Suomen ja Ranskan välinen, Parisissa 13 päivänä heinäkuuta 1921 allekirjoitettu kauppasopimus
- Datum för undertecknande
Asetuksella 28 päivältä huhtikuuta 1923 on säädetty, että mainitun sopimuksen 18 artikla on tullut voimaan edellämainittuna päivänä. Suomen Asetuskokoelma vuodelta 1923, n:o 121. (Sopimus on kokonaisuudessaan julkaistu Suomen Asetuskokoelmassa vuodelta 1921, n:ossa 187).
18 artikla.
Toisen maan kauppiaat, tehtailijat ja muut elinkeinonharjoittajat, jotka, esittämällä oman maansa asianomaisten viranomaisten antaman elinkeinolupatodistuksen, näyttävät toteen, että he ovat siellä oikeutetut harjoittamaan kauppaansa tai elinkeinoansa ja että he siellä suorittavat lakien määräämät verot ja maksut, ovat oikeutetut, joko henkilökohtaisesti tai palveluksessaan olevien matkustajien kautta, tekemään ostoja toisen sopimuspuolen alueella kauppiaitten tai tuottajien luona tai julkisissa myyntipaikoissa. He voivat samoin ottaa vastaan tilauksia myöskin tavaranäytteitten perusteella kauppiailta tai muilta henkilöiltä, jotka kaupassaan tai teollisuudessaan käyttävät näitä tavaranäytteitä vastaavia tavaroita.
Jos toinen korkea sopimuspuoli ryhtyisi tämän johdosta kantamaan erikoisia maksuja tai kauppalupaveroa, niin toinen puoli voi mukaannuttaa järjestelmäänsä aikaansaadakseen vastavuoroisuuden.
Suomalaiset ja ranskalaiset kauppamatkustajat, joilla on korkeitten sopimuspuolten yksimielisesti hyväksymän mallin mukainen ja oman maansa viranomaisten antama lupatodistus, ovat vastavuoroisesti oikeutetut muassaan pitämään tavaranäytteitä tai malleja, vaan ei tavaroita.
Sopimuspuolet antavat kumpikin toiselleen tiedon niistä viranomaisista, joiden tehtävänä on antaa lupatodistuksia, samoin kuin niistä määräyksistä, joita kauppamatkustajien tulee noudattaa kauppaansa harjoittaessaan.
Lukuunottamatta tuontikiellon alaisia tavaroita, ovat tullin tai jonkun muun vastaavanlaatuisen maksun alaiset esineet, jotka kauppamatkustajat tuovat tavaranäytteinä tai malleina mukanaan, kummassakin maassa vapaat tuonti- ja vientitulleista sillä ehdolla, että nämä esineet jälleenviedään maasta säädetyn ajan kuluessa ja että maahantuotujen ja jälleenvietyjen tavarain samuus ei ole epäilyksen alaista. Muutoin on tällöin yhdentekevää, minkä tullitoimiston kautta vienti tapahtuu.
Tavaranäytteitten tai mallien jälleenvienti on kummassakin maassa taattava, joko tallettamalla (rahassa) kulloinkin sovellutettavien tullien määrä tuontitullitoimistoon taikka asettamalla hyväksyttävä vakuus, kuitenkin joka tapauksessa siten, että täytetään platinaisten, kultaisten tai hopeaisten teosten metallipitoisuuden toteamiseksi ehkä vaadittavat muodollisuudet.
Kun asetusten mukainen määräaika on umpeenkulunut, niin tullimäärä, sen mukaan, onko se rahana talletettu vai vakuus siitä annettu, menee valtiorahastoon tai muutetaan rahaksi sen laskuun, ellei ole näytetty toteen, että tavaranäytteet tai mallit on jälleenviety maasta tämän määräajan kuluessa.
Jos, ennen asetusten mukaisen määräajan umpeenkulumista, tavaranäytteet tai mallit esitetään tätä varten avoinnaolevalle tullitoimistolle jälleenvietäviksi, niin toimiston tulee, toimittamalla tarkistus, hankkia varmuus siitä, että sille esitetyt esineet ovat samoja, joille on myönnetty tuontilupa. Ellei tästä ole mitään epäilystä, niin toimisto toteaa jälleenviennin ja maksaa takaisin maahantuotaessa talletetut tullimaksut tai ryhtyy tarpeellisiin toimenpiteisiin vakuuden vapauttamiseksi.
Tuojalta ei saa vaatia mitään maksuja, lukuunottamatta leimaveroa kuitin tai luvan antamisesta, ei edes sellaisten merkkien asettamisesta, joiden tarkoituksena on taata tavaranäytteitten tai mallien samuus.
Toisen sopimusmaan kansalaisia, jotka tulevat toisen alueella pidettäville messuille tai markkinoille harjoittaakseen kauppaa tai myydäkseen tuotteitaan, on vastavuoroisesti kohdeltava niin kuin oman maan kansalaisia, eikä heitä saa asetta korkeampien maksujen alaisiksi kuin mitä näiltä viimemainituilta kannetaan.
Ylläolevat määräykset eivät koske kuljeksivia elinkeinonharjoittajia eivätkä kulkukauppaa enempää kuin tilausten hankkimista henkilöiltä, jotka eivät harjoita kauppaa eivätkä teollisuuttakaan, vaan pidättää kumpikin sopimuspuoli tässä suhteessa itselleen täysin vapaan lainsäädäntöoikeuden.