoitu todistajan selvitettyä työnantajan tavoitteita työntekijäpuolella. Todistajan mukaan työnantajan tarkoitus kytkeä asia myös toimihenkilöpuolen sopimukseen ei kuitenkaan ole voinut jäädä epäselväksi.
Kyseisen todistajan mukaan joulukuussa 1993 oli ollut maarakennusalalla neuvottelut työajan lyhennysjärjestelmästä työntekijäpuolella vielä täysin auki ja talonrakennuspuolella oli ollut olemassa lakon uhka. Kun kuitenkin kaikilla osapuolilla oli ollut halu tehdä yhteinen palkkasopimus, vaikka työajan lyhennyssopimusta ei saataisi aikaiseksi vielä 17.12.1993 mennessä, sovittiin sopimuksen 10 §:n mukaisesta kirjauksesta. Sen tarkoitus oli, että yhteiseen sopimuskirjaan sen painovaiheessa lisätään myöhemmin neuvoteltavat työajan lyhennyssopimukset. Allekirjoituspöytäkirjaan otettiin sitten määräys, joka takasi, että osapuolet neuvottelevat asiasta, kun työntekijäpuolella ratkaisut saadaan aikaiseksi. Todistajan käsityksen mukaan myöhempien neuvottelujen pohjaksi tarkoitettiin ottaa se ratkaisu, joka työntekijäpuolella tullaan saavuttamaan.
Todistaja oli edellä todetuin tavoin neuvotteluissa 7.12.1993 ja jo aiemmin vuodesta 1988 asti tuonut esille työnantajapuolelta sen, että työajan lyhentämisessä seurataan työntekijäpuolen järjestelmää. Näin oli myös menetelty huomioon ottaen ne erityispiirteet, jotka johtuvat erilaisista palkkausjärjestelmistä.
Mainittu todistaja on vielä kertonut, että toimihenkilöneuvotteluissa on yleensä aina seurattu joitakin muita sopimusneuvotteluja ja vasta sitten, kun noissa neuvotteluissa asiat ovat selkiytyneet ja mahdollisesti ratkaistu, niin sen jälkeen toimihenkilöneuvotteluissa on esitetty vaatimukset kirjallisesti.
Työtuomioistuin toteaa, että palkkasopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 3 §:n määräys, jonka mukaan lyhennyssopimusten mahdollisista tarkistuksista neuvotellaan liittojen kesken, kun työntekijöiden sopimusjärjestelyt tältä osin ovat tiedossa, tukee Rakennusteknisten Ammattiliitto RAL:n tulkintaa. Määräys on sanamuotonsa mukaan työtuomioistuimen mielestä tulkittavissa lähinnä niin, että osapuolten välillä on voimassa työajan lyhennyssopimukset, joiden mahdollisista muutoksista sopimusosapuolet ovat sitoutuneet myöhemmin neuvottelemaan. Näin on asia tulkittu esitetyn selvityksen mukaan talonrakennusalalla, jossa neuvotteluvelvoite on tosin tosiasiallisesti koskenut lähinnä teknisiä sopimusmuutoksia.
Työnantajapuolen tavoitteet työntekijäsopimuksen osalta ovat olleet neuvotteluissa esillä. Kuitenkin näiden tavoitteiden mahdollisen toteutumisen suhde toimihenkilösopimukseen on jäänyt epäselväksi. Toimihenkilöpuoli ei ole nimenomaisesti sitoutunut kohdaltaan noudattamaan työntekijäpuolella mahdollisesti saavutettavaa neuvottelutulosta sellaisenaan. Työnantajapuoleltakaan sitä ei ole ainakaan nimenomaisesti edellytetty, vaikkakin samansisältöisten sopimusten solmimista työajan lyhentämisestä on ilmeisesti pidetty eräänä lähtökohtana allekirjoituspöytäkirjasta sovittaessa. Joka tapauksessa työajan lyhennyssopimusten muuttaminen on työnantajapuolenkin mielestä jäänyt sen varaan, mitä myöhemmissä neuvotteluissa sovitaan.
Esitetyn selvityksen perusteella työtuomioistuin katsoo sopimuksen sanamuotoa ja sopimusneuvotteluista ilmenevää osapuolten tarkoitusta parhaiten vastaavan tulkinnan, että asianosaiset ovat 17.12.1993 palkkasopimuksen ja sen allekirjoituspöytäkirjan määräyksin sopineet maarakennusalalla aikaisemmin sovelletun työajan lyhennyssopimuksen soveltamisesta edelleen, kuitenkin niin, että osapuolilla on ollut velvollisuus neuvotella sopimuksen sisällöstä työntekijäsopimusten tultua solmituksi. Kun näissä myöhemmissä neuvotteluissa, jotka sinänsä on käyty, ei ole päästy yhteisymmärrykseen sopimusmuutoksista, on osapuolten välillä edelleen sovellettava aiempaa työajan lyhennyspöytäkirjaa sellaisena kuin se on ollut 31.10.1993 päättyneessä sopimuksessa.
Maarakennusalalla on edellä todetun mukaisesti katsottava sovitun erilaisista työajan lyhennysjärjestelmistä työntekijöille ja toimihenkilöille. Sen seikan arvioiminen, onko mielekästä sopia työaika erilaiseksi työntekijöiden ja toimihenkilöiden osalta, ei ole sellainen työehtosopimuksen soveltamis- tai tulkintakysymys, johon työtuomioistuin voisi ottaa kantaa.
Osapuolten kesken ei ole erimielisyyttä 9.5.1988 sovitun työajan lyhentämispöytäkirjan sisällöstä, joten kantajaliitolla ei ole tältä osin oikeudellista tarvetta saada erikseen vahvistetuksi sopimuksen sisältöä haastehakemuksessa vaaditulla tavalla.
Tuomiolauselma
Työtuomioistuin vahvistaa, että maarakennusalalla työskenteleviin teknisiin toimihenkilöihin on noudatettava alan voimassaolevan palkkasopimuksen 10 §:n tarkoittamana työajan lyhennyspöytäkirjana Suomen Maarakentajien Keskusliiton ja Rakennusteknisten Ammattiliitto RAL:n välillä 9.5.1988 sovittua pöytäkirjaa työajan lyhentämisestä.
Asian tulkinnanvaraisuuteen nähden Rakennusteknisten Ammattiliitto RAL saa itse vastata oikeudenkäyntikuluistaan.
Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Rihto, Uski, Virtanen, Porttila ja Vertanen jäseninä.
Eri mieltä olevien jäsenten lausunto:
Jäsen Virtanen, jonka lausuntoon jäsen Uski yhtyi, lausui:
Teknisiä toimihenkilöitä koskeva maarakennusalan palkkasopimus ja sen osana ollut työajan lyhentämistä koskeva pöytäkirja on lakannut olemasta voimassa 31.10.1993. Uusi koko rakennusalaa koskeva palkkasopimus on solmittu 17.12.1993. Tämä sopimus on koskenut muun muassa maanrakennusalan teknisiä toimihenkilöitä. Palkkasopimuksen 10 §:n mukaan kullakin alalla noudatetaan työajan lyhentämisen osalta liitteenä olevaa pöytäkirjaa. Maarakennusalan osalta ei työehtosopimukseen sisälly tällaista pöytäkirjaa. Tähän on syynä se, etteivät osapuolet ole päässeet yhteisymmärrykseen pöytäkirjan sisällöstä, kun ne ovat neuvotelleet asiasta palkkasopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 3 §:n mukaisesti.
Osapuolia sitovan runkosopimuksen mukaan teknisille toimihenkilöille annettavan työajan lyhennyksen määrä on 100 tuntia vuodessa. Näin ollen työnantajan velvollisuus lyhentää työaikaa ei ole riippuvainen työehtosopimuksen 10 §:n mukaisesta työajan lyhennystä koskevasta pöytäkirjasta. Tällainen pöytäkirja on aikaisemminkin koskenut vain työajan lyhentämisen toteuttamistapaa. Kun lyhentämisen toteuttamistavasta ei ole työehtosopimuksella sovittu, työnantaja voi toteuttaa työajan lyhentämisen direktio-oikeutensa rajoissa tarkoituksenmukaiseksi katsomallaan tavalla.
Edellä esitetyillä perusteilla harkitse oikeaksi hylätä kanteen. Jutun laatuun nähden asianosaiset saavat vastata itse oikeudenkäyntikuluistaan.