Finlex - Etusivulle
Valtioneuvoston oikeuskansleri

22.4.2020

Valtioneuvoston oikeuskansleri

Valtioneuvoston oikeuskanslerin ja apulaisoikeuskanslerin ratkaisuja

Yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin määrittäminen laissa

Asiasanat
Päätöksenteko, Päätös, Terveydenhuolto
Tapausvuosi
2020
Antopäivä
Diaarinumero
OKV/244/1/2020
Ratkaisija
Apulaisoikeuskansleri

Apulaisoikeuskansleri piti ongelmallisena sitä, että menettely yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin määrittämiseksi näyttää olevan tarkemmin sääntelemätön, vaikka mahdollisesti vakiintuneeseen käytäntöön perustuva. Asia tuli ilmi kanteluasiaa tutkittaessa.

Tartuntatautilakia säädettäessä sitä koskevassa hallituksen esityksessä ehdotettiin, että tartuntataudin määrittämisestä yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi päättää valtioneuvosto antamallaan asetuksella. Eduskunnan perustuslakivaliokunta arvioi esitystä valtioneuvostolle annetun asetuksenantovaltuuden kannalta ja piti sitä riittävästi rajattuna. Valiokunnan mukaan asetuksella voitiin siten säätää yleisvaarallisista tartuntataudeista, joiden leviämisen estämiseksi tartuntatautilaissa säädettiin pisimmälle menevät perusoikeuksien rajoittamista koskevat toimenpiteet.

Tartuntatautilain 60 (karanteeni) ja 63 §:n (eristäminen) perusteella yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin perusteella voidaan ryhtyä samanlaisiin yksilöiden perus- ja ihmisoikeuksia voimakkaasti rajoittaviin toimenpiteisiin kuin valtioneuvoston asetuksella yleisvaaralliseksi säädetyn tartuntataudin ollessa kysymyksessä. Tartuntatautilaissa ei ole kuitenkaan määritelty, mitä tarkoitetaan yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyllä tartuntataudilla. Myöskään menettelyä, jolla tauti voidaan määritellä sellaiseksi, ei näytä tarkemmin säännellyn.

Apulaisoikeuskansleri pyysi sosiaali- ja terveysministeriötä ilmoittamaan viimeistään 30.10.2020, mihin toimenpiteisiin hänen edellä mainittu huomionsa on ministeriössä antanut aihetta.

Sivun alkuun