7.11.2011

ASIA

Tietosuojavaltuutetulta tiedusteltiin, onko kameravalvonta sallittua perhekodin yhteisissä asuintiloissa, kuten olohuoneessa ja keittiössä. Tiedustelija kertoi, että työ perhekodissa on ympärivuorokautista ja kyse on myös siellä työskentelevien kodista. Kameravalvonnasta ei ole kylttiä. Rekisteriseloste on, mutta sitä ei ole kodissa nähtävillä. Myöskään suostumusta tilojen sisävalvontaan ei ole pyydetty.

Palvelunantajalta saadusta selvityksestä ilmeni, että kamerat oli sijoitettu käytävään, käytävään/takkahuoneeseen ja keittiöön/olohuoneeseen, ulko-ovelle ja parkkipaikalle. Kameravalvonnan tarkoituksena oli ehkäistä kohteen omaisuuteen, henkilökuntaan tai asiakkaisiin kohdistuvaa rikollisuutta ja auttaa tapahtuneiden vahinkojen vastuukysymysten selvittämisessä sekä suojata asiakkaiden ja henkilökunnan oikeusturvaa, työrauhaa, lisätä heidän turvallisuuttaan, valvoa kiinteistön kuntoa ja materiaalin säilyvyyttä sekä auttaa järjestyksen pitoa. Perhekodissa asuvat työntekijät ja lapset yhdessä. Kyse on tavallaan heidän kodistaan, mutta huomioitava on myös se, että heillä on virallisesti vain yksi huone, joka on heidän omaa aluettaan ja loppuosa talosta on työpaikkaa. Kameravalvontaa ei ole ilmoitettu kyltein, koska asianosaiset tietävät kameravalvonnasta. Työntekijä on lisäksi suullisesti hyväksynyt kameravalvonnan. Rekisteriseloste on laadittu ja se on pyynnöstä nähtävillä. Palvelunantaja oli tietosuojavaltuutetun selvityspyynnön saapumisen jälkeen poistanut valvontakamerat. Palvelunantaja ilmoitti kuitenkin käsityksenään, että kameravalvonta on sekä tarpeellista että laillista myös perhekodissa.

TIETOSUOJAVALTUUTETUN KANNANOTTO

Tietosuojavaltuutetulla ei ole toimivaltaa antaa kyseessä olevassa asiassa oikeudellisesti sitovaa päätöstä, vaan ainoastaan ohjausta asiassa. Tietosuojavaltuutetulla ei ole toimivaltaa määrätä kameravalvontaa lopetettavaksi. Alempana mainituista syistä tietosuojavaltuutettu ei pysty toimivaltansa nojalla liioin arvioimaan kameravalvonnan sallittavuutta yhteisissä asuintiloissa.

Kyseessä olevassa asiassa kameravalvonnasta tekee ongelmallisen se, että perhekoti on sekä lasten ja nuorten että siellä työskentelevien henkilöiden koti, jossa kamerat sijaitsevat mm. keittiö/olohuoneessa ja takkahuoneessa. Wc- tai pukeutumistiloissa, kuten makuuhuoneissa, kameroita ei ollut.

Palvelunantaja viittasi mm. työelämän tietosuojalain säännöksiin kameravalvonnan sallittavuudesta työpaikalla. Kyseistä lakia koskevan hallituksen esityksen perusteluissa (HE 162/2003 s.49) todetaan, että lakiehdotuksessa esitetyt yleiset valvonnan edellytykset merkitsisivät kokonaisharkintaa, jossa on otettava huomioon työnantajalle muutoin laissa säädetyt velvoitteet ja yksityisyyden suojan muut vaatimukset. Tietosuojavaltuutettu toteaa, että perhekoti on työntekijöiden työpaikka, mutta lisäksi se on myös siellä asuvien työntekijöiden sekä lasten ja nuorten koti. Tämän vuoksi kameravalvonnan sallittavuutta ei voida arvioida pelkästään yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain (759/2004) kameravalvontaa koskevien säännösten nojalla.

Tietosuojavaltuutetun käsityksen mukaan asiassa on ensisijaisesti kyse siitä, onko kameravalvonta perhekodin yhteisissä asuintiloissa yleensä sallittua perusoikeussäännösten, rikoslain, lastensuojelulain tai muun erityislainsäädännön nojalla. Kyse on lastensuojelulain mukaisesta toiminnasta. Sosiaali- ja terveysministeriö on toimivaltainen ottamaan kantaa siihen, missä tilanteissa kameravalvonta mahdollisesti olisi kyseessä olevan toiminnan kannalta perusteltua lastensuojelulain mukaisten tehtävien suorittamiseksi. Siten asiassa on mahdollista kysyä ministeriön kantaa. Tietosuojavaltuutetun käsityksen mukaan asiassa on vasta toissijaisesti kyse siitä, onko henkilötietolain (523/1999) tai työelämän tietosuojalain mukaan sallittua käsitellä asukkaiden ja työntekijöiden henkilötietoja kameravalvonnan avulla.

Lainsäädännöstä ei löydy selkeää vastausta siihen, onko ja millä edellytyksillä kameravalvonta perhekodin tai muiden lastensuojeluyksiköiden yhteisissä asuintiloissa sallittua, vai eikö se ole sallittua. Tiedossani ei ole myöskään asiaa koskevia ohjeita. Tietosuojavaltuutetun käsityksen mukaan sosiaali- ja terveysministeriön tehtävänä on alan erityisviranomaisena arvioida, missä tilanteissa kameravalvonta olisi perhekodeissa tai muissa lastensuojeluyksiköissä annettavan hoivan tai muun huolenpidon kannalta taikka muusta syystä perusteltua ja lainmukaista ja missä tilanteissa ei. Kameravalvontaa tulee käyttää vain sellaisissa tilanteissa, joissa yksityisyyden suojaan vähemmän puuttuvat keinot eivät ole riittäviä.

Tietosuojavaltuutetun käsityksen mukaan kameravalvonta asuintiloissa puuttuu voimakkaasti henkilöiden yksityisyyden ja yksityiselämän suojaan. Tämän vuoksi sen käyttämisen edellytysten pitäisi mielestäni selkeästi ilmetä joko lainsäädännöstä tai ohjeista. Tämän vuoksi tietosuojavaltuutettu lähetti tämän kannanoton myös sosiaali- ja terveysministeriölle tiedoksi. Tietosuojavaltuutettu on kiinnittänyt ministeriön huomiota samaan asiaan jo 25.5.2004 ministeriölle antamassaan, nuorisokodin kameravalvontaa koskevassa lausunnossa.

Asukkaiden tai työntekijöiden suostumuksellakaan ei tietosuojavaltuutetun käsityksen mukaan voida syrjäyttää vaatimusta siitä, että kameravalvonnan tulee olla lain sallimaa ja henkilötietojen kerääminen sen avulla asiallisesti perusteltua kyseessä olevan toiminnan kannalta. Silloin kun erityisviranomaisten mielestä kameravalvonta ei ole suositeltavaa tai lainmukaista, ei myöskään henkilötietojen käsittely kameravalvonnan avulla voi olla asiallisesti perusteltua henkilötietolain kannalta arvioituna.

Asiassa on pyydetty selvitystä vain perhekodin ylläpitäjältä. Lastensuojelupalvelua tuotetaan kuitenkin todennäköisesti sosiaaliviranomaisen tai -viranomaisten toimeksiannosta tai muutoin niiden lukuun, jolloin kyseiset viranomaiset ovat myös palvelun yhteydessä kerättävien henkilötietojen rekisterinpitäjiä. Niillä on määräysvalta tietoihin ja osaltaan vastuu annettavan palvelun ja sen yhteydessä kerättävien tietojen lainmukaisuudesta. Tämän vuoksi tietosuojavaltuutettu piti tärkeänä, että palvelunantaja tiedustelisi myös palvelua ostavien sosiaaliviranomaisten kantaa kameravalvonnan lainmukaisuuteen, mikäli harkitsee uudelleen kameravalvonnan käyttöönottoa.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on tämän kannanoton lopussa mainituissa ratkaisuissaan ottanut kantaa kameravalvonnan sallittavuuteen mm. eristystiloissa sekä yleisemminkin perhekodissa. Niiden avulla voidaan arvioida kameravalvonnan lainmukaisuutta eri tilanteissa. Asiaa on käsitelty myös edellä mainitussa, tietosuojavaltuutetun nuorisokodin kameravalvontaa koskevassa lausunnossa. Kuitenkaan edellä mainituista ratkaisuistakaan ei löydy suoraa vastausta yhteisissä asuintiloissa olleen kameravalvonnan sallittavuuteen.

Tietosuojavaltuutettu kertoo seuraavassa tarkemmin asiaan liittyvistä rikoslain ja henkilötietolain säännöksistä. Rikoslain 24 luvun 6 §:ssä säädetään salakatselusta. Säännöstä sovelletaan myös kameravalvontaan. Kyseistä lainkohtaa koskevien hallituksen esityksen perustelujen mukaan (HE184/1999) oikeudetonta ei olisi esimerkiksi laissa nimenomaan sallittu katselu. Katselu tai kuvaaminen teknisellä laitteella ei olisi oikeudetonta myöskään silloin, kun siihen on saatu tarkkailtavan suostumus. Tietosuojavaltuutetun toimivaltaan ei kuitenkaan kuulu ottaa kantaa salakatselusäännösten tulkintaan.

Vaikka kameravalvonta ei olisikaan salakatselua, on sen joka tapauksessa täytettävä myös henkilötietolain tai muun lainsäädännön vaatimukset. Nauhoittavaan kameravalvontaan sovelletaan myös henkilötietolain (523/1999) säännöksiä. Silloin, jos kameravalvontaa on, siitä tulee informoida kuvattavia ja laatia rekisteriseloste. Ennen kameravalvonnan aloittamista tulee kuitenkin ratkaista kysymys siitä, onko kameravalvonta kyseessä olevassa tilanteessa yleensä sallittua vai ei.

Edellä mainittujen lakien perusteella on selvää, että kameravalvonta perhekodissa ei saa olla salaista, vaan kuvattavien tulee tietää siitä. Silloin kun perhekodissa vielä oli kameravalvontaa, siitä ei ollut ilmoitettu kyltein. Perusteluna oli, että kameravalvonta on ollut kodissa asuvien tiedossa, ja että siihen olisi ollut myös työntekijän suullinen suostumus. Tietosuojavaltuutettu toteaa, että koska perhekodissa kameroita oli myös ulko-ovella ja parkkialueella, saattoi kuvauksen kohteeksi joutua myös ulkopuolisia. Tämän vuoksi tällaisesta kameravalvonnasta tulee näkyvästi kertoa esimerkiksi kameravalvontaa koskevilla kylteillä. Nauhoittavasta kameravalvonnasta tulee myös laatia rekisteriseloste. Saadun selvityksen mukaan rekisteriseloste on ollut laadittuna ja saatavilla.

Rikoslain edellä mainitun säännöksen perusteella kameravalvonta ei saa olla myöskään oikeudetonta eli kameravalvontaan pitää olla jokin oikeusperuste. Edellä mainitun rikoslain säännöksen lisäksi kameravalvonnasta on erikseen säädetty työelämän tietosuojalaissa. Henkilötietolaki yleislakina koskee nauhoittavaa kameravalvontaa. Henkilötietolaissa ei ole kuitenkaan olemassa erityisiä säännöksiä siitä, missä tilanteissa kameravalvonta on oikeutettua ja sallittua ja milloin se on oikeudetonta. Asiaa joudutaan arvioimaan henkilötietolain henkilötietojen käsittelyä koskevien säännösten, kyseistä palvelua koskevien erityissäännösten ja perustuslain perusoikeussäännösten perusteella.

Henkilötietolain mukaan henkilötietojen käsittelyn tulee olla asiallisesti perusteltua rekisterinpitäjän toiminnan kannalta ja kerättyjen tietojen tulee olla tarpeellisia kerättyyn tarkoitukseen. Suostumuksellakaan ei saa kerätä tarpeettomia tietoja. Rekisteröidyn yksityiselämän suojaa ja muita yksityisyyden suojan turvaavia perusoikeuksia ei saa rajoittaa ilman laissa säädettyä perustetta.

Sosiaalihuollon asiakastiedot, joita kameravalvonnan nauhoituksestakin ilmenee, ovat arkaluonteisia henkilötietoja. Niiden käsittely on sallittua mm. rekisteröidyn nimenomaisella suostumuksella tai jos se johtuu välittömästi rekisterinpitäjälle laissa säädetystä tehtävästä. Lisäksi yksityisen sosiaalipalvelujen tuottaja saa käsitellä toiminnassaan saamia tietoja rekisteröidyn sosiaalihuollon tarpeesta tai hänen saamistaan sosiaalihuollon palveluista, tukitoimista tai hänelle myönnetyistä sosiaalihuollon etuuksista taikka muita rekisteröidyn huollon kannalta välttämättömiä tietoja. Tietosuojavaltuutettu viittaa vielä alla mainittuihin eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen ratkaisuihin ja niistä ilmeneviin periaatteisiin.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on ottanut kantaa (31.12.2010 dnro 4138/2/09) kameravalvonnan sallittavuuteen lastenkodissa. Siinä todetaan, että kameravalvonta voi tietyin edellytyksin olla mahdollista, jos valvonta- ja huolenpitotehtävä sitä edellyttää. Siinä on toisaalta todettu, että yksityisyyden suojan kannalta tärkein tila on lapsen oma huone. Eristämistila on yksityisyyden suojan näkökulmasta erityisasemassa, sillä laitoksen hoito- ja kasvatushenkilökunnalla on erityinen huolenpitovastuu eristettynä olevan lapsen turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Lastensuojelulain mukaan eristetyn lapsen huolenpidon tulee olla jatkuvaa (70 §:n 2 mom.). Tällainen lakiin perustuva jatkuva huolenpitovastuu oikeuttaa apulaisoikeusasiamiehen käsityksen mukaan myös teknisin apuvälinein tapahtuvan valvonnan. Ratkaisun mukaan kameravalvonta ei ole sallittua lasten omissa huoneissa eikä esimerkiksi peseytymis- ja saniteettitiloissa. Siinä todettiin myös, ettei tallentavan valvontakameran käytölle huoneessa erityisen hoidon yhteydessä ole kyseessä olleessa tapauksessa ollut henkilötietolaissa tarkoitettua lain mukaista perustetta.

Laitoksen yleisissä tiloissa tapahtuvan kameravalvonnan katsottiin edellä mainitussa apulaisoikeusasiamiehen ratkaisussa myös puuttuvan lasten yksityisyyteen, mutta ei yhtä voimakkaasti kuin edellä mainituissa tiloissa. Ratkaisun mukaan laitoksen yleisissäkin tiloissa kameravalvonnalle tulee siten olla perusteltu syy ja kameravalvonnan sekä sen syyn tulee olla kaikkien tiedossa. Tässä yhteydessä apulaisoikeusasiamies ei kuitenkaan arvioinut laajemmin lastensuojelulaitoksessa mahdolliselle kameravalvonnalle asetettavia edellytyksiä.

Toinen eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu (15.10.2010 1246/4/09) koski perhekodin kameravalvontaa ja siinä todettiin kameravalvonnan käyttämisestä seuraavasti. "Kameravalvonnalla, oli sitten kysymys nauhoittavasta tai ei-nauhoittavasta kameravalvonnasta, puututaan aina näkemykseni mukaan henkilön yksityisyyteen. Mielestäni tällöin on aina arvioitava se, voidaanko kameravalvonnan sijasta käyttää muita lapsen yksityisyyttä paremmin huomioivia keinoja. Merkitystä on annettava myös sille, missä tiloissa kameravalvontaa järjestetään. Jos kysymys on lapsen terveyden, hoidon tai turvallisuuden kannalta välttämättömästä valvonnasta, joka ei ole muutoin järjestettävissä, voidaan kameravalvontaan mielestäni ryhtyä. Kameravalvonnan järjestämiseen tulee siten olla aina palvelun järjestämisen kannalta perusteltu välttämätön syy. Selvänä on mielestäni pidettävä sitä, että kameravalvonnan järjestäminen ei saa perustua puutteellisiin henkilöresursseihin laitoksessa."

Sovellettavat säännökset

Henkilötietolaki (523/1999) 5 §, 6 §, 9 §, 10 §, 11 §, 12 § ja 24 §
Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000) 13 §
Rikoslaki 24:6 (531/2000)