16.4.1981

RATKAISU

Pankkialan Työnantajaliiton ja Pankkitoimihenkilöliiton kesken 1.4.1980 tehdyssä pankkialan toimihenkilöitä koskevassa työehtosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

4 § Työsuhteen päättyminen

1. Työsopimuksen irtisanomiseen noudatetaan puolin ja toisin keskusjärjestöjen välillä tehtyä irtisanomis- ja lomautussuojaa koskevaa sopimusta ellei jäljempänä olevista määräyksistä muuta johdu.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

1 § SOVELTAMISALA

Sopimus koskee toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen päättämistä irtisanomalla sekä lomauttamista. Sopimus ei koske

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

1.2. tapauksia, joissa työsopimus on purettu työsopimuslain 43 §:ssä tarkoitetusta syystä, eikä työsopimuslaissa tarkoitettuja muita työsuhteen purkamis- tai purkautumistilanteita.

Milloin työnantaja on purkanut sopimuksen vedoten työsopimuslain purkamisperusteisiin, voidaan kuitenkin tätä sopimusta noudattaen tutkia, ovatko työsopimuksen irtisanomisen edellytykset olleet olemassa.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

2 § IRTISANOMISAJAT

Työsopimusta irtisanottaessa noudatetaan työnantajan irtisanoessa työsopimuksen, jos työsuhde on jatkunut keskeytyksettä enintään 5 vuotta 1 kuukauden irtisanomisaikaa, yli 5 vuotta mutta enintään 10 vuotta 2 kuukauden irtisanomisaikaa, yli 10 vuotta mutta enintään 15 vuotta 3 kuukauden irtisanomisaikaa ja yli 15 vuotta 4 kuukauden irtisanomisaikaa sekä työntekijän irtisanoessa työsopimuksen, jos työsuhde on jatkunut keskeytyksettä enintään 10 vuotta 14 päivän irtisanomisaikaa sekä yli 10 vuotta 1 kuukauden irtisanomisaikaa.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

3 § IRTISANOMISAJAN LAIMINLYÖNTI

Työnantaja, joka ei noudata irtisanomisaikaa, on velvollinen suorittamaan työntekijälle täyden palkan irtisanomisajalta.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

4 § IRTISANOMISEN PERUSTEET

Työnantaja ei saa irtisanoa työntekijän työsopimusta ilman työsopimuslain 37 §:n 2 momentin mukaista erityisen painavaa syytä. Tällaisena irtisanomisperusteena pidetään sellaisia taloudellisia ja tuotannollisia syitä, jotka aiheuttavat työn muuta kuin tilapäistä vähentymistä. Irtisanomisperusteena pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen purkaminen työsopimuslain mukaan on mahdollista, samoin kuin sellaisia työntekijöistä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien määräysten noudattamatta jättämistä, järjestysmääräysten rikkomista, perusteetonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä.

Pöytäkirjamerkintä:

Irtisanomisperustetta harkittaessa on otettava huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat.

Työsopimuslain irtisanomisperusteita koskevia tuomioita voidaan käyttää hyväksi myös sopimuksen tulkinnassa, sikäli kuin annetuilla tuomioilla voidaan katsoa olevan ennakkopäätöksen arvo.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

5 § KORVAUS PERUSTEETTOMASTA IRTISANOMISESTA JA LOMAUTTAMISESTA

Jos työnantaja perusteettomasti irtisanoo työntekijän työsopimuksen tai perusteettomasti lomauttaa hänet eikä käytyjen neuvottelujen jälkeen ennen työsuhteen päättymistä tai lomautuksen alkamista peruuta toimenpidettä, hän on velvollinen korvaamaan työntekijän vahingon.

Pöytäkirjamerkintä:

Vaatimuksen esittäminen irtisanomisen tai lomauttamisen peruuttamisesta ei ole edellytys vahingonkorvauksen vaatimiselle.

Päätettäessä 1. kappaleessa mainitun korvauksen suuruudesta on otettava huomioon työntekijän ansionmenetys, työsuhteen kestoaika, työntekijän ikä, työntekijän mahdollisuus hankkia uutta työtä, jota hänen ammattitaitonsa ja työkykynsä huomioon ottaen voidaan pitää hänelle sopivana, työntekijän itsensä työsuhteen katkaisemiseen ehkä antama aihe sekä muut asiaan vaikuttavat tekijät. Korvauksen suuruuden ei kuitenkaan tule ylittää kuuden edellisen kalenterikuukauden palkkaa. Milloin työsuhde ei vielä ole kestänyt kuutta kuukautta, korvauksen ei tule ylittää työntekijälle siinä työsuhteessa viimeksi olleen palkan mukaan laskettua kuuden kuukauden palkkaa. Jos työsuhde on jatkunut keskeytyksettä yli 10 vuotta ja mahdollisuudet hankkia uutta työtä ovat heikot, korvauksen suuruuden ei kuitenkaan tule ylittää 12 edellisen kalenterikuukauden palkkaa.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Pankkitoimihenkilöliitto on työtuomioistuimessa lausunut, että Luopioisten Osuuspankin Rautajärven konttorin konttorinhoitajan ja pankin luottamusmiehen Rauha Pirttiniemen työsuhde oli purettu pankin toimesta 22.5.1980 päättymään välittömästi. Purkamisen perusteeksi pankki oli ilmoittanut julkisen asiakirjan väärentämisen. Työsuhteen purkamista oli edeltänyt lomautus 16.5.1980 lukien.

Työsuhteen purkamista edeltäneenä päivänä oli Pankkitoimihenkilöliitosta otettu yhteyttä Pankkialan Työnantajaliittoon ja vaadittu lomautuksen lopettamista ja työsuhteen jatkamista. Pirttiniemen työsuhteen tultua puretuksi oh Pankkitoimihenkilöliitosta lähetetty kirje Pankkialan Työnantajaliitolle ja todettu, että purku oli tapahtunut ilman purku- ja irtisanomisperusteiden olemassaoloa sekä vaadittu purun peruuttamista sekä työsuhteen palauttamista ennalleen. Liittotason neuvotteluissa Pankkialan Työnantajaliitto oli katsonut Luopioisten Osuuspankin toimineen voimassaolevan lainsäädännön ja sopimusten mukaisesti purkaessaan Pirttiniemen työsuhteen 22.5.1980 lukien.

Rauha Pirttiniemi oli saanut lainan Luopioisten Osuuspankilta 27.2.1979 mm. kodin kunnostukseen ja muihin puolisoiden yhteisiin menoihin. Lainan takaajina velkakirjassa olivat Rauha Pirttiniemen puoliso Rauno Pirttiniemi sekä eräs toinen henkilö. Huhtikuussa 1980 Luopioisten Osuuspankin toimitusjohtaja oli ryhtynyt selvittämään velkakirjan toisen takaajan Rauno Pirttiniemen nimen aitoutta. Toimitusjohtaja oli tiedustellut nimikirjoituksen syntyvaiheita Rauha Pirttiniemeltä 12.5.1980, jolloin Rauha Pirttiniemi oli ilmoittanut, että hän oli itse kirjoittanut miehensä nimen takaajaksi velkakirjaan, koska mies oli antanut hänelle tähän suullisen valtuutuksen. Asia oli ensimmäisen kerran ollut esillä pankin johtokunnan kokouksessa samana päivänä. Tämän jälkeen toimitusjohtaja oli hankkinut takaussitomukseen lausunnon, jossa Rauno Pirttiniemi kielsi antaneensa takaussitomuksen kirjoittamiseen kenellekään suostumustaan. Lausunto oli päivätty 16.5.1980.

Pankkialan Työnantajaliitosta oli puhelimitse otettu yhteyttä Pankkitoimihenkilöliittoon ensimmäisen kerran 20.5.1980. Tällöin Pankkialan Työnantajaliiton edustaja oli antanut ymmärtää, että lain mukaista purkuaikaa oli vielä jäljellä, ja tällöin oli sovittu, että purkuaika ei katkea niin kauan kuin asiasta neuvotellaan liittojen välillä. Aiemmin mainitun 21.5.1980 käydyn puhelinneuvottelun jälkeen työnantaja oli purkanut työsuhteen 22.5.1980. Työnantaja ei ollut neuvotellut luottamusmiehenä toimineen Rauha Pirttiniemen kanssa 12.5.1980 jälkeen.

Edellä mainitun kaltaista velkakirjaa pidettiin lain mukaan yksityisenä eikä julkisena asiakirjana. Lisäksi oikeuskäytännössä oli lähdetty siitä, että yksityisen asiakirjan väärennys voi tulla kysymykseen ainoastaan jos oli osoitettavissa hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus, jollaista tässä tapauksessa ei voinut olla, kun otettiin huomioon lainan käyttötarkoitus sekä myös se, että Rauha Pirttiniemi oli, puolisoiden tultua tuomituiksi avioeroon 5.5.1980, avioeron johdosta 2.5.1980 tehdyssä ositussopimuksessa ottanut vastatakseen velasta. Pirttiniemen perheessä oli ollut tapana se, että Rauha Pirttiniemi oli yleensä kirjoittanut miehensä nimen lähes kaikkiin sellaisiin papereihin, joissa miehen nimeä oli tarvittu.

Rauha Pirttiniemi oli ollut työsuhteessa Luopioisten Osuuspankkiin 1.12.1957 alkaen eli yli 22 vuotta, eikä pankilla ollut huomauttamista hänen työtehtäviensä suorittamisen osalta. Myöskään konttorissa suoritetut normaalit tarkastukset eivät olleet antaneet aihetta huomautuksiin työnantajan taholta. Rauha Pirttiniemen työsuhteen päättäminen oli nähtävä törkeänä luottamusmieheen kohdistuvana painostustoimenpiteenä. Työsuhteen purkaminen siihen liittyvine toimenpiteineen kuten väite julkisen asiakirjan väärentämisestä - oli aiheuttanut myös suuria taloudellisia menetyksiä toimihenkilölle ja aikaansaanut sen, että 47-vuotiaan Rauha Pirttiniemen työnsaantimahdollisuudet omalla paikkakunnalla olivat lähes olemattomat.

Viitaten pankkialan työehtosopimuksen 4 §:ään, pankkialan luottamusmiessopimuksen 4 §:ään sekä keskusjärjestöjen välisen lomautus- ja irtisanomissuojaa koskevan sopimuksen 3 ja 4 §:ään Pankkitoimihenkilöliitto on katsonut, ettei työnantajan toimesta suoritettua työsuhteen päättämistä voitu sen enempää irtisanomisajan noudattamatta jättämisen kuin työsuhteen päättämisperusteenkaan osalta pitää asianmukaisena luottamusmiehen työsuhteen päättämistapana. Luopioisten Osuuspankki ei ollut myöskään tehnyt pankkialan luottamusmiessopimuksen 4 §:n 7 kappaleen edellyttämää ennakkoilmoitusta sen enempää luottamusmiehelle, ammattiosastolle kuin paikallisyhdistyksellekään. Sanotuilla perusteilla Pankkitoimihenkilöliitto on vaatinut ensinnäkin työtuomioistuinta vahvistamaan, että Rauha Pirttiniemen työsuhteen päättäminen on tapahtunut vastoin pankkialan työehtosopimuksen 4 §:ää, pankkialan luottamusmiessopimuksen 4 §:ää sekä Liiketyönantajain Keskusliiton ja Toimihenkilö- ja Virkamiesjärjestöjen Keskusliiton välisen irtisanomis- ja lomautussuojaa koskevan sopimuksen 3 ja 4 §:ää. Edelleen Pankkitoimihenkilöliitto on vaatinut Luopioisten Osuuspankin tuomitsemista hyvityssakkoon edellä mainittujen työehtosopimusmääräysten tietensä rikkomisen johdosta ja Pankkialan Työnantajaliiton tuomitsemista hyvityssakkoon valvontavelvollisuuden laiminlyönnin johdosta, johon se on syyllistynyt hyväksymällä pankin edellä selostetun menettelyn, sekä Luopioisten Osuuspankin velvoittamista maksamaan pankkialan työehtosopimuksen 4 §:n, pankkialan luottamusmiessopimuksen 4 §:n 6 kappaleen ja irtisanomis- ja lomautussuojaa koskevan sopimuksen 3 §:n perusteella Rauha Pirttiniemelle irtisanomisajan palkkana neljän kuukauden palkkaa vastaavan summan sekä pitkän työsuhteen ja iästä johtuvien heikkojen työnsaantimahdollisuuksien tähden luottamusmiessopimuksen 4 §:n 6 kappaleen ja lomautus- ja irtisanomissuojaa koskevan sopimuksen 5 §:n perusteella 12 edellisen kalenterikuukauden palkkaa vastaavan summan laillisine viiden prosentin korkoineen työsuhteen purkamispäivästä 22.5.1980 lukien.

Kanteeseen vastatessaan Pankkialan Työnantajaliitto ja Luopioisten Osuuspankki ovat lausuneet, että Rauha Pirttiniemi on syyllistynyt hyötymistarkoituksessa ja työnantajalleen Luopioisten Osuuspankille tappion vaaraa aiheuttaen suoritettuihin väärinkäytöksiin rikkoen sen luottamuksen, mitä tällaisessa työsuhteessa voidaan työnantajan ja työntekijän välillä edellyttää. Varsinaisena syynä työsuhteen purkamiseen olivat olleet velkakirjojen väärennykset omissa asioissa. Asiaa selvitettäessä oli kuitenkin käynyt ilmi myös muita väärinkäytöksiä.

Rauha Pirttiniemi oli kirjoittanut miehensä Rauno Pirttiniemen nimen velalliseksi 12.12.1977 allekirjoitettuun 10 000 markan pääomamääräiseen velkakirjaan ja takaajaksi 27.2.1979 päivättyyn 9 000 markan pääomamääräiseen velkakirjaan. Ainakaan jälkimmäisen velkakirjan osalta Rauha Pirttiniemellä ei ollut lupaa miehensä nimen kirjoittamiseen, ja Rauno Pirttiniemi oli ilmoittanut kirjallisesti 16.5.1980, ettei hän ollut kirjoittanut takaussitoumusta velkakirjaan eikä antanut kenellekään suostumustaan sen kirjoittamiseen. Tämä ilmoitus oli kirjattu kyseisen velkakirjan kääntöpuolelle.

Rauha Pirttiniemi oli väärentänyt todistajien nimiä mm. edellä mainittuun 12.12.1977 allekirjoitettuun velkakirjaan kirjoittaen todistajiksi kahden henkilön nimet. Myös 29.9.1979 allekirjoitetussa Rauha Pirttiniemen erään sukulaisen nimellä myönnetyssä velkakirjassa oli toisen todistajan nimi ilmeisesti väärennetty.

Rauha Pirttiniemi oli perinyt 21.3.1978 saamastaan 8 000 markan suuruisesta luotosta 0,5 prosenttiyksikön alikorkoa. Auton maksamiseen myönnetyn luoton korkokannan olisi tullut olla 10,25 eikä hänen itseltään perimänsä 9,75 prosenttia.

Rauha Pirttiniemi oli ilmoittanut 27.2.1979 allekirjoitetun 9 000 markan määräisen velkakirjan sisältämän luoton käyttötarkoitukseksi vekselin maksun ja lainan osan uusimisen. Ainakaan tämän velkakirjan ilmoitettu käyttötarkoitus ei ollut oikea, koska kyseinen rahamäärä oli nostettu käteisenä pankin kassasta. Velkakirjastaan Rauha Pirttiniemi oli myös perinyt pankille liian vähän leimaveroa.

Rauha Pirttiniemi oli syyllistynyt väärinkäytöksiin hyötymistarkoituksessa ja aiheuttanut pankille vahinkoa ja vahingonvaaraa seuraavin perustein: 1. Takaajan osalta väärennettyä luottoa hänelle ei olisi myönnetty, jos olisi tiedetty, että oikeita takaajia on ainoastaan yksi. 2. Hän oli määritellyt vastoin pankin ohjeita omiin luottoihinsa liian alhaisen korkokannan ja saanut siten hyväkseen ja pankin tappioksi puolen prosenttiyksikön suuruisen korkoedun. Lisäksi hän oli hyötynyt pankin kustannuksella siitä, ettei hän ollut perinyt itseltään täysimääräisenä luottojensa leimaveroja. 3. Pankille oli saattanut syntyä takaussitoumuksen väärentämisestä suoranaista vahinkoa, riippuen luonnollisesti Rauha Pirttiniemen maksukykyisyydestä. Jos nimittäin toisen takaajan nimi oli luottoon väärennetty vastasi toinen takaaja luotosta ainoastaan pääluvun mukaisella osuudella eli tässä tapauksessa puolesta.

Kysymyksessä oli kaiken todennäköisyyden mukaan ollut rikoslain perusteella rangaistava teko. Pankki ei ollut tehnyt asiassa ainakaan vielä toistaiseksi rikosilmoitusta, koska se oli pyrkinyt huolehtimaan entisen työntekijänsä kohtuullisista eduista. Rikosilmoitus ei luonnollisestikaan ollut työsuhteen päättämisen edellytys.

Vaikkei kysymyksessä olisikaan ollut rangaistava teko, se oli sisältänyt kuitenkin erittäin törkeän pankin sisäisten ohjeiden, työsopimuksen ja siihen liittyvän luottamuksellisen suhteen rikkomisen, oman hyötymisen ja työnantajan vahingoittamisen tarkoituksessa. Tällaisten tapahtumien jälkeen ei kohtuudella voitu vaatia minkään työsuhteen osalta työsuhteiden jatkumista eikä varsinkaan pankkialalla ja kyseisissä tehtävissä olevien osalta, joissa vaadittiin erityistä luottamusta ja tarkkuutta raha-asioiden osalta. Tässä tapauksessa Rauha Pirttiniemen oli täytynyt tietää, ettei väärentäminen ollut sallittua, ettei toisen nimen kirjoittaminen pankkiasiakirjoihin edes hänen suostumuksellaan ollut sallittua, että lainan käyttötarkoitus oli ilmoitettava oikein, että omasta lainasta tuli periä lainatarkoituksen mukainen korko ja että velkakirja tuli varustaa riittävillä leimamerkeillä sekä että todistajiksi tuli merkitä pankissa työskentelevien toimihenkilöiden nimiä, jotka voivat todistaa allekirjoittamisen tapahtuneeksi. Asiakirjojen todistuttaminen oli käytännössä tapahtunut yhden hengen sivukonttorin osalta aika ajoittain.

Se, että Rauha Pirttiniemi oli mahdollisesti toimihenkilöiden luottamusmies, ei ollut vaikuttanut työsuhteen päättymiseen eikä sillä ollut mitään oikeudellista vaikutusta, koska luottamusmiessopimus ei rajoittanut työnantajan purkuoikeutta tällaisissa tapauksissa. Sitä paitsi työnantajalla oli ollut epäselvyyttä Rauha Pirttiniemen luottamusmiesasemasta, hän kun ei ollut käytännössä hoitanut työnantajan kanssa luottamusmiestehtäviä. Pankkialan luottamusmiessopimuksen 4 §:n 7 kohdan mukainen ilmoittamisvelvollisuus luottamusmiehelle vähintään kuukautta ennen työsopimuksen mukaisen irtisanomisajan alkamista ei koskenut tätä tapausta, koska kysymys oli työsopimuksen purusta, johon mainitun pykälän 7 kappaletta ei ollut sovellettava. Tämä ilmeni pykälästä sinänsä samoin kuin LTK:n ja TVK:n välisen luottamusmiessopimuksen soveltamisohjeista, joiden perusteella kyseinen pykälä oli pankkialan luottamusmiessopimukseen kirjattu.

Pankkialan Työnantajaliitto oli hyväksynyt Luopiosten Osuuspankin päätöksen Rauha Pirttiniemen työsuhteen purkamisesta. Tämä oli myös esitetty liittojen välisissä neuvotteluissa Pankkitoimihenkilöliitolle.

Näillä perusteilla Pankkialan Työnantajaliitto ja Luopioisten Osuuspankki ovat vaatineet kanteen hylkäämistä.

Pankkitoimihenkilöliitto on edelleen lausunut, että Rauha Pirttiniemen työsuhteen päättymisperusteena oli ollut nimenomaan julkisen asiakirjan väärennös eikä, kuten vastineessa annettiin ymmärtää, syyllistyminen pankissa tahallisiin hyötymistarkoituksessa tehtyihin väärinkäytöksiin. Vastineessa esille tuotuja muita perusteita ei ollut käytetty purkuperusteina, vaan ne oli tuotu esille vasta vastinekirjelmässä.

Väite siitä, että Rauha Pirttiniemi olisi väärentänyt luottoasiakirjoihinsa todistajien nimiä, oli lisäksi epämääräistä vihjailua. Mitään näyttöä tästä ei ollut esitetty. Käytännössä Rauha Pirttiniemi oli saanut useita huomautuksia pääkonttorilta siitä, ettei hänen konttorissaan myönnetyissä velkakirjoissa ollut todistajien nimiä. Tämä oli johtunut siitä, että hän oli työskennellyt konttorissa yksin eikä ollut näin ollen voinut hankkia toista todistajaa velkakirjoihin. Käytännössä velkakirjoja oli tosin todistettu esim. konttoritoimikunnan kokouksissa jälkikäteen, eikä tällöin ollut edes pystytty toteamaan, olivatko velallinen itse tai takaajat allekirjoittaneet nimensä velkakirjaan vai eivätkö. Käytäntö, joka varmasti oli ollut myös Luopioisten Osuuspankin tiedossa, oli pienissä pankeissa se, että toisten toimihenkilöiden nimiä kirjoitettiin velkakirjoihin todistajiksi, koska tuttujen ja luotettujen asiakkaiden ei haluttu antaa odottaa ainoastaan sen takia, että todistajien nimet puuttuivat. Sitä paitsi se, oliko velkakirjoissa todistajien nimiä tai kuka ne oli kirjoittanut, ei aiheuttanut muutosta vastuukysymyksiin eikä myöskään vaarantanut millään tavoin velkojan oikeutta.

Väite siitä, että Rauha Pirttiniemi olisi itse määrittänyt omaan luottoonsa väärän käyttötarkoituksen ja saanut tällä perusteella hyväkseen normaalia alhaisemman koron, ei pitänyt paikkaansa. Mainitun lainan käyttötarkoitukseksi oli atk-tiedostoon koodattu "kulutusluotto" ja korkokanta oli määritetty tämän mukaiseksi. Laina oli otettu Pirttiniemen puolisoiden kodin yhteisiin menoihin, joten se oli myös käytännössä ollut kulutusluotto.

Myöskään vastineessa esitetty väite siitä, ettei Pirttiniemi olisi perinyt itseltään täysimääräisinä luottojensa leimaveroja, ei pitänyt paikkaansa. Ko. 9 000 markan velkakirjaan oli kiinnitetty 54 markan leimamerkit, siis 6 000 markan osalta. Näin siksi, että velkakirjan vakuudet 3 000 markan osalta olivat olleet kiinnitysvakuita ja em. määrästä oli jo aiemmin maksettu leimaverot kiinnitettyjen haltijavelkakirjojen osalta. Mikäli leimaverot olisi uudelleen maksettu koko 9 000 markan kulutusluotosta, olisi leimavero maksettu kahteen kertaan siltä osin kuin mainitun kulutusluoton vakuutena oli ollut kiinnitettyjä haltijavelkakirjoja. Leimaverojen määrittäminen oli tapahtunut täysin lain ja normaalin pankkikäytännön mukaisesti.

Väite siitä, että pankille olisi syntynyt vahinkoa takaussitoumuksen väärentämisen johdosta, riippuen Rauha Pirttiniemen maksukykyisyydestä, oli vailla merkitystä, koska kysymyksessä oli ollut toiminta suullisen valtuutuksen nojalla. Mainittu luotto oli sitä paitsi sittemmin maksettu. Rauha Pirttiniemi oli kyllä kirjoittanut miehensä nimen velalliseksi 12.12.1977 päivättyyn velkakirjaan, mutta vastaajapuolelta ei ollut edes väitetty, ettei Rauno Pirttiniemi olisi valtuuttanut Rauha Pirttiniemeä kirjoittamaan nimensä velalliseksi mainittuun velkakirjaan.

Vastaajatkin olivat myöntäneet, että pankilla oli ollut jo 12.5.1980 varma tieto siitä, että Rauha Pirttiniemi oli kirjoittanut miehensä Rauno Pirttiniemen nimen takaajaksi kiistanalaiseen velkakirjaan. Näin ollen purkua ei ajan osalta ollut suoritettu työsopimuslain 43 §:n edellyttämässä määräajassa. Liitoilla ei ollut edes kompetenssia sopia purkuajan jatkamisesta. Keskusteltaessa purkuajan mahdollisesta jatkamisesta oli Pankkialan Työnantajaliiton edustaja sitä paitsi antanut 20.5.1980 ymmärtää, että lain mukaista purkuaikaa oli vielä jäljellä, vaikka se tosiasiassa oli jo tuolloin päättynyt. Työsuhteen päättämisen oikeellisuutta arvioitaessa oli harkinta suoritettava nimenomaan sen syyn perusteella, joka oli johtanut työsuhteen päättämiseen. Koska jälkeenpäin esille tuodut muut väitetyt väärinkäytökset eivät olleet vaikuttaneet työnantajan päätökseen päättää Rauha Pirttiniemen työsuhde, ei niihin voitu vedota työsuhteen päättämistilanteessa vaikuttaneina perusteina.

Väitteet siitä, että Rauha Pirttiniemen luottamusmiesasemasta olisi vallinnut epäselvyyttä, eivät pitäneet paikkaansa. Työnantaja oli 30.11.1978 saanut tiedoksi ja allekirjoittanut luottamusmiesilmoituksen, jonka mukaisesti Pirttiniemi oli valittu luottamusmieheksi ajalle 1.1.1979-31.12.1980. Se, ettei työnantajan kanssa käytännössä ollut hoidettu luottamusmiestehtäviä Luopioisten Osuuspankissa, ei ollut johtunut luottamusmiehestä, vaan siitä, että työnantaja oli ollut hyvin haluton neuvottelemaan useista pankissa esille tulleista epäkohdista.

Pankkialan Työnantajaliitto on edelleen lausunut, että Rauno Pirttiniemi, joka oli suullisesti kiistänyt nimensä 15.5.1980, oli antanut edellä mainitun kirjallisen todistuksensa, jonka perusteella oli voitu todeta väärennös tapahtuneeksi, 16.5.1980. Samana päivänä oli ilmoitettu Rauha Pirttiniemelle, että hänet siirretään palkalliselle lomalle siksi, kunnes asia on selvitetty, ja että tarkoituksena on työsuhteen purkaminen. Liittojen välillä oli sovittu 20.5.1980 siitä, että asiaa voidaan selvittää purun määräajan umpeen kulumatta. Lopullinen työsuhteen purkaminen oli tapahtunut 22.5.1980. Näin ollen purku oli suoritettu työsopimuslain 43 §:n tarkoittaman määräajan sisällä, ja sitä paitsi liittojen välillä oli määräajan kuluessa sovittu siitä, että määräaika purulle jatkui.

Työsuhdetta purettaessa oli vedottu takaussitoumuksen väärentämiseen. Työsuhteen purun perusteita jälkikäteen arvioitaessa oli muutkin työsuhteen purkuun oikeuttavat perusteet otettava huomioon. Niitä oli ryhdytty selvittämään vasta, kun purkuperuste takaussitoumuksen väärentämisen johdosta oli toimihenkilötaholta kiistetty. Nämä perusteet oli sitä paitsi saatu tietoon vasta myöhemmin.

Vastaajat myönsivät, että Rauha Pirttiniemi oli ollut luottamusmies. Hän ei kuitenkaan ollut hoitanut työnantajaan nähden luottamusmiestehtäviä. Tästä syystä ja muutoinkaan ei asiassa ollut ilmennyt mitään sellaista, mikä viittaisi Rauha Pirttiniemen painostamiseen luottamusmiehenä. Luottamusmiehenä toimiminen ei voinut vaikuttaa työsuhteen päättymisen harkintaan tällaisissa tapauksissa, joissa oli kysymys selvistä hyötymistarkoituksissa tehdyistä väärinkäytöksistä.

Asianosaiset ovat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

Liiketyönantajain Keskusliitto LTK on kantajaliiton pyynnöstä ollut jutussa kuultavana.

Työtuomioistuin on tutkinut jutun ja katsoo siinä selvitetyksi, että Luopioisten Osuuspankin Rautajärven konttorissa 29.4.1980 pidetyssä tarkastuksessa on herännyt epäilys siitä, että joissakin konttorissa olleissa velkakirjoissa olisi väärennettyjä nimiä. Rautajärven konttorinhoitajana ja myös Luopioisten Osuuspankin toimihenkilöiden luottamusmiehenä toiminut Rauha Pirttiniemi on joko 12.5. tai 13.5.1980 myöntänyt pankin toimitusjohtajalle kirjoittaneensa miehensä Rauno Pirttiniemen nimen takaajaksi 27.2.1979 päivättyyn velkakirjaan, jonka mukaan Luopioisten Osuuspankki oli myöntänyt Rauha Pirttiniemelle 9 000 markan suuruisen lainan. Rauno Pirttiniemi oli ilmoittanut pankin toimitusjohtajalle suullisesti 15.5.1980, ettei hän ollut kirjoittanut nimeään takaajaksi kyseiseen velkakirjaan eikä myöskään antanut Rauha Pirttiniemelle lupaa kirjoittaa hänen nimeään, sekä antanut pankille saman sisältöisen kirjallisen ilmoituksen 16.5.1980. Luopioisten Osuuspankki on siirtänyt Rauha Pirttiniemen palkalliselle lomalle 16.5.1980 ja purkanut hänen työsuhteensa 22.5.1980 ilmoittaen syyksi julkisen asiakirjan väärentämisen.

Luopioisten Osuuspankki ja Pankkialan Työnantajaliitto ovat sittemmin perustelleet työsuhteen purkamista myös sillä että Rauha Pirttiniemi olisi vastoin pankin sisäisiä ohjeita määrittänyt erääseen omaan luottoonsa liian alhaisen koron, että hän olisi perinyt omasta lainastaan säädettyä vähemmän leimaveroa, että hän olisi kirjoittanut miehensä Rauno Pirttiniemen nimen velalliseksi erääseen velkakirjaan, että hän olisi väärentänyt velkakirjoihin todistajien nimiä ja että hän olisi ilmoittanut erään luottonsa käyttötarkoituksen väärin. Näitä seikkoja ei ole kuitenkaan käytetty perusteena Rauha Pirttiniemen työsuhteen purkamiselle 22.5.1980, eikä niitä ole sitä paitsi näytetty toteen tässä jutussa (paitsi että Rauha Pirttiniemi on Rauno Pirttiniemen suostumuksella kirjoittanut tämän nimen äsken mainittuun velkakirjaan). Työtuomioistuin katsoo, ettei Luopioisten Osuuspankki voi ainakaan enää tässä jutussa vedota näihin seikkoihin perusteina Rauha Pirttiniemen työsuhteen purkamiselle.

Työtuomioistuin katsoo edelleen, että epäillessään työntekijän syyllistyneen menettelyyn, joka saattaa olla aiheena työsuhteen purkamiselle, työnantajan tulee ennen purkamista hankkia mahdollisimman luotettava selvitys purkamisen perusteista. Näin ollen Luopioisten Osuuspankki on työtuomioistuimen mielestä menetellyt oikein siinä, että sen on ennen työsuhteen purkamista pyrkinyt varmistumaan siitä, ettei Rauno Pirttiniemen allekirjoitus ollut aito eikä myöskään suostumuksen nojalla kirjoitettu. Vaikka Rauha Pirttiniemi on 12.5. tai 13.5.1980 ilmoittanut, että hän oli kirjoittanut Rauno Pirttiniemen nimen takaajaksi puheena olevaan 27.2.1979 päivättyyn velkakirjaan, hän on myös ilmoittanut saaneensa tähän luvan. Vasta Rauno Pirttiniemen torstaina 15.5.1980 antaman ilmoituksen jälkeen Luopioisten Osuuspankilla on ollut riittävän varma tieto tilanteesta. Työsopimuslain 44 §:n mukaan purkamisoikeus raukeaa viikon kuluttua siitä, kun aihe purkamiseen on ilmaantunut. Säädettyjen määräaikojen laskemisesta annetun lain 3 §:n mukaan aika, joka on määrätty viikkoina, taas päättyy sinä viikonpäivänä, joka nimeltään vastaa tuota päivää. Torstaina 22.5.1980 Rauha Pirttiniemelle annettu ilmoitus työsuhteen purkamisesta on siten annettu ajoissa.

Kun kysymyksessä on työsopimuksen purkaminen työsopimuslain 43 §:n nojalla eikä irtisanominen, luottamusmies ei lain mukaan eikä eräin poikkeuksin, mistä nyt ei ole kysymys, myöskään työehtosopimusmääräysten mukaan ole erityisasemassa. Purkamiseen ei myöskään sovelleta, paitsi milloin purkaminen johtuu sairaudesta, pankkialan työehtosopimuksen 4 §:ssä, pankkialan luottamusmiessopimuksen 4 §:ssä ja keskusjärjestöjen välisen lomautus- ja irtisanomissuojaa koskevan sopimuksen 2 §:ssä mainittuja määräaikoja. Näyttämättä on myös jäänyt, että Rauha Pirttiniemen luottamusmiesasemalla olisi ollut vaikutusta hänen työsuhteensa purkamiseen.

Purkamisen perusteeksi on Rauha Pirttiniemelle annetussa purkamisilmoituksessa ilmoitettu julkisen asiakirjan väärennys. Kysymyksessä on tosin ollut yksityinen eikä julkinen asiakirja. Epäselvää on myös, voitaisiinko Rauha Pirttiniemi tuomita tekonsa perusteella rangaistukseen väärennysrikoksesta. Kun osapuolet ovat kuitenkin olleet selvillä siitä, mitä nimenomaista asiakirjaa ja tekoa purkamista koskevassa ilmoituksessa on tarkoitettu, ei asiakirjan ja teon luonnehdinnalla purkamisilmoituksessa ole työtuomioistuimen mielestä merkitystä ilmoituksen pätevyyden kannalta.

Rauha Pirttiniemi on useiden vuosien ajan hoitanut puolisoiden raha-asiat ja on myös Rauno Pirttiniemen luvalla kirjoittanut tämän nimen erilaisiin asiakirjoihin ennen nyt kysymyksessä olevan 27.2.1979 päivätyn velkakirjan laatimista. Jutussa on myös esitetty selvitystä siitä, että tällä velkakirjalla saatu luotto on käytetty aikaisempien, perheen yhteisistä menoista johtuneiden velkojen maksamiseen. Tätä taustaa vasten Rauha Pirttiniemellä on saattanut olla perusteltu aihe luulla, että hänellä olisi ollut oikeus kirjoittaa miehensä nimi takaajaksi kyseiseen velkakirjaan. Rauno Pirttiniemi on kuitenkin kiistänyt antaneensa lupaa nimensä kirjoittamiseen tässä tapauksessa. Todistajana kuultu Rauha ja Rauno Pirttiniemen tytär on kyllä kertonut isänsä olleen tietoinen itse velkakirjasta, mutta hänenkään todistuksensa ei osoita sitä, että Rauha Pirttiniemellä olisi ollut lupa mainittuun menettelyyn taikka että Rauno Pirttiniemi olisi edes tiennyt, että velkakirjassa on hänenkin nimensä. Velkakirjan laatimisen aikoihin ovat Rauha ja Rauno Pirttiniemen välit jo olleet varsin huonot, vaikka he ovatkin vielä asuneet yhdessä. Siihen, että velkakirja ei myöskään Rauha Pirttiniemen mielestä ollut kunnossa, on omiaan viittaamaan se seikka, ettei velkakirjassa ollut sen enempää velallisen kuin kummankaan takaajan nimikirjoitusta todistettu oikeaksi edellä mainittuun 29.4.1980 pidettyyn tarkastukseen mennessä, jolloin velkakirjan laatimisesta oli jo kulunut yli vuosi.

Mikäli valtuutus kiistetään, on sen asiana, joka vetoaa valtuutuksen olemassaoloon, näyttää se toteen. Pankkialalla täytyy työnantajan työtuomioistuimen mielestä voida vaatia työntekijöiltään erityistä luotettavuutta sen suhteen, että velkakirjat ovat asianmukaisesti allekirjoitettuja. Luopioisten Osuuspankin yhden henkilön hoitamissa sivukonttoreissa, jollainen Rauha Pirttiniemen hoitama konttori oli, konttorinhoitajat ovat saaneet itse huolehtia takaajien ja nimikirjoitusten todistajien allekirjoitusten hankkimisesta myös omiin velkakirjoihinsa eikä osuuspankki ole muutenkaan antanut selviä ohjeita toimihenkilöiden omien pankkiasioiden hoitamisesta. Lisäksi on ollut käytäntönä, että nimikirjoituksia on myöhemmin todistettu esimerkiksi konttoritoimikunnan kokouksissa. Nämä seikat eivät toisaalta ole voineet merkitä sitä, että konttorinhoitajalla olisi ollut oikeus kirjoittaa takaajaksi velkakirjaan toisen henkilön nimi. Vaikka menettely ei yksittäistapauksessa lopulta johtaisikaan taloudellisiin menetyksiin työnantajana olevan pankin kannalta, on kuitenkin toisen henkilön nimen kirjoittaminen takaajaksi ainakin silloin, kun tähän ei ole riidatonta suostumusta, omiaan sekä synnyttämään vahingon vaaraa pankille että asiakkaiden tietoon tullessaan herättämään epäluottamusta pankin toimintaan. Erityisen välttämättömiä olisivat moitteettomat menettelytavat työtuomioistuimen mielestä silloin, kun ovat kysymyksessä konttorinhoitajan omat pankkisuhteet, joissa hän joutuu toimimaan sekä pankin puolesta että omasta puolestaan. Konttorinhoitajan asemassa olleen henkilön olisi työtuomioistuimen mielestä täytynyt ymmärtää moitteettoman menettelyn vaatimukset. Toisaalta on Rauha Pirttiniemi ollut Luopioisten Osuuspankin palveluksessa yli 22 vuotta liman että työnantajan olisi edes väitetty esittäneen ennen nyt kysymyksessä olevia tapahtumia moitteita hänen toiminnastaan.

Näillä perusteilla työtuomioistuin on tullut siihen tulokseen, että Rauha Pirttiniemen menettely ei ole täysin muodostanut sellaista tärkeätä syytä, jonka nojalla Luopioisten Osuuspankki olisi voinut purkaa hänen työsopimuksensa, mutta on kuitenkin käsittänyt sellaisen velvollisuuksien olennaisen rikkomisen, joka erittäin huomattavasti alentaa hänelle työsuhteen katkaisemisen johdosta irtisanomis- ja lomautussuojaa koskevan sopimuksen 5 §:n mukaisesti tulevaa korvausta. Näin ollen ja katsoen edellä sanotusta ilmenevin perustein, ettei Luopioisten Osuuspankki ole rikkonut asiassa tietensä työehtosopimusta eikä Pankkialan Työnantajaliittokaan laiminlyönyt valvontavelvollisuuttaan, työtuomioistuin harkitsee oikeaksi, kanteen enemmälti hyläten, velvoittaa Luopioisten Osuuspankin maksamaan Rauha Pirttiniemelle luottamusmiessopimuksen 4 §:n 6 kohdassa tarkoitettuna korvauksena hänen työsuhteensa katkaisemisesta 14 500 markkaa vaadittuine 5 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä heinäkuun 1 päivästä 1980 lukien. Jutun näin päättyessä ja sen laatuun katsoen saavat asianosaiset puolin ja toisin kärsiä omat oikeudenkäyntikulunsa.

Työtuomioistuimessa läsnä juttua ratkaistaessa: Suviranta, puheenjohtaja, V. Hämäläinen, Sarkko, P. Hämäläinen, Äimälä, Pyrhönen, Suominen, Pennanen ja Sulkunen.

Tuomio oli yksimielinen.