23.12.1987

Kanteen perustelut

Julkisten työalojen ammattijärjestö JTA on lausunut, että Lapin erityishuoltopiirin kuntainliiton omistamassa Joutsijärven työkodissa palveleva, virkasuhteessa oleva ohjaaja Martti Säynäjäkangas oli 5. ja 31.3.1986 välisenä aikana määrätty työkodin johtajan antaman suullisen määräyksen perusteella varallaoloon. Hän oli suorittanut varallaolon aikana myös työtä. Varallaolossa oli ollut kysymys työkodin navettarakennuksessa olleiden lampaiden valvomisesta ja hoitamisesta niiden karitsoinnin aikana. Säynäjäkangas oli virkaehtosopimuksen mukaisen säännöllisen työaikansa päätyttyä ollut velvollinen hänelle annetun suullisen määräyksen mukaan olemaan asunnossaan valmiina tarvittaessa ryhtymään työhön, mikäli lampaat olivat tarvinneet hoitoa.

Säynäjäkangas oli varallaolonsa aikana päivittäin käynyt ensin muutamia kertoja iltapäivän ja illan aikana tarkistamassa eläinten voinnin. Puolen yön jälkeen varallaolo oli tapahtunut siten, että Säynäjäkangas oli ollut kotonaan valmiina ryhtymään työhön, jolloin kulloinkin työvuorossa ollut yöhoitaja oli käynyt suorittamassa tarkastuskäynnit navettarakennuksessa ja kutsunut Säynäjäkankaan eläimiä hoitamaan. Varallaolon Säynäjäkangas oli hoitanut asunnostaan käsin, joka sijaitsi työkodin navettarakennuksen välittömässä läheisyydessä.

Lapin erityishuoltopiirin kuntainliitto ei ollut suorittanut Säynäjäkankaalle korvausta hänen varsinaisen työaikansa jälkeen suorittamasta eläinten valvontaa ja hoitoa varten asunnosta tapahtuneesta työvalmiudessa olosta eikä sen yhteydessä suoritetusta työstä. Kuntainliitto oli perustellut varallaolo- ja ylityökorvausten maksamatta jättämistä sillä, ettei varallaoloja ylityötunteja ollut etukäteen merkitty työvuorotaulukkoon.

Varallaolokorvauksen suorittamisen edellytyksenä virkaehtosopimuksen 30 §:n 6 momentin mukaan oli, että viranhaltija oli ollut varalla asianomaisen viranomaisen määräajaksi antaman kirjallisen määräyksen tai laatiman työvuoroluettelon nojalla. Varallaolokorvaus oli maksettava kuukausittain viimeistään varallaolon päättymistä seuraavan toisen kalenterikuukauden kuluessa.

Varallaoloon määrääminen ei edellyttänyt viranhaltijan suostumusta, vaan varallaoloon voitiin viranhaltija velvoittaa työnantajan yksipuolisella määräyksellä. Virkaehtosopimuksen 10 §:n 6 momentti ei edellyttänyt, että varallaoloon velvoittava määräys olisi ehdottomasti annettava kirjallisesti tai että viranhaltijalla olisi vain kirjallisen määräyksen perusteella velvollisuus suorittaa varallaoloa. Varallaolokorvauksen suuruus määräytyi varallaolomuodosta riippuen virkaehtosopimuksen 30 §:n 1-5 momenttien mukaisesti.

Viranhaltijalla ei virkaehtosopimuksen 10 §:n 6 momentin mukaan ollut oikeutta kieltäytyä varallaolon suorittamisesta silloinkaan, kun varallaolomääräys oli annettu suullisesti. Varallaolokorvausta koskevalla virkaehtosopimuksen 30 §:n 6 momentilla ei sen vuoksi ollut voitu tarkoittaa sopia varallaolovelvollisuutta koskevan määräyksen kanssa ristiriidassa olevasta korvauskäytännöstä. Ei ollut mahdollista, että jos työnantaja oli määrännyt viranhaltijan varallaoloon, mutta ei merkinnyt varallaoloaikaa etukäteen työvuoroluetteloon, viranhaltijalla ei suorittamastaan varallaolosta huolimatta olisi oikeutta korvaukseen varallaolostaan.

Työvuoroluettelon pitäminen oli työnantajan toimivaltaan kuuluva asia. Työnantajan velvollisuus oli huolehtia siitä, että työvuoroluettelo oli asianmukaisesti laadittu. Tämän velvollisuuden laiminlyöminen ei, virkaehtosopimuksen 10 §:n 6 momentin huomioon ottaen, voinut koitua viranhaltijan vahingoksi.

Kuntainliitto ei ollut missään vaiheessa kiistänyt, etteikö Säynäjäkangas olisi suorittanut kysymyksessä olevaa varallaoloa ja sen aikana tehnyt myös työtä. Työkodin johtaja oli antanut varallaoloa koskevan määräyksen ja myöhemmin itse vahvistanut ja hyväksynyt Säynäjäkankaan varallaoloajan ja hänen tekemänsä työtunnit.

Kun virkaehtosopimuksen varallaolon korvaamista koskeva 30 §:n 6 momentti ei edellyttänyt, että kirjallinen määräys varallaolon suorittamiseen olisi ehdottomasti annettava etukäteen tai varallaolo merkittävä etukäteen työvuoroluetteloon, tuli työkodin johtajan jälkikäteen tapahtunutta Säynäjäkankaan varallaolotuntien hyväksymistä pitää sellaisena kirjallisena määräyksenä tai työvuorotaulukkoon merkitsemisenä, joka oikeutti Säynäjäkankaan saamaan varallaolokorvausta

Virkaehtosopimuksen 10 §:n 6 momentin ja 30 §:n 6 momentin soveltamisesta ja varallaolokorvauksen suorittamisesta Säynäjäkankaalle oli neuvoteltu paikallisesti 6.10.1986. Asiasta oli edelleen käyty keskusneuvottelu 4.5.1987. Mainituissa neuvotteluissa ei ollut virkaehtosopimuksen 30 §:n soveltamisesta ja varallaolokorvauksen suorittamisesta Säynäjäkankaalle päästy yksimielisyyteen.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Julkisten työalojen ammattijärjestö JTA on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että kunta tai kuntainliitto on velvollinen suorittamaan kunnallisen yleisen virkaehtosopimuksen 30 §:n 6 momentin perusteella varallaolokorvausta viranhaltijalle, joka kunnan tai kuntainliiton viranomaisen toimesta on virkaehtosopimuksen 10 §:n 6 momentin edellyttämällä tavalla määrätty varallaoloon, siinäkin tapauksessa, että varallaoloa tarkoittava määräys on etukäteen annettu suullisesti ja viranhaltijan oltua sen mukaisesti varalla työnantaja on myöhemmin kirjallisesti hyväksynyt varallaoloajan sekä sen aikana tehdyt työtunnit. Julkisten työalojen ammattijärjestö JTA on vaatinut myös Lapin erityishuoltopiirin kuntainliiton velvoittamista suorittamaan Säynäjäkankaalle 5. ja 31.3.1986 välisenä aikana suoritetusta varallaolosta korvausta, laskettuna 448 varallaolotunnilta 17,08 markan mukaan tunnilta, yhteensä 7 651,84 markkaa sekä 5. ja 31.3.1986 välisenä aikana varallaoloaikana tehdystä työstä yli-, sunnuntai-, ilta-, yö- ja lauantaityökorvauksia yhteensä 4 233,92 markkaa.

Vastineen perustelut

Kunnallinen työmarkkinalaitos on kanteeseen vastatessaan lausunut, että kysymys oli 5. ja 31.3.1986 välisenä aikana Lapin erityishuoltopiirin kuntainliiton omistamassa Joutsijärven työkodissa syntyneestä erimielisyydestä. Työkodissa virkasuhteessa oleva ohjaaja Säynäjäkangas oli työkodin johtajan suullisen määräyksen tai ohjeen perusteella valvonut työkodissa kasvatettavien lampaiden hoitoa mainittuna aikana näiden odotettavissa olevan karitsoinnin vuoksi.

Tosiasiassa valvominen oli tapahtunut siten, että Säynäjäkangas, joka asui navettarakennuksen välittömässä läheisyydessä, oli kotona oleskellessaan aika ajoin käynyt tarkistamassa eläinten vointia. Se seikka, että Säynäjäkangas oleskeli tuon ajan kodissaan ei ilmeisestikään ollut johtunut annetusta ohjeesta tai määräyksestä. Tähän viittasi sekin, että varallaoloa ei ollut merkitty kirjallisiin työvuorotaulukoihin, joihin se määräyksen mukaan oli merkittävä. Säynäjäkangas ei itsekään ollut työvuorotaulukon allekirjoituksella hyväksyessään vaatinut varallaoloa siihen lisättäväksi. Kysymyksessä oli ollut enintään viranhaltijan tavanomaisista virkatehtävistä vastaamiseen kuuluva tilanteen seuraaminen vapaa-aikana kotipiirissä.

Varallaolon korvaamista koskevan virkaehtosopimuksen 30 §:n 6 momentin mukaan korvauksen suorittamisen edellytyksenä oli, että viranhaltija oli ollut varalla asianomaisen viranomaisen määräajaksi antaman kirjallisen määräyksen tai laatiman työvuoroluettelon nojalla.

Kanteessa tarkoitetussa tapauksessa ei ollut annettu kirjallista määräystä. Varallaoloa ei ollut merkitty myöskään hyväksyttyyn ja viranhaltijan itsensä jälkeenpäin oikeaksi vahvistamaan työvuorotaulukkoon. Näin ollen virkaehtosopimuksessa määrätyt varallaolokorvauksen suorittamisen edellytykset puuttuivat.

Lisä-, yli-, lauantai- ja sunnuntaityökorvauksen sekä ilta- ja yötyökorvauksen suorittamisen edellytyksenä oli virkaehtosopimuksen 24 §:n mukaan se, että työ oli tehty työpaikalla tai erityisestä syystä esimiehen määräämällä muulla paikalla ja että työhön käytetty aika tai tehdyn työn määrä oli luotettavasti selvitetty. Mainittujen korvausten suorittamisen edellytyksenä oli lisäksi, että työ oli suoritettu asianomaisen viranomaisen antaman kirjallisen määräyksen perusteella. Tässä sopimuskohdassa tarkoitettua määräystä ei kuitenkaan tarvittu silloin, kun kysymyksessä oli säännöllinen vuorotyö tai periodityö.

Kanteessa tarkoitetussa tapauksessa ei ollut annettu kirjallista määräystä eikä laadittu sellaista työvuorotaulukkoa, josta ilmenisi toimivaltaisen esimiehen antama määräys työn suorittamiseen. Myöskään ei ollut luotettavasti selvitetty työhön käytettyä aikaa tai tehdyn työn määrää, koska Säynäjäkangas oli samassa pihapiirissä asuvana voinut täysin vapaasti määrätä liikkumisensa.

Virkaehtosopimuksessa asetetut edellytykset varallaolokorvauksen tai yli-, sunnuntai-, ilta-, yö- ja lauantaityökorvauksen suorittamiselle eivät täyttyneet Säynäjäkankaan suorittamaksi väitetyn työn osalta.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Kunnallinen työmarkkinalaitos on vaatinut kanteen hylkäämistä.

Perustelut

Kanteessa on vaadittu kunnallisen yleisen virkaehtosopimuksen 30 §:n 6 momentin oikean tulkinnan vahvistamista sellaiseksi, että varallaolokorvausta on suoritettava asianomaisen viranomaisen etukäteen antaman suullisen määräyksen perusteella, jos työnantaja jälkikäteen on hyväksynyt varallaoloksi tunteina laskettavat ajanjaksot.

Keskusneuvottelusta laaditun pöytäkirjan mukaan neuvottelun kohteena oleva erimielisyys on koskenut pelkästään mainitun ohjaaja Martti Säynäjäkankaan oikeutta varallaolokorvaukseen. Kun Julkisten työalojen ammattijärjestö JTA ei ole esittänyt selvitystä, jonka mukaan neuvottelun kohteena olisi ollut määräyksen soveltaminen yleisesti myös muitakin tapauksia koskevana, työtuomioistuin ei siitä annetun lain 11 §:n 2 momentin nojalla voi ottaa vahvistusvaatimusta yleisessä muodossa esitettynä tutkittavakseen.

Selvityksen mukaan Lapin erityishuoltopiirin kuntainliitolle kuuluvan Joutsijärven työkodin johtaja on suullisesti sopinut työkodin palveluksessa olevan Säynäjäkankaan kanssa siitä, että hän huolehtisi työkodin navettarakennuksessa olevien lampaiden karitsoimisen aikana niiden hoitamisesta ja valvomisesta. Säynäjäkankaan on pitänyt olla tavoitettavissa samassa pihapiirissä navettarakennuksen kanssa sijaitsevassa asunnossaan, kun karitsoimisessa tarvittaisiin hänen apuaan.

Säynäjäkangas on suorittanut karitsointiin liittyvät valvonta- ja hoitotehtävät niin, että hän on kanteessa tarkoitettuna aikana käynyt tekemässä työt iltaisin sekä lauantai- ja pyhäpäivisin ilman eri kutsua tai hälytystä harkintansa mukaisesti. Yöaikana on kulloinkin työkodissa työvuorossa ollut hoitaja tai hoitohenkilökuntaan kuuluva voinut tarvittaessa kutsua Säynäjäkankaan asunnostaan eläimiä hoitamaan.

Kanteessa on varallaolokorvaukseen oikeuttavaksi ajaksi katsottu 5. - 31.3.1986 välisenä ajanjaksona, joka käsittää karitsoimisen alkamisen ja sen päättymisen väliin jäävän ajan, kaikki muu aika kuin Säynäjäkankaan säännöllinen työaika ja lampaiden karitsoimiseen liittynyt työaika. Varallaolosta ja sen aikana tehdystä työstä on jälkikäteen laadittu Säynäjäkankaan ja työkodin johtajan allekirjoittama luettelo.

Virkaehtosopimuksen 10 §:n 6 momentin mukaan varallaololla tarkoitetaan ohje- tai johtosääntöön taikka muuhun määräykseen perustuvaa viranhaltijan olemista asunnossaan tai muualla valmiina tarvittaessa ryhtymään työhön. Varallaolokorvauksen suorittamisen edellytykseksi on virkaehtosopimuksen 30 §:n 6 momentissa sovittu, että viranhaltija on ollut varalla asianomaisen viranomaisen määräajaksi antaman kirjallisen määräyksen tai laatiman työvuoroluettelon nojalla.

Säynäjäkankaalle ei ole annettu virkaehtosopimuksessa tarkoitettua kirjallista määräystä varallaolosta, eikä sitä liioin ole merkitty työvuoroluetteloon. Näin ollen ei Säynäjäkankaalle varallaolosta vaaditun korvauksen maksamiselle ole virkaehtosopimuksen 30 §:n 6 momentissa sovittuja edellytyksiä.

Työtuomioistuimen mielestä puheena olevaa määräystä ei kuitenkaan voida ymmärtää sillä tavalla, että muotovaatimusten noudattamisen laiminlyöminen viranomaisten puolelta ehdottomasti johtaisi korvauksen saamatta jäämiseen. Viranhaltijalla ei nimittäin ainakaan kaikissa tilanteissa ole mahdollisuutta vaikuttaa tai valvoa, että varallaoloa koskeva määräys annetaan asianmukaisesti. Varallaoloon velvoittamisen muotoa koskevan määräyksen syrjäyttämistä täytyy yleisesti pitää osoituksena siitä, että työvalmiutta ei ole tarkoitettu järjestää varallaoloksi. Säynäjäkankaan varallaolon kohdalla ei tällaista päätelmää voida kuitenkaan tehdä, sillä hänelle on kahtena edellisenä vuotena maksettu varallaolokorvausta samantapaisissa tilanteissa.

Kun kuntainliitto on kerrotuin tavoin aikaisemminkin maksanut varallaolokorvausta Säynäjäkankaalle virkaehtosopimuksen vastaisesta menettelystä tällöinkään piittaamatta, työtuomioistuimen mielestä Säynäjäkangas ei kohtuuden mukaan voi menettää oikeuttaan varallaolokorvaukseen pelkästään sen perusteella, että työkodin johtaja ei ole toiminut virkaehtosopimuksen edellyttämällä tavalla määrätessään Säynäjäkankaan varallaoloon.

Näin ollen Säynäjäkangas on oikeutettu varallaolokorvaukseen.

Asianosaiset ovat olleet eri mieltä siitä, minä ajanjaksoina varallaolo on keskeytynyt. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan Säynäjäkangas on työkodin johtajan luvalla saanut poistua joiksikin ajoiksi asunnostaan omille asioilleen, jolloin työkodin johtaja on huolehtinut varallaoloon liittyvästä valvonnasta. Kun Säynäjäkankaan poissaoloajoista ei ole esitetty tarkempaa selvitystä, työtuomioistuin katsoo, ettei se voi ottaa riitaiseksi jäänyttä suoritusvaatimusta ratkaistavakseen.

Asianosaiset ovat olleet eri mieltä myös siitä, minä ajankohtina ja missä määrin Säynäjakangas on varallaolonsa aikana tehnyt eläinten hoitamiseen liittyvää työtä. Siitä huolimatta, että työkodin johtaja on pitänyt kirjaa Säynäjäkankaan tekemikseen ilmoittamista työtunneista ja merkinnyt ne edellä mainittuun luetteloon, asian käsittelyssä ei tehtyjen työtuntien määrää ole kuitenkaan luotettavasti kaikilta ajankohdilta selvitetty. Työtuomioistuin ei tältäkään kohdin katso voivansa ottaa suoritusvaatimusta ratkaistavakseen.

Työtuomioistuin toteaa, että kunnallinen työmarkkinalaitos on esivalmistelussa ilmoittanut pitävänsä Säynäjäkankaan työtä periodityönä. Näin ollen hänelle työajalta vaadittuihin korvauksiin ei tule soveltaa virkaehtosopimuksen 24 §:n 2 momentin korvauksen saamista rajoittavaa määräystä.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin jättää jo mainitun lainkohdan nojalla vahvistusvaatimuksen tutkimatta.

Suoritusvaatimusten osalta työtuomioistuin vahvistaa, että Säynäjäkangas on oikeutettu saamaan varallaolokorvausta 5. - 31.3.1986 väliseltä ajalta ja myös yli-, sunnuntai-, ilta-, yö- ja lauantaityökorvauksia samalta ajalta. Niistä ajanjaksoista, joina varallaolo on keskeytynyt, ja niistä ajankohdista, joina Säynäjäkangas on tehnyt säännöllisen työaikansa lisäksi varallaoloaikanaan työtä, on esitetty niin ristiriitaista ja puutteellista selvitystä, että työtuomioistuin ei katso voivansa ratkaista korvauksia koskevia suoritusvaatimuksia. Työtuomioistuin siitä annetun lain 1 §:n 2 momentin mukaisesti osoittaa Säynäjäkankaan saattamaan korvausvaatimuksensa ratkaistavaksi asianmukaisessa hallinto-oikeudellisessa järjestyksessä.

Lisäksi työtuomioistuin vahvistaa, että Säynäjäkankaalla on oikeus ylityö- ja muihin kanteessa mainittuihin korvauksiin tekemänsä työn osalta riippumatta virkaehtosopimuksen 24 §:n 2 momentin mukaisista rajoituksista. Mikäli tältä osin syntyisi asiaa käsiteltäessä erimielisyyttä, asia voidaan saattaa työtuomioistuimen ratkaistavaksi erikseen.

Asian laatuun nähden asianosaiset saavat kärsiä niillä työtuomioistuimessa olleet kulunsa vahinkonaan.

Jäsenet: Pelkonen, puheenjohtaja, Tiitinen, Metsäpelto, Virtanen, Pohja ja Koivistoinen.

Tuomio oli yksimielinen.