Asetus eräiden vuonna 1958 tehtyjen merialueita koskevien yleissopimusten voimaansaattamisesta.
- Datum för undertecknande
Sitten kun Genevessä 29 päivänä huhtikuuta 1958 tehtyjen, aluemerta ja lisävyöhykettä, aavaa merta sekä mannermaajalustaa koskevien yleissopimusten eräät määräykset on 5 päivänä helmikuuta 1965 annetulla lailla (150/65) hyväksytty, tasavallan presidentti ratifioinut ne sekä niihin liittyvän erimielisyyksien pakollista selvittelyä koskevan valinnaisen allekirjoituspöytäkirjan ja ratifioimiskirjat talletettu 16 päivänä helmikuuta 1965 Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin huostaan, säädetään ulkoasiainministerin esittelystä, että mainitut yleissopimukset ja pöytäkirja ovat Suomen osalta voimassa niin kuin niistä on sovittu.
Aluemerta ja lisävyöhykettä koskeva YLEISSOPIMUS
Tämän yleissopimuksen osapuolina olevat valtiot ovat sopineet seuraavasta:
OSA IALUEMERI Osasto I Yleistä
1 artikla
1. Valtion täysivaltaisuus ulottuu, sen maa-alueen ja sisäisten aluevesien ulkopuolella, sen rannikkoon liittyvään, aluemereksi nimitettyyn meren osaan.
2. Tätä täysivaltaisuutta harjoitetaan tässä sopimuksessa sekä muissa kansainvälisen oikeuden säännöissä määrättyjen ehtojen mukaisesti.
2 artikla
Rantavaltion täysivaltaisuus ulottuu myöskin aluemeren yläpuolella olevaan ilmatilaan sekä merenpohjaan sisustoineen.
OSA IALUEMERI Osasto II Aluemeren rajat
3 artikla
Paitsi milloin tässä sopimuksessa toisin määrätään, aluemeren leveyden mittaamiseksi käytetty normaali perusviiva on rannikkoa noudattava matalan veden viiva, sellaisena kuin se on merkitty rantavaltion virallisesti hyväksymiin suureen mittakaavaan laadittuihin karttoihin.
4 artikla
1. Alueilla, missä rantaviiva on syvien poukamien vuoksi mutkikas ja rikkinäinen, tai rannikon edustalla sen välittömässä läheisyydessä on saarijono, voidaan käyttää sopivia pisteitä yhdistävien suorien perusviivojen menetelmää vedettäessä sitä perusviivaa, josta aluemeren leveys mitataan.
2. Tällaisia perusviivoja vedettäessä ei saada sanottavassa määrin poiketa rannikon yleisestä suunnasta, ja viivojen sisäpuolella olevien merialueiden tulee riittävän läheisesti liittyä maa-alueeseen, jotta niillä voitaisiin soveltaa sisäisillä aluevesillä harjoitettavaa valtaa.
3. Perusviivoja ei ole vedettävä laskuveden aikana näkyvissä oleviin pisteisiin tai näistä pisteistä, ellei niihin ole rakennettu majakoita tai muita samankaltaisia pysyvästi merenpinnan yläpuolella olevia laitteita.
4. Milloin suorien perusviivojen menetelmää voidaan 1 kohdan määräysten mukaisesti soveltaa, voidaan tiettyjä perusviivoja määriteltäessä ottaa huomioon kysymykseen tulevan alueen erikoiset taloudelliset edut, joiden tosiasiallisen olemassaolon ja tärkeyden on pitkäaikainen käytäntö vahvistanut.
5. Valtio älköön soveltaessaan suorien perusviivojen menetelmää eristäkö toisen valtion aluemerta aavasta merestä.
6. Rantavaltion on selvästi merkittävä suorat perusviivat karttoihin, jotka sen on asianmukaisesti saatettava julkisuuteen.
5 artikla
1. Aluemeren perusviivan maan puolella olevat vedet muodostavat valtion sisäisen alueveden.
2. Milloin 4 artiklan mukaisen suoran perusviivan määrittelemisestä on seurauksena aikaisemmin aluemereksi taikka aavaksi mereksi katsottujen alueiden sulkeminen sisäisten aluevesien piiriin, jää näille vesille 14 ja 23 artikloissa määritelty oikeus viattomaan kauttakulkuun.
6 artikla
Aluemeren ulkorajan muodostaa se viiva, jonka jokainen piste on aluemeren leveyden etäisyydellä lähimmästä perusviivan pisteestä.
7 artikla
1. Tämä artikla koskee ainoastaan sellaisia lahtia, joiden rannat kuuluvat yhdelle valtiolle.
2. Tässä sopimuksessa tarkoitetaan lahdella selvästi erottuvaa poukamaa, jonka syvyys on suun leveyteen sellaisessa suhteessa, että se sisältää rantojen sulkeman vesialueen, joka ei ole vain pelkkä rannikon kaarre. Poukamaa ei kuitenkaan katsota lahdeksi, jollei sen vesialue ole yhtä laaja tai laajempi kuin sanotun poukaman suu halkaisijana piirretyn puoliympyrän muodostama vesialue.
3. Mittaamisessa katsotaan poukaman pinta-alaksi se alue, joka sijaitsee pitkin poukaman rantaa kulkevan matalan veden viivan ja poukaman luonnollisen suun kohdalla olevia matalan veden pisteitä yhdistävän viivan välissä. Milloin poukaman suu jakaantuu siinä olevien saarien vuoksi useampiin osiin, piirretään puoliympyrä viivalle, joka on yhtä pitkä kuin eri osien poikki vedettyjen viivojen yhteenlaskettu pituus. Poukaman sisässä olevat saaret luetaan poukaman vesialueeseen.
4. Ellei lahden luonnollisessa suussa olevien matalan veden pisteiden välinen matka ole pitempi kuin kaksikymmentäneljä meripeninkulmaa, voidaan rajaviiva vetää näiden kahden matalan veden pisteen välille, ja sen rajoittamia vesiä pidetään sisäisinä aluevesinä.
5. Kun lahden luonnollisessa suussa olevien matalan veden pisteiden välimatka on pitempi kuin kaksikymmentäneljä meripeninkulmaa, on lahden sisäpuolelle piirrettävä kahdenkymmenenneljän meripeninkulman pituinen suora perusviiva siten, että se rajoittaa niin suuren alan vettä kuin on mahdollista tämän pituista viivaa käytettäessä.
6. Edellä olevia määräyksiä ei sovelleta ns. "historiallisiin" lahtiin eikä milloinkaan sellaisissa tapauksissa, joissa sovelletaan 4 artiklassa selostettua suorien perusviivojen menetelmää.
8 artikla
Aluemerta määrättäessä katsotaan uloimmat erottamattomana osana satamajärjestelmään kuuluvat pysyvät satamalaitteet rannikkoon kuuluviksi.
9 artikla
Ulkosatamat, joita yleisesti käytetään laivojen lastaukseen, purkaamiseen ja ankkurointiin ja jotka muuten sijaitsisivat joko kokonaan tai osittain aluemeren ulkorajan ulkopuolella, luetaan aluemereen. Rantavaltion on merkittävä selvästi tällaiset ulkosatamat ja ilmoitettava ne rajoineen kartoissa, jotka on asianmukaisesti saatettava julkisuuteen.
10 artikla
1. Saareksi katsotaan luonnon muodostama veden ympäröimä maa-alue, joka on veden pinnan yläpuolella nousuveden aikana.
2. Saaren aluemeri mitataan tämän sopimuksen määräysten mukaisesti.
11 artikla
1. Laskuveden aikana näkyväksi kohoumaksi katsotaan luonnon muodostama maa-alue, joka laskuveden aikana veden ympäröimänä kohoaa pinnan yläpuolelle, mutta joka on veden alla nousuveden aikana. Milloin laskuveden aikana näkyvä kohouma sijaitsee kokonaan tai osaksi sellaisen välimatkan päässä mannermaasta tai saaresta, joka ei ylitä aluemeren leveyttä, voidaan tähän kohoumaan liittyvää matalan veden viivaa käyttää perusviivana mitattaessa aluemeren leveyttä.
2. Milloin laskuveden aikana näkyvä kohouma sijaitsee kokonaisuudessaan aluemeren leveyttä pitemmän matkan päässä mannermaasta tai saaresta, ei sillä ole omaa aluemerta.
12 artikla
1. Kun kahden valtion rannikot ovat vastakkain tai vierekkäin, ei kummallakaan valtiolla ole oikeutta, ellei niiden kesken ole toisin sovittu, ulottaa aluemertaan kauemmaksi sitä keskiviivaa, jonka jokainen piste on yhtä kaukana niiden perusviivojen lähimmistä pisteistä, joista kummankin valtion aluemerien leveys mitataan. Tämän kohdan määräyksiä ei kuitenkaan sovelleta milloin historiallisten oikeuksien tai muiden erikoisten olosuhteiden vuoksi on välttämätöntä määritellä molempien valtioiden aluemeri tavalla, joka poikkeaa näistä määräyksistä.
2. Kahden vastakkain tai vierekkäin sijaitsevan valtion aluemerien välinen rajaviiva on merkittävä rantavaltioiden virallisesti tunnustamiin suuressa mittakaavassa laadittuihin karttoihin.
13 artikla
Milloin joki laskee suoraan mereen, on perusviivana joen suukohdan poikki vedetty suora, joka yhdistää rannat laskuveden viivojen pisteiden välillä.
OSA IALUEMERI Osasto III Oikeus viattomaan kauttakulkuun Alaosasto A Kaikkiin aluksiin sovellettavat säännökset
14 artikla
1. Kaikkien valtioiden alukset, olivatpa ne rantavaltioita tai ei, ovat tämän sopimuksen mukaan oikeutetut viattomaan kauttakulkuun aluemerellä.
2. Kauttakululla tarkoitetaan purjehdusta aluemerellä tarkoituksena joko kulkea sen läpi sisäisillä aluevesillä käymättä tai menemällä sisäisille aluevesille tai siirtymällä tätä kautta aavalle merelle sisäisiltä aluevesiltä.
3. Kauttakulku käsittää pysähtymisen ja ankkuroimisen, mutta vain siinä määrin kuin ne kuuluvat normaaliin merenkulkuun tai ovat ylivoimaisen esteen tai hätätilan takia välttämättömiä.
4. Kauttakulku on viatonta niin kauan kuin se ei uhkaa rantavaltion rauhaa, yleistä järjestystä tai turvallisuutta. Tällaisen kauttakulun on tapahduttava tämän sopimuksen määräysten ja kansainvälisen oikeuden muiden sääntöjen mukaisesti.
5. Ulkomaalaisten kalastusalusten kauttakulkua ei pidetä viattomana, elleivät ne noudata rantavaltion mahdollisesti antamia lakeja ja määräyksiä, joiden tarkoituksena on estää näitä aluksia kalastamasta aluemerellä.
6. Sukellusveneiden on purjehdittava pinta-asemassa ja pidettävä lippunsa näkyvissä.
15 artikla
1. Rantavaltio ei saa estää viatonta kauttakulkua aluemerellään.
2. Rantavaltion tulee sopivalla tavalla saattaa julkisuuteen kaikki tiedossaan olevat merenkulkua vaarantavat seikat aluemerellään.
16 artikla
1. Rantavaltio voi ryhtyä aluemerellään tarpeellisiin toimenpiteisiin sellaisen kauttakulun estämiseksi, joka ei ole viatonta.
2. Sisäisille aluevesille pyrkivien alusten suhteen rantavaltiolla on myöskin oikeus ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin estääkseen niiden ehtojen loukkaamisen, joiden perusteella näiden alusten sallitaan tulla sanotulle vesialueelle.
3. Tämän artiklan 4 kohdassa mainituin varauksin rantavaltio voi, tekemättä erotusta vieraiden alusten välillä, keskeyttää tilapäisesti vieraiden alusten viattoman kauttakulun tietyillä osilla aluemertaan, mikäli tällainen keskeyttäminen on oleellisen tärkeätä sen turvallisuuden suojelemisen kannalta. Tällainen keskeyttäminen tulee voimaan vasta sitten, kun se on asianmukaisesti saatettu julkisuuteen.
4. Ulkomaalaisten alusten viatonta kauttakulkua ei saa kieltää sellaisissa salmissa, joita käytetään kansainväliseen meriliikenteeseen aavan meren eri osien tai aavan meren ja vieraan valtion aluemeren välillä.
17 artikla
Kauttakulussa olevien ulkomaalaisten alusten on noudatettava rantavaltion tämän sopimuksen ja muiden kansainvälisen oikeuden sääntöjen mukaisesti voimaansaattamia lakeja ja määräyksiä erityisesti huomioon ottaen liikennettä ja merenkulkua koskevat lait ja määräykset.
OSA IALUEMERI Osasto III Oikeus viattomaan kauttakulkuun Alaosasto B Kauppa-aluksiin sovellettavat säännökset
18 artikla
1. Ulkomaalaisten alusten maksettaviksi ei saa asettaa mitään maksuja vain sen johdosta, että ne kulkevat aluemeren kautta.
2. Aluemeren kautta kulkevien ulkomaalaisten alusten maksettaviksi voidaan asettaa maksuja vain erityisten aluksille suoritettujen palvelusten korvaamiseksi. Nämä maksut on perittävä tekemättä eroa alusten välillä.
19 artikla
1. Rantavaltio älköön käyttäkö rikosoikeudellista tuomiovaltaansa sen aluemeren kautta kulkevassa ulkomaalaisessa aluksessa pidättääkseen henkilöitä tai suorittaakseen laivassa sen kauttakulun aikana suoritettuun rikokseen liittyviä tutkimuksia paitsi milloin:
a) rikoksen seuraukset ulottuvat rantavaltioon, tai
b) rikos on sen luontoinen että se häiritsee rantavaltion rauhaa tai yleistä järjestystä aluemerellä, tai
c) laivan kapteeni tai sen maan konsuli, jonka lipun alla alus purjehtii, on pyytänyt paikallisten viranomaisten apua, tai
d) se on tarpeen huumausaineitten laittoman kaupan ehkäisemiseksi.
2. Edellä olevat määräykset eivät vaikuta rantavaltion oikeuksiin ryhtyä lakiensa oikeuttamiin pidätys- ja tutkimustoimenpiteisiin ulkomaalaisessa aluksessa, joka kulkee sen aluemerellä sisäisiltä aluevesiltä lähdettyään.
3. Tämän artiklan 1 ja 2 kohdissa mainituissa tapauksissa on, mikäli kapteeni niin vaatii, rantavaltion annettava sen maan konsuliviranomaisille, jonka lipun alla alus purjehtii, tieto ennen kuin se ryhtyy mihinkään toimenpiteisiin, ja helpotettava yhteyttä tämän viranomaisen ja laivan miehistön välillä. Hätätilanteissa tämä tiedotus voidaan antaa samanaikaisesti kuin toimenpiteitä suoritetaan.
4. Harkitessaan onko ja miten pidätys toimitettava, paikallisten viranomaisten on kiinnitettävä asianmukaista huomiota merenkulun etuihin.
5. Jos ulkomaalaisesta satamasta tuleva alus aikoo ainoastaan kulkea aluemeren kautta saapumatta rantavaltion sisäisille aluevesille, ei tämä saa ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin pidättääkseen henkilöitä tai suorittaakseen tutkimuksia rikoksen johdosta, joka tehtiin ennen kuin alus saapui rantavaltion aluemerelle.
20 artikla
1. Rantavaltio ei saa pysäyttää sen aluemeren läpi kulkevaa vierasta alusta eikä pakottaa sitä poikkeamaan reitiltään ryhtyäkseen harjoittamaan siviilioikeudellista tuomiovaltaansa aluksessa olevaan henkilöön.
2. Rantavaltio ei saa kohdistaa pakkotäytäntötoimenpiteitä alukseen eikä takavarikoida sitä siviilioikeudellisissa riitakysymyksissä, paitsi milloin veloista tai velvoitteista on menty vastuuseen aluksen puolesta, tai alus on joutunut niistä vastuuseen rantavaltion vesien kautta suorittamansa matkan aikana tai siitä johtuen.
3. Sen estämättä mitä 2 kohdassa on määrätty, rantavaltiolla on oikeus lakiensa nojalla siviilioikeudellisissa riitakysymyksissä kohdistaa sen aluemerellä pysähdyksissä olevaan tai sisäisiltä aluevesiltä lähteneeseen aluemerellä kulkevaan ulkomaalaiseen alukseen pakkotäytäntö- tai takavarikkotoimenpiteitä.
OSA IALUEMERI Osasto III Oikeus viattomaan kauttakulkuun Alaosasto C Muihin valtioiden omistamiin aluksiin kuin sota-aluksiin sovellettavat säännökset
21 artikla
Alaosastoihin A ja B sisältyviä säännöksiä sovelletaan myöskin kaupallisiin tarkoituksiin käytettyihin valtioiden omistamiin aluksiin.
22 artikla
1. Alaosastoon A ja artiklaan 18 sisältyviä määräyksiä sovelletaan muihin kuin kaupallisiin tarkoituksiin käytettyihin valtioiden omistamiin aluksiin.
2. Edellisessä kohdassa viitattuihin säännöksiin sisältyvin poikkeuksin ei tämä sopimus muutoin rajoita niitä etuoikeuksia, joita tällaisilla aluksilla on tämän sopimuksen tai muiden kansainvälisen oikeuden sääntöjen nojalla.
OSA IALUEMERI Osasto III Oikeus viattomaan kauttakulkuun Alaosasto D Sota-aluksiin sovellettava säännös
23 artikla
Jos sota-alus ei noudata rantavaltion määräyksiä, jotka koskevat kauttakulkua tämän aluemerellä eikä ota huomioon sen tietoon saatettua vaatimusta noudattaa niitä, rantavaltio saa vaatia sota-alusta poistumaan aluemereltä.
OSA IILISÄVYÖHYKE
24 artikla
1. Rantavaltio saa aluemereensä liittyvällä aavan meren vyöhykkeellä harjoittaa tarpeellisia valvontatoimenpiteitä:
a) estääkseen sen alueella tai aluemerellä tulli-, vero-, maahanmuutto- tai terveydenhoitomääräysten loukkaamisen;
b) rangaistakseen sen alueella tai aluemerellä tapahtuneen yllä mainittujen sääntöjen loukkauksen.
2. Tällainen lisävyöhyke ei saa ulottua kahtatoista meripeninkulmaa kauemmaksi siitä perusviivasta, josta aluemeren leveys mitataan.
3. Milloin kahden valtion rannikot ovat vastakkain tai vierekkäin ei kummallakaan valtiolla ole oikeutta mikäli niiden välillä ei ole toisin sovittu, ulottaa lisävyöhykettään sitä keskiviivaa kauemmaksi, jonka jokainen piste on yhtä kaukana niillä perusviivoilla olevista lähimmistä pisteistä, joista molempien valtioiden aluemerien leveys mitataan.
OSA IIILOPPUMÄÄRÄYKSET
25 artikla
Tämän yleissopimuksen määräykset eivät vaikuta niiden yleissopimusten tai muiden kansainvälisten sopimusten määräyksiin, jotka jo ovat voimassa niissä osapuolina olevien valtioiden välillä.
26 artikla
Tämä yleissopimus on avoinna allekirjoittamista varten 31 päivään lokakuuta 1958 jokaiselle Yhdistyneiden Kansakuntien tai sen erityisjärjestön jäsenvaltiolle ja jokaiselle muulle yleiskokouksen yleissopimukseen osallistumaan kutsumalle valtiolle.
27 artikla
Tämä yleissopimus on ratifioitava. Ratifioimiskirjat on talletettava Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin huostaan.
28 artikla
Tähän yleissopimukseen voivat liittyä kaikki johonkin 26 artiklassa mainittuun ryhmään kuuluvat valtiot. Liittymiskirjat on talletettava Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin huostaan.
29 artikla
1. Tämä yleissopimus tulee voimaan kolmantenakymmenentenä päivänä sen päivän jälkeen, jona kahdeskymmenestoinen ratifioimis- tai liittymiskirja on talletettu Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin huostaan.
2. Jokaisen valtion osalta, joka ratifioi tämän yleissopimuksen tai liittyy siihen kahdennenkymmenennentoisen ratifioimis- tai liittymiskirjan tallettamisen jälkeen, se tulee voimaan kolmantenakymmenentenä päivänä sen päivän jälkeen, jona tämä valtio on tallettanut ratifioimis- tai liittymiskirjansa.
30 artikla
1. Jokainen sopimusvaltio voi sen jälkeen, kun on kulunut viisi vuotta siitä päivästä, jolloin tämä yleissopimus tulee voimaan, milloin hyvänsä pyytää tämän yleissopimuksen tarkistamista pääsihteerille osoitetulla kirjallisella ilmoituksella.
2. Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokous päättää niistä toimenpiteistä, joihin mahdollisesti ryhdytään tällaisen pyynnön johdosta.
31 artikla
Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin tulee ilmoittaa kaikille Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenvaltioille ja muille 26 artiklassa mainituille valtioille:
a) tämän yleissopimuksen allekirjoittamisista ja 26, 27 ja 28 artikloiden mukaisesti tapahtuneista ratifioimis- tai liittymiskirjojen tallettamisista;
b) tämän yleissopimuksen 29 artiklan mukaisesta voimaantulopäivästä;
c) 30 artiklan mukaisista tarkistamispyynnöistä.
32 artikla
Tämä yleissopimuksen alkuperäiskappale, jonka englannin-, espanjan-, kiinan-, ranskan- ja venäjänkieliset tekstit ovat yhtä todistusvoimaiset, talletetaan Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin huostaan ja pääsihteeri lähettää oikeaksi todistetut jäljennökset siitä kaikille 26 artiklassa mainituille valtioille.
Tämän vakuudeksi allekirjoittaneet valtuutetut hallituksiensa siihen asianomaisesti määrääminä ovat allekirjoittaneet tämän sopimuksen.
Tehty Genevessä 29 päivänä huhtikuuta 1958.
Aavaa merta koskeva YLEISSOPIMUS
Tämän yleissopimuksen osapuolina olevat valtiot
haluten koota kansainvälisen oikeuden aavaa merta koskevat säännökset, ja
todeten Yhdistyneiden Kansakuntien Genevessä 24 päivästä helmikuuta 27 päivään huhtikuuta 1958 pidetyn merioikeuskonferenssin hyväksyneen seuraavat määräykset yleiseksi ilmaukseksi kansainvälisen oikeuden vakiintuneista periaatteista,
ovat sopineet seuraavasta:
1 artikla
Käsite "aava meri" tarkoittaa kaikkia niitä meren osia, jotka eivät kuulu minkään valtion aluemereen tai sisäisiin aluevesiin.
2 artikla
Aava meri on avoinna kaikille kansakunnille, eikä mikään valtio voi pätevästi saattaa mitään osaa siitä täysivaltaisuutensa alaisuuteen. Aavan meren vapaus määräytyy tässä sopimuksessa määriteltyjen ehtojen ja muiden kansainvälisen oikeuden sääntöjen nojalla. Se käsittää sekä rantavaltioille että muille valtioille kuuluvana mm.:
1. merenkulun vapauden;
2. kalastusvapauden;
3. vapauden laskea merenalaisia kaapeleita ja putkijohtoja;
4. vapauden lentää aavan meren yläpuolella.
Näitä ja muita kansainvälisen oikeuden yleisten periaatteiden mukaisia vapauksia hyväksikäyttäessään tulee kaikkien valtioiden ottaa asianmukaisesti huomioon toisten valtioiden edut aavan meren vapauden hyväksikäytössä.
3 artikla
1. Voidakseen käyttää hyväkseen merten vapautta samoilla edellytyksillä kuin rantavaltiot, tulee sellaisilla valtioilla, joilla ei ole merenrantaa, olla vapaa pääsy merelle. Tämän toteuttamiseksi valtioiden, jotka sijaitsevat meren ja merenrantaa omistamattoman valtion välissä, tulee yhteisellä sopimuksella jälkimmäisen kanssa ja voimassa olevien kansainvälisten yleissopimusten mukaisesti myöntää:
a) merenrantaa vailla oleville valtioille vapaa kauttakulku alueensa läpi vastavuoroisuuden perusteella; ja
b) tämän valtion lipulla purjehtiville aluksille samanlainen kohtelu kuin sen omille aluksille tai muiden valtioiden aluksille merisatamiin pääsyyn ja näiden satamien käyttöön nähden.
2. Merenrantaa vailla olevan valtion ja meren välissä sijaitsevien valtioiden tulee yhteisellä sopimuksella edellisen kanssa, ottamalla huomioon rantavaltion tai kauttakulkuvaltion oikeudet sekä merenrantaa vailla olevan valtion erityiset olosuhteet, sopia kaikista vapaaseen kauttakulkuun ja yhdenvertaiseen kohteluun satamissa liittyvistä kysymyksistä, mikäli tällaiset valtiot eivät jo ole osapuolina voimassaolevissa kansainvälisissä sopimuksissa.
4 artikla
Jokaisella valtiolla, olipa kysymyksessä rantavaltio tai ei, on oikeus antaa sen lippua käyttävien alusten purjehtia aavalla merellä.
5 artikla
1. Kunkin valtion tulee määrätä ne ehdot, joiden mukaan sen kansallisuus myönnetään aluksille ja joiden mukaan alukset rekisteröidään sen alueella sekä joilla niille annetaan oikeus käyttää sen lippua. Aluksilla on sen valtion kansallisuus, joiden lippua ne ovat oikeutetut käyttämään. Valtion ja aluksen välillä pitää olla todellinen yhdysside; erikoisesti on valtion tehokkaasti harjoitettava tuomiovaltaansa ja hallinnollisia, teknillisiä ja sosiaalisia kysymyksiä koskevaa valvontaansa sen lipun alla purjehtivissa aluksissa.
2. Jokaisen valtion tulee antaa alukselle, jolle se on myöntänyt oikeuden purjehtia lippunsa alla, tätä osoittavat asiakirjat.
6 artikla
1. Alukset saavat käyttää ainoastaan yhden valtion lippua ja ne ovat aavalla merellä yksinomaan sen tuomiovallan alaisia, lukuunottamatta tässä ja muissa kansainvälisissä sopimuksissa nimenomaan mainittuja poikkeustapauksia. Alus ei saa vaihtaa lippua matkansa aikana eikä kauttakulkusatamassa, paitsi milloin on kysymys omistusoikeuden todellisesta siirrosta tai rekisterin muutoksesta.
2. Alus, joka purjehtii kahden tai useamman valtion lipun alla, käyttäen niitä siten kuin sille sopii, ei voi vedota mihinkään näistä kansallisuuksista muihin valtioihin nähden, ja sitä voidaan pitää kansallisuudettomana aluksena.
7 artikla
Edellä olevien artiklojen määräykset eivät vaikuta niiden alusten asemaan, joita käytetään kansainvälisen järjestön viralliseen palvelukseen ja jotka purjehtivat tämän järjestön lipun alla.
8 artikla
1. Sota-alukset ovat aavalla merellä yksinomaan sen valtion tuomiovallan alaisina, jonka lipun alla ne purjehtivat.
2. Tässä sopimuksessa tarkoitetaan nimityksellä "sota-alus" jonkun valtion merivoimiin kuuluvaa alusta, jolla on sen kansallisuutta oleville sotalaivoille ominaiset ulkonaiset tunnusmerkit. Aluksen komentajan on oltava hallituksen asianmukaisesti virkaansa nimittämä upseeri, jonka nimi esiintyy merivoimien upseeriluettelossa, ja miehistön on oltava alistettuna säännönmukaiseen merivoimien sotilaalliseen kuriin.
9 artikla
Valtion omistamat tai sen hallinnassa olevat alukset, joita sen hallitus käyttää ainoastaan muihin kuin kaupallisiin tarkoituksiin, kuuluvat aavalla merellä yksinomaan sen valtion tuomiovaltaan, jonka lipun alla ne purjehtivat.
10 artikla
Jokaisen valtion tulee ryhtyä sen lipun alla purjehtivien alusten suhteen sellaisiin toimenpiteisiin, jotka ovat tarpeen turvallisuuden takaamiseksi merellä silmällä pitäen mm.:
a) merkinantojen käyttöä, yhteyksien ylläpitoa ja yhteentörmäyksien ehkäisemistä;
b) aluksen miehistön kokoonpanoa ja työolosuhteita, huomioon ottamalla sovellettavat kansainväliset työsopimukset;
c) laivan rakennetta, varusteita ja merikelpoisuutta.
2. Ryhtyessään tällaisiin toimenpiteisiin on jokaisen valtion noudatettava yleisesti hyväksyttyjä kansainvälisiä normeja ja kaikin tarvittavin tavoin varmistettava, että ne otetaan huomioon.
11 artikla
1. Yhteentörmäyksessä tai muussa merenkulkuonnettomuudessa, johon aavalla merellä oleva alus joutuu ja joka asettaa aluksen päällikön tai muun aluksen palveluksessa olevan henkilön rikosoikeudellisesti tai kurinpidollisesti vastuuseen, ei mihinkään rikosoikeudelliseen tai kurinpidolliseen menettelyyn saada ryhtyä tällaista henkilöä vastaan, muun kuin lippuvaltion tai sen valtion, jonka kansalainen syytetty on, oikeudellisten tai hallinnollisten viranomaisten edessä.
2. Kurinpidollisissa asioissa on ainoastaan sillä valtiolla, joka on antanut kapteenikirjan, pätevyyskirjan tai lupatodistuksen, oikeus, asianmukaisen oikeuskäsittelyn jälkeen määrätä tällaiset todistukset ja luvat peruutettaviksi siinäkin tapauksessa, että todistuksen tai luvan haltija ei ole sen valtion kansalainen.
3. Minkään muun kuin lippuvaltion viranomaiset eivät saa määrätä alusta pidätettäväksi tai takavarikoitavaksi edes tutkimuksia varten.
12 artikla
1. Jokaisen valtion on velvoitettava sen lippua käyttävien alusten päälliköt, siinä määrin kuin se on mahdollista vakavasti vaarantamatta alusta, sen miehistöä ja matkustajia:
a) antamaan apua jokaiselle henkilölle, joka tavataan merellä hukkumisvaarassa;
b) rientämään mahdollisimman nopeasti pelastamaan hätään joutuneita henkilöitä, jos hänelle on ilmoitettu heidän avuntarpeestaan, sikäli kuin tällaista toimenpidettä voidaan kohtuudella häneltä vaatia;
c) yhteentörmäyksen jälkeen antamaan apua toiselle alukselle, sen miehistölle ja matkustajille sekä, milloin se on mahdollista, ilmoittamaan toiselle alukselle oman aluksensa nimen, rekisteröintisataman ja lähimmän sataman, mihin se aikoo poiketa.
2. Jokaisen rantavaltion tulee tukea asiaan kuuluvan ja tehokkaan etsintä- ja pelastuspalvelun perustamista ja ylläpitoa turvallisuuden takaamiseksi merellä ja sen ilmatilassa sekä, milloin asianhaarat niin vaativat, olla yhteistoiminnassa tämän tarkoituksen toteuttamiseksi, ryhtymällä molemminpuolisiin alueellisiin järjestelyihin naapurivaltioiden kanssa.
13 artikla
Jokaisen valtion on ryhdyttävä tehokkaisiin toimenpiteisiin estääkseen ja rangaistakseen orjien kuljetuksen aluksissa, jotka ovat oikeutettuja käyttämään sen lippua, sekä estääkseen sen lipun laittoman käytön tällaista tarkoitusta varten. Orja, joka pakenee johonkin alukseen, on tämän lipusta riippumatta tämän tosiseikan johdosta vapaa.
14 artikla
Kaikkien valtioiden on mahdollisimman laajassa mitassa oltava yhteistoiminnassa merirosvouksen estämiseksi aavalla merellä ja kaikkialla muualla valtioiden oikeudenkäyttöpiirin ulkopuolella.
15 artikla
Merirosvoukseksi luetaan kaikki seuraavat teot:
1. Jokainen yksityisen aluksen tai yksityisen ilma-aluksen miehistön tai matkustajan tekemä laiton väkivallanteko, pidätys tai ryöstö, joka on tehty yksityistä etua silmällä pitäen ja joka kohdistuu:
a) aavalla merellä toista alusta tai ilma-alusta tai tällaisessa aluksessa olevaa henkilöä tai omaisuutta vastaan;
b) kaikkien valtioiden oikeudenkäyttöpiirin ulkopuolella olevaa alusta, ilma-alusta, henkilöitä tai omaisuutta vastaan.
2. Vapaaehtoinen osallistuminen aluksen tai ilma-aluksen toimintaan tietoisena seikoista, joiden nojalla alusta voidaan pitää merirosvoaluksena.
3. Yllytys tai tahallinen avunanto tämän artiklan 1 ja 2 kohtien tarkoittamiin tekoihin.
16 artikla
Sota-aluksen, valtion aluksen tai valtion ilma-aluksen, jonka miehistö on tehnyt kapinan ja ottanut aluksen tai ilma-aluksen valvontaansa, suorittamat 15 artiklassa määritellyt merirosvoteot rinnastetaan yksityisen aluksen suorittamiin vastaaviin tekoihin.
17 artikla
Alusta tai ilma-alusta pidetään merirosvoaluksena, jos sitä määräävien henkilöiden tarkoituksena on käyttää sitä jonkin 15 artiklassa tarkoitetun teon suorittamiseen. Sama koskee alusta ja ilma-alusta, jota on käytetty tällaisen teon suorittamiseen, niin kauan kuin se on tällaiseen tekoon syyllistyneen henkilön valvonnassa.
18 artikla
Alus tai ilma-alus voi säilyttää kansallisuutensa, vaikka siitä on tullut merirosvoalus. Kansallisuuden säilyminen tai menetys määräytyy sen valtion lain mukaan, josta tuollainen kansallisuus alkujaan johtuu.
19 artikla
Jokainen valtio voi aavalla merellä tai kaikkialla muualla valtioiden oikeudenkäyttöpiirin ulkopuolella ottaa haltuunsa merirosvoaluksen tai merirosvoudella vallatun aluksen, joka on merirosvojen valvonnassa, sekä pidättää henkilöt ja takavarikoida aluksessa olevan omaisuuden. Haltuunoton toimittaneen valtion tuomioistuimella on oikeus määrätä langetettavista rangaistuksista samoin kuin niistä toimenpiteistä, joihin on ryhdyttävä alukseen, ilma-alukseen tai omaisuuteen nähden hyvässä uskossa olevan kolmannen miehen oikeuksien huomioon ottamiseksi.
20 artikla
Milloin merirosvoudesta epäillyn aluksen tai ilma-aluksen haltuunotto on toimitettu ilman riittäviä perusteita, haltuunoton suorittanut valtio on vastuussa siitä aiheutuneesta menetyksestä ja vahingosta sille valtiolle, jonka kansallisuus aluksella tai ilma-aluksella on.
21 artikla
Ainoastaan sota-alus, sotilasilma-alus tai muu valtiovallan tehtävässä oleva, siihen asianmukaisesti valtuutettu alus tai ilma-alus saa suorittaa pidätyksen merirosvouden perusteella.
22 artikla
1. Sota-alus, joka aavalla merellä kohtaa ulkomaalaisen kauppa-aluksen, ei ole oikeutettu pysäyttämään sitä, ellei väliintulotoimenpide perustu sopimuksen suomaan oikeuteen tai ellei ole pätevää aihetta epäillä,
a) että alus harjoittaa merirosvoutta,
b) että alus harjoittaa orjakauppaa tai
c) että vaikka alus käyttää vierasta lippua tai kieltäytyy näyttämästä lippuaan, se todellisuudessa on samaa kansallisuutta kuin sota-alus.
2. Edellä alakohdissa a, b ja c edellytetyissä tapauksissa sota-alus saa tarkastaa, onko aluksella oikeus siihen lippuun, jota se käyttää. Tätä tarkoitusta varten se voi lähettää upseerin komennossa olevan veneen epäillyn aluksen luo. Jos epäilykset jatkuvat asiakirjain tarkastuksen jälkeen, voidaan tarkastus suorittaa itse aluksessa. Tarkastus on toimitettava noudattaen mahdollisimman suurta harkintaa.
3. Jos epäilykset osoittautuvat perusteettomiksi, ja jos alus, johon on noustu, ei ole tehnyt mitään sellaista, joka olisi oikeuttanut tarkastuksiin, on kaikki sen kärsimät menetykset ja vahingot sille korvattava.
23 artikla
1. Ulkomaalaisen aluksen välittömään takaa-ajoon voidaan ryhtyä, milloin rantavaltion toimivaltaisella viranomaisella on pätevät syyt epäillä aluksen rikkoneen sanotun valtion lakeja ja määräyksiä. Tällaiseen takaa-ajoon on ryhdyttävä sinä aikana, kun vieras alus tai jokin sen laivaveneistä on takaa-ajavan valtion sisäisillä aluevesillä tai sen aluemerellä tai lisävyöhykkeellä, ja takaa-ajoa voidaan jatkaa aluemeren tai lisävyöhykkeen ulkopuolella vain, jos takaa-ajo ei ole välillä keskeytynyt. Ei ole tarpeellista, että pysähtymiskehoituksen antava alus sillä hetkellä, kun vieras alus aluemerellä tai lisävyöhykkeellä vastaanottaa pysähtymiskehoituksen, myös itse on aluemerellä tai lisävyöhykkeellä. Jos vieras alus on aluemerta ja lisävyöhykettä koskevan sopimuksen 24 artiklassa määritellyllä lisävyöhykkeellä, takaa-ajoon voidaan ryhtyä vain, jos niitä oikeuksia, joiden suojelemiseksi sanottu lisävyöhyke on perustettu, on loukattu.
2. Välitön takaa-ajo-oikeus lakkaa niin pian kuin takaa-ajettu alus saapuu oman maansa tai kolmannen valtion aluemerelle.
3.Välittömän takaa-ajon ei katsota alkaneen, ellei takaa-ajava alus ole sopivin käytettävissä olevin keinoin todennut, että takaa-ajettava alus tai sen vene tai muu apuna toimiva ja takaa-ajettavaa alusta emälaivanaan käyttävä alus on aluemeren rajojen sisäpuolella tai, vastaavasti lisävyöhykkeellä. Takaa-ajo voidaan aloittaa vasta sen jälkeen, kun pysähtymistä tarkoittavat näkö- tai äänimerkinannot on annettu sellaisen etäisyyden päästä, että vieraan aluksen on ollut mahdollista ne nähdä tai kuulla.
4. Välittömään takaa-ajoon voivat ryhtyä ainoastaan sota-alukset tai sotilasilma-alukset tai muut valtiovallan tehtävissä olevat erityiset tähän tarkoitukseen valtuutetut alukset tai ilma-alukset.
5. Milloin välittömän takaa-ajon toimittaa ilma-alus
a) noudatetaan soveltuvin osin tämän artiklan 1-3 kohtien määräyksiä;
b) pysähtymismääräyksen antavan ilma-aluksen on itse tehokkaasti ajettava alusta takaa, jollei se itse pysty pysäyttämään sitä, kunnes rantavaltion alus tai toinen ilma-alus, jonka ensin mainittu on kutsunut paikalle, saapuu takaa-ajoa jatkamaan. Aavalla merellä suoritettavaa pidätystä ei tee lailliseksi vielä se, että ilma-alus vain on havainnut aluksen syyllistyneen loukkaukseen tai että sitä epäillään tällaisesta teosta, jollei ilma-alus itse ole sekä käskenyt sitä pysähtymään että ajanut sitä takaa, tai jolleivät tätä ole tehneet muut ilma-alukset tai alukset, jotka jatkavat keskeytyksettä takaa-ajoa.
6. Jonkin valtion lainkäyttövallan piirissä pidätetyn aluksen, joka on viety tämän valtion satamaan toimivaltaisen viranomaisen tutkimusta varten, vapauttamista ei voida vaatia yksinomaan sillä perusteella, että alus matkansa aikana kuljetettiin aavan meren jonkin osan kautta, mikäli olosuhteet ovat tehneet tämän välttämättömäksi.
7. Milloin alus on pysäytetty tai pidätetty aavalla merellä olosuhteissa, jotka eivät oikeuta välittömän takaa-ajo-oikeuden käyttämiseen, sille on korvattava kaikki tästä mahdollisesti aiheutuneet vahingot tai menetykset.
24 artikla
Jokaisen valtion on, ottaen huomioon voimassa olevien asiaa koskevien sopimusten säännökset, annettava määräyksiä, jotka estävät meren saastuttamisen laskemalla öljyä aluksista, putkijohdoista taikka merenpohjan tai sen sisustan hyväksi käyttämisen tai tutkimisen yhteydessä.
25 artikla
1. Jokaisen valtion tulee, ottaen huomioon kaikki asianomaisten kansainvälisten järjestöjen mahdollisesti antamat normit ja määräykset, ryhtyä toimenpiteisiin, joilla estetään meren saastuttaminen upottamalla sinne radioaktiivisia jätteitä.
2. Kunkin valtion on oltava yhteistoiminnassa asianomaisten kansainvälisten järjestöjen kanssa ryhtyessään toimenpiteisiin, joilla pyritään estämään meren tai sen yläpuolella olevan ilmatilan saastuminen kaiken sellaisen toiminnan seurauksena, jota on suoritettu radio-aktiivisilla tai muilla vahingollisilla aineilla.
26 artikla
1. Kaikilla valtioilla on oikeus laskea merenalaisia kaapeleita ja putkijohtoja aavan meren pohjaan.
2. Rantavaltio ei saa estää tällaisten kaapeleiden tai putkijohtojen laskemista ja ylläpitoa, paitsi milloin on kysymys oikeudesta ryhtyä kohtuullisiksi katsottaviin toimenpiteisiin mannermaajalustan tutkimiseksi ja sen luonnonvarojen hyväksi käyttämiseksi.
3. Laskiessaan tällaisia kaapeleita tai putkijohtoja tulee asianomaisen valtion ottaa asiaan kuuluvalla tavalla huomioon jo merenpohjalla paikoillaan olevat kaapelit ja putkijohdot. Varsinkaan se ei saa vaikeuttaa jo paikoillaan olevien kaapeleiden ja putkijohtojen korjausmahdollisuuksia.
27 artikla
Jokaisen valtion on ryhdyttävä tarpeellisiin lainsäädännöllisiin toimenpiteisiin määrätäkseen rangaistavaksi tahallisen tai tuottamuksellisen teon tai laiminlyönnin, jolla sen lipun alla purjehtivan aluksen tai sen tuomiovallan alaisen henkilön toimesta aavalla merellä oleva merenalainen kaapeli on katkaistu tai sitä vahingoitettu siten, että siitä voi seurata lennätin- tai puhelinyhteyksien katkeaminen tai hidastuminen, taikka merenalainen putkijohto tai korkeajännitekaapeli katkaistu tai sitä vahingoitettu. Tätä määräystä ei ole sovellettava silloin, kun henkilöt ryhdyttyään kaikkiin tarpeellisiin varotoimenpiteisiin katkeamisen tai vahingoittumisen estämiseksi ovat vain käyttäessään heille laillisesti kuuluvaa oikeutta henkensä tai aluksensa pelastamiseksi aiheuttaneet tällaisen katkeamisen tai vahingoittumisen.
28 artikla
Jokaisen valtion on ryhdyttävä tarpeellisiin lainsäädännöllisiin toimenpiteisiin määrätäkseen tuomiovaltansa alaiset henkilöt, jotka omistavat aavan meren pohjalla kulkevan kaapelin tai putkijohdon, vastaamaan korjauskuluista aiheuttaessaan toisen kaapelin tai putkijohdon katkeamisen tai vahingoittumisen laskiessaan tai korjatessaan omaa kaapeliaan tai putkijohtoaan.
29 artikla
Jokaisen valtion on ryhdyttävä tarpeellisiin lainsäädännöllisiin toimenpiteisiin taatakseen sen, että laivan omistajat, jotka voivat todistaa, että he ovat uhranneet ankkurin taikka verkon tai muun kalastusvälineen välttääkseen vahingoittamasta merenalaista kaapelia tai putkijohtoa, saavat korvauksen kaapelin tai putkijohdon omistajalta, mikäli laivan omistaja on edeltäkäsin ryhtynyt kaikkiin kohtuullisiin varovaisuustoimenpiteisiin.
30 artikla
Tämän sopimuksen määräykset eivät vaikuta niihin yleissopimuksiin tai muihin kansainvälisiin sopimuksiin, jotka jo ovat voimassa niissä osapuolina olevien valtioiden välillä.
31 artikla
Tämä yleissopimus on avoinna allekirjoittamista varten 31 päivään lokakuuta 1958 jokaiselle Yhdistyneiden Kansakuntien tai sen erityisjärjestön jäsenvaltiolle ja jokaiselle muulle yleiskokouksen yleissopimukseen osallistumaan kutsumalle valtiolle.
32 artikla
Tämä yleissopimus on ratifioitava. Ratifioimiskirjat on talletettava Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin huostaan.
33 artikla
Tähän yleissopimukseen voivat liittyä kaikki johonkin 31 artiklassa mainittuun ryhmään kuuluvat valtiot. Liittymiskirjat on talletettava Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin huostaan.
34 artikla
1. Tämä yleissopimus tulee voimaan kolmantenakymmenentenä päivänä sen päivän jälkeen, jona kahdeskymmenestoinen ratifioimis- tai liittymiskirja on talletettu Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin huostaan.
2. Jokaisen valtion osalta, joka ratifioi tämän yleissopimuksen tai liittyy siihen kahdennenkymmenennentoisen ratifioimis- tai liittymiskirjan tallettamisen jälkeen, se tulee voimaan kolmantenakymmenentenä päivänä sen päivän jälkeen, jona tämä valtio on tallettanut ratifioimis- tai liittymiskirjansa.
35 artikla
1. Jokainen sopimusvaltio voi sen jälkeen kun on kulunut viisi vuotta siitä päivästä, jolloin tämä yleissopimus tulee voimaan, milloin hyvänsä pyytää tämän yleissopimuksen tarkistamista pääsihteerille osoitetulla kirjallisella ilmoituksella.
2. Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokous päättää niistä toimenpiteistä, joihin mahdollisesti ryhdytään tällaisen pyynnön johdosta.
36 artikla
Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin tulee ilmoittaa kaikille Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenvaltioille ja muille 31 artiklassa mainituille valtioille:
a) tämän yleissopimuksen allekirjoittamisista ja 31, 32 ja 33 artikloiden mukaisesti tapahtuneista ratifioimis- tai liittymiskirjojen tallettamisista;
b) tämän yleissopimuksen voimaantulopäivästä 34 artiklan mukaisesti ja
c) 35 artiklan mukaisista tarkistamispyynnöistä.
37 artikla
Tämän yleissopimuksen alkuperäiskappale, jonka englannin-, espanjan-, kiinan-, ranskan- ja venäjänkieliset tekstit ovat yhtä todistusvoimaiset, talletetaan Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin huostaan ja pääsihteeri lähettää oikeaksi todistetut jäljennökset siitä kaikille 31 artiklassa mainituille valtioille.
Tämän vakuudeksi allekirjoittaneet valtuutetut hallituksiensa siihen asianomaisesti määrääminä ovat allekirjoittaneet tämän yleissopimuksen.
Tehty Genevessä 29 päivänä huhtikuuta 1958.
Mannermaajalustaa koskeva YLEISSOPIMUS
Tämän yleissopimuksen osapuolina olevat valtiot ovat sopineet seuraavasta:
1 artikla
Tässä yleissopimuksessa käytetyllä sanonnalla "mannermaajalusta" tarkoitetaan a) rannikon edustalla, mutta aluemeren ulkopuolella olevaa merenpohjaa sisustoineen 200 metrin syvyyteen asti, tai tätä rajaa kauemmaksikin, missä veden syvyys sallii tällaisten alueiden luonnonvarojen hyväksikäytön, ja b) saarien rannikoiden edustalla olevien vastaavien alueiden pohjaa sisustoineen.
2 artikla
1. Rantavaltiolla on mannermaajalustaan nähden täysivaltaiset oikeudet sen tutkimisessa ja luonnonvarojen hyväksikäytössä.
2. Tämän artiklan 1 kohdassa mainitut oikeudet ovat luonteeltaan sikäli ehdottomia, että vaikka rantavaltio ei tutki mannermaajalustaa eikä käytä hyväkseen sen luonnonvaroja, kukaan ei saa ryhtyä sellaisiin toimenpiteisiin eikä esittää vaatimuksia mannermaajalustaan nähden ilman rantavaltion nimenomaista suostumusta.
3. Rantavaltion oikeudet mannermaajalustaan eivät riipu tosiasiallisesta tai ilmoitetusta valtauksesta eikä myöskään mistään nimenomaisesta julkistuksesta.
4. Tämän sopimuksen tarkoittamat luonnonvarat käsittävät merenpohjan ja sen sisustan kivennäis- ja muut elottomat luonnonvarat sekä elolliset organismit, jotka kuuluvat paikallaan pysyviin lajeihin eli sellaisiin, jotka talteenottovaiheessa ovat joko liikkumatta merenpohjalla tai sen alla taikka ovat kykenemättömiä liikkumaan elleivät ole pysyvästi elimellisessä yhteydessä merenpohjaan tai sen sisustaan.
3 artikla
Rantavaltion mannermaajalustaan kohdistuvat oikeudet eivät vaikuta sen yläpuolella olevien vesien tai ilmatilan oikeusasemaan aavana merenä.
4 artikla
Rantavaltio ei saa estää merenalaisten kaapeleiden tai putkijohtojen laskemista ja kunnossapitoa mannermaajalustalla, paitsi milloin on kysymys sen oikeuksista ryhtyä kohtuullisiksi katsottaviin toimenpiteisiin mannermaajalustan tutkimiseksi ja sen luonnonvarojen hyväksikäyttämiseksi.
5 artikla
1. Mannermaajalustan tutkimisesta ja sen luonnonvarojen hyväksikäytöstä ei saa koitua mitään epäoikeutettua häiriötä merenkululle, kalastukselle tai meren elollisten luonnonvarojen suojelemiselle eikä myöskään aiheutua häiriötä valtameren- tai muulle tieteelliselle perustutkimukselle, jota suoritetaan tarkoituksella saattaa tulokset julkisuuteen.
2. Tämän artiklan 1 ja 6 kohdassa mainituin varauksin on rantavaltiolla oikeus rakentaa ja ylläpitää tai käyttää mannermaajalustalla sen luonnonvarojen tutkimiseksi ja hyväksikäyttämiseksi tarpeellisia laitoksia ja muita laitteita sekä perustaa turvallisuusvyöhykkeitä tällaisten laitosten ja laitteiden ympärille ja ryhtyä näillä alueilla niiden suojelemiseksi tarpeellisiin toimenpiteisiin.
3. Tämän artiklan 2 kohdassa mainitut turvallisuusvyöhykkeet saavat ulottua 500 metrin etäisyydelle rakennettujen laitosten ja muiden laitteiden ympärillä, mitattuna näiden ulkoreunan kustakin pisteestä. Kaikkien eri kansallisuutta olevien alusten on kunnioitettava tällaisia turvallisuusvyöhykkeitä.
4. Vaikka tällaiset laitokset ja laitteet kuuluvat rantavaltion tuomiovallan alaisuuteen, ei niitä pidetä saarien asemassa. Niillä ei ole omaa aluemerta eikä niiden olemassaolo vaikuta rantavaltion aluemeren määrittelemiseen.
5. Kaikkien tällaisten laitosten rakentamisesta on asianmukaisesti tiedotettava ja lisäksi ylläpidettävä pysyviä laitteita, jotka antavat niiden paikkaa ilmaisevia varoitusmerkkejä. Kaikki hylätyt tai käytöstä poistetut laitteet on kokonaisuudessaan poistettava paikalta.
6. Mitään laitoksia, laitteita tai niitä ympäröiviä turvallisuusvyöhykkeitä ei saa perustaa sellaisiin paikkoihin, joissa niistä voi aiheutua haittaa tunnustettujen, kansainväliselle merenkululle oleellisen tärkeiden meriteiden käytölle.
7. Rantavaltion on ryhdyttävä turvallisuusvyöhykkeillä kaikkiin asianmukaisiin toimenpiteisiin suojellakseen meren elollisia luonnonvaroja niille vahingollisilta aineilta.
8. Jokaista mannermaajalustaa koskevaa ja siellä suoritettavaa tutkimusta varten on hankittava rantavaltion suostumus. Rantavaltio ei kuitenkaan normaalitapauksissa saa evätä suostumustaan, mikäli pyynnön esittää yleisesti hyväksytty laitos, jonka tarkoituksena on suorittaa mannermaajalustan fysikaalisia ja biologisia ominaisuuksia koskevia puhtaasti tieteellisiä tutkimuksia. Rantavaltiolla on kuitenkin oikeus, mikäli se haluaa, osallistua tutkimuksiin tai lähettää edustajansa seuraamaan niitä. Tutkimusten tulokset on joka tapauksessa julkaistava.
6 artikla
1. Milloin sama mannermaajalusta liittyy kahden tai useamman valtion alueeseen, joiden rannikot sijaitsevat vastakkain, määritellään kullekin tällaiselle valtiolle kuuluvan mannermaajalustan raja näiden valtioiden sopimuksella. Ellei sopimusta ole olemassa eivätkä erityiset asianhaarat anna oikeutta muuhun rajaviivaan, on rajana se keskiviiva, jonka jokainen piste on yhtä kaukana niiden perusviivojen lähimmistä pisteistä, joista kunkin valtion aluemeren leveys mitataan.
2. Milloin sama mannermaajalusta rajoittuu kahden vierekkäin sijaitsevan valtion alueisiin, määrätään mannermaajalustan raja niiden välisellä sopimuksella. Ellei sopimusta ole olemassa, eivätkä erityiset asianhaarat anna oikeutta muuhun rajaviivaan, raja määritellään soveltamalla periaatetta, että sen jokainen piste tulee olemaan yhtä kaukana niiden perusviivojen lähimmistä pisteistä, joista kummankin valtion aluemeren leveys mitataan.
3. Määrättäessä mannermaajalustan rajoja, on kaikki tämän artiklan 1 ja 2 kohdissa määriteltyjen periaatteiden mukaisesti vedettävät viivat määriteltävä, viittaamalla karttoihin ja maantieteellisiin kiintopisteisiin sellaisina kuin ne ovat jollain tietyllä hetkellä olemassa, ja viittaukset olisi myös ulotettava kiinteisiin ja pysyviin helposti erotettaviin maamerkkeihin.
7 artikla
Tämän yleissopimuksen määräykset eivät vaikuta rantavaltion oikeuteen käyttää hyväkseen merenpohjan sisustaa tunneleiden avulla, riippumatta merenpohjan yläpuolella olevan veden syvyydestä.
8 artikla
Tämä yleissopimus on avoinna allekirjoittamista varten 31 päivään lokakuuta 1958 jokaiselle Yhdistyneiden Kansakuntien tai sen erityisjärjestön jäsenvaltiolle ja jokaiselle muulle yleiskokouksen yleissopimukseen osallistumaan kutsumalle valtiolle.
9 artikla
Tämä yleissopimus on ratifioitava. Ratifioimiskirjat on talletettava Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin huostaan.
10 artikla
Tähän yleissopimukseen voivat liittyä kaikki johonkin 8 artiklassa mainittuun ryhmään kuuluvat valtiot. Liittymiskirjat on talletettava Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin huostaan.
11 artikla
1. Tämä yleissopimus tulee voimaan kolmantenakymmenentenä päivänä sen päivän jälkeen, jona kahdeskymmenestoinen ratifioimis- tai liittymiskirja on talletettu Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin huostaan.
2. Jokaisen valtion osalta, joka ratifioi tämän yleissopimuksen tai liittyy siihen kahdennenkymmenennentoisen ratifioimis- tai liittymiskirjan tallettamisen jälkeen, se tulee voimaan kolmantenakymmenentenä päivänä sen päivän jälkeen, jona tämä valtio on tallettanut ratifioimis- tai liittymiskirjansa.
12 artikla
1. Jokainen valtio voi allekirjoittamisensa, ratifiointinsa tai liittymisensä yhteydessä tehdä tämän yleissopimuksen muihin kuin 1-3 artikloihin liittyviä varaumia.
2. Jokainen sopimusvaltio, joka tekee edellisen kohdan mukaisen varauman, voi milloin tahansa peruuttaa varaumansa tekemällä sitä koskevan ilmoituksen Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerille.
13 artikla
1. Jokainen sopimusvaltio voi sen jälkeen kun on kulunut viisi vuotta siitä päivästä, jolloin tämä yleissopimus tulee voimaan, milloin hyvänsä pyytää tämän yleissopimuksen tarkistamista pääsihteerille osoitetulla kirjallisella ilmoituksella.
2. Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokous päättää niistä toimenpiteistä, joihin mahdollisesti ryhdytään tällaisen pyynnön johdosta.
14 artikla
Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin tulee ilmoittaa kaikille Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenvaltioille ja muille 8 artiklassa mainituille valtioille:
a) tämän yleissopimuksen allekirjoittamisista ja 8, 9 sekä 10 artikloiden mukaisesti tapahtuneista ratifioimis- tai liittymiskirjojen tallettamisista;
b) tämän yleissopimuksen 11 artiklan mukaisesta voimaantulopäivästä;
c) 13 artiklan mukaisista tarkistamispyynnöistä; ja
d) tämän yleissopimuksen suhteen tehdyistä 12 artiklan mukaisista varaumista.
15 artikla
Tämän yleissopimuksen alkuperäiskappale, jonka englannin-, espanjan-, kiinan-, ranskan- ja venäjänkieliset tekstit ovat yhtä todistusvoimaiset, talletetaan Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin huostaan, jonka tulee lähettää oikeaksi todistetut jäljennökset siitä kaikille 8 artiklassa mainituille valtioille.
Tämän vakuudeksi allekirjoittaneet valtuutetut hallituksiensa siihen asianomaisesti määrääminä ovat allekirjoittaneet tämän sopimuksen.
Tehty Genevessä 29 päivänä huhtikuuta 1958.
Vuonna 1958 tehdyt eräät merialueita koskevat yleissopimukset
Erimielisyyksien pakollista selvittelyä koskeva valinnainen allekirjoituspöytäkirja
Tämän pöytäkirjan ja yhden tai useamman Yhdistyneiden Kansakuntien Genevessä 24.2.-27.4.1958 pidetyn merioikeuskonferenssin hyväksymän yleissopimuksen osapuolina olevat valtiot
ilmituoden halunsa vedota kohdaltaan Kansainvälisen tuomioistuimen pakolliseen tuomiovaltaan kaikkien niiden erimielisyyksien ratkaisemiseksi, jotka koskevat kaikkien 29 päivänä huhtikuuta 1958 tehtyjen merioikeusyleissopimusten eri artikloiden tulkintaa tai soveltamista, ellei joistakin yleissopimuksista ole määrätty toista sovittelumenettelyä tai elleivät osapuolet ole sellaisesta sopineet kohtuullisen määräajan kuluessa,
ovat sopineet seuraavasta:
1 artikla
Kaikki merioikeusyleissopimusten tulkintaa tai soveltamista koskevat erimielisyydet kuuluvat Kansainvälisen tuomioistuimen pakolliseen tuomiovaltaan. Tämän mukaisesti voi jokainen riitapuoli, joka on itse osapuolena tässä pöytäkirjassa tuomioistuimelle osoitetuin pyynnöin saattaa erimielisyyden sen ratkaistavaksi.
2 artikla
Tätä pöytäkirjaa sovelletaan kaikkien merioikeusyleissopimusten kaikkiin määräyksiin lukuunottamatta kalastusta ja aavan meren elollisten luonnonvarojen säilyttämistä tarkoittavan yleissopimuksen 4, 5, 6, 7 ja 8 artikloita, joihin edelleenkin sovelletaan mainitun yleissopimuksen 9, 10, 11 ja 12 artikloita.
3 artikla
Osapuolet voivat sopia kahden kuukauden kuluessa siitä lukien, kun toinen osapuolista on ilmoittanut toiselle, että sen käsityksen mukaan erimielisyys on olemassa, että tuomioistuimeen vetoamisen sijasta käytetään välitystuomioistuimen edessä tapahtuvaa menettelyä. Kun tämä määräaika on kulunut loppuun, voi kumpi tahansa tämän pöytäkirjan osapuolena olevana valtiona saattaa pyynnöllään erimielisyyden tuomioistuimen käsiteltäväksi.
4 artikla
1. Tämän pöytäkirjan osapuolina olevat valtiot voivat myöskin yhteisellä sopimuksella samoin kahden kuukauden määräajan kuluessa päättää sovittelumenettelyn käyttämisestä, ennen kuin ne vetoavat tuomioistuimeen.
2. Sovittelulautakunnan tulee esittää suosituksensa viiden kuukauden kuluessa siitä lukien, kun se on asetettu. Elleivät riitapuolet hyväksy näitä suosituksia kahden kuukauden kuluessa siitä lukien, kun niistä on ilmoitettu, kumpikin riitapuoli voi alistaa erimielisyyden tuomioistuimen käsiteltäväksi.
5 artikla
Kaikki ne valtiot, jotka tulevat minkä tahansa Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeuskonferenssin hyväksymän merioikeusyleissopimuksen osapuoliksi, voivat allekirjoittaa tämän pöytäkirjan, ja se on ratifioitava, milloin allekirjoittajavaltion perustuslait sitä vaativat.
6 artikla
Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteeri ilmoittaa kaikille, minkä tahansa merioikeusyleissopimuksen osapuoliksi tuleville valtioille, tämän pöytäkirjan allekirjoittamisista ja 5 artiklan mukaisesti tapahtuneesta ratifioimiskirjojen tallettamisista.
7 artikla
Tämän pöytäkirjan alkuperäiskappale, jonka englannin-, espanjan-, kiinan-, ranskan- ja venäjänkieliset tekstit ovat yhtä todistusvoimaiset, talletetaan Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin huostaan, joka lähettää siitä oikeaksi todistetut jäljennökset kaikille 5 artiklassa tarkoitetuille valtioille.
Tämän vakuudeksi allekirjoittaneet valtuutetut hallituksiensa siihen asianomaisesti määrääminä ovat allekirjoittaneet tämän pöytäkirjan.
Tehty Genevessä huhtikuun 29 päivänä 1958.