Finlex - Etusivulle
Valtioneuvoston oikeuskansleri

21.12.2016

Valtioneuvoston oikeuskansleri

Valtioneuvoston oikeuskanslerin ja apulaisoikeuskanslerin ratkaisuja

Esitutkinnan viipyminen

Asiasanat
Esitutkinta, Viipyminen
Tapausvuosi
2016
Antopäivä
Diaarinumero
OKV/658/1/2016
Ratkaisija
Apulaisoikeuskansleri

Kolme samaan asiakokonaisuuteen kuulunutta esitutkintaa olivat olleet suhteellisen pitkään vireillä poliisilaitoksella. Aluksi S-asiaksi rekisteröity ja sittemmin R-asiaksi muutettu esitutkinta oli päättynyt oltuaan vireillä 2 vuotta ja 4 kuukautta. Kahdessa muussa asiassa esitutkinta oli keskeytetty tai päättynyt oltuaan vireillä 1 vuoden ja 5 kuukautta sekä 1 vuoden ja 4 kuukautta.

Selvityksen mukaan esitutkinnat olisi voitu päättää jo noin vuotta aikaisemmin kuin mitä tapahtui, mutta päättäminen oli viipynyt muun muassa eräiden muiden vanhentumisvaarassa olevien esitutkintojen priorisoimisen vuoksi. Eräässä asiassa tutkinnanjohtajuutta ei ollut heti tutkinnanjohtajan jäätyä virkavapaalle siirretty toiselle tutkinnanjohtajalle.

Poliisihallitus katsoi lausunnossaan, että poliisilaitos oli kuitenkin toiminut kohtuullisen aktiivisesti, huomioon ottaen, ettei esitutkinnalle voida asettaa yleistä enimmäiskestoaikaa, se seikka ettei rikoksia ollut vanhentunut esitutkinnan aikana ja henkilöpoistumien tuomat haasteet. Poliisihallituksen mukaan esitutkintoja olisi kiiretilanteesta huolimatta voitu saattaa päätökseen nopeammalla aikataululla.

Apulaisoikeuskanslerin sijainen yhtyi Poliisihallituksen arvioon ja kiinnitti poliisilaitoksen huomiota velvollisuuteen suorittaa esitutkinta ilman aiheetonta viivytystä.

Sivun alkuun