19.11.2004

Puheenjohtajana toiminut käräjätuomari oli laiminlyönyt haasteen antamisen ennen syyteoikeuden vanhentumista asiassa, jossa syyttäjä vaati kahden henkilön tuomitsemista työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta. Poliisi oli toimittanut esitutkinnan käräjätuomarin epäillyn virkarikoksen johdosta. Käräjätuomari oli esitutkinnassa myöntänyt syyllistyneensä tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen. Asia toimitettiin oikeuskanslerille syyteharkintaa varten.

Rikoslain 40 luvun 10 §:n mukaan "jos virkamies virkaansa toimittaessaan huolimattomuudesta muulla kuin 5 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa, eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen, hänet on tuomittava tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta varoitukseen tai sakkoon."

Apulaisoikeuskanslerin totesi päätöksessään mm. seuraavan.

Puheenjohtajana asiassa olleen käräjätuomarin virkavelvollisuuksiin on kuulunut huolehtia siitä, että hänen käsiteltäväkseen tullutta rikosasiaa koskeva haaste annetaan tiedoksi niin, ettei rikoksen syyteoikeus olisi päässyt vanhenemaan. Tämä velvollisuus voidaan johtaa oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 8 §:n 1 momentista, jossa säädetään että jollei asiaa heti jätetä tutkimatta, tuomioistuimen on viipymättä annettava haaste. Käräjätuomari ei itsekään ole kiistänyt sitä, että vastuu haasteen antamisesta on kuulunut tässä asiassa juuri hänelle.

Haastehakemus on tullut käräjäoikeuden kansliaan noin kahta kuukautta ennen syyteoikeuden vanhentumista. Haastehakemuksesta on selvästi käynyt ilmi epäillyn rikoksen tekoaika, joten syyteoikeuden vanhentumisaika olisi ollut tuomarilta edellytettävää huolellisuutta noudattaen vaikeuksitta havaittavissa eikä vanhentumiskysymykseen ole liittynyt myöskään mitään oikeudellista tulkinnanvaraisuutta. Vaikka esitutkintapöytäkirjasta ei yksityiskohtaisesti ilmene sitä, miten haastehakemusta on käräjäoikeuden kansliassa käsitelty, on kertomusten perusteella joka tapauksessa selvää, että käräjätuomari on käsitellyt asiakirjaa ja juuri hänen tehtäviinsä on kuulunut asian eteenpäin vienti.

Näin ollen katson, että käräjätuomari on laiminlyödessään antaa haasteen ennen syyteoikeuden vanhentumista huolimattomuudesta rikkonut virkavelvollisuutensa.

Tämän lisäksi on arvioitava, ylittääkö käräjätuomarin teko rikoslain 40 luvun 10 §:n tarkoittaman "vähäisyyskynnyksen" ("eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen").

Vähäisyyden arvioimiselle ei lainsäädännössä eikä lain esitöissä ole esitetty kriteerejä. Arviointi on tehtävä tapauskohtaisesti yleistettävissä olevien kriteerien mukaisesti. Virkarikosuudistuksen yhteydessä pohdittiin tuottamuksellisten virkarikosten rangaistavuuden perusteita ja tarvetta. Hallituksen esityksessä (HE 58/1988 vp s. 19) vedetään rangaistavan menettelyn rajaa mm. näin: "... rangaistavuuden ulottaminen vähäisiin, lähinnä määrättyä menettelytapaa koskevien säännösten rikkomuksiin, joilla ei ole viran asianmukaisen hoidon tai yksityisten etujen kannalta mainittavampaa merkitystä, ei nykyoloissa ole tarkoituksenmukaista."

Tästä on pääteltävissä, että vähäisyyttä arvioitaessa on huomiota kiinnitettävä muun muassa siihen, miten olennaisesti tekijä on menetellyt vastoin sitä, mitä edellytetään kyseisen viran asianmukaiselta hoitamiselta ja missä määrin se loukkaa/vaarantaa yksityistä etua. Oikeuskäytännössä on annettu merkitystä myös sille, miten vakavasti teko vaarantaa luottamusta viranomaisen toiminnan asianmukaisuuteen. Esimerkiksi tapauksessa KKO 2001:54 korkein oikeus katsoi, ettei syyttäjän laiminlyöntiä nostaa syyte määräajassa ollut pidettävä kokonaisuutena arvioiden vähäisenä, koska laiminlyönti tällaisessa asiassa heikentää asianosaisten oikeusturvaa ja yleistä luottamusta syyttäjien kykyyn hoitaa tehtäviään.

Käräjätuomarin laiminlyönti on kohdistunut käräjätuomarin viranhoidon ydinalueeseen, koska se on välittömästi koskenut tuomioistuimen tehtävää käsitellä lain edellyttämällä tavalla sen käsiteltäväksi saatetut asiat. Kysymys ei esimerkiksi ole ollut pelkästä menettelytapasäännösten rikkomisesta vaan oikeudellisen järjestelmän keskeisen periaatteen loukkauksesta, jolla on myös ollut vaikutusta asianosaisten oikeuksiin. Käräjätuomarin laiminlyönnin vuoksi asiaa ei syyteoikeuden vanhentumisen takia ole voitu käsitellä oikeusjärjestyksen mukaisesti. Asianomistajaan kohdistuneeksi epäiltyä työturvallisuusrikosta ja vammantuottamusta ei näin ollen ole ollut mahdollista saada oikeuslaitoksen ratkaistavaksi. Henkilön oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen ratkaistavaksi (access to court) on oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin keskeisimpiä elementtejä. Tämän vuoksi käräjätuomarin menettely on ollut omiaan heikentämään luottamusta oikeudenhoidon asianmukaiseen toimivuuteen sekä loukannut asianomistajien oikeutta. Tästä näkökulmasta käräjätuomarin tekoa ei voida pitää vähäisenä.

Käräjätuomarin menettelyä kokonaisuutena arvioitaessa on otettava huomioon erityisesti se, että käräjätuomari alkoi sittemmin materiaalisesti käsitellä syyteoikeudeltaan vanhentunutta rikosjuttua, ja käsittelyssä on muun muassa kuultu todistajia syyllisyyskysymyksen selvittämiseksi ja lopulta annettu syyllisyydestä lausuva tuomio, vaikka syyte olisi tullut rikoslain 8 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan vanhentuneena hylätä. Käräjäoikeudessa järjestetystä pääkäsittelystä on näin aiheutunut tarpeettomia kuluja niin valtiolle kuin asianosaisillekin. Vanhentuneen rikosasian käsittely tapahtuneella tavalla ei ole ollut oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 luvun 5 §:n 2 momentin edellyttämää asianmukaista käsittelyä.

Vielä on kiinnitettävä huomiota käräjätuomarin huolimattomuuden asteeseen sen seikan arvioimiseksi, olisiko tekoa tällä perusteella pidettävä rikoslain 40 luvun 10 §:ssä tarkoitetulla tavalla vähäisenä. Kysymys on sen seikan arvioimisesta olisiko käräjätuomarin huomaamattomuus jostakin syystä ollut noissa oloissa sillä tavalla ymmärrettävää, että tämä tulisi ottaa rikosoikeudellisessa arviossa huomioon. Tältä osin totean, että rikoksen vanhentumisaika on haastehakemuksesta ollut vaikeuksitta havaittavissa. Käräjäsihteerin kertomuksesta ilmenee, että tämä vei haastehakemuksen välittömästi käräjätuomarille. Käräjäsihteeri kertoo myös, että hän vei jutun asiakirjat käräjätuomarille uudelleen kun asianomistajan vaatimukset olivat tulleet. Asiakirjat olivat jääneet käräjätuomarille. Tällä on ollut kaiken kaikkiaan kaksi kuukautta aikaa toimia asiassa ennen rikoksen vanhentumista. Käräjätuomarin velvollisuuksiin on kuulunut haastehakemuksen tarkastaminen. Oikeuskirjallisuudessa on korostettu tuomioistuimen vastuuta asiasta. "Tuomioistuimen on heti tarkastettava haastehakemus. Tämän toimenpiteen suorittaa tuomari, ja se aloittaa rikosjutun valmistelun tuomioistuimessa (OK 2:5.1 1 k). Tuomioistuimella on tässä huomattava vastuu. Oikeusturvanäkökulmasta on erittäin tärkeää, että syytetty ja asianomistaja eivät joudu tarpeettomien oikeudenkäyntitoimien kohteeksi." (Frände, Dan: Oikeudenkäynti käräjäoikeudessa s.854, teoksessa "Prosessioikeus".)

Käräjätuomari on itse viitannut siihen, että hän oli vasta vähän aikaa aikaisemmin aloittanut työt kyseisessä käräjäoikeudessa ja tottunut aikaisemmassa työpaikassaan "toisenlaiseen ripeyteen" käräjäsihteerin toimissa, eikä hän näin ollen osannut "paimentaa" asian hoitamista välittömästi. Käräjätuomarin ja käräjäsihteerin kertomuksista ei tarkasti selviä, miten tehtävät tuolloin tosiasiallisesti oli järjestetty. Esitutkintapöytäkirjasta on kuitenkin yksiselitteisesti pääteltävissä, että virhe on johtunut nimenomaan käräjätuomarin laiminlyönnistä tarkastaa syyteoikeuden vanhentuminen eikä esimerkiksi siitä, että hän olisi uskonut asian jatkotoimet jollekin muulle, joka puolestaan olisi laiminlyönyt tehtäviään. Koska haasteen antaminen rikoksen vanhentumisajan puitteissa on asian asianmukaisen jatkokäsittelyn kannalta ollut ratkaisevaa, huolimattomuutta näin keskeisessä asiassa en voi pitää vähäisenä.

Käräjätuomarin huolimattomuutta asian käsittelyssä ilmentää se, ettei hän missään vaiheessa kiinnittänyt huomiota vanhentumiskysymykseen, ei edes silloin kun hän on antanut haasteen ja johtanut prosessia oikeudenkäynnissä sekä harkinnut tuomiota. Hän on näin menetellyt rikosjutussa koko käsittelyn ajan tuomarilta edellytettävän huolellisuusvelvollisuuden vastaisesti.

Edellä esitetyillä perusteilla katson, että käräjätuomari on rikkonut huolimattomuudesta virkavelvollisuutensa laiminlyömällä oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 8 §:n 1 momentin vastaisesti antaa vastuullaan olleessa asiassa haasteen niin ajoissa, ettei rikoksen syyteoikeus hänestä riippuvasta syystä vanhene. Tämän jälkeen hän on oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 luvun 5 §:n 2 momentin vastaisesti käsitellyt syyteoikeudeltaan vanhentunutta rikosasiaa pääkäsittelyssä ja antanut siitä tuomion, jossa hän on lausunut syyllisyyskysymyksestä, vaikka syyte olisi rikoslain 8 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdan perusteella tullut vanhentuneena hylätä. Tekoa ei ole kokonaisuutena arvioiden tässä esitetyistä syistä pidettävä vähäisenä. Näin ollen katson, että käräjätuomari on menettelyllään syyllistynyt rikoslain 40 luvun 10 §:ssä rangaistavaksi säädettyyn tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen ja pyydän valtakunnansyyttäjää nostamaan syytteen käräjätuomaria vastaan kyseisestä rikoksesta.