4.9.1989

17 §

Suorituspalkka

9. Työntekijöille on pyrittävä varaamaan tilaisuus suorittaa työtä urakka- tai muulla suorituspalkalla, mikäli työn laatu sen sallii ja se on palkkausteknillisesti mahdollista.

10. Urakkatyössä tulee kunnan ja kuntainliiton omien hinnoittelujen olla sellaisia, että työntekijän urakka-ansio nousee normaalilla urakkatyövauhdilla 30 % perustuntipalkkaa korkeammaksi ja kasvaa työsuoritusasteen kohotessa samassa suhteessa. Töissä, joissa edellä tarkoitetun suoran urakan asemesta käytetään muita suorituspalkkausmuotoja, noudatetaan soveltuvin osin samoja määräyksiä kuin urakkatyössä.

Suorituspalkkaisista hinnoista on yleensä sovittava ennen työn aloittamista. Poikkeustapauksessa voidaan hinnoittelusta sopia työn alkamisen jälkeen, tällöinkin kuitenkin yleensä viimeistään yhden kolmasosan työstä tultua suoritetuksi. Mikäli hinnoittelu todetaan työn alettua virheelliseksi, voidaan se työn kestäessä muuttaa joko korottamalla tai alentamalla sitä.

-----------------------------------------------

Työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjassa on muun ohella seuraava määräys:

-----------------------------------------------

8 § Sovittiin, että tuntipalkkaisten työntekijöiden tätä työehtosopimusta paremmat palvelussuhteen ehdot ja niiden perusteella muodostunut palkkataso säilytetään sellaisina kuin ne olivat voimassa 28.2.1986, ellei tällä työehtosopimuksella tai työehtosopimuspöytäkirjalla ole muusta sovittu.

-----------------------------------------------

Kanteen perustelut

Kunnallisten työntekijäin ja viranhaltijain liitto KTV on lausunut, että Turun liikuntatoimiston palveluksessa oli ollut noin 30 tuntipalkkaista siivoojaa, jotka olivat työskennelleet erilaisissa kaupungin urheilutiloissa kuten Kupittaan urheiluhallilla, jääpallostadionilla ja jäähallilla, Varissuon jäähallilla, Impivaaran uimahallilla, jäähallilla ja jalkapallohallilla, palloiluhalleissa sekä urheilupuistossa. Ainakin 1970-luvulta lähtien siivoojat olivat suuren osan päivittäisestä työajastaan työskennelleet suorituspalkalla. Liikuntatoimiston siivoojien urakkapalkka oli sovittu sellaiseksi, että työntekijän palkkaus oli suoritustyössä 30 prosenttia perustuntipalkkaa korkeampi ja lisäksi työntekijälle oli maksettu niin sanottua hyvän miehen lisää erillisenä.

Tämä urakkapalkkausmuoto oli työehtosopimuksen mukainen, koska työehtosopimuksen 17 B §:n 10 kohdan mukaan kunnissa ja kuntainliitoissa oli mahdollista soveltaa muunlaisiakin urakkahinnoitteluja kuin niin sanottua suoraa urakkaa. Liikuntatoimiston siivojat olivat sopineet urakkatyön osuudesta päivittäin työkohteen työnjohdon kanssa.

Suorituspalkan osuus työntekijöiden kokonaistyöajasta oli ollut jossain määrin vaihtelevaa työntekijästä riippuen kuitenkin siten, että alhaisimmillaan suoritustyön osuus oli ollut noin 20 prosenttia ja enimmillään noin 60 prosenttia työntekijän kokonaistyöajasta. Kun urakkaosuudesta sopiminen oli tapahtunut asianomaisen työntekijän ja hänen työnjohtajansa välillä, oli työntekijälle käytännössä muodostunut vakiintunut henkilökohtainen palkkaustaso.

Liikuntatoimiston osastopäällikkö oli 2.12.1987 ilmoittanut siivoojien luottamusmiehelle, että liikuntatoimiston siivoojat siirtyisivät seuraavasta päivästä 3.12.1987 lukien aikapalkalle. Työnantajan edustaja oli perustellut palkkausjärjestelmän muutosta sillä, että Turun kaupungin puutarhan työntekijät oli tätä aikaisemmin päätetty siirtää suorituspalkkauksesta aikapalkkaan. Sen sijaan sen enempää luottamusmiehelle kuin työntekijöillekään työnantaja ei ollut esittänyt perusteita, joiden mukaan suorituspalkkajärjestelmästä luopuminen olisi ollut välttämätöntä työn luonteen tai työolosuhteiden muuttamisen tai vastaavan syyn takia. Osastopäällikkö oli ilmoittanut luottamusmiehelle, että ainoastaan Turun kaupungin Impivaaran uimahallin seitsemällä siivoojalla tultaisiin edelleenkin teettämään siivoustyötä suorituspalkalla.

Työnantajan ilmoituksen mukaisesti liikuntatoimiston siivoojat Impivaaran uimahallin työntekijöitä lukuun ottamatta oli siirretty aikapalkkaukseen siten, että työ oli annettu urakkaluontoisesti tehtäväksi ainoastaan poikkeuksellisissa tilanteissa eli lähinnä silloin, kun työn määrä siivoojaa kohti oli ollut poikkeuksellisen suuri esimerkiksi jonkun työntekijän poissaolon takia. Pääsääntöisesti siivoojat olivat kuitenkin mainitusta ajankohdasta lukien suorittaneet siivoustyötä aikapalkalla.

Turun liikuntatoimisto oli palkkausjärjestelmän muutosta koskevalla toimenpiteellä rikkonut paitsi työntekijöiden palkkausta koskevaa työsopimusehtoa myös työehtosopimuksen 17 B § 9 kohdan määräystä. Työsuhteen ehdon sitovuudesta sisältyi määräys myös työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 8 §:ään. Työn tekeminen säännönmukaisesti suorituspalkalla oli ollut Turun kaupungin liikuntatoimiston siivoojien työsuhteen ehto.

Liikuntatoimiston siivoojien palkkaustavan muutosta koskevasta erimielisyydestä oli neuvoteltu paikallisesti 10.3.1988 ja kunnallisen työmarkkinalaitoksen ja Kunnallisten työntekijäin ja viranhaltijain liitto KTV:n välillä 4.10.1988 pääsemättä asiassa yksimielisyyteen.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Kunnallisten työntekijäin ja viranhaltijain liitto KTV on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että Turun kaupungin liikuntatoimisto oli menetellyt työehtosopimuksen 17 B §:n 9 kohdan ja työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 8 §:n vastaisesti sen jälkeen kun Turun liikuntatoimisto oli 3.12.1987 lukien ilmoittanut siirtävänsä liikuntatoimiston siivoojat aikapalkkaukseen. Lisäksi Kunnallisten työntekijäin ja viranhaltijain liitto KTV on vaatinut Turun kaupungin tuomitsemista hyvityssakkoon työehtosopimuslain 7 §:n nojalla työehtosopimuksen 17 B §:n 9 kohdan ja työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 8 §:n määräysten tieten rikkomisesta ja kunnallisen työmarkkinalaitoksen työehtosopimuslain 8 §:n mukaisen valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Vastineen perustelut

Kunnallinen työmarkkinalaitos on lausunut, että Turun kaupungin liikuntatoimiston palveluksessa olevat noin 30 tuntipalkkaista siivoojaa olivat työskennelleet 1970luvulta lähtien osan päivittäisestä suorituspalkalla ja osan työajastaan aikapalkalla. Urakkatyön osuudesta siivoojat olivat sopineet päivittäin työkohteen työnjohdon kanssa. Käytännössä suorituspalkkaisen työn osuus siivoojien kokonaistyöajasta oli 2.1.1986 - 2.12.1987 ollut noin 20-60 prosenttia. Palkan suuruus oli vastaavasti vaihdellut. Siivoojien suorituspalkka oli muodostunut perustuntipalkasta, henkilökohtaisesta hyvänmiehenlisästä ja 2.12.1987 asti erillisenä maksetusta, perustuntipalkasta lasketusta 30 prosentin suuruisesta urakkalisästä. Siivoojat oli siirretty Impivaaran uimahallin seitsemää siivoojaa lukuun ottamatta 3.12.1987 lukien työskentelemään pääosin aikapalkalla. Urakkatyötä oli sittemmin teetetty vain poikkeuksellisissa tilanteissa esimerkiksi poissaolojen vuoksi. Urakkatyön osuus oli 3.12.1987 alkaen ollut noin 0-15 prosenttia kunkin siivoojan kokonaistyöajasta.

Työehtosopimuksen 17 §:n 10 kohdan mukaan suorituspalkkaisista hinnoista oli yleensä sovittava ennen työn aloittamista. Työehtosopimuksessa ei sen sijaan ollut määräystä, jonka perusteella työnantajan olisi tullut sopia työntekijän kanssa siitä, tekikö hän aikatyötä vai urakkatyötä. Työnantajan asiana oli työehtosopimuksen perusteella määrätä työntekijä joko aikatyöhön tai urakkatyöhön. Tämä ilmeni työehtosopimuksen 17 §:n aikapalkkaa ja suorituspalkkaa koskevien määräysten kokonaistarkastelun perusteella niiden sanamuodosta.

Työnantaja oli kuitenkin sopinut kunkin siivoojan kanssa päivittäin siitä, kuinka paljon työntekijät teki sinä päivänä aikatyötä ja kuinka paljon urakkatyötä. Urakkatyön osuus oli vaihdellut päivittäin. Se seikka, että jonkun työntekijän tekemän urakkatyön osuus ei ollut esimerkiksi vuosineljänneksen tai vuoden aikana käytännössä laskenut tietyn prosenttiluvun esimerkiksi 20 prosentin alle, ei sitonut työnantajaa noudattamaan vastaisuudessakin vähintään mainitun suuruista urakkatyön osuutta sovellettavista palkkamuodoista päivittäin sovittaessa. Työnantajan tällainen velvollisuus ei perustunut mihinkään työsopimuksen tai työehtosopimuksen määräykseen.

Kun urakkatyön osuuden suuruus oli perustunut päivittäin tapahtuvaan sopimiseen, ei työnantajalla ollut työsopimukseen eikä työehtosopimukseen perustuvaa velvollisuutta järjestää urakkatyötä, jos tällaisen työn järjestämisestä ei jonakin päivänä tai minään päivänä vastaisuudessa päästy työnantajan ja työntekijän kesken sopimukseen esimerkiksi siitä syystä, että työnantaja ei pitänyt suorituspalkkaisen työn järjestämistä tarkoituksenmukaisena.

Turun kaupungilla ei siten ollut velvollisuutta maksaa liikuntatoimiston siivoojille tiettyyn "vakiintuneeseen" vähimmäistasoon perustuvaa palkkaa niissäkään tapauksissa, joissa urakkatyön osuus oli tätä vähimmäistasoa alhaisempi tai urakkatyötä ei lainkaan tehty.

Koska työntekijöille ei urakkatyön päivittäistä osuutta koskevan, työsopimustasolla tapahtuneen sopimismenettelyn perusteella ollut syntynyt työsuhteen ehdoksi tullutta oikeutta tietyn suuruiseen urakkatyön osuuteen tai oikeutta yleensä tehdä urakkatyötä, Turun kaupunki ei ollut rikkonut työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 8 §:n määräystä työehtosopimusta parempien palvelussuhteen ehtojen ja niiden perusteella syntyneen palkkatason säilyttämisestä sellaisina kuin ne olivat olleet voimassa 28.2.1986.

Työehtosopimuksessa ei ollut määräystä, jonka mukaan työnantaja olisi ollut velvollinen käyttämään palkkamuotona suorituspalkkaa aikapalkan sijasta. Työnantaja voi harkintansa mukaan teettää joko aikapalkkaista työtä tai urakkatyötä. Työehtosopimuksen 17 §:n 9 kohdan määräys oli ollut vuodesta 1971 alkaen asiallisesti saman sisältöinen. Määräys velvoitti työnantajaa ainoastaan pyrkimään varaamaan työntekijälle tilaisuuden suorituspalkkaisen työn tekemiseen. Määräyksessä ei sanottu, että työnantajan tuli varata työntekijälle tilaisuus suorituspalkkaisen työn tekoon. Se velvoitti työnantajaa sanamuotonsa ja tarkoituksensa mukaan vain pyrkimään eräin edellytyksin suorituspalkkaisen työn järjestämiseen.

Velvollisuus mainitunlaiseen pyrkimiseen oli määräyksen mukaan olemassa, jos työn laatu sen salli ja se oli palkkausteknillisesti mahdollista. Näiden edellytysten täyttyessä työnantajalla oleva velvollisuus mainittuun pyrkimiseen tarkoitti vain työehtosopimuksen osapuolten antamaa suositusta suorituspalkan käyttämiseen. Määräys ei tällöinkään velvoittanut työnantajaa yksittäistapauksessa suorituspalkan käyttöön, vaan työnantajalle oli jätetty asiassa lopullinen harkintavalta.

Työehtosopimuksen piiriin kuuluvista töistä noin 70 prosenttia oli järjestettävissä myös suorituspalkkaisiksi. Käytännössä suurin osa näistä töistä oli kuitenkin järjestetty muuna kuin suorituspalkkaisena työnä tehtäviksi. Suorituspalkkaisen työn osuus kunnissa ja kuntainliitoissa oli nykyisin vain noin 20 prosenttia tuntipalkkaisista töistä. Työehtosopimuksen 17 §:ssä oli määräykset paitsi suorituspalkasta myös aikapalkasta ja kokonaistuntipalkasta vaihtoehtoisina palkkamuotoina. Työehtosopimuksen 17 §:n tarkoituksena ei ollutkaan ollut sitoa työnantajan käsiä siten, ettei tämä viime kädessä voisi esimerkiksi valita aikatyön ja suorituspalkkaisen työn teettämisen välillä.

Velvollisuus suorituspalkkaisen työn järjestämisen pyrkimiseenkin oli sitäpaitsi työehtosopimuksen 17 §:n 9 kohdan mukaan olemassa vain, jos työn laatu sen salli ja se oli palkkausteknillisesti mahdollista. Siivoustyö oli työn laadun sitä estämättä järjestettävissä myös suorituspalkkaiseksi työksi. Työn järjestämisen suorituspalkkaiseksi tuli kuitenkin lisäksi olla palkkausteknillisesti mahdollista. Tällä tarkoitettiin sitä, että asianomaista työtä varten tuli olla käytettävissä lähinnä työn mittaukseen perustuva urakkahinnoittelu, jonka mukaan urakka-ansio määräytyi.

Turun kaupungilla ei ollut ollut käytettävänään liikuntatoimiston siivoojien työn suorituspalkkaiseksi järjestämisen edellyttämiä palkkausteknillisiä välineitä kuten esimerkiksi työn mittaukseen perustuvaa urakkahinnoittelua. Turun kaupungin ei siten ollut työehtosopimuksen mukaan edes tullut pyrkiä varaamaan liikuntatoimiston siivoojille tilaisuutta tehdä työtä suorituspalkalla.

Mainittujen siivoojien ansio oli ollut todellisuudessa työsuoritusasteesta riippumaton. Kaikille siivoojille oli maksettu 30 prosentilla korotettu perustuntipalkka ja lisäksi erillinen hyvänmiehenlisä. Kaikkien siivoojien oli siten edellytetty työskentelevän koko ajan normaalilla urakkatyövauhdilla. Käytännössä tämä ei kuitenkaan liene mahdollista, vaan eri työntekijät työskentelivät ja samakin työntekijä ajoittain työskenteli yleensä eri vauhdilla. Turun liikuntatoimiston siivoojien urakkapalkkausjärjestelmään ei lainkaan sisältynyt hinnoittelua sellaisia tilanteita varten, joissa työskenneltiin joko normaalia urakkatyövauhtia hitaammin tai nopeammin. Turun kaupungilla ei tämänkään vuoksi ollut ollut työehtosopimuksen 17 §:n 9 kohdan mukaan velvollisuutta edes pyrkiä varaamaan puheena oleville siivoojille tilaisuutta tehdä työtä suorituspalkalla.

Turun kaupungin siirtyminen suorituspalkkajärjestelmästä työn teettämiseen aikapalkalla oli johtunut sovelletun suorituspalkkajärjestelmän epätarkoituksenmukaisuudesta. Kun kaikille siivoojille oli maksettu saman urakkahyvitysprosentin mukainen palkka työsuoritustason todellisista vaihteluista riippumatta ja tätä suoritustasoa valvomatta, ei palkkaus ollut työntekijöille oikeudenmukainen eikä työnantajalle taloudellinen. Samantapaista siivoustyötä oli tehty sitä paitsi kaupungin muissa laitoksissa esimerkiksi kouluissa puhtaalla aikapalkalla. Turun kaupunginhallitus oli jo 19.6.1973 päättänyt, että kaupungin töissä käytössä olleista epätarkoituksenmukaisista urakkapalkkausjärjestelyistä oli luovuttava. Päätöksen mukaan kaikki epämääräiset aikaurakat ja muut vastaavat oli poistettava käytöstä. Myös KTV:n Turun yhteisjärjestö r.y:n edustajat olivat hyväksyneet tämän periaatteen. Periaate oli uudistettu viimeksi henkilöstölautakunnan 21.5.1986 ja 18.5.1988 tekemin päätöksin. Liikuntatoimisto oli toteuttanut osaltaan tämän päätöksen 3.12.1987 lukien siirtämällä siivoojat epätarkoituksenmukaisesta suorituspalkkauksesta pääosin aikatyöhön.

Turun kaupunki ei ollut menetellyt työehtosopimuksen 17 §:n 9 kohdan eikä työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 8 §:n vastaisesti siirtäessään suurimman osan liikuntatoimiston siivoojista suorituspalkkaisesta työstä pääosin aikapalkalle. Koska Turun kaupunki ei ollut rikkonut työehtosopimuksen määräyksiä, tulisi myös vaatimus kunnallisen työmarkkinalaitoksen tuomitsemisesta hyvityssakkoon työehtosopimuslain 8 §:n mukaisen valvontavelvollisuuden rikkomisesta perusteettomana hylätä.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Kunnallinen työmarkkinalaitos on vaatinut kanteen hylkäämistä.

Perustelut

Turun kaupunki on vaatinut kanteen jättämistä osaltaan tutkimatta. Kunnan puolesta työehtosopimuksen tekee kunnallinen työmarkkinalaitos, joka siten osallisena on oikea vastaaja oikeudenkäynnissä. Kuntaa vastaan voidaan esittää vaatimuksia ainoastaan tietoisista sopimusrikkomuksista. Turun kaupunki ei kuitenkaan ole lainkaan saati tietoisesti rikkonut työehtosopimusten määräyksiä.

Oikeudenkäyntiväitteen johdosta työtuomioistuin toteaa, että Kunnallisten työntekijäin ja viranhaltijain Liitto KTV:n kanteessa on vaadittu työehtosopimuslain 7 §:n nojalla Turun kaupungin tuomitsemista hyvityssakkoon työehtosopimuksen 17 §:n B 9 kohdan ja työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 8 §:n rikkomisesta. Työtuomioistuimesta annetun lain 12 §:n 3 momentin mukaan kanteeseen, joka tarkoittaa työehtosopimuslain 7 §:n soveltamista, vastaa asianomainen työnantaja. Tämän säännöksen nojalla Turun kaupungin tulee vastata Kunnallisten työntekijäin ja viranhaltijain Liitto KTV:n kanteeseen siitä riippumatta, miten asia tältä osin tullaan ratkaisemaan.

Turun kaupungin liikuntatoimiston palveluksessa olevat noin 30 tuntipalkkaista siivoojaa ovat työskennelleet 1970-luvulta lähtien osan päivittäisestä työajastaan suorituspalkalla ja osan aikapalkalla. Selvityksen mukaan urakkatyöstä siivoojat olivat sopineet päivittäin työkohteen työnjohtajien kanssa. Suorituspalkkaisen työn osuus siivoojien kokonaistyöajasta on 2.1.1986-29.6.1988 ollut noin 20-60 prosenttia. Siivoojien suorituspalkka on muodostunut perustuntipalkasta, henkilökohtaisesta hyvänmiehenlisästä ja perustuntipalkasta lasketusta 30 prosentin suuruisesta urakkalisästä. Työnantajan toimesta ilman, että työtehtävissä olisi tapahtunut muutoksia, siivoojat on Impivaaran uimahallin seitsemää siivoojaa lukuun ottamatta siirretty 3.12.1987 lukien työskentelemään aikapalkalla. Esitetyn selvityksen mukaan siivoojien palkkataso on tällöin laskenut noin 15 prosenttia. Myöhemmin vuoden 1988 kuluessa he ovat työskennelleet jälleen jossain määrin myös entisenkaltaisella suorituspalkalla.

Turun kaupungin sisäisin määräyksin, muun muassa kaupunginhallituksen päätöksellä 19.6.1973 on päätetty, että kaupungin töissä käytettävien urakoiden tuli aina pohjautua tiettyyn laskentaperusteeseen, joka voitiin jälkeenpäin selvittää. Sen sijaan kaikki epämääräiset aikaurakat ja muut vastaavat oli poistettava käytöstä. Tästä huolimatta on kaupungin liikuntatoimiston siivoojiin sovellettu edellä kerrottua palkkausjärjestelmää aina joulukuun alkuun 1987 saakka ja eräissä tapauksissa vielä tämän jälkeenkin.

Työtuomioistuimelle ei ole esitetty tarkempaa selvitystä niistä periaatteista, joita on noudatettu jaettaessa töitä aikapalkkauksella ja urakkalisällä tehtäviin töihin. Asiasta on sovittu yleensä päivittäin työnjohtajien kanssa. Urakkalisään oikeuttava työ näyttää olleen ainakin silloin, kun sitä on ollut tavanomaista enemmän esimerkiksi suurempien yleisötilaisuuksien johdosta tai kun se on tehty normaalia pienemmällä työvoimalla. Esitetty selvitys osoittaa, että asianosaiset ovat mieltäneet järjestelyn suorituspalkkausjärjestelmäksi, johon on sovellettava työehtosopimuksen suorituspalkkausta koskevia määräyksiä.

Työehtosopimuksen 17 §:n B 9 kohdan mukaan työntekijöille on pyrittävä varaamaan tilaisuus suorittaa työtä suorituspalkalla, mikäli se on palkkausteknillisesti mahdollista. Vaikka käytettävissä ei ole ollut siivoojien työn mittaukseen perustuvaa urakkahinnoittelua, on työtä käytännössä aina 1970-luvulta lähtien tehty myös urakkapalkkauksella. Työn järjestäminen suorituspalkkaiseksi on siten ollut palkkausteknillisesti mahdollista.

Työehtosopimuksen 17 §:n B 9 kohta ei sanamuotonsa mukaan määrää työnantajalle ehdotonta velvollisuutta järjestää työ suoritus- tai urakkapalkkaiseksi, vaikka sopimuskohdan asettamat muut edellytykset täyttyisivätkin. Suorituspalkan maksaminen siivoojille on kuitenkin ollut Turun kaupungin liikuntatoimistossa vakiintunut käytäntö, jota on noudatettu myös nyt kysymyksessä olevien työehtosopimusmääräysten voimassa ollessa. Koska edellytysten teettää siivoustyöt edelleen suorituspalkalla ei ole näytetty muuttuneen, työtuomioistuin katsoo, että Turun kaupungin menettely on ollut

työehtosopimuksen 17 §:n B 9 kohdan suosituksen vastaista.

Kanteessa on kysymys Turun kaupungin velvollisuudesta teettää liikuntatoimiston siivoustyöt suorituspalkalla. Tämä velvollisuus perustuu lähtökohtaisesti voimassaolevan työehtosopimuksen määräyksiin. Kun kysymys siten ei ole työehtosopimusta paremman palvelussuhteen ehdon säilyttämisestä työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 8 §:n tarkoittamassa mielessä, Turun kaupunki ei ole edellä todetulla menettelyllään rikkonut sanotun allekirjoituspöytäkirjan määräyksiä.

Koska työehtosopimuksen 17 §:n B 9 kohta ei ole ollut työnantajaa sitova työehtosopimuksen määräys, Turun kaupunki työnantajana ei ole tuon suosituksen vastaisesti menetellessään syyllistynyt työehtosopimuksen määräysten rikkomiseen työehtosopimuksenlaissa tarkoitetulla tavalla eikä kunnallinen työmarkkinalaitos ole laiminlyönyt valvontavelvollisuuttaan.

Tuomiolauselma

Turun kaupungin kanteen tutkimista vastaan esittämä väite hylätään.

Työtuomioistuin vahvistaa, että Turun kaupunki on menetellyt kunnallisen tuntipalkkaisten työehtosopimuksen 17 §:n B 9 kohdan suosituksen vastaisesti siirtäessään 3.12.1987 jälkeen liikuntatoimiston siivoojat aiemmin sovelletusta suorituspalkkauksesta pääasiassa aikapalkalle.

Muilta osin kanne hylätään.

Jutun laatuun katsoen asiaan osalliset saavat itse vastata oikeudenkäyntikuluistaan.

Jäsenet: Orasmaa, puheenjohtaja, Iirola, Pohjanoksa, Nouro, Pohja ja Porttila.

Tuomio oli yksimielinen.