5.5.1988

8 § Aikapalkka

Aikatyössä maksetaan vähintään henkilökohtainen palkka. Henkilökohtaisen palkan lisäksi voidaan maksaa aikatyölisää.

Aikapalkalla työskentelevien työntekijöiden palkkojen kehityksen tulee vastata ao. teollisuuslaitoksen suorituspalkkojen kehitystä.

-----------------------------------------------

Edellä mainitun työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjassa on muun ohella seuraavat määräykset:

-----------------------------------------------

2 § A. Työpalkat ja palkkaperusteet

Kaikkien työntekijöiden palkkoja korotetaan seuraavilla yleiskorotuksilla:

-----------------------------------------------

b) 74 penniä tunnilta sen palkanmaksukauden alusta lukien, joka alkaa 1. maaliskuuta 1987 tai lähinnä sen jälkeen.

B. Aikapalkat

Voimassa olevia aikapalkkoja on korotettava siten kuin kohdassa A on sanottu.

Mikäli näin korotettu aikapalkka ei täytä uuden työehtosopimuksen mukaisia määräyksiä on sitä vielä korotettava tähän rajaan asti.

-----------------------------------------------

D. Palkkaperusteiden korotus

Todettiin, että peruspalkoissa suoritettu yleiskorotusta suhteellisesti suurempi korotus tulee aiheuttamaan sen, että palkkaperusteiden ja todellisten ansioiden väliset erot tulevat supistumaan.

Palkkaperusteiden yleiskorotusta suhteellisesti suurempi korotus ei aiheuta aika- eikä suorituspalkkatyössä palkkojen korottamista yli yleiskorotuksen mikäli työpalkat näillä yleiskorotuksilla korotettuina täyttävät uuden työehtosopimuksen määräykset.

-----------------------------------------------

Kanteen perustelut

Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto on Työnantajain Yleistä Ryhmää ja A. Ahlström Osakeyhtiötä vastaan ajamassaan kanteessa lausunut, että A. Ahlström Osakeyhtiön Hyvinkään lasivillatehtaalla oli työnantajan ja työntekijöiden välillä 5.8.1986 sovittu sähkö- ja instrumenttiosaston työntekijöiden palkkarakenteen muuttamisesta uuden työehtosopimuksen mukaiseksi. Neuvotteluissa työnantajaa edustaneen käyttöpäällikön ja luottamusmiehen välillä oli sovittu yhdeksää työntekijää koskevista aikatyölisäprosenteista.

Maaliskuussa 1987 toteutettujen työehtosopimuksen mukaisten palkankorotusten yhteydessä oli käynyt ilmi, että työnantaja oli korottanut palkkoja työehtosopimuksessa sovittua pienemmillä määrillä. Käydyssä neuvottelussa oli todettu työnantajan korottaneen palkkoja työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan mukaisella yleiskorotuksella sekä paikallisesti sovitulla likaisen työn lisällä, jonka suuruus oli 10 penniä tunnissa. Työnantaja ei ollut palkankorotusten yhteydessä ottanut lainkaan huomioon työehtosopimuksen taulukkopalkkakorotuksia eikä paikallisesti sovittuja aikatyölisiä. Tämän vuoksi työntekijät eivät olleet saaneet työehtosopimuksen 7 §:ssä sovittuja korotuksia palkkoihinsa.

Syntyneestä erimielisyydestä oli työehtosopimukseen osallisten välillä neuvoteltu 8.4.1987, jolloin työnantajapuoli oli kiistänyt, että tehtaalla olisi sovittu kiinteistä prosenttimääräisistä aikatyölisistä. Lisäksi työnantajapuolelta oli esitetty, että aikatyölisän suuruudesta ei työehtosopimus sisältänyt mitään määräystä. Työntekijäliiton käsityksen mukaan työehtosopimuksessa aikatyölisän määrä ja sen laskemistapa oli jätetty paikallisten sopimusten varaan.

Työnantaja oli 5.8.1986 ilmoittanut aikatyölisät prosenttimääräisinä. Kun näin oli tapahtunut, ei ollut uskottavaa, että aikatyölisät tosiasiassa olisi työnantajapuolen väittämin tavoin sovittu markkamääräisinä. Työnantajapuolelta oli esitetty, että 5.8.1986 käydyissä neuvotteluissa esitetyillä prosenttimäärillä oli ollut tarkoitus vain todeta tuolloin vallinnut tilanne. Mikäli näin todella olisi ollut asianlaita, olisi aikalisät varmasti myös merkitty markkamääräisinä ottamalla ne suoraan palkkakorteista.

Aikatyölisien määräytymisestä prosenttilukujen perusteella ei ollut ollut erimielisyyttä paikallisesti vielä helmikuussa 1987. Silloin tehtaan kunnossapitopäällikön ja luottamusmiehen välillä oli sovittu erään työntekijän aikatyölisää korotettavaksi 6,08 prosentista 6,31 prosenttiin. Erimielisyys oli ilmennyt vasta kunnossapitopäällikön ja luottamusmiehen välillä käydyissä neuvotteluissa, jossa työnantajan edustaja oli ilmoittanut, että koska 5.8.1986 tehdyssä sopimuksessa ei ollut mainintaa siitä, että aikatyölisien tulisi olla vähintään sopimuksessa mainittujen prosenttimäärien suuruiset, voitiin niitä työnantajan mielestä myös pienentää. Kun luottamusmies ei ollut hyväksynyt aikatyölisien pienentämistä, oli kunnossapitopäällikkö ilmoittanut haluavansa selvittää asiaa. Seuraavana päivänä käydyssä neuvottelussa työnantajan edustajat olivat ilmoittaneet luottamusmiehelle, että 5.8.1986 tehty sopimus merkitsi vain tuolloin vallinneen tilanteen toteamista. Tämä työnantajan edustajien kannanmuutos osoitti, että he olivat havainneet olleensa väärässä ja sen vuoksi etsineet perustetta sopimusrikkomukselleen.

Työnantajain Yleisen Ryhmän taholta oli työehtosopimukseen osallisten välisissä neuvotteluissa selitetty, että aikatyölisä oli aina käytännössä markkamääräinen. Tässä asiassa ei kuitenkaan voitu vedota yleiseen käytäntöön, koska aikatyölisän suuruudesta ja laskemistavasta oli paikallisesti sovittu. Mikäli työnantajan toteuttaman palkankorotuksen katsottaisiin tapahtuneen siten, että uudet palkat olisivat taulukkopalkkojen mukaiset, olisi aikatyölisä markkamääräisenäkin pienentynyt. Työnantaja oli toteuttanut palkankorotuksen siirtämällä aikatyölisistä osan taulukkopalkkojen korotuksiin, jolloin toteutettu palkankorotus oli pienentänyt aikatyölisää. Työnantaja oli siten yksipuolisesti pienentänyt aikatyölisää.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että sähköalantyöntekijöiden työehtosopimuksen palkankorotusmääräyksiä tuli tulkita siten, että kanteessa tarkoitettujen työntekijöiden peruspalkkaa oli korotettava taulukkopalkoista ilmenevillä korotuksilla ja näin laskettuun palkkaan lisättävä paikallisesti sovitut prosenttimääräiset henkilökohtaiset lisät ja aikatyölisät sekä likaisen työn lisä, määrältään 10 penniä tunnissa. Lisäksi Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto on vaatinut A. Ahlström Osakeyhtiön tuomitsemista hyvityssakkoon sen johdosta, että yhtiö ei ole täyttänyt työehtosopimuksesta johtuvia velvollisuuksiaan, ja Työnantajain Yleisen Ryhmän tuomitsemista hyvityssakkoon, kun se ei ole ryhtynyt toimiin A. Ahlström Osakeyhtiön työehtosopimuksen vastaisen menettelyn johdosta.

Vastineen perustelut

Työnantajain Yleinen Ryhmä ja A. Ahlström Osakeyhtiö ovat kanteesta kuultuina lausuneet, että kanne oli perustettu A. Ahlström Osakeyhtiön Hyvinkään lasivillatehtaalla paikallisesti 5.8.1986 laadittuun ohjeeseen, jonka oli väitetty sisältäneen sopimuksen aikatyölisän maksamisperusteista. Työehtosopimukseen osallisten välisissä neuvotteluissa ei ollut ollut riitaa työehtosopimuksen 7 §:n tulkinnasta. Työehtosopimuksen 8 §:n aikatyölisää koskevaan määräykseen ei sisältynyt minkäänlaista mainintaa aikatyölisän suuruudesta. Koska kanne siten perustui paikalliseen sopimukseen, ei asian tutkiminen kuulunut työtuomioistuimen toimivaltaan.

Siltä varalta, että työtuomioistuin tutkisi asian, ovat Työnantajain Yleinen Ryhmä ja A. Ahlström Osakeyhtiö lausuneet, että sen jälkeen kun sähköalantyöntekijöitä koskeva työehtosopimus oli 22.5.1986 tullut voimaan, oli A. Ahlström Osakeyhtiön Hyvinkään lasivillatehtaalla ryhdytty toimenpiteisiin työehtosopimuksen määräysten soveltamiseksi tehtaalla työskenteleviin sähkömiehiin. Paikallisen käytännön mukaisesti olivat tehtaan sähköalantyöntekijöiden työehdot määräytyneet aikaisemmin pääalan työehtosopimuksen mukaisesti. Palkkauksen osalta toteutettu muutos oli merkinnyt sitä, että kunkin sähköalantyöntekijän sen hetkinen palkka oli määrätty Työnantajain Yleisen Ryhmän ja Suomen Sähköalantyöntekijäin Liiton välisen työehtosopimuksen palkkarakenteen mukaiseksi. Tarkoituksena ei missään vaiheessa ollut ollut poiketa uuden työehtosopimuksen mukaisesta palkkarakenteesta eikä muutoksella missään tapauksessa ollut haluttu antaa työntekijöille ylimääräisiä etuja.

Sähköalantyöntekijöitä koskevan työehtosopimuksen mukaisesti työntekijän palkka koostui työn vaativuuden ja sen edellyttämän kokemuksen mukaisesta peruspalkasta eli ohjetuntipalkasta sekä enintään 10 prosentin suuruisesta henkilökohtaisesta osuudesta. Nämä kaksi osaa muodostivat työntekijän henkilökohtaisen palkan, joka samalla oli työntekijälle aikatyössä maksettava vähimmäispalkka. Henkilökohtaisen palkan lisäksi voitiin työntekijälle maksaa aikatyölisää. Mainittu aikatyön minimipalkkasäännös merkitsi sitä, että työehtosopimuskorotusten yhteydessä prosenttilukuna määrätty henkilökohtainen osuus säilyi ennallaan edellyttäen, että työntekijän työt eivät samalla vaativuudeltaan muuttuneet. Ohjepalkkojen noustessa henkilökohtaisen osuuden määrä myös nousi. Sen sijaan aikatyön vähimmäispalkkasäännös ei taannut aikatyölisän säilymistä entisen suuruisena. Tämä oli selvästi ilmaistu työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 2 §:n D. kohdassa, jonka ensimmäisessä kappaleessa oli todettu, että peruspalkoissa suoritettu yleiskorotusta suhteellisesti suurempi korotus aiheutti sen, että palkkaperusteiden ja todellisten ansioiden väliset erot tulivat supistumaan.

Edellä selostettua palkkarakennetta noudattaen ja työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 2 §:n D. kohdan määräykset huomioon ottaen oli A. Ahlström Osakeyhtiön Hyvinkään lasivillatehtaalla menetelty toteutettaessa palkankorotuksia 1.3.1987. Työnantajan 5.8.1986 laatimalla palkkarakennetta koskevalla ohjeella ei ollut ollut tarkoituksena sopia prosenttimääräisistä aikatyölisistä. Ohjeen tarkoituksena oli ollut työntekijäpuolen pyynnöstä ilmaista senhetkinen tilanne, toisin sanoen kuinka suuri markkamääräinen aikatyölisä oli prosenteissa laskettuna. Tätä kantaa tuki muun muassa se, että prosenttimäärät olivat varsin epämääräisiä desimaalilukuja.

Kun työnantajan edustajan ja luottamusmiehen välillä oli helmikuussa 1987 sovittu erään kanteessa tarkoitetun työntekijän palkan korottamisesta, ei tuolloin ollut sovittu aikatyölisän nostamisesta 6,08 prosentista 6,31 prosenttiin. Aikatyölisää oli korotettu tietyllä pennimäärällä tunnilta ja korotus oli sittemmin laskettu myös prosentteina.

Työehtosopimukseen ei sisältynyt määräyksiä aikatyölisän suuruudesta. Vakiintuneen käytännön mukaan aikatyölisä maksettiin markkamääräisenä. Aikatyölisän määrä ei myöskään ollut sopimuksenvarainen, sillä työehtosopimuksessakin todettiin, että työntekijälle voitiin maksaa aikatyölisää. Tämä osoitti selvästi sen, että aikatyölisän maksaminen oli yksinomaan työnantajan harkinnassa.

Aikatyölisän osuus saattoi työehtosopimuskorotusten yhteydessä pienentyä aikatyölisän muodosta riippumatta. Tämä tulkinta ilmeni työehtosopimuksen allekirjoitus

pöytäkirjan 2 §:n D. kohdasta, jossa ei aikatyölisän arvosta lausuttu mitään.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Työnantajain Yleinen Ryhmä ja A. Ahlström Osakeyhtiö ovat vaatineet ensisijaisesti kanteen jättämistä tutkimatta ja toissijaisesti sen hylkäämistä.

Perustelut

Kanteessa on vaadittu Suomen Sähköalantyöntekijäin Liiton esittämän työehtosopimuksen palkankorotusmääräysten tulkinnan vahvistamista oikeaksi sekä A. Ahlström Osakeyhtiön tuomitsemista hyvityssakkoon maaliskuussa 1987 toteutetun palkankorotuksen yhteydessä tapahtuneesta työehtosopimuksen tieten rikkomisesta ja Työnantajain Yleisen Ryhmän tuomitsemista hyvityssakkoon laiminlyönnistä valvoa, että yhtiö olisi noudattanut työehtosopimuksen määräyksiä. Kun jutussa on näin ollen kysymys työehtosopimuksen oikeasta sisällyksestä sekä työehtosopimuksen ja työehtosopimuslain vastaiseksi väitetyn menettelyn seuraamuksista, työtuomioistuin siitä annetun lain 1 §:n 1 momentin nojalla katsoo kanteen tutkimisen kuuluvan toimivaltaansa.

A. Ahlström Osakeyhtiön Hyvinkään lasivillatehtaan palveluksessa oleviin sähkö- ja instrumenttiosaston työntekijöihin on vuonna 1986 ryhdytty soveltamaan Työnantajain Yleisen Ryhmän ja Suomen Sähköalantyöntekijäin Liiton välistä sähköalantyöntekijöitä koskevaa työehtosopimusta. Sen johdosta on työpaikalla käyty työnantajan edustajan ja luottamusmiehen välillä neuvotteluja aikaisemman palkkarakenteen muuttamisesta uuden työehtosopimuksen mukaiseksi. Käydyissä neuvotteluissa on määritelty, mihin palkkaryhmään sähkötyöntekijät sijoitetaan, ja todettu kunkin työntekijän peruspalkaksi työehtosopimuksen asianomaisen palkkaryhmän mukainen taulukkopalkka. Lisäksi jokaiselle työntekijälle on sovittu uuden työehtosopimuksen 7 §:n 4 momentin mukaisesti henkilökohtainen lisä, jonka suuruudeksi on sovittu sama prosenttimäärä kuin työntekijän aikaisemmalla työkohtaisuuslisällä on ollut. Nämä seikat on selvitetty työnantajan edustajan laatimassa 5.8.1986 päivätyssä kirjallisessa selvityksessä, jossa on todettu edellä mainitun peruspalkan ja henkilökohtaisen lisän muodostavan työntekijän henkilökohtaisen palkan. Työntekijöille näin määritellyn henkilökohtaisen palkan ja sitä suuremman käytännössä maksetun palkan erotus on käydyissä neuvotteluissa todettu työehtosopimuksen 8 §:n mukaiseksi aikatyölisäksi, johon paikallisesti sovitun 1,20 markan suuruisen likaisen työn lisän on sovittu sisältyvän.

Palkkarakenteen muuttamisesta käytyjen neuvottelujen yhteydessä luottamusmies on esittänyt palkkojen korottamista yli sen, mitä työehtosopimuksessa on sovittu. Samassa yhteydessä hän on ehdottanut, että aikatyölisästä tehtäisiin erityinen sopimus, koska käytössä olleesta markkamääräiseen aikatyölisään perustuvasta järjestelmästä johtuen aikatyölisän osuus muun muassa palkkojen yleiskorotuksen yhteydessä on saattanut pienentyä.

Työnantajan edustaja on luottamusmiehen pyynnöstä selvittänyt kunkin työntekijän kohdalla erikseen, kuinka suuri prosentteina määriteltynä on ollut kullekin työntekijälle maksettu aikatyölisä laskettuna hänen henkilökohtaisesta palkastaan. Luottamusmiehen esittämiin palkkojen korottamista koskeviin vaatimuksiin ei työnantajan puolelta ole neuvotteluissa suostuttu. Työnantajan edustajan ja luottamusmiehen välisissä neuvotteluissa on keskusteltu myös siitä, että myöhemmin tulevat paikalliset palkankorotukset sisällytettäisiin henkilökohtaisiin lisiin ja aikatyölisiin.

Työnantajan edustajan laatimaan 5.8.1986 päivättyyn uutta palkkarakennetta koskevaan selvitykseen on kunkin työntekijän kohdalle merkitty prosenttilukuina, minkä suuruista aikatyölisää työntekijälle on maksettu sillä hetkellä. Kun aikatyölisät aikaisemmin on maksettu markkamääräisinä ja kun työnantajan taholta käydyissä neuvotteluissa on selvästi esitetty, että palkkojen korotuksia koskeviin vaatimuksiin ei suostuta, työtuomioistuin katsoo neuvotteluista esitetyn selvityksen perusteella näyttämättä jääneen, että käytyjen neuvottelujen yhteydessä olisi sovittu tai olisi ollut tarkoitus sopia siitä, että aikatyölisät jatkossa aikaisemmasta käytännöstä poiketen tultaisiin maksamaan työnantajan edustajan laatimasta selvityksestä ilmenevien prosenttilukujen mukaisina.

Yhtiö on maaliskuussa 1987 työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 2 §:n A. kohdan mukaisesti korottanut kaikkien työntekijöiden palkkoja siten, että heille on maksettu aikapalkkoihin allekirjoituspöytäkirjan mukainen 74 pennin korotus tunnilta, minkä lisäksi likaisen työn lisää on korotettu paikallisesti sovitulla 10 pennillä tunnilta. Asianosaisten välillä ei ole erimielisyyttä siitä, että näin toteutetun palkankorotuksen jälkeen työntekijöiden henkilökohtaiset palkat - toisin sanoen peruspalkka lisättynä sovitun prosenttiluvun mukaisella henkilökohtaisella osuudella - täyttävät työehtosopimusmääräysten mukaiset vähimmäispalkat.

Työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 2 §:n B. kohdan mukaan aikapalkkoja korotetaan yleiskorotuksen määrällä ja mikäli näin korotettu aikapalkka ei täytä työehtosopimuksen mukaisia määräyksiä, on sitä vielä korotettava niiden edellyttämään tasoon saakka. Saman pykälän D. kohdassa on todettu, että peruspalkoissa suoritettu yleiskorotusta suhteellisesti suurempi korotus tulee aiheuttamaan sen, että palkkaperusteiden ja todellisten ansioiden väliset erot tulevat supistumaan. Lisäksi allekirjoituspöytäkirjan D. kohdassa on vielä mainittu, että palkkaperusteiden yleiskorotusta suhteellista suurempi korotus ei aiheuta aika- eikä suorituspalkkatyössä palkkojen korottamista yli yleiskorotuksen, mikäli työpalkat yleiskorotuksilla korotettuina täyttävät uuden työehtosopimuksen määräykset.

Kanteen mukaan työntekijöiden olisi tullut saada yleiskorotusta suurempi taulukkopalkkojen korotus, eikä aikatyölisän osuus olisi saanut pienentyä. Työtuomioistuin on muun muassa tuomiossaan n:o 119/77 todennut työehtosopimuskäytännössä olevan yleistä, että työntekijöiden henkilökohtaisia palkkoja, sikäli kuin ne ylittävät aikaisemman työehtosopimuksen mukaiset vähimmäispalkat, korotetaan vähemmän kuin vähimmäispalkkoja.

Asiassa ei ole näytetty, että osapuolten välillä olisi paikallisesti sovittu aikatyölisän maksamisesta pysyvästi tietyn suuruisena. Työehtosopimuksessa ei myöskään ole määräystä, joka velvoittaisi aikatyölisän maksamiseen tietyn suuruisena. Työehtosopimuksessa eikä sen allekirjoituspöytäkirjassa myöskään ole sovittu siitä, että työntekijöiden käytännön palkkoihin sisältyvät ylitykset laskettuina työehtosopimuksen mukaisista vähimmäispalkoista säilyvät entisellään vähimmäispalkkojen korotusten jälkeen. Työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 2 §:n D. kohdan määräyksissä on päinvastoin lähdetty siitä, että liukumiksi luokiteltavat palkanlisät eivät aiheuta palkkojen korottamista yli yleiskorotuksen.

Jutussa on siten jäänyt näyttämättä, että A. Ahlström Osakeyhtiö olisi toteuttanut palkankorotuksen työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan määräysten vastaisesti tai että Työnantajain Yleinen Ryhmä olisi laiminlyönyt valvontavelvollisuuttaan.

Tuomiolauselma

Jutun tutkimista vastaan tehty väite hylätään.

Kanne hylätään.

Jutun laatuun nähden saavat Työnantajain Yleinen Ryhmä ja A. Ahlström Osakeyhtiö kuitenkin kärsiä oikeudenkäyntikulunsa omana vahinkonaan.

Jäsenet: Pelkonen, puheenjohtaja, Tiitinen, Uski, Virtanen, Porttila ja Palanko-Laaka.

Tuomio oli yksimielinen.