14.12.2006

Eläinten oikeuksia puolustavalle järjestölle oli myönnetty lupa turkistarhausta arvostelevan näyttelyn esillä pitämiseen kirjaston tiloissa. Viikkoa ennen sovitun määräajan päättymistä kirjastonjohtaja päätti keskeyttää näyttelyn perustellen päätöstään sillä, että hän oli näyttelyn oltua esillä noin viikon saanut kriittistä palautetta kirjaston asiakkaalta ja turkiseläinkasvattajien etujärjestöltä näyttelyn pitämisestä kirjaston tiloissa. Apulaisoikeuskanslerille antamassaan selvityksessä kirjastonjohtaja ilmoitti päätyneensä näyttelyn keskeyttämiseen "kirjaston työrauhan palauttamiseksi ja säilyttämiseksi". Kaupungin selvityksessä todettiin, että "näyttelyn päättämiseen on katsottava olleen perusteltu syy kirjaston työrauhan ja normaalin toiminnan edellytysten säilyttämiseksi".

Apulaisoikeuskansleri piti lähtökohtana arvioinnissa, että kirjastonjohtajalla sinänsä on ollut toimivalta päättää valokuvanäyttelyn poistamisesta kirjaston tiloista, eikä hänen voida todeta menetelleen minkään nimenomaisen lainsäännöksen vastaisesti. Kysymys on sen seikan arvioimisesta, onko näyttelyn poistaminen kesken ennalta sovitun näytteilläoloajan tapahtunut oikeudellisesti hyväksyttävien periaatteiden mukaisesti ottaen erityisesti huomioon julkisen tehtävän hoitamiselta edellytettävä objektiivisuus.

Apulaisoikeuskansleri totesi päätöksessään mm. seuraavan.

Selvityksen valossa näyttelyn päättämiselle esitetty perustelu oli vailla kestävää reaalista pohjaa. Oli nimittäin jäänyt avoimeksi, miten näyttelyn jatkaminen olisi vaarantanut "kirjaston työrauhan" ja "normaalin toiminnan". Oli pantava merkille, että kirjastonjohtaja oli saanut nähtäväkseen esitetyt valokuvat jo siinä vaiheessa kun näyttelystä sovittiin ja katsonut näyttelyn tuolloin kirjaston tiloihin sopivaksi. Kirjaston toimintaa vaarantava luonne oli näin ollen paljastunut kirjastonjohtajalle vasta hänelle tulleen "erittäin voimakkaan asiakaspalautteen" kautta. Palaute oli sittemmin osoittautunut muodostuneen kahdesta yhteydenotosta, joista ainakin toinen tuli näyttelyn sanomaan nähden vastakkaiselta intressitaholta.

Käytettävissä olevan selvityksen valossa kirjastonjohtajan ratkaisu oli perustunut näyttelyä kohtaan esitettyyn sisällölliseen kritiikkiin, eikä voinut välttyä päätelmältä, että kaupungin selvityksessä mainitut kirjastotoimintaa ohjaavat keskeiset periaatteet - tasa-arvo ja moniarvoisuus - olivat saaneet väistyä ulkopuolisen mielipidevaikuttamisen tieltä. Vaille riittävää huomiota asiassa näkyi jääneen, että julkisen tehtävän hoitamiselta edellytetään objektiivisuutta, eivätkä siihen saa vaikuttaa tehtävän hoitamiseen kuulumattomat, ulkopuolelta tulleet vaikuttimet.

Kirjastonjohtajan päätökselleen esittämissä perusteluissa tai kaupungin lausunnossa ei ollut lainkaan argumentoitu perustuslaissa turvatulla sanavapauden periaatteella; sitä ei siten ilmeisestikään edes ollut nähty varteenotettavana punnintaparina näyttelyn poistamista koskeville vaatimuksille. Lausunnossaan kaupunki tarkasteli tapahtunutta jälkikäteenkin varsin yksipuolisista lähtökohdista; perustuslain yhdenvertaisuusvaatimusta oli jonkin verran käsitelty, mutta sanavapausproblematiikka oli sivuutettu kokonaan. Lausunnossa huomiota kiinnitti sekin, että kaupunki totesi näyttelyiden palvelevan kirjastolaissa asetettuja tavoitteita ja niillä olevan sivistyksellinen ja kulttuurinen merkitys, mutta siitä huolimatta tapausta jäsennettiin vain yksityisoikeudellisen sopimuksen rikkomisen problematiikasta käsin, viitattiin lakiin varallisuusoikeudellisista oikeustoimista ja lausuttiin kyseessä olevan riita-asian, jonka ratkaiseminen kuului käräjäoikeudelle.

Apulaisoikeuskansleri katsoi, että vaikka ei olekaan olemassa subjektiivista oikeutta näyttelyn keinoin ilmaista mielipiteitään kirjaston tiloissa, sinne jo hyväksytyn näyttelyn keskeyttäminen esitetyillä perusteilla on tosiasiallisesti merkinnyt puuttumista mielipiteen ilmaisemisen vapauteen. Käsityksenään hän totesi, että kaupungin taholta esiin tuotu näkökulma ja argumentaatio oli tapahtumaa kokonaisuutena tarkastellen oikeudellisesti kestämätön.

Apulaisoikeuskansleri arvioi kirjastonjohtajan menettelyn lähinnä ylireagoimiseksi sinänsä ikävässä ja ilmeisesti varsin yllättäen eteen tulleessa tilanteessa. Päätöksessä esitetyt näkökohdat saatettiin kaupungin ja kyseisen kirjastonjohtajan tietoon.

PL 6 § ja 12 §