15.12.2005

Kantelijoille oli vuodesta 2001 lukien myönnetty vammaispalvelulain mukaisena kuljetuspalveluna matkat työpaikkakunnille asti. Vuodelle 2004 tehdyllä päätöksellä matkoja ei enää myönnetty vastaavalla tavalla, vaan matkat hyväksyttiin ulottumaan vain kaupungin lähikuntiin. Tästä poiketen viranhaltija myönsi kuitenkin kuljetuspalvelun työpaikkakunnille asti kuukaudeksi kerrallaan vuoden 2004 tammi-maaliskuun ajaksi, jolloin heille järjestettiin liikkumistaidon ohjausta. Huhtikuussa tehdyllä päätöksellä viranhaltija eväsi matkat työpaikkakunnille asti ja kesäkuussa tehdyllä päätöksellä matkat taas myönnettiin.

Kantelijoille ei ollut laadittu palvelusuunnitelmia ennen kuin he olivat sitä vaatineet vuoden 2004 huhtikuussa.

Apulaisoikeuskansleri katsoi, että palvelusuunnitelma olisi tullut vammaispalveluasetuksen 2 §:n 1 momentin ja sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (asiakaslaki) 7 §:n 1 momentin nojalla laatia. Koska kantelijoiden kuljetuspalvelun tarve oli tullut uudelleen arvioitavaksi ei palvelusuunnitelman laatimista voitu pitää tällaisessa tilanteessa ilmeisen tarpeettomana eikä kysymys ollut myöskään tilapäisestä neuvonnasta tai ohjauksesta. Mikäli suunnitelma olisi laadittu etukäteen, olisi voitu välttää sellainen menettely, että vuoroin myönnetään ja vuoroin evätään vaadittu kuljetuspalvelu. Näin oli aiheutettu palvelun saajille epätietoisuutta palvelun laajuudesta ja pysyvyydestä. Sosiaalitoimen menettely ei ollut omiaan edistämään asiakaslain tarkoittamaa asiakaslähtöisyyttä eikä asiakkaan luottamuksellisuutta.

Asia oli kuitenkin korjaantunut, koska palvelusuunnitelmat oli laadittu ja jaoston antaman selvityksen mukaan niissä oli otettu huomioon hakijoiden yksilölliset tarpeet. Apulaisoikeuskansleri kiinnitti vastaisuuden varalta sosiaali- ja terveyslautakunnan huomiota palvelusuunnitelmien laatimiseen.