TT:1994-61
- Ämnesord
- Aikaprioriteettiperiaate, Lomauttaminen, Sairausajan palkka, Tulkinta, Viranhaltijan lomauttaminen
- År för fallet
- 1994
- Meddelats
- Diarienummer
- D:1994/30
Kunnallinen viranhaltija oli sairastunut sen jälkeen kun hänen ja työnantajan välillä oli sovittu viranhaltijan lomautuksen ajankohdasta. Viranhaltijalla ei ollut oikeutta sairausajan palkkaan siltä osin kuin sairaudesta johtunut työkyvyttömyysaika osui päällekkäin sovitun lomautusajanjakson kanssa.
Kantaja Toimihenkilöiden Neuvottelujärjestö TNJ ry Vastaaja Kunnallinen työmarkkinalaitos Kuultava Kemin kaupunki
TUOMIO
VIRKAEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET
Kunnallisessa yleisessä virka ja työehtosopimuksessa 1992 1993, joka on allekirjoitettu 19.2.1992 ja jota on muutettu 13.1.1993 tehdyllä virka ja työehtosopimuksella 18.1.1993 lukien, on muun ohella seuraavat määräykset:
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
V LUKU VIRKAVAPAUS JA TYÖLOMA
99 § Oikeus sairauslomaan
1 mom. Viranhaltijalla/työntekijällä on oikeus saada virkavapautta/työlomaa (sairauslomaa), jos hän on sairaudesta, vammasta tai tapaturmasta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi estynyt hoitamasta virkaansa/työtään.
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
100 § Sairausloma-ajan palkka
1 mom. Pääviranhaltijalla/työntekijällä on saman kalenterivuoden aikana oikeus saada sairausloman ajalta
1) varsinainen palkkansa 60 kalenteripäivän ajalta,
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
IX LUKU LOMAUTTAMINEN JA TYÖSUHTEEN PÄÄTTYMINEN
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
143 § Viranhaltijan lomauttaminen
Kunnallinen viranhaltija voidaan lomauttaa noudattaen soveltuvin osin työsopimuslain lomauttamista koskevia säännöksiä sekä 138 ja 141 §:n määräyksiä siten täydennettynä, että lomautus voi koskea myös määräaikaista virkasuhdetta, joka on jatkunut keskeytymättä vähintään kuusi kuukautta.
Soveltamisohje
Sekä viranhaltijan että työntekijän määräaikaisen tai toistaiseksi tapahtuvan lomautuksen perusteena voi olla mm. kunnan tai kuntayhtymän taikka sen kyseisen toimintayksikön kustannusten pakottava vähentämistarve. Viranhaltijoiden lomauttaminen merkitsee virantoimituksen palkatonta keskeyttämistä. Lomautus ei siis voi tulla kysymykseen, jos virantoimitus on jo muulla perusteella keskeytynyt, esimerkiksi virkavapauden tai vuosiloman johdosta. Opettajien lomautus voidaan toteuttaa opetustyön keskeytyksenä siten, että muut opettajat huolehtivat omien tuntiensa ohella lomautettujen opettajien tunneista. Tällöin ei sovelleta opetusalan virkaehtosopimuksen 1992 - 1993 12 §:ssä tarkoitettua 30 prosentin suuruista eikä muutakaan korvausta lisääntyneistä opetustehtävistä.
Mikäli edellä tarkoitettua järjestelyä ei tarkoituksenmukaisella tavalla voida toteuttaa, on lomautuksen sijasta voitava suorittaa lomautusta vastaava säästö palkkausmenoista. Lomautus ei voi alkaa tai päättyä sellaisena päivänä, joka olisi normaalisti viranhaltijan vapaapäivä (viikkolepopäivä, viikon toinen vapaapäivä tai arkipyhä).
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
KANNE
Kanteen perustelut
Toimihenkilöiden Neuvottelujärjestö TNJ on Kunnallista työmarkkinalaitosta vastaan ajamassaan kanteessa lausunut, että Kemin kaupungin palveluksessa virkasuhteisena perushoitajana toimiva Marja-Leena Mäki oli ollut lomautettuna kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 143 §:ssä tarkoitetun kaupungin kustannusten pakottavan säästötarpeen vuoksi 9.2. - 10.2.1993 ja 3.3. - 7.3.1993. Mäki oli sopinut lomautusjaksojen ajankohdista esimiehensä kanssa siten, että jälkimmäisen lomautuksen ajankohdasta oli sovittu jo ennen ensimmäistä lomautusta. Mäki oli ollut sairauden vuoksi työkyvytön lääkärintodistuksen mukaan 23.2. - 10.3.1993. Mäelle oli myönnetty palkaton työlomapäivä 22.2.1993 ja sairauslomaa 23.2. - 2.3.1993. Kemin kaupunki oli katsonut, että Mäellä ei ollut oikeutta kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 99 §:n mukaiseen sairauslomaan lomautusajalta 3.3. - 7.3.1993. Tätä oli perusteltu sillä, että lomautuksesta oli sovittu ennen työkyvyttömyyden alkamista.
Käydyissä keskusneuvotteluissa Kunnallinen työmarkkinalaitos oli katsonut, että kunnallista yleistä virka- ja työehtosopimusta tuli tulkita siten, että mikäli päätös virantoimituksen keskeyttämisestä lomautuksella oli tehty ennen kuin lomautettavan viranhaltijan työkyvyttömyys oli alkanut, oli virantoimituksen keskeytysaika lomautusta eikä sairauslomaa. Näin ollen kysymyksessä olevalta ajalta ei maksettu sairausajan palkkaa. Kunnallinen työmarkkinalaitos oli perustellut kantaansa niin sanotun aikaprioriteettisäännön vakiintuneella tulkinnalla ja katsonut, että myös kysymyksessä olevan virka- ja työehtosopimuksen määräyksiä oli tulkittava sen mukaisesti. Kunnallisen työmarkkinalaitoksen omaksuma tulkinta oli virheellinen. Mäen lomautusta ei olisi voitu lainkaan toteuttaa siltä osin kuin se oli ajoittunut samanaikaisesti 23.2.1993 alkaneen sairausloman kanssa eli ajalla 3.3. - 7.3.1993.
Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 143 §:n mukaan viranhaltija voitiin lomauttaa noudattaen soveltuvin osin työsopimuslain lomauttamista koskevia säännöksiä. Määräyksen soveltamisohjeen mukaan viranhaltijoiden lomauttaminen merkitsi virantoimituksen palkatonta keskeyttämistä. Soveltamisohjeessa oli todettu, että lomautus ei siis voinut tulla kysymykseen, jos virantoimitus oli jo muulla perusteella keskeytynyt esimerkiksi virkavapauden tai vuosiloman johdosta. Määräyksessä ei ollut tehty eroa sairausloman ja muiden virkavapauksien välillä. Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 99 §:n mukaan viranhaltijalla oli oikeus saada virkavapautta (sairauslomaa), jos hän oli sairaudesta, vammasta tai tapaturmasta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi estynyt hoitamasta virkaansa. Mäen virantoimitus oli lomautuksen alkamishetkellä ollut keskeytyneenä sairaudesta johtuneen virkavapauden vuoksi.
Työneuvosto oli lausunnossaan 981-75 katsonut, että jos sairaus ja lomauttaminen osuivat päällekkäin, katsottiin poissaolon johtuvan ensin alkaneesta syystä. Kunnallinen työmarkkinalaitos oli keskusneuvotteluissa oman kantansa tueksi viitannut työneuvoston lausuntoon 702-63. Työneuvosto oli katsonut mainitussa lausunnossaan, että jos sairaus oli alkanut ennen lomautusilmoituksen antamista, oli sairauspäivät 75 päivään saakka otettava huomioon työssäolopäivien veroisina päivinä. Jos sairaus alkoi vasta lomautusilmoituksen antamisen jälkeen, ei sairauspäiviä lausunnon mukaan otettu lainkaan huomioon.
Työneuvosto oli lausunnossaan 957-74 todennut kuitenkin, että lausunnossa 702-63 ei ollut perusteltu sitä, miksi ratkaisevana ajankohtana lomautuksen osalta oli pidetty lomautusilmoituksen antamista eikä lomautuksen tosiasiallista alkamista. Työneuvosto oli todennut, että lomautusta oli tässä suhteessa ilmeisesti verrattu vaikutuksiltaan työsopimuksen irtisanomiseen, joka työsuhteen kumpaakin osapuolta sitovasti muutti osapuolten keskinäisiä oikeuksia ja velvollisuuksia. Lopputuloksena lausunnossa 957-74, joka oli koskenut vuosilomalain soveltamista työtaistelutilanteessa, oli todettu, että työneuvosto oli sitä mieltä, että ratkaisevaksi ajankohdaksi oli otettava työnseisauksen todellinen alkaminen, johon oli verrattava sairauden tai tapaturman aiheuttamasta työkyvyttömyydestä johtuvan työstä estymisen alkamista.
Käydyissä keskusneuvotteluissa Kunnallinen työmarkkinalaitos oli kantansa tueksi viitannut myös työtuomioistuimen tuomioon 1979-21 todeten, että tuomiota oli perusteltu muun muassa työneuvoston lausunnolla 702-63. Työneuvoston voitiin kuitenkin katsoa muotoilleen kantansa asiaan uudelleen lausunnolla 957-74. Mainittu työtuomioistuimen tuomio oli koskenut muuta sopimusalaa kuin mistä nyt oli kysymys ja siinä oli perusteluna viitattu muun muassa Suomen Ammattiliittojen keskusjärjestö SAK r. y:n ja Suomen Työnantajain Keskusliitto r.y:n kentässä 1970-luvulla vakiintuneeseen työmarkkinakäytäntöön. Työtuomioistuimen mainitusta tuomiosta ilmenevät perustelut eivät soveltuneet tulkittaessa vuonna 1993 tehtyä viranhaltijoiden lomauttamista koskevaa sopimusmääräystä.
Edellä mainituissa työneuvoston lausunnoissa ja työtuomioistuimen tuomiossa, joihin Kunnallinen työmarkkinalaitos oli keskusneuvotteluissa kantansa tueksi viitannut, oli ratkaisujen perusteena vedottu siihen, että lomautusilmoituksen antamisajankohta oli aikaprioriteetin kannalta ratkaiseva, koska työnantaja olisi voinut lomautuksen sijasta irtisanoa työntekijän. Tätä kantaa saatettiinkin työsuhteisten osalta pitää johdonmukaisena, kun otettiin huomioon, että lomautusjärjestelmä oli kehittynyt Suomessa juuri sellaisista tilanteista, joissa työnantajalla olisi työnteon estymistilanteissa ollut oikeus irtisanoa työntekijä. Ennen työsopimuslain säätämistä, jolta ajalta työneuvoston lausunto 702-63 oli, lomauttaminen oli perustunut edellä mainitun perusteen vuoksi muodostuneeseen käytäntöön. Vuoden 1970 työsopimuslain 30 §:n mukaan lomauttaminen oli mahdollista, jos työnantaja voisi irtisanoa tai purkaa työsopimuksen. Nimenomaan tässä suhteessa poikkesi kunnan virkasuhteisen henkilöstön oikeusasema ratkaisevasti kunnan työsuhteisen henkilöstön oikeusasemasta.
Virkaehtosopimuksessa oli sovittu, että lomauttaminen oli mahdollista noudattaen soveltuvin osin työsopimuslain asiaa koskevia säännöksiä. Viranhaltijaa ei toisin kun työntekijää voitu lomauttaa sillä perusteella, että hänet voitaisiin vaihtoehtoisesti irtisanoa taloudellisilla tai tuotannollisilla perusteilla. Lomautusperusteet olivat kunnallisten viranhaltijoiden kohdalla oikeudellisesti erillään viranhaltijoiden irtisanomisperusteista. Kunnallisten viranhaltijoiden irtisanomisperusteista ei ollut sovittu virkaehtosopimuksella, vaan ne määräytyivät kunkin kunnan virkasäännön mukaan. Virkasääntö oli kunnan pakollinen johtosääntö, jonka kunnanvaltuusto yksipuolisesti hyväksyi.
Kemin kaupungin virkasääntö oli hyväksytty Kunnallisen työmarkkinalaitoksen hallituksen 12.5.1992 hyväksymän niin sanotun mallivirkasäännön mukaisesti. Virkasäännön 13 §:ään sisältyivät määräykset irtisanomisperusteista. Jos viranhaltija haluttiin taloudellisista tai tuotannollisista syistä johtuvan työn vähenemisen vuoksi irtisanoa, oli virka ensin lakkautettava ja tämän jälkeen hänet voitiin irtisanoa. Tämän vuoksi lomauttaminen edellä mainittujen perusteiden ollessa olemassa ei ollut työsuhteisia vastaavalla tavalla irtisanomisen vaihtoehto. Tämän oikeusasemassa olevan eron vuoksi vastaajan kantansa tueksi esittämillä työneuvoston lausunnoilla ja työtuomioistuimen ratkaisuilla samoin kuin mahdollisesti eri sopimusaloilla noudatetulla käytännöllä ei ollut suoranaista merkitystä nyt esillä olevassa asiassa.
Kysymyksessä oleva virka- ja työehtosopimuksen 143 § koski nimenomaisesti vain viranhaltijoita. Näin ollen ei työntekijöiden kohdalla noudatetulla käytännöllä ollut vaikutusta asiaan. Määräyksestä sovittaessa ei ollut tarkoitettu, että työsuhteisiin noudatettu käytäntö tulisi koskemaan viranhaltijoita. Työtuomioistuin oli tuomiossaan 1981-153, jossa oli ollut kysymys velvollisuudesta maksaa sairausajan palkkaa vuosiloman aikana sattuneen sairauden johdosta, ratkaissut tulkintaerimielisyyden työehtosopimuksen sanamuodosta pääteltävän tarkoituksen perusteella. Tuomiossa asianosaisina olleiden välisen työehtosopimuksen tulkintaohjeena ei ollut voitu käyttää SAK-STK kentässä omaksuttua soveltamistapaa. Työtuomioistuin oli tuomiossaan todennut, että kanteessa tarkoitetussa tilanteessa työntekijä oli sairauden alkaessa ollut vuosilomalla, joten työnteon este oli ollut vuosiloma.
Myös nyt kysymyksessä olevassa asiassa sopimusta tuli tulkita sen sanamuodon mukaan. Työnantajapuolen laatimassa soveltamisohjeessa oli selvästi todettu, että jos virantoimitus oli jo jollakin perusteella keskeytynyt, ei se voinut keskeytyä enää toisella perusteella. Näin ollen jos viranhaltija oli sairauden alkaessa ollut virantoimituksessa, oli virantoimituksen esteeksi katsottava sairaus eikä myöhempi lomautus. Jos viranhaltija olisi ollut lomautettuna sairastumishetkellään, olisi virantoimituksen esteenä pidettävä lomautusta eikä sairautta.
Lomautuksen edellytysten olemassaolo oli todettava sekä lomautusilmoitusta annettaessa että lomautuksen alkaessa. Mäen kohdalla lomautusilmoituksen antamiseen rinnastettavan lomautuksen ajankohdasta sopimisen hetkellä ei ollut ollut tietoa viranhaltijan samalle ajalle osuvasta työkyvyttömyydestä. Lomautuksen suunnittelulle ei siten ollut ollut esteitä. Lomautuksen alkamishetkellä Mäen virantoimitus oli jo keskeytynyt muulla perusteella eli sairauslomasta johtuneen virkavapauden vuoksi. Näin ollen lomautus ei ollut sopimuksen mukainen.
Kun viranhaltijoiden lomauttamista koskevasta määräyksestä oli sovittu, Toimihenkilöiden Neuvottelujärjestö TNJ:n tarkoituksena oli ollut sopia siitä, että lomautusperusteet olisivat samanlaiset työntekijöiden ja viranhaltijoiden kohdalla. Tarkoituksena ei kuitenkaan ollut ollut, että kaikkia mahdollisia tulkintoja, joita oli noudatettu työntekijöitä lomautettaessa, ryhdyttäisiin noudattamaan myös viranhaltijoiden lomauttamisessa. Virkasuhde poikkesi työsopimussuhteesta, eivätkä kaikki työsopimussuhteessa noudatettavat periaatteet olleet sovellettavissa virkasuhteisten kohdalla. Viranhaltijoiden lomauttamisen kohdalla ei ollut vielä voinut syntyä myöskään minkäänlaista vakiintunutta käytäntöä, koska viranhaltijoiden lomautus oli tullut mahdolliseksi vasta 18.1.1993 voimaan tulleiden määräysten perusteella.
Kanteessa esitetyt vaatimukset
Toimihenkilöiden Neuvottelujärjestö TNJ on pyytänyt työtuomioistuinta vahvistamaan, että Kemin kaupunki on velvollinen suorittamaan Mäelle sairausajan palkan ajalta 3.3. - 7.3.1993.
VASTAUS
Vastauksen perustelut
Kunnallinen työmarkkinalaitos on kanteeseen vastatessaan lausunut, että aikaprioriteettiperiaate eli periaate, jonka mukaan työntekijän oikeus palkkaan tai muihin työsuhteen mukaisiin etuihin määräytyi ajallisesti ensin alkaneen työnteon keskeytyksen mukaan, oli yleisesti hyväksytty työneuvoston lausunnoissa ja oikeuskäytännössä.
Lomautukselle ja vuosiloman antamiselle oli yhteistä se, että kummankin ajankohdasta määräsi työnantaja yksipuolisesti. Lisäksi kummankin työnteon keskeytyksen voimaantulon edellytyksenä oli, että keskeytyksestä oli ilmoitettu lain tai työehtosopimuksen edellyttämää määräaikaa noudattaen. Vuosilomailmoituksen merkittävyyttä korosti se, että lakiin oli otettu erillinen säännös, jonka perusteella ilmoitetusta loman antamisajankohdasta voitiin poiketa. Tämän yhtäläisyyden vuoksi voitiin aikaprioriteettiperiaatetta tulkita myös vuosiloman antamiseen liittyvien lausuntojen ja ratkaisujen avulla.
Aikaprioriperiaatteen hyväksyminen tulkintaperiaatteena kävi ilmi muun muassa työneuvoston lausunnoista 702-63 ja 1022-77, joissa oli ollut kysymys lomautuksen ja sairausloman osumisesta päällekkäin. Aikaprioriteettiperiaatetta oli sovellettu myös työneuvoston lausunnossa 1214-87, jossa oli ollut kysymys lomauttamisen sekä äitiys-, isyys- ja vanhempainloman osumisesta päällekkäin. Samoin aikaprioriteettiperiaatetta oli sovellettu työneuvoston lausunnossa 99-48, jossa oli ollut kysymys vuosiloman ja sairausloman osumisesta päällekkäin, sekä lausunnoissa 747-65, 955-74, 957-74 ja 981-75, joissa oli ollut kysymys vuosiloman ja lakon osumisesta päällekkäin. Työneuvosto oli soveltanut aikaprioriteettiperiaatetta myös lausunnoissaan 910-71 ja 957-74, joissa oli ollut kysymys lakon ja sairausloman osumisesta päällekkäin.
Työneuvosto oli edellä mainitussa lausunnossaan 702-63 katsonut, että jos työntekijä oli sairastunut lomautusilmoituksen saatuaan mutta ennen lomautuksen alkamista, olivat sairaudesta johtuneet poissaolopäivät (vuosiloman pituutta määrättäessä) työssäolopäivien veroisia vain lomautuksen alkamiseen saakka. Työneuvoston lausunnossa 957-74 oli todettu, että vaikka työnseisaus ei katkaissutkaan työsuhdetta, merkitsi se kaiken työsuhteeseen normaalisti vaikuttavan toiminnan keskeytymistä niin, että muun ohessa työnantajan ennen työnseisauksen alkamista antamilla määräyksillä ei ollut merkitystä työntekijän toiminnalle työnseisauksen aikana.
Lausunnossa 957-74 oli selvitelty lomautusilmoituksen ja työtaistelua koskevan ilmoituksen välistä eroa eli sitä, minkä vuoksi lomautusilmoituksen - päinvastoin kuin lakkoilmoituksen - antamisajankohtaa voitiin pitää oikeudellisesti sitovana. Lausunnon mukaan ilmoituksen työnseisauksesta ei tarvinnut tulla voimaan sisällyksensä mukaisesti kuten lomautusilmoituksen. Ilmoituksen tehnyt osapuoli voi peruuttaa sen yksipuolisesti, sosiaali- ja terveysministeriö voi kieltää määräajaksi työtaistelun eikä ilmoitukseen voitu vedota järjestäytymätöntä työntekijää vastaan. Työneuvoston lausunnon 981-75 perusteluissa oli viitattu nimenomaan sekä lausuntoon 702-63 että 957-74, joten näin ollen ei voitu päätellä, että työneuvosto olisi lausunnossaan 981-75 omaksunut kannan muutoksen.
Aikaprioriteettiperiaatteen soveltaminen kävi ilmi muun muassa työtuomioistuimen tuomioista 1979-21, 1981-153, 1982-53 sekä lausunnosta 1993-104. Myös korkein oikeus oli ratkaisuissaan 1993:39, 1986 II 108 ja 1981 II 118 soveltanut aikaprioriteettiperiaatetta.
Suomen Työnantajain Keskusliitto ja Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö olivat laatineet vuonna 1973 yhteiset sairausajan palkan maksamista koskevat soveltamisohjeet. Näissä ohjeissa oli todettu muun muassa, että mikäli työntekijä sairastui lomautusilmoituksen antamisen jälkeen, mutta ennen lomautuksen alkamista, maksoi työnantaja sairausajan palkan lomautukseen asti. Lomautuksen alkaessa päättyi sairausajan palkan maksaminen samoin kuin 21 päivän (= palkallisen sairausloman aika) ajanjakson laskeminen. Edelleen ohjeessa oli todettu, että mikäli työntekijä oli sairaana vielä lomautuksen päätyttyä, alkoi työnantajan sairausajan palkanmaksuvelvollisuus uudelleen, mikäli 21 päivän ajanjakso ei ennen lomautusta ollut ehtinyt päättyä.
Edellä tarkoitettuja soveltamisohjeita sovellettiin edelleen mainittujen keskusjärjestöjen jäsenliittojen välillä solmittuja työehtosopimuksia sovellettaessa.
Liiketyönantajain Keskusliitto LTK r.y:n kentässä omaksutun vakiintuneen tulkinnan mukaan lomautettu työntekijä ei saanut sairaudestaan parempaa etua kuin jos hän olisi ollut työkykyinen. Tämä kanta kävi ilmi keskusjärjestön vuonna 1983 laatimista työntekijän sairastumista koskevista sisäisistä ohjeista, joissa todettiin lomauttamisesta muun muassa seuraavaa: "Jos työntekijä sairastuu ennen lomautuksen alkamista, työnantaja maksaa sairausajan palkkaa lomautuksen alkamiseen asti. Mikäli työntekijä on sairaana vielä lomautuksen päätyttyä, alkaa työnantajan palkanmaksuvelvollisuus uudelleen, mikäli sairausajan palkkajakso, joka alkaa sairastumispäivästä ja kuluu lomautuksenkin aikana, ei ole loppuun kulunut. ...Jos työntekijä sairastuu lomautuksen aikana, ei sairausajan palkkaa lomautuksen ajalta makseta, mutta sairausajan palkkajakso kuluu." LTK:n ohjeissa oli edelleen viitattu STK:n kentässä noudatettuihin ohjeisiin mainittaessa elintarvikealalla noudatetusta käytännöstä, joka poikkesi LTK:n omaksumista ohjeista.
Yksityisiä valtionapulaitoksia koskenut 31.10.1993 saakka voimassa ollut toimiehtosopimus ei ollut sisältänyt lomautusta koskevia määräyksiä. Valtion työmarkkinalaitoksesta saadun tiedon mukaan lomautuksen ja sairausloman välinen aikaprioriteetti oli käytännössä ratkaistu STK:n ja SAK:n välisen soveltamisohjeen mukaisesti. Valtion työmarkkinalaitos oli noudattanut mainittua tulkintaa toimiehtosopimuslaitoksille antamissaan ohjeissa.
Kunnallinen työmarkkinalaitos oli viranhaltijoiden lomautusmääräyksiä koskevissa neuvotteluissa aluksi esittänyt, että kunnallisten viranhaltijoiden lomauttaminen tapahtuisi 12.5.1992 hyväksytyn mallivirkasäännön 39 §:n mukaisilla perusteilla. Kaikkien pääsopijajärjestöjen neuvottelijat olivat vastustaneet tätä ja ilmoittaneet kantanaan, että viranhaltijoiden lomautuksen tulisi tapahtua noudattaen samoja perusteita ja menettelytapoja kuin työsuhteisten kohdalla ja että viranhaltijoiden ja työntekijöiden välisen yhdenvertaisuuden tulisi toteutua myös lomautustilanteessa.
Nyt tulkittavana olevan virka- ja työehtosopimuksen 143 §:n määräyksen mukaan kunnallinen viranhaltija voitiin lomauttaa noudattaen soveltuvin osin työsopimuslain lomauttamista koskevia säännöksiä. Sopimusmääräyksen sanamuoto ei tukenut sellaista tulkintaa, että kunnallisen viranhaltijan kohdalla olisi sovittu viranhaltijan omien, virkasäännön mukaisten irtisanomisperusteiden olevan myös viranhaltijan lomautusperusteita. Kunnallisen työmarkkinalaitoksen käsityksen mukaan puheena olevalla määräyksellä oli sovittu siitä, että kunnallinen viranhaltija voitiin lomauttaa samoilla perusteilla, joilla kuntaan työsuhteessa oleva työntekijä voitiin työsopimuslain 30 §:n ja kunnallisten työehtosopimusmääräysten mukaan lomauttaa.
Edellä esitetystä seurasi, että viranhaltija voitiin lomauttaa esimerkiksi työsopimuslain 37 a §:ssä tarkoitetulla taloudellisista ja tuotannollisista syistä johtuvan pysyvän (yli 90 päivää kestävän) työn vähyyden vuoksi, vaikka mainittu peruste ei oikeuttanut virkasäännön määräysten nojalla irtisanomaan viranhaltijaa. Kunnallinen viranhaltija voitiin lomauttaa myös sellaisella perusteella, joka työntekijän kohdalla olisi työsopimuslain 43 §:ssä mainittu työsuhteen purkuperuste, vaikka virkasuhdetta ei mallivirkasäännön mukaan voitu lainkaan purkaa. Jos sopimusosapuolet olisivat tarkoittaneet sopia kuten kanteessa oli esitetty, olisi sopimuksen 143 § jouduttu muotoilemaan toisin eli siten, että siihen olisi sisältynyt viittaus virkasäännön irtisanomismääräykseen.
Kuntasektoriinkin 1990-luvulla kohdistuneen syvän taloudellisen laman johdosta myös kunnille oli ollut tarpeen saada mahdollisuus keskeyttää viranhaltijoiden palkanmaksu pakottavan kustannusten säästötarpeen vuoksi. Koska säästöjen aikaansaaminen oli ollut kysymyksessä olevan 143 §:n (ja 12.5.1992 hyväksytyn mallivirkasäännön lomautusta koskevan 39 §:n) päätarkoitus, ei olisi ollut tarkoituksenmukaista sitoa viranhaltijoiden lomautusperusteita virkasäännön irtisanomisperusteisiin. Mallivirkasäännön 13 §:n sisältämiin irtisanomisperusteisiin ei sisältynyt muita työsopimuslain taloudellisen syyn kaltaisia perusteita kuin viran lakkauttaminen. Tämä toimenpide olisi ollut aivan liian raskas ja kunnallishallinnon kannalta epätarkoituksenmukainen tavoiteltaessa yleensä muutaman viikon tai kuukauden palkkamenojen säästöä. Käytännössä viranhaltijan lomautusperusteiden sitominen heidän irtisanomisperusteisiinsa olisi sulkenut yli puolet kuntien käytettävissä olevista lomautusperusteista.
Kunnallinen työmarkkinalaitos oli koulutuksessaan ja kunnille antamissaan ohjeissa antanut lomautusilmoitukselle sen merkityksen, mikä kävi ilmi muun muassa työneuvoston lausunnosta 702-63. Kunnissa oli jo vuosikausien ajan vakiintuneesti noudatettu työntekijöitä lomautettaessa samoja periaatteita, jotka kävivät ilmi STK:n ja SAK:n laatimista ohjeista eli muun muassa lomautuksen ja sairauden osuessa päällekäin, ratkaiseva merkitys oli annettu lomautusilmoituksen antamisen ajankohdalle harkittaessa työnantajan sairausajan palkanmaksuvelvollisuutta.
Vastauksessa esitetyt vaatimukset
Kunnallinen työmarkkinalaitos on vaatinut kanteen hylkäämistä.
OIKEUDENKÄYNTIKULUVAATIMUKSET
Asianosaiset ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.
KUULTAVAN LAUSUNTO
Kuultavaksi kutsuttu Kemin kaupunki ei ole käyttänyt asiassa puhevaltaa.
TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU
Perustelut
Kemin kaupungin palveluksessa virkasuhteessa oleva perushoitaja Marja-Leena Mäki on sopinut esimiehensä kanssa siitä, että kaupungin kustannusten pakottava säästötarpeen vuoksi Mäki on lomautettuna ajanjaksot 9.2. 10.2.1993 ja 3.3. - 7.3.1993. Viimeksi mainitun lomautuksen ajankohdasta on sovittu jo ennen ensimmäistä lomautusta. Mäki on työnantajalle toimittamansa lääkärintodistuksen mukaan ollut sairauden vuoksi työkyvytön 23.2. - 10.3.1993. Kemin kaupunki on kieltäytynyt maksamasta Mäelle sairausajan palkkaa ajalta 3.3. - 7.3.1993 katsoen virantoimituksen keskeytymisen johtuneen lomautuksesta, koska siitä on sovittu Mäen kanssa jo ennen sairaudesta johtuvan työkyvyttömyyden alkamista.
Toimihenkilöiden Neuvottelujärjestö TNJ on katsonut, että Mäen virantoimituksen keskeytymisen syynä ei riidanalaisena aikana ole ollut lomautus, vaan sairaudesta johtunut työkyvyttömyys, jonka vuoksi Mäelle olisi tullut myöntää virkavapautta koko lääkärintodistukseen merkityn työkyvyttömyyden ajaksi. Toimihenkilöiden Neuvottelujärjestö TNJ on oman kantansa tueksi vedonnut kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen viranhaltijan lomauttamista koskevan 143 §:n soveltamisohjeeseen, jossa on todettu, että lomautus ei voi tulla kysymykseen, jos virantoimitus on jo muulla perusteella keskeytynyt, esimerkiksi virkavapauden tai vuosiloman johdosta.
Kunnallinen työmarkkinalaitos on puolestaan oman tulkintansa tueksi vedonnut vakiintuneeseen työmarkkinakäytäntöön, jossa lomautuksesta ja muusta syystä johtuvan työnteon esteen sattuessa päällekkäin merkitystä on annettu lomautusilmoituksen antamisen ajankohdalle. Kunnallinen työmarkkinalaitos on viitannut muun muassa Suomen Työnantajain Keskusliiton ja Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön välillä vuonna 1973 laadittuihin sairausajan palkan maksamista koskeviin ohjeisiin, joissa on todettu, että mikäli työntekijä sairastuu lomautusilmoituksen antamisen jälkeen, mutta ennen lomautuksen alkamista, maksaa työnantaja sairausajan palkkaa lomautukseen asti.
Edellä mainituissa soveltamisohjeissa ja työmarkkinakäytännössä omaksuttu kanta käy ilmi myös työneuvoston vuosilomalain tulkintaa koskevasta lausunnosta 702-63, jossa on ollut kysymys sairauden ja lomauttamisen sattumisesta päällekkäin. Lausunnossa on todettu, että jos sairaus on alkanut ennen kuin lomauttamisesta on ilmoitettu työntekijälle, sairauspäivät ovat työssäolopäivän veroisia päiviä. Jos taas sairaudesta johtuva este on alkanut sen jälkeen kun lomauttamisen alkamispäivä on ilmoitettu, otetaan sairauspäivät huomioon ainoastaan lomauttamisen alkamiseen asti. Työneuvosto on myöhemmissä vuosilomalain tulkintaa koskevissa lausunnoissaan (957-74 ja 981-75), joissa on ollut kysymys sairauden ja lakon tai työsulun sekä lomauttamisen ja lakon tai työsulun osumisesta päällekkäin, katsonut, että poissaolon syyn ensisijaisuutta harkittaessa ratkaisevana on pidettävä työnteon esteen tosiasiallista alkamista eikä lomautuksen tai työnseisauksen ilmoittamisen ajankohtaa. Viimeksi mainituissa lausunnoissa ei ole siten otettu suoranaisesti kantaa samaan tilanteeseen kuin lausunnossa 702-63.
Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti noudatettu niin sanottua aikaprioriteettiperiaatetta eli katsottu työntekijän työnteon esteen johtuvan siitä syystä, joka on alkanut ensimmäiseksi. Toimihenkilöiden Neuvottelujärjestö TNJ on myöntänyt, että kuntien palveluksessa olevien työsuhteisten kohdalla on mainittua periaatetta sovellettu siten, että lomautuksen ja sairauden osuessa päällekkäin ratkaiseva merkitys on annettu lomautusilmoituksen antamisen ajankohdalle tilanteissa, joissa työntekijän sairastuminen tapahtuu lomautusilmoituksen antamisen jälkeen. Sopimuksen 143 §:n soveltamisohjeen sanamuoto huomioon ottaen aikaprioriteettiperiaatetta ei järjestön mukaan tule kuitenkaan soveltaa tällä tavoin viranhaltijoihin, joiden lomauttaminen on ollut mahdollista vasta 18.1.1993 voimaan tulleiden sopimusmääräysten perusteella.
Viranhaltijoiden lomauttamista koskevan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 143 §:n mukaan viranhaltija voidaan lomauttaa noudattaen soveltuvin osin työsopimuslain lomauttamista koskevia määräyksiä sekä 138 ja 141 §:n määräyksiä siten täydennettynä, että lomautus voi koskea myös määräaikaista virkasuhdetta, joka on jatkunut keskeytymättä vähintään kuusi kuukautta. Esitetyn selvityksen mukaan viranhaltijoiden lomauttamista koskevista määräyksistä sovittaessa viranhaltijoita edustavien järjestöjen tavoitteena on ollut, että viranhaltijat ja työntekijät olisivat lomautustilanteissa samassa asemassa niin, että lomautusperusteet samoin kuin lomautuksen yhteydessä noudatettavat menettelytavat olisivat samanlaiset. Sopimusneuvotteluissa ei ole keskusteltu lainkaan sellaisista erityistapauksista, kuin mistä nyt on kysymys.
Soveltamisohjeen määräys, johon Toimihenkilöiden Neuvottelujärjestö TNJ on viitannut kantansa tueksi, on otettu sopimukseen Kunnallisen työmarkkinalaitoksen aloitteesta ja määräys on Kunnallisen työmarkkinalaitoksen edustajan laatima. Määräyksen sanamuodosta on työtuomioistuimen mielestä saatavissa tukea myös järjestön asiassa oikeana pitämälle tulkinnalle. Todistajana kuullun Kunnallisen työmarkkinalaitoksen neuvottelupäällikön mukaan soveltamisohjeen määräyksellä ei kuitenkaan ole ollut tarkoitus ottaa kantaa lomautuksen ja muun virantoimituksen keskeytyksen väliseen aikaprioriteettiin, vaan ainoastaan todeta, että viranhaltijan lomauttaminen on mahdollista virantoimitusaikana, mutta ei virantoimituksen ollessa keskeytyneenä. Esimerkiksi opettajien lomauttaminen olisi todistajan mukaan ollut mahdollista myös kesällä koulutyön keskeytysaikana opettajien ollessa virantoimituksessa. Viranhaltijoiden lomauttamista koskevista määräyksistä neuvoteltaessa ei edellä tarkoitetusta soveltamisohjeen määräyksestä ole kuitenkaan käyty tarkempaa keskustelua.
Viranhaltijajärjestöjen lähtökohtana on lomautusmääräyksistä sovittaessa ollut, että virkasuhteiset ja työsuhteiset saatettaisiin lomautustilanteissa yhdenvertaiseen asemaan. Tähän Kunnallinen työmarkkinalaitos on sopimukseen kirjattuja määräaikaisia viranhaltijoita ja viranhaltijoiden lomautusperusteita koskevia poikkeuksia lukuun ottamatta ilmoittanut myöntyvänsä. Kun asianosaiset ovat yksimielisiä siitä, että työsuhteisten työntekijöiden kohdalla on menetelty siten, että lomautuksen ja sairauden osuessa päällekkäin ratkaiseva merkitys on annettu lomautusilmoitukselle, ei Toimihenkilöiden Neuvottelujärjestö TNJ voi pelkästään soveltamisohjeen määräyksen sanonnaltaan jossain määrin epäselvään kohtaan vetoamalla perustellusti katsoa, että vastoin edellä todettua, neuvotteluissa esillä ollutta yhteistä tarkoitusta viranhaltijoita olisi kuitenkin tarkoitettu kohdella toisin kuin työntekijöitä kanteessa tarkoitetussa tilanteessa.
Edellä lausutuilla perusteilla työtuomioistuin katsoo, ettei kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 143 §:n määräykselle voida esitetyn selvityksen valossa vahvistaa kanteessa vaadittua sisältöä, eikä Marja-Leena Mäellä siten ole oikeutta kanteessa vaadittuun sairausajan palkkaan.
Tuomiolauselma
Kanne hylätään.
Jutun laatuun katsoen saa Kunnallinen työmarkkinalaitos pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.
Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Tiitinen, Äimälä, Vainio, Korpela ja Wetterstrand jäseninä.
Tuomio on yksimielinen.